Espoo suuntaa sosiaalisen median edelläkävijäksi

Kaupunkiaktivismi-ohjausryhmän syyskuisessa kokouksessa syntyi ajatus paneutua Espoossa ”some-hallinnon” kehittämiseen. Kävimme 6.10.2015 keskustelemassa Espoon kaupungin edustajien kanssa ajatuksen konkretisoimisesta.

Ensin kokoonnuimme keskushallinnon edustajien kanssa suunnittelemaan gradutyötä, joka tuottaisi Espoolle tietoa ”some-hallinnon” kehittämisen tueksi. Miten löytää keinoja, joilla sosiaalista mediaa käytetään asioiden valmistelun ja päätöksenteon apuna? Sen jälkeen tapasimme kaupungin eri toimialojen edustajia tarkoituksena tuottaa ymmärrystä someen liittyvistä kehittämistarpeista heidän näkökulmistaan. Kummassakin tapaamisessa kokosimme ajatuksia myös some-teeman käsittelyyn marraskuun 2015 Kaupunkiaktivismi-työpajassa.

Ensimmäisessä tapaamisessa olivat Espoosta mukana viestintäpäällikkö Johanna Pellinen, kaupunginsihteeri ja Osallistuva Espoo -kehitysohjelman ohjelmapäällikkö Mari Immonen, päätöksentekoprosessista vastaava Riitta-Liisa Kammonen ja lakiasiainjohtaja Timo Kuismin, joka vastaa Miten voin vaikuttaa Espoossa -toimenpiteestä. Mukana olivat myös suunniteltavan gradun tekijäksi löytynyt sosiologian opiskelija Tuuli Lehtonen, somen käytöstä kaupunkisuunnittelussa väitöskirjaa tekevä Pilvi Nummi sekä Kaupunkiaktivismi-hanketiimi.

Toisessa tapaamisessa olivat mukana Johanna Pellisen, Tuuli Lehtosen ja Kaupunkiaktivismi-hanketiimin lisäksi tiedottaja Lea Keskitalo (Kaupunkisuunnittelu), viestintäsuunnittelija Pirkko-Liisa Merikoski (Tekninen ja ympäristötoimi, myös Tilapalvelut), Tilapalvelujen Twitter-tilistä vastaava kehitysinsinööri Aki Kärnä, Kaupunkitekniikan keskuksen tiedottaja ja Twitter-tilistä ja Facebook-tilistä vastaava Saija Räsänen, asiantuntija Tuija Norlamo (Perhe- ja sosiaalipalvelut) ja projektipäällikkö Kai Fogelholm (Tekninen ja ympäristötoimi, Asuntoyksikkö). Kaikki edustavat oman yksikkönsä some- tai vuorovaikutusosaamista.

Edistyksellinen some-hallinto hyödyntää somea monipuolisesti

Some-hallinnoksi voi kutsua hallinnon tapoja käyttää sosiaalista mediaa ja toimia yhdessä somessa toimivien kansalaisten ja muun yhteiskunnan kanssa. Some-hallinnon kehittäminen tarkoittaa hallinnon kulttuurin ja käytäntöjen mukauttamista somen käytön myötä muovautuviin kansalaisten ja muiden toimijoiden toimintatapoihin.

Espoo on monen muun kaupungin tavoin ottanut somea haltuun alkajaisiksi ennen kaikkea tiedottamisen välineenä. Kaupungilla on lukuisia profiiileja mm. Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa. Somen käyttöä tiedottamiseen voi ajatella some-hallinnon kehittämisen ensimmäisenä portaana. Portaita ylöspäin kavutessaan hallinto löytää tapoja hyödyntää somea yhä vuorovaikutteisemmin keskusteluun, tiedonmuodostuksen ja yhteissuunnitteluun ja päätöksentekoon.

somehallintoKuvio 1. Some-hallinnon kehitysportailla korkealle ehtinyt hallinto hyödyntää somen mahdollisuuksia valmistelu-, päätöksenteko- ja muissa prosesseissaan monipuolisesti. Pitkälle kehitetyn some-hallinnon käytäntöihin voi kuulua mm. automatisoitua tiedon louhimista ja jalostamista laajoista some-aineistoista.

