Kaappaus lähiruokaverkostossa?

REKO-lähiruokarenkaissa kipinöi. Uusi tuottajajärjestö Farmarin markkinat ry valtaa renkaita ja muokkaa niitä omikseen hyödyntäen REKOn brändiä. Miten avoimen kansalaisruokaverkoston malli kestää ristiriitoja ja kuka päättää lähiruoan etiikasta?

REKO-renkaat ovat Suomen menestynein kansalaisruokaverkostojen malli, joka on noteerattu jo EU-tasolla. REKOn nimi tulee sanoista rejäl konsumption ja sen on kehittänyt tuottaja Thomas Snellman Pedersörestä ranskalaista esikuvaa soveltaen. Vuonna 2013 Pietarsaaresta alkanut toiminta on kasvanut nopeasti. Tällä hetkellä Suomen noin 130 REKO-ryhmässä on noin 180 000 jäsentä, joista pääkaupunkiseudulla noin 20 000. REKO-yhteisön isähahmona toimiva Snellman on arvioinut REKOjen liikevaihdoksi 30–40 miljoonaa euroa tänä vuonna.

REKO-renkaat toimivat paikallisina Facebook-ryhminä, joita perustavat ja ylläpitävät vapaaehtoistyönä joko yksittäiset tuottajat tai kuluttajat, tai usein molemmat. Ryhmässä lähialueen tuottajat ilmoittavat tuotteistaan julkaisukentässä ja kuluttajat tilaavat niitä kommenttikenttää käyttäen. Tuotteet noudetaan sovitusta paikasta sovittuun aikaan ja yleensä käteismaksuna maksaen.

Eettistä ruokaa, läheltä ja suoraan

REKO-toiminnan perusperiaatteita ovat tuottajan ja kuluttajan suora kohtaaminen (ei jälleenmyyntiä), lähiruoka, eettinen tuotantotapa, avoimuus ja läpinäkyvyys. REKO-toimintaa ohjaa Facebookissa ja toisinaan seminaareissa toimiva ylläpitäjien yhteisö ja siihen myös liittyy tutkimus- ja kehitystoimintaa (ks. esim. aitojamakuja.fi). Toimintatapa on verkostomainen eikä yhteisö ole perustanut yhdistystä tai muuta organisaatiota, vaikka siitä on toistuvasti keskusteltu.

REKO-toiminnan menestys pohjaa eettisesti ja pienimuotoisesti tuotetun lähiruoan kasvavaan kysyntään sekä Facebookin käyttöön alustana, jossa ”kaikki” jo ovat ja levittävät uusia ilmiöitä tehokkaasti. Toimintamalli on arjen innovaatio, joka versoo ihmeen onnistuneesti keskittyneen ruokakaupan ja kontrolloivan julkisvallan jättämissä rakosissa. Kuten Maa- ja metsätalousministeriön lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljanen kirjoittaa, REKO-toiminta luovii onnistuneesti tiukaksi moititun elintarvikelainsäädännön karikkoisilla vesillä.

Tuottajille REKO on tarjonnut uuden myyntikanavan tilanteessa, jossa maatalous on ollut ahdingossa ja turhautuneiden viljelijöiden traktorit vallanneet Senaatintorin. Kuluttajille REKO antaa väylän osallistua arjen ruokahuoltoon yhteisöllisyyttä luovassa avoimuuden, läpinäkyvyyden, reiluuden ja vastavuoroisuuden ilmapiirissä. Yhdessä näille molemmille on syntynyt ruokapiirien, maatilatorien ja pienten verkkokauppojen lisäksi mahdollisuus ohittaa keskittynyt ruokakauppa ja toimia yhdessä ilman välikäsiä molempia hyödyttäen.

Vertaistalous muuttaa markkinoita

REKO on menestyksekäs esimerkki siitä, miten internet ja sosiaalinen media mahdollistavat uusia yhteisöllisiä toimintatapoja uudistaen markkinoita ja parantaen arkielämän laatua. Tuottajat ovat lisää saaneet elintilaa Ässän ja Koon hallitsemalla kentällä, ja kuluttajat ovat valtaistuneet ottamaan uusia toimijarooleja osallistuvan kulutuksen ja jakamistalouden hengessä.

REKOn on havaittu jo ohjaavan paikallisesti markkinoita, kun tuottajat suuntaavat tarjontaansa sinne ja uutta tuotantoa perustetaan REKOjen pohjalle. Markkinamuutoksesta nousee myös uusia kasvukipuja, kun REKOn vetovoimaisuus on saanut osan tuottajista hakemaan merkittävämpää roolia REKOn luomilla markkinoilla. Tämä näkyi viime talvena Facebookissa kokoontuvassa REKO-yhteisössä lisääntyvänä keskusteluna siitä, miten selvät ja yhdenmukaisesti sovelletut säännöt toiminnalla on.

Etiikka ja sen tulkinnat

Joidenkin tuottajien ja myös kuluttajia edustavien ylläpitäjien mielestä sääntöjä ei ollut oikeastaan lainkaan, koska ryhmien ylläpitäjillä oli viime kädessä valta päättää niiden soveltamisesta, erityisesti koskien eettistä tuotantotapaa. Tämä aiheutti heidän mukaansa suuria ongelmia ja turhautumista tuottajille, jotka saatettiin hyväksyä yhteen REKOon mutta jättää pois toisesta. Miten tuottaja voi rakentaa liiketoimintaansa – ja siis elämäänsä – sellaisille muka reilusti toimiville markkinoille, joiden toimintaperiaatteet vaihtelevat tuottajan näkökulmasta satunnaisesti tai jopa pärstäkertoimella, he kysyivät.

Erityisesti ongelman näyttivät kohtaavan munantuottajat, joiden kohdalla jotkut renkaat hyväksyivät jopa häkkikanaloita kun toiset edellyttivät luomumunia. Ryhmien vapaaehtoisten ylläpitäjien epäkiitollisena roolina oli taiteilla eettisen tuotannon, lähiruoan, pysyvien tuottajasuhteiden ja kuluttajien kysynnän määrittämissä raameissa etsien mielestään järkevimpiä ja toimivimpia ratkaisuja omissa paikallisissa oloissaan. Kananmunat ovat REKOissa usein jonkinmoinen sisäänheittotuote.

Keskustelun ja siihen pohjanneen selvityksen – vain muutamissa REKOissa havaittiin ongelmia – seurauksena yhteisö päätti olla muuttamatta toimintaperiaatteitaan mukaan lukien ylläpitäjien oma harkinta niiden noudattamisesta. Kiistojen taustalla pysytellyt Snellman on tukenut linjaa korostaen REKOn kiinnittymistä paikallisesti vaihteleviin oloihin.

Sääntöjä liikaa vai liian vähän?

Toisaalta REKOja on moitittu liiallisesta sääntelystä koskien ylimääräisten eli tilaamattomien tuotteiden (heräteostokset) myyntiä ja muun kuin ruoan myyntiä. Molemmat ovat olleet pitkään REKOn harmaata aluetta sikäli, että ne eivät kuulu REKOon mutta joissakin renkaissa niitä pienissä määrissä sallitaan.

Ongelmallisina niitä on pidetty siksi, että REKOn toiminnan idea on olla etukäteistilattua ruoan suorakauppaa eikä yleisempää torikauppaa, koska sitä säännellään vahvemmin. Pelkona on ollut, että sekä elintarvikeviranomainen että kaupungit ja kunnat ryhtyvät syynäämään REKO-jakeluja torimyyntiä koskevien pykäliensä mukaan.

Porissa kiista meni niin pitkälle, että siellä perustettiin keväällä uusi Rehdin kaupan Reko Pori -ryhmä kilpailemaan Suomen suurimman lähiruokarenkaan, REKO Porin kanssa (n. 9 000 jäsentä). Myös muualla maassa nähtiin joitakin uusia tuottajavetoisia ryhmiä, jotka näyttivät toimivan erillään REKOja ohjaavasta yhteisöstä mutta sen mainetta hyväksikäyttäen. Astetta isompi liike kuitenkin tehtiin tiukempia sääntöjä hakeneen porukan piirissä, kun perustettiin uusi tuottajien järjestö Farmarin Markkinat ry.

Irtiotto ja valtausliikkeitä

Uuden yhdistyksen nokkamies on Mikko Välttilä, joka on REKO-yhteisön pitkäaikainen aktiviinen jäsen ja menestyksekkäästä MunaEggsPress-palvelusta tunnettu munantuottaja. Välttilä oli ajanut REKO-yhteisössä jo pitkään tarkempia ja yhdenmukaisempia eettisiä sääntöjä. Farmarin Markkinat ry lähti kesäkuun alussa muuttamaan joitakin Uudenmaan REKO-renkaita omien sääntöjensä mukaisiksi. Ryhmät ovat vaihtaneet nimeä mutta säilyttäneet REKO-sanan sen osana. Samalla ryhmien ylläpitäjiä on joidenkin tietojen mukaan vaihdettu ja muutosta koskevaa keskustelua moderoitu pois ryhmien palstoilta.

Yhdistys on jo aiemmin keväällä hakenut patentti- ja rekisterihallitukselta tavaramerkkiä REKO-nimelle, mikä on tulkittu pyrkimykseksi kaapata REKO-brändi, vaikka Välttilä kirjoittaa aikomuksena olleen ”ojentaa se valtakunnalliselle REKO-yhdistykselle huomenlahjana”. Vallattujen renkaiden tilalle on perustettu uusia ryhmiä ja REKO-yhteisössä on ihmetelty hämmentyneinä, mistä on kyse ja miten REKO-renkaat voivat luovuttaa päätösvallan toiminnastaan Farmarin Markkinat ry:lle.

REKO-yhteisön ydinryhmä Snellman mukaan lukien on reagoinut syyttämällä Farmarin Markkinoita REKO-renkaiden valtauksesta. Farmarin Markkinoiden puheenjohtaja Välttilä on kirjoittanut blogi-kirjoituksen Uudessa Suomessa. Tilanteen tulehtuneisuudesta kertoo se, että Uusi Suomi on sulkenut blogin kommentoinnin.

Välttilän kirjoituksen kautta voi tarkastella sitä, mistä ristivedossa lopulta on kyse ja mitä se kertoo kansalaisruokaverkostojen – ja yleisemmin vertaistalouden – haasteista ja mahdollisuuksista luoda kestäviä toimintamalleja.

Verkosto vai järjestö?

