Varjokaava kohtaa kaavoittajan: tapaus Hernesaari

Kaupunkikulttuuria edistävä Urban Helsinki -ryhmä on tehnyt vaihtoehtokaavan ja ehdottanut, ”että Hernesaaren kaavoittamisen lähtökohdaksi otetaan nykyisiä suunnitelmia selkeästi kaupunkimaisempi ratkaisu.” Kun kaupunkisuunnitteluviraston osayleiskaavaehdotuksen mukaan alueelle sijoittuisi noin 6 000 asukasta ja 3 000 työpaikkaa, niin Urban Helsinki -ryhmän kaksi visiomaista esitystä (kuva alla) noin kaksinkertaistavat nämä. Suuremmalla väkimäärällä he tavoittelevat monipuolisempia palveluja tälle kantakaupunkia laajentavalle alueelle (ks. myös Hesarin juttu).

Ryhmän ehdotukset eivät saaneet Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa alueen kaavoittajalta Matti Kaijansinkolta kovin innostunutta vastaanottoa. Hänen mielestään suunnitelmat eivät ole järin korkeatasoisia tai kehityskelpoisia.

Kaavoittajia moititaan usein huonosta asenteesta heidän projektinsa tontille tulevia ”ulkopuolisia” kohtaan. Syntyy helposti tilanne, jossa dialogia itse asiasta eli suunnittelun kohteesta ja sisällöistä ei synny, vaikka se lienee vaihtoehtokaavoituksen päällimmäinen tarkoitus. Siksi kannattaa mennä asennoitumisten taakse ja hakea yhteistä keskustelupintaa asiaperusteiden kautta.

Haastattelin Kaijansinkkoa luodakseni tarkempaa kuvaa siitä, miksei Urban Helsingin vaihtoehtokaava häntä elähdyttänyt. Tapauksen yleisempi kiinnostus koskee sitä, miten virallinen kaupunkisuunnittelu ottaa vaihtoehtosuunnittelua vastaan. Voiko varjokaavoilla vaikuttaa ja miten se parhaiten onnistuisi – sekä aktivistien että viraston kannalta?

Yksitoikkoista ruutukaavaa

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmien ruutukaavaratkaisu vaikuttaa yksinkertaiselta eikä sisällä mitään kiinnostavaa oivallusta tai omaperäisyyttä. Toisteinen ruutukaava tuottaa tasapaksua kaupunkimattoa, jonka yksiulotteisuutta pitkät katulinjat ja autopaikat vielä korostavat. Esitykset ovat yleispiirteisiä ja yksityiskohdat puuttuvat. Ohjenuoramainen ihanne, että kaupungissa pitäisi olla 200 metrin välein jokin paikka, ei hänen mielestään suunnitelmissa toteudu.

Kaupunkitilan näkökulmasta ehdotukset ovat tuulisia ja liikenneratkaisut hankalia toteuttaa järkevästi. Kapeiden umpikorttelien alimpiin kerroksiin tuskin ulottuisi auringonvaloa. Vaihtoehtosuunnitelmien osayleiskaavaehdotusta suurempi asukasmäärä lisäisi liikennettä ulos johtavalla Telakkakadulla epäilyttävän paljon. Kyse on kuitenkin todellisesta pussinperäalueesta.

Liikenteen lisäksi suurempi asukasmäärä tuottaisi enemmän tilaa vaativia pysäköintipaikkoja, joita pitäisi löytyä 200 metrin säteeltä. Pysäköinti kadunvarsiin vaikuttaa paljon korttelirakenteeseen.  Ihannetilanteessa jokainen rakennushanke toteuttaisi omat paikkansa, yleensä pihakannen alle. Silloin pysäköinti käytännössä määrää korttelin rakennusoikeuden. Pysäköinnin suhteen pyritään aina kohtuuhintaisiin ratkaisuihin. Kaupunkisuunnitteluvirasto ei suosi pysäköintitaloja, koska autovarastot ovat kaupunkikuvallisesti hankalia ja niistä tulee helposti kovin korkeita (jopa 30 metriä). ”Helppo ratkaisu olisi, että paikkojen rakentamisvaatimuksesta luovuttaisiin, mutta siihen aika ei vielä ole kypsä”, Kaijansinkko sanoo.