Some kiinnostaa keinona edistää kaupunkilaisten aktiivisuutta ja hyviä ratkaisuja

Espoon yksi tavoite somen käytössä on tavoittaa kaupunkilaisia aiempaa laajemmin ja saada lisättyä heidän aktivoitumistaan myös hallinnon valmistelu- ja päätöksentekoprosesseissa. Espoon sivuilla on kootusti tietoa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista ja hankkeita voi selailla myös ajankohtaisten vaikuttamismahdollisuuksien mukaan Vaikuta nyt -näkymässä. Kun some tarjoaa uusia keinoja vuorovaikutukseen, ihmisten ei toivottavasti tarvitse enää osata etsiytyä näille sivuille löytääkseen oikeat vaikuttamisen paikat.

Kaupunki valmistelee parhaillaan esitettä, jonka toivotaan houkuttavan kaupunkilaisia aktivoitumaan hallinnon suuntaan entistä enemmän. Esitteeseen kootaan mahdollisimman innostavasti ja havainnollisesti tietoa tiedonsaanti-, osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista valmistelu- ja päätöksentekoprosessien eri vaiheissa. Tarkoitus on antaa tapausesimerkkien avulla ideoita aktiivisuuteen monipuolisesti. Omaehtoista proaktiivista aktiivisuutta esite voisi auttaa esimerkiksi vinkeillä siihen, miten vaihtoehtosuunnitteluun ryhtyvät voivat pyrkiä lisäämään suunnitelmansa vaikuttavuutta ajoittamalla toimintaansa suhteessa kaupungin organisoimaan suunnitteluun.

Espoota kiinnostaa some myös vuorovaikutusvälineenä hyviin ratkaisuihin pääsemisessä. Visiointityöpajat ovat Espoon kokemuksen mukaan olleet toimiva tapa saada aikaan eri osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja ja vähentää valittamista. Voisiko yhtä tuloksellinen vuorovaikutus onnistua somessa pienemmässä mittakaavassa ja tilanteissa, joissa perinteisen työpajan järjestäminen ei ole mahdollista tai järkevää?

Viranhaltijoita kannustetaan somettamaan…

Espoo kannustaa työntekijöitään someen suosituksilla ja mm. koulutusvideolla (videoita voi suositella kaikille hallinnon somen käytön kehittämisestä kiinnostuneille!). Kaupungin johto, mm. kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, on kehottanut viranhaltijoita keskustelemaan ja keskusteluttamaan asioita somessa aktiivisesti. Johto kannustaa somettamista esimerkilläänkin, esimerkiksi Mäkelä itse tviittaa säännöllisesti. Myös monet luottamushenkilöt ovat aktiivisia mm. bloggaajina.

…mutta tiellä on mutkia – ja myönteisiä yllätyksiä

Somen saamista aktiivikäyttöön hidastaa avoimuudelle ja somen käytölle myönteisen toimintakulttuurin puuttuminen. Kannustuksesta, ohjeista ja välineistä huolimatta moni viranhaltija suhtautuu somen käyttöön ottoon varautuneesti. Some-ohjeet koetaan pitkiksi ja niitä ei jakseta lukea, varsinkaan kun into ei ole suuri.

Ainakin joillain toimialoilla ongelmana on, ettei keskijohto ole ottanut somen käyttöön selvästi kantaa. Esimiehen tuen puuttuessa yksittäisen viranhaltijan on usein helpompi olla ottamatta käyttöön uusia toimintatapoja. Somen käytössä askarruttaa juridisen vastuun kysymys sekä sen viemä työaika.

Monia mietityttää, mitä viranhaltijana voi somessa sanoa ja mitä ei. Usein ei ole selvää, missä vaiheessa asiat ovat niin julkisia, että niistä voi kertoa avoimesti. Kaupunkisuunnittelussa heräsi kohu, kun Tehtävä Leppävaarassa -hankkeeseen liittyviä havainnekuvia oltiin laittamassa hankkeen Facebook-sivulle ennen niiden esittelyä asukastilaisuudessa. Moni viranhaltija pelkäsi, että kuvat aiheuttavat yhteydenottoryöpyn, johon ei pystytä vastaamaan. Pelot eivät kuitenkaan toteutuneet. Päinvastoin, kuvia peukutettiin ja asukkaat kiittelivät niistä myös tilaisuudessa, josta tulikin hengeltään positiivinen.

