Kaappaus lähiruokaverkostossa?

REKO-lähiruokarenkaissa kipinöi. Uusi tuottajajärjestö Farmarin markkinat ry valtaa renkaita ja muokkaa niitä omikseen hyödyntäen REKOn brändiä. Miten avoimen kansalaisruokaverkoston malli kestää ristiriitoja ja kuka päättää lähiruoan etiikasta?

REKO-renkaat ovat Suomen menestynein kansalaisruokaverkostojen malli, joka on noteerattu jo EU-tasolla. REKOn nimi tulee sanoista rejäl konsumption ja sen on kehittänyt tuottaja Thomas Snellman Pedersörestä ranskalaista esikuvaa soveltaen. Vuonna 2013 Pietarsaaresta alkanut toiminta on kasvanut nopeasti. Tällä hetkellä Suomen noin 130 REKO-ryhmässä on noin 180 000 jäsentä, joista pääkaupunkiseudulla noin 20 000. REKO-yhteisön isähahmona toimiva Snellman on arvioinut REKOjen liikevaihdoksi 30–40 miljoonaa euroa tänä vuonna.

REKO-renkaat toimivat paikallisina Facebook-ryhminä, joita perustavat ja ylläpitävät vapaaehtoistyönä joko yksittäiset tuottajat tai kuluttajat, tai usein molemmat. Ryhmässä lähialueen tuottajat ilmoittavat tuotteistaan julkaisukentässä ja kuluttajat tilaavat niitä kommenttikenttää käyttäen. Tuotteet noudetaan sovitusta paikasta sovittuun aikaan ja yleensä käteismaksuna maksaen.

Eettistä ruokaa, läheltä ja suoraan

REKO-toiminnan perusperiaatteita ovat tuottajan ja kuluttajan suora kohtaaminen (ei jälleenmyyntiä), lähiruoka, eettinen tuotantotapa, avoimuus ja läpinäkyvyys. REKO-toimintaa ohjaa Facebookissa ja toisinaan seminaareissa toimiva ylläpitäjien yhteisö ja siihen myös liittyy tutkimus- ja kehitystoimintaa (ks. esim. aitojamakuja.fi). Toimintatapa on verkostomainen eikä yhteisö ole perustanut yhdistystä tai muuta organisaatiota, vaikka siitä on toistuvasti keskusteltu.

REKO-toiminnan menestys pohjaa eettisesti ja pienimuotoisesti tuotetun lähiruoan kasvavaan kysyntään sekä Facebookin käyttöön alustana, jossa ”kaikki” jo ovat ja levittävät uusia ilmiöitä tehokkaasti. Toimintamalli on arjen innovaatio, joka versoo ihmeen onnistuneesti keskittyneen ruokakaupan ja kontrolloivan julkisvallan jättämissä rakosissa. Kuten Maa- ja metsätalousministeriön lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljanen kirjoittaa, REKO-toiminta luovii onnistuneesti tiukaksi moititun elintarvikelainsäädännön karikkoisilla vesillä.

Tuottajille REKO on tarjonnut uuden myyntikanavan tilanteessa, jossa maatalous on ollut ahdingossa ja turhautuneiden viljelijöiden traktorit vallanneet Senaatintorin. Kuluttajille REKO antaa väylän osallistua arjen ruokahuoltoon yhteisöllisyyttä luovassa avoimuuden, läpinäkyvyyden, reiluuden ja vastavuoroisuuden ilmapiirissä. Yhdessä näille molemmille on syntynyt ruokapiirien, maatilatorien ja pienten verkkokauppojen lisäksi mahdollisuus ohittaa keskittynyt ruokakauppa ja toimia yhdessä ilman välikäsiä molempia hyödyttäen.

Vertaistalous muuttaa markkinoita

REKO on menestyksekäs esimerkki siitä, miten internet ja sosiaalinen media mahdollistavat uusia yhteisöllisiä toimintatapoja uudistaen markkinoita ja parantaen arkielämän laatua. Tuottajat ovat lisää saaneet elintilaa Ässän ja Koon hallitsemalla kentällä, ja kuluttajat ovat valtaistuneet ottamaan uusia toimijarooleja osallistuvan kulutuksen ja jakamistalouden hengessä.

REKOn on havaittu jo ohjaavan paikallisesti markkinoita, kun tuottajat suuntaavat tarjontaansa sinne ja uutta tuotantoa perustetaan REKOjen pohjalle. Markkinamuutoksesta nousee myös uusia kasvukipuja, kun REKOn vetovoimaisuus on saanut osan tuottajista hakemaan merkittävämpää roolia REKOn luomilla markkinoilla. Tämä näkyi viime talvena Facebookissa kokoontuvassa REKO-yhteisössä lisääntyvänä keskusteluna siitä, miten selvät ja yhdenmukaisesti sovelletut säännöt toiminnalla on.

Etiikka ja sen tulkinnat

Joidenkin tuottajien ja myös kuluttajia edustavien ylläpitäjien mielestä sääntöjä ei ollut oikeastaan lainkaan, koska ryhmien ylläpitäjillä oli viime kädessä valta päättää niiden soveltamisesta, erityisesti koskien eettistä tuotantotapaa. Tämä aiheutti heidän mukaansa suuria ongelmia ja turhautumista tuottajille, jotka saatettiin hyväksyä yhteen REKOon mutta jättää pois toisesta. Miten tuottaja voi rakentaa liiketoimintaansa – ja siis elämäänsä – sellaisille muka reilusti toimiville markkinoille, joiden toimintaperiaatteet vaihtelevat tuottajan näkökulmasta satunnaisesti tai jopa pärstäkertoimella, he kysyivät.

