Varjokaava kohtaa kaavoittajan: tapaus Hernesaari

Kaupunkikulttuuria edistävä Urban Helsinki -ryhmä on tehnyt vaihtoehtokaavan ja ehdottanut, ”että Hernesaaren kaavoittamisen lähtökohdaksi otetaan nykyisiä suunnitelmia selkeästi kaupunkimaisempi ratkaisu.” Kun kaupunkisuunnitteluviraston osayleiskaavaehdotuksen mukaan alueelle sijoittuisi noin 6 000 asukasta ja 3 000 työpaikkaa, niin Urban Helsinki -ryhmän kaksi visiomaista esitystä (kuva alla) noin kaksinkertaistavat nämä. Suuremmalla väkimäärällä he tavoittelevat monipuolisempia palveluja tälle kantakaupunkia laajentavalle alueelle (ks. myös Hesarin juttu).

Ryhmän ehdotukset eivät saaneet Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa alueen kaavoittajalta Matti Kaijansinkolta kovin innostunutta vastaanottoa. Hänen mielestään suunnitelmat eivät ole järin korkeatasoisia tai kehityskelpoisia.

Kaavoittajia moititaan usein huonosta asenteesta heidän projektinsa tontille tulevia ”ulkopuolisia” kohtaan. Syntyy helposti tilanne, jossa dialogia itse asiasta eli suunnittelun kohteesta ja sisällöistä ei synny, vaikka se lienee vaihtoehtokaavoituksen päällimmäinen tarkoitus. Siksi kannattaa mennä asennoitumisten taakse ja hakea yhteistä keskustelupintaa asiaperusteiden kautta.

Haastattelin Kaijansinkkoa luodakseni tarkempaa kuvaa siitä, miksei Urban Helsingin vaihtoehtokaava häntä elähdyttänyt. Tapauksen yleisempi kiinnostus koskee sitä, miten virallinen kaupunkisuunnittelu ottaa vaihtoehtosuunnittelua vastaan. Voiko varjokaavoilla vaikuttaa ja miten se parhaiten onnistuisi – sekä aktivistien että viraston kannalta?

Yksitoikkoista ruutukaavaa

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmien ruutukaavaratkaisu vaikuttaa yksinkertaiselta eikä sisällä mitään kiinnostavaa oivallusta tai omaperäisyyttä. Toisteinen ruutukaava tuottaa tasapaksua kaupunkimattoa, jonka yksiulotteisuutta pitkät katulinjat ja autopaikat vielä korostavat. Esitykset ovat yleispiirteisiä ja yksityiskohdat puuttuvat. Ohjenuoramainen ihanne, että kaupungissa pitäisi olla 200 metrin välein jokin paikka, ei hänen mielestään suunnitelmissa toteudu.

Kaupunkitilan näkökulmasta ehdotukset ovat tuulisia ja liikenneratkaisut hankalia toteuttaa järkevästi. Kapeiden umpikorttelien alimpiin kerroksiin tuskin ulottuisi auringonvaloa. Vaihtoehtosuunnitelmien osayleiskaavaehdotusta suurempi asukasmäärä lisäisi liikennettä ulos johtavalla Telakkakadulla epäilyttävän paljon. Kyse on kuitenkin todellisesta pussinperäalueesta.

Liikenteen lisäksi suurempi asukasmäärä tuottaisi enemmän tilaa vaativia pysäköintipaikkoja, joita pitäisi löytyä 200 metrin säteeltä. Pysäköinti kadunvarsiin vaikuttaa paljon korttelirakenteeseen.  Ihannetilanteessa jokainen rakennushanke toteuttaisi omat paikkansa, yleensä pihakannen alle. Silloin pysäköinti käytännössä määrää korttelin rakennusoikeuden. Pysäköinnin suhteen pyritään aina kohtuuhintaisiin ratkaisuihin. Kaupunkisuunnitteluvirasto ei suosi pysäköintitaloja, koska autovarastot ovat kaupunkikuvallisesti hankalia ja niistä tulee helposti kovin korkeita (jopa 30 metriä). ”Helppo ratkaisu olisi, että paikkojen rakentamisvaatimuksesta luovuttaisiin, mutta siihen aika ei vielä ole kypsä”, Kaijansinkko sanoo.

Kaijansinkon mukaan suunnitelmat näyttävät myös sisältävän turhan yksipuolisesti asuntoja ja toimitilaa, ja osa asumisesta on vielä satamatoimintojen takia huonosti siihen soveltuvassa paikassa. Osayleiskaavaehdotuksessa tällaisessa kohdassa on liikuntatoimintoja, jotka edustavat kasvavaa liiketoimintaa kaupungeissa.

Data ja sen avoimuus

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmat eivät ole toteuttamiskelpoisia tiettyjen reunaehtotietojen kannalta. Hänen mielestään kaikkea suunnittelun dataa ja analyysitietoa ei voikaan olla saatavissa avoimeen käyttöön, koska sitä syntyy koko ajan suunnitteluprosessin edetessä. Teknistaloudellisten tekijöiden huomioiminen ja ratkaiseminen eivät myöskään näytä kiinnostavan aktivisteja niin paljon kuin itse kaavan piirtäminen.

Melu ehdollistaa kaavoja paljon ja sitä koskevat normit ovat tarkkoja. Lisäksi on olemassa sellaista hiljaista tietoa, jota kaupunkisuunnitteluvirasto ei haluakaan jakaa avoimesti. Esimerkiksi tietoa vanhoilla satama-alueilla tyypillisten likaisten ja myrkyllisten alueiden, lähinnä vanhojen kaatopaikkojen sijainnista ja sisällöstä ei haluta ehdoin tahdoin avata.

Esimerkiksi Vuosaaren sataman tinayhdistejupakka vuonna 2003 sai aikaan kaavoittajan kannalta ylimääräisiä hankaluuksia, koska asiasta nousi mediassa kohu. Turvallisuuskysymyksissä julkisuus kaavoittajien mielestä usein synnyttää ylilyöntejä. Kaavoittajan tehtävä on tuottaa rakennettavaksi hyvämaineisia tontteja, joita halutaan rakennuttaa ja asuttaa – tietysti ympäristöstä ja terveydestä säädettyjen normien ja asiantuntijoiden mittausten mukaan huolehtien.

Ajoituksen ongelma

Urban Helsingin vaihtoehtokaavat ovat Kaijansinkon mielestä ennen kaikkea pahasti myöhässä. Aluetta on suunniteltu toistakymmentä vuotta ja sen palikat ovat asettuneet kohdalleen jo kauan sitten. Teknisiä kysymyksiä on tarkasteltu tehdyillä suunnitelmilla ja alueen infraa aletaan rakentaa jo vuonna 2018 ja taloja vuonna 2020.

Vaihtoehtosuunnittelun parantamiseksi pitäisi juuri ajoitus saada kohdalleen. Paras ajankohta kaavoittajan näkökulmasta vaihtoehtosuunnitelmille olisi ideointivaihe eli heti suunnittelutilanteen auetessa. Tällaisen Kaijansinkko pyysi aikoinaan Pro Eira -liikkeen suunnalta Hernesaarta koskien. Lisäksi virasto teetti ideasuunnitelmat kolmella eri arkkitehtitoimistolla sekä lasten ja nuorten Arkki-arkkitehtuurikoululla, joten silkasta yksisilmäisyydestä Hernesaaren kaavoitusprosessia ei voi moittia. Näistä saatiin sisällöllisiä ideoita kaavoitukseen.

Virallisen ja vaihtoehtosuunnittelun eriparisuutta synnyttää myös se, että kerrosalat lasketaan kaavoituksessa eri tavoin kuin esimerkiksi Urban Helsinki tekee. Kaijansinkko huomauttaa myös yleisesti, että kerroskorkeutta ei voi käytännössä kasvattaa kahdeksasta kymmeneen, kuten usein ehdotetaan, vaan kerroksia pitää sitten olla ainakin 12–14, jotta rakentaminen on kannattavaa. Määräysten mukaan portaisiin tarvitaan silloin toinen poistumistie, mikä kasvattaa rakentamisen kustannuksia.

Lähtötiedot jakoon!

Kaavoittajan toivomuksena vaihtoehtosuunnittelijoille olisi myös paneutuminen suunnitelman sisältöön, ei vain kaupunkimuotoon. Kaivattaisiin mielenkiintoisuutta ja nyansseja sekä kolmiulotteisuuden sekä valon ja varjot huomioivaa ajattelua ja esitystapaa. Kaijansinkko kehottaa varaamaan audienssin kaavoittajalle ennen vaihtoehtosuunnittelua, jolloin tämä voisi tarjota peliin suunnittelun faktat ja reunaehdot. ”Se on meidän työmme”, hän sanoo.

Tämä on tärkeää, koska vastaavaa varsinaista dataa ei välttämättä ole vielä olemassa muuten jaettavassa muodossa. ”Jos on intoa kehittää, totta kai otetaan mielellään vastaan.” Hyvä referenssi suunnittelujärjestelmän ulkopuolisesta suunnittelusta on Kaijansinkon mielestä Helsinki-Tampere Visions -kirja ja -näyttely vuodelta 1993.

Melkki: tyhjä taulu

Tällä hetkellä vastikään hyväksytty yleiskaava avaisi esimerkiksi Melkin saaren kohteeksi, josta kaavoittaja Kaijansinkko ottaisi mielellään vastaan ideoita ja tutkielmia, koska sen suunnittelu on alkutekijöissään. Kaavoittajan mielessä ei ole saaren suhteen vielä juuri muita suunnittelua ehdollistavia ajatuksia kuin sillattomuus ja upeiden rantojen säilyttäminen.

Tutkimushankkeemme näkökulmasta olisi kiinnostavaa, jos esimerkiksi Urban Helsinki tai Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä järjestäisi Melkin avoimen ”esikaavoitusprosessin” ja tuottaisivat sen pohjalta esisuunnitelman virallista kaavoitusprosessia varten. Järjestelyihin voisi vaikka hankkeemme tulla mukaan.