Varjokaava kohtaa kaavoittajan: tapaus Hernesaari

Kaupunkikulttuuria edistävä Urban Helsinki -ryhmä on tehnyt vaihtoehtokaavan ja ehdottanut, ”että Hernesaaren kaavoittamisen lähtökohdaksi otetaan nykyisiä suunnitelmia selkeästi kaupunkimaisempi ratkaisu.” Kun kaupunkisuunnitteluviraston osayleiskaavaehdotuksen mukaan alueelle sijoittuisi noin 6 000 asukasta ja 3 000 työpaikkaa, niin Urban Helsinki -ryhmän kaksi visiomaista esitystä (kuva alla) noin kaksinkertaistavat nämä. Suuremmalla väkimäärällä he tavoittelevat monipuolisempia palveluja tälle kantakaupunkia laajentavalle alueelle (ks. myös Hesarin juttu).

Ryhmän ehdotukset eivät saaneet Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa alueen kaavoittajalta Matti Kaijansinkolta kovin innostunutta vastaanottoa. Hänen mielestään suunnitelmat eivät ole järin korkeatasoisia tai kehityskelpoisia.

Kaavoittajia moititaan usein huonosta asenteesta heidän projektinsa tontille tulevia ”ulkopuolisia” kohtaan. Syntyy helposti tilanne, jossa dialogia itse asiasta eli suunnittelun kohteesta ja sisällöistä ei synny, vaikka se lienee vaihtoehtokaavoituksen päällimmäinen tarkoitus. Siksi kannattaa mennä asennoitumisten taakse ja hakea yhteistä keskustelupintaa asiaperusteiden kautta.

Haastattelin Kaijansinkkoa luodakseni tarkempaa kuvaa siitä, miksei Urban Helsingin vaihtoehtokaava häntä elähdyttänyt. Tapauksen yleisempi kiinnostus koskee sitä, miten virallinen kaupunkisuunnittelu ottaa vaihtoehtosuunnittelua vastaan. Voiko varjokaavoilla vaikuttaa ja miten se parhaiten onnistuisi – sekä aktivistien että viraston kannalta?

Yksitoikkoista ruutukaavaa

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmien ruutukaavaratkaisu vaikuttaa yksinkertaiselta eikä sisällä mitään kiinnostavaa oivallusta tai omaperäisyyttä. Toisteinen ruutukaava tuottaa tasapaksua kaupunkimattoa, jonka yksiulotteisuutta pitkät katulinjat ja autopaikat vielä korostavat. Esitykset ovat yleispiirteisiä ja yksityiskohdat puuttuvat. Ohjenuoramainen ihanne, että kaupungissa pitäisi olla 200 metrin välein jokin paikka, ei hänen mielestään suunnitelmissa toteudu.

Kaupunkitilan näkökulmasta ehdotukset ovat tuulisia ja liikenneratkaisut hankalia toteuttaa järkevästi. Kapeiden umpikorttelien alimpiin kerroksiin tuskin ulottuisi auringonvaloa. Vaihtoehtosuunnitelmien osayleiskaavaehdotusta suurempi asukasmäärä lisäisi liikennettä ulos johtavalla Telakkakadulla epäilyttävän paljon. Kyse on kuitenkin todellisesta pussinperäalueesta.

Liikenteen lisäksi suurempi asukasmäärä tuottaisi enemmän tilaa vaativia pysäköintipaikkoja, joita pitäisi löytyä 200 metrin säteeltä. Pysäköinti kadunvarsiin vaikuttaa paljon korttelirakenteeseen.  Ihannetilanteessa jokainen rakennushanke toteuttaisi omat paikkansa, yleensä pihakannen alle. Silloin pysäköinti käytännössä määrää korttelin rakennusoikeuden. Pysäköinnin suhteen pyritään aina kohtuuhintaisiin ratkaisuihin. Kaupunkisuunnitteluvirasto ei suosi pysäköintitaloja, koska autovarastot ovat kaupunkikuvallisesti hankalia ja niistä tulee helposti kovin korkeita (jopa 30 metriä). ”Helppo ratkaisu olisi, että paikkojen rakentamisvaatimuksesta luovuttaisiin, mutta siihen aika ei vielä ole kypsä”, Kaijansinkko sanoo.

Kaijansinkon mukaan suunnitelmat näyttävät myös sisältävän turhan yksipuolisesti asuntoja ja toimitilaa, ja osa asumisesta on vielä satamatoimintojen takia huonosti siihen soveltuvassa paikassa. Osayleiskaavaehdotuksessa tällaisessa kohdassa on liikuntatoimintoja, jotka edustavat kasvavaa liiketoimintaa kaupungeissa.

Data ja sen avoimuus

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmat eivät ole toteuttamiskelpoisia tiettyjen reunaehtotietojen kannalta. Hänen mielestään kaikkea suunnittelun dataa ja analyysitietoa ei voikaan olla saatavissa avoimeen käyttöön, koska sitä syntyy koko ajan suunnitteluprosessin edetessä. Teknistaloudellisten tekijöiden huomioiminen ja ratkaiseminen eivät myöskään näytä kiinnostavan aktivisteja niin paljon kuin itse kaavan piirtäminen.

Melu ehdollistaa kaavoja paljon ja sitä koskevat normit ovat tarkkoja. Lisäksi on olemassa sellaista hiljaista tietoa, jota kaupunkisuunnitteluvirasto ei haluakaan jakaa avoimesti. Esimerkiksi tietoa vanhoilla satama-alueilla tyypillisten likaisten ja myrkyllisten alueiden, lähinnä vanhojen kaatopaikkojen sijainnista ja sisällöstä ei haluta ehdoin tahdoin avata.

Esimerkiksi Vuosaaren sataman tinayhdistejupakka vuonna 2003 sai aikaan kaavoittajan kannalta ylimääräisiä hankaluuksia, koska asiasta nousi mediassa kohu. Turvallisuuskysymyksissä julkisuus kaavoittajien mielestä usein synnyttää ylilyöntejä. Kaavoittajan tehtävä on tuottaa rakennettavaksi hyvämaineisia tontteja, joita halutaan rakennuttaa ja asuttaa – tietysti ympäristöstä ja terveydestä säädettyjen normien ja asiantuntijoiden mittausten mukaan huolehtien.

Ajoituksen ongelma

Urban Helsingin vaihtoehtokaavat ovat Kaijansinkon mielestä ennen kaikkea pahasti myöhässä. Aluetta on suunniteltu toistakymmentä vuotta ja sen palikat ovat asettuneet kohdalleen jo kauan sitten. Teknisiä kysymyksiä on tarkasteltu tehdyillä suunnitelmilla ja alueen infraa aletaan rakentaa jo vuonna 2018 ja taloja vuonna 2020.

Vaihtoehtosuunnittelun parantamiseksi pitäisi juuri ajoitus saada kohdalleen. Paras ajankohta kaavoittajan näkökulmasta vaihtoehtosuunnitelmille olisi ideointivaihe eli heti suunnittelutilanteen auetessa. Tällaisen Kaijansinkko pyysi aikoinaan Pro Eira -liikkeen suunnalta Hernesaarta koskien. Lisäksi virasto teetti ideasuunnitelmat kolmella eri arkkitehtitoimistolla sekä lasten ja nuorten Arkki-arkkitehtuurikoululla, joten silkasta yksisilmäisyydestä Hernesaaren kaavoitusprosessia ei voi moittia. Näistä saatiin sisällöllisiä ideoita kaavoitukseen.

Virallisen ja vaihtoehtosuunnittelun eriparisuutta synnyttää myös se, että kerrosalat lasketaan kaavoituksessa eri tavoin kuin esimerkiksi Urban Helsinki tekee. Kaijansinkko huomauttaa myös yleisesti, että kerroskorkeutta ei voi käytännössä kasvattaa kahdeksasta kymmeneen, kuten usein ehdotetaan, vaan kerroksia pitää sitten olla ainakin 12–14, jotta rakentaminen on kannattavaa. Määräysten mukaan portaisiin tarvitaan silloin toinen poistumistie, mikä kasvattaa rakentamisen kustannuksia.

Lähtötiedot jakoon!

Kaavoittajan toivomuksena vaihtoehtosuunnittelijoille olisi myös paneutuminen suunnitelman sisältöön, ei vain kaupunkimuotoon. Kaivattaisiin mielenkiintoisuutta ja nyansseja sekä kolmiulotteisuuden sekä valon ja varjot huomioivaa ajattelua ja esitystapaa. Kaijansinkko kehottaa varaamaan audienssin kaavoittajalle ennen vaihtoehtosuunnittelua, jolloin tämä voisi tarjota peliin suunnittelun faktat ja reunaehdot. ”Se on meidän työmme”, hän sanoo.

Tämä on tärkeää, koska vastaavaa varsinaista dataa ei välttämättä ole vielä olemassa muuten jaettavassa muodossa. ”Jos on intoa kehittää, totta kai otetaan mielellään vastaan.” Hyvä referenssi suunnittelujärjestelmän ulkopuolisesta suunnittelusta on Kaijansinkon mielestä Helsinki-Tampere Visions -kirja ja -näyttely vuodelta 1993.

Melkki: tyhjä taulu

Tällä hetkellä vastikään hyväksytty yleiskaava avaisi esimerkiksi Melkin saaren kohteeksi, josta kaavoittaja Kaijansinkko ottaisi mielellään vastaan ideoita ja tutkielmia, koska sen suunnittelu on alkutekijöissään. Kaavoittajan mielessä ei ole saaren suhteen vielä juuri muita suunnittelua ehdollistavia ajatuksia kuin sillattomuus ja upeiden rantojen säilyttäminen.

Tutkimushankkeemme näkökulmasta olisi kiinnostavaa, jos esimerkiksi Urban Helsinki tai Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä järjestäisi Melkin avoimen ”esikaavoitusprosessin” ja tuottaisivat sen pohjalta esisuunnitelman virallista kaavoitusprosessia varten. Järjestelyihin voisi vaikka hankkeemme tulla mukaan.

Advertisement

Kaappaus lähiruokaverkostossa?

REKO-lähiruokarenkaissa kipinöi. Uusi tuottajajärjestö Farmarin markkinat ry valtaa renkaita ja muokkaa niitä omikseen hyödyntäen REKOn brändiä. Miten avoimen kansalaisruokaverkoston malli kestää ristiriitoja ja kuka päättää lähiruoan etiikasta?

REKO-renkaat ovat Suomen menestynein kansalaisruokaverkostojen malli, joka on noteerattu jo EU-tasolla. REKOn nimi tulee sanoista rejäl konsumption ja sen on kehittänyt tuottaja Thomas Snellman Pedersörestä ranskalaista esikuvaa soveltaen. Vuonna 2013 Pietarsaaresta alkanut toiminta on kasvanut nopeasti. Tällä hetkellä Suomen noin 130 REKO-ryhmässä on noin 180 000 jäsentä, joista pääkaupunkiseudulla noin 20 000. REKO-yhteisön isähahmona toimiva Snellman on arvioinut REKOjen liikevaihdoksi 30–40 miljoonaa euroa tänä vuonna.

REKO-renkaat toimivat paikallisina Facebook-ryhminä, joita perustavat ja ylläpitävät vapaaehtoistyönä joko yksittäiset tuottajat tai kuluttajat, tai usein molemmat. Ryhmässä lähialueen tuottajat ilmoittavat tuotteistaan julkaisukentässä ja kuluttajat tilaavat niitä kommenttikenttää käyttäen. Tuotteet noudetaan sovitusta paikasta sovittuun aikaan ja yleensä käteismaksuna maksaen.

Eettistä ruokaa, läheltä ja suoraan

REKO-toiminnan perusperiaatteita ovat tuottajan ja kuluttajan suora kohtaaminen (ei jälleenmyyntiä), lähiruoka, eettinen tuotantotapa, avoimuus ja läpinäkyvyys. REKO-toimintaa ohjaa Facebookissa ja toisinaan seminaareissa toimiva ylläpitäjien yhteisö ja siihen myös liittyy tutkimus- ja kehitystoimintaa (ks. esim. aitojamakuja.fi). Toimintatapa on verkostomainen eikä yhteisö ole perustanut yhdistystä tai muuta organisaatiota, vaikka siitä on toistuvasti keskusteltu.

REKO-toiminnan menestys pohjaa eettisesti ja pienimuotoisesti tuotetun lähiruoan kasvavaan kysyntään sekä Facebookin käyttöön alustana, jossa ”kaikki” jo ovat ja levittävät uusia ilmiöitä tehokkaasti. Toimintamalli on arjen innovaatio, joka versoo ihmeen onnistuneesti keskittyneen ruokakaupan ja kontrolloivan julkisvallan jättämissä rakosissa. Kuten Maa- ja metsätalousministeriön lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljanen kirjoittaa, REKO-toiminta luovii onnistuneesti tiukaksi moititun elintarvikelainsäädännön karikkoisilla vesillä.

Tuottajille REKO on tarjonnut uuden myyntikanavan tilanteessa, jossa maatalous on ollut ahdingossa ja turhautuneiden viljelijöiden traktorit vallanneet Senaatintorin. Kuluttajille REKO antaa väylän osallistua arjen ruokahuoltoon yhteisöllisyyttä luovassa avoimuuden, läpinäkyvyyden, reiluuden ja vastavuoroisuuden ilmapiirissä. Yhdessä näille molemmille on syntynyt ruokapiirien, maatilatorien ja pienten verkkokauppojen lisäksi mahdollisuus ohittaa keskittynyt ruokakauppa ja toimia yhdessä ilman välikäsiä molempia hyödyttäen.

Vertaistalous muuttaa markkinoita

REKO on menestyksekäs esimerkki siitä, miten internet ja sosiaalinen media mahdollistavat uusia yhteisöllisiä toimintatapoja uudistaen markkinoita ja parantaen arkielämän laatua. Tuottajat ovat lisää saaneet elintilaa Ässän ja Koon hallitsemalla kentällä, ja kuluttajat ovat valtaistuneet ottamaan uusia toimijarooleja osallistuvan kulutuksen ja jakamistalouden hengessä.

REKOn on havaittu jo ohjaavan paikallisesti markkinoita, kun tuottajat suuntaavat tarjontaansa sinne ja uutta tuotantoa perustetaan REKOjen pohjalle. Markkinamuutoksesta nousee myös uusia kasvukipuja, kun REKOn vetovoimaisuus on saanut osan tuottajista hakemaan merkittävämpää roolia REKOn luomilla markkinoilla. Tämä näkyi viime talvena Facebookissa kokoontuvassa REKO-yhteisössä lisääntyvänä keskusteluna siitä, miten selvät ja yhdenmukaisesti sovelletut säännöt toiminnalla on.