Erityisesti ongelman näyttivät kohtaavan munantuottajat, joiden kohdalla jotkut renkaat hyväksyivät jopa häkkikanaloita kun toiset edellyttivät luomumunia. Ryhmien vapaaehtoisten ylläpitäjien epäkiitollisena roolina oli taiteilla eettisen tuotannon, lähiruoan, pysyvien tuottajasuhteiden ja kuluttajien kysynnän määrittämissä raameissa etsien mielestään järkevimpiä ja toimivimpia ratkaisuja omissa paikallisissa oloissaan. Kananmunat ovat REKOissa usein jonkinmoinen sisäänheittotuote.

Keskustelun ja siihen pohjanneen selvityksen – vain muutamissa REKOissa havaittiin ongelmia – seurauksena yhteisö päätti olla muuttamatta toimintaperiaatteitaan mukaan lukien ylläpitäjien oma harkinta niiden noudattamisesta. Kiistojen taustalla pysytellyt Snellman on tukenut linjaa korostaen REKOn kiinnittymistä paikallisesti vaihteleviin oloihin.

Sääntöjä liikaa vai liian vähän?

Toisaalta REKOja on moitittu liiallisesta sääntelystä koskien ylimääräisten eli tilaamattomien tuotteiden (heräteostokset) myyntiä ja muun kuin ruoan myyntiä. Molemmat ovat olleet pitkään REKOn harmaata aluetta sikäli, että ne eivät kuulu REKOon mutta joissakin renkaissa niitä pienissä määrissä sallitaan.

Ongelmallisina niitä on pidetty siksi, että REKOn toiminnan idea on olla etukäteistilattua ruoan suorakauppaa eikä yleisempää torikauppaa, koska sitä säännellään vahvemmin. Pelkona on ollut, että sekä elintarvikeviranomainen että kaupungit ja kunnat ryhtyvät syynäämään REKO-jakeluja torimyyntiä koskevien pykäliensä mukaan.

Porissa kiista meni niin pitkälle, että siellä perustettiin keväällä uusi Rehdin kaupan Reko Pori -ryhmä kilpailemaan Suomen suurimman lähiruokarenkaan, REKO Porin kanssa (n. 9 000 jäsentä). Myös muualla maassa nähtiin joitakin uusia tuottajavetoisia ryhmiä, jotka näyttivät toimivan erillään REKOja ohjaavasta yhteisöstä mutta sen mainetta hyväksikäyttäen. Astetta isompi liike kuitenkin tehtiin tiukempia sääntöjä hakeneen porukan piirissä, kun perustettiin uusi tuottajien järjestö Farmarin Markkinat ry.

Irtiotto ja valtausliikkeitä

Uuden yhdistyksen nokkamies on Mikko Välttilä, joka on REKO-yhteisön pitkäaikainen aktiviinen jäsen ja menestyksekkäästä MunaEggsPress-palvelusta tunnettu munantuottaja. Välttilä oli ajanut REKO-yhteisössä jo pitkään tarkempia ja yhdenmukaisempia eettisiä sääntöjä. Farmarin Markkinat ry lähti kesäkuun alussa muuttamaan joitakin Uudenmaan REKO-renkaita omien sääntöjensä mukaisiksi. Ryhmät ovat vaihtaneet nimeä mutta säilyttäneet REKO-sanan sen osana. Samalla ryhmien ylläpitäjiä on joidenkin tietojen mukaan vaihdettu ja muutosta koskevaa keskustelua moderoitu pois ryhmien palstoilta.

Yhdistys on jo aiemmin keväällä hakenut patentti- ja rekisterihallitukselta tavaramerkkiä REKO-nimelle, mikä on tulkittu pyrkimykseksi kaapata REKO-brändi, vaikka Välttilä kirjoittaa aikomuksena olleen ”ojentaa se valtakunnalliselle REKO-yhdistykselle huomenlahjana”. Vallattujen renkaiden tilalle on perustettu uusia ryhmiä ja REKO-yhteisössä on ihmetelty hämmentyneinä, mistä on kyse ja miten REKO-renkaat voivat luovuttaa päätösvallan toiminnastaan Farmarin Markkinat ry:lle.

REKO-yhteisön ydinryhmä Snellman mukaan lukien on reagoinut syyttämällä Farmarin Markkinoita REKO-renkaiden valtauksesta. Farmarin Markkinoiden puheenjohtaja Välttilä on kirjoittanut blogi-kirjoituksen Uudessa Suomessa. Tilanteen tulehtuneisuudesta kertoo se, että Uusi Suomi on sulkenut blogin kommentoinnin.

Välttilän kirjoituksen kautta voi tarkastella sitä, mistä ristivedossa lopulta on kyse ja mitä se kertoo kansalaisruokaverkostojen – ja yleisemmin vertaistalouden – haasteista ja mahdollisuuksista luoda kestäviä toimintamalleja.

Verkosto vai järjestö?

Välttilän mielestä sinänsä hieno REKO on ”sössitty” neljällä ”valuvirheellä”, jotka ovat nimisuojan puute, sääntöjen puute, organisaation puute ja sääntöjen kirjoittajan puute. Näiden takia REKOt toimivat epäyhtenäisesti siinä asiassa, joka hänen mukaansa on REKO-suoramyynnissä tärkeintä eli eettisen tuotantotavan suhteen. Ryhmien ylläpitäjien tulkinnat eettisyydestä vaihtelevat, jolloin Välttilän mukaan

Sekasotku on valmis ja kun ei ole instanssia joka tämän asian selvittää, vyyhti vain kasvaa. Ja sitten tämän kaiken keskellä ovat kuluttajat, tuottajat ja REKO-ryhmien ylläpitäjät. Kuluttajalle ei ole olemassa selvää lupausta siitä, minkälaisin arvoin tuotettua ruokaa hän REKOsta ostaa, Tuottajalle ei ole olemassa selvää lupausta siitä, että tietynlainen tuotantotapa oikeuttaa hänet myymään tuotteitaan ja ylläpitäjille on sälytetty valta ja vastuu kaikesta tästä.”

