Some-data kaupunkisuunnittelun avuksi! Työpajassa koottiin suosituksia kaupungeille

Viitisenkymmentä aktiivia kokoontui 1.2.2017 työpajaan pohtimaan, miten kaupunkisuunnittelu voi mukautua ja hyödyntää muutosta, jossa kansalaisyhteiskunta toimii yhä enemmän sosiaalisessa mediassa. Miten somesta saatava data voi auttaa kaupunkisuunnittelijoita ei vain viestintäkanavana, vaan vuorovaikutuksen ja tiedon tuottamisen välineenä?

Järjestimme työpajan yhdessä Espoon kaupungin, Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen ja Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksella väitöstutkimustaan tekevän Pilvi Nummen kanssa.

Tuloksena kiteytyi muun muassa seuraavia suosituksia kaupunkiorganisaatioille:

• Viranhaltijoille varattava työaikaa somessa toimimiseen. Tämä tukee kaupunkilaisten luottamusta hallintoon, kun yhteydenpito virkamiesten kanssa helpottuu ja erityisesti jos viranhaltijat antavat ihmisinä hallinnolle kasvot.
• Viranhaltijoiden ei ole tarkoituksenmukaista käyttää aikaa työlääseen some-datan käsittelyyn vaan palvelua voidaan ostaa. Suunnittelun tiedon hankinta on yhteistyötä. Analytiikkayritys voi tuoda kaavoittajan pöydälle some-data-yhteenvetoja.
• Some-dataa tulee ottaa suunnittelun pohjatiedoksi.
• Somessa kaupungin hallintoa voisi edustaa ”kaupunkitalkkari” – viranhaltija tehtävänimikkeellä mutta omilla kasvoilla ja persoonana. Näin toimitaan jo esim. Lahdessa.
• Yhteistyö yhdistysten ja muiden aktiivien kanssa on myös keino aktivoida halutun some-datan tuottamista. Hallinto ja aktiivit voivat esimerkiksi sopia hauskasta tiedonkeruukampanjasta, jossa ihmisiä kannustetaan julkisemaan julkisia some-postauksia tietystä aiheesta.

Kaikki suositukset ja muut ajatukset työpajasta voi lukea koosteesta Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna – data-analyysit ja vuorovaikutus – kooste työpajasta 1.2.2017 (pdf).

Työpajatyöskentelyä pohjustettiin viidellä esityksellä:

• Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle, Helsingin yliopisto: Miten some voi palvella kaupunkisuunnittelua?
• Susa Eräranta, Espoon kaupunki: Some suunnittelijan arjessa – kokemuksia, vinkkejä ja kehittämistarpeita
• Mika Rantala, Espoon kaupunki: Mitä some antoi suunnittelutyöhön Tehtävä Leppävaarassa -hankkeessa?
• Pilvi Nummi, Aalto-yliopisto: Sosiaalinen media paikkamuistojen kartoituksessa ja
  esimerkkejä somen data-analyysista kaupunkisuunnittelussa Suomessa ja maailmalla
  
• Vuokko Heikinheimo, Helsingin yliopisto: Paikkatietoon perustuvat some-data-analyysit: Esimerkkejä ja mahdollisuuksia

Ryhmätöissä käsiteltiin neljää teemaa:

Espoon some-ohje: Alustukseksi Johanna Pellinen Espoon kaupungilta kertoi ohjeista, joilla Espoon kaupunki ohjeistaa työntekijöitään sosiaalisen median käytöstä. Ohjeet löytyvät sivun http://www.espoo.fi/some alalaidasta. Ryhmässä koottiin somen käyttöön liittyviä haasteita ja etsittiin ratkaisuja niihin.

Pyöräily ja liikkuminen: Espoon kaupungin Heini Peltosen vetämässä ryhmässä pohdittiin tarpeita ja kehittämisehdotuksia somen käyttöön kaupunkisuunnittelussa pyöräilyn ja yleisemmin liikkumisen tarkastelussa.

Tapiola: Pilvi Nummi Aalto-yliopistosta ja Vuokko Heikinheimo Helsingin yliopistosta vetivät työryhmän, jossa pohdittiin sosiaalisen median hyödyntämistä Tapiolan kontekstissa.