Facebook-ryhmä yhteistyökumppaniksi

Somen merkitys kansalaistoiminnan organisoitumisessa on tullut Espoossa vastaan äskettäin alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Kaupunki mietti auttamisjärjestelyissä yhteistyökumppaneiksi ensin vain vakiintuneita organisaatioita kuten järjestöjä, mutta sitten selvisi, että aiheeseen on jo tarttunut noin 800-henkinen Espoon alaikäisten turvapaikanhakijoiden auttamiseen keskittyvä Facebook-ryhmä. Ryhmässä on mukana myös monia viranhaltijoita yksityishenkilöinä.

Yhteistyötä ryhmän kanssa mutkisti ensin kaupungin näkökulmasta se, että useampi ryhmäläinen otti aluksi yhteyttä kaupunkiin toisistaan tietämättä. Ryhmä keskitti kuitenkin sitten yhteydenpidon keskuudessaan ”yhdelle luukulle”.

Tapaamisemme aikaan kaupungin ja ryhmän yhteistyö oli alkuvaiheessa. Yhteistyö on sittemmin johtanut mm. ryhmän perustaja-aktivistin palkkaamiseen kaupungin rahoilla espoolaiseen vapaaehtois- ja kansalaistoimintaa koordinoivaan järjestöön. (tästä lisää marraskuun Kaupunkiaktivismi-työpajan koosteissa)

Alustoja on monia, miten valita sopivimmat mihinkin tarpeeseen?

Somessa toimimisen ja yleisemminkin vuorovaikutuksen yksi haaste on tiedon hajautuminen moniin toisistaan erillisiin sovelluksiin ja järjestelmiin. Pirstaloituva tieto myös pinnallistuu, kun syvällistä kokonaiskuvaa on vaikea saada.

Viranhaltijoiden työtä helpottaisi kokemuksia kokoava pikaohje siihen, mitä erilaisia keskustelu- ja yhteissuunnittelualustoja kannattaa soveltaa minkinlaisessa tilanteessa. Facebookin olemassa olevat ryhmät ja sivut toimivat joissain tarkoituksissa, mutta suunnitteluhankkeissa kaivataan usein monipuolisempia ominaisuuksia tarjoavaa alustaa.

Tehtävä Leppävaarassa -hankkeessa on käytetty 3D-virtuaalialustaa, Finnoon kehittämisessä Joukkoenkeli -alustaa. Keskustelujen hallinnassa yksi ilmaisalusta on Trello, jota käyttää ainakin yksi espoolainen suuralueen asukasfoorumi. (Trellon käyttöä kaupungin organisoimassa hankkeessa havainnollistaa esimerkiksi Helsingissä kehitettävän Helsinki App –mobiilisovelluksen Trello-sivu).

Espoo on kerännyt syyskuun alusta 2015 alkaen kaikille avoimella Innopinion-alustalla joukkoistamispalvelulla ideoita kuntapalvelujen kehittämisestä sekä näiden ideoiden arviointeja. Nyt palveluun halutaan ennen kaikkea kommentoijia ja arvioijia, sillä kunkin idean edistyminen kaupunginhallinnossa riippuu sen saamasta kannatuksesta ja arvioista.

Erillistä kirjautumista vaativien alustojen riskinä on, että moni ei jaksa nähdä kirjautumisen vaivaa ja osallistuminen alustalla jää siten vähäiseksi. Kommentteja saadaan helpommin siellä, missä ihmiset ovat kirjautuneina valmiiksi tai kirjautumista ei tarvita ollenkaan. Tilannetta helpottaisi, jos 3D-kommentoinnin ja keskustelujenhallinnan kaltaisia edistyksellisiä ominaisuuksia löytyisi jatkossa yleisesti käytetyistä some-kanavista itsestään niin, että monipuolinen yhteissuunnittelu onnistuisi ilmankin niistä erillisiä alustoja.

Osallistavalla budjetoinnilla hyviä tuloksia – miten aktivismi voisi tuoda niitä lisää?