Välttilän mielestä REKO on siis hyvä idea eettisen tuotannon edistämiseksi mutta idea ei toteudu johtuen toiminnan verkostomaisesta luonteesta ilman lailliseksi toimijaksi järjestäytynyttä johtoa ja sen ylläpitämää organisaatiota, joka toimintaa valvoo ja ohjaa. REKOn olemassa olevia toimintaperiaatteita hän ei pidä varsinaisina sääntöinä, koska niillä ei ole yksilöityä kirjoittajatahoa joka kontrolloisi niiden oikeaa soveltamista.

Tässä ollaan kiinnostavalla tavalla niiden uusien kansalaisyhteiskunnan organisoitumisen tapojen äärellä, joita tutkimushankkeessamme tutkitaan.

Verkostotalous ja neljäs sektori

Internetin ja sosiaalisen median tuomasta verkostomaisesta toiminnasta on aiemmin keskusteltu politiikan, kansalaisvaikuttamisen ja viranomaistoiminnan näkökulmista. Politiikassa on keskusteltu esimerkiksi globalisaatioliikkeiden ja arabikevään yhteydessä somen kyvystä järjestää mielenosoituksia, vastarintaa ja jopa vallankumouksia ilman johtoa ja organisaatiota. Kaupunkien viranomaiset taas seuraavat nyreissään Kaljakellunnan kaltaisia tapahtumia, joilla ei ole järjestäjää eikä siksi myöskään vastuutettavaa tahoa siivoamaan jälkiä tai edes keskustelemaan mahdollisista häiriöistä.

Internet mahdollistaa uusia verkostoja ja niiden toimintoja, jotka syntyvät ja toimivat järjestöjen ulkopuolella etenkin sosiaalisen median kautta ja IT-sovellusten avulla. Olemme hankkeessamme nimenneet nämä yhteiskunnan neljänneksi sektoriksi tehdäksemme ilmiötä tunnistettavaksi sekä käsitelläksemme uuden kansalaistoiminnan suhteita muuhun yhteiskuntaan; ensimmäiseen eli elinkeinoelämään, toiseen eli julkisvaltaan ja kolmanteen sektoriin eli kansalaisjärjestökenttään.

Osa kasvavan neljännen sektorin toiminnasta on taloudellista, kuten ruokapiirit, kimppakyytipalvelut, kierrätysryhmät, joukkorahoitus, Ravintolapäivän ja Siivouspäivän tapahtumat sekä lainaus- ja vuokrauspalvelut, ja siis myös REKO-renkaat. Näistä käytetään yleensä nimitystä jakamistalous, vertaistalous tai osallistuva kulutus. Niissä kansalaiset muuttuvat kuluttajista myyjiksi, markkinoijiksi, torikauppiaiksi, ravintolanpitäjiksi, palveluntarjoajiksi, palvelumuotoilijoiksi, vuokranantajiksi ja rahoittajiksi.

REKO näyttää suuntaa

Nähdäkseni Välttilän näkemien ongelmien juuri on siinä, että kansalaiset itse verkostoon hajautuneina paikallisina toimijoina ja sellaisiksi valtaistuneina yksilöinä toimivat ja tekevät päätöksiä ilman keskusjohdon ohjausta. Hänellä on siihen kokemuspohjaisia perusteita, koska hän on ollut keskeinen toimija, keskustelija ja organisaattori lähiruoan suoramyynnissä ja REKO-toiminnassa.

Ongelmia ja niistä kärsiviä tuottajia epäilemättä on eikä REKO-verkosto niitä kaikkia tehokkaasti ratko, koska päätösvalta on hajautettu. Mielikuva REKOsta, REKO-brändi kehittyy kaikkien toimijoidensa kautta ilman hierarkkista ohjausta, jolloin REKOn eettinen ja muu lupaus pysyy epätarkkana.

REKO todella on radikaali veto toimia toisin. Kumpi lopulta voittaa, uuden ajan vertaisverkostomalli vai perinteinen järjestömalli? Onko verkosto-REKO hetken hupia ja katoavaa pop-up-kulttuuria, kuten kansalaisaktivismin epäilijät ajattelevat? Vai onko REKO esikuva neljännen sektorin verkostotaloudelle, joka alkaa kilpailla vakavasti hierarkkisen yritystalouden kanssa?

Verkosto muuntelee teemaansa

Tällä hetkellä verkosto on vähintään moraalisesti voitolla. Farmarin Markkinat ry teki Välttilän itsensäkin mielestä onnettoman liikkeen säilyttäessään REKO-sanan ryhmiensä nimissä. Keskustelun rajoittaminen ja erimielisten häätäminen taas antaa aggressiivisen kuvan. Näillä konsteilla on hankala edistää eettisempää tuotantoa ja reilumpaa toimintaa. Se voi onnistua hierarkkisessa organisaatiossa mutta ei vertaistoimintaan oppineessa yhteisössä. Farmareista tuli kaappareita.

Eikä eettinen oikeaoppisuus näytä edes olevan päällimmäisenä lähiruoan kuluttajien mielessä. Johan Grotell-Estevesin Hankenissa tekemän tuoreen opinnäytteen mukaan REKOssa kuluttajia motivoivat eniten sosiaalinen tapahtuma, paikallisten tuottajien tukeminen ja laadukkaat tuotteet. Kuohunnan keskellä tuhannet kuluttajat ja tuottajat ovat jatkaneet hyvää tekevän ruoan ostamista ja myymistä niin kuin ennenkin.