Etiikka ja sen tulkinnat

Joidenkin tuottajien ja myös kuluttajia edustavien ylläpitäjien mielestä sääntöjä ei ollut oikeastaan lainkaan, koska ryhmien ylläpitäjillä oli viime kädessä valta päättää niiden soveltamisesta, erityisesti koskien eettistä tuotantotapaa. Tämä aiheutti heidän mukaansa suuria ongelmia ja turhautumista tuottajille, jotka saatettiin hyväksyä yhteen REKOon mutta jättää pois toisesta. Miten tuottaja voi rakentaa liiketoimintaansa – ja siis elämäänsä – sellaisille muka reilusti toimiville markkinoille, joiden toimintaperiaatteet vaihtelevat tuottajan näkökulmasta satunnaisesti tai jopa pärstäkertoimella, he kysyivät.

Erityisesti ongelman näyttivät kohtaavan munantuottajat, joiden kohdalla jotkut renkaat hyväksyivät jopa häkkikanaloita kun toiset edellyttivät luomumunia. Ryhmien vapaaehtoisten ylläpitäjien epäkiitollisena roolina oli taiteilla eettisen tuotannon, lähiruoan, pysyvien tuottajasuhteiden ja kuluttajien kysynnän määrittämissä raameissa etsien mielestään järkevimpiä ja toimivimpia ratkaisuja omissa paikallisissa oloissaan. Kananmunat ovat REKOissa usein jonkinmoinen sisäänheittotuote.

Keskustelun ja siihen pohjanneen selvityksen – vain muutamissa REKOissa havaittiin ongelmia – seurauksena yhteisö päätti olla muuttamatta toimintaperiaatteitaan mukaan lukien ylläpitäjien oma harkinta niiden noudattamisesta. Kiistojen taustalla pysytellyt Snellman on tukenut linjaa korostaen REKOn kiinnittymistä paikallisesti vaihteleviin oloihin.

Sääntöjä liikaa vai liian vähän?

Toisaalta REKOja on moitittu liiallisesta sääntelystä koskien ylimääräisten eli tilaamattomien tuotteiden (heräteostokset) myyntiä ja muun kuin ruoan myyntiä. Molemmat ovat olleet pitkään REKOn harmaata aluetta sikäli, että ne eivät kuulu REKOon mutta joissakin renkaissa niitä pienissä määrissä sallitaan.

Ongelmallisina niitä on pidetty siksi, että REKOn toiminnan idea on olla etukäteistilattua ruoan suorakauppaa eikä yleisempää torikauppaa, koska sitä säännellään vahvemmin. Pelkona on ollut, että sekä elintarvikeviranomainen että kaupungit ja kunnat ryhtyvät syynäämään REKO-jakeluja torimyyntiä koskevien pykäliensä mukaan.

Porissa kiista meni niin pitkälle, että siellä perustettiin keväällä uusi Rehdin kaupan Reko Pori -ryhmä kilpailemaan Suomen suurimman lähiruokarenkaan, REKO Porin kanssa (n. 9 000 jäsentä). Myös muualla maassa nähtiin joitakin uusia tuottajavetoisia ryhmiä, jotka näyttivät toimivan erillään REKOja ohjaavasta yhteisöstä mutta sen mainetta hyväksikäyttäen. Astetta isompi liike kuitenkin tehtiin tiukempia sääntöjä hakeneen porukan piirissä, kun perustettiin uusi tuottajien järjestö Farmarin Markkinat ry.

Irtiotto ja valtausliikkeitä

Uuden yhdistyksen nokkamies on Mikko Välttilä, joka on REKO-yhteisön pitkäaikainen aktiviinen jäsen ja menestyksekkäästä MunaEggsPress-palvelusta tunnettu munantuottaja. Välttilä oli ajanut REKO-yhteisössä jo pitkään tarkempia ja yhdenmukaisempia eettisiä sääntöjä. Farmarin Markkinat ry lähti kesäkuun alussa muuttamaan joitakin Uudenmaan REKO-renkaita omien sääntöjensä mukaisiksi. Ryhmät ovat vaihtaneet nimeä mutta säilyttäneet REKO-sanan sen osana. Samalla ryhmien ylläpitäjiä on joidenkin tietojen mukaan vaihdettu ja muutosta koskevaa keskustelua moderoitu pois ryhmien palstoilta.

Yhdistys on jo aiemmin keväällä hakenut patentti- ja rekisterihallitukselta tavaramerkkiä REKO-nimelle, mikä on tulkittu pyrkimykseksi kaapata REKO-brändi, vaikka Välttilä kirjoittaa aikomuksena olleen ”ojentaa se valtakunnalliselle REKO-yhdistykselle huomenlahjana”. Vallattujen renkaiden tilalle on perustettu uusia ryhmiä ja REKO-yhteisössä on ihmetelty hämmentyneinä, mistä on kyse ja miten REKO-renkaat voivat luovuttaa päätösvallan toiminnastaan Farmarin Markkinat ry:lle.

REKO-yhteisön ydinryhmä Snellman mukaan lukien on reagoinut syyttämällä Farmarin Markkinoita REKO-renkaiden valtauksesta. Farmarin Markkinoiden puheenjohtaja Välttilä on kirjoittanut blogi-kirjoituksen Uudessa Suomessa. Tilanteen tulehtuneisuudesta kertoo se, että Uusi Suomi on sulkenut blogin kommentoinnin.

Välttilän kirjoituksen kautta voi tarkastella sitä, mistä ristivedossa lopulta on kyse ja mitä se kertoo kansalaisruokaverkostojen – ja yleisemmin vertaistalouden – haasteista ja mahdollisuuksista luoda kestäviä toimintamalleja.

Verkosto vai järjestö?

Välttilän mielestä sinänsä hieno REKO on ”sössitty” neljällä ”valuvirheellä”, jotka ovat nimisuojan puute, sääntöjen puute, organisaation puute ja sääntöjen kirjoittajan puute. Näiden takia REKOt toimivat epäyhtenäisesti siinä asiassa, joka hänen mukaansa on REKO-suoramyynnissä tärkeintä eli eettisen tuotantotavan suhteen. Ryhmien ylläpitäjien tulkinnat eettisyydestä vaihtelevat, jolloin Välttilän mukaan

”Sekasotku on valmis ja kun ei ole instanssia joka tämän asian selvittää, vyyhti vain kasvaa. Ja sitten tämän kaiken keskellä ovat kuluttajat, tuottajat ja REKO-ryhmien ylläpitäjät. Kuluttajalle ei ole olemassa selvää lupausta siitä, minkälaisin arvoin tuotettua ruokaa hän REKOsta ostaa, Tuottajalle ei ole olemassa selvää lupausta siitä, että tietynlainen tuotantotapa oikeuttaa hänet myymään tuotteitaan ja ylläpitäjille on sälytetty valta ja vastuu kaikesta tästä.”

Välttilän mielestä REKO on siis hyvä idea eettisen tuotannon edistämiseksi mutta idea ei toteudu johtuen toiminnan verkostomaisesta luonteesta ilman lailliseksi toimijaksi järjestäytynyttä johtoa ja sen ylläpitämää organisaatiota, joka toimintaa valvoo ja ohjaa. REKOn olemassa olevia toimintaperiaatteita hän ei pidä varsinaisina sääntöinä, koska niillä ei ole yksilöityä kirjoittajatahoa joka kontrolloisi niiden oikeaa soveltamista.

Tässä ollaan kiinnostavalla tavalla niiden uusien kansalaisyhteiskunnan organisoitumisen tapojen äärellä, joita tutkimushankkeessamme tutkitaan.

Verkostotalous ja neljäs sektori

Internetin ja sosiaalisen median tuomasta verkostomaisesta toiminnasta on aiemmin keskusteltu politiikan, kansalaisvaikuttamisen ja viranomaistoiminnan näkökulmista. Politiikassa on keskusteltu esimerkiksi globalisaatioliikkeiden ja arabikevään yhteydessä somen kyvystä järjestää mielenosoituksia, vastarintaa ja jopa vallankumouksia ilman johtoa ja organisaatiota. Kaupunkien viranomaiset taas seuraavat nyreissään Kaljakellunnan kaltaisia tapahtumia, joilla ei ole järjestäjää eikä siksi myöskään vastuutettavaa tahoa siivoamaan jälkiä tai edes keskustelemaan mahdollisista häiriöistä.

Internet mahdollistaa uusia verkostoja ja niiden toimintoja, jotka syntyvät ja toimivat järjestöjen ulkopuolella etenkin sosiaalisen median kautta ja IT-sovellusten avulla. Olemme hankkeessamme nimenneet nämä yhteiskunnan neljänneksi sektoriksi tehdäksemme ilmiötä tunnistettavaksi sekä käsitelläksemme uuden kansalaistoiminnan suhteita muuhun yhteiskuntaan; ensimmäiseen eli elinkeinoelämään, toiseen eli julkisvaltaan ja kolmanteen sektoriin eli kansalaisjärjestökenttään.

Osa kasvavan neljännen sektorin toiminnasta on taloudellista, kuten ruokapiirit, kimppakyytipalvelut, kierrätysryhmät, joukkorahoitus, Ravintolapäivän ja Siivouspäivän tapahtumat sekä lainaus- ja vuokrauspalvelut, ja siis myös REKO-renkaat. Näistä käytetään yleensä nimitystä jakamistalous, vertaistalous tai osallistuva kulutus. Niissä kansalaiset muuttuvat kuluttajista myyjiksi, markkinoijiksi, torikauppiaiksi, ravintolanpitäjiksi, palveluntarjoajiksi, palvelumuotoilijoiksi, vuokranantajiksi ja rahoittajiksi.

REKO näyttää suuntaa

Nähdäkseni Välttilän näkemien ongelmien juuri on siinä, että kansalaiset itse verkostoon hajautuneina paikallisina toimijoina ja sellaisiksi valtaistuneina yksilöinä toimivat ja tekevät päätöksiä ilman keskusjohdon ohjausta. Hänellä on siihen kokemuspohjaisia perusteita, koska hän on ollut keskeinen toimija, keskustelija ja organisaattori lähiruoan suoramyynnissä ja REKO-toiminnassa.

Ongelmia ja niistä kärsiviä tuottajia epäilemättä on eikä REKO-verkosto niitä kaikkia tehokkaasti ratko, koska päätösvalta on hajautettu. Mielikuva REKOsta, REKO-brändi kehittyy kaikkien toimijoidensa kautta ilman hierarkkista ohjausta, jolloin REKOn eettinen ja muu lupaus pysyy epätarkkana.

REKO todella on radikaali veto toimia toisin. Kumpi lopulta voittaa, uuden ajan vertaisverkostomalli vai perinteinen järjestömalli? Onko verkosto-REKO hetken hupia ja katoavaa pop-up-kulttuuria, kuten kansalaisaktivismin epäilijät ajattelevat? Vai onko REKO esikuva neljännen sektorin verkostotaloudelle, joka alkaa kilpailla vakavasti hierarkkisen yritystalouden kanssa?

Verkosto muuntelee teemaansa

Tällä hetkellä verkosto on vähintään moraalisesti voitolla. Farmarin Markkinat ry teki Välttilän itsensäkin mielestä onnettoman liikkeen säilyttäessään REKO-sanan ryhmiensä nimissä. Keskustelun rajoittaminen ja erimielisten häätäminen taas antaa aggressiivisen kuvan. Näillä konsteilla on hankala edistää eettisempää tuotantoa ja reilumpaa toimintaa. Se voi onnistua hierarkkisessa organisaatiossa mutta ei vertaistoimintaan oppineessa yhteisössä. Farmareista tuli kaappareita.

Eikä eettinen oikeaoppisuus näytä edes olevan päällimmäisenä lähiruoan kuluttajien mielessä. Johan Grotell-Estevesin Hankenissa tekemän tuoreen opinnäytteen mukaan REKOssa kuluttajia motivoivat eniten sosiaalinen tapahtuma, paikallisten tuottajien tukeminen ja laadukkaat tuotteet. Kuohunnan keskellä tuhannet kuluttajat ja tuottajat ovat jatkaneet hyvää tekevän ruoan ostamista ja myymistä niin kuin ennenkin.

Lopulta Farmarin Markkinat lienee tekemässä itse sitä, mitä se halusi vastustaa. Lähiruokarenkaat saavat yhdistysvetoisesta ja eettisesti valvotusta toimintamallista yhden paikallisen muunnelman lisää.

 

Aktivismi ja kaupunki -seminaari

Hankkeen (väli)tulosten julkistusseminaari järjestetään ma 6.6. klo 13-16 Helsingin kaupungintalon Empire-salissa. Mukana kaupungin kommentteja ja oikeita aktivisteja.

Tervetuloa sinne – tai sitten seuraamaan tilaisuutta netissä suorana tai tallenteena osoitteessa Helsinkikanava.fi!

Katso tilaisuuden ohjelma ilmoittautumisohjeineen!

Hyvät, pahat ja kyborgit – Tulevaisuusvaliokunnan kuuleminen jakamistaloudesta

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta jatkoi kuulemisiaan jakamistaloudesta 2.3.2016 Pikkuparlamentissa. Puhetta johti valiokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen. Avauksessaan hän määritteli jakamistalouden ”mikropääoman käyttöasteen nostamiseksi” ja viittasi myös käsitteen hahmottumattomuuteen, joka toistui muissakin puheenvuoroissa.

Aluksi kansanedustaja Anna Kontula (vas) piti asiantuntevan puheen, jossa hän esitti jakamistalouden haastavan lainsäädännön monella rintamalla. Se koettelee verotusta ja vakuutusjärjestelmää, rikkoo harrastamisen ja ammattimaisuuden rajoja sekä sovittautuu huonosti sosiaaliturvaan (työttömyysetuudet ja pikku tulot). Kontulan mukaan jakamistalous on seurausta työelämän kasvavasta epävarmuudesta ja digitalisoituvasta taloudesta. Millaista jakamistaloutta tarvitaan? Pitääkö valtion jotenkin edistää sitä, esimerkiksi avoimen datan suhteen? Kontula johtaa valiokunnan Jakamistalous-työryhmää.