Kaupunkisuunnittelu: Espoon kaupungin Mervi Hokkasen vetämässä ryhmässä pohdittiin tarpeita ja kehittämisehdotuksia somen käyttöön kaavoituksen ja kaupunkitekniikan kontekstissa, mm. asumisen, rakentamisen, viherrakenteen ja kaupunkitilan suunnittelun kannalta.

Työpajassa osallistujat toivoivat, että tilaisuuksia keskustella some-datasta kaupunkisuunnittelusta tulee jatkossakin. Osallistujien pyynnöstä osallistujille jaettiin toistensa sähköpostiosoitteet jatkoyhteydenpitoa varten.

Jatkokeskustelun avuksi on myös perustettu Facebook-ryhmä SoMe & Kaupunkisuunnittelu. Ryhmässä voi avata keskusteluja ja siellä voidaan suunnitella tulevia tapaamisia yhdessä. Ryhmä on suljettu eli keskustelut näkyvät vain ryhmän jäsenille. Kaikki aiheesta kiinnostuneet, tervetuloa ryhmään mukaan!

 

 

 

Advertisement

Varjokaava kohtaa kaavoittajan: tapaus Hernesaari

Kaupunkikulttuuria edistävä Urban Helsinki -ryhmä on tehnyt vaihtoehtokaavan ja ehdottanut, ”että Hernesaaren kaavoittamisen lähtökohdaksi otetaan nykyisiä suunnitelmia selkeästi kaupunkimaisempi ratkaisu.” Kun kaupunkisuunnitteluviraston osayleiskaavaehdotuksen mukaan alueelle sijoittuisi noin 6 000 asukasta ja 3 000 työpaikkaa, niin Urban Helsinki -ryhmän kaksi visiomaista esitystä (kuva alla) noin kaksinkertaistavat nämä. Suuremmalla väkimäärällä he tavoittelevat monipuolisempia palveluja tälle kantakaupunkia laajentavalle alueelle (ks. myös Hesarin juttu).

Ryhmän ehdotukset eivät saaneet Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa alueen kaavoittajalta Matti Kaijansinkolta kovin innostunutta vastaanottoa. Hänen mielestään suunnitelmat eivät ole järin korkeatasoisia tai kehityskelpoisia.

Kaavoittajia moititaan usein huonosta asenteesta heidän projektinsa tontille tulevia ”ulkopuolisia” kohtaan. Syntyy helposti tilanne, jossa dialogia itse asiasta eli suunnittelun kohteesta ja sisällöistä ei synny, vaikka se lienee vaihtoehtokaavoituksen päällimmäinen tarkoitus. Siksi kannattaa mennä asennoitumisten taakse ja hakea yhteistä keskustelupintaa asiaperusteiden kautta.

Haastattelin Kaijansinkkoa luodakseni tarkempaa kuvaa siitä, miksei Urban Helsingin vaihtoehtokaava häntä elähdyttänyt. Tapauksen yleisempi kiinnostus koskee sitä, miten virallinen kaupunkisuunnittelu ottaa vaihtoehtosuunnittelua vastaan. Voiko varjokaavoilla vaikuttaa ja miten se parhaiten onnistuisi – sekä aktivistien että viraston kannalta?

Yksitoikkoista ruutukaavaa

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmien ruutukaavaratkaisu vaikuttaa yksinkertaiselta eikä sisällä mitään kiinnostavaa oivallusta tai omaperäisyyttä. Toisteinen ruutukaava tuottaa tasapaksua kaupunkimattoa, jonka yksiulotteisuutta pitkät katulinjat ja autopaikat vielä korostavat. Esitykset ovat yleispiirteisiä ja yksityiskohdat puuttuvat. Ohjenuoramainen ihanne, että kaupungissa pitäisi olla 200 metrin välein jokin paikka, ei hänen mielestään suunnitelmissa toteudu.

Kaupunkitilan näkökulmasta ehdotukset ovat tuulisia ja liikenneratkaisut hankalia toteuttaa järkevästi. Kapeiden umpikorttelien alimpiin kerroksiin tuskin ulottuisi auringonvaloa. Vaihtoehtosuunnitelmien osayleiskaavaehdotusta suurempi asukasmäärä lisäisi liikennettä ulos johtavalla Telakkakadulla epäilyttävän paljon. Kyse on kuitenkin todellisesta pussinperäalueesta.