Lopulta Farmarin Markkinat lienee tekemässä itse sitä, mitä se halusi vastustaa. Lähiruokarenkaat saavat yhdistysvetoisesta ja eettisesti valvotusta toimintamallista yhden paikallisen muunnelman lisää.

 

Aktivismien syntytarinoita, jakamistaloutta ja terveisiä hallinnolle

Kävimme 12.3.2015 kolmen KatuMetro-hankkeen voimin tutustumassa Yhteismaa ry:n toimintaan Yhteismaan aktiivin Jaakko Blombergin luona. Jakamistalouden hengessä Jaakko kutsui tapaamisen koolle kotiinsa – siinäpä yksi idea kaikenlaisen kokoustamisen vaihtelullistamiseen yleisemminkin! Tapaamisessa olivat Jaakon lisäksi mukana Arcadasta Mats Nylund ja John Grönwall, Haaga-Heliasta Minttu Harmaala ja Merja Drake sekä me Pasi ja Maija Kaupunkiaktvismi-hankkeesta.

Haaga-Helia ja Arcada auttavat kehittämään jakamistaloutta kaupungeissa

Haaga-Helian KatuMetro-hankkeessa ”Sharing City – Helsingistä jakamistalouden edelläkävijä” lisätään ymmärrystä siitä, mitä hyötyä Helsingille voisi olla panostamisesta jakamistalouteen ja herätetään keskustelua konkreettisista toimista.

Hankkeessa kartoitetaan edistyksellisiä jakamistalouden esimerkkejä ulkomailta. Esimerkiksi Soulissa ollaan jo pitkällä, siellä on jopa lainsäädännöllä velvoitettu kaupunginjohtaja jakamistalouden edistämiseen. Berliinistä löytyy jakamistaloutta tukevia palveluita kokoava SharingCityBerlin-sivusto. Syksyllä kartoituksen tuloksia käsitellään työpajoissa suomalaisten kaupunkien edustajien kanssa. Hanke järjestää myös jakamistaloutta käsittelevän kurssin opiskelijoille.

Arcadan KatuMetro-hankkeessa ”Jakamistalous: Urbaanin osallistumisen ja kansalaisaktivismin uusi muoto” rakennetaan suomalaisten metropolialueiden erityispiirteisiin perustuva, kansainvälisesti kiinnostava jakamistalouden malli. Lisäksi kehitetään menetelmiä jakamistalouden kehityksen mittaamiseen ja vertailuun maailman kaupungeissa. Hankkeessa selvitetään kyselyllä ihmisten suhtautumista jakamistalouteen ja verkkoetnografian menetelmillä mm. jakamistalouden vaikutuksia kaupunkikulttuuriin. Tietoa hankitaan myös haastatteluilla, esimerksi Sharetriben – jakamistalouden WordPressin – edustajaa on haastateltu Sharetriben menestystarinasta.

Yhteismaa rakentaa kaupunkikulttuuria aktivismikonsepteilla

Yhteismaa perustettiin vuonna 2012, kun Siivouspäivä lähti laajenemaan ihmisten innostuessa siitä laajemminkin kuin sen alulle laittajat ennakoivat. Todettiin, että vastaavia yhteisöllisiä tapahtumia halutaan tehdä lisää ja siinä järjestäytyminen on avuksi.

Syntykipinän Siivouspäivä sai some-keskustelusta, jossa sittemmin Yhteismaan perustajaksi ja yhdeksi avainhenkilöksi päätynyt Pauliina Seppälä pohti, miksi vanhojen tavaroiden kiertoon saamisen pitää olla niin työlästä. Eivätkö ihmiset vaan voisi yksinkertaisesti käyttää kaupunkitilaa kirpputorina?

Ensimmäisellä kerralla Siivouspäivä järjestyi ilman avustuksia. Löytyi koodari ja graafikko, jotka tekivät tapahtumalle nettisivun ilmaiseksi. Helsingin rakennusvirastossa ehdittiin pelätä kaaosta ja sieltä soitettiin, että tapahtuma pitää perua. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Sittemmin kaupunki kuitenkin ryhtyi jopa Siivouspäivän kumppaniksi ja oli kumppanina suureksi avuksi.

Yhteismaan projekteista yksi, Parkkipäivä, on syntynyt tilausluontoisesti. Ilmastoinfo otti Yhteismaahan yhteyttä ja Parkkipäivä kehittyi ideoinnissa heidän kanssaan.

Illallinen taivaan alla oli menestys heti ensimmäisellä kerralla. Kaikki netissä jaossa olleet 700 paikkaa varattiin parissa minuutissa! Yhteishenkeä ei ole sadekaan haitannut – illallisen osuessa sadehetkeen illallistajat ovat vain avanneet sateenvarjonsa ja jatkaneet syömistä.

Yhteismaa on rakentanut uudenlaista osallistumisen kulttuuria uudistamalla paitsi julkisen myös yksityisen tilan käyttöä. Olohuonenäyttelyssä ja Kotiteatterifestivaalissa ihmiset avaavat kotejaan yhteiseksi iloksi taiteen merkeissä. Idea kävi kehittymään, kun Jaakon kotonaan majoittama saksalainen taiteilija halusi järjestää näyttelyn, mutta varaa tilan hankkimiseen ei ollut.

Aktivistit voivat saada paljon aikaan nopeastikin. Kotiteatterifestivaali järjestyi helmikuussa 2015 vain parin kuukauden päästä siitä, kun ideoijat kokoontuivat ensimmäisen kerran sitä miettimään.

