OKM:n norminpurkutalkoot tapahtuma-aktivismin helpottamiseksi

Opetus- ja kulttuuriministerin asettama työryhmä teki syksyllä 2015 selvityksen kulttuuritapahtumien koskevan sääntelyn ja byrokratian purkamisen tarpeista. Selvitys laadittiin tukemaan kansallista taide- ja kulttuuritapahtumaohjelmaa, jolla pyritään mm. edistämään monipuolista ja laadukasta tapahtumatarjontaa ja kansalaisten mahdollisuuksia nauttia kulttuurista.

Kävimme selvitystyön alkuvaiheessa 3.11.2015 opetus- ja kulttuuriministeriössä tapaamassa selvitystyöhön osallistuvia. Paikalla olivat OKM:stä työryhmän puheenjohtaja Hannu Sulin, Anne Mattero, Kirsi Kaunisharju ja Tuula Lybeck, selvityksen kokoajana toiminut Pauli Rautiainen Cuporesta ja Jaakko Blomberg Yhteismaa ry:stä, Kaupunkiaktivismi-hanketiimin lisäksi.

Halusimme välittää työryhmän käyttöön Kaupunkiaktivismi-hankkeen yhteydessä kertynyttä tietoa sääntelyn purkutarpeista kaupunkilaisten omaehtoisesti järjestämien tapahtumien kannalta. Keskustelun apuna oli kooste hankkeen aiemmissa tapaamisissa esiin tulleista ja hankekumppanien kautta saamistamme näkökohdista, mm. Helsingin kulttuurikeskuksen välittämä Stuba Nikulan tapahtumajärjestäjiltä kokoama kehittämistarvelistaus. Tapaamisessa Jaakko Blomberg toi esiin sääntelyn kehittämistarpeita ja -ehdotuksia Yhteismaan kokemusten perusteella.

Tapaamisen jälkeen joukkoistimme selvityksen tekijöiden toiveesta sääntelyn kehittämistarpeiden tunnistamista vielä laajemmin Facebookissa ja välitimme siellä saadut kommentit heille.

Sääntelyltä toivotaan herkkyyttä tapahtumien erilaisuudelle

Esiin tuomistamme kehittämistarpeista moni oli tullut selvityksen tekijöiden tietoon jo muualtakin. Muun muassa tarpeet saada tapahtuman järjestämisessä tarvittava asiointi viranomaisten kanssa hoitumaan yhdeltä luukulta ja helpottaa anniskelua ja elintarvikkeiden tilapäistä myyntiä koskettavat monenlaisia kulttuuritapahtumia.

Keskustelu ja koosteemme kuitenkin toivat lisäymmärrystä mm. tarpeeseen suhteuttaa sääntelyä tapahtumien kokoon ja luonteeseen. Työryhmää oli pohdituttanut, kuinka tarpeellista sääntelyn purussa on erottaa ammattimainen ja vapaaehtoinen toiminta toisistaan. Jaakko toi esiin, että tapahtuma-aktivismin kannalta olennaisempaa on tehdä ero suurien ja pienien tapahtumien välillä. Myös kertaluontoisten ja toistuvien tapahtumien erilaisuus olisi tärkeää ottaa huomioon.

Esimerkiksi vaatimus kattavasta pelastussuunnitelmasta on hyvin perusteltu isoissa tapahtumissa, mutta pienen puistokirpputorin järjestämisessä se näyttäytyy helposti kohtuuttomana. Turvallisuus- ja häiriöriskit vaihtelevat myös isojen tapahtumien välillä. Kävijämäärältään mittavaksi kasvaneessa Kallio Block Partyssa vaatimukset tietystä määrästä lain kriteerit täyttäviä järjestyksenvalvojia ovat tuntuneet järjestäjistä liiallisilta, kun tapahtuma on vuodesta toiseen sujunut ilman merkittäviä järjestyshäiriöitä.

Tapahtumien järjestämisen helpottamisessa yksi kehittämissuunta olisikin suhteuttaa tapahtumalle asetettavia vaatimuksia tarkemmin juuri kyseiseen tapahtumaan liittyviin riskeihin. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi järjestysmiesten määrää koskevien vaatimusten keventymistä toistuvissa tapahtumissa, jos sama tapahtuma on aiemmilla kerroilla osoittautunut harmittomaksi.

Mallia sananvapaudesta

Yhteismaan ja monen muun tapahtumajärjestäjän näkemys on, että sääntelyn painopistettä kannattaisi siirtää tapahtumien ennakkokontrollista jälkivalvontaan. Tapahtumien järjestämiseen voitaisiin kokeilla sananvapauden ideaa: lähtökohtana on vapaus toimia ja viranomainen puuttuu asiaan vasta, jos jokin ongelma ilmenee.

Tapahtumien järjestämisen kynnystä voisi madaltaa sillä, että ennakkotoimeksi riittäisi mahdollisimman pitkälle pelkkä ilmoitus ilman lupien hakua ja eri viranomaisten kanssa asiointia. Älykäs sovellus ilmoituksen tekemiseen voisi samalla tarjota käyttäjälle esimerkiksi tapahtumapaikkaan liittyviä tietoja ja muistilistan onnistuneen tapahtuman järjestämiseen.