Välttilän mielestä sinänsä hieno REKO on ”sössitty” neljällä ”valuvirheellä”, jotka ovat nimisuojan puute, sääntöjen puute, organisaation puute ja sääntöjen kirjoittajan puute. Näiden takia REKOt toimivat epäyhtenäisesti siinä asiassa, joka hänen mukaansa on REKO-suoramyynnissä tärkeintä eli eettisen tuotantotavan suhteen. Ryhmien ylläpitäjien tulkinnat eettisyydestä vaihtelevat, jolloin Välttilän mukaan

”Sekasotku on valmis ja kun ei ole instanssia joka tämän asian selvittää, vyyhti vain kasvaa. Ja sitten tämän kaiken keskellä ovat kuluttajat, tuottajat ja REKO-ryhmien ylläpitäjät. Kuluttajalle ei ole olemassa selvää lupausta siitä, minkälaisin arvoin tuotettua ruokaa hän REKOsta ostaa, Tuottajalle ei ole olemassa selvää lupausta siitä, että tietynlainen tuotantotapa oikeuttaa hänet myymään tuotteitaan ja ylläpitäjille on sälytetty valta ja vastuu kaikesta tästä.”

Välttilän mielestä REKO on siis hyvä idea eettisen tuotannon edistämiseksi mutta idea ei toteudu johtuen toiminnan verkostomaisesta luonteesta ilman lailliseksi toimijaksi järjestäytynyttä johtoa ja sen ylläpitämää organisaatiota, joka toimintaa valvoo ja ohjaa. REKOn olemassa olevia toimintaperiaatteita hän ei pidä varsinaisina sääntöinä, koska niillä ei ole yksilöityä kirjoittajatahoa joka kontrolloisi niiden oikeaa soveltamista.

Tässä ollaan kiinnostavalla tavalla niiden uusien kansalaisyhteiskunnan organisoitumisen tapojen äärellä, joita tutkimushankkeessamme tutkitaan.

Verkostotalous ja neljäs sektori

Internetin ja sosiaalisen median tuomasta verkostomaisesta toiminnasta on aiemmin keskusteltu politiikan, kansalaisvaikuttamisen ja viranomaistoiminnan näkökulmista. Politiikassa on keskusteltu esimerkiksi globalisaatioliikkeiden ja arabikevään yhteydessä somen kyvystä järjestää mielenosoituksia, vastarintaa ja jopa vallankumouksia ilman johtoa ja organisaatiota. Kaupunkien viranomaiset taas seuraavat nyreissään Kaljakellunnan kaltaisia tapahtumia, joilla ei ole järjestäjää eikä siksi myöskään vastuutettavaa tahoa siivoamaan jälkiä tai edes keskustelemaan mahdollisista häiriöistä.

Internet mahdollistaa uusia verkostoja ja niiden toimintoja, jotka syntyvät ja toimivat järjestöjen ulkopuolella etenkin sosiaalisen median kautta ja IT-sovellusten avulla. Olemme hankkeessamme nimenneet nämä yhteiskunnan neljänneksi sektoriksi tehdäksemme ilmiötä tunnistettavaksi sekä käsitelläksemme uuden kansalaistoiminnan suhteita muuhun yhteiskuntaan; ensimmäiseen eli elinkeinoelämään, toiseen eli julkisvaltaan ja kolmanteen sektoriin eli kansalaisjärjestökenttään.

Osa kasvavan neljännen sektorin toiminnasta on taloudellista, kuten ruokapiirit, kimppakyytipalvelut, kierrätysryhmät, joukkorahoitus, Ravintolapäivän ja Siivouspäivän tapahtumat sekä lainaus- ja vuokrauspalvelut, ja siis myös REKO-renkaat. Näistä käytetään yleensä nimitystä jakamistalous, vertaistalous tai osallistuva kulutus. Niissä kansalaiset muuttuvat kuluttajista myyjiksi, markkinoijiksi, torikauppiaiksi, ravintolanpitäjiksi, palveluntarjoajiksi, palvelumuotoilijoiksi, vuokranantajiksi ja rahoittajiksi.

REKO näyttää suuntaa

Nähdäkseni Välttilän näkemien ongelmien juuri on siinä, että kansalaiset itse verkostoon hajautuneina paikallisina toimijoina ja sellaisiksi valtaistuneina yksilöinä toimivat ja tekevät päätöksiä ilman keskusjohdon ohjausta. Hänellä on siihen kokemuspohjaisia perusteita, koska hän on ollut keskeinen toimija, keskustelija ja organisaattori lähiruoan suoramyynnissä ja REKO-toiminnassa.

Ongelmia ja niistä kärsiviä tuottajia epäilemättä on eikä REKO-verkosto niitä kaikkia tehokkaasti ratko, koska päätösvalta on hajautettu. Mielikuva REKOsta, REKO-brändi kehittyy kaikkien toimijoidensa kautta ilman hierarkkista ohjausta, jolloin REKOn eettinen ja muu lupaus pysyy epätarkkana.

REKO todella on radikaali veto toimia toisin. Kumpi lopulta voittaa, uuden ajan vertaisverkostomalli vai perinteinen järjestömalli? Onko verkosto-REKO hetken hupia ja katoavaa pop-up-kulttuuria, kuten kansalaisaktivismin epäilijät ajattelevat? Vai onko REKO esikuva neljännen sektorin verkostotaloudelle, joka alkaa kilpailla vakavasti hierarkkisen yritystalouden kanssa?

Verkosto muuntelee teemaansa

Tällä hetkellä verkosto on vähintään moraalisesti voitolla. Farmarin Markkinat ry teki Välttilän itsensäkin mielestä onnettoman liikkeen säilyttäessään REKO-sanan ryhmiensä nimissä. Keskustelun rajoittaminen ja erimielisten häätäminen taas antaa aggressiivisen kuvan. Näillä konsteilla on hankala edistää eettisempää tuotantoa ja reilumpaa toimintaa. Se voi onnistua hierarkkisessa organisaatiossa mutta ei vertaistoimintaan oppineessa yhteisössä. Farmareista tuli kaappareita.

Eikä eettinen oikeaoppisuus näytä edes olevan päällimmäisenä lähiruoan kuluttajien mielessä. Johan Grotell-Estevesin Hankenissa tekemän tuoreen opinnäytteen mukaan REKOssa kuluttajia motivoivat eniten sosiaalinen tapahtuma, paikallisten tuottajien tukeminen ja laadukkaat tuotteet. Kuohunnan keskellä tuhannet kuluttajat ja tuottajat ovat jatkaneet hyvää tekevän ruoan ostamista ja myymistä niin kuin ennenkin.

Lopulta Farmarin Markkinat lienee tekemässä itse sitä, mitä se halusi vastustaa. Lähiruokarenkaat saavat yhdistysvetoisesta ja eettisesti valvotusta toimintamallista yhden paikallisen muunnelman lisää.

 

Advertisement

Fiksu Kalasatama kehittyy kokeiluin ja kumppanuuksin

Kävimme 10.9.2015 Forum Viriumissa tapaamassa Fiksu Kalasatama -hankkeen  avainhenkilöitä, ohjelmapäällikkö Veera Mustosta ja hankekoordinaattori Maija Bergströmiä. Hankkeessa kehitetään Kalasatamaa älykkään kaupunkirakentamisen mallialueena. Tavoitteena on edistää monien toimijoiden yhteistyönä asukaskeskeistä kehitystoimintaa, uutta liiketoimintaa ja innovaatioita. Rahoitus tulee tällä hetkellä 6aika-hankkeelta.

Ajattelua älykkäästä kaupungista jalkautetaan erityisesti kokeilujen kautta. Kuluvana syksynä käynnistyneessä nopeiden kokeilujen ohjelmassa hankitaan 1000-8000 eurolla kokeiluita, joissa kehitetään kalasatamalaisille jokin uudenlaisiin kaupunkitiloihin, tilojen yhteiskäyttöön, yhteisöllisyyteen tai resurssiviisaaseen energiakäyttäytymiseen liittyvä uusi palvelu. Tarjoajana voivat toimia rekisteröityneet tahot, eli yksityishenkilöiden ja epämuodollisten ryhmien on kokeilua tarjotakseen rakennettava kumppanuuksia.

Yksi Fiksu Kalasatama -innovaatioalaustan toimintamuodoista on kehittäjien klubi. Klubilaisina on Kalasatamassa ”älykkyyden parissa toimivia” yrityksiä, kaupungin yksiköitä ja asukasaktivisteja. Mukaan klubiin kutsutaan Kalasatamassa aktiivisesti uusia ratkaisuja kehittävät ihmiset.

Maija Bergström koordinoi Fiksun Kalasataman Living Lab -toimintaa ja kehittää menetelmiä siinä erityisesti asukkaiden osallisuuden kannalta. Kohtaamisten fasilitoinnin avuksi on kehitetty mm. älykkään kaupungin inspiraatiokortit. Tarkoituksena on avata Kalasatamaan Living Lab -tila, joka mahdollistaa monenlaisten tapaamisten, työpajojen, hackaton-tapahtumien ja kokeilujen järjestämisen. Tilan piti tulla alueelle suunniteltuun väliaikaiseen kauppakeskukseen, mutta kauppakeskushankkeen kaaduttua etsitään nyt muuta ratkaisua.

”Älykkyys” kiinnostaa, mutta siitä viestimisessä riittää haastetta

Forum Viriumin kokemuksen mukaan kalasatamalaisista moni on älykaupunkiasioista ja digitaalisuudesta kiinnostunut. Mm. Kalastaman älykkäiden ratkaisu esittely Smart Instawalkin yhteydessä herätti kiinnostusta. Alueen asukkaana on myös ainakin yksi näiden ratkaisujen suunnittelijoista.

Älykkään kaupungin kehittämisessä kuitenkin törmätään jatkuvasti viestintähaasteisiin. Älykäs kaupunki -ajattelu on lähtenyt ”ylhäältä” ja siinä on kyse kokonaisen infrastruktuurin rakentamisesta, jolloin siitä keskusteleminen asukkaiden ja muiden alueen toimijoiden kanssa ei ole yksinkertaista. Erityisesti pitkälle tulevaisuuteen tähtäävien ratkaisujen esittäminen ymmärrettävästi on mutkikasta, mikä vaikeuttaa asukkaiden innostamista mukaan.