Uusia osallistumismuotoja yhdistää osallistumisen lyhytkestoisuus ja helppous. Tapahtumiin voi osallistua spontaanistikin ja ilman pidempää sitoutumista. Ruotsista Suomeen helmikuussa 2015 tuotu Hoffice vaikuttaa lupaavalta juuri tämän helppouden vuoksi.

Hofficessa kodista tai jostain muusta paikasta tehdään päiväksi pop-up-toimisto, jonne etenkin muutoin itsenäisesti työskentelevät kokoontuvat tekemään töitään yhdessä.

Osallistujia on houkuttanut mahdollisuus tavata uusia ihmisiä, virkistyä työn lomassa yhteisöllisemmin ja työskennellä tehokkaasti. Hoffice-toimistossa on yksin omassa kodissa työskentelemiseen nähden vähemmän häiriötekijöitä, kuten kutsuvia siivousaskareita. Kunkin 45 minuutin työjakson alussa kukin kertoo, mitä aikoo tehdä, ja tuloksista raportoidaan tauolla. Tämä luo tehokkuuteen kannustavaa positiivista ryhmäpainetta.

Nappi Naapuri on Yhteismaan pian valmistuva naapuriapuun kannustava viestintäväline. Toisin kuin paikalliset Facebook-ryhmät, Nappi Naapuri ei rakenna aluerajoja vaan karttapohja mahdollistaa avun välittämisen periaatteessa missä vain. Se tekee sen, mitä moni yritys on yrittänyt – ja sillä saattaa siksi olla myös kaupallista tulevaisuutta. Palvelu olisi ollut liian vaativa koodattavaksi vapaaehtoisvoimin, mutta koodaus onnistui tilaustyönä, kiitos onnistuneen joukkorahoituskampanjan. Palvelu on herättänyt laajaa kiinnostusta jo ennen valmistumistaan. Sen ostamista käyttöön valmistelevat ainakin Lahti, Turku ja Oulu.

Parhaillaan Yhteismaassa suunnitellaan uutta projektia nuorten työttömien kanssa. Meneillään on myös Siivouspäivän laajentaminen Siivouspäivä joka päivä -konseptilla. Tarvittavan uuden verkkosivun joukkorajoituskampanja on tätä kirjoitettaessa hyvässä vauhdissa.

Yhteismaa on edistänyt myös innovaattoreiden verkostoitumista kansainvälisesti. Tarve konkretisoitui, kun Siivouspäivän ollessa ehdolla pohjoismaisen innovaatiopalkinnon saajaksi tuli esille, että ideoijat tahoillaan eivät juuri tiedä toisistaan. Tästä sai alkunsa Social Innovators Connected -verkosto. Se kokoa nykyisellään osallistujia ympäri maailmaa Syyriaa ja Keniaa myöten. Verkosto organisoi innovaatioiden esittelytapahtumia, joissa ei peritä osallistumismaksua.

Kohti yhteisöllisempää, hauskempaa ja vastuullisempaa kaupunkielämää

Yhteismaan toiminnan ydin on siirtymisessä kulutuskulttuurista osallistumiskulttuuriin. Ihmiset eivät vain passiivisesti kuluta, vaan luovat uutta, tuoden mukaan jotakin omaa. Syitä tähän kehitykseen ja Yhteismaan toiminnan kasvuun ovat somen nousu ja ihmisten maailmankuvan muuttuminen enemmän yhteisöllisyyttä ja ei-materiaalisia merkityksiä arvostavaksi. Yhteisöllisyys on ihmisille tasa-arvoisuutta ja ei-hierarkkisuutta – on eri asia tehdä asioita yhdessä kuin yksin.

Yhteismaa edistää yhteisöllisempää, hauskempaa ja samalla vastuullisempaa kaupunkielämää, mottona ”fun and functional”. Vastuullisuuteen ohjataan hienovaraisesti ja myönteisesti: esimerkiksi kehotetaan tuomaan illalliselle posliiniastiat sen sijaan, että kiellettäisiin tuomasta kertakäyttöisiä.

Yhteismaan aktiiveina on nykyisin kolme päätekijää, yksi ajoittain työskentelevä nettiapuri, vapaaehtoisia sekä vaihtelevasti harjoittelijoita, parhaillaankin kymmenkunta. Rahoitusta toiminnalle hankitaan apurahoja hakemalla, yritysyhteistyön kautta ja joukkorahoituksella. Yhteismaa ei tavoittele bisnestä. Tapahtumiin ei haluta osallistumismaksuja. Maksullisuus tärvelisi yhteisöllisyyden idean ja muuttaisi tapahtumien luonnetta ratkaisevasti.

Virkamiehet, uskaltakaa sallia!

Yhteismaan näkemys on, että hallinnon pitäisi panostaa aktivistien toimintaan paljon enemmän. Yhteismaalle apua olisi erityisesti taloudellisesta tuesta, koska rahan niukkuus on nykyisellään toiminnan merkittävin rajoite. Ideoita olisi toteutettavaksi enemmän kuin mihin nykyresurssit venyvät. Esimerkiksi Siivouspäivän vieminen maailmalle on rahan puutteen takia edelleen vasta tavoite. Apurahojen hankinnassa Yhteismaa on usein väliinputoaja, kun sen toiminta ei lukeudu sosiaalityöhön eikä myöskään tieteen tekemiseen.