Tapahtuma-aktivismin edistämisessä tehtävää monilla

Joidenkin normien osalta on suhteellisen helppo punnita, painavatko vaakakupissa enemmän perustelut normin säilyttämisen vai sen purkamisen puolesta. Esimerkiksi velvoite ilmoittaa tehokkaan lasersäteen käytöstä ulkoilmaesityksessä kahta viikkoa aiemmin on selvityksessä todettu ongelmattomaksi. Velvoite voi lannistaa järjestäjää, jonka pika-aikataululla ideoima valotapahtuma ei määräajan vuoksi enää onnistukaan. Velvoitteen säilyttämisellä on kuitenkin vahvat perusteet mm. tarpeessa saada lentoliikenteen ohjaus tarvittaessa järjestettyä säteen vuoksi ajoissa uudelleen.

Monen muun normin kohdalla ongelmallisuuden arvottaminen vaatii vielä lisää keskustelua. Opetus- ja kulttuuriministeriö on jatkanut keskustelun herättämistä selvityksen pohjalta kansallisen taide- ja kulttuuritapahtumaohjelman valmistelun yhteydessä mm. seminaarissa helmikuussa 2016. Kuntatasolla ainakin Helsinki on tarttunut kulttuuritapahtumien sääntelyn purkutarpeiden selvittämiseen tarkemmin.

Tapahtuma-aktivismia voivat torpata normit ja byrokratia, mutta myös – ehkä ennen kaikkea – mielikuva niistä. Turhaa byrokratian pelkoa voinevat purkaa ainakin tapahtumien järjestäjät, jotka pystyvät jakamaan kannustavia kokemuksia tapahtumien järjestämisen helppoudesta. Ehkä heitä on norminpurkutalkoiden jälkeen yhä enemmän.

Myös viranomaiset voivat tehdä paljon pelkällä viestinnällä, kuten aktivisti Blomberg sanoo: ”Jos kaupungin edustajat kertoisivat aktiivisesti asiasta ja kutsuisivat ihmisiä tekemään, olisi ihmisten helpompi olla aktiivinen. Monilla on varmaan se fiilis, että heistä on haittaa sen sijaan, että toimintaa kaivattaisiin. Vaikka jonkinlainen step by step -ohjeistus visuaalisesti miellyttävänä ja viestiltään rohkaisevana olisi tärkeä karun lupaluettelon sijaan.”

Advertisement

Jakamistalouden verotus kaipaa pohdintaa ja uusia ratkaisuja

Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen on peräänkuuluttanut viisaiden ryhmää, jossa verotuksen ja jakamistalouden asiantuntijat arvioisivat verotussääntöjen muutostarvetta jakamistalouden osalta (http://www.elisa.net/minun-kotini-on-sinun-hotellisi/ > Luku 9: Suomessa verottaja haluaa edistää jakamispalveluja). Verottaja haluaisi kannustaa jakamistalouden palvelujen tarjoamista ja käyttöä, mutta nykyiset verosäädökset eivät sitä tue.

Kävimme 9.11.2015 keskustelemassa Mannisen kanssa ymmärtääksemme tarkemmin, miten jakamistalouden nousu näyttäytyy verottajan kannalta. Mukana olivat myös Inga Nyholm valtiovarainministeriöstä ja KatuMetro-ohjelman jakamistaloushankkeiden edustajat Minttu Harmaala Haaga-Heliasta sekä Mats Nylund ja John Grönvall Arcadasta.

Pienten tulojen verottaminen käy kalliiksi

Suomen verolainsäädäntöä aikanaan laadittaessa ei ollut näköpiirissä, että säädöksiä päädytään soveltamaan myös jakamistalouden aikakaudella. Lainsäädäntö linjaa kaikki tulot laajasti veronalaisiksi. Tämä ei sovi kovinkaan hyvin tilanteeseen, jossa yksityishenkilö saa monia pieniä tuloja eri lähteistä, kuten majoitus-, kyyti- ja ravintolapalvelujen tarjoamisesta. Verottajan näkökulmasta jakamistalous tuo ainakin neljäntyyppisiä ongelmia:

1) Pienten tulojen verottaminen työllistää hallintoa tuoden kustannuksia, jotka ylittävät veroina kertyvät tulot. Tämä on verottajan näkökulmasta jakamistalouden ongelmista nykyisin suurin.

2) Monien eri lähteistä tulevien tulojen ilmoittaminen on työlästä tulonsaajille, eikä myöskään palkkaa toiselle maksava yksityishenkilö pääse ilmoittamisessa helpolla. Tämä voi lisätä harmaata taloutta, jolloin verotuloja jää saamatta. Manninen arvioi jakamistalouden tuoman harmaan talouden olevan vielä suhteellisen pientä. Ilmoittamisen mutkikkuus ei ole sinänsä uutta, mutta jakamistalouden yleistyessä sen mahdolliset kielteiset seuraukset kertautuvat.

3) Ilmoittamisen työläys voi vahvistaa ihmisten mielikuvia byrokratiasta. Tämä voi rapauttaa veronmaksumoraalia yleisemminkin.