Kaijansinkon mukaan suunnitelmat näyttävät myös sisältävän turhan yksipuolisesti asuntoja ja toimitilaa, ja osa asumisesta on vielä satamatoimintojen takia huonosti siihen soveltuvassa paikassa. Osayleiskaavaehdotuksessa tällaisessa kohdassa on liikuntatoimintoja, jotka edustavat kasvavaa liiketoimintaa kaupungeissa.

Data ja sen avoimuus

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmat eivät ole toteuttamiskelpoisia tiettyjen reunaehtotietojen kannalta. Hänen mielestään kaikkea suunnittelun dataa ja analyysitietoa ei voikaan olla saatavissa avoimeen käyttöön, koska sitä syntyy koko ajan suunnitteluprosessin edetessä. Teknistaloudellisten tekijöiden huomioiminen ja ratkaiseminen eivät myöskään näytä kiinnostavan aktivisteja niin paljon kuin itse kaavan piirtäminen.

Melu ehdollistaa kaavoja paljon ja sitä koskevat normit ovat tarkkoja. Lisäksi on olemassa sellaista hiljaista tietoa, jota kaupunkisuunnitteluvirasto ei haluakaan jakaa avoimesti. Esimerkiksi tietoa vanhoilla satama-alueilla tyypillisten likaisten ja myrkyllisten alueiden, lähinnä vanhojen kaatopaikkojen sijainnista ja sisällöstä ei haluta ehdoin tahdoin avata.

Esimerkiksi Vuosaaren sataman tinayhdistejupakka vuonna 2003 sai aikaan kaavoittajan kannalta ylimääräisiä hankaluuksia, koska asiasta nousi mediassa kohu. Turvallisuuskysymyksissä julkisuus kaavoittajien mielestä usein synnyttää ylilyöntejä. Kaavoittajan tehtävä on tuottaa rakennettavaksi hyvämaineisia tontteja, joita halutaan rakennuttaa ja asuttaa – tietysti ympäristöstä ja terveydestä säädettyjen normien ja asiantuntijoiden mittausten mukaan huolehtien.

Ajoituksen ongelma

Urban Helsingin vaihtoehtokaavat ovat Kaijansinkon mielestä ennen kaikkea pahasti myöhässä. Aluetta on suunniteltu toistakymmentä vuotta ja sen palikat ovat asettuneet kohdalleen jo kauan sitten. Teknisiä kysymyksiä on tarkasteltu tehdyillä suunnitelmilla ja alueen infraa aletaan rakentaa jo vuonna 2018 ja taloja vuonna 2020.

Vaihtoehtosuunnittelun parantamiseksi pitäisi juuri ajoitus saada kohdalleen. Paras ajankohta kaavoittajan näkökulmasta vaihtoehtosuunnitelmille olisi ideointivaihe eli heti suunnittelutilanteen auetessa. Tällaisen Kaijansinkko pyysi aikoinaan Pro Eira -liikkeen suunnalta Hernesaarta koskien. Lisäksi virasto teetti ideasuunnitelmat kolmella eri arkkitehtitoimistolla sekä lasten ja nuorten Arkki-arkkitehtuurikoululla, joten silkasta yksisilmäisyydestä Hernesaaren kaavoitusprosessia ei voi moittia. Näistä saatiin sisällöllisiä ideoita kaavoitukseen.

Virallisen ja vaihtoehtosuunnittelun eriparisuutta synnyttää myös se, että kerrosalat lasketaan kaavoituksessa eri tavoin kuin esimerkiksi Urban Helsinki tekee. Kaijansinkko huomauttaa myös yleisesti, että kerroskorkeutta ei voi käytännössä kasvattaa kahdeksasta kymmeneen, kuten usein ehdotetaan, vaan kerroksia pitää sitten olla ainakin 12–14, jotta rakentaminen on kannattavaa. Määräysten mukaan portaisiin tarvitaan silloin toinen poistumistie, mikä kasvattaa rakentamisen kustannuksia.

Lähtötiedot jakoon!

Kaavoittajan toivomuksena vaihtoehtosuunnittelijoille olisi myös paneutuminen suunnitelman sisältöön, ei vain kaupunkimuotoon. Kaivattaisiin mielenkiintoisuutta ja nyansseja sekä kolmiulotteisuuden sekä valon ja varjot huomioivaa ajattelua ja esitystapaa. Kaijansinkko kehottaa varaamaan audienssin kaavoittajalle ennen vaihtoehtosuunnittelua, jolloin tämä voisi tarjota peliin suunnittelun faktat ja reunaehdot. ”Se on meidän työmme”, hän sanoo.