Juridisia esteitä ei ole tullut vastaan. Hallintokulttuurissa sen sijaan on aktivistisen toiminnan kannalta parannettavaa. Virastojen kanssa on tehty jo paljon hyvääkin yhteistyötä, mutta ennakkoluuloisuus ja kieltämisen perinne elävät vielä vahvana. Osallistumiskulttuuri kansalaisyhteiskunnassa on kokeillen uutta luovaa ja sitä edistäisi kokeilumyönteisyyden ja uskalluksen kehittäminen myös hallinnossa. Siihen kuuluu olennaisesti virastojen välisen yhteistyön edistäminen.

Kannustavat kokemukset tapahtumista auttavat osaltaan kääntämään virkamiesten suhtautumista sallivammaksi, mistä Siivouspäivä on hyvä esimerkki. Varmuuden vuoksi kieltämistä tulee kuitenkin vastaan myönteisistä kokemuksista huolimatta. Kesällä 2014 Jaakko tiedusteli kaupungin suhtautumista ideaan Aleksis Kiven kadun sunnuntaikirpputorista. Vastausta ei tullut, mutta Jaakko ryhtyi toimeen ja sai aikaan menestyksekkään kirpputorikäytännön, joka jatkui koko kesän ilman ongelmia. Tiedusteluun, sopisiko käytäntöä jatkaa seuraavana kesänä, tuli kaupungilta vastaus, että on jo olemassa Siivouspäivä eikä muuta vastaavaa tarvita.

Yhteismaan kokemus on, että jos lähtee luvan kysymisestä perinteisen kaavan kautta, lupaa ei usein tule. Tehokkaampaa on ottaa yhteyttä suoraan johtajiin. Joissain tapauksissa virastot ovat myöntyneet vasta, kun siihen on tullut kehotus ylhäältä kaupunginjohtajan kautta.

Monenlainen kansalaistoiminta onnistuu jo nyt ilman, että hallinnolta tarvitaan siihen mitään. Esimerkiksi kotien käyttö Hofficeihin ja Olohuonenäyttelyihin on kansalaisten keskinäinen asia – vaikkakin hallinto voi kyllä hyötyä siitä esimerkiksi voidessaan esitellä eläväistä paikalliskulttuuria valttina alueen markkinoinnissa. Yhteismaan painava ehdotus on, että yhteisöllisten tapahtumien järjestäminen julkisissa tiloissa tehtäisiin yhtä helpoksi kuin se nyt on yksityisissä tiloissa. Julkisen tilan käytössä pelkän ilmoituksen pitäisi riittää. Tällaiseen käytäntöön voi katsoa mallia esimerkiksi Soulista.

Yhteistyösuunnitelmia

Haaga-Helian järjestämään kurssiin kuluu ideakilpailu, jossa opiskelijat tuotettavat jakamistalouden ideoita Jätkäsaareen. Suunnittelimme, että Jaakko ja me muut tulemme mukaan kilpailutöiden arviointiraatiin.

Haaga-Heliasta ja Arcadasta voisi löytyä Yhteismaalle harjoittelijoita. Yhteismaan toimintaa tukevaa yhteistyötä voisi kehittää myös kurssien yhteydessä esimerkiksi Arcadan kulttuurituottamisen, online-median ja dokumenttien tekemisen opiskelijoiden kanssa.

Keskustelussa kehittyi myös suunnitelma, että otamme Kaupunkiaktivismi-hankkeemme tulevaan hankekumppanien työpajaan yhdeksi teemaksi jakamistalouden ja Yhteismaan ja Haaga-Helian ja Arcadan edustajat tulevat sinne mukaan. Pajassa on tarkoitus jakaa ja kehittää ajatuksia ainakin aktivistisen toiminnan rajoitteista ja keinoista toiminnan helpottamiseen.

Vuotalo ruokkii paikalliskulttuureja ja etsii uusia tapoja kylvää aktivismin siemeniä

Kaupunkiaktivismi-hanke vieraili 6.3.2015 Vuotalolla tapaamassa Helsingin Kulttuurikeskuksen Vuotalon toimijoita. Palaverissa olivat mukana Kulttuurikeskuksesta Tuuli Tokkola, Riitta Aarniokoski, Monika Silander-Stolt, Kati Hurme ja Päivi Mikkola. Keskustelimme Vuotalon, Stoan ja yleisemmin kaupungin kulttuuritoimen toiminnan yhteyksistä kansalaisten aktivismeihin ja tarpeista, joihin hanke voisi auttaa vastaamaan.

Yhteisöllisyys on Kulttuurikeskuksen toiminnassa tärkeä teema. Paikalliset kulttuurikeskukset kuten Vuotalo ja Stoa ovat alueillaan ”tukijalkoja”, joiden ympärille voi syntyä monenlaista yhteisöllistä toimintaa. Keskukset eivät luo paikalliskulttuuria vaan auttavat ihmisiä luomaan sitä. Vuosaaressa on esimerkiksi rakentunut vuosien myötä elokuvankatselukulttuuria, kun Vuotalollla on pitkäjänteisesti esitetty erilaisia vähemmän tunnettuja elokuvia ja järjestetty niihin liittyviä oheistapahtumia. Kävijämäärät kertovat elokuvaharrastuksen suosion kasvusta.

Kulttuurikeskuksen toimijat käyvät vuoropuhelua kaupunkilaisten, taidealan toimijoiden ja kaupungin hallinnon välillä. Kulttuurikeskuksen toimijat sekä osallistavat kaupunkilaisia kulttuuritoimintaan että pyrkivät tukemaan heidän omaa aktiivisuuttaan.