Liikenteen lisäksi suurempi asukasmäärä tuottaisi enemmän tilaa vaativia pysäköintipaikkoja, joita pitäisi löytyä 200 metrin säteeltä. Pysäköinti kadunvarsiin vaikuttaa paljon korttelirakenteeseen.  Ihannetilanteessa jokainen rakennushanke toteuttaisi omat paikkansa, yleensä pihakannen alle. Silloin pysäköinti käytännössä määrää korttelin rakennusoikeuden. Pysäköinnin suhteen pyritään aina kohtuuhintaisiin ratkaisuihin. Kaupunkisuunnitteluvirasto ei suosi pysäköintitaloja, koska autovarastot ovat kaupunkikuvallisesti hankalia ja niistä tulee helposti kovin korkeita (jopa 30 metriä). ”Helppo ratkaisu olisi, että paikkojen rakentamisvaatimuksesta luovuttaisiin, mutta siihen aika ei vielä ole kypsä”, Kaijansinkko sanoo.

Kaijansinkon mukaan suunnitelmat näyttävät myös sisältävän turhan yksipuolisesti asuntoja ja toimitilaa, ja osa asumisesta on vielä satamatoimintojen takia huonosti siihen soveltuvassa paikassa. Osayleiskaavaehdotuksessa tällaisessa kohdassa on liikuntatoimintoja, jotka edustavat kasvavaa liiketoimintaa kaupungeissa.

Data ja sen avoimuus

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmat eivät ole toteuttamiskelpoisia tiettyjen reunaehtotietojen kannalta. Hänen mielestään kaikkea suunnittelun dataa ja analyysitietoa ei voikaan olla saatavissa avoimeen käyttöön, koska sitä syntyy koko ajan suunnitteluprosessin edetessä. Teknistaloudellisten tekijöiden huomioiminen ja ratkaiseminen eivät myöskään näytä kiinnostavan aktivisteja niin paljon kuin itse kaavan piirtäminen.

Melu ehdollistaa kaavoja paljon ja sitä koskevat normit ovat tarkkoja. Lisäksi on olemassa sellaista hiljaista tietoa, jota kaupunkisuunnitteluvirasto ei haluakaan jakaa avoimesti. Esimerkiksi tietoa vanhoilla satama-alueilla tyypillisten likaisten ja myrkyllisten alueiden, lähinnä vanhojen kaatopaikkojen sijainnista ja sisällöstä ei haluta ehdoin tahdoin avata.

Esimerkiksi Vuosaaren sataman tinayhdistejupakka vuonna 2003 sai aikaan kaavoittajan kannalta ylimääräisiä hankaluuksia, koska asiasta nousi mediassa kohu. Turvallisuuskysymyksissä julkisuus kaavoittajien mielestä usein synnyttää ylilyöntejä. Kaavoittajan tehtävä on tuottaa rakennettavaksi hyvämaineisia tontteja, joita halutaan rakennuttaa ja asuttaa – tietysti ympäristöstä ja terveydestä säädettyjen normien ja asiantuntijoiden mittausten mukaan huolehtien.

Ajoituksen ongelma

Urban Helsingin vaihtoehtokaavat ovat Kaijansinkon mielestä ennen kaikkea pahasti myöhässä. Aluetta on suunniteltu toistakymmentä vuotta ja sen palikat ovat asettuneet kohdalleen jo kauan sitten. Teknisiä kysymyksiä on tarkasteltu tehdyillä suunnitelmilla ja alueen infraa aletaan rakentaa jo vuonna 2018 ja taloja vuonna 2020.

Vaihtoehtosuunnittelun parantamiseksi pitäisi juuri ajoitus saada kohdalleen. Paras ajankohta kaavoittajan näkökulmasta vaihtoehtosuunnitelmille olisi ideointivaihe eli heti suunnittelutilanteen auetessa. Tällaisen Kaijansinkko pyysi aikoinaan Pro Eira -liikkeen suunnalta Hernesaarta koskien. Lisäksi virasto teetti ideasuunnitelmat kolmella eri arkkitehtitoimistolla sekä lasten ja nuorten Arkki-arkkitehtuurikoululla, joten silkasta yksisilmäisyydestä Hernesaaren kaavoitusprosessia ei voi moittia. Näistä saatiin sisällöllisiä ideoita kaavoitukseen.