Tämä on tärkeää, koska vastaavaa varsinaista dataa ei välttämättä ole vielä olemassa muuten jaettavassa muodossa. ”Jos on intoa kehittää, totta kai otetaan mielellään vastaan.” Hyvä referenssi suunnittelujärjestelmän ulkopuolisesta suunnittelusta on Kaijansinkon mielestä Helsinki-Tampere Visions -kirja ja -näyttely vuodelta 1993.

Melkki: tyhjä taulu

Tällä hetkellä vastikään hyväksytty yleiskaava avaisi esimerkiksi Melkin saaren kohteeksi, josta kaavoittaja Kaijansinkko ottaisi mielellään vastaan ideoita ja tutkielmia, koska sen suunnittelu on alkutekijöissään. Kaavoittajan mielessä ei ole saaren suhteen vielä juuri muita suunnittelua ehdollistavia ajatuksia kuin sillattomuus ja upeiden rantojen säilyttäminen.

Tutkimushankkeemme näkökulmasta olisi kiinnostavaa, jos esimerkiksi Urban Helsinki tai Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä järjestäisi Melkin avoimen ”esikaavoitusprosessin” ja tuottaisivat sen pohjalta esisuunnitelman virallista kaavoitusprosessia varten. Järjestelyihin voisi vaikka hankkeemme tulla mukaan.

Advertisement

Kaupunkiaktivismi-työpajassa evästettiin kaupunkikehittämistä kaupunkisuunnittelun, somen ja avoimen datan näkökulmista

Kaupunkiaktivismi-työpajassa 17.11.2015 pohdittiin, millaiset ajattelun, toiminnan ja normien muutokset tai muut asiat auttaisivat kaupunkiaktivisteja ja hallintoa toimimaan entistä paremmin yhdessä hyvän kaupunkielämän edistäjinä.

Konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja muita evästyksiä jatkoon koottiin kaupunkisuunnittelun, sosiaalisen median ja avoimen datan näkökulmista. Katso koosteet tuloksista alla ja tutustu raporttiin!

Kaupunkisuunnittelu
SWOT – katso suurempana tästä (pdf)

Kaupunkisuunnittelu
Ehdotukset ja kommentit – katso kuvat suurempina tästä (pdf)

Sosiaalinen media
Katso kuvat suurempina tästä (pdf)

Avoin data
Katso kuvat suurempina tästä (pdf)

Lahti uudistaa asukasyhteistyön käytäntöjään ja toivoo aktivismia yksinäisyyden torjumisessa, digiosaamisen levittämisessä ja avoimen datan hyödyntämisessä

Ehdotimme alkuvuodesta Kaupunkiaktivismi-hankkeen kumppaneille, että voisimme tulla kumppaniorganisaatioihin keskustelemaan tarkemmin ja suunnittelemaan miten hanke voisi olla juuri kyseisen kumppanin kannalta hyödyksi. Ensimmäisenä mahdollisuuteen tarttui Lahden kaupunki. Kävimme 28.4.2015 tapaamassa Lahdessa ympäristöneuvontapäällikkö Päivi Sieppiä, kestävän kehityksen ohjaaja Sari Knuutia, johtava sosiaalityöntekijä Tuula Carrollia, Liipolan asuinaluehankkeen projektikoordinaattori Johanna Järvelää, maankäytön vuorovaikutussuunnittelija Henrik Saarta, kaavoitusarkkitehti Theodora Rissasta ja asuntoasiainpäällikkö Ari Juhanilaa.

Lahdessa asukkaiden osallistamisen perinne on ollut vahvaa 1990-luvun lamasta asti. Lahden kaupunki on pitkään panostanut erilaisten toimintamahdollisuuksien järjestämiseen kaupunkilaisille. Lahtelaiset voivat mm. ryhtyä aluekummeiksi ja eläkeläisinä ympäristömummoiksi tai -vaareiksi, ja talkootoimintaa kaupunki on tukenut kauan. Suunnitteluun ja päätöksentekoon vaikuttamisesta kiinnostuneet voivat mm. tulla jäseniksi suunnitteluraateihin. Uudenlaista naapurustotoimintaa Lahti pyrkii edelläkävijöiden joukossa aktivoimaan Nappi Naapuri -palvelulla.

Aluekummitoiminta etsii uutta rooliaan

Kaupunkiaktivismi-hankkeen keskusteluissa on tunnistettu monia tarpeita asukkaiden ja hallinnon välissä toimiville välittäjille. Lahdessa vapaaehtoiset aluekummit ovat pitkään toimineet viestinvälittäjinä asukkaiden ja virkamiesten välillä. Aluekummeilla on tukenaan kestävän kehityksen ohjaaja sekä virkamieskummit. Toiminta kattaa kaupunginosat laajasti, yhteensä aluekummeja on noin 120 (joista muutama kymmenen aktiivisia) ja virkamieskummeja noin 20. Joillain alueilla kummeina toimivat kaikki paikallisen asukkaiden yhdistyksen hallituksen jäsenet.

Erityisesti somen nousu on muuttanut toimintaympäristöä niin, ettei tarvetta aluekummeille viestinvälittäjinä ole enää samoin kuin ennen. Aluekummeilla on edelleen selvä ja näkyvä tehtävä talkoiden järjestämisessä mm. Siisti sata -talkootapahtumissa, mutta moni aluekummi kokee tehtävänkuvansa kaikkiaan epäselväksi. Osa aluekummeista ja virkamieskummeista on toiminut roolissaan jo pitkään ja haluaa vähitellen luopua tehtävästään. Kaupunki etsii luopuvien tilalle uusia innokkaita toimijoita – uusia asukkaita aluekummeiksi saadaan, mutta vaikeammin kuin ennen.

Kaupunki ei nykyisellään juuri saa tietoa siitä, mitä alueilla aluekummien toiminnan ansiosta tapahtuu. Aluekummitoiminnan kehittämiseksi olisi hyödyllistä tietää, millaisia toimintamahdollisuuksia nykyisellään vähemmän aktiiviset ihmiset voisivat kokea omakseen. Millaiseksi kummien tehtäviä tulisi päivittää, jotta aluekummitoiminta voisi stimuloida erityisesti niiden aktivoitumista, joille nykyiset toimintamahdollisuudet eivät ole houkuttavia?

Uutta intoa kummitoimintaan saattavat osaltaan herättää Nappi Naapuri-palvelun tuomat uudet mahdollisuudet. Jokaisella kaupunginosalla on palvelussa oma aluekumminappi. Kaupunki järjesti kesäkuussa 2015 aluekummeille koulutuksen, jossa Yhteismaa ry tutustutti kummeja ja muita asukkaita Nappi Naapurin ohella aktivismeihin mm. jakamistalouden näkökulmista. Seurakunnalla on jo käytössä idealtaan saman sukuinen Suurella sydämellä -verkkopalvelu, jonka tarkoitus on saada vapaaehtoistoimintaa tarjoavat tahot, vapaaehtoistyöntekijöiden tarvitsijat sekä vapaaehtoistyöntekijät kohtaamaan. Lahden seudun ympäristöpalvelut on rekisteröitynyt myös tähän palveluun vapaaehtoistoiminnan tarjoajaksi.

Kuntaliitos mahdollistaa uusia avauksia myös aktiivisuuden tukemisessa

Tekeillä olevassa selvityksessä etsitään toimivia malleja kuntalaisten ja hallinnon välisen vuorovaikutuksen järjestämiseen uudessa Lahden kaupungissa, joka syntyy vuoden 2016 alussa nykyisen Lahden ja Nastolan yhdistyessä. Aluekummitoiminta on yksi niistä asioista, jota kuntaliitos vaatii miettimään uuden aluekokonaisuuden näkökulmasta. Jos perustetaan esimerkiksi aluefoorumeita tai alueiden neuvottelukuntia, miten aluekummitoiminta nivoutuisi niihin?

Kuntaliitos on mahdollisuus kokeilla erilaisten alueellisten vuorovaikutuskäytäntöjen toimivuutta myös paikallisten aktivismien tukemisen näkökulmasta. Millaiset ratkaisut yhdistäisivät Lahden ja Nastolan nykyisten toimintatapojen parhaat puolet kokonaisuudeksi, joka huomioi kummankin alueen erityispiirteet? Millaiset uudet avaukset auttaisivat tukemaan paikallista aktivismia oikeudenmukaisesti ja toimivasti uuden Lahden niin urbaaneissa kuin maaseutumaisemmissakin osissa?

Haasteena näyttäytyy tasapainottelu siinä, miten paljon tarvitaan kaupungin aktiivisia toimia ja missä kohtaa voi ollakin parempi antaa vastuuta enemmän paikallisille toimijoille. Tapaamisessa mukana olleiden tuntuma on, että uudenlaista aktivismia on Lahdessa vielä verraten vähän. Kattavaa tietoa aktivismeista ei ole, mutta ainakin Ravintolapäiviä ja siivouspäiviä järjestetään ja alueella toimivat Lahden ruokapiiri ja ruokaosuuskunta. Myös Facebook-ryhmiä on (mm. Lahti, myönteisemmin orientoitunut Lahti ilman turhia nipotuksia, Helppirinki Lahti, Roskalava Lahti, Lahti-Hki-kimppakyytiryhmä, kirpputoriryhmiä, äitien ryhmä), mutta ainakin kaupungin näkökulmasta vähemmän kuin voisi olettaa verrattuna pääkaupunkiseutuun. Myyrmäki-liikkeen, Jätkäsaari-liikkeen ja vastaavien sukuinen merkittävä kaupunkiliike Lahdessa on ainakin Lahden Kansalaistoiminnan kohtauspaikka Liekki ry, jonka Facebook-ryhmässä on lähes 400 jäsentä.

Asukkaat rahan käyttäjiksi ja budjetoijiksi

Yksi tapa aktiivisuuteen kannustamisessa on toimintavapauden ja samalla vastuun antaminen rahaa myöntämällä. Osa lahtelaisista aluekummeista ja asukasyhdistyksistä harkitsee ehdottavansa käytäntöä, jossa asukkaat voivat hakea kaupungilta toiminta-avustuksia. Rahan myöntäminen on tärkeää symbolisestikin – sillä kaupunki osoittaa, että asukkaiden toiminta on tärkeää. Toiminta-avustusmallin perustamiseen ovat kannustaneet mm. Hämeenlinnan ja Tampereen hyvät kokemukset vastaavasta.

Tampereella aluerahan myöntämistä on haluttu jatkaa, koska se on todettu tehokkaaksi tavaksi poistaa asukaslähtöisen toiminnan esteitä ja saada paljon aikaan. Myös tamperelaisen Hukkatila ry:n kokemus on, että pienikin raha on usein ratkaiseva. Se poistaa henkilökohtaista riskiä, jonka toimintaidean toteuttajat muuten joutuisivat ottamaan laittamalla toimintaan omia rahojaan.

Uuden toiminta-avustuskäytännön suunnittelu on tilaisuus miettiä avustusten ehtoja myös uudenlaisten aktivismien tukemisen näkökulmista. Hämeenlinnassa avustusta – 500 euron suuruista Minipilotti-rahaa – voivat hakea esimerkiksi yrittäjät, järjestöt, yhteisöt, kunta, valtio ja seurakunta, ja kutakin minipilottia kehittämässä on oltava vähintään 2-3  toimijaa. Millaisia toimijoita Lahdessa kannattaisi listata avustettaviksi? Kannattaisiko ehtojen kautta pyrkiä kannustamaan erityisesti esimerkiksi yhdistysten ja epämuodollisempien toimijaryhmien yhteistyötä?

Myös osallistavan budjetoinnin soveltamista suunnitellaan. Lahdessa ainakin kirjastolla on jo käytäntö, jossa asiakkaat ovat mukana päättämässä hankinnoista. Toimivan avustus- ja budjetointikäytännön suunnittelua myös aktiivisuuden tukemisen kannalta voi auttaa ainakin keskustelu monenlaisten aktivistitahojen kanssa, osuuskunnista some-ryhmiin ja mm. yrityksissä toimiviin aktivisteihin, yhdistyksiä unohtamatta.