4) Jakamistalouden ylikansalliset yritykset maksavat veronsa muualle kuin Suomeen (ei verohallinnon mutta valtiontalouden ongelma). Näin toimii moni perinteinenkin suuryritys, mutta jakamistalouden yleistyminen kasvattaa ongelmaa.

Veronmaksajat kaipaavat ohjeita

Verohallinnolle tuli aiemmin runsaasti kyselyitä aikapankkien kautta tapahtuvan palvelujen vaihdon verokohtelusta. Vuonna 2013 verottaja antoi ohjeen, jossa linjattiin kaikki vastikkeellinen, myös ilman rahaliikennettä tapahtuva työ veronalaiseksi. Ohjeen myötä aikapankkeja koskevat yhteydenotot ovat loppuneet. Vapaaehtoistyön toimintaedellytysten kehittämistä käsittelevän VM:n raportin mukaan järjestöt ovat kokeneet linjauksen ongelmalliseksi, ja aikapankkitoimintaan osallistuminen on sen myötä vähentynyt.

Nykyisin kyselyitä tulee etenkin ravintolapäivätyyppisessä ruoanmyynnissä saatavien tulojen verotuksesta. Veronmaksajia askarruttaa usein, paljonko saa ansaita verottomasti ja millaisen toiminnan verottaja katsoo ammattimaiseksi. Verotus saattaa muodostaa kansalaistoiminnalle kannustinloukun, sillä pelkän byrokratian – ei siis välttämättä veromenon – pelon on todettu hillitsevän toimeliaisuutta.

Edellä mainitussa VM:n raportissa ehdotetaan vapaaehtoistyöhön liittyvien vero- ja muiden ohjeiden kokoamista selkiytettyinä kehitteillä olevaan vapaaehtoistyön portaaliin. Voisiko portaalia kehittää paikaksi vastausten löytämiselle myös laajemmin jakamistaloudessa esiin nouseviin verotuskysymyksiin?

Apua kansainvälisestä tarkastelusta ja tulorekisteristä

Kuten Manninen on blogikirjoituksessaan ehdottanut, yksi tapa helpottaa pienten tulojen tuomaa työkuormaa olisi tehdä yksityishenkilöiden välinen palvelujen myynti tiettyyn rajaan asti verovapaaksi. Samaan tapaan toimitaan nykyään koti-irtaimiston myynnin suhteen. Sama idea on Mannisen mukaan ainakin USA:ssa käytössä olevassa ns. 1099-säännössä. Sitä ja muita ulkomaisia esimerkkejä olisi hyödyllistä kartoittaa siltä kannalta, voitaisiinko niistä ottaa oppia säädösten ja käytäntöjen kehittämiseen Suomessa.

Verottajalle helpointa olisi, jos maksuista tulisi heille automaattinen tieto. Ideoimme tapaamisessa, että tulojen ilmoittamista voitaisiin pyrkiä yksinkertaistamaan jonkin palkka.fi-palvelua pelkistetymmän uudenlaisen sovelluksen avulla. Järjestettäisiinkö esimerkiksi Datademo-tyyppinen kehittämiskilpa sovelluksesta, joka välittäisi tulotiedot verottajalle automaattisesti kunkin maksutapahtuman yhteydessä? Olisiko ideaa yhdistää voimia tässä kansainvälisestikin? Esimerkiksi Viron presidentin Toomas Hendrik Ilves on ehdottanut tämäntyyppisen Real Time Economy -sovelluksen kehittämistä.

Sovellus voisi rakentua yksityishenkilöiden käyttöliittymäksi
vuonna 2019 käyttöön otettavaan kansalliseen tulorekisteriin. Rekisterin on tarkoitus helpottaa alkuun etenkin yritysten työtaakkaa, mutta se avaa mahdollisuuksia järjestää verotusta kätevämmäksi myös jakamistalouden yksityisten toimijoiden kannalta.

Keskustelulla kohti konkreettisia toimia

Totesimme tapaamisessa, että verotuskäytäntöjen kehittämisessä tarvitaan keskustelua myös ainakin VM:n veroasiantuntijoiden sekä kansanedustajien kanssa. VM:n veroasiantuntijoita kävimme tapaamassa joulukuussa, ja tammikuussa keskustelu jatkui Sitran jakamistalousasiantuntijoiden kanssa.

Alkuvuonna 2016 työstämme tapaamisten antia hyödyntävää julkaisua avuksi keskustelun avaamiseen laajemmin ja myös kansanedustajien suuntaan. Julkaisun kiteytykset jakamistalouden verotuksen nykyhaasteita ja kehittämisnäkymistä voisivat esimerkiksi toimia taustamateriaalina aihetta käsittelevälle seminaarille, jollainen sopisi vaikka jatkoksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan työlle jakamistalouden parissa.

Ympäristöministeriössä karsitaan rakentamisen normeja ja toivotaan aktivismia ikääntyneiden asumiseen

Kävimme 29.9.2015 ympäristöministeriössä tapaamassa Timo Saarista, Erja Väyrystä ja Olli Maijalaa. Keskustelun tarkoituksena oli etenkin hahmottaa kaupunkialueiden kehittämistä koskevaa valtionhallinnon norminpurkutyötä ja siihen liittyviä selvitystarpeita kaupunkiaktivismien helpottamisen näkökulmasta.