Espoo kokeili alkusyksyllä 2015 osallistavaa budjetointia uudenlaisen pelin avulla. Budjetoi puisto -kyselypelissä ihmiset pääsivät ehdottamaan, miten Suvelan asukaspuiston kehittämisen budjetti käytetään mm. kalusteisiin ja pintamateriaaleihin. Pelin kehittäminen sai alkunsa Espoon kaupungin ja Laurean tutkimusyhteistyöhankkeen yhteisötyöpajoista, joissa perustettu aluekehittämisryhmä päätti käydä kehittämään verkkotyökalua osallistavan budjetoinnin tuomisessa lähi(ö)kehittämisen välineeksi.

Kokeilu vahvisti käsitystä, että hyvin järjestetyllä verkko-osallistumisella voidaan tavoittaa ihmisiä tehokkaasti ja saada heitä tuomaan panoksensa suunnitteluun hyödyllisesti. Asukaspuiston suunnittelusta järjestettyyn asukastilaisuuteen tuli kahdeksan osallistujaa, mutta pelin kautta saatiin kahdessa viikossa noin 160 rakentavaa ehdotusta. Pelaajien ikä- ja sukupuolijakauma vastasi yllättävän hyvin puiston käyttäjäkuntaa. Pelistä saatu palaute oli myönteistä ja vastanneilta saatiin myös pelin kehittämiseen paljon rakentavia ideoita.

Pelin totesi lupaavaksi myös raati, joka myönsi sille sarjansa voittajapalkinnon Vuoden 2015 laatuinnovaatio -kilpailussa. Espoo jatkaa pelin kehittämistä. Myös ainakin Helsingin ja Lahden kaupungit ovat keskustelleet vastaavantyyppisten kokeilujen toteuttamisesta. Helsinki on ollut kiinnostunut budjetointipelin kehittämisestä erityisesti avoimeen lähdekoodiin pohjautuvana, jolloin siitä voisi helposti syntyä koodaustaitoisten käsissä uusia sovelluksia.

Ideoimme tapaamisessa, että kaupunkiaktivistit voisivat kehittää pelisovelluksia haluamiinsa budjetointitilanteisiin ja tuottaa niiden avulla ehdotuksia budjetoinnista. Vaikkapa Lisää kaupunkia Espooseen -Facebook-ryhmä voisi toteuttaa pelikierroksia jonkin alueen kehittämisen budjetoinnista ja esitellä niiden tuloksia kaupungille. Miten kaupunki voisi osaltaan helpottaa tämäntyyppistä aktivismia, kuitenkaan käyttämään aktivisteja epäreilusti hyväksi kaupungin tehtävien hoitamisessa?

Some-tiedon tehokas hyödyntäminen vaatii menetelmäkehitystä

Nykyiset menetelmät tiedon louhimiseen somesta eivät vielä juurikaan vastaa kaupungin tarpeisiin. Espoon nykyinen mediaseuranta seuloo Espoota koskevia asioita myös somesta, mutta somesta tulevat poiminnat ovat olleet roskapostin tasoa. Seuranta myös perustuu pitkälti numeerisiin yhteenvetoihin ilman sellaista laadullista koontia, joka voisi tuoda hyödyllisesti ymmärrystä somessa käsiteltävistä sisällöistä.

Some-tiedon käyttöä paremmin mahdollistavia menetelmiä kehittää osaltaan Pilvi Nummi kaupunkisuunnitteluun suuntautuvassa väitöstyössään. Tuulin gradu voisi myös edistää menetelmien kehittämistä sikäli kun gradun puitteissa on mahdollista.

Tarpeita suuntaviivoiksi gradulle ja jatkotoimille

Espoo toivoo Tuulin gradutyöstä apua ennen kaikkea viranhaltijoiden ohjeistamiseen siinä, miten somea kannattaa käyttää asioiden valmistelun eri vaiheissa. Miten esimerkiksi jo ennen valmisteluun tulevan asian tarkkaa määrittymistä voisi saada somesta tunnusteltua, mitkä asiat ovat ihmisille tärkeitä?

Edellä olivat jo esillä tarpeet saada apua sopivien vuorovaikutusalustojen valintaan ja kehittää some-tiedon käytön menetelmiä. Hyödyksi olisi saada kokoon myös havainnollisia ja kannustavia esimerkkejä tapauksista, joissa hallinnon toiminta somessa on johtanut eri osapuolten kannalta hyviin tuloksiin. Gradutyössä voisi koota asioita, jotka edistävät win-win-tilanteisiin pääsemistä.