Sosiaalitoimi voi syventää kaupunkisuunnittelun ihmislähtöisyyttä

Huhtikuussa 2015 uudistunut sosiaalihuoltolaki vahvisti tarvetta saada sosiaalityön näkökulmat vahvemmin mukaan kaavoitukseen. Sosiaalityön ammattilaiset voisivat auttaa juurruttamaan ihmisten tarpeiden ja käyttäytymisen ymmärtämistä tiiviimmäksi osaksi fyysisen ympäristön suunnittelua. Nykyisin suunnittelu tuottaa vielä turhan usein rakennelmia, joita ihmiset eivät lopulta käytä paljoakaan tai ainakaan siten kuin kaupunki on tarkoittanut. Lahden sosiaalitoimella on erityisosaamista mm. siinä, miten valokuvausta voi käyttää keinona tunteiden kommunikoimisessa.

Tiiviimpi hallinnonalojen yhteistyö voi edistää yhteisöllisyyden edellytysten huomioon ottamista ihmisten arkiympäristön tilaratkaisuissa. Sosiaalipalvelujen käyttöä tutkittaessa on selvinnyt, että monien akuuttikäyntien taustalla on lopulta yksinäisyys. Yhteisöllisyyden edellytysten vahvistaminen voisi helpottaa sosiaalitoimen resurssipulaa, kun ”turhat” käynnit vähenisivät ihmisten löytäessä yksinäisyyteen apua kohtaamisista omassa arkiympäristössään.

Näitä kohtaamisia voi osaltaan lisätä naapuriapukulttuuri Nappi Naapurin vauhdittamana. Ympäristötoimi toivoo Nappi Naapurin inspiroivan ihmisiä yhteisöllisiin tekoihin myös ympäristöasioiden kautta, aluekummienkin tuella. Peräkärrinlainaus, ruoankierrätys, yhteisen viljelylaatikon hankinta ja monet muu Nappi Naapurin mahdollistamat toimet voivat saada yhteisöllisyyden edistäjiksi laajemmin niitäkin, jotka eivät koe suoranaista yksinäisten auttamista omakseen.

Yksinäisyyden helpottamisen keinoissa on joka tapauksessa edelleen kehitettävää. Haastetta tulee muun muassa siitä, että moni ei välttämättä uskalla avata vieraille ovea. Yksi suunta voisi olla kehittää käytäntöä, jossa auttamishaluiset vierailisivat palvelutaloissa seuraa kaipaavien luona. Talojen asukkaat voisivat saada tiedon tapaamismahdollisuuksista talon työntekijöiltä, joihin he jo luottavat.

”Yksi luukku” toteutetaan konkreettisesti – ja aktivistien apua tarvitaan

Lahdessa avataan 1.9.2015 pääkirjaston yhteyteen yhteispalvelupiste, jossa kaupunki palvelee kuntalaisia yhden luukun periaatteella. Olennainen osa pisteiden toimintaa on auttaa kuntalaisia käyttämään kaupungin sähköisiä palveluja. Ajatus on, että asioinnin siirtyessä yhä enemmän verkkoon palvelupisteitä ei ennen pitkää enää tarvita. Haaste on iso, koska sähköisiä välineitä tuntemattomia on vielä paljon. Sosiaalityön arjessa on viime vuosina näkynyt yhä selvemmin kahtiajako verkkomaailman osaajien ja siitä syrjässä olevien välillä.

Sähköisten välineiden haltuun otossa auttaminen on yksi aihe, jossa vertaisapu kansalaisten kesken olisi arvokasta. Suomalainen esimerkki palveluksi asti kehitetystä digioppimista tukevasta aktivismista on yksityishenkilön harrastuksenaan rakentama Digiapuri. Digitaitojen levittämisessä yksi tapa on julkisen hallinnon työntekijöiden kannustaminen aktivisteiksi digitaitojen opettamisessa oman lähipiirinsä ihmisille, jotka eivät verkkoa vielä käytä. Britanniassa on Digital Friends -aloitteen yhteydessä laskettu, että näin voidaan tavoittaa 21% vielä verkkoa käyttämättömästä väestöstä.

Jos Suomessa Lahden kaupunki kokeilisi vastaavaa, innostuisivatko muutkin kunnat ja valtio? Voisiko työntekijöiden kannustuskäytäntöjä kehittää myös vapaaehtoisesta kansalaisaktiivisuuden edistämisestä palkitseviksi? Voisiko työntekijä saada vaikka bonuksia tai lisää vapauksia työhönsä esimerkiksi sillä, että auttaa vapaa-ajallaan tuttavia Nappi Naapurin käyttöön otossa tai jakaa tietoa siitä, mikä kaikki kaupungissa on sallittua?