Älykkäät ratkaisut voivat toisaalta arkistua nopeasti. Senioritalon asukkaille on Forum Viriumin kokemuksen mukaan jo aika itsestään selvää, että heillä on yhteiskäyttöauto ja vieläpä sähkösellainen. Keskusteluissa asukkaat ovat vasta autosta kysyttäessä todenneet, että tuollahan se on, pitämättä sitä mitenkään erityisenä.

Yhteisöllisyys ja palvelut muovautuvat enemmän ja vähemmän suunnitellusti

Yhteisöllisyyttä ovat Kalasatamassa osaltaan edistäneet taidehankkeet, joissa etenkin alueen lukuisat lapsiperheet ovat löytäneet toisiaan. Yhdessä tekemisen mahdollisuuksia ovat lisänneet muun muassa muotoilijoiden järjestämät käsityöpajat.

Asukkaita on tuonut yhteen myös halu saada parannusta alueella koettuihin puutteisiin. Asukasaktiivien ansiosta alueelle järjestyi leikkipuisto, jota myös SRV tuli tukemaan lahjoittamalla parkour-välineitä. Lemminkäisen rakennustyömaan tontilla on lisää vihreyttä kaivanneiden asukkaiden aloitteesta ja vauhdittamana käynnistynyt maisemointihanke.

Kalasataman miinuksina asukkaat ovat pitäneet joidenkin palvelujen puutetta ja vihreyden vähäisyyttä. He ovat myös olleet aktiivisia tilanteen parantamisessa.

Palveluiden kehittämisessä on tullut niin toivottua edistystä, arvaamattomia sivuhyötyjä kuin yllättäviä takapakkejakin. Kokeilu älykontista kirjastopalvelujen paikkana sai aikaan sen, että kaupunginkirjasto on nyt järjestämässä alueelle itsepalvelukirjastoa pysyvämminkin. Kontin käytön ideoinnista sai ennalta suunnittelematta alkunsa myös Kalasataman luomuosuuskunta. Konttia hyödyntävä ruokatoimitusten jakelu on näyttänyt mallia älykkään logistiikan kehittämiselle ruokapiirien ja –osuuskuntien toiminnassa laajemminkin.

Epäonnisempi oli suunnitelma väliaikaisesta konttikauppakeskuksesta, joka kariutui muun muassa lämmitys- ja ilmanvaihtoratkaisujen mutkikkuuksiin.

Kalasataman ensimmäisen älykonttikokeilun järjestänyt Coreorient Oy kehitti kokeilun pohjalta 24h-kylätilakontin, joka palvelee paikallista jakamistaloutta. 24h-kylätilaa voi käyttää tavaroiden lainauspisteenä, kierrätysryhmien toiminnassa ja ruokapiirin ja verkkokauppojen tuotteiden noutopaikkana.

Osallisuutta muovaa myös yritysten toiminta

Mahdollisuuksia yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemiseen lisäävät yritykset, jotka suhtautuvat asukkaisiin voimavarana. Tamperelaisen Hukkatila ry:n kokemus on ollut, että suuret yritykset eivät kovin helposti lämpene kansalaisaktivistien ehdotuksille esimerkiksi tilojen avaamisesta uudenlaiseen yhteisölliseen käyttöön.

Kalasatamassa suurillakin yrityksillä on ollut halua sekä tukea asukkaiden aloitteita (leikkipuisto- ja maisemointiesimerkit yllä) että saada asukkaita mukaan yritysvetoiseen kehittämistyöhön. Syksyllä 2015 esimerkiksi SRV kumppaneineen on kutsunut kalasatamalaisia avuksi vuonna 2018 avautuvan kauppa- ja elämyskeskuksen palvelujen suunnitteluun.

Tunnetta kuulumisesta yhteisöön voi syntyä siitäkin, että aktivismina alkunsa saanut toiminta jalostuu yritystoiminnaksi. Veeran kokemuksen mukaan aktivismien kehittymistä liiketoiminnaksi tapahtuu yhä enemmän. Yrittäjyyteen kannustavat toimet voi mieltää osaksi osallisuuden vahvistamisen keinovalikoimaa.

Start-upeille ja vakiintuville pienille yrityksille voi tarjoutua toimintatilaisuuksia jo alkaneissakin kehittämishankkeissa, joissa toimijat ovat avoimia uusille kumppanuuksille. Kalasatamassa suurten toimijoiden yhteisistä kehittämishankkeista on tullut myös yrittäjyyden vauhtialustoja, kun moni pienyritys on päässyt niihin jälkijunassa mukaan. Forum Viriumin näkökulmasta houkuttavan kumppaniyrityksen tärkeä piirre on halukkuus oman liiketoiminnan kehittämiseen. Yritykseksi järjestäytynyt mutta ennemmin yleishyödyllisyyteen kuin kehittymiseen orientoitunut toimija ei välttämättä ole ihanteellinen kumppaniksi esimerkiksi tilojen hallinnoimiseen.

Olisi houkuttelevaa ajatella Kalasatamaa paikkana, jossa suurten yritysten liepeille kehittyisi pienten start up -tyyppisten yritysten ekosysteemi. Pikkufirmat toimisivat ketterästi, vuorovaikutteisesti ja käyttäjälähtöisesti asukkaiden ja kaupunkiaktivismien rajapinnassa välittäen innovaatioita ja kehityssykäyksiä isoon bisnekseen. Tämä ei taida olla ihan helppoa – ja mahtaako Kalasataman volyymikään niin pitkälle riittää?

Kalasatamaan on rakentumassa kahdeksan enimmillään 132 metriin ulottuvaa tornia, joihin tulee asuntoja, toimistoja ja hotelli. Torneja innolla odottavien joukossa on, ehkä hieman yllättäen, moni Kalastaman senioriasukkaista. Forum Viriumissa on mietitty, että ilmeisesti on kehittymässä urbaanien seniorien ”luokka”, jota houkuttavat juuri Kalasataman kaltaiset alueet.

Yhteistyön suunnittelua

Kaupunkiaktivismi-hankkeessa voitaisiin seurata Kalasataman nopeiden kokeilujen ohjelmaa  ja tarkastella ja kuvata sen esimerkkien kautta prosesseja, joissa aktivismista syntyy liiketoimintaa. Ohjelman seuraava, vuoden 2016 alkupuolella alkava kierros tuo lisää mahdollisuuksia tähän hyvinvointi- ja terveyspalvelujen kehittämisen yhteydessä.

Ideoimme, että innostuneiden toimijoiden löytyessä kokeiluissa voitaisiin tarttua myös Kaupunkiaktivismi-hankkeen yhteydessä esiin tulleisiin kehittämistarpeisiin. Voisiko kokeiluna syntyä esimerkiksi ”Kalasataman vapaakaupunki”, jossa nuoret saisivat järjestää tapahtumia pääsylipputuloilla maksettuine esiintyjineen ilman verovelvoitteita?

Forum Viriumia kiinnostavat uudet tavat, joilla kaupunginosan kehittämisessä voidaan innostaa asukkaita omatoimisuuteen ja tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Kaupunkiaktivismi-hankkeessa hahmoteltavat aktivismien tyypittelyt tuntuvat hyödyllisiltä, esimerkiksi ”vaativuusjatkumo” (dia 15 tässä esityksessä) inspiroijana sen havainnollistamisessa, että hyvin kevyelläkin omaehtoisella toiminnalla on merkitystä. Tarvetta olisi myös keinoille purkaa suunnitteluhankkeissa edelleen toisinaan vastaan tulevaa asennetta, jossa asukkaita ei haluta mukaan.

Kaupunkiaktivismi-hanke voisi tulla Kalasataman kehittäjäklubin vieraaksi keskusteluttamaan esimerkiksi hankkeessa mietittyjä aktivismien tukemisen tapoja Kalasataman kannalta. Tulevaa Living Lab -tilaa voitaisiin hyödyntää inspiroivana paikkana muidenkin kohtaamisen ja tilaisuuksien järjestämiselle.

Aktivismien tukemisessa huomio myös taloyhtiöihin

Keskusteluissa aktivismien tukemisesta tulee usein vastaan tarve tehdä kokoontumistilojen käyttöön saaminen helpommaksi niitä kaipaaville. Tulevissa keskusteluissa voitaisiin etsiä ratkaisuja Kalasataman joustotila-hankkeessa todettuun ongelmaan, että tilojen käyttöön saamista vaikeuttaa taloyhtiöiden konservatiivinen suhtautuminen ja hidas päätöksenteko. Tavoitteena on ollut saada kaikki Kalasataman tilat vuokrattaviksi omistajien ehdoilla. Tällöin vaikkapa lenkkeilyporukka voisi käydä eri päivinä eri taloyhtiöiden saunoissa ja tilat voisivat erikoistua: yhden talon kerhohuone voitaisiin kehittää käsityöpajaksi, toisen juhlatilaksi, kolmannen kirjoja ja lehtiä kierrättäväksi lukusopeksi.

Aktivismien tukemisen suositusten pohjaksi voitaisiin selvittää lupaavia ratkaisuja, joissa yhteiskäyttötiloja hallinnoi taloyhtiöiden sijaan joku päätöksenteoltaan sukkelampi taho. Toisaalta voitaisiin koota hyviä esimerkkejä taloyhtiöiden keskinäisen yhteistyön tuomista mahdollisuuksista yleisemminkin ja pyrkiä niitä esiin tuomalla innostamaan lähekkäisten taloyhtiöiden toimijoita alueilla tarttumaan edelläkävijöinä itse toimeen yhdessä.

Tapaamisessamme Helsingin ympäristökeskuksen edustajien kanssa puhuttiin taloyhtiöiden yhteistyön hyödyistä korjausrakentamishankkeissa. Roihuvuoressa kaupunginosayhdistyksen aktiivit ovat organisoineet tiedonvaihtoa taloyhtiöiden hyvistä jakamiskäytännöistä, mm. ruoankierrätyksessä ja tavaroiden lainaamisessa. Maunulassa on kehitetty putkiremontin ryhmäkorjausmallia. Olisiko hyödyksi koota idea- ja esimerkkikokoelmaa aktivismeista myös erityisesti taloyhtiöissä toimivia ajatellen – mitä kaikkea yhteisöjen ja alueen hyväksi voikaan tehdä paitsi talokohtaisesti myös yhdessä lähitaloyhtiöiden kanssa?

 

Aktivismiopintopiirissä uusia jäseniä, valmistumisiloa ja kurssi-ideointia

Uudet jäsenet tutkivat kaupunkiviljelyä ja sosiaalisen median käyttöä

Aktivismiopintopiiri on laajentunut yhdeksänhenkiseksi. Viimeisimpänä mukaan ovat tulleet Krista Willman, Tuuli Lehtonen ja Pilvi Nummi.