Laki jättää tilaa kaavoitusaktivismille

Maankäytön suunnittelussa on nykyisellään vain vähän sitovia kansallisen tason normeja, sen sijaan rakentamisessa niitä on enemmän. Lainsäädäntö mahdollistaa kansalaisten omaehtoista aktivismia kaavoituksessa melko hyvin, sisältyyhän maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) oma erityinen luku 8, joka koskee kaavoitusmenettelyä ja vuorovaikutusta. MRL jättää monia asioita kuntien ratkaistavaksi. Myös valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat varsin yleispiirteisiä. Sosiaalisen median suhteen MRL on neutraali, joten sen hyödyntäminen osallistamisessa on mahdollista.

Esimerkiksi aktivistien tekemää vaihtoehtosuunnittelua ei valtion tasolta suitsita mitenkään Ratkaisut maankäytön ja kaupunkitilan kehittämiseen suuntautuvien aktivismien mahdollisesta hyödyntämisestä tehdään pääasiassa kunnissa. Esimerkiksi tilojen väliaikaiskäyttöön saamisessa usein vastaan tuleva rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen ratkaistaan kuntatasolla asiaa koskevien säännösten puitteissa. Rakennusten käyttötarkoituksen muuttaminen on yksi asioista, jota pyritään säännöksiä kehittämällä parhaillaan selkeyttämään ja helpottamaan.

Nykymuotoinen kaavoitus ei kuitenkaan suosi nopeasti syntyvien ideoiden saamista mukaan sitä mukaa kun niitä syntyy. Useimmiten on tarkoituksenmukaisinta, että asemakaava ei ole liian yksityiskohtainen eikä aseta turhia esteitä uusille ideoille ja toteutuksen ratkaisuille. On hyvä että kaava kestää aikaa ja antaa keskeiset reunaehdot muuttuvien tilanteiden mukaisille käyttö- ja rakentamistarpeille. Kaavoitus ei ole luonteeltaan kovinkaan dynaamista toimintaa, eikä sitä ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Meillä on voimassa useita yli 100 vuotta sitten hyväksyttyjä asemakaavoja. Kuntien rajallisten kaavoitusresurssien vuoksi joudutaan yleensä tarkkaan harkitsemaan, mitä alueita voidaan ottaa kaavoituksen kohteiksi. Kaavoitusta saatetaan raskauttaa eri intressitahoilta tulevilla odotuksilla heti kun kaavaprosessi avataan. Huomattavaa on myös, että maankäyttösopimuksiin liittyvissä kaavoissa osallistaminen saattaa olla vaikeaa toteuttaa.

Rakennuksiin liittyvä sääntely kevenee

Rakentamista ohjaa nykyisellään hyvin yksityiskohtaisia säännöksiä sisältävä rakentamismääräyskokoelma. Meneillään on kokonaisuudistus, jossa kokoelmasta tehdään nykyistä tiiviimpi ja yleispiirteisempi karsimalla pois liian yksityiskohtaisia määräyksiä ja erottamalla selkeästi velvoittavat säännökset ohjeista.

Aktivismien kannalta merkittävää on ainakin vanhojen rakennusten käyttöä koskevien säännösten selkeyttäminen ja myös helpottuminen, kun uudistuksessa selvennetään, mitkä määräykset koskevat uudisrakentamista ja mitkä korjausrakentamista. Turhia mutkia on aiemmin aiheutunut siitä, että vanhoihin rakennuksiin on sovellettu uudisrakentamiseen tarkoitettuja määräyksiä. Uudistuksessa halutaan myös helpottaa pienimuotoista, esimerkiksi piharakentamista.

Tärkeä uudistus on myös kokoelman uudelleenkirjoittaminen kauttaaltaan kielellä, joka selventää, että ohjeet ovat vain neuvoa antavia. Ilmaisut kuten ”tulee olla” ja ”on oltava” muotoillaan uudelleen niin, ettei ohjeita enää tulkittaisi niin helposti velvoittaviksi. Ministeriön virkamiehet eivät ole pitäneet ilmaisumuotoja ongelmallisina, mutta heille ohjeiden ei-velvoittava asema on ollut itsestään selvä toisin kuin monille muille.

Uudistus tekee juuri sitä, mitä kaupunkiaktivismihankkeen havaintojen mukaan kannattaa tehdä, eli vähentää aiheetonta byrokratian pelkoa. Normit eivät ole vain säädöksiä ja niiden pykäliä vaan laajempia toimintakulttuureja ohjaavia ehtoja. Kannattaisiko muilla hallinnonaloilla ottaa tästä kieliuudistuksesta mallia? Maailma muuttuisi paljon jo sillä, että yleinen ilmapiiri kansalaisten parissa liikkuisi sääntökulttuurisesta ”byroslaviasta” kohti ”sallimaata”, jossa omatoimisuus olisi lähtökohtaisesti sallittua ja suositeltavaa.