Datan avaaminen voi luoda uusia paikallisia yhteistyökäytäntöjä

Kaupungin näkökulmasta olisi hyvin toivottavaa, että kansalaiset, yritykset ja muut osaavat innostuisivat kehittämään kaupungin datoja hyödyntäviä sovelluksia. Datan avaaminen on Lahdessa vasta suunnitteluvaiheessa, mutta sitä vauhdittavat kannustavat esimerkit muista kaupungeista. Lahteen haluttaisiin mm. Helsingin ilmakuvapalvelun kaltainen sovellus, jossa kaupungin kehitystä voi tarkastella sujuvasti ilmakuvilla. Kaupunkisuunnittelua ja sen vuorovaikutusta auttaisivat myös esimerkiksi kekseliäästi tietoaineistoja yhdistävät visualisoinnit. Myös mm. joukkoliikenteen käyttöä sujuvoittavat avointa dataa hyödyntävät palvelut olisivat hyvin tervetulleita.

Mahdollisuudet avatun datan päätymiselle innovatiiviseen hyötykäyttöön ovat Lahdessa erityisen hyvät sen puolesta, että alueella toimii useita aiheesta ehkä helpostikin kiinnostuvia oppilaitoksia ja pienyrityksiä. Innokkuudesta kertoo esimerkiksi se, että kaupunki on saanut vuosittain lahtelaisilta start-up-yrityksiltä useita tarjouksia yritysten itse kehittämien osallistamisvälineiden ottamisesta käyttöön kaupungin kehittämisessä. Kaupunki on suhtautunut ehdotuksiin alustavasti myönteisesti. On mietitty, voitaisiinko yritysten tuotteita ottaa käyttöön nykyisin käytössä olevien palvelujen ohella tai sijaan. Oppilaitosten kanssa voisi kehittää yhteistyötä, jossa opiskelijat käyttäisivät kaupungin datoja start-up-yrittäjiksi valmentautuessaan.

Aktiivisuuden ja yhteisöllisyyden syntyä olisi hyödyllistä ymmärtää syvemmin

Kaupunki toivoisi kansalaisten aktivoitumista esimerkiksi Liipolan alueella. Liipola on palkittu yhteisöllisyydestään vuoden kylänä, mutta alueen paikallisaktiivit toimivat melko eristyksissä muista asukkaista. Asukkaiden oma aktiivisuus Liipolan kehittämisessä olisi arvokasta sikälikin, että maan kuuluminen lähinnä yksityisille omistajille rajoittaa kaupungin mahdollisuuksia kehittämistyössä. Maanomistuksen vuoksi myöskään tavoitetta täydennysrakentamisessa ei ole Liipolassa helppo toteuttaa. Yhteisöllisyyden ja paikallisaktiivisuuden edellytyksiä kuitenkin parantaa alueella elokuussa 2015 avattu yhteiskäyttötilojen periaatteilla suunniteltu monitoimitalo Onni. Talossa on mm. taloisäntä, koulu, päiväkoti ja kirjasto, johon pääsee kirjastokortilla sisään melkein milloin vain!

Liipolan kehittämishankkeissa on ehtinyt kertyä ymmärrystä kehittämistoimien haasteista ja vaikutuksista alueella. 90-luvulla ajateltiin, että kehittämiseen voidaan melko helposti saada mukaan alueen työttömiä, koska heillä ainakin on osallistumiseen aikaa. Työttömien tavoittaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi. Yksinhuoltajien tavoittaminen onnistui, kun asukastilassa järjestettiin lapsiparkki, jonne he saattoivat kehittämistilaisuuteen osallistuessaan jättää lapsensa hoitoon. Asukastilassa järjestetystä ruoanjakelusta tuli hitti, mutta suosio koitui sen kohtaloksi. Jonot poikivat riitoja ja muita lieveilmiöitä ja jakelu jouduttiin lopulta niiden vuoksi lopettamaan.