Yliopettaja Mats Nylund Arcadasta kertoi eBayta pidettävän jakamistalouden alkuna. Hän määritteli jakamistalouden lahjatalouden ja markkinatalouden välisenä ilmiönä, joskin viittasi joidenkin pitävän sitä jopa kapitalismia pahempana ihmisten riistäjänä. Nylundin mukaan jakamistalouden edetessä kaikki organisaatiot joutuvat vielä sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin. Hän esitti seuraavan luokittelun Suomessa tällä hetkellä toimivista jakamistalouden palveluista:

Globaalit: AirBnB,Uber, Couchsurfing

Kauppapaikat: Tori.fi, Huuto.net, (E-Bay)

Yhteisövetoiset: Nappi Naapuri, Stadinaikapankki, Ravintolapäivä, Siivouspäivä, Saunapäivä, kimppakyyti.fi

Liiketoiminta: PiggyBaggy, Sharetribe, Ratti.fi, Swap.com, City Car Club, HBB

Facebook: KallionSafkatkiertoon, Haagakierrättää, Töölökierrättää, Vuokra-asunnotHelsinki

Kaupunki: Kutsuplus,kirjasto (laajennettukirjastotoiminta), HelsinkiRegion infoshare, Kierrätyskeskus

Rajatapaukset: Nearhood, Digiapuri,Split Finland, REKO-renkaat, Wolt, Foodora

Paikalle oli kutsuttu kaksi jakamistalouden helsinkiläistä toimijaa esittelemään lyhyesti toimintaansa. Tanja Jänicke Yhteismaa ry:stä kertoi karttapohjaisesta Nappi Naapuri -naapurustomediasta, joka yhdistää asukkaita ja muita toimijoita paikallisesti jakamaan palveluja ja tavaroita keskenään sekä tuottamaan kanssakäymistä ja yhteisöllisyyttä. Heikki Waris esitteli edustamansa Coreorient Oy:n PiggyBaggy -kuljetuspalvelua, joka välittää pieniä kuljetustehtäviä ihmisten kesken. Palvelua käytetään esimerkiksi ruokakassin, kirjaston kirjojen tai nettiostosten välittämiseen.

Johtaja Sari Stenfors kalifornialaisesta Augmented Reality Institutesta kertoi jakamistalouden arkitodellisuudesta San Franciscon alueella. Sääntely on siellä edennyt pienin askelin. Ongelmia ja oikeusjuttuja kohdataan jatkuvasti, ja esimerkiksi Airbnb:n piirissä tapahtuvasta toiminnasta on arvioitu yli puolen olevan harmaata taloutta. Stenforsin mielestä lohkoketjuteknologia (block chain) on jakamistalouden kiinnostavin alue. Se on internetissä toimiva tietojärjestelmä, joka muodostaa hajautetun tilikirjan ja korvaa perinteisen luottamustoimijan taloudellisia suhteita välittämässä.

Stenforsin mielestä lohkoketju digitalisoi luottamuskysymyksen pois, mihin Nylund huomautti taloudellisen vaihdon olevan kuitenkin lopulta aina ihmisten välistä toimintaa ja edellyttävän luottamusta. Stenforsin mukaan lohkoketjuteknologia merkitsee lopulta ”disruption disruptiota” ja ”aitoa digitaalista jakamistaloutta”, koska se poistaa jopa tarpeen luoda digitaalisia alustoja taloudellisten transaktioiden väliin. Tulevaisuuden kyborgiyhteiskunnassa yhteiskunnan rakenteet ja sosiaaliset järjestelmät on koodattu ohjelmiin, jolloin vastuut sekä tuottojen ja riskien jakautuminen ovat läpinäkyviä.

Helsingin yliopiston dosentti Pasi Mäenpää aloitti huomauttamalla Kontulaan viitaten, että kansalaiset eivät tule jakamistalouteen ainoastaan työelämän kautta vaan siihen purkautuu myös yleinen, digitalisoitumisesta johtuva kansalaisyhteiskunnan aktivoituminen ja voimaantuminen. Jakamistalous on uusi tapa organisoida yritystoimintaa kilpailukykyisemmäksi mutta se on paljon muutakin. Mäenpää eritteli jakamistalouden ulottuvuuksia näin:

• Jakamistalous: a) jakaminen tarvitsijoiden kesken, b) jakaminen resurssien tehokkaana käyttönä

• Alustatalous: tietojärjestelmä eri toimijoiden hyödynnettäväksi

• Vertaistalous: tasavertaisten yksilöiden vaihtoa ilman välikättä

• Kansalaistalous: kansalaiset yhteiskunnan ongelmien ratkojina

• Solidaarisuustalous: arvon tuottaminen yhteisresurssien pohjalta

• Keikkatalous: silpputöitä tarpeen mukaan tarjoava yritystoiminta

• Kiertotalous: materiaalien ja niiden arvon pidennetty kierto

Yhteiskunnallisen sääntelyn kannalta ilmiön moniulotteisuus on pulmallista. Miten kehittää esimerkiksi verotusta näin moninaiselle ilmiökentälle? Mäenpää kertoi Helsingin yliopiston, Arcadan ja Haaga-Helian tutkimusryhmien tunnistaneen neljä verotuksen ongelmaa:

1) Silpputulojen verotus aiheuttaa enemmän kustannuksia kuin tuo verotuloja.

2) Silpputulojen ilmoittaminen on työlästä, jolloin syntyy harmaata taloutta.

3) Ilmoittamisen työläys viestii byrokratiasta, joka voi rapauttaa yleistä veromoraalia ja ehkäistä taloudellista toimeliaisuutta, myös verovapaata.

4) Verkkopalveluja tarjoavat yritykset maksavat veronsa muualle.

Ratkaisuja voisivat Mäenpään mukaan olla pienten tulojen verovapaus (esim. 3 000 €), silpputulojen käsittelyn automatisoiva verkkopalvelu (”Uber app”), jollaista Virossa kehitellään, sekä byrokratian pelkoa vähentävä ja toimeliaisuuteen kannustava viestintä. EU:lta on juuri tulossa linjaus, jossa ohjataan kansallisen lainsäädännön soveltamista jakamistaloudessa. Valtiovarainministeriö valmistelee Kansallista tulorekisteriä, joka tuo helpotusta pienten tulojen ja etuuksien byrokratiaan 2019. Muita Mäenpään ehdotuksia olivat kehitteillä olevan vapaaehtoistyön portaalin sovittaminen jakamistalouden tarpeisiin, ”Uber appin” kehittämiseen joukkoistamalla sekä jakamistalouden verotulojen hyödyntäminen paikallisesti aidon jakamistalouden hengessä.

Kommenttipuheenvuoroissa Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen käsitteli verolainsäädäntöä jakamistalouden kannalta. Verohallinto on antanut ohjeistusta Uber- ja Airbnb -tyyppisen toiminnan verotuksesta 22.10.2015, ja jälkimmäisestä on tulossa lisää linjausta. Muuten Verohallinto toimii olemassa olevan lainsäädännön pohjalta mutta tilannetta seuraten. Manninen on tuonut jakamistalouden verotuskysymyksiä julkiseen keskusteluun, informoinut tutkijoita ja mm. ehdottanut ”viisaiden ryhmän” perustamista niitä kehittämään.

Valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Antti Sinkman esitteli verojärjestelmän yleisiä periaatteita, joita ovat neutraalisuus ja yksinkertaisuus: veropohja pidetään laajana eikä sillä haeta kannustinvaikutuksia. Henkilö- ja yritysverotuksessa jakamistalous ei näytä tuovan ongelmia, mutta arvonlisäverotus suosii epäammattimaista toimintaa. Koska jakamistalous tapahtuu työsuhteiden ulkopuolella (alustat, palvelujen vaihto, ilmoittamisvastuu itsellä), se on altis harmaalle taloudelle. Ratkaisuna Sinkman pohti alustan tarjoajan velvoittamista ilmoitusvastuuseen. Pienimuotoista toimintaa ei hänen mukaansa voida vapauttaa veronalaisuudesta ilman hyvin merkittävää lovea verokertymään.

Seuranneessa keskustelussa käsiteltiin mm. jakamistalouden toimijoiden kohtaamia ongelmia verotuksen ja muun sääntelyn eri osa-alueilla, amerikkalaisen alustatalouden valtiovastaisuutta (libertarianismi) sekä jakamistalouden ekologisten vaikutusten arviointia.

Tilaisuuteen kutsuttujen asiantuntijoiden puheenvuorot löytyvät täältä.

Katso toinen kooste samasta tilaisuudesta täältä.

OKM:n norminpurkutalkoot tapahtuma-aktivismin helpottamiseksi

Opetus- ja kulttuuriministerin asettama työryhmä teki syksyllä 2015 selvityksen kulttuuritapahtumien koskevan sääntelyn ja byrokratian purkamisen tarpeista. Selvitys laadittiin tukemaan kansallista taide- ja kulttuuritapahtumaohjelmaa, jolla pyritään mm. edistämään monipuolista ja laadukasta tapahtumatarjontaa ja kansalaisten mahdollisuuksia nauttia kulttuurista.

Kävimme selvitystyön alkuvaiheessa 3.11.2015 opetus- ja kulttuuriministeriössä tapaamassa selvitystyöhön osallistuvia. Paikalla olivat OKM:stä työryhmän puheenjohtaja Hannu Sulin, Anne Mattero, Kirsi Kaunisharju ja Tuula Lybeck, selvityksen kokoajana toiminut Pauli Rautiainen Cuporesta ja Jaakko Blomberg Yhteismaa ry:stä, Kaupunkiaktivismi-hanketiimin lisäksi.

Halusimme välittää työryhmän käyttöön Kaupunkiaktivismi-hankkeen yhteydessä kertynyttä tietoa sääntelyn purkutarpeista kaupunkilaisten omaehtoisesti järjestämien tapahtumien kannalta. Keskustelun apuna oli kooste hankkeen aiemmissa tapaamisissa esiin tulleista ja hankekumppanien kautta saamistamme näkökohdista, mm. Helsingin kulttuurikeskuksen välittämä Stuba Nikulan tapahtumajärjestäjiltä kokoama kehittämistarvelistaus. Tapaamisessa Jaakko Blomberg toi esiin sääntelyn kehittämistarpeita ja -ehdotuksia Yhteismaan kokemusten perusteella.

Tapaamisen jälkeen joukkoistimme selvityksen tekijöiden toiveesta sääntelyn kehittämistarpeiden tunnistamista vielä laajemmin Facebookissa ja välitimme siellä saadut kommentit heille.

Sääntelyltä toivotaan herkkyyttä tapahtumien erilaisuudelle

Esiin tuomistamme kehittämistarpeista moni oli tullut selvityksen tekijöiden tietoon jo muualtakin. Muun muassa tarpeet saada tapahtuman järjestämisessä tarvittava asiointi viranomaisten kanssa hoitumaan yhdeltä luukulta ja helpottaa anniskelua ja elintarvikkeiden tilapäistä myyntiä koskettavat monenlaisia kulttuuritapahtumia.

Keskustelu ja koosteemme kuitenkin toivat lisäymmärrystä mm. tarpeeseen suhteuttaa sääntelyä tapahtumien kokoon ja luonteeseen. Työryhmää oli pohdituttanut, kuinka tarpeellista sääntelyn purussa on erottaa ammattimainen ja vapaaehtoinen toiminta toisistaan. Jaakko toi esiin, että tapahtuma-aktivismin kannalta olennaisempaa on tehdä ero suurien ja pienien tapahtumien välillä. Myös kertaluontoisten ja toistuvien tapahtumien erilaisuus olisi tärkeää ottaa huomioon.

Esimerkiksi vaatimus kattavasta pelastussuunnitelmasta on hyvin perusteltu isoissa tapahtumissa, mutta pienen puistokirpputorin järjestämisessä se näyttäytyy helposti kohtuuttomana. Turvallisuus- ja häiriöriskit vaihtelevat myös isojen tapahtumien välillä. Kävijämäärältään mittavaksi kasvaneessa Kallio Block Partyssa vaatimukset tietystä määrästä lain kriteerit täyttäviä järjestyksenvalvojia ovat tuntuneet järjestäjistä liiallisilta, kun tapahtuma on vuodesta toiseen sujunut ilman merkittäviä järjestyshäiriöitä.

Tapahtumien järjestämisen helpottamisessa yksi kehittämissuunta olisikin suhteuttaa tapahtumalle asetettavia vaatimuksia tarkemmin juuri kyseiseen tapahtumaan liittyviin riskeihin. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi järjestysmiesten määrää koskevien vaatimusten keventymistä toistuvissa tapahtumissa, jos sama tapahtuma on aiemmilla kerroilla osoittautunut harmittomaksi.

Mallia sananvapaudesta

Yhteismaan ja monen muun tapahtumajärjestäjän näkemys on, että sääntelyn painopistettä kannattaisi siirtää tapahtumien ennakkokontrollista jälkivalvontaan. Tapahtumien järjestämiseen voitaisiin kokeilla sananvapauden ideaa: lähtökohtana on vapaus toimia ja viranomainen puuttuu asiaan vasta, jos jokin ongelma ilmenee.

Tapahtumien järjestämisen kynnystä voisi madaltaa sillä, että ennakkotoimeksi riittäisi mahdollisimman pitkälle pelkkä ilmoitus ilman lupien hakua ja eri viranomaisten kanssa asiointia. Älykäs sovellus ilmoituksen tekemiseen voisi samalla tarjota käyttäjälle esimerkiksi tapahtumapaikkaan liittyviä tietoja ja muistilistan onnistuneen tapahtuman järjestämiseen.

Tapahtuma-aktivismin edistämisessä tehtävää monilla

Joidenkin normien osalta on suhteellisen helppo punnita, painavatko vaakakupissa enemmän perustelut normin säilyttämisen vai sen purkamisen puolesta. Esimerkiksi velvoite ilmoittaa tehokkaan lasersäteen käytöstä ulkoilmaesityksessä kahta viikkoa aiemmin on selvityksessä todettu ongelmattomaksi. Velvoite voi lannistaa järjestäjää, jonka pika-aikataululla ideoima valotapahtuma ei määräajan vuoksi enää onnistukaan. Velvoitteen säilyttämisellä on kuitenkin vahvat perusteet mm. tarpeessa saada lentoliikenteen ohjaus tarvittaessa järjestettyä säteen vuoksi ajoissa uudelleen.

Monen muun normin kohdalla ongelmallisuuden arvottaminen vaatii vielä lisää keskustelua. Opetus- ja kulttuuriministeriö on jatkanut keskustelun herättämistä selvityksen pohjalta kansallisen taide- ja kulttuuritapahtumaohjelman valmistelun yhteydessä mm. seminaarissa helmikuussa 2016. Kuntatasolla ainakin Helsinki on tarttunut kulttuuritapahtumien sääntelyn purkutarpeiden selvittämiseen tarkemmin.

Tapahtuma-aktivismia voivat torpata normit ja byrokratia, mutta myös – ehkä ennen kaikkea – mielikuva niistä. Turhaa byrokratian pelkoa voinevat purkaa ainakin tapahtumien järjestäjät, jotka pystyvät jakamaan kannustavia kokemuksia tapahtumien järjestämisen helppoudesta. Ehkä heitä on norminpurkutalkoiden jälkeen yhä enemmän.

Myös viranomaiset voivat tehdä paljon pelkällä viestinnällä, kuten aktivisti Blomberg sanoo: ”Jos kaupungin edustajat kertoisivat aktiivisesti asiasta ja kutsuisivat ihmisiä tekemään, olisi ihmisten helpompi olla aktiivinen. Monilla on varmaan se fiilis, että heistä on haittaa sen sijaan, että toimintaa kaivattaisiin. Vaikka jonkinlainen step by step -ohjeistus visuaalisesti miellyttävänä ja viestiltään rohkaisevana olisi tärkeä karun lupaluettelon sijaan.”