Krista tekee Tampereen yliopistolla ympäristöpolitiikan väitöskirjaa uudenlaisesta, kaupunkitilaa haltuun ottavasta kaupunkiviljelystä. Kiinnostus on erityisesti asukaslähtöisen viljelyn erilaisissa organisoitumistavoissa ja siinä, kuinka bottom-up- ja top-down-hallinta voivat kohdata.

Syyskuisen Kaupunkiaktivismi-ohjausryhmän kokouksesta sai alkunsa keskustelu, jonka tuloksena täsmentyi tavoite tehdä Espoosta sosiaalisen median käytön edelläkävijäkaupunki Suomessa ja miksei Euroopassakin. Tuuli löytyi Espoon kaupungin kumppaniksi auttamaan tämän tavoitteen toteuttamista graduntekijänä. Sosiologian alaan kuuluvassa gradussa kartoitetaan somen käytön nykytilaa ja lupaavia kehittämissuuntia Espoon ja mahdollisesti myös Helsingin kannalta.

Some-tematiikkaa käsittelee myös Pilvi yhdyskuntasuunnittelun väitöskirjassaan Aalto-yliopistolle. Tarkastelussa on somen käyttö kaupunkisuunnittelussa ja sen kehittäminen muun muassa itseorganisoituvan toiminnan kannalta. Tuuli ja Pilvi selvittävät molemmat myös laskennallisten menetelmien mahdollisuuksia kaupunkien somen käytön viemisessä kerrassaan uudelle tasolle. Some on virkatyössä usein vasta tiedotuskanava, mutta mitä se voisi olla parhaimmillaan?

Piirin ensimmäinen opinnäyte valmistui, seuraajaa sparrattiin loppusuoralla

Opintopiirin ensimmäinen valmistuja Johanna Laukkanen kertoi 21.10.2015 piiritapaamisessa kokemuksia opinnäytteensä valmistumisvaiheesta. Proaktiivista kaupunkisuunnittelua käsittelevä muotoilun opinnäyte Yes in our backyard! – Facilitating proactive citizen participation in urban planning ilmestyi alkusyksystä ja Johannan osana sitä organisoima vaihtoehtosuunnitelma aiemmin kesällä. Palaute kummastakin on ollut pitkälti kiittävää. Opinnäyte on poikinut uutta yhteistyötä kaupunkiaktivistien välillä ja työ teemojen parissa tulee jatkumaan. Johanna saa maisterin todistuksen Creative Sustainability -koulutusohjelmasta marraskuussa. Onneksi olkoon!

Pian valmistuu myös Salla Nurmisen sosiologian gradu ruokapiireistä. Sallan työ tuo uutta tietoa mm. ruokapiiritoiminnan koetuista vetovoimatekijöistä, siihen osallistumisen motiiveista ja toiminnan poliittisen ulottuvuuden monitahoisuudesta. Pohdimme mm. yhteisöllisyyden eroja erityyppisissä ruokaverkostoissa ja sitä, miten Sallan käsitelöytö buycotting – boikotoinnin oiva vastakäsite – kääntyisi suomeksi. Salla lupasi kertoa työstään myös tässä blogissa sitten työn valmistuttua.

Kaupunkiaktivismikurssia suunnitellaan nyt – ideat tervetulleita!

Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston ensi kesän opetusohjelmassa on kaupunkiaktivismiaiheinen kurssi, jonka Maria Linko järjestää osana Kaupunkiaktivismi-hanketta. Kurssin sessioihin voi osallistua Helsingissä ja Lahdessa ja kenttätöitäkin tehdä niin pääkaupunkiseudulla kuin Lahdenkin seudulla.

Maaria esitteli kurssisuunnitelman ensimmäisen luonnoksen. Kurssin tavoitteena on mm. saada opiskelijat kehittämään omaa luovaa potentiaaliaan kaupunki-ilmiöiden havainnoimisessa ja kehittämisessä. Ajatus on, että opiskelijat paneutuvat kurssityönä johonkin aktivismiin siihen konkreettisesti osallistumalla. Opiskelu voisi olla tiedon yhteistuottamista: opiskelijat tuottaisivat tekemisen yhteydessä tietoa yhdessä (muiden) aktivistien kanssa.

Tieto voitaisiin tuottaa esimerkiksi videoblogeiksi. Tavoitteena on valmistella työt niin, että niiden tuloksille on mahdollisimman hyvin myös käyttöä esimerkiksi hallinnon, kansalaistahojen tai vaikka yritystenkin toiminnassa tai ainakin niitä palvelevassa tutkimuksessa. Yksi työ voisi esimerkiksi tuottaa somen hyödyntämisestä tietoa, jota Pilvi hyödyntäisi opinnäytteessään ja Tuulikin, jos se gradun aikatauluun vielä sopii.

Kaupunkien, valtion, kansalaistoimijoiden ja yritysten edustajat, millaisiin aktivismiesimerkkeihin tai aiheisiin paneutumisesta opiskelijavoimin olisi teille hyötyä? Millaiset ja minkä muotoiset tulokset kurssilta olisivat kaikkein hyödyllisimpiä? Mikä tekisi kaupunkiaktivismikurssista niin houkuttavan, että haluaisit itsekin osallistua? Kaikki ideat ja kommentit kurssin valmisteluun ovat hyvin tervetulleita, erityisesti konkreettiset ehdotukset! Niitä voi kertoa alla kommenttikentässä, suoraan Maarialle (etunimi.sukumimi@helsinki.fi) tai Kaupunkiaktivismi-Facebook-ryhmässä.

Yhteisöllisiä kohtaamispaikkoja Lahteen – ruokapiiri ja Malskin kehittäjät edelläkävijöinä

Lahden vierailullamme 28.4.2015 pääsimme tapaamaan kaupungin edustajien ja ympäristömummojen lisäksi Lahden ruokapiiri ry:n puheenjohtaja Sanna Virtaa ja eri toimijoiden kohtaamisia edistävien tilojen kehittäjiä, Juhani Vainiota ja Juhani Bomania.

Juhani Vainio toimii yhtenä isäntänä co-working-tila co/Malskissa, jossa kokoonnuimme. Hän on vastannut projektipäällikkönä tulevan yritys- ja kulttuurikeskus Malskin tilakonseptien kehittämisestä ja toimii koordinaattorina Lahden luovan talouden ja toiminnan kehittämisyhdistys Luovat ry:ssä. Juhani Boman on Malskin suunnittelusta vastaava arkkitehti.

Valoisa kokoontumispaikkamme co/Malski taipuu moneen, kokouksista tapahtumien ja näyttelyjen järjestämiseen. Tarjolla on vuokrattavia työ- ja yhteistyöpisteitä ja kopiointi- ja kahvilapalveluja.

Ruokapiiri ratkaisi aktiivisuushaasteen, mutta toiminta riutuu kunnon tilan puuttuessa

Lahden aktiivinen ruokapiiri oli yksi ensimmäisistä asioista, johon hankekumppanimme Lahden kaupungilta kehottivat meitä tutustumaan keskustellessamme heidän kanssaan ensimmäistä kertaa kaupunkiaktivismista Lahdessa. Ruokapiirin aktiivisuus on kansalaisaktivistien tietoisten valintojen tulosta. Toiminnan tähänastinen tarina on omanlaisensa esimerkki aktivismin mutkan kautta menestykseen kulkeneesta elinkaaresta.

Ruokapiirin toiminta Lahdessa aloitettiin ajatuksella, että kaikki piirin jäsenet osallistuvat talkootyöhön kuten kassien pakkaamiseen. Lahden seudun luomuruokapiirin nimellä käynnistyneeseen yhteisöön tuli mukaan satoja jäseniä. Kuten yhteisöissä usein, vapaaehtoistyöhön heistä osallistuivat lopulta kuitenkin vain harvat. Kun suuren piirin pyörittäminen alkoi käydä aktiiveille rankaksi, he lakkauttivat piirin ja perustivat tilalle uuden, johon jäseneksi otettiin vain talkootyötä oikeasti tekevät.

Uudessa Lahden ruokapiirissä jäsenmäärä kutistui näin noin neljäsosaan, mutta samalla myös talkootyön määrä henkilöä kohti ja riski aktiivien uupumisesta pienenivät huomattavasti. Toiminta ehti jatkua menestyksellä noin puoli vuotta. Alkuvuonna 2015 törmättiin tilaongelmaan, kun jakelutila menetettiin vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi. Väliaikaiseksi jakelutilaksi järjestyi Liipolan lähiössä sijaitseva Liipolan seurakuntakodin varasto. Vaikka varasto on Liipolassa ostoskeskuksen tuntumassa, sijainti on niin syrjäinen, ettei ruokapiirin toiminta pääsisi palvelemaan yhteisöä siten kuin sen olisi tarkoitus.

Ruokapiiri tarvitsee kotipesän siellä, missä ihmiset liikkuvat

Keskeisellä paikalla muiden palvelujen luona sijaitessaan jakelupiste mahdollistaisi ruokapiirin toiminnan avautumisen näkyvästi muillekin kuin ruokapiiriin jo kuuluville. Esimerkiksi ostoskeskuksessa jakelupiste voisi helposti lisätä ihmisten kohtaamisia ja jopa paikan muodostumista pysyvämminkin yhteisölliseksi tapaamispaikaksi. Näin toimii Helsingissä Laajasalon ostoskeskuksessa sijaitseva Saaremme-ruokaosuuskunnan jakelutila, joka on samalla kaikille avoin puoti ja kahvila. Herttoniemen ruokapiiri taas toimii vuokralaisena kirjaston lehtisalissa.

Sijainti suosittujen arkireittien varrella helpottaisi toiminnan laajentamista, kun jakelun näkyvyys lisäisi ihmisten tietoisuutta ruokapiirin olemassaolosta ja voisi herättää kiinnostuksen tulla mukaan. Syrjäiseen varastotilaan poikkeavat tuskin muut kuin ne, jotka toiminnasta jo tietävät. Etäinen sijainti lisää matkustustarvetta ja karsii piiristä niitä, joille helppo saavutettavuus on kynnyskysymys.

Yrityksen ja kansalaislähtöisen ruokahuollon kumppanuus – maatilatori Lahdessa tiennäyttäjäksi?

Pohdimme, että Lahdessa hyvä yhteistyömalli voisi syntyä jakelupisteen tuomisesta esimerkiksi Lahdessa keskustan Trio-kauppakeskuksessa sijaitsevan Benjamin Maatilatorin yhteyteen. Ruokapiiriläiset muodostaisivat maatilatorin kanta-asiakaskunnan, kun he tilauksiaan noutaessaan helposti ostaisivat samalla maatilatorin tuotteita heräteostoksina ja valikoimaan tutustuttuaan suunnitellustikin.

Ruokapiirin talkootyötä tekevät jäsenet voisivat hoitaa tuotteiden pakkaamisen itse kuten nytkin. Ne, jotka haluaisivat ruokapiiriin tuotteita mutta eivät välitä talkoista, voisivat saada kassin maksua vastaan valmiiksi pakattuna. Pakkaustyöstä maksettaisiin maatilatorille. Maatilatorin työntekijät voisivat käyttää pakkaamiseen työpäiviensä hiljaisemmat hetket. Ainakin paikan päällä käydessämme vaikutti, että heillä voisi hyvin olla aikaa siihen.

Tuotteet maksettaisiin etukäteen netissä tai maatilatorin kautta. Lahden ruokapiiri ei vielä ole ottanut toiminnastaan jäseniltä katetta. Sanna arvioi, että katteen ottamista voi olla tarpeen jatkossa harkita. Ainakin Laajasalossa ruokaosuuskunnan toimintaa on saatu varmistettua sillä, että katteen avulla pari aktiivia saa työstään palkkaa.

Ruokapiirin jakelun tapahtuminen maatilatorin tiloissa tehostaisi lähiruoan tuottajien logistiikkaa. Logistiikan tehottomuus on nykyisellään yksi syy siihen, etteivät tuottajat ole ruokapiireistä aina niin innostuneita kuin voisi kuvitella. Parhaimmillaan tuotteiden tilaukset ja logistiikan koordinointi voisivat tulevaisuudessa hoitua Suomen ruokapiireille yhteisen tilausjärjestelmän avulla. Tällaista on rakentamassa Pro Ruokapiirit ry, Pasi yhtenä hallituksen aktiiveista.

Malski – luovuuden, aktivismin ja kohtaamisten keskus

Tulevaisuudessa Lahden ruokapiirin kotipesäksi sopisi myös Mallasjuoman vanhan panimon tiloihin avattava monitoimikeskus Malski. Sinne on maatilatorikin muuttamassa. Vuonna 2016 avattavaan keskukseen on tulossa mm. esiintymis- ja näyttelytiloja, tapahtuma-areena, kahvila-ravintola, pienmyymälöitä, luovien alojen palveluita tarjoavia yrityksiä ja korkeatasoisia asuntoja. Sinne on ehdotettu myös Lahden erikoisuutta, julistemuseota, jolla nykyään ei ole tiloja lainkaan. Museon johto haluaisi sen kuitenkin mieluummin haaveilemaansa uuteen erilliseen museotilaan.

Luovat alat on Malskin suunnittelussa ymmärretty laajasti. Esimerkiksi TEM:n käyttämä jäsennys luovista aloista on sikäli kapea, että siitä puuttuvat mm. ruokakulttuuri ja palvelumuotoilu. Jäsennyksen päivittämisessä voisi herättää keskustelua luovan kansalaistoiminnan esimerkeillä – eivätkö luovuutta ilmennä myös vaikkapa yhteisöllisten tapahtumien konseptit, ruoankierrätysryhmien tapaiset ekoinnovaatiot ja yhteisöjen organisoitumisen uudet muodot?

Malskin yhdestä kerroksesta on tulossa ”laboratorio” kasvualustaksi yhteiskehittelylle ja innovaatioille. Sieltä aloittelevat yritysideoiden kehittäjät ja innovatiiviset kansalaistoimijat voivat vuokrata edullisia huoneita oheispalveluineen. Malli on johdettu maailmalla jo toimivista vastaavantyyppisistä kohteista. Mikroyritykset voisivat toimia esimerkiksi matkailun, muotoilun ja kiinteistönvälityksen aloilla. Lahden muotoiluinstituutti kouluttamille nuorille osaajille Malski voi tarjota starttihautomon ja verkostoitumisalustan.

Sanna Vahto on lopputyössään suunnitellut Malskiin lähi- ja luomuruokaan perustuvan, moneen käyttöön mukautuvan vapaa-ajanviettotilan.

Malskin tilakonsepteja on esitelty laajasti K3 Tila -hankkeen keväällä 2015 ilmestyneessä julkaisussa.

Kohtaamispaikkojen syntyä mutkistavat puuttuva näyttö ja politisoituneisuus

Sanna Virran mukaan Lahdessa ympäristötoimi on suhtautunut ruokapiirin toimintaan myönteisesti, mutta akuutin tilaongelman ratkaisemisessa kaupungin mikään taho ei ole tullut vastaan. Juhani Vainion mukaan co/Malskin kehittämisessä on törmätty kaupungin suunnalta vähättelyyn. Monitoimikeskus Malskin toiminnassa kaupunki tulee olemaan mukana, mutta näillä näkymin vain vuokraamalla tiloja kulttuuritoimintaan. Malski liikkuu toimijalähtöisesti, kun taas kaupunki hallinnoi rakenteita. Miten nämä saadaan kohtaamaan ja pelaamaan yhteen? Tässä Lahdella näyttäisi olevan tehtävää.

Kaupunkien ei ole välttämättä helppo nähdä uudenlaisia kansalaisaktivismin muotoja ja niitä tukevia tila-aloitteita suoraan edistämisen arvoisena, etenkään jos edistäminen näyttäytyy kustannustekijänä eikä sen hyödyistä ole selvää näyttöä. Hallinnon sisäinen keskustelu aktivismeihin suhtautumisesta saattaa jumittua siihenkin, ettei kukaan hallinnossa koe asiaan tarttumista omakseen. Tila-asioiden haasteena on myös politisoituneisuus – Malski on yksi nappula poliittisessa pelissä Lahden keskustassa käyttöön tulevista tiloista.

Mikä innostaisi rakentamaan aktivismien tukemisen politiikkaa?

Joidenkin uusienkin kansalaisaktivismin muotojen kanssa kaupungeilla on jo vakiintuneita toimintatapoja. Lahdessa pitkälle mietityt tukikäytännöt ja mm. linjat vastuunjaosta aktivistien ja kaupungin työntekijöiden välillä on ympäristömummo- ja -vaariaktivismilla. Kyseinen toiminta on muotoutunutkin aktivistien ja kaupungin yhteistyönä.

Keskustelua kaupunkien toiminnasta ruokapiiriaktivismin kaltaisten, kansalaisten keskuudessaan kehittämien mutta kaupunkien näkökulmasta vielä epämääräisten toimintamuotojen suhteen voi inspiroida ainakin jo käytössä olevilla tukimuodoilla ja linjauksilla. Olisiko kaupungin kannattavaa panostaa esimerkiksi ympäristömummojen ja -vaarien kahvitapaamisten tyyppisiin aktivistien kokemustenvaihtotilaisuuksiin muissakin aihepiireissä? Jos kaupunkilaisten toivotaan järjestävän tapahtumia, olisiko kaupungilla hyvä olla tapahtumatarvikkeiden lainaamo ympäristömummo- ja vaaritoimintaa palvelevan kiikari- ym. lainaamon tapaan? Saisiko ympäristömummojen ja -vaarien yksinkertaisesta sopimuslomakkeesta pohjan vastuunjaon ja oikeuksien täsmentämiseen eri toimialoilla, esimerkiksi sopimuksiin kirjastojen vapaaehtoisten kirjanhyllyttäjien toimenkuvasta?

Helpottaisiko keskustelun käynnistämistä ajattelu sitä kautta, miten kaupunki olisi tukimuotojensa hyödyntäjänä itsekin? Näyttäytyisivätkö co-working-tilat kaupungeille houkuttavampina, jos niitä yrittäjien, kansalaistoimijoiden ja muiden ohella suunniteltaisiin samalla osaksi kaupungin työntekijöiden käytössä olevaa tilaverkostoa?

Lahdessa Malskin tilat voisivat taipua niin kaupungin asukastilaisuuksien järjestämiseen kuin koulujen taide- ja yrittäjyyskasvatuspaikoiksi. Sinne voisi syntyä myös vaikka muutama rauhaisa soppi, jossa sosiaalitoimen työntekijät voisivat tavata asiakkaitaan kummankin osapuolen kannalta mukavassa epävirallisessa ympäristössä. Jospa joka toimialalla vietettäisiin yksi kahvitauko miettien, miten juuri kyseisen alan työntekijät voisivat käyttää Malskia työssään?

Ympäristömummot ja -vaarit päiväkotien kumppaneina Lahdessa: kohtaamisten riemua, kasvattavia elämyksiä ja helpotusta resurssipulaan

Asukkaiden ehdotukset kaupungille voivat parhaimmillaan johtaa menestyksellisiin yhteistyökäytäntöihin, jotka tuottavat iloa ja hyötyä niin aktivisteille, muille yhteisön jäsenille kuin kaupungillekin. Tällainen on Lahdessa Helena Juutilaisen ideasta alkunsa saanut ympäristömummo ja -vaaritoiminta. Kävimme 28.4.2015 tapaamassa Helenaa ja toista ympäristömummoksi ryhtynyttä, Maire Heijaa.

Aktiivisuutensa saa suunnitella itse

Ympäristömummot ja -vaarit ovat vapaaehtoisia, jotka käyvät päiväkodissa tapaamassa lapsia ja järjestämässä heille elämyksellistä ja kasvattavaakin toimintaa. Lapset ovat päässeet mm. ötökkä-, sieni- ja kasviretkille, kaloihin erikoistuneen vaarin kanssa myös pilkille ja avaamaan kaloja. Ympäristömummojen ja -vaarien verkostojen ja lasten vanhempien kautta on saatu avuksi myös erikoisosaajia, jotka ovat järjestäneet havumajojen tekoa ja jopa linnunpönttöjen rakentamista. Sisätiloissa lapset ovat mm. tehneet savitöitä ja oppineet kierrätystä jätteenlajittelukilpailun kautta.

Kukin ympäristömummo ja -vaari saa itse ratkaista, mitä haluaa lasten kanssa tehdä ja kuinka usein. Lapset myös pääsevät näin hyötymään mummojen ja vaarien kiinnostusten monipuolisuudesta. Esimerkiksi Maire on erikoistunut luontoasioihin. Hän on mm. kehittänyt Lahdessa ympäristökasvatuksessa aiemmin käytettyä Onnenpyörää monipuoliseen käyttöön luonnosta keräämiensä materiaalien avulla. Pyörää pyörittämällä lapset pääsevät oppimaan luonnosta vuoden kierron mukaan. Maire on taustaltaan insinööri, ja eläkkeellä hän on suorittanut kaksi luonto- ja ympäristöaiheista tutkintoa. Helena on työ- ja vapaaehtoistyöurallaan mm. organisoinut luomuaiheisia suurtapahtumia, toiminut urheilujärjestöjen aktiivina ja järjestänyt ympäristökoulutuksia.

Ympäristömummous tai -vaarius ei kuitenkaan edellytä luonto- tai muutakaan erityisosaamista, vaan päiväkodit arvostavat mummoja ja vaareja jo pelkästään iän tuoman kokemuksen ja viisauden välittäjinä. Perinteen siirtäminen on toiminnan yksi tavoite. Helenaa hänen nimikkopäiväkotinsa johtaja on mm. pyytänyt kertomaan, mitä leikittiin Helenan ollessa lapsi.

Kaupunki tarjoaa lainavälineitä, koulutusta ja tilaisuuksia kokemusten vaihtoon

Ympäristömummoksi tai -vaariksi ryhtyvä sopii toiminnastaan nimikkopäiväkotinsa kanssa ja käytännöistä tehdään yksinkertainen kirjallinen sopimus. Kaupungin työntekijät auttavat hänet alkuun opastamalla mm. käyttämään tarvikelainaamon kiikareita, luuppeja ja muuta. Ympäristömummot ja -vaarit saavat myös osallistua päiväkotien henkilökunnalle järjestettäviin koulutuksiin. Toimintaa koordinoiva kaupungin ympäristötoimi (Lahden seudun ympäristöpalvelut) järjestää myös epämuodollisia kahvitapaamisia, joissa ympäristömummot ja -vaarit voivat jakaa kokemuksia keskenään.

Helenan ja Mairen mielestä tällainen tuki kaupungilta on juuri sopiva. Mitään enempää he eivät kaipaakaan. Vapaaehtoisena on ollut helppo toimia, kun ympäristötoimi on ollut asukkaiden vapaaehtoistoiminnasta kaikkiaankin niin innostunut. Tämän suuntauksen ympäristötoimeen toi jo vuonna 1992 silloinen ympäristöjohtaja Kari Porra Rion ympäristökokouksesta.

Innoittajana pientä perhosharrastajaa auttava mummo

Toiminnalle kipinän antoi professori Ilkka Hanskin radiohaastattelu ”Miten minusta tuli minä”, jota Helena sattui vuonna 2011 kuuntelemaan. Haastattelussa Hanski kertoi viettäneensä lapsena kaikki kesät mummolassa maalla. Hän oli hyvin kiinnostunut perhosista ja piti tarkkaa kirjanpitoa niiden ilmestymisestä kesän alussa ja niiden liikkeistä kesän aikana.

Kun kesän loppu lähestyi ja oli palattava kaupunkiin ja kouluun, kirjaukset jäivät usein kesken. Ratkaisu oli pyytää mummoa tekemään ja kirjaamaan loppukesän ja alkusyksyn havainnot. Tämä kohta haastattelussa jäi kovasti kiehtomaan Helenaa. Hän ajatteli, että kunhan hänen omat pienet lapsenlapsensa ovat riittävän vanhoja, hän opettaa heidät tarkkailemaan luontoa. Tästä kehittyi ajatus, että miksikäs sellaista ei tehtäisi laajemmin päiväkodeissa.

Luonnosta kiinnostuminen luo pohjan sille, että lapset voivat alkaa hahmottaa laajemminkin ekosysteemien toimintaa ja ihmisen rooleja siinä. Helena on pyrkinyt edistämään sitä, että lapsille opetettaisiin ympäristöasioissa kokonaisuuksia, esimerkiksi luonnonvarojen käytön ja kierrättämisen yhteyksiä ympäristön tilaan ja ihmisten elämään tulevaisuudessa. Jätteenlajittelukilpailun järjestäminen oli yksi keino tässä. Helena on myös tehnyt aloitteen kangaskassien jakamisesta lapsille, mutta sitä ei ole vielä saatu toteutumaan.

Lisää laatua päivähoitopalveluun ja kansainvälistä mainetta kaupungille

Ympäristömummo- ja -vaaritoiminta on ollut palkitsevaa kaikkien osapuolten kannalta. Lasten riemussa näkyy välittömästi, miten toiminta lisää päivähoitopalvelun laatua. Ympäristömummon tai -vaarin tullessa päiväkotiin lapset ovat kaiken aikaa hänen kimpussaan. Helenalle on jäänyt vahvasti mieleen, miten hurjan innostuksen vallassa lapset rakensivat linnunpönttöjä, kun sellainen mahdollisuus heille järjestyi. Valloilleen pääsi patoutunut tekemisen tarve, jota lapset eivät päiväkodin normaaliarjessa pääse riittävästi täyttämään.

Yksi lasten kanssa toimimisen kiehtovuuksista on se, ettei etukäteen tiedä, mistä he innostuvat tai mikä heitä koskettaa. Jokin aika sitten Lahdessa uutisoitiin joutsenesta, jonka kaulaan oli tarttunut kuristava muovinkappale. Helena oli viemässä päiväkotilaisia retkelle tutustumaan metsäluontoon, mutta uutisen nähtyään lapset keskittyivätkin retkellä vain keräämään roskia, jotteivät ne tartu eläimiin!

Toiminnasta on tullut Lahdelle jopa kansainvälinen valtti, kun vierailijat ovat innostuneet soveltamaan mallia ulkomailla. Kouluissa käyviä mummoja ja vaareja Suomessa on monin paikoin, mutta päiväkotien ympäristömummo ja -vaaritoiminta Lahdessa on tiettävästi Suomessa ainutlaatuista.

Aktivismia vai palvelun tuottamista?

Ympäristömummot ja -vaarit käytännössä myös paikkaavat päiväkotien resurssipulaa. Helenan päiväkodissa työntekijän kerran sairastuttua toinen työntekijä totesi, että ei olisi pärjätty, jos Helena ei olisi sattunut olemaan paikalla. Sairastuneen tilalle ei aina saada sijaista.

Ympäristömummoudesta ei ole kovin pitkä askel toimimiseen päivähoitopalvelun tarjoajana. Kysyimme Mairelta ja Helenalta, lähtisivätkö he tuuramaan päiväkodin työntekijää, jos päiväkodista pyydettäisiin. Maire arvelee, että ei lähtisi. Hän viihtyy ympäristömummona juuri siksi, että se on täysin vapaaehtoista ja tehtäväksi voi valita juuri itselle mieluiset asiat. Toisten tarpeiden mukaan toimimista hän on saanut työelämässä tehdä aivan tarpeeksi.

Helena pyrkisi järjestämään pääsynsä tuuraajaksi, jos juuri nimikkopäiväkodista pyydettäisiin. Hän ei pidä kuitenkaan mahdollisena, että päivähoitoa laskettaisiin vapaaehtoisten varaan. Äitinä hän haluaisi, että omat lapset ovat ammattilaisten käsissä. Tämä kaupungin linja nykyisin onkin: päiväkotien työntekijöitä on ympäristömummojen ja -vaarien toiminnassa aina mukana retkilläkin.

Kasvua kevytosallistumisella?

Helenan ja Maire kuten päiväkotien henkilökunta ja ympäristötoimikin toivovat, että ympäristömummoja ja -vaareja saataisiin nykyisten vajaan kymmenen lisäksi lisää. Nykyiset eivät vielä millään riitä kaikkiin päiväkoteihin. Ympäristötoimi pyrkii aktiivisella markkinoinnilla aktivoimaan uusia mummoja ja vaareja mukaan. Myös Helena ja Maire ovat tehneet rekrytoinnissa parhaansa, Maire äskettäin mm. kertomalla toiminnasta Kirkonseutu-lehdessä (kesäkuun 2015 numerossa s.7). Haasteena on myös kiinnostuksen säilyminen. Helenan kannustaessa tuttaviaan mukaan jotkut innostuivat aluksi, mutta eivät sitten halunneet sitoutua toimintaan pidemmäksi aikaa.

Sitoutuminen on aktiivisuudessa yleinen kynnyskysymys. Nykyajan osallistumiskulttuurissa suosituimpien toimintamuotojen menestystekijänä on usein mainittu, että niissä osallistuminen on helppoa ja lyhytkestoista. Vaikkapa pop-up-ravintola voi olla mukava pystyttää päiväksi, mutta moni jäisi pystyttämättä, jos se vaatisi saman tekemistä toistuvasti jatkossakin.

Voisiko ympäristömummo- ja vaaritoiminnan yksi laajentumissuunta löytyä houkuttavuuden lisäämisestä suuren, vähemmän sitoutumishaluisen ihmisjoukon kannalta? Voisiko toiminta täydentyä kokeilulla ”kevytversiosta”, jossa asiasta innostuneet pääsisivät tekemään vaikka kertaluontoisia mummo- ja vaarikeikkoja? Voisiko vaikka Nappi Naapuriin luoda palvelun, jossa voisi päiväkotien kohdalla ilmoittautua paitsi varsinaiseksi ympäristömummoksi tai -vaariksi, myös löytää itselle sopivia aikoja kertaluontoisiin mummoilu/vaareilukeikkoihin?

Toiminta määrittyy lasten aikataulun ja lähiympäristön mukaan

Lasten ja ympäristömummojen ja -vaarien yhteinen aika määräytyy päiväkotien tarkan arkiohjelman mukaan. Varsinkin retkiä määrittävät tarkasti lasten ruokailu-, päiväuni- ja muut ajat ja siten se, mihin asti käytettävissä olevan ajan puitteissa ehditään kävellä. Bussilla päästään retkeilemään joskus harvoin silloin, kun lasten vanhemmat rahoittavat matkustamisen kulut.

Toimintamahdollisuudet riippuvatkin lähes täysin lähiympäristön tarjonnasta. Mairen nimikkopäiväkodin lähellä Renkomäessä metsä on yksityismetsää, jossa ei saa esimerkiksi rakentaa majoja. Vesiympäristöihin tutustuminen voi onnistua lähinnä niissä päiväkodeissa, jotka sattuvat sijaitsemaan rannan tai puron tai vastaavan lähellä.