Esimerkkejä voisi koota osana laajempaa selvitystä kaupungin somen käytön nykytilanteesta ja saaduista kokemuksista. Missä määrin kaupungin eri toimijat käyttävät somea ylipäätään ja miltä osin sitä käytetään yksisuuntaiseen tiedottamiseen, miltä osin taas jo vuorovaikutteisemmin keskusteluun ja tiedon muodostamiseen? Myönteisistä esimerkeistä kannattaa viestiä etenkin keskijohdolle, joka tällä hetkellä vaikuttaa konservatiiviselta somen suhteen.

Olisi tarpeen saada viranhaltijoille ohjeistus siitä, miten somen kautta tapahtuva osallistuminen kuuluu ottaa huomioon suhteessa ”virallisten kanavien” kautta tapahtuvaan kuulemiseen ja osallistamiseen. Ohjeen pitäisi auttaa viestimään osallisille ymmärrettävästi, miten idean, kannanoton tai muun viestin huomioon ottaminen mahdollisesti riippuu osallistumisen tavasta. Espoossa on varottu kutsumasta somea palautekanavaksi, koska nykyisellään vain virallisen palautejärjestelmän kautta tulevat asiat pystytään käsittelemään asianmukaisesti palauterinkien kautta, niin että keskustelu kirjataan ja se tilastoituu suoraan järjestelmiin. Toisaalta esimerkiksi Teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalvelu vastaa nykyään myös somessa ja kirjaa tapahtumat mukaan viralliseen palautejärjestelmään.

Somesta pitäisi saada jonkinlainen jatkuvan palautteen kokoamisen väline. Some tulisi saada kytkettyä asioiden valmisteluun sen eri vaiheissa, esimerkiksi päätöksentekoasiakirjojen käyttämiseksi kommenteilla. Integrointia kaupungin omiin/muihin osallistamiskeinoihin tarvitaan. Samalla tulisi etsiä sitä, missä kaupunkilaisten vaikuttamisen paikat parhaimmillaan ovat. Toisaalta somelta odotetaan virallisten prosessien ulkopuolelta tulevia ja niitä täydentäviä ideointeja sekä jakamisen ja yhteiskehittelyn tapaisia toimintatapoja.

Hyviä keinoja tarvittaisiin hallinnon toimintakulttuurin muuttamiseen somen käytölle suotuisammaksi. Moni hallinnossa tunnistaa jo somen tuomia mahdollisuuksia, mutta jättäisi somessa toimimisen mieluummin muille. Jotkut ovat ehdottaneet, että somettaminen keskitettäisiin tietyille henkilöille, esimerkiksi aluearkkitehdeille. Jotkut viranhaltijat ovat jo tottuneet sanomaan asioita somessa tiedottajan kautta. Tarvittaisiin rohkaisua, jotta yhä useampi uskaltaisi toimia somessa suoraan itsekin.

Hyvillä esimerkeillä ja avoimella hallinnon yksiköiden vertailulla voitaisiin luoda kehittämistahtoa hyvähenkisen kilpailuinnon ja kateudenkin kautta. ”Eihän meidän yksikkö halua ainakaan erottua muista jälkeenjääneenä! Näytetään, että ensi vuonna saadaan ainakin paremmat avoimuuspisteet kuin naapuriyksikkö!”

Pohdimme tapaamisessa, että yksi tapa herättää uutta ajattelua voi olla verrata somen tuloa muinoin koettuun sähköpostin tuloon. Moni suhtautui sähköpostiin aluksi yhtä epäilevästi kuin epäilijät suhtautuvat someen nyt. Sehän vain vie aikaa oikealta työtä! Ehkei mene kauan, kun somesta jo ajatellaan kuten sähköpostista nyt – miten työssä joskus pärjättiin ilman?

Espoossa hymyilyttää jo muistella, kuinka Twitter-seinän tuloa valtuustosaliin vastustettiin. Moni uskoi, että ehdotus seinästä ei tule ikinä menemään läpi. Nyt seinä on jo itsestäänselvyys ja harva enää muistaakaan sitä alussa vastustaneensa.

Mainokset

Ympäristöministeriössä karsitaan rakentamisen normeja ja toivotaan aktivismia ikääntyneiden asumiseen

Kävimme 29.9.2015 ympäristöministeriössä tapaamassa Timo Saarista, Erja Väyrystä ja Olli Maijalaa. Keskustelun tarkoituksena oli etenkin hahmottaa kaupunkialueiden kehittämistä koskevaa valtionhallinnon norminpurkutyötä ja siihen liittyviä selvitystarpeita kaupunkiaktivismien helpottamisen näkökulmasta.

Laki jättää tilaa kaavoitusaktivismille

Maankäytön suunnittelussa on nykyisellään vain vähän sitovia kansallisen tason normeja, sen sijaan rakentamisessa niitä on enemmän. Lainsäädäntö mahdollistaa kansalaisten omaehtoista aktivismia kaavoituksessa melko hyvin, sisältyyhän maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) oma erityinen luku 8, joka koskee kaavoitusmenettelyä ja vuorovaikutusta. MRL jättää monia asioita kuntien ratkaistavaksi. Myös valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat varsin yleispiirteisiä. Sosiaalisen median suhteen MRL on neutraali, joten sen hyödyntäminen osallistamisessa on mahdollista.

Esimerkiksi aktivistien tekemää vaihtoehtosuunnittelua ei valtion tasolta suitsita mitenkään Ratkaisut maankäytön ja kaupunkitilan kehittämiseen suuntautuvien aktivismien mahdollisesta hyödyntämisestä tehdään pääasiassa kunnissa. Esimerkiksi tilojen väliaikaiskäyttöön saamisessa usein vastaan tuleva rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen ratkaistaan kuntatasolla asiaa koskevien säännösten puitteissa. Rakennusten käyttötarkoituksen muuttaminen on yksi asioista, jota pyritään säännöksiä kehittämällä parhaillaan selkeyttämään ja helpottamaan.

Nykymuotoinen kaavoitus ei kuitenkaan suosi nopeasti syntyvien ideoiden saamista mukaan sitä mukaa kun niitä syntyy. Useimmiten on tarkoituksenmukaisinta, että asemakaava ei ole liian yksityiskohtainen eikä aseta turhia esteitä uusille ideoille ja toteutuksen ratkaisuille. On hyvä että kaava kestää aikaa ja antaa keskeiset reunaehdot muuttuvien tilanteiden mukaisille käyttö- ja rakentamistarpeille. Kaavoitus ei ole luonteeltaan kovinkaan dynaamista toimintaa, eikä sitä ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Meillä on voimassa useita yli 100 vuotta sitten hyväksyttyjä asemakaavoja. Kuntien rajallisten kaavoitusresurssien vuoksi joudutaan yleensä tarkkaan harkitsemaan, mitä alueita voidaan ottaa kaavoituksen kohteiksi. Kaavoitusta saatetaan raskauttaa eri intressitahoilta tulevilla odotuksilla heti kun kaavaprosessi avataan. Huomattavaa on myös, että maankäyttösopimuksiin liittyvissä kaavoissa osallistaminen saattaa olla vaikeaa toteuttaa.

Rakennuksiin liittyvä sääntely kevenee

Rakentamista ohjaa nykyisellään hyvin yksityiskohtaisia säännöksiä sisältävä rakentamismääräyskokoelma. Meneillään on kokonaisuudistus, jossa kokoelmasta tehdään nykyistä tiiviimpi ja yleispiirteisempi karsimalla pois liian yksityiskohtaisia määräyksiä ja erottamalla selkeästi velvoittavat säännökset ohjeista.

Aktivismien kannalta merkittävää on ainakin vanhojen rakennusten käyttöä koskevien säännösten selkeyttäminen ja myös helpottuminen, kun uudistuksessa selvennetään, mitkä määräykset koskevat uudisrakentamista ja mitkä korjausrakentamista. Turhia mutkia on aiemmin aiheutunut siitä, että vanhoihin rakennuksiin on sovellettu uudisrakentamiseen tarkoitettuja määräyksiä. Uudistuksessa halutaan myös helpottaa pienimuotoista, esimerkiksi piharakentamista.

Tärkeä uudistus on myös kokoelman uudelleenkirjoittaminen kauttaaltaan kielellä, joka selventää, että ohjeet ovat vain neuvoa antavia. Ilmaisut kuten ”tulee olla” ja ”on oltava” muotoillaan uudelleen niin, ettei ohjeita enää tulkittaisi niin helposti velvoittaviksi. Ministeriön virkamiehet eivät ole pitäneet ilmaisumuotoja ongelmallisina, mutta heille ohjeiden ei-velvoittava asema on ollut itsestään selvä toisin kuin monille muille.

Uudistus tekee juuri sitä, mitä kaupunkiaktivismihankkeen havaintojen mukaan kannattaa tehdä, eli vähentää aiheetonta byrokratian pelkoa. Normit eivät ole vain säädöksiä ja niiden pykäliä vaan laajempia toimintakulttuureja ohjaavia ehtoja. Kannattaisiko muilla hallinnonaloilla ottaa tästä kieliuudistuksesta mallia? Maailma muuttuisi paljon jo sillä, että yleinen ilmapiiri kansalaisten parissa liikkuisi sääntökulttuurisesta ”byroslaviasta” kohti ”sallimaata”, jossa omatoimisuus olisi lähtökohtaisesti sallittua ja suositeltavaa.

Soveltajien osaamistarve kasvaa, tukemista kehitettävä

Mitä tarkempi normi on, sitä helpompi sitä on soveltaa. Normien yleispiirteistäminen ja karsiminen lisää tarvetta tukea soveltamistyötä. Esimerkiksi rakennusvalvonnassa pitäisi olla osaamista pätevään harkintaan lupa-asioissa. Mitä pätevämmät tekijät rakentamishankkeessa on, sitä pienemmäksi valvonnan rooli voi jäädä.

Osaava rakennusvalvonnan edustaja kykenee arvioimaan tekijöiden pätevyyden ja tilanteen vaatimukset. Moni normi on tehty suojaamaan heikompia – yksilöitä, ryhmiä, ympäristöä. Osaava soveltaja näkee, milloin joitakin normeja ei tarvitse soveltaa, esimerkiksi milloin jokin velvoite voidaan ohittaa siksi, että haitan aiheutuminen velvoitteella suojattaville osapuolille olisi epärealistista. Tukea voidaan tarvita myös rohkeuden kehittämiseen siinä, etteivät soveltajat vaadi normien noudattamista vain varmuuden vuoksi.

Hallinnon ja aktivistien kumppanuuksia mietittäessä päädytään usein pohtimaan, miten paljon viranomainen voi laskea vapaaehtoisten toiminnan varaan ilman, että syntyy liian suuria riskejä jonkun osapuolen kärsimisestä esimerkiksi aktivistien innon lopahtaessa. Muun muassa metropolitutkimusseminaarissa oli esillä, että aktivistien kanssa toimivalle hallinnolle on tärkeää pitää vastuu kuitenkin itsellään.

Viriävän aktivismin yksi mahdollinen kehityssuunta on vastuut selkiyttävä kumppanuus

Julkisen ja yksityisen rajankäyntiä tehdään uusiksi monella alalla. Mikä on pidettävä julkisvallan suorassa kontrollissa ja mitä voitaisiin antaa kansalaistahojen – tai kenties yritysten – hoidettavaksi? Millaisia toimintamalleja tarvitaan?

Kaupunkitilaa konkreettisesti muovaavissa aktivismeissa pohdituttaa vastuu tilan laadusta, turvallisuudesta ja avoimuudesta. Jos kaupunkilaiset ryhtyvät oma-aloitteisesti vaikka hoitamaan julkista viheraluetta, parhaimmillaan hoitotoiminta lisää heidän osallisuuttaan, tukee yhteisöllisyyttä ja säästää julkisia varoja ympäristön laadun samalla jopa parantuessa. Yksi uhkakuvista taas on tilan kehittyminen ulossulkevaksi, jos hoitajat alkavat pitää sitä vain omanaan.