Soveltajien osaamistarve kasvaa, tukemista kehitettävä

Mitä tarkempi normi on, sitä helpompi sitä on soveltaa. Normien yleispiirteistäminen ja karsiminen lisää tarvetta tukea soveltamistyötä. Esimerkiksi rakennusvalvonnassa pitäisi olla osaamista pätevään harkintaan lupa-asioissa. Mitä pätevämmät tekijät rakentamishankkeessa on, sitä pienemmäksi valvonnan rooli voi jäädä.

Osaava rakennusvalvonnan edustaja kykenee arvioimaan tekijöiden pätevyyden ja tilanteen vaatimukset. Moni normi on tehty suojaamaan heikompia – yksilöitä, ryhmiä, ympäristöä. Osaava soveltaja näkee, milloin joitakin normeja ei tarvitse soveltaa, esimerkiksi milloin jokin velvoite voidaan ohittaa siksi, että haitan aiheutuminen velvoitteella suojattaville osapuolille olisi epärealistista. Tukea voidaan tarvita myös rohkeuden kehittämiseen siinä, etteivät soveltajat vaadi normien noudattamista vain varmuuden vuoksi.

Hallinnon ja aktivistien kumppanuuksia mietittäessä päädytään usein pohtimaan, miten paljon viranomainen voi laskea vapaaehtoisten toiminnan varaan ilman, että syntyy liian suuria riskejä jonkun osapuolen kärsimisestä esimerkiksi aktivistien innon lopahtaessa. Muun muassa metropolitutkimusseminaarissa oli esillä, että aktivistien kanssa toimivalle hallinnolle on tärkeää pitää vastuu kuitenkin itsellään.

Viriävän aktivismin yksi mahdollinen kehityssuunta on vastuut selkiyttävä kumppanuus

Julkisen ja yksityisen rajankäyntiä tehdään uusiksi monella alalla. Mikä on pidettävä julkisvallan suorassa kontrollissa ja mitä voitaisiin antaa kansalaistahojen – tai kenties yritysten – hoidettavaksi? Millaisia toimintamalleja tarvitaan?

Kaupunkitilaa konkreettisesti muovaavissa aktivismeissa pohdituttaa vastuu tilan laadusta, turvallisuudesta ja avoimuudesta. Jos kaupunkilaiset ryhtyvät oma-aloitteisesti vaikka hoitamaan julkista viheraluetta, parhaimmillaan hoitotoiminta lisää heidän osallisuuttaan, tukee yhteisöllisyyttä ja säästää julkisia varoja ympäristön laadun samalla jopa parantuessa. Yksi uhkakuvista taas on tilan kehittyminen ulossulkevaksi, jos hoitajat alkavat pitää sitä vain omanaan.

Kumppanuutta ja vastuunjakoa puistojen hoidossa on viime aikoina Suomessa kehittänyt ainakin Espoo Meidän puisto -toimintamallissaan. Mallin hoitosopimuksissa esimerkiksi asukasryhmä tai taloyhtiö sitoutuu huolehtimaan tietystä alueesta, ideana, että innokkaat voivat itse tekemällä korottaa alueen laatutasoa, kun kaupungin resurssit eivät siihen riitä. Spontaanimpaa hoitoaktiivisuutta moni kaupunki kannustaa talkookäytännöillä, joissa talkoisiin tulijat saavat kaupungilta esimerkiksi roskapihtejä, kitkentävälineitä tai istutettavia kukkasipuleita.

Aktivismit asumisen kehittämisen voimavaraksi

Ympäristöministeriötä kiinnostavat aktivismien tuomat mahdollisuudet myös ikääntyneiden asumisen kehittämisessä. Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 tavoitetta ikääntyneiden asumista tukevien toimintamallien kehittämisestä tukisi sen selvittäminen, millaisia lupaavia aktivistien voimavaroja hyödyntäviä ratkaisuja jo on ja millaisiin vielä hyödyntämättömiin mahdollisuuksiin kannattaisi tarttua.

Tätä mietittäessä kannattaa hyödyntää jo tehtyä työtä, kuten Demoksen ja Y-säätiön kohtuuhintaisen urbaanin asumisen kehittämistyössä kokoamia ideoita. Naapuruuspiirin  tapaan jo kuvattuja toimintamalleja voisi joukkoideoida eteenpäin aktivismien uusien mahdollisuuksien hyödyntämisen kannalta.

Ajatuksia jatkoon

Suomessa elää edelleen suhteellisen vahvana ajattelu, että vastuu usein kuuluu pitkälti viranomaisille. Kansalaiset saattavat helposti syyttää viranomaisia. Rakentamishankkeissa helposti ajatellaan, että mahdollisista ongelmista voi osin syyttää hankkeelle luvan myöntänyttä viranomaista, vaikka viranomaisen vastuu ulottuu vain lupaedellytysten täyttymisen varmistamiseen ja vastuu sen jälkeen on täysin hankkeen järjestäjällä tai toteuttajalla.

Hallintokulttuurissa kauttaaltaan on vielä uutta, että kansalaiset ottavatkin aktivisteina itse vastuuta tehtävistä, joiden perinteisesti on katsottu kuuluvan hallinnon organisoitaviksi. Viranhaltijan ei ole helppo ryhtyä rohkeaksi hyödyllisten aktivismien helpottajaksi, jos kansalaiset kokemuksen kautta mieltyvät enemmänkin vastuun pakoilijoina. Ilmapiirin muutos ”byroslaviasta” ”sallimaahan” vaatii ainakin lisää myönteisiä kokemuksia aktivistien onnistuneesta vastuunotosta.