Lahen aktiivit törmäsivät – työpajan tulokset

Kuten monissa kaupungeissa, Lahdessa aktiiviset asukkaat toimivat elinympäristönsä, sen palvelujen ja yhteisöllisyyden hyväksi yhä useammin uusin tavoin, myös perinteisten järjestöjen ulkopuolella. Lahdessa, Askonalueella, järjestettiin 26.11. 2015 kaupunkiaktiivien kohtaaminen, jossa kerättiin tietoa siitä, mitä tällaisia rakentavan kaupunkiaktivismin muotoja Lahdessa on.

Lisäksi pohdittiin mm. millaista aktivismia voisi viritä? Miten eri toimijat voisivat kohdata toisiaan Lahden kehittämisessä? Miten tuoda Lahden aktiivisia asukkaita, kaupungin edustajia ja muita aktivismien parissa toimivia tutustumaan toistensa tekemisiin ja näkökulmiin? Millaiset toimintatavat auttaisivat toimijoiden myönteistä törmäämistä jatkossakin ja edistäisivät rakentavaa kaupunkiaktivismia?

Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -hanke, Lahden kaupunki ja osuuskunta Törmäämö.

Tämän koosteen sisällys:

1. Tapahtuman kulku
2. Kiteytykset työryhmistä
2.1 Lähiruoan edistäminen
2.2 Miten toimijoita ja ideoita törmäytetään ja kehitetään uutta?
2.3 Alustat joilla tarve ja tarjonta kohtaavat – Nappi naapuri
2.4 Työllistymishaasteet
2.5 Kaupunkiaktiivien kohtaamispaikat
3. Yhteenveto
Mitä uutta tietoa syntyi?
Mitä viedään käytäntöön? Mitä tästä?
Mikä meni hyvin?
Mikä ei mennyt niin hyvin ja mitä voisi kehittää?
4. Seuraavat stepit
5. Osallistujat

 

1. Tapahtuman kulku

Riikka Mäkelä Törmäämö-osuuskunnasta toimi tilaisuuden fasilitaattorina. Törmäämö on osuuskunta, joka on perustettu vuonna 2014 yhteisölliseksi toiminta-alustaksi ja mahdollistajaksi. Törmäämö on Lahdesta käsin toimiva paikallisen yhteistyön ja toiminnan edistäjäyhteisö. Törmäämössä uskotaan, että henkilökohtainen rohkeus on paras tapa johtaa muutosta. Rohkeus on samaistuttavaa ja rohkeaa henkilöä seurataan. Törmäämön tutkimus- ja koulutustoiminnan ytimessä onkin laajentaa rohkeuden hallintaa ja käyttöä ihmisten ja toimintamallien välisten raja-aitojen kaatamisessa. Törmäämön tavoitteena on mm. törmäyttää erilaisia toimijoita aktiivisen tekemisen parissa ja kannustaa sekä tukea pieniä toimijoita tuomaan osaamisensa esiin. Törmäämö on mm. monen Pop-Up-tempauksen ja kaupunkitapahtuman taustalla.

Tilaisuus aloitettiin tärkeimmällä, eli verkostoitumisella. Aluksi tutustuttiin toimijoihin kärjistämällä arvoja leikkimielisesti ääripäihin. Osallistujat olivat hyvin samanmielisiä kulttuurin tukemisen, kaupungin omistamien tilojen yhteiskäytön ja muutoksen edistämisen näkökulmista, joten lopuksi saatiin osallistujat jaettua erottamalla toiselle puolelle säännöllisistä kuukausituloista nauttivat ja toiselle puolelle epäsäännöllisiä tuloja saavat henkilöt. Tästä seurasi speed date -osio, jolloin kaupungin työntekijät ja tilojen hallinnoijat ym. mahdollistajat pääsivät kohtaamaan aktiivisia yhdistystoimijoita, yrittäjiä ja kaupunkilaisia.

Alun esityksissä kuultiin esimerkkejä siitä, mitä jo on tehty ja mitä on tulossa:

– Askotalon Tori kehittyy – millaiseksi? Vuokko Heiskanen, Tanja Paksunen ja Marko Liimatainen

– Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana – näkökulmia haastatteluista ja ideoita jatkoon, Pasi Mäenpää & Maija Faehnle, Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana

– Nappi Naapurilla kohti entistä parempaa Lahtea, Yhteismaa ry, Tanja Jänicke ja Pauliina Seppälä

– Kaupunki tukee asukkaiden aktiivisuutta jo monin tavoin, miten kannattaisi toimia jatkossa? Päivi Sieppi ja Sari Knuuti, Lahden seudun ympäristöpalvelut

2. Kiteytykset työryhmistä

Työryhmäosuudessa käsiteltiin seuraavia teemoja:

1. Lähiruoan edistäminen
2. Miten erilaisia toimijoita ja ideoita törmäytetään ja kehitetään uutta? (Muutosagenttikoulu, tapahtumat)
3. Alustat joilla tarve ja tarjonta kohtaavat – Nappi Naapuri
4. Kaupunkiaktiivien kohtaamispaikat
5. Työllistymishaasteet – nopeat kokeilut
6. Lahtelaisten akuutit haasteet (puuttuu, sillä aika ei riittänyt fläpin täyttämiseen)

Seuraavassa on jokaisen teeman kysymykset avattuna
– Mitä jo on?
– Mitä puuttuu?
–  Mitä pitää ratkaista?

Yhteenveto kohtaamisesta on tiivistetty jutun loppuun.

2.1 Lähiruoan edistäminen

Mitä jo on tai on tulossa /Toimijat ja ideat

Lähiruoan edistämisen työryhmässä nousi tunnetuimpina toimijoina ja lähiruoka-aatteen edistäjinä esiin Kaupunkikylän MeaManna (kahvila, luomukauppa ja leipomo), ruokaosuuskunta ROK (oma kasvimaa), Benjamin maatilatori sekä Lahden ruokapiiri ja Päijät-Hämeen REKO-lähiruokarengas. Valtakunnallinen Vastuullista kouluruokaa -Facebook-ryhmä on myös perustettu Lahdessa. Hyvinä käytänteinä mainittiin mm. kauppahallissa myyty raakamaito, kaupunki järjestämä ruokakurssi ja kouluruoan tarjoaminen kaikille viidellä eurolla. Eräs aluekummi on tehnyt opastuskierroksia alueen hyötykasvipaikkoihin, esim. karpalosuolle, ja lahjoittanut poimimiaan marjoja eteenpäin.

Mitä puuttuu/tarvitaan ja mitä pitää ratkaista, jotta syntyy uusia käytäntöjä?

Edellä mainitut lähiruoan toimijat pitäisi saattaa yhteen vaihtamaan kokemuksiaan ja keskustelemaan mahdollisuuksista saada sekä omaa toimintaa parannettua että luotua lahtelaisen lähiruoan toimijayhteisö ja toiminta-alusta.

Yhteisön/alustan avulla voidaan tiedottaa lähiruoan saatavuuden eri mahdollisuuksista. Yhteisö voi myös ottaa isompia kehittämistehtäviä. Lähiruoka tarvitsee uudenlaisia ostokanavia ja logistiikkaa, joiden alalla Lahti voisi rakentaa valtakunnallisen kärkihankkeen. Ryhmän ideoita olivat

• lähiruoan yhteislogistiikka (PiggyBaggy-kuljetuspalvelu?)
• NappiNaapurin kautta toimiva lähiruokapalvelu!
• korttelikeittiö, fuusiokeittiö, kokkikoulu
• ruokaosuuskunnan ja -piirin yhteistila on jo toteutunut: Vihreiden alivuokralaisina 1.1.2016 alkaen Lahden keskustassa.
• kuntakeittiöt mukaan lähiruokayhteistyöhön! (Vastuullista kouluruokaa -kampanja)
• green care: kuntouttavaa puutarhurointia esim. mielenterveyshoitoon (vrt. Majvik)
• uusia ruoantuottajia mukaan verkostoon, kaupunki-maaseutu-kumppanuutta!

2.2 Miten erilaisia toimijoita ja ideoita törmäytetään ja kehitetään uutta? (Muutosagenttikoulu, tapahtumat)

Mitä jo on tai on tulossa? Toimijat, ideat, käytännöt

Uutta luovien törmäysten edistämisessä tarvitaan kohtaamisen paikkoja, joita Lahdessa ovat mm. Aatetila ja Liipolan monitoimitalo. Ehdotettiin, että Aatetila voisi jatkossa tarjota tiloja käyttöön erilaisille toimijoille laajemminkin ja toimia törmäyttäjänä yhdessä Törmäämön kanssa. Monitoimitaloissa on hyvä ratkaisu, että kirjastokortilla pääsee taloon aukioloaikojen ulkopuolella. Se tuo tiloja kaupunkilaisten käyttöön ja on myös kaupungin luottamuksen osoitus heille – mikä voi kannustaa osaltaan vastuun ottoa ja kiinnostusta yhteisöä kohtaan.

Törmäyttämiseen on jo olemassa monia käyttökelpoisia työpaja- ja muita osallistumismenetelmiä. Ideoiden koonnissa yksi hyvä käytäntö on Nastolan idearumpu, jossa kuka vain Nastolan kehittämisestä kiinnostunut voi lisätä kehittämisidean yhteiseen sähköiseen järjestelmään.

Tiedon levittämisessä esimerkiksi tapahtumista Facebook on periaatteessa monia tavoittava kanava. Tapahtumailmoitusten huomaaminen sieltä on kuitenkin usein sattumanvaraista. Tägit ovat hyvä tapa saada tietoa leviämään esimerkiksi aloitteista, joihin ihmisiä halutaan mukaan.

Apuvoimia kohtaamisten ja kehittämisen organisointiin ja muuhunkin voidaan saada työllistetyiltä. Organisaatiot voisivat hyödyntää heidän palkkaamistaan enemmän, siihen on valmis käytäntö olemassa.

Aktiivisia toimijoita ja toimintaa löytyy monien yhdistysten kautta. Mm. lintuyhdistysten vapaaehtoiset lisäävät Lahden palvelutarjontaa järjestämällä avoimia lintuiltoja ja linturetkiä.

Mitä puuttuu / tarvitaan?

Aktiivien toimintaa kannustaisi mahdollisuus hakea tukea helposti ilmankin, että hakijana on yhdistys tai muu virallinen organisaatio. Tuen hakemiseen voisi oikeuttaa organisoitumistavan sijaan toiminnan tarkoitus, yhteisen hyvän edistäminen.

Aktiivisuuden mahdollistamiseen ja edistämiseen tarvitaan viranhaltijoilta rohkeutta. Kun rohkeutta on, heidän on tärkeä saada siitä kannustavaa palautetta. Myönteinen mediahuomio esimerkiksi onnistuneesta yhteistyöhankkeesta voi olla arvokas kannustin mukana olleille virkamiehille ja rohkaista myös heidän kollegoitaan toimimaan kansalaisten kanssa. Rohkeuden edistämisessä voisivat auttaa myös rohkean viraston ja viranhaltijan huoneentaulut, jollaisia Kaupunkiaktivismi-hankkeessa on laitettu alulle.

Kaupungin työntekijöihin voisi kuulua kaupunkiaktivismi-fasilitaattori, joka auttaisi toimijoita löytämään toisiaan. Esimerkiksi lintuyhdistyksen, päiväkotien ja ympäristömummo- ja -vaaritoiminnan tuntijoita voitaisiin tuoda yhteen ideoimaan, miten lintuyhdistysten toiminta voitaisiin ulottaa päiväkotilaisten iloksi ympäristömummo- ja -vaaritoiminnan yhteyteen kaikkia osapuolia palkitsevalla tavalla. Kaupunki ja yhdistyksen voisivat kehittää vaihtokauppasopimuksia, esimerkiksi lintuyhdistys voisi saada kaupungin tiloja käyttöönsä vastineeksi linturetkien ja muiden palvelujen järjestämisestä kaupunkilaisille.

Yhteistyötä kaupungin ja kansalaisten välillä haittaavat vielä nykyisellään käsitykset kaupungista etäisenä top-down-toimijana. Tarvitaan viestintää, joka auttaisi ihmisiä huomaamaan, miten kaupunki voi olla myös hyödyllinen ja avulias kumppani.
Lahteen tarvitaan edelleen lisää kokoontumistiloja, joissa kaikkien on mahdollista esitellä ideoita ja saada muita niihin mukaan. Olisi hyödyllistä selvittää, toimivatko nykyiset tilat kuten monitoimitalo siten kuin on ajateltu, ja ottaa näistä kokemuksista oppia uusienkin tilojen kehittämisessä.

Mitä pitää ratkaista?

• Miten vältetään aktiivien uupuminen?
• Miten saada tieto “törmäysmahdollisuudesta” tasapuolisesti kaikille?
• Eri tahoilla toimitaan usein samojen asioiden eteen, mutta sitä huomata. Miten löydetään se mikä on yhteistä? Jos syy on se, ettei puhuta samoilla termeillä/kielellä, miten yhteisymmärrystä voidaan edistää?
• Miten luoda rohkeutta kansalaistoiminnan tukemiseen?
• Virkamiehelle osallistaminen tulee usein lisätyönä ja ylimääräisenä kuormana, joka ei innosta. Miten luoda toiminnasta kansalaisten kanssa virkamiehille innostava osa varsinaista työtä?

2.3 Alustat joilla tarve ja tarjonta kohtaavat – Nappi Naapuri

Mitä jo on ?

• Kaupunkitapahtumat
• Yhdistykset
• Aluekummit / virkamieskummit
• Kumppanuusverkosto.fi
• Paikallislehdet
• Ilmoitustaulut
• Nappi Naapuri
• Seurakunnat
• Puskaradio
• Lahden kaupunki -tiedotus
• Flyerit
• Facebook -ryhmä ja -sivut
• Lahden D -paneeli

Mitä puuttuu / tarvitaan?

• Mediat: Paikallisradio? (vrt. Limuradio- kampusradio), mediatila?, lisää ilmoitustauluja ja ilmaisia mainospaikkoja
• Resurssit: Tilat, Rahat, työvoima
• Tuki: Päättäjien tuki – joustoa
• Osallistaminen – Lihaksia- motivaatiota

Mitä pitää ratkaista?

Osallistaminen
• Hurmaavuus / “seksikkyys”
• Arvoa / helpotusta, aikaa, iloa
• Matala kynnys / piipahdus vs. pitkäaikainen sitoutuminen
• Tarjotaan jotain
• Itseohjautuva malli
• Puitteet tarjotaan
4. Työllistymishaasteet

2.4 Työllistymishaasteet

Mitä jo on?