Tämä on osa kulttuurikeskusten ns. aluetehtävää. Aluetyöhön kuuluvat aluefoorumit, jotka toimivat kanavana Kulttuurikeskuksen ja järjestöjen yhteistyölle. Esimerkki aluetyöstä on myös alussa oleva Orastus-projekti, jossa järjestetään monenlaisia osallistumismahdollisuuksia ja luodaan monia ryhmiä puhuttelemaan pyrkivää taidetta. Projektissa on mukana taiteilija, joka mm. käsittelee kasvimetaforan avulla maahanmuuttoaihetta. Kulttuurikeskus on kokeillut myös asukasraatia keinona saada kaupunkilaisia mukaan suunnitteleman kulttuuripalveluja. Kokemukset siitä eivät kuitenkaan olleet kovin kannustavia.

Aktiivisuuden tukemista on mm. kaupunkilaisten auttaminen heidän omien ideoidensa toteuttamisessa, kuten tapahtumien järjestämisessä. Maahanmuuttajien järjestöt tarvitsevat toisinaan apua kieliasioissa. Kulttuurikeskus on auttanut niitä mm. vuokralomakkeiden täyttämisessä. Facebook on madaltanut ihmisten kynnystä ottaa vuotalolaisiin yhteyttä. Esimerkiksi mahdollisuutta näyttelyn järjestämiseen on helppo kysyä Vuotalon Facebook-sivun kautta.

Osallistaminen tähtää kaupunkilaisten aktivoitumiseen pidemmällä aikavälillä. Kulttuurikeskuksen toiminta antaa täkyjä, joihin kaupunkilaiset voivat tarttua ja joista he voivat saada innostuksen jatkaa toimintaa itse. Vuotalolla mm. järjestetään lapsille ja nuorille kaupunkiviljelykursseja, joilla lapset ja nuoret perustavat omia kaupunkiviljelmiä. Vastuu viljelmien hoidosta on lapsilla ja nuorilla itsellään – kaupunki ei tule pelastamaan, jos viljelmä jää hoitamatta.

Kokemukset lasten ja nuorten viljelytoiminnasta ovat olleet myönteisiä. Viljelmät ovat tuoneet kesäisin eloa Vuosaaren ytimessä sijaitsevalle Mosaiikkitorille. Tori ei kuitenkaan viljelmien kanssakaan toimi julkisena tilana niin hyvin kuin voisi. Tori ei houkuttele pysähtymään ja viettämään aikaa. Olisi hyvä, jos asukkaat tavalla tai toisella innostuisivat ottamaan toria yhteisenä tilana haltuun. Ideat siitä, miten Kulttuurikeskus tai joku muu voisi sellaista edistää, olisivat tervetulleita.

Kulttuurikeskus pyrkii jatkuvasti löytämään toimintamuotoja, jotka innostaisivat ihmisiä osallistumaan taiteen tekemiseen ja paikalliseen kehittämiseen uusin tavoin, etenkin sellaisia ihmisiä, jotka eivät vielä ole aktiivisia. Mm. tulevaa Vuosaaren Taiteiden yötä suunnitellaan hyvin toiminnalliseksi niin, että se toisi herätteitä monenlaiseen aktiivisuuteen.

Stoassa suunnitellaan ensimmäistä Idän yhteistä kyläjuhlaa. Sillä pyritään kannustamaan ihmisiä rakentamaan kaupunginosien omien identiteettien ohella yhteistä Idän identiteettiä. Vuosaaressa moni identifioituu vuosaarelaiseksi ja Kontulassa kontulalaiseksi, mutta itäisillä kaupunginosilla on myös jotain yhteistä, jota voisi hyödyntää rikkautena. Idän kyläjuhla olisi selvästi erilainen kuin vaikkapa Käpylän tai Kumpulan kyläjuhla. Parhaimmillaan ensimmäinen Idän kyläjuhla voisi innostaa itähelsinkiläisiä kehittämään kyläjuhlaperinnettä itse eteenpäin.

Uusia aktivoivia taidemuotoja on suunnitteilla myös osana Kulttuurikeskuksen Helsinki-mallia, jossa taidelaitokset ulottavat toimintaansa eri puolille kaupunkia. Vuosaari on Jakomäen, Maunulan ja Kaarelan kanssa yksi mallin uusista kohdealueista. Esimerkiksi Kontulassa mallin mukaisella toiminnalla on onnistuttu tavoittamaan mukaan ihmisiä, jotka eivät Kulttuurikeskuksen aktiviteetteihin muuten ole osallistuneet. Idea Helsinki-malliin on saatu pitkäjänteisestä kulttuuripolitiikastaan tunnetusta Lyonista. Lyonissa on onnistuttu edistämään myönteistä paikalliskehitystä, kun esimerkiksi tanssitalo on tietoisesti tuotu ”vaikeaan” lähiöön.

Lyonin mallissa Helsinkiä on inspiroinut myös miellekartta, jossa kulttuuria hahmotetaan jatkumona ihmisten arjen asioista (mm. äidinkieli, ruoka, uskonto) kulttuurihallintoon. Arjen kulttuuri otettu yhdeksi Vuotalon taidetoiminnan teemaksi vuodelle 2016. Siinä yhteydessä aktivismeja voi pohtia esimerkiksi siltä kannalta, miten arjen kulttuurit muokkautuvat aktivistisen toiminnan kautta, kuten aktivistien kehittäessä ruoka- ja muuta kierrätystä tai organisoidessa ruokapiiritoimintaa. Nykyarkea voi tarkastella menneiden aktivismien muovaamana. Vuosaaressa esimerkiksi uimahallissa käymisen kulttuuri on pääsyt syntymään, koska aktiiviset asukkaat aikoinaan antoivat kaupungille kipinän uimamahdollisuuden järjestämiseen – rakentamalla eräänä kesäyönä paikalle itse maauimalan perusteet!