Helena pitää lasten ympäristösuhteen kehittymisessä vakavana ongelmana sitä, että monilla lapsilla on niin heikosti mahdollisuuksia päästä saamaan kokemuksia oikeasta isosta metsästä. Hän on jättänyt kaupungille palautetta, että retkiä isoon metsään pitäisi järjestyä enemmän.

Tietoisuus lasten luontoon pääsyn tärkeydestä on Lahdessa jo lisääntynytkin koulumetsähankkeen myötä. Pääsy monipuolisia kokemuksia mahdollistaviin metsiin ja muihin luontopaikkoihin on ennen kaikkea kulkemis- ja aikakysymys, mutta sitä määritellään olennaisesti päätöksenteossa maankäytöstä, rakentamisesta ja esimerkiksi metsänhoidosta.

Luonto ei ole riskitön, mutta turvallisuudesta huolehditaan osin jo liikaa

Myös päiväkodin säännöt ohjaavat toimintaa. Joissain päiväkodeissa lapsia ei saa päästää esimerkiksi kiipeämään puuhun tai kaatuneen puun rungolle, koska sieltä voi pudota. Tämä on Mairen ja Helenan mielestä surullista. Lapset kun kuitenkin haluaisivat kiivetä.

Kysymys lasten turvallisuudesta tulee vastaan myös tilanteissa, joissa luontoon tutustumiseen voisi kuulua maistamista. Onko parempi, että metsäretkillä ei maistella ollenkaan, vai hyväksytäänkö riski, että maistettavassa marjassa voi joskus olla pöpö ja joku saattaa sairastua? Tai onko tasapuolisuuden vuoksi perusteltua, että kukaan ei maistele, kun allergiset eivät voisi?

Maire tapaa viedä Renkomäen päiväkodin lapsia retkelle myös lähellä sijaitsevalle kotipihalleen. Jos maistelu ei olisi kyseenalaista, hän mielellään tutustuttaisi heitä samalla luontomakuihin esimerkiksi maistattamalla itse tekemäänsä kuusenkerkkäsiirappia.

Joissain muissa kaupungeissa päiväkodeilla on lasten syömisissä hyvin tiukka linja. Esimerkiksi Helsingissä päiväkotilaisille ei saa olla tarjolla mitään itse tehtyä.

Kuntaliitos – kylmää vettä niskaan vai nostetta aktivismien kasvuun?  

Helenaa huolestuttaa tulevan kuntaliitoksen vaikutus kaupungin toimintaan. Uhkana on, että nykyinen ympäristötoimi hajautetaan eri toimipaikkoihin. Nykyisiä hyviä toimintatapoja saatetaan menettää, kun hallinnon sisäinen yhteistyö näin mutkistuu ja ihmiset saattavat vaihtua. Etenkin johtajien vaihtuminen on riski, koska myös myönteisyys asukkaiden aktivismille on paljon kiinni johdon näkemyksistä.

Myönteisenä tulevaisuuskuvana voi ajatella, että Lahti pitää asukkaiden aktiivisuutta ympäristömummo- ja -vaaritoiminnassa ja muussakin niin arvokkaana, etteivät kaupungin luomat edellytykset aktiivisuudelle hallintoa uudistettaessa ainakaan heikkene. Tämänsuuntaisesti tuntuivat myös tapaamamme Lahden kaupungin edustajat ajattelevan.

Hallinnon toimintatapojen kehittämisessä ympäristömummo- ja -vaaritoimintaa voi hyödyntää esimerkkinä siitä, miten luoda periaatteita kaupungin työntekijöiden ja kansalaisaktivistien työnjaosta, vastuista ja oikeuksista. Toimintamalli sopimuskäytäntöineen ja siitä saadut kokemukset voivat olla avuksi mietittäessä käytäntöjä vastaaviin kumppanuuksiin muissa aihepiireissä. Voisiko Lahden ja Nastolan yhdistymisessä yksi lähestymistapa ollakin, että luodattaisiin aihepiireittäin mahdollisuuksia sekä ympäristömummo- ja -vaaritoimintaa vastaavien kumppanuuksien että kertaluontoisen, helpon osallistumisen edistämiseen?

Ympäristömummo- ja -vaaritoiminta on yksi arvokkaista esimerkeistä, joiden pohjalta Kaupunkiaktivismi-hankkeessa työstetään kaupunkien työn tueksi suuntaviivoja reilujen kumppanuuskäytäntöjen luomisesta aktivistien ja kaupungin välille. Mitä muita jo pitkälle mietittyjä ja koeteltuja toimintamalleja voitaisiin hyödyntää suuntaviivojen ja niiden soveltamisessa auttavien esimerkkitapausten kokoamisessa? Miten kansainvälisiä esimerkkejä, kuten Nestan kokoamia, voidaan hyödyntää aktivismien tukemisen suunnittelussa Suomessa?

 

 

Aktivismiopintopiirin uudet jäsenet tutkivat vaihtoehtosuunnittelua ja kansalaisliikkeitä kestävyyden muutosvoimana

Maaliskuussa 2015 käynnistynyt aktivismiopintopiiri on saanut lisävahvistuksekseen kaksi uutta jäsentä. Johanna Laukkanen ja Katri-Liisa Pulkkinen monitieteistävät piirin keskusteluja entisestään muotoilun ja yhdyskuntasuunnittelun näkökulmilla.

Johanna Laukkanen tutkii muotoilun opinnäytteessään kaupunkilaisten proaktiivista osallistumista kaupunkisuunnitteluun. Työ on opinnäyte Aalto-yliopiston monialaiseen Creative Sustainability -maisteriohjelmaan. Työ sai inspiraationsa vaihtoehtoisista kaupunkikaavoista ja kaupunkivisioista, joita erilaiset kollektiivit ovat viime vuosina Helsingissä tuottaneet kommenteiksi, keskustelunherättäjiksi ja vaihtoehdoiksi kaupunkisuunnitteluviraston esittämille suunnitelmille. Varjokaavat ovat herättäneet kansalaiskeskustelua ja kiinnostusta mediassa. Varjokaavoihin suhtaudutaan kiinnostuksella myös kaavoituksesta vastaavassa kaupunkisuunnitteluvirastossa. Kaupunkilaisten osallistuminen kaupunkisuunnitteluun on viime vuosikymmenten aikana siirtynyt yhä varhaisempaan vaiheeseen suunnitteluprosessissa. Mitä tapahtuu, kun kaikki asukkaat eivät enää tyydy yksinomaan valittamaan ehdotetuista kaavaratkaisuista vaan haluavat itse olla aktiivisesti mukana luomassa parempaa vaihtoehtoa? Työssä tutkitaan myös muotoiluajattelun ja muotoilijan mahdollista roolia kaupunkisuunnittelua koskevan kansalaiskeskustelun fasilitoijana.

Johannan opinnäytteensä osana koordinoima Herttoniemen yritysalueen ja Roihupellon teollisuusalueen vaihtoehtoinen tulevaisuusvisio on luettavissa ISSUU:ssa ja pdf:nä ladattavissa täältä.

Katri-Liisa Pulkkinen tarkastelee väitöstutkimuksessaan kaupunkiaktivistien toimintamalleja systeemisinä kasvu- ja muutosprosesseina. Menestyneistä kaupunkiaktivistien hankkeista voi löytyä malleja myös kestävän kehityksen bottom-up-pioneeritoimijoille. Tutkimuskysymykset liittyvät siihen, miksi bottom-up-dynamiikan ymmärtäminen transition to sustainability -yhteydessä on ylipäätään tärkeää, mitä erityispiirteitä bottom-up muutosdynamiikalla on ja miten ruohonjuuritasolta aloittavat liikkeet voivat kasvaa muutosvoimaksi. Katri-Liisa tekee väitöstutkimusta Aalto-yliopiston Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmässä (Insinööritieteiden korkeakoulu, maankäyttötieteiden laitos). Hänen artikkelinsa esittelee eräitä kaupunkiaktivistien (urban pioneers) toiminnan kiinnostavia malleja.

Opintopiirin kesäkuun tapaaminen järjestettiin Kaupunkiaktivismi-hankkeen ja Kuntasäpinää 2015 -hankkeen yhteisenä seminaarina. Opintopiirin jäsen Anna-Maija Halme tekee väitöstyötään Kuntasäpinää 2015 -hankkeen yhteydessä. Juttu seminaarista on tulossa. Kaupunkiaktivismi-Facebook-ryhmän ohella kannattaa seurata Kuntasäpinää 2015 -hankkeen Facebook-ryhmää, blogia ja Youtube-kanavaa!

 

Ympäristökeskuksessa pohdituttavat lähiöt, vastuullisuuden kannustaminen ja kokeilujen rahoituskäytännöt

Kävimme 24.3.2015 Helsingin ympäristökeskuksessa tapaamassa kehittämistehtävissä toimivia Mira Jarkkoa ja Anu Norrosta.

Ympäristökeskuksen toimintaa ja samalla näkökulmia asukkaiden aktiivisuuteen suuntaavat olennaisesti ekologisen kestävyyden tavoitteet kuten ilmastotyössä päästövähennykset ja energiatehokkuus. Tehtävänä on saada yhteiskunnan monet toimijat toimimaan tavoitteiden hyväksi.

Paljon työtä on ennen kaikkea muiden kuin jo aktiivisten ja ympäristön hyväksi jo toimivien ihmisten aktivoimisessa ympäristövastuullisuuteen. Samalla ovat merkittäviä ekologisen kestävyyden tavoitteita edistävät aktivismit – ympäristökeskus tarvitsee aktivisteja avukseen. Näitä aktivismeja voisi kutsua vaikka ekoaktivismeiksi. Niiden kirjo on laaja, ruokapiiritoiminnasta ja kierrätysaktivismeista Energiaremontti 2015-kampanjaan, pyöräilynedistämisaktivismiin ja luonnon monimuotoisuuden aktivismeihin (joista Helsingissä parhaillaan kuohuttaa paikallinen kala-aktivismi).

Kaupunkisuunnitteluvirasto on saanut yksittäisestä aktivismista, Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmästä, selvää tukea tärkeälle tavoitteelleen täydennysrakentamisesta. Ympäristökeskuksen ekologisen kestävyyden tavoittelua tukee pikemminkin joukko erilaisia aktivismeja, koska ekoaktivismit keskittyvät ekologisuudessa usein johonkin yksittäiseen asiaan. Aktivismien tukeminenkin on tasapainoilua tavoitteiden kokonaisuudessa – aktivismi yksittäisessä aiheessa ei saisi viedä liikaa huomiota muilta tavoitteilta.