Keskustelussamme kulttuuritapahtumia koskevasta sääntelystä oli esillä, että esimerkiksi Kallio Block Partyn tyyppisissä toistuvasti järjestettävissä tapahtumissa ennakkovalvonta voisi keventyä, kun kokemus on jo osoittanut kyseisen tapahtuman sujuvan ilman suurempia ongelmia. Voisiko normien soveltamisen ohjeistamisessa olla jopa toimialat ylittävänä linjana, että toiminnan valvonta voi olla kevyempää, jos on jo näyttöä tekijöiden pätevyydestä ja toiminnan sujumisesta, ja toimintaa jatketaan aiemmin toteutetulla tavalla?

Voisiko normien ja soveltamisohjeiden kehittämisellä saada paitsi mahdollistettua myös aktiivisesti kannustettua aktivismien hyödyntämistä voimavarana? Järeänä keppikokeiluna voisi tehdä voimavarojen hukkaamisesta rangaistavaa kuten Ranskassa tehtiin hävikkiruoan hukkaamisesta. Realistisemmin voisi harkita kokeiltavaksi jonkinlaisia porkkanoita. Olisiko ideaa kehittää normien soveltamisohjeiden osaksi helppokäyttöistä ja havainnollista esimerkkitietopankkia, johon saisi ilmiantaa hyviä tapauksia aktivistien ja hallinnon yhteistyöstä? Jospa tietopankkiin kuvatuista esimerkeistä valittaisiin avoimessa prosessissa voittajaviranomainen, joka saisi tunnustuksen, myönteistä julkisuutta ja myös vaikka varat opiskelijan työllistämiseen avuksi hyvän käytännön kehittämisessä eteenpäin.

Yhteisöllisiä kohtaamispaikkoja Lahteen – ruokapiiri ja Malskin kehittäjät edelläkävijöinä

Lahden vierailullamme 28.4.2015 pääsimme tapaamaan kaupungin edustajien ja ympäristömummojen lisäksi Lahden ruokapiiri ry:n puheenjohtaja Sanna Virtaa ja eri toimijoiden kohtaamisia edistävien tilojen kehittäjiä, Juhani Vainiota ja Juhani Bomania.

Juhani Vainio toimii yhtenä isäntänä co-working-tila co/Malskissa, jossa kokoonnuimme. Hän on vastannut projektipäällikkönä tulevan yritys- ja kulttuurikeskus Malskin tilakonseptien kehittämisestä ja toimii koordinaattorina Lahden luovan talouden ja toiminnan kehittämisyhdistys Luovat ry:ssä. Juhani Boman on Malskin suunnittelusta vastaava arkkitehti.

Valoisa kokoontumispaikkamme co/Malski taipuu moneen, kokouksista tapahtumien ja näyttelyjen järjestämiseen. Tarjolla on vuokrattavia työ- ja yhteistyöpisteitä ja kopiointi- ja kahvilapalveluja.

Ruokapiiri ratkaisi aktiivisuushaasteen, mutta toiminta riutuu kunnon tilan puuttuessa

Lahden aktiivinen ruokapiiri oli yksi ensimmäisistä asioista, johon hankekumppanimme Lahden kaupungilta kehottivat meitä tutustumaan keskustellessamme heidän kanssaan ensimmäistä kertaa kaupunkiaktivismista Lahdessa. Ruokapiirin aktiivisuus on kansalaisaktivistien tietoisten valintojen tulosta. Toiminnan tähänastinen tarina on omanlaisensa esimerkki aktivismin mutkan kautta menestykseen kulkeneesta elinkaaresta.

Ruokapiirin toiminta Lahdessa aloitettiin ajatuksella, että kaikki piirin jäsenet osallistuvat talkootyöhön kuten kassien pakkaamiseen. Lahden seudun luomuruokapiirin nimellä käynnistyneeseen yhteisöön tuli mukaan satoja jäseniä. Kuten yhteisöissä usein, vapaaehtoistyöhön heistä osallistuivat lopulta kuitenkin vain harvat. Kun suuren piirin pyörittäminen alkoi käydä aktiiveille rankaksi, he lakkauttivat piirin ja perustivat tilalle uuden, johon jäseneksi otettiin vain talkootyötä oikeasti tekevät.

Uudessa Lahden ruokapiirissä jäsenmäärä kutistui näin noin neljäsosaan, mutta samalla myös talkootyön määrä henkilöä kohti ja riski aktiivien uupumisesta pienenivät huomattavasti. Toiminta ehti jatkua menestyksellä noin puoli vuotta. Alkuvuonna 2015 törmättiin tilaongelmaan, kun jakelutila menetettiin vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi. Väliaikaiseksi jakelutilaksi järjestyi Liipolan lähiössä sijaitseva Liipolan seurakuntakodin varasto. Vaikka varasto on Liipolassa ostoskeskuksen tuntumassa, sijainti on niin syrjäinen, ettei ruokapiirin toiminta pääsisi palvelemaan yhteisöä siten kuin sen olisi tarkoitus.