• Mol.fi
• Tartu toimeen
• Palkkatuki
• Väliporras kuten klubitalo
• Matkalla duuniin
• Ohjaamo
• Osuuskunta Startti, Törmäämö, muut työosuuskunnat/kevyt yrittäjyys
• Litti – phlu.fi
• Lahty.fi
• Lahden seudun työttömät
• Inspis
• Myyntityön / suoramarkkinointityö
• Mea Manna / Kaupunkikylä
• Vapaaehtoistyö

Mitä puuttuu? / Mitä pitää ratkaista..?

• Koottuna yhteen paikkaan KAIKKI erilaiset kokeiluihin, harjoitteluihin ja työllistämiseen liittyvät palvelut ja tahot
• Reittien luominen takaisin työmarkkinoille – työllistyminen 6kk tukityöllistymisjakson jälkeen
• Eri ikäisten tarpeet työelämässä -> erilaiset väylät
• Avoimesti “Joustavat työmarkkinat” -esim. osatyökykyiset

2.5 Kaupunkiaktiivien kohtaamispaikat

Mitä jo on?

• Kirjastot
• Srk -tilat
• Monitoimitalot (Liipola?)
• Nuorisopalvelut
• Kerrostalojen yhteiskäyttötilat
• Malski
• Askonalue, lounasravintola (co-working tila)
• Yli-Marola
• Asemapäällikön talo?
• Kumppanuustalo!! (järjestötalo)
• Hennala
• Kaupungin tilat (pikkuteatteri, kansantalo, teatterin aula.. )

Mitä puuttuu?

Tilat joissa mahdollista järjestää:
• pienimuotoiset tapahtumat, vuosikokoukset palaverit..
• minikeittiö, kahvinkeitto
• tstotyöt / palaverit
• ryhmätyötilat
• dataprojektorit / valkokankaat yms tarvikkeet (tulostusmahd.)
• Kumppanuustalo
• Törmäämön yhteistila (yhteistyö Taideinstituutin tilojen suhteen syksy 2016)

Mitä pitää ratkaista?

• Tilaan sitoutuminen
• Talous / rahoitusmalli
• Lahden kaupungin rooli?
• Löytää vastuuyhdistykset tai henkilöt

3. Yhteenveto

Mitä uutta tietoa syntyi?

• Olemassa olevien toimijoiden tietoisuus toisistaan kasvoi.
• Nappinaapurin käyttöönotto ja levittäminen Lahdessa mm. uusien kummien voimin.
• Askonalueen tilojen tulevaisuus ja käyttömahdollisuudet.
• Olemassa olevien palvelujen lisäksi ei juurikaan kehitetty uusia käytäntöjä mutta eri asioiden ja toimijoiden yhdistäminen ja palvelujen monipuolistaminen sai uutta pontta.
• Ensimmäinen kohtaaminen antoi hyvän pohjan tuleville kohtaamisille ja rajat rikkovalle yhteistyölle.

Mitä viedään käytäntöön ja miten?

Kansanopiston, Törmäämön ja otavanopiston tuleva muutosagenttikoulutus käynnistyy tammikuussa 28.–30.2016, to-la orientaatiojaksolla. Uusien kehitysteemojen käynnistäminen ja oppijoiden/aktiivien haaliminen kannattaa tuoda vahvasti esiin jo seuraavassa aktiivien kohtaamisessa. Mallina esim. niin, että ajankohtaiset teemat synnytetään isossa kohtaamisessa ja käytännön kokeilut sekä ideoiden jalkautus muutosagenttikoulutuksen tms. yhteisön, kuten Törmäämön voimin aina kohtaamisten välissä. Päivitys: Tapahtumaan osallistuneista viisi aktiivia lähti mukaan muutosagentti-koulutukseen. Kyseisellä porukalla viedään mm. tässä dokumentissa esiin tuotuja haasteita eteenpäin erilaisin kokeiluin. Muutosagenteille on tulossa oma tiedotuskanavansa kevään 2016 aikana. Edistystä voi seurata mm. Törmäämön fb sivulla http://www.facebook.com/tormaamo.

Törmäämön ja Kansanopiston yhteistyön voimin oltiin rakentamassa Kansanopiston omistaman Artellin tilaan aktiivisen kansalaistoiminnan törmäämöä, vielä tarkentamattomalla tavalla. Päivitys: Hanke ei kuitenkaan toteutunut sellaisenaan, sillä tilan ehti vuokraamaan Super teatteri. Tämän jatkosuunnitteluun ja yhteistyöhön tullaan tarvitsemaan aktiivien yhteisöä. Tila voisi palvella jatkossa myös kaupungin strategiatyötä jonkinlaisena non-stop-työpajapaikkana. Törmäämön toimijat ovat mukana kehittämässä myös Taideinstituutilta syksyllä vapautuvia tiloja yhteiskäyttöön kulttuuritoimijoiden kanssa, joka saattaa soveltua jopa paremmin näille tarpeille. Muutosagenttien kanssa ollaan käynnistetty myös Sopenkorpi elää -hanke, jossa käynnistetään erilaisia yhteistyöhön mahdollistavia tempauksia ja yhteistiloja.

Nappi Naapurille saatiin aluekummeja ja jalkautustyö etenee vaikkakin vielä hitaasti oman Lahden buffiryhmän avulla: https://www.facebook.com/groups/1515058218790688/

Lähiruoka
• lahtelaiset lähiruoan toimijat pitäisi saattaa yhteen, koska yhteistyöllä saataisiin paljon aikaan juuri nyt – mikä taho tekisi aloitteen?
• kumppanuuspohjaisella lahtelaisella lähiruokaklusterilla olisi mahdollista saada sekä aluetaloudellisia vaikutuksia että valtakunnallinen esikuva

Kohtaamispaikat
• Askonalueen co-working tila on kehitteillä 2016 vuoden aikana
• Kulttuurikorttelit (Kansantalo, Aatetila, Artellin teatteri, kinoiiris, kipinä, teatteri ja kirjasto)
• Kaupungin strategiasuunnittelutyöpaja -tila Hämeenkadulla

Mikä meni hyvin?

Läsnäolijoita oli riittävä määrä (n. 30), mutta enemmänkin olisi mahtunut mukaan. Alun kahtiajaossa tuli todettua, että paikalla oli lähes yhtä paljon sekä mahdollistajia että kaupunkiaktiiveja. Tilat soveltuivat tarkoitukseen hyvin ja ruokaa oli riittävästi, siitä kiitos Renorille. Tila täytyi tosin rakentaa alusta saakka, mutta tähän oltiin varauduttu. Akustiikka oli hieman haastava ja ohikulkevat talon muiden tilojen käyttäjät häiritsivät keskittymistä hivenen. Toisaalta tapahtuma oli myös näkyvä ja näkyvällä paikalla, niin että tietoisuus tapahtumasta levisi “ulkopuolistenkin” silmiin.

Mikä ei mennyt niin hyvin ja mitä voisi kehittää?

Kohtaamisen tavoitteet oltaisiin voitu yhdessä tiivistää paremmin, ja rakentaa tapahtuma niiden tavoitteiden pohjalta tehokkaammaksi. Mikäli tavoitteena oli vain käynnistää kohtaamisten sarja ja kohtauttaa muutamia olennaisia alueen toimijoita, niin siinä onnistuttiin loistavasti. Tuleviin kohtaamisiin tarvitaan tiiviimpi teema ja tavoitteet, jotta viestintä on helpompi kohdistaa sellaisille toimijoille, joilla on aidosti mahdollisuus tarttua toimeen heti tapahtuman jälkeen. Viestintä ennen tapahtumaa oli puutteellista, sillä se kohdistettiin jo valmiiksi tunnetuille aktiivisille toimijoille, muttei muille, joilla saattaisi olla kiinnostusta synnyttää uudenlaista aktivismia. Kansanopiston, Törmäämön ja otavanopiston tuleva muutosagenttikoulutus saattaa toimia uuden aktivismin synnytys -teeman kohtaamisalustana jatkossa paremmin.

Työpajojen osalta fasilitoinnissa olisi voinut ensimmäisen kierroksen toteuttaa niin, että kaikki läsnäolijat olisivat kiertäneet kaikki teemapisteet läpi yksin, ja käyttäneet kolme minuuttia täyttämällä kuhunkin tiedossaan olevat toimijat / toiminnot. Nyt toteutuneella systeemillä osallistujien tieto jäi suurelta osin vain yhteen ryhmään tai teemaan. Toisen ja kolmannen kysymyksen osalta tiiviimmät keskustelut olisivat tarvinneet enemmän aikaa. Palautetta ei kerätty itse tapahtumassa, ja mielenkiintoista olisi tietää esim. miten speed date onnistui ja miten aika riitti kussakin osiossa osallistujien mielestä.

4. Seuraavat stepit

Tammikuu 28.-30.1. Kansalaisyhteiskunnan muutosagentti -koulutus / Törmäämö, Otavan opiston osuuskunta ja Lahden Kansanopisto.
Lisätietoa koulutuksesta: http://apaja.otavanopisto.fi/kurssit/kansalaisyhteiskunnan-muutosagentit

Seuraava kansalaisaktiivien ja muutosagenttien kohtaaminen keväällä, päivä tarkennetaan myöhemmin. Järjestäjätahoina Kaupunkiaktivismi-hankkeen toimijat, Lahden kaupunki ja osuuskunta Törmäämö (+ muutosagenttipilotit). Jatkossa pyritään saamaan keskusteluun mukaan myös luottamushenkilöt. Voitaisiin esimerkiksi järjestää erityisesti Lahden uusille lautakunnille suunnattuja keskustelumahdollisuuksia, kun lautakunnat on valittu keväällä 2016.

Tervetuloa jatkamaan keskusteluja Kaupunkiaktivismi-Facebook-ryhmässä!
https://www.facebook.com/groups/kaupunkiaktivismi/

6. Osallistujat

Ilona Reiniharju, Lahden kaupunki
Mervi Piiroinen, PHSPS
Sami Metsäranta, PHSPS
Pirkko Leinonen, Riihelän aluekummi
Päivi Sieppi, Lahden kaupunki
Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto
Maija Faehnle, HY & SYKE
Riikka Mäkelä, osuuskunta Törmäämö
Tanja Paksunen, Renor oy
Piret Laaksonen, aluekummi
Pekka Laaksonen, aluekummi
Jouni Ikonen, Liipolan lähiöseura ry
Sari Knuuti, Lahden kaupunki
Sanna Virta, Ruokapiiri ry
Johanna Jattu, Tuomenojan aluekummi
Tuija Notkonen, aluekummi Jokimaa / Ala-Okeroinen
Hanna Virtanen, Liekkiyhdistys ry
Kari Kempas, Susinno oy
Fredrika Winsten, Bahini / Törmäämö / Avoin Lahti
Niina Saxlund
Jarkko Nissinen, Lahty ry
Saara Vauramo, Lahden Kaupunki
Petri Pullinen, Lahden Kansanopisto
Antti Vedenpää, ELMU ry
Raila Hagström, Kariniemiseura ry
Emma Marjamäki
Pauliina Seppälä, Yhteismaa
Tanja Jänicke, Yhteismaa
Vuokko Heiskanen, Renor oy
Marko Liimatainen, Renor oy

Metropolitutkimusseminaarissa ruodittiin jakamistaloutta ja sen tutkimusta

Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelman (KatuMetro) vuoden 2015 metropolitutkimusseminaari järjestettiin Vantaan kaupungintalolla 25.11.2015 teemalla Jakamistalous, kaupunkiaktivismi ja kaupunkilaiset. Keskustelua alustivat
ohjelman tätä aihepiiriä käsittelevät hankkeet. Esitysdiat ovat metropolitutkimusseminaarien sivulla.

Haaga-Helia ja Arcada auttavat kaupunkeja toimimaan jakamistalouden kanssa

Tuija Toivola esitteli Haaga-Helian hanketta, joka auttaa Helsinkiä, Espoota ja Vantaata kehittymään jakamistalouden edelläkävijöiksi. Hankkeessa on mm. kartoitettu lupaavia käytäntöjä Sharing cities -verkoston kaupungeista ja ideoitu jakamistalouden kehittämistä työpajoissa pääkaupunkiseudun toimijoiden kanssa. Tuloksena syntyy vuonna 2016 mm. jakamistalouden käsikirja.

Mats Nylundin esittelemässä Arcadan hankkeessa tuotetaan ymmärrystä jakamistaloudesta yhteiskunnan muuttajana sekä siitä, miten julkisen vallan tulisi jakamistalouteen suhtautua. Ihmisten suhtautumista jakamistalouteen on selvitetty kyselyillä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Lahdessa. Jakamistaloutta hankkeessa on hahmotettu mm. kehittämällä jakamistalouden palvelujen luokittelua tähän tapaan:

Globaalit: AirBnB,Uber, Couchsurfing

Kauppapaikat: Tori.fi, Huuto.net, (E-Bay)

Yhteisövetoiset: NappiNaapuri, Stadinaikapankki, Ravintolapäivä, Siivouspäivä,  Saunapäivä, kimppakyyti.fi

Liiketoiminta: PiggyBaggy, Sharetribe, Ratti.fi, Swap.com, City Car Club, HBB

Facebook: KallionSafkatkiertoon, Haagakierrättää, Töölökierrättää, Vuokra-asunnotHelsinki

Kaupunki: Kutsuplus, kirjasto (laajennettu kirjastotoiminta), Helsinki Region infoshare, Kierrätyskeskus

Rajatapaukset: Nearhood, Digiapuri,Split Finland, REKO-renkaat, Wolt, Foodora

 

Tekemistä Kaupunkiaktivismi-hankkeelle

Kolmantena hankkeena esittäytyi Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -hankkeemme. Keskustelussa ehdotettiin, että hankkeessa käytettyjä käsitteitä sidottaisiin muihin samoista aihepiireistä puhuttaessa käytettyihin käsitteisiin. Täsmentämistä kaipaa ainakin käsitteiden neljäs sektori ja kaupunkiaktivismi suhde vapaaehtoistoiminnan käsitteeseen. Toivottiin myös kuvauksia tavoista, joilla hallinnon tahot ovat toimineet aktivismien suhteen. Hankkeessa ideoituun aktivismitietopankkiin voisi koota kuvauksia Suomessa jo sovelletusta toimintatavoista ja ehdotuksia kokeilemisen arvoisiksi uusiksi tavoiksi.

Espoon tutkimuspäällikkö Teuvo Savikko korosti, että aktivistien neljännen sektorin kanssa toimiessaan kaupungeille on tärkeää pitää vastuu itsellä. Eri kaupungeissa on myös erilainen kansalaistoimijapohja. Espoossa tärkeä on Espoon järjestöjen yhteisö. Tilojen näkökulmasta katsottuna uutta Espoossa on eri julkisia palveluja yhteen kokoava Matinkylän palvelutori sekä 6Aika-hankkeena toteutettava, kaupunkien kaikille avaama tilavarausjärjestelmä, joka Helsingissä on koekäytössä.

Paikalla ollut keksijöiden ammattikunnan edustaja ehdotti, että jakamistaloutta, aktivismeja ja toimintatapojen kehittämisen mietintään otettaisiin keksijöitä mukaan. Mainio ajatus! Myös Suomen Keksijäin keskusliitto kuulostaa erinomaisen hyödylliseltä yhteistyökumppanilta: Liiton tavoitteena on ”kannustaa toiminnallaan kansalaisia luovuutensa käyttöön ja vaikuttaa yhteiskuntaan siten, että ideat ja keksinnöt saadaan tehokkaasti käyttöön keksijöiden omaksi ja yhteiseksi hyödyksi”.

Kaupunkiaktivismi-hankkeessa halutaan myös pohtia sosiaalisen jakamistalouden ajatusta. Jakamistaloutta on kritisoitu sanomalla, että se on keskiluokan keino kuluttaa entistäkin enemmän. Kun jakamistalouden eettinen ponnin on resurssien jakaminen tarvitsevien kesken, olisi mielekästä yrittää ohjata kehitystä siihen suuntaan, että siitä hyötyisivät eniten vähävaraiset. Jakamistalous on kehittynyt pisimmälle Pohjois-Amerikassa. Mikä voisi olla pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan jakamistalousmalli ja voisiko sitä kehittää esimerkiksi Vantaalla? Vantaalla toimii Yhteinen pöytä -projekti, joka luo verkostoa ja mallia yhteisölliselle ruoka-aputoiminnalle ja hävikkiruoan keskitetymmälle jakelulle.

Ideat muovautuvat, kopioituvat ja pulpahtelevat yli rajojen

Keskustelussa pohdittiin, että monilla aktivistien ja kaupunkien toimintaideoilla on tavalla tai toisella juuria ulkomailla. Suomessa vauhdikkaasti levinneen REKO-lähiruokamallin idea on lähtöisin Ranskasta, Hoffice-työtilamalli tulee Ruotsista ja aikapankit on perustettu osaksi jo ennestään laajaa aikapankkien verkostoa. Helsinki Region Infoshare on kehitelty Suomessa, mutta suunnitelma siitä sai alkunsa Helsingin kaupungin edustajan ulkomailla käymistä keskusteluista. Mitä seuraavaksi tuodaan muualta? Meillä vielä puhutaan palvelujen jalkauttamisesta, kun Kööpenhaminassa kaupungin palvelut tuodaan polkupyörällä kadulle.

Toisaalta samoja tai samantyyppisiä ideoita keksivät eri ihmiset eri aikoina ja eri paikoissa uudestaan. Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmä on keksitty Helsingissä silloin vielä tietämättä, että vastaavan ryhmän keksivät paikalliset kaupunkisuunnitteluaktivistit myös Tukholmassa. Nykyistä jo globaalia Ravintolapäivää vastaavaa tapahtumaa on kyselymme* mukaan ehdotettu Helsingissä 1990-luvulla, mutta silloin se torpattiin ”ennenkuulumattomana röyhkeytenä”. Helsingin Kumpulassa on yhteisaterioitu jo ennen Ravintolapäivää tai Illallista taivaan alla.

Aktivismin ja jakamistalouden tukemisessa kaupungeilla voi olla roolia hyvien ideoiden ja toimintatapojen levittämisessä, ainakin sellaisten, joissa kaupungin työntekijät ovat mukana. Esimerkiksi Helsingissä laaditaan toimintasuunnitelmaa palkitun Naapuruuspiirin levittämiseen yhä uusiin naapurustoihin. Toinen toimintatapa ovat eri kaupunkien liikunta- ja kulttuurikaverit.

Yhteisvoimin kohti konkreettisia lopputuloksia

Esittäytyneet kolme hanketta yhdistävät keväällä 2016 voimiaan ainakin jakamistalouteen sopivien verotuskäytäntöjen selvittämisessä. KatuMetron nykyisen ohjelmakauden (2015–2016) päätteeksi on luvassa koottuja tuloksia siitä ja koko muustakin työstä – mahdollisimman konkreettisia evästyksiä siitä, mihin keinoihin kaupunkien ja valtion kannattaa jakamistalouden edistämisessä panostaa. Keskustelu jatkuu matkan varrella mm. Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan ja toivottavasti monen muunkin kanssa – tervetuloa mukaan jakamaan ajatuksia myös Kaupunkiaktivismi-Facebook-ryhmässä!

*Keväällä 2015 toteuttamamme aktivismien ilmiantokysely.

Jakamistalouden verotus kaipaa pohdintaa ja uusia ratkaisuja

Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen on peräänkuuluttanut viisaiden ryhmää, jossa verotuksen ja jakamistalouden asiantuntijat arvioisivat verotussääntöjen muutostarvetta jakamistalouden osalta (http://www.elisa.net/minun-kotini-on-sinun-hotellisi/ > Luku 9: Suomessa verottaja haluaa edistää jakamispalveluja). Verottaja haluaisi kannustaa jakamistalouden palvelujen tarjoamista ja käyttöä, mutta nykyiset verosäädökset eivät sitä tue.

Kävimme 9.11.2015 keskustelemassa Mannisen kanssa ymmärtääksemme tarkemmin, miten jakamistalouden nousu näyttäytyy verottajan kannalta. Mukana olivat myös Inga Nyholm valtiovarainministeriöstä ja KatuMetro-ohjelman jakamistaloushankkeiden edustajat Minttu Harmaala Haaga-Heliasta sekä Mats Nylund ja John Grönvall Arcadasta.

Pienten tulojen verottaminen käy kalliiksi

Suomen verolainsäädäntöä aikanaan laadittaessa ei ollut näköpiirissä, että säädöksiä päädytään soveltamaan myös jakamistalouden aikakaudella. Lainsäädäntö linjaa kaikki tulot laajasti veronalaisiksi. Tämä ei sovi kovinkaan hyvin tilanteeseen, jossa yksityishenkilö saa monia pieniä tuloja eri lähteistä, kuten majoitus-, kyyti- ja ravintolapalvelujen tarjoamisesta. Verottajan näkökulmasta jakamistalous tuo ainakin neljäntyyppisiä ongelmia:

1) Pienten tulojen verottaminen työllistää hallintoa tuoden kustannuksia, jotka ylittävät veroina kertyvät tulot. Tämä on verottajan näkökulmasta jakamistalouden ongelmista nykyisin suurin.

2) Monien eri lähteistä tulevien tulojen ilmoittaminen on työlästä tulonsaajille, eikä myöskään palkkaa toiselle maksava yksityishenkilö pääse ilmoittamisessa helpolla. Tämä voi lisätä harmaata taloutta, jolloin verotuloja jää saamatta. Manninen arvioi jakamistalouden tuoman harmaan talouden olevan vielä suhteellisen pientä. Ilmoittamisen mutkikkuus ei ole sinänsä uutta, mutta jakamistalouden yleistyessä sen mahdolliset kielteiset seuraukset kertautuvat.

3) Ilmoittamisen työläys voi vahvistaa ihmisten mielikuvia byrokratiasta. Tämä voi rapauttaa veronmaksumoraalia yleisemminkin.

4) Jakamistalouden ylikansalliset yritykset maksavat veronsa muualle kuin Suomeen (ei verohallinnon mutta valtiontalouden ongelma). Näin toimii moni perinteinenkin suuryritys, mutta jakamistalouden yleistyminen kasvattaa ongelmaa.

Veronmaksajat kaipaavat ohjeita

Verohallinnolle tuli aiemmin runsaasti kyselyitä aikapankkien kautta tapahtuvan palvelujen vaihdon verokohtelusta. Vuonna 2013 verottaja antoi ohjeen, jossa linjattiin kaikki vastikkeellinen, myös ilman rahaliikennettä tapahtuva työ veronalaiseksi. Ohjeen myötä aikapankkeja koskevat yhteydenotot ovat loppuneet. Vapaaehtoistyön toimintaedellytysten kehittämistä käsittelevän VM:n raportin mukaan järjestöt ovat kokeneet linjauksen ongelmalliseksi, ja aikapankkitoimintaan osallistuminen on sen myötä vähentynyt.

Nykyisin kyselyitä tulee etenkin ravintolapäivätyyppisessä ruoanmyynnissä saatavien tulojen verotuksesta. Veronmaksajia askarruttaa usein, paljonko saa ansaita verottomasti ja millaisen toiminnan verottaja katsoo ammattimaiseksi. Verotus saattaa muodostaa kansalaistoiminnalle kannustinloukun, sillä pelkän byrokratian – ei siis välttämättä veromenon – pelon on todettu hillitsevän toimeliaisuutta.

Edellä mainitussa VM:n raportissa ehdotetaan vapaaehtoistyöhön liittyvien vero- ja muiden ohjeiden kokoamista selkiytettyinä kehitteillä olevaan vapaaehtoistyön portaaliin. Voisiko portaalia kehittää paikaksi vastausten löytämiselle myös laajemmin jakamistaloudessa esiin nouseviin verotuskysymyksiin?

Apua kansainvälisestä tarkastelusta ja tulorekisteristä

Kuten Manninen on blogikirjoituksessaan ehdottanut, yksi tapa helpottaa pienten tulojen tuomaa työkuormaa olisi tehdä yksityishenkilöiden välinen palvelujen myynti tiettyyn rajaan asti verovapaaksi. Samaan tapaan toimitaan nykyään koti-irtaimiston myynnin suhteen. Sama idea on Mannisen mukaan ainakin USA:ssa käytössä olevassa ns. 1099-säännössä. Sitä ja muita ulkomaisia esimerkkejä olisi hyödyllistä kartoittaa siltä kannalta, voitaisiinko niistä ottaa oppia säädösten ja käytäntöjen kehittämiseen Suomessa.

Verottajalle helpointa olisi, jos maksuista tulisi heille automaattinen tieto. Ideoimme tapaamisessa, että tulojen ilmoittamista voitaisiin pyrkiä yksinkertaistamaan jonkin palkka.fi-palvelua pelkistetymmän uudenlaisen sovelluksen avulla. Järjestettäisiinkö esimerkiksi Datademo-tyyppinen kehittämiskilpa sovelluksesta, joka välittäisi tulotiedot verottajalle automaattisesti kunkin maksutapahtuman yhteydessä? Olisiko ideaa yhdistää voimia tässä kansainvälisestikin? Esimerkiksi Viron presidentin Toomas Hendrik Ilves on ehdottanut tämäntyyppisen Real Time Economy -sovelluksen kehittämistä.

Sovellus voisi rakentua yksityishenkilöiden käyttöliittymäksi
vuonna 2019 käyttöön otettavaan kansalliseen tulorekisteriin. Rekisterin on tarkoitus helpottaa alkuun etenkin yritysten työtaakkaa, mutta se avaa mahdollisuuksia järjestää verotusta kätevämmäksi myös jakamistalouden yksityisten toimijoiden kannalta.

Keskustelulla kohti konkreettisia toimia

Totesimme tapaamisessa, että verotuskäytäntöjen kehittämisessä tarvitaan keskustelua myös ainakin VM:n veroasiantuntijoiden sekä kansanedustajien kanssa. VM:n veroasiantuntijoita kävimme tapaamassa joulukuussa, ja tammikuussa keskustelu jatkui Sitran jakamistalousasiantuntijoiden kanssa.

Alkuvuonna 2016 työstämme tapaamisten antia hyödyntävää julkaisua avuksi keskustelun avaamiseen laajemmin ja myös kansanedustajien suuntaan. Julkaisun kiteytykset jakamistalouden verotuksen nykyhaasteita ja kehittämisnäkymistä voisivat esimerkiksi toimia taustamateriaalina aihetta käsittelevälle seminaarille, jollainen sopisi vaikka jatkoksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan työlle jakamistalouden parissa.

Espoo suuntaa sosiaalisen median edelläkävijäksi

Kaupunkiaktivismi-ohjausryhmän syyskuisessa kokouksessa syntyi ajatus paneutua Espoossa ”some-hallinnon” kehittämiseen. Kävimme 6.10.2015 keskustelemassa Espoon kaupungin edustajien kanssa ajatuksen konkretisoimisesta.

Ensin kokoonnuimme keskushallinnon edustajien kanssa suunnittelemaan gradutyötä, joka tuottaisi Espoolle tietoa ”some-hallinnon” kehittämisen tueksi. Miten löytää keinoja, joilla sosiaalista mediaa käytetään asioiden valmistelun ja päätöksenteon apuna? Sen jälkeen tapasimme kaupungin eri toimialojen edustajia tarkoituksena tuottaa ymmärrystä someen liittyvistä kehittämistarpeista heidän näkökulmistaan. Kummassakin tapaamisessa kokosimme ajatuksia myös some-teeman käsittelyyn marraskuun 2015 Kaupunkiaktivismi-työpajassa.

Ensimmäisessä tapaamisessa olivat Espoosta mukana viestintäpäällikkö Johanna Pellinen, kaupunginsihteeri ja Osallistuva Espoo -kehitysohjelman ohjelmapäällikkö Mari Immonen, päätöksentekoprosessista vastaava Riitta-Liisa Kammonen ja lakiasiainjohtaja Timo Kuismin, joka vastaa Miten voin vaikuttaa Espoossa -toimenpiteestä. Mukana olivat myös suunniteltavan gradun tekijäksi löytynyt sosiologian opiskelija Tuuli Lehtonen, somen käytöstä kaupunkisuunnittelussa väitöskirjaa tekevä Pilvi Nummi sekä Kaupunkiaktivismi-hanketiimi.

Toisessa tapaamisessa olivat mukana Johanna Pellisen, Tuuli Lehtosen ja Kaupunkiaktivismi-hanketiimin lisäksi tiedottaja Lea Keskitalo (Kaupunkisuunnittelu), viestintäsuunnittelija Pirkko-Liisa Merikoski (Tekninen ja ympäristötoimi, myös Tilapalvelut), Tilapalvelujen Twitter-tilistä vastaava kehitysinsinööri Aki Kärnä, Kaupunkitekniikan keskuksen tiedottaja ja Twitter-tilistä ja Facebook-tilistä vastaava Saija Räsänen, asiantuntija Tuija Norlamo (Perhe- ja sosiaalipalvelut) ja projektipäällikkö Kai Fogelholm (Tekninen ja ympäristötoimi, Asuntoyksikkö). Kaikki edustavat oman yksikkönsä some- tai vuorovaikutusosaamista.

Edistyksellinen some-hallinto hyödyntää somea monipuolisesti

Some-hallinnoksi voi kutsua hallinnon tapoja käyttää sosiaalista mediaa ja toimia yhdessä somessa toimivien kansalaisten ja muun yhteiskunnan kanssa. Some-hallinnon kehittäminen tarkoittaa hallinnon kulttuurin ja käytäntöjen mukauttamista somen käytön myötä muovautuviin kansalaisten ja muiden toimijoiden toimintatapoihin.

Espoo on monen muun kaupungin tavoin ottanut somea haltuun alkajaisiksi ennen kaikkea tiedottamisen välineenä. Kaupungilla on lukuisia profiiileja mm. Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa. Somen käyttöä tiedottamiseen voi ajatella some-hallinnon kehittämisen ensimmäisenä portaana. Portaita ylöspäin kavutessaan hallinto löytää tapoja hyödyntää somea yhä vuorovaikutteisemmin keskusteluun, tiedonmuodostuksen ja yhteissuunnitteluun ja päätöksentekoon.

Kuvio 1. Some-hallinnon kehitysportailla korkealle ehtinyt hallinto hyödyntää somen mahdollisuuksia valmistelu-, päätöksenteko- ja muissa prosesseissaan monipuolisesti. Pitkälle kehitetyn some-hallinnon käytäntöihin voi kuulua mm. automatisoitua tiedon louhimista ja jalostamista laajoista some-aineistoista.

Some kiinnostaa keinona edistää kaupunkilaisten aktiivisuutta ja hyviä ratkaisuja

Espoon yksi tavoite somen käytössä on tavoittaa kaupunkilaisia aiempaa laajemmin ja saada lisättyä heidän aktivoitumistaan myös hallinnon valmistelu- ja päätöksentekoprosesseissa. Espoon sivuilla on kootusti tietoa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista ja hankkeita voi selailla myös ajankohtaisten vaikuttamismahdollisuuksien mukaan Vaikuta nyt -näkymässä. Kun some tarjoaa uusia keinoja vuorovaikutukseen, ihmisten ei toivottavasti tarvitse enää osata etsiytyä näille sivuille löytääkseen oikeat vaikuttamisen paikat.

Kaupunki valmistelee parhaillaan esitettä, jonka toivotaan houkuttavan kaupunkilaisia aktivoitumaan hallinnon suuntaan entistä enemmän. Esitteeseen kootaan mahdollisimman innostavasti ja havainnollisesti tietoa tiedonsaanti-, osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista valmistelu- ja päätöksentekoprosessien eri vaiheissa. Tarkoitus on antaa tapausesimerkkien avulla ideoita aktiivisuuteen monipuolisesti. Omaehtoista proaktiivista aktiivisuutta esite voisi auttaa esimerkiksi vinkeillä siihen, miten vaihtoehtosuunnitteluun ryhtyvät voivat pyrkiä lisäämään suunnitelmansa vaikuttavuutta ajoittamalla toimintaansa suhteessa kaupungin organisoimaan suunnitteluun.

Espoota kiinnostaa some myös vuorovaikutusvälineenä hyviin ratkaisuihin pääsemisessä. Visiointityöpajat ovat Espoon kokemuksen mukaan olleet toimiva tapa saada aikaan eri osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja ja vähentää valittamista. Voisiko yhtä tuloksellinen vuorovaikutus onnistua somessa pienemmässä mittakaavassa ja tilanteissa, joissa perinteisen työpajan järjestäminen ei ole mahdollista tai järkevää?

Viranhaltijoita kannustetaan somettamaan…

Espoo kannustaa työntekijöitään someen suosituksilla ja mm. koulutusvideolla (videoita voi suositella kaikille hallinnon somen käytön kehittämisestä kiinnostuneille!). Kaupungin johto, mm. kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, on kehottanut viranhaltijoita keskustelemaan ja keskusteluttamaan asioita somessa aktiivisesti. Johto kannustaa somettamista esimerkilläänkin, esimerkiksi Mäkelä itse tviittaa säännöllisesti. Myös monet luottamushenkilöt ovat aktiivisia mm. bloggaajina.

…mutta tiellä on mutkia – ja myönteisiä yllätyksiä

Somen saamista aktiivikäyttöön hidastaa avoimuudelle ja somen käytölle myönteisen toimintakulttuurin puuttuminen. Kannustuksesta, ohjeista ja välineistä huolimatta moni viranhaltija suhtautuu somen käyttöön ottoon varautuneesti. Some-ohjeet koetaan pitkiksi ja niitä ei jakseta lukea, varsinkaan kun into ei ole suuri.

Ainakin joillain toimialoilla ongelmana on, ettei keskijohto ole ottanut somen käyttöön selvästi kantaa. Esimiehen tuen puuttuessa yksittäisen viranhaltijan on usein helpompi olla ottamatta käyttöön uusia toimintatapoja. Somen käytössä askarruttaa juridisen vastuun kysymys sekä sen viemä työaika.

Monia mietityttää, mitä viranhaltijana voi somessa sanoa ja mitä ei. Usein ei ole selvää, missä vaiheessa asiat ovat niin julkisia, että niistä voi kertoa avoimesti. Kaupunkisuunnittelussa heräsi kohu, kun Tehtävä Leppävaarassa -hankkeeseen liittyviä havainnekuvia oltiin laittamassa hankkeen Facebook-sivulle ennen niiden esittelyä asukastilaisuudessa. Moni viranhaltija pelkäsi, että kuvat aiheuttavat yhteydenottoryöpyn, johon ei pystytä vastaamaan. Pelot eivät kuitenkaan toteutuneet. Päinvastoin, kuvia peukutettiin ja asukkaat kiittelivät niistä myös tilaisuudessa, josta tulikin hengeltään positiivinen.

Facebook-ryhmä yhteistyökumppaniksi

Somen merkitys kansalaistoiminnan organisoitumisessa on tullut Espoossa vastaan äskettäin alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Kaupunki mietti auttamisjärjestelyissä yhteistyökumppaneiksi ensin vain vakiintuneita organisaatioita kuten järjestöjä, mutta sitten selvisi, että aiheeseen on jo tarttunut noin 800-henkinen Espoon alaikäisten turvapaikanhakijoiden auttamiseen keskittyvä Facebook-ryhmä. Ryhmässä on mukana myös monia viranhaltijoita yksityishenkilöinä.

Yhteistyötä ryhmän kanssa mutkisti ensin kaupungin näkökulmasta se, että useampi ryhmäläinen otti aluksi yhteyttä kaupunkiin toisistaan tietämättä. Ryhmä keskitti kuitenkin sitten yhteydenpidon keskuudessaan ”yhdelle luukulle”.

Tapaamisemme aikaan kaupungin ja ryhmän yhteistyö oli alkuvaiheessa. Yhteistyö on sittemmin johtanut mm. ryhmän perustaja-aktivistin palkkaamiseen kaupungin rahoilla espoolaiseen vapaaehtois- ja kansalaistoimintaa koordinoivaan järjestöön. (tästä lisää marraskuun Kaupunkiaktivismi-työpajan koosteissa)

Alustoja on monia, miten valita sopivimmat mihinkin tarpeeseen?

Somessa toimimisen ja yleisemminkin vuorovaikutuksen yksi haaste on tiedon hajautuminen moniin toisistaan erillisiin sovelluksiin ja järjestelmiin. Pirstaloituva tieto myös pinnallistuu, kun syvällistä kokonaiskuvaa on vaikea saada.

Viranhaltijoiden työtä helpottaisi kokemuksia kokoava pikaohje siihen, mitä erilaisia keskustelu- ja yhteissuunnittelualustoja kannattaa soveltaa minkinlaisessa tilanteessa. Facebookin olemassa olevat ryhmät ja sivut toimivat joissain tarkoituksissa, mutta suunnitteluhankkeissa kaivataan usein monipuolisempia ominaisuuksia tarjoavaa alustaa.

Tehtävä Leppävaarassa -hankkeessa on käytetty 3D-virtuaalialustaa, Finnoon kehittämisessä Joukkoenkeli -alustaa. Keskustelujen hallinnassa yksi ilmaisalusta on Trello, jota käyttää ainakin yksi espoolainen suuralueen asukasfoorumi. (Trellon käyttöä kaupungin organisoimassa hankkeessa havainnollistaa esimerkiksi Helsingissä kehitettävän Helsinki App –mobiilisovelluksen Trello-sivu).

Espoo on kerännyt syyskuun alusta 2015 alkaen kaikille avoimella Innopinion-alustalla joukkoistamispalvelulla ideoita kuntapalvelujen kehittämisestä sekä näiden ideoiden arviointeja. Nyt palveluun halutaan ennen kaikkea kommentoijia ja arvioijia, sillä kunkin idean edistyminen kaupunginhallinnossa riippuu sen saamasta kannatuksesta ja arvioista.

Erillistä kirjautumista vaativien alustojen riskinä on, että moni ei jaksa nähdä kirjautumisen vaivaa ja osallistuminen alustalla jää siten vähäiseksi. Kommentteja saadaan helpommin siellä, missä ihmiset ovat kirjautuneina valmiiksi tai kirjautumista ei tarvita ollenkaan. Tilannetta helpottaisi, jos 3D-kommentoinnin ja keskustelujenhallinnan kaltaisia edistyksellisiä ominaisuuksia löytyisi jatkossa yleisesti käytetyistä some-kanavista itsestään niin, että monipuolinen yhteissuunnittelu onnistuisi ilmankin niistä erillisiä alustoja.

Osallistavalla budjetoinnilla hyviä tuloksia – miten aktivismi voisi tuoda niitä lisää?

Espoo kokeili alkusyksyllä 2015 osallistavaa budjetointia uudenlaisen pelin avulla. Budjetoi puisto -kyselypelissä ihmiset pääsivät ehdottamaan, miten Suvelan asukaspuiston kehittämisen budjetti käytetään mm. kalusteisiin ja pintamateriaaleihin. Pelin kehittäminen sai alkunsa Espoon kaupungin ja Laurean tutkimusyhteistyöhankkeen yhteisötyöpajoista, joissa perustettu aluekehittämisryhmä päätti käydä kehittämään verkkotyökalua osallistavan budjetoinnin tuomisessa lähi(ö)kehittämisen välineeksi.

Kokeilu vahvisti käsitystä, että hyvin järjestetyllä verkko-osallistumisella voidaan tavoittaa ihmisiä tehokkaasti ja saada heitä tuomaan panoksensa suunnitteluun hyödyllisesti. Asukaspuiston suunnittelusta järjestettyyn asukastilaisuuteen tuli kahdeksan osallistujaa, mutta pelin kautta saatiin kahdessa viikossa noin 160 rakentavaa ehdotusta. Pelaajien ikä- ja sukupuolijakauma vastasi yllättävän hyvin puiston käyttäjäkuntaa. Pelistä saatu palaute oli myönteistä ja vastanneilta saatiin myös pelin kehittämiseen paljon rakentavia ideoita.

Pelin totesi lupaavaksi myös raati, joka myönsi sille sarjansa voittajapalkinnon Vuoden 2015 laatuinnovaatio -kilpailussa. Espoo jatkaa pelin kehittämistä. Myös ainakin Helsingin ja Lahden kaupungit ovat keskustelleet vastaavantyyppisten kokeilujen toteuttamisesta. Helsinki on ollut kiinnostunut budjetointipelin kehittämisestä erityisesti avoimeen lähdekoodiin pohjautuvana, jolloin siitä voisi helposti syntyä koodaustaitoisten käsissä uusia sovelluksia.

Ideoimme tapaamisessa, että kaupunkiaktivistit voisivat kehittää pelisovelluksia haluamiinsa budjetointitilanteisiin ja tuottaa niiden avulla ehdotuksia budjetoinnista. Vaikkapa Lisää kaupunkia Espooseen -Facebook-ryhmä voisi toteuttaa pelikierroksia jonkin alueen kehittämisen budjetoinnista ja esitellä niiden tuloksia kaupungille. Miten kaupunki voisi osaltaan helpottaa tämäntyyppistä aktivismia, kuitenkaan käyttämään aktivisteja epäreilusti hyväksi kaupungin tehtävien hoitamisessa?

Some-tiedon tehokas hyödyntäminen vaatii menetelmäkehitystä

Nykyiset menetelmät tiedon louhimiseen somesta eivät vielä juurikaan vastaa kaupungin tarpeisiin. Espoon nykyinen mediaseuranta seuloo Espoota koskevia asioita myös somesta, mutta somesta tulevat poiminnat ovat olleet roskapostin tasoa. Seuranta myös perustuu pitkälti numeerisiin yhteenvetoihin ilman sellaista laadullista koontia, joka voisi tuoda hyödyllisesti ymmärrystä somessa käsiteltävistä sisällöistä.

Some-tiedon käyttöä paremmin mahdollistavia menetelmiä kehittää osaltaan Pilvi Nummi kaupunkisuunnitteluun suuntautuvassa väitöstyössään. Tuulin gradu voisi myös edistää menetelmien kehittämistä sikäli kun gradun puitteissa on mahdollista.

Tarpeita suuntaviivoiksi gradulle ja jatkotoimille

Espoo toivoo Tuulin gradutyöstä apua ennen kaikkea viranhaltijoiden ohjeistamiseen siinä, miten somea kannattaa käyttää asioiden valmistelun eri vaiheissa. Miten esimerkiksi jo ennen valmisteluun tulevan asian tarkkaa määrittymistä voisi saada somesta tunnusteltua, mitkä asiat ovat ihmisille tärkeitä?

Edellä olivat jo esillä tarpeet saada apua sopivien vuorovaikutusalustojen valintaan ja kehittää some-tiedon käytön menetelmiä. Hyödyksi olisi saada kokoon myös havainnollisia ja kannustavia esimerkkejä tapauksista, joissa hallinnon toiminta somessa on johtanut eri osapuolten kannalta hyviin tuloksiin. Gradutyössä voisi koota asioita, jotka edistävät win-win-tilanteisiin pääsemistä.

Esimerkkejä voisi koota osana laajempaa selvitystä kaupungin somen käytön nykytilanteesta ja saaduista kokemuksista. Missä määrin kaupungin eri toimijat käyttävät somea ylipäätään ja miltä osin sitä käytetään yksisuuntaiseen tiedottamiseen, miltä osin taas jo vuorovaikutteisemmin keskusteluun ja tiedon muodostamiseen? Myönteisistä esimerkeistä kannattaa viestiä etenkin keskijohdolle, joka tällä hetkellä vaikuttaa konservatiiviselta somen suhteen.

Olisi tarpeen saada viranhaltijoille ohjeistus siitä, miten somen kautta tapahtuva osallistuminen kuuluu ottaa huomioon suhteessa ”virallisten kanavien” kautta tapahtuvaan kuulemiseen ja osallistamiseen. Ohjeen pitäisi auttaa viestimään osallisille ymmärrettävästi, miten idean, kannanoton tai muun viestin huomioon ottaminen mahdollisesti riippuu osallistumisen tavasta. Espoossa on varottu kutsumasta somea palautekanavaksi, koska nykyisellään vain virallisen palautejärjestelmän kautta tulevat asiat pystytään käsittelemään asianmukaisesti palauterinkien kautta, niin että keskustelu kirjataan ja se tilastoituu suoraan järjestelmiin. Toisaalta esimerkiksi Teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalvelu vastaa nykyään myös somessa ja kirjaa tapahtumat mukaan viralliseen palautejärjestelmään.