Syitä asukkaiden tavoittamisen ja yhteisöllisyyden syntymisen onnistumisiin ja epäonnistumisiin ei aina tiedetä. Patoseudulla ihmisten tavoittaminen onnistui helpommin kuin Liipolassa, muttei tiedetä miksi. Patoseudun toimintakeskukseen syntyi mm. suosittu puutyöverstas, jumppa ja lapsiparkki. Menestyksekäs toiminta päättyi koko toimintakeskuksen tuhonneeseen tupakasta alkunsa saaneeseen tulipaloon. Palo nostatti paikallisissa valtavan yhteenkuuluvuuden hengen: toimintakeskus on saatava perustettua uudestaan! Uuden tilat saatiinkin. Entisenkaltaista kukoistusta niihin ei kuitenkaan koskaan saatu.

Onko aktivismeilla aina jokin elinkaari? Miten saada kukoistava toiminta jatkumaan? Voiko kaupungin aktiivinen osallistamisperinne jopa ehkäistä omaehtoisen aktivismin syntymistä? Jos kaupunkilähtöinen osallistaminen edistää ajattelua, että alueiden kehittämisen kuulukin lähteä hallinnosta eikä asukkaista itsestään, millainen osallistamisen ja muun asukkaiden ja hallinnon kohtaamisen uudelleenajattelu voisi muuttaa kehityksen suuntaa?

Kaupungin pyrkimyksiä yhteisöllisyyden ja osallisuuden tukemisessa eri alueilla voisi auttaa tutkimus, joka ainakin Liipolan ja Patomäen tapauksiin paneutumalla tuottaisi tietoa erilaisten ihmisryhmien näkökulmista yhteisöllisyyden syntyyn, heitä aktiivisuuteen motivoivista tekijöistä ja konkreettisista toimista, jotka aktivoitumista auttaisivat. Liipolassa tällainen tarkastelu toimisi uutena vaiheena alueen asukkaiden näkemyksiä selvittävien tutkimusten sarjassa.

Suuntaviivoja Kaupunkiaktivismi-hankkeelle

Hankkeen ajatus tuottaa kuvauksia aktivismien elinkaarista on Lahden kaupungin kannalta kiinnostava erityisesti apuna sen tunnistamiseen, milloin ja miten kaupungin kannattaisi pyrkiä puhaltamaan henkeä hiipumassa olevan aktiivisuuteen. Myös suunniteltu aktivismien tyypittely kiinnostaa.

Kaupungin työntekijänä ei ole aina helppo saada selville, mikä tarkalleen ottaen on sallittua ja mikä ei, etenkään kun kysymys on uudenlaisesta toimintaehdotuksesta. Epävarmuudessa on helpompaa kieltää kuin sallia. Tästä yli pääsemisen kannalta hankkeessa ideoitu rohkean virkamiehen koulutus kuulostaa Lahden edustajista kiinnostavalta.

Lahden kaupungille olisi arvokasta saada selvää näyttöä kansalaisten aktivismien tukemisen hyödyistä, erityisesti säästömahdollisuuksien kannalta. Syntyvillä säästöillä voidaan perustella tukemistyön resursointia. Mikä on tehokkain tapa tukea kaupunkilaisten aktiivisuutta?

Parhaimmillaan pienen rahan antaminen asukkaiden käyttöön voi tuottaa paljon hyötyjä, mutta millainen käytäntö rahan kohdistamisessa tuottaisi hyötyjä laajimmin ja oikeudenmukaisimmin? Miten raha kannattaa osoittaa toisaalta asukkaiden ja toisaalta kaupungin työntekijöiden toimintaan? Miten kaupungin työntekijöiden työaika ja muiden resurssien kuten kaupungin omistamien tilojen käyttö saataisiin parhaiten tukemaan hyödyllistä aktivismia ja yhteistyötä?

Avuksi olisivat esimerkiksi suuntaviivat kaupungin toimintaan somessa. Nykyisellään työaika ei riitä esimerkiksi somessa leviäviin huhuihin reagoimiseen ajoissa. Pitäisikö tietynlainen kaupungin toiminta somessa nostaakin yhdeksi prioriteetiksi ja jos, millainen toiminta siellä olisi aktivismien ja yhteistyömahdollisuuksien kannalta kaikkein tärkeintä?

Tarpeen olisivat myös menettelyt oman työn vaikutusten seuraamiseen. Hanke voisi tuottaa ehdotuksia käytännöiksi, joilla kaupungin yksiköt ja työntekijät saisivat tietoa toimintansa onnistumisesta myös asukkaiden aktiivisuuden tukemisen kannalta.