Ruokapiiri tarvitsee kotipesän siellä, missä ihmiset liikkuvat

Keskeisellä paikalla muiden palvelujen luona sijaitessaan jakelupiste mahdollistaisi ruokapiirin toiminnan avautumisen näkyvästi muillekin kuin ruokapiiriin jo kuuluville. Esimerkiksi ostoskeskuksessa jakelupiste voisi helposti lisätä ihmisten kohtaamisia ja jopa paikan muodostumista pysyvämminkin yhteisölliseksi tapaamispaikaksi. Näin toimii Helsingissä Laajasalon ostoskeskuksessa sijaitseva Saaremme-ruokaosuuskunnan jakelutila, joka on samalla kaikille avoin puoti ja kahvila. Herttoniemen ruokapiiri taas toimii vuokralaisena kirjaston lehtisalissa.

Sijainti suosittujen arkireittien varrella helpottaisi toiminnan laajentamista, kun jakelun näkyvyys lisäisi ihmisten tietoisuutta ruokapiirin olemassaolosta ja voisi herättää kiinnostuksen tulla mukaan. Syrjäiseen varastotilaan poikkeavat tuskin muut kuin ne, jotka toiminnasta jo tietävät. Etäinen sijainti lisää matkustustarvetta ja karsii piiristä niitä, joille helppo saavutettavuus on kynnyskysymys.

Yrityksen ja kansalaislähtöisen ruokahuollon kumppanuus – maatilatori Lahdessa tiennäyttäjäksi?

Pohdimme, että Lahdessa hyvä yhteistyömalli voisi syntyä jakelupisteen tuomisesta esimerkiksi Lahdessa keskustan Trio-kauppakeskuksessa sijaitsevan Benjamin Maatilatorin yhteyteen. Ruokapiiriläiset muodostaisivat maatilatorin kanta-asiakaskunnan, kun he tilauksiaan noutaessaan helposti ostaisivat samalla maatilatorin tuotteita heräteostoksina ja valikoimaan tutustuttuaan suunnitellustikin.

Ruokapiirin talkootyötä tekevät jäsenet voisivat hoitaa tuotteiden pakkaamisen itse kuten nytkin. Ne, jotka haluaisivat ruokapiiriin tuotteita mutta eivät välitä talkoista, voisivat saada kassin maksua vastaan valmiiksi pakattuna. Pakkaustyöstä maksettaisiin maatilatorille. Maatilatorin työntekijät voisivat käyttää pakkaamiseen työpäiviensä hiljaisemmat hetket. Ainakin paikan päällä käydessämme vaikutti, että heillä voisi hyvin olla aikaa siihen.

Tuotteet maksettaisiin etukäteen netissä tai maatilatorin kautta. Lahden ruokapiiri ei vielä ole ottanut toiminnastaan jäseniltä katetta. Sanna arvioi, että katteen ottamista voi olla tarpeen jatkossa harkita. Ainakin Laajasalossa ruokaosuuskunnan toimintaa on saatu varmistettua sillä, että katteen avulla pari aktiivia saa työstään palkkaa.

Ruokapiirin jakelun tapahtuminen maatilatorin tiloissa tehostaisi lähiruoan tuottajien logistiikkaa. Logistiikan tehottomuus on nykyisellään yksi syy siihen, etteivät tuottajat ole ruokapiireistä aina niin innostuneita kuin voisi kuvitella. Parhaimmillaan tuotteiden tilaukset ja logistiikan koordinointi voisivat tulevaisuudessa hoitua Suomen ruokapiireille yhteisen tilausjärjestelmän avulla. Tällaista on rakentamassa Pro Ruokapiirit ry, Pasi yhtenä hallituksen aktiiveista.

Malski – luovuuden, aktivismin ja kohtaamisten keskus

Tulevaisuudessa Lahden ruokapiirin kotipesäksi sopisi myös Mallasjuoman vanhan panimon tiloihin avattava monitoimikeskus Malski. Sinne on maatilatorikin muuttamassa. Vuonna 2016 avattavaan keskukseen on tulossa mm. esiintymis- ja näyttelytiloja, tapahtuma-areena, kahvila-ravintola, pienmyymälöitä, luovien alojen palveluita tarjoavia yrityksiä ja korkeatasoisia asuntoja. Sinne on ehdotettu myös Lahden erikoisuutta, julistemuseota, jolla nykyään ei ole tiloja lainkaan. Museon johto haluaisi sen kuitenkin mieluummin haaveilemaansa uuteen erilliseen museotilaan.

Luovat alat on Malskin suunnittelussa ymmärretty laajasti. Esimerkiksi TEM:n käyttämä jäsennys luovista aloista on sikäli kapea, että siitä puuttuvat mm. ruokakulttuuri ja palvelumuotoilu. Jäsennyksen päivittämisessä voisi herättää keskustelua luovan kansalaistoiminnan esimerkeillä – eivätkö luovuutta ilmennä myös vaikkapa yhteisöllisten tapahtumien konseptit, ruoankierrätysryhmien tapaiset ekoinnovaatiot ja yhteisöjen organisoitumisen uudet muodot?

Malskin yhdestä kerroksesta on tulossa ”laboratorio” kasvualustaksi yhteiskehittelylle ja innovaatioille. Sieltä aloittelevat yritysideoiden kehittäjät ja innovatiiviset kansalaistoimijat voivat vuokrata edullisia huoneita oheispalveluineen. Malli on johdettu maailmalla jo toimivista vastaavantyyppisistä kohteista. Mikroyritykset voisivat toimia esimerkiksi matkailun, muotoilun ja kiinteistönvälityksen aloilla. Lahden muotoiluinstituutti kouluttamille nuorille osaajille Malski voi tarjota starttihautomon ja verkostoitumisalustan.

Sanna Vahto on lopputyössään suunnitellut Malskiin lähi- ja luomuruokaan perustuvan, moneen käyttöön mukautuvan vapaa-ajanviettotilan.

Malskin tilakonsepteja on esitelty laajasti K3 Tila -hankkeen keväällä 2015 ilmestyneessä julkaisussa.

Kohtaamispaikkojen syntyä mutkistavat puuttuva näyttö ja politisoituneisuus

Sanna Virran mukaan Lahdessa ympäristötoimi on suhtautunut ruokapiirin toimintaan myönteisesti, mutta akuutin tilaongelman ratkaisemisessa kaupungin mikään taho ei ole tullut vastaan. Juhani Vainion mukaan co/Malskin kehittämisessä on törmätty kaupungin suunnalta vähättelyyn. Monitoimikeskus Malskin toiminnassa kaupunki tulee olemaan mukana, mutta näillä näkymin vain vuokraamalla tiloja kulttuuritoimintaan. Malski liikkuu toimijalähtöisesti, kun taas kaupunki hallinnoi rakenteita. Miten nämä saadaan kohtaamaan ja pelaamaan yhteen? Tässä Lahdella näyttäisi olevan tehtävää.

Kaupunkien ei ole välttämättä helppo nähdä uudenlaisia kansalaisaktivismin muotoja ja niitä tukevia tila-aloitteita suoraan edistämisen arvoisena, etenkään jos edistäminen näyttäytyy kustannustekijänä eikä sen hyödyistä ole selvää näyttöä. Hallinnon sisäinen keskustelu aktivismeihin suhtautumisesta saattaa jumittua siihenkin, ettei kukaan hallinnossa koe asiaan tarttumista omakseen. Tila-asioiden haasteena on myös politisoituneisuus – Malski on yksi nappula poliittisessa pelissä Lahden keskustassa käyttöön tulevista tiloista.

Mikä innostaisi rakentamaan aktivismien tukemisen politiikkaa?

Joidenkin uusienkin kansalaisaktivismin muotojen kanssa kaupungeilla on jo vakiintuneita toimintatapoja. Lahdessa pitkälle mietityt tukikäytännöt ja mm. linjat vastuunjaosta aktivistien ja kaupungin työntekijöiden välillä on ympäristömummo- ja -vaariaktivismilla. Kyseinen toiminta on muotoutunutkin aktivistien ja kaupungin yhteistyönä.

Keskustelua kaupunkien toiminnasta ruokapiiriaktivismin kaltaisten, kansalaisten keskuudessaan kehittämien mutta kaupunkien näkökulmasta vielä epämääräisten toimintamuotojen suhteen voi inspiroida ainakin jo käytössä olevilla tukimuodoilla ja linjauksilla. Olisiko kaupungin kannattavaa panostaa esimerkiksi ympäristömummojen ja -vaarien kahvitapaamisten tyyppisiin aktivistien kokemustenvaihtotilaisuuksiin muissakin aihepiireissä? Jos kaupunkilaisten toivotaan järjestävän tapahtumia, olisiko kaupungilla hyvä olla tapahtumatarvikkeiden lainaamo ympäristömummo- ja vaaritoimintaa palvelevan kiikari- ym. lainaamon tapaan? Saisiko ympäristömummojen ja -vaarien yksinkertaisesta sopimuslomakkeesta pohjan vastuunjaon ja oikeuksien täsmentämiseen eri toimialoilla, esimerkiksi sopimuksiin kirjastojen vapaaehtoisten kirjanhyllyttäjien toimenkuvasta?

Helpottaisiko keskustelun käynnistämistä ajattelu sitä kautta, miten kaupunki olisi tukimuotojensa hyödyntäjänä itsekin? Näyttäytyisivätkö co-working-tilat kaupungeille houkuttavampina, jos niitä yrittäjien, kansalaistoimijoiden ja muiden ohella suunniteltaisiin samalla osaksi kaupungin työntekijöiden käytössä olevaa tilaverkostoa?

Lahdessa Malskin tilat voisivat taipua niin kaupungin asukastilaisuuksien järjestämiseen kuin koulujen taide- ja yrittäjyyskasvatuspaikoiksi. Sinne voisi syntyä myös vaikka muutama rauhaisa soppi, jossa sosiaalitoimen työntekijät voisivat tavata asiakkaitaan kummankin osapuolen kannalta mukavassa epävirallisessa ympäristössä. Jospa joka toimialalla vietettäisiin yksi kahvitauko miettien, miten juuri kyseisen alan työntekijät voisivat käyttää Malskia työssään?