Somesta pitäisi saada jonkinlainen jatkuvan palautteen kokoamisen väline. Some tulisi saada kytkettyä asioiden valmisteluun sen eri vaiheissa, esimerkiksi päätöksentekoasiakirjojen käyttämiseksi kommenteilla. Integrointia kaupungin omiin/muihin osallistamiskeinoihin tarvitaan. Samalla tulisi etsiä sitä, missä kaupunkilaisten vaikuttamisen paikat parhaimmillaan ovat. Toisaalta somelta odotetaan virallisten prosessien ulkopuolelta tulevia ja niitä täydentäviä ideointeja sekä jakamisen ja yhteiskehittelyn tapaisia toimintatapoja.

Hyviä keinoja tarvittaisiin hallinnon toimintakulttuurin muuttamiseen somen käytölle suotuisammaksi. Moni hallinnossa tunnistaa jo somen tuomia mahdollisuuksia, mutta jättäisi somessa toimimisen mieluummin muille. Jotkut ovat ehdottaneet, että somettaminen keskitettäisiin tietyille henkilöille, esimerkiksi aluearkkitehdeille. Jotkut viranhaltijat ovat jo tottuneet sanomaan asioita somessa tiedottajan kautta. Tarvittaisiin rohkaisua, jotta yhä useampi uskaltaisi toimia somessa suoraan itsekin.

Hyvillä esimerkeillä ja avoimella hallinnon yksiköiden vertailulla voitaisiin luoda kehittämistahtoa hyvähenkisen kilpailuinnon ja kateudenkin kautta. ”Eihän meidän yksikkö halua ainakaan erottua muista jälkeenjääneenä! Näytetään, että ensi vuonna saadaan ainakin paremmat avoimuuspisteet kuin naapuriyksikkö!”

Pohdimme tapaamisessa, että yksi tapa herättää uutta ajattelua voi olla verrata somen tuloa muinoin koettuun sähköpostin tuloon. Moni suhtautui sähköpostiin aluksi yhtä epäilevästi kuin epäilijät suhtautuvat someen nyt. Sehän vain vie aikaa oikealta työtä! Ehkei mene kauan, kun somesta jo ajatellaan kuten sähköpostista nyt – miten työssä joskus pärjättiin ilman?

Espoossa hymyilyttää jo muistella, kuinka Twitter-seinän tuloa valtuustosaliin vastustettiin. Moni uskoi, että ehdotus seinästä ei tule ikinä menemään läpi. Nyt seinä on jo itsestäänselvyys ja harva enää muistaakaan sitä alussa vastustaneensa.

Ympäristöministeriössä karsitaan rakentamisen normeja ja toivotaan aktivismia ikääntyneiden asumiseen

Kävimme 29.9.2015 ympäristöministeriössä tapaamassa Timo Saarista, Erja Väyrystä ja Olli Maijalaa. Keskustelun tarkoituksena oli etenkin hahmottaa kaupunkialueiden kehittämistä koskevaa valtionhallinnon norminpurkutyötä ja siihen liittyviä selvitystarpeita kaupunkiaktivismien helpottamisen näkökulmasta.

Laki jättää tilaa kaavoitusaktivismille

Maankäytön suunnittelussa on nykyisellään vain vähän sitovia kansallisen tason normeja, sen sijaan rakentamisessa niitä on enemmän. Lainsäädäntö mahdollistaa kansalaisten omaehtoista aktivismia kaavoituksessa melko hyvin, sisältyyhän maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) oma erityinen luku 8, joka koskee kaavoitusmenettelyä ja vuorovaikutusta. MRL jättää monia asioita kuntien ratkaistavaksi. Myös valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat varsin yleispiirteisiä. Sosiaalisen median suhteen MRL on neutraali, joten sen hyödyntäminen osallistamisessa on mahdollista.

Esimerkiksi aktivistien tekemää vaihtoehtosuunnittelua ei valtion tasolta suitsita mitenkään Ratkaisut maankäytön ja kaupunkitilan kehittämiseen suuntautuvien aktivismien mahdollisesta hyödyntämisestä tehdään pääasiassa kunnissa. Esimerkiksi tilojen väliaikaiskäyttöön saamisessa usein vastaan tuleva rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen ratkaistaan kuntatasolla asiaa koskevien säännösten puitteissa. Rakennusten käyttötarkoituksen muuttaminen on yksi asioista, jota pyritään säännöksiä kehittämällä parhaillaan selkeyttämään ja helpottamaan.

Nykymuotoinen kaavoitus ei kuitenkaan suosi nopeasti syntyvien ideoiden saamista mukaan sitä mukaa kun niitä syntyy. Useimmiten on tarkoituksenmukaisinta, että asemakaava ei ole liian yksityiskohtainen eikä aseta turhia esteitä uusille ideoille ja toteutuksen ratkaisuille. On hyvä että kaava kestää aikaa ja antaa keskeiset reunaehdot muuttuvien tilanteiden mukaisille käyttö- ja rakentamistarpeille. Kaavoitus ei ole luonteeltaan kovinkaan dynaamista toimintaa, eikä sitä ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Meillä on voimassa useita yli 100 vuotta sitten hyväksyttyjä asemakaavoja. Kuntien rajallisten kaavoitusresurssien vuoksi joudutaan yleensä tarkkaan harkitsemaan, mitä alueita voidaan ottaa kaavoituksen kohteiksi. Kaavoitusta saatetaan raskauttaa eri intressitahoilta tulevilla odotuksilla heti kun kaavaprosessi avataan. Huomattavaa on myös, että maankäyttösopimuksiin liittyvissä kaavoissa osallistaminen saattaa olla vaikeaa toteuttaa.

Rakennuksiin liittyvä sääntely kevenee

Rakentamista ohjaa nykyisellään hyvin yksityiskohtaisia säännöksiä sisältävä rakentamismääräyskokoelma. Meneillään on kokonaisuudistus, jossa kokoelmasta tehdään nykyistä tiiviimpi ja yleispiirteisempi karsimalla pois liian yksityiskohtaisia määräyksiä ja erottamalla selkeästi velvoittavat säännökset ohjeista.

Aktivismien kannalta merkittävää on ainakin vanhojen rakennusten käyttöä koskevien säännösten selkeyttäminen ja myös helpottuminen, kun uudistuksessa selvennetään, mitkä määräykset koskevat uudisrakentamista ja mitkä korjausrakentamista. Turhia mutkia on aiemmin aiheutunut siitä, että vanhoihin rakennuksiin on sovellettu uudisrakentamiseen tarkoitettuja määräyksiä. Uudistuksessa halutaan myös helpottaa pienimuotoista, esimerkiksi piharakentamista.

Tärkeä uudistus on myös kokoelman uudelleenkirjoittaminen kauttaaltaan kielellä, joka selventää, että ohjeet ovat vain neuvoa antavia. Ilmaisut kuten ”tulee olla” ja ”on oltava” muotoillaan uudelleen niin, ettei ohjeita enää tulkittaisi niin helposti velvoittaviksi. Ministeriön virkamiehet eivät ole pitäneet ilmaisumuotoja ongelmallisina, mutta heille ohjeiden ei-velvoittava asema on ollut itsestään selvä toisin kuin monille muille.

Uudistus tekee juuri sitä, mitä kaupunkiaktivismihankkeen havaintojen mukaan kannattaa tehdä, eli vähentää aiheetonta byrokratian pelkoa. Normit eivät ole vain säädöksiä ja niiden pykäliä vaan laajempia toimintakulttuureja ohjaavia ehtoja. Kannattaisiko muilla hallinnonaloilla ottaa tästä kieliuudistuksesta mallia? Maailma muuttuisi paljon jo sillä, että yleinen ilmapiiri kansalaisten parissa liikkuisi sääntökulttuurisesta ”byroslaviasta” kohti ”sallimaata”, jossa omatoimisuus olisi lähtökohtaisesti sallittua ja suositeltavaa.

Soveltajien osaamistarve kasvaa, tukemista kehitettävä

Mitä tarkempi normi on, sitä helpompi sitä on soveltaa. Normien yleispiirteistäminen ja karsiminen lisää tarvetta tukea soveltamistyötä. Esimerkiksi rakennusvalvonnassa pitäisi olla osaamista pätevään harkintaan lupa-asioissa. Mitä pätevämmät tekijät rakentamishankkeessa on, sitä pienemmäksi valvonnan rooli voi jäädä.

Osaava rakennusvalvonnan edustaja kykenee arvioimaan tekijöiden pätevyyden ja tilanteen vaatimukset. Moni normi on tehty suojaamaan heikompia – yksilöitä, ryhmiä, ympäristöä. Osaava soveltaja näkee, milloin joitakin normeja ei tarvitse soveltaa, esimerkiksi milloin jokin velvoite voidaan ohittaa siksi, että haitan aiheutuminen velvoitteella suojattaville osapuolille olisi epärealistista. Tukea voidaan tarvita myös rohkeuden kehittämiseen siinä, etteivät soveltajat vaadi normien noudattamista vain varmuuden vuoksi.

Hallinnon ja aktivistien kumppanuuksia mietittäessä päädytään usein pohtimaan, miten paljon viranomainen voi laskea vapaaehtoisten toiminnan varaan ilman, että syntyy liian suuria riskejä jonkun osapuolen kärsimisestä esimerkiksi aktivistien innon lopahtaessa. Muun muassa metropolitutkimusseminaarissa oli esillä, että aktivistien kanssa toimivalle hallinnolle on tärkeää pitää vastuu kuitenkin itsellään.

Viriävän aktivismin yksi mahdollinen kehityssuunta on vastuut selkiyttävä kumppanuus

Julkisen ja yksityisen rajankäyntiä tehdään uusiksi monella alalla. Mikä on pidettävä julkisvallan suorassa kontrollissa ja mitä voitaisiin antaa kansalaistahojen – tai kenties yritysten – hoidettavaksi? Millaisia toimintamalleja tarvitaan?

Kaupunkitilaa konkreettisesti muovaavissa aktivismeissa pohdituttaa vastuu tilan laadusta, turvallisuudesta ja avoimuudesta. Jos kaupunkilaiset ryhtyvät oma-aloitteisesti vaikka hoitamaan julkista viheraluetta, parhaimmillaan hoitotoiminta lisää heidän osallisuuttaan, tukee yhteisöllisyyttä ja säästää julkisia varoja ympäristön laadun samalla jopa parantuessa. Yksi uhkakuvista taas on tilan kehittyminen ulossulkevaksi, jos hoitajat alkavat pitää sitä vain omanaan.

Kumppanuutta ja vastuunjakoa puistojen hoidossa on viime aikoina Suomessa kehittänyt ainakin Espoo Meidän puisto -toimintamallissaan. Mallin hoitosopimuksissa esimerkiksi asukasryhmä tai taloyhtiö sitoutuu huolehtimaan tietystä alueesta, ideana, että innokkaat voivat itse tekemällä korottaa alueen laatutasoa, kun kaupungin resurssit eivät siihen riitä. Spontaanimpaa hoitoaktiivisuutta moni kaupunki kannustaa talkookäytännöillä, joissa talkoisiin tulijat saavat kaupungilta esimerkiksi roskapihtejä, kitkentävälineitä tai istutettavia kukkasipuleita.

Aktivismit asumisen kehittämisen voimavaraksi

Ympäristöministeriötä kiinnostavat aktivismien tuomat mahdollisuudet myös ikääntyneiden asumisen kehittämisessä. Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 tavoitetta ikääntyneiden asumista tukevien toimintamallien kehittämisestä tukisi sen selvittäminen, millaisia lupaavia aktivistien voimavaroja hyödyntäviä ratkaisuja jo on ja millaisiin vielä hyödyntämättömiin mahdollisuuksiin kannattaisi tarttua.

Tätä mietittäessä kannattaa hyödyntää jo tehtyä työtä, kuten Demoksen ja Y-säätiön kohtuuhintaisen urbaanin asumisen kehittämistyössä kokoamia ideoita. Naapuruuspiirin  tapaan jo kuvattuja toimintamalleja voisi joukkoideoida eteenpäin aktivismien uusien mahdollisuuksien hyödyntämisen kannalta.

Ajatuksia jatkoon

Suomessa elää edelleen suhteellisen vahvana ajattelu, että vastuu usein kuuluu pitkälti viranomaisille. Kansalaiset saattavat helposti syyttää viranomaisia. Rakentamishankkeissa helposti ajatellaan, että mahdollisista ongelmista voi osin syyttää hankkeelle luvan myöntänyttä viranomaista, vaikka viranomaisen vastuu ulottuu vain lupaedellytysten täyttymisen varmistamiseen ja vastuu sen jälkeen on täysin hankkeen järjestäjällä tai toteuttajalla.

Hallintokulttuurissa kauttaaltaan on vielä uutta, että kansalaiset ottavatkin aktivisteina itse vastuuta tehtävistä, joiden perinteisesti on katsottu kuuluvan hallinnon organisoitaviksi. Viranhaltijan ei ole helppo ryhtyä rohkeaksi hyödyllisten aktivismien helpottajaksi, jos kansalaiset kokemuksen kautta mieltyvät enemmänkin vastuun pakoilijoina. Ilmapiirin muutos ”byroslaviasta” ”sallimaahan” vaatii ainakin lisää myönteisiä kokemuksia aktivistien onnistuneesta vastuunotosta.

Keskustelussamme kulttuuritapahtumia koskevasta sääntelystä oli esillä, että esimerkiksi Kallio Block Partyn tyyppisissä toistuvasti järjestettävissä tapahtumissa ennakkovalvonta voisi keventyä, kun kokemus on jo osoittanut kyseisen tapahtuman sujuvan ilman suurempia ongelmia. Voisiko normien soveltamisen ohjeistamisessa olla jopa toimialat ylittävänä linjana, että toiminnan valvonta voi olla kevyempää, jos on jo näyttöä tekijöiden pätevyydestä ja toiminnan sujumisesta, ja toimintaa jatketaan aiemmin toteutetulla tavalla?

Voisiko normien ja soveltamisohjeiden kehittämisellä saada paitsi mahdollistettua myös aktiivisesti kannustettua aktivismien hyödyntämistä voimavarana? Järeänä keppikokeiluna voisi tehdä voimavarojen hukkaamisesta rangaistavaa kuten Ranskassa tehtiin hävikkiruoan hukkaamisesta. Realistisemmin voisi harkita kokeiltavaksi jonkinlaisia porkkanoita. Olisiko ideaa kehittää normien soveltamisohjeiden osaksi helppokäyttöistä ja havainnollista esimerkkitietopankkia, johon saisi ilmiantaa hyviä tapauksia aktivistien ja hallinnon yhteistyöstä? Jospa tietopankkiin kuvatuista esimerkeistä valittaisiin avoimessa prosessissa voittajaviranomainen, joka saisi tunnustuksen, myönteistä julkisuutta ja myös vaikka varat opiskelijan työllistämiseen avuksi hyvän käytännön kehittämisessä eteenpäin.