Tuntuma on, että asukastoiminnassa on usein ehkä viiden vuoden elinkaari, jonka jälkeen toiminta alkaa hiipua, ellei uusia osallistujia saada mukaan. Esimerkiksi Aurinkolahti-Seura on järjestänyt ilotulituksia ja nykyään niiden jälkiä siivoamassa on enää suunnilleen yksi ihminen. Esimerkit uudenlaisista aktivismeista olisivat hyödyllisiä, sekä esimerkit tavoista, joilla kaupungin toimijat voisivat niiden syntymistä edistää.

Etenkin nuorista moni osallistuu mieluummin johonkin muuhun kuin järjestötoimintaan. Mahdollisuus saada rahoitusta jonkin idean toteuttamiseen tai muuta avustusta toisaalta vaatii yleensä järjestöntapaisen virallistetun organisaation. Voisi pohtia tapoja, joilla tukimuotoja saataisiin helpommin myös epävirallisten toimijaryhmien ulottuville niin, ettei lupaavien tukea tarvitsevien ideoiden toteuttaminen kaadu turhaan muotovaatimuksiin. Esimerkit paikalliskehittämisestä joukkorahoituksella aikaan saadun kulttuuritoiminnan avulla olisivat mielenkiintoisia.

Yksi mahdollisuus on innostavien esimerkkien esittely lyhytluennoilla Vuotalon järjestämien keskustelutapahtumien yhteydessä. Tutkijat voisivat kertoa vaikka ulkomailla jo toimivista kaupunkiaktivismeista, jollaisia Suomessa ei vielä ole tullut vastaan. Erityisen vaikuttavaa olisi, että jonkin innovatiivisen aktivismin aikaan saaja tai edistäjä olisi kertomassa toimintansa tarinaa itse.

Keskustelua ihmisten tavoista toimia alueensa kehittäjinä itse voisi herättää myös Upé-lautapelillä*, jossa pelaajat luovat unelmien aluetta kulttuuritaloineen. Pelaajilta on tullut uusia ideoita, esimerkiksi yksi lapsiryhmä keksi, että perustetaan fillarikerho. Pelaaminen järjestyy parhaiten, kun osallistujat kutsutaan etukäteen ja he ovat siten valmistautuneet viettämään pelin äärellä tuokion aikaa. Uusia tilaisuuksia pelin käyttöön etsitään. Pelituokiota voisi tarjota myös vaikka työporukoille tyky-toiminnaksi.

Pelaaminen voisi olla ohjelmanumerona jossakin tulevassa aluefoorumissa. Vuotalolaiset ehdottivat, että Kaupunkiaktivismi-hankkeen tutkijat tulisivat mukaan pelaamaan – mainiota, se olisi arvokas mahdollisuus! Pelaaminen voisi myös olla tapa tuoda aktivismiesimerkkejä muualta rikastamaan paikallista ideointia, kun tutkijat toisivat pelaajina näistä esimerkeistä virikkeitä keskusteluun.

Kulttuurikeskuksen ja Vuotalon toiminnalle olisi apua Vuosaareen keskittyvästä kulttuurikartoituksesta. Toiveena olisi löytää graduntekijä sellaista toteuttamaan. Työtä voisi inspiroida mm. vancouverilainen kulttuuriosaamiskartta. Graduntekijä voisi saada sisällöllistä tukea tekemiseen myös Kaupunkiaktivismi-hankkeen gradutiimissä, jossa tähän mennessä on kolme graduntekijää. Me hanketiimissä pidämme idean mielessä ja koitamme auttaa tekijän löytymistä. Lukijat, tietoa tästä gradumahdollisuudesta saa mieluusti levittää! Yhteyttä voi ottaa meihin tai Vuotalolla Tuuli Tokkolaan, etunimi.sukunimi@hel.fi.

Hyödyllistä olisi myös apu Kulttuurikeskuksen toiminnan tuloksellisuuden mittaamisen ja arvioinnin kehittämiseen siltä kannalta, että mittarit kertoisivat toiminnan tärkeistä tuloksista ja vaikutuksista. Mittareita on moni taho yrittänyt kehittää, mutta toimintaa ohjaavat edelleen perinteiset määrälliset mittarit kuten salissa järjestettyjen esitysten määrä, esitysten osallistujamäärä ja kävijöiden tyytyväisyys lukuarvona. Talon ulkopuolella esimerkiksi Mosaiikkitorilla järjestetty toiminta ei mittareissa näy. Olisi hyödyllistä saada mittaamisessa näkyväksi esimerkiksi sitä, miten Kulttuurikeskus on onnistunut edistämään asukkaiden aktivoitumista toimimaan itse ja tukemaan heidän itse järjestämäänsä toimintaa.

Stoassa on valittu aktivismi vuoden 2016 teemaksi. Sen yhteydessä voi tarjoutua monia mahdollisuuksia Kulttuurikeskuksen ja Kaupunkiaktivismi-hankkeen yhteistyölle. Hanke voisi esimerkiksi olla mukana luomassa vuoropuhelutilaisuuksia, joissa hankkeen siihenastisia tuloksia tuotaisiin inspiroimaan erilaisten toimijoiden kohtaamista ja aktivistisen toiminnan innovointia ja edistämistä yhdessä.

Sovittiin, että palataan vuoropuhelujen järjestämisen, pelin käytön, aktivismiesimerkkien esittelyn ja muiden yhteistyöideoiden toteuttamiseen tarkemmin sitä mukaan kun Kulttuurikeskuksen tapahtumien ajankohtia tarkentuu ja hankkeen työ etenee.

*Upé-pelin ovat kehittäneet Helsingin ja Espoon kulttuurituottajat Pimu Consulting Oy:n kanssa.