Kumppanuutta ja vastuunjakoa puistojen hoidossa on viime aikoina Suomessa kehittänyt ainakin Espoo Meidän puisto -toimintamallissaan. Mallin hoitosopimuksissa esimerkiksi asukasryhmä tai taloyhtiö sitoutuu huolehtimaan tietystä alueesta, ideana, että innokkaat voivat itse tekemällä korottaa alueen laatutasoa, kun kaupungin resurssit eivät siihen riitä. Spontaanimpaa hoitoaktiivisuutta moni kaupunki kannustaa talkookäytännöillä, joissa talkoisiin tulijat saavat kaupungilta esimerkiksi roskapihtejä, kitkentävälineitä tai istutettavia kukkasipuleita.

Aktivismit asumisen kehittämisen voimavaraksi

Ympäristöministeriötä kiinnostavat aktivismien tuomat mahdollisuudet myös ikääntyneiden asumisen kehittämisessä. Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 tavoitetta ikääntyneiden asumista tukevien toimintamallien kehittämisestä tukisi sen selvittäminen, millaisia lupaavia aktivistien voimavaroja hyödyntäviä ratkaisuja jo on ja millaisiin vielä hyödyntämättömiin mahdollisuuksiin kannattaisi tarttua.

Tätä mietittäessä kannattaa hyödyntää jo tehtyä työtä, kuten Demoksen ja Y-säätiön kohtuuhintaisen urbaanin asumisen kehittämistyössä kokoamia ideoita. Naapuruuspiirin  tapaan jo kuvattuja toimintamalleja voisi joukkoideoida eteenpäin aktivismien uusien mahdollisuuksien hyödyntämisen kannalta.

Ajatuksia jatkoon

Suomessa elää edelleen suhteellisen vahvana ajattelu, että vastuu usein kuuluu pitkälti viranomaisille. Kansalaiset saattavat helposti syyttää viranomaisia. Rakentamishankkeissa helposti ajatellaan, että mahdollisista ongelmista voi osin syyttää hankkeelle luvan myöntänyttä viranomaista, vaikka viranomaisen vastuu ulottuu vain lupaedellytysten täyttymisen varmistamiseen ja vastuu sen jälkeen on täysin hankkeen järjestäjällä tai toteuttajalla.

Hallintokulttuurissa kauttaaltaan on vielä uutta, että kansalaiset ottavatkin aktivisteina itse vastuuta tehtävistä, joiden perinteisesti on katsottu kuuluvan hallinnon organisoitaviksi. Viranhaltijan ei ole helppo ryhtyä rohkeaksi hyödyllisten aktivismien helpottajaksi, jos kansalaiset kokemuksen kautta mieltyvät enemmänkin vastuun pakoilijoina. Ilmapiirin muutos ”byroslaviasta” ”sallimaahan” vaatii ainakin lisää myönteisiä kokemuksia aktivistien onnistuneesta vastuunotosta.

Keskustelussamme kulttuuritapahtumia koskevasta sääntelystä oli esillä, että esimerkiksi Kallio Block Partyn tyyppisissä toistuvasti järjestettävissä tapahtumissa ennakkovalvonta voisi keventyä, kun kokemus on jo osoittanut kyseisen tapahtuman sujuvan ilman suurempia ongelmia. Voisiko normien soveltamisen ohjeistamisessa olla jopa toimialat ylittävänä linjana, että toiminnan valvonta voi olla kevyempää, jos on jo näyttöä tekijöiden pätevyydestä ja toiminnan sujumisesta, ja toimintaa jatketaan aiemmin toteutetulla tavalla?

Voisiko normien ja soveltamisohjeiden kehittämisellä saada paitsi mahdollistettua myös aktiivisesti kannustettua aktivismien hyödyntämistä voimavarana? Järeänä keppikokeiluna voisi tehdä voimavarojen hukkaamisesta rangaistavaa kuten Ranskassa tehtiin hävikkiruoan hukkaamisesta. Realistisemmin voisi harkita kokeiltavaksi jonkinlaisia porkkanoita. Olisiko ideaa kehittää normien soveltamisohjeiden osaksi helppokäyttöistä ja havainnollista esimerkkitietopankkia, johon saisi ilmiantaa hyviä tapauksia aktivistien ja hallinnon yhteistyöstä? Jospa tietopankkiin kuvatuista esimerkeistä valittaisiin avoimessa prosessissa voittajaviranomainen, joka saisi tunnustuksen, myönteistä julkisuutta ja myös vaikka varat opiskelijan työllistämiseen avuksi hyvän käytännön kehittämisessä eteenpäin.