Lähiöiden kehittäminen kaipaa taloyhtiöiden yhteistyötä ja alueellista koordinointia

Ilmastokeskustelut keskittyvät usein uusiutuvan energian käytön edistämiseen, joka on myös aktivismin aiheena kuuma. Kuitenkin merkittävä osa kasvihuonekaasupäästöistä syntyy rakennusten energiankulutuksesta. Tavoitteita päästöjen vähentämisestä ja varsinkaan hiilineutraaliudesta ei pystytä saavuttamaan pelkällä satsauksella uusiutuviin energianlähteisiin, ellei myös rakennusten energiankulutusta pystytä vähentämään. Tässä lähiöiden peruskorjaushankkeisiin vaikuttaminen on iso kysymys. Avaintoimijoita peruskorjauksessa ovat isännöitsijät, taloyhtiöt, asukkaat ja rakennuttajat.

Osana energianeuvontaa kehitetään taloyhtiöiden hallituksille energiakoulutusta. Kehittämistyössä pohditaan, miten taloyhtiöitä voisi kannustaa investoimaan energiatehokkaisiin ratkaisuihin korjausrakentamisessa myös yhteistyössä keskenään. Kohdealueina ovat Helsingissä Kontula, Vantaalla Havukoski ja Espoossa Suvela. Hankkeessa on mm. tuotettu videoita.

Kontulassa toimi aiemmin aluekoordinaattori, jonka ansiosta yhteistyötä alueen toimijoiden välillä syntyi luontevasti. Aluekoordinaattorin jäätyä eläkkeelle yhteistyöfoorumin vetäminen on jäänyt alueellisten toimijoiden vastuulle. Vaikka toiminta alueella on aktiivista, ei ympäristökeskusta ole kutsuttu alueellisen yhteistyöfooruminen kokoontumisiin. Mahdollista on, ettei yhteistyöfoorumi ole jatkanut toimintaa ulkopuolisen koordinaattorin jäätyä pois tehtävästä.

Kokemus lähiöiden kehittämisessä on, että tarvitaan aluekoordinaattorin tyyppinen taho, joka linkittää eri hankkeita alueella ja luo paikallisille toimijoille tilaisuuksia kohdata alueen kehittämisen äärellä. Paikalliset Facebook-ryhmätkään eivät toimi ilman, että joku aktivoituu moderaattoriksi. Kohtaamismahdollisuuksien jatkuvuus luo edellytyksiä myös saada kehittämishankkeiden tulokset jäämään elämään alueella hankkeiden päättymisen jälkeen.

Pohdimme tapaamisessa, että ympäristövastuullisuuden edistämisessä ympäristökeskukselle voisi olla avuksi mennä mukaan keskusteluihin, joihin ihmiset lähiöissä ovat jo aktivoituneet esimerkiksi täydennysrakentamisen yhteydessä.

Ympäristövastuullisuuden aktivointia: Ilmastotiekartta, Ilmastokatu, Vihreät ovet ja Ilmastokumppanit-verkosto

Tuore Helsingin ilmastotiekartta kertoo asukkaille, yrityksille ja kaupungin toimijoille, mitä heidän tulee tehdä, jotta Helsingistä saadaan hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Ympäristökeskuksen toimijat haluaisivat jatkaa ilmastokartan laadinnassa aloitettua keskustelua toimenpiteistä eri toimijoiden kanssa syvemmin. Keskusteluilla voidaan lisätä ymmärrystä kaupungin toiminnasta ja välttää väärinkäsityksiä puolin ja toisin. Aktivistien uskottavuus voi kärsiä, jos heidän väitteillään ilmastonmuutoksesta ja tarvittavista toimenpiteistä ei ole kunnon tietopohjaa. Huhupuheet on yksi aktivismien haaste.

Ilmastokatu-hankkeessa on tarkoitus kehittää Iso-Robaa ilmastoratkaisujen esimerkkialueena. Hankkeeseen kuuluu vastaavantyyppinen kohde Vantaalla. Asukkaiden, taloyhtiöiden ja yritysten mukaan saaminen on hankkeessa ydinasia. Palvelumuotoilun menetelmillä pyritään saamaan toimijoiden tarpeita esille jo varhain mahdollisimman hyvin.

Ilmastokadun suunnittelussa yksi yhteistyökumppani on Dodo ry. Dodon toimijat ottivat ympäristökeskukseen yhteyttä ja kertoivat ideastaan, jota ympäristökeskus olikin jo tahollaan Iso-Roballe miettinyt. Hyvä esimerkki aktivistien ja kaupungin kohtaamisesta: kumpikin oli miettinyt samaa ja voimat päädyttiin yhdistämään. Ympäristökeskus on käynyt keskustelua yhteistyömahdollisuuksista myös Piggy Paggy -kuljetuspalvelun kehittäjien kanssa.

Ympäristökeskus on mukana järjestämässä osin Ravintolapäivästä inspiroitua Vihreät ovet -tapahtumaa, jossa ihmiset saavat ilmoittaa energiatehokkuuden esimerkkikohteita muille tutustuttavaksi. Vuonna 2014 kohde-ehdotuksia ei tullut niin paljoa kuin toivottiin. Nyt tulevassa tapahtumassa kokeillaan uutta tapaa, etukäteen suunniteltuja kohdekierroksia.

Ilmastonmuutosta hillitsee myös Ilmastokumppanit-verkoston toiminta, jossa yritykset ja muut toimijat tekevät omia ilmastositoumuksiaan ja toteuttavat niitä yhdessä uusien kokeilujen ja hankkeiden kautta. Kannustinta luo muun muassa yhteinen sitoumusten toteutumisen seuranta.

Normit ohjaavat antamaan tietyille äänille painoarvoa

Asukkaiden aktivismi näyttäytyy ympäristöviranomaisen kannalta myös tarpeena huolehtia yhteisöllisten tapahtumien järjestämisessä ympäristönäkökohdista kuten melun ja jätehuollon huomioon ottamisesta. Tapahtumien laajetessa syntyy roskaa ja muita lieveilmiöitä. Melunormeja on noudatettava vaikka festivaali tuottaisi monelle festivaalivieraalle iloa. Naapuriasukkaille tapahtumat saattavat olla erittäin häiritseviä, etenkin jos niitä on useita samassa paikassa ja vieläpä peräjälkeen.

Tapahtumien melua koskevat normit ovat Euroopan maissa pitkälti samanlaisia, mutta eroja on niiden noudattamisessa ja valvonnassa. Meikäläisiä tiukempia ollaan esimerkiksi Göteborgissa. Siellä tapahtuman venymisestä voi saada mojovat sakot. Alkuvastustuksen jälkeen tämä käytäntö on siellä vakiintunut ja tapahtumien järjestäjät ovat siihen sopeutuneet.

Rennompaa eteläeurooppalaista otetta Suomeen haikailtaessa on pohdittava, mitä asioita normiohjauksen väljentämisellä tänne haluttaisiin – Etelä-Euroopassakin väljyydellä on kääntöpuolensa. Normien soveltamisessa on oltava selvät harkintaperusteet. Hygieniasäännöksissä harkintaperuste on pop-up-toiminta: sellaiseksi lukeutuvassa Ravintolapäivässä hygienianormeja ei tarvitse noudattaa.

Tapahtumien sallimisessa pohditaan myös tilanteita, joissa ihmiset eivät korjaakaan tapahtumiensa jälkiä vaikka tarkoitus olisi ollut. Jos roskat korjaa kaupunki, verorahat siihen ovat pois jostain muusta. Kaupungin hätiin tulo ei myöskään kannusta ihmisiä ottamaan vastuuta itse jatkossakaan.

Tapahtumajärjestäjille on laadittu Siisti tapahtuma -opas: neuvoja kyllä löytyy järjestäjille, jotka ympäristöasioita haluavat huomioida. Kaikkiaan ympäristökeskuksella on kuitenkin aika vähän keinoja vaikuttaa tapahtumien siisteyteen. On pohdittu, pitäisikö virkamiesten ottaa esimerkiksi Ravintolapäivän Facebook-ryhmässä aktiivisempi rooli. Tapahtumien järjestäjien kautta pyritään jatkuvasti vaikuttamaan. Ehkä ongelmallisimpia ovat kaljakellunnan tapaiset tapahtumat, joilla ei ole varsinaista järjestäjää tai edes tunnettua foorumia, josta osallistujiakaan voisi koettaa tavoittaa.

Ennakkosuunnitteluvelvoite ja virastojen eriytyneisyys vaikeuttavat aktivismien tukemista

Ympäristökeskuksen mahdollisuuksia edistää asukkaiden aktivismia ja toimia aktivistien kanssa yhteistyössä rajoittaa se, että ulkopuolista rahoitusta, esim. EU-rahaa haettaessa rahojen käyttö on väistämättä pitkälti etukäteen suunniteltua. Kaikki rahoittajat vaativat pitkälle valmista hankesuunnitelmaa. Tällöin kehittämisessä on heikosti mahdollisuuksia edetä kokeilevasti, suuntaamalla työtä tekovaiheessa vastaan tulevien tarpeiden ja mahdollisuuksien – kuten viriäviin aktivismeihin liittyvien sellaisten – mukaan.

Uudenlaisten ratkaisujen kokeileminen kaupunkitilassa usein onnistuu vasta useiden virastojen innostuessa kokeilusta. Kun jonkin idean edistäminen ei ole välttämättä helppoa virkamiehelle tai virastolle, kansalaiselle se voi olla vielä vaikeampaa – jos kysymys on toimijoiden suostumuksen hankkimisesta ennen idean toteuttamista.

Aiemmin kuulimme Yhteismaan kokemuksen, että uuden toiminnan toteuttaminen ei välttämättä onnistu, jos siinä lähdetään tarpeesta hankkia ensin lupa perinteistä virallista kautta. Eroksi virkamiehistä kansalaisroolissa toimivat aktivistit voivat yksinkertaisesti ryhtyä toimeen. Pohdimme tapaamisessa, että kaupunkiaktivistinen toiminta voi olla sysäys julkiseen keskusteluun, jossa esimerkiksi katutilan käytön sääntelyä neuvotellaan uudelleen. Vaikkapa pystyttämällä jonkin energiatehokkuuskeksinnön paikkaan, jossa kaupunki ei sitä salli, kaupunkiaktivistit voivat saada helposti herätettyä median huomion.