Virallisen ja vaihtoehtosuunnittelun eriparisuutta synnyttää myös se, että kerrosalat lasketaan kaavoituksessa eri tavoin kuin esimerkiksi Urban Helsinki tekee. Kaijansinkko huomauttaa myös yleisesti, että kerroskorkeutta ei voi käytännössä kasvattaa kahdeksasta kymmeneen, kuten usein ehdotetaan, vaan kerroksia pitää sitten olla ainakin 12–14, jotta rakentaminen on kannattavaa. Määräysten mukaan portaisiin tarvitaan silloin toinen poistumistie, mikä kasvattaa rakentamisen kustannuksia.

Lähtötiedot jakoon!

Kaavoittajan toivomuksena vaihtoehtosuunnittelijoille olisi myös paneutuminen suunnitelman sisältöön, ei vain kaupunkimuotoon. Kaivattaisiin mielenkiintoisuutta ja nyansseja sekä kolmiulotteisuuden sekä valon ja varjot huomioivaa ajattelua ja esitystapaa. Kaijansinkko kehottaa varaamaan audienssin kaavoittajalle ennen vaihtoehtosuunnittelua, jolloin tämä voisi tarjota peliin suunnittelun faktat ja reunaehdot. ”Se on meidän työmme”, hän sanoo.

Tämä on tärkeää, koska vastaavaa varsinaista dataa ei välttämättä ole vielä olemassa muuten jaettavassa muodossa. ”Jos on intoa kehittää, totta kai otetaan mielellään vastaan.” Hyvä referenssi suunnittelujärjestelmän ulkopuolisesta suunnittelusta on Kaijansinkon mielestä Helsinki-Tampere Visions -kirja ja -näyttely vuodelta 1993.

Melkki: tyhjä taulu

Tällä hetkellä vastikään hyväksytty yleiskaava avaisi esimerkiksi Melkin saaren kohteeksi, josta kaavoittaja Kaijansinkko ottaisi mielellään vastaan ideoita ja tutkielmia, koska sen suunnittelu on alkutekijöissään. Kaavoittajan mielessä ei ole saaren suhteen vielä juuri muita suunnittelua ehdollistavia ajatuksia kuin sillattomuus ja upeiden rantojen säilyttäminen.

Tutkimushankkeemme näkökulmasta olisi kiinnostavaa, jos esimerkiksi Urban Helsinki tai Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä järjestäisi Melkin avoimen ”esikaavoitusprosessin” ja tuottaisivat sen pohjalta esisuunnitelman virallista kaavoitusprosessia varten. Järjestelyihin voisi vaikka hankkeemme tulla mukaan.

”Jälkistalinistinen hirviö” vai suunnittelukeskustelun uudistaja? Laiturilla ruodittiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmää

Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmä (LKH) edustaa uutta keskustelu- ja vaikuttamiskulttuuria kaupunkisuunnittelun kentällä. Ryhmä on herättänyt huomiota, keskustelua ja kiistaakin (ks. esim. Kaupunkiaktivismi-kurssin opiskelijatyö). Kuvauksensa mukaan ryhmä on ”kaikille niille, joiden mielestä Helsingin seudulla on aivan liian vähän oikeaa kaupunkia. Tiheästi rakennettuja kerrostalokortteleita, joiden kivijalat ovat pikkuliikkeitä täynnä ja joissa on sopivasti puistoja luomassa kaupunkilaisille kohtauspaikkoja.” Ryhmässä on yli 10 000 jäsentä.

Ryhmässä tehdään konkreettisia ehdotuksia mm. täydennysrakentamisesta, liikenneratkaisuista ja palvelujärjestelyistä ja kommentoidaan niin kaupungin kuin aktivistiryhmienkin tekemiä suunnitelmia sekä puidaan suunnitelmissa tehtyjen asukaskyselyjen tuloksia. Aktiivisimmat käyvät ryhmän keskustelutapaamisissa, tekevät yhdessä maastokäyntejä ja taustoittavat keskusteluja omissa blogeissaan. Ryhmään kuuluu myös kaupunkisuunnittelijoita, tutkijoita ja muita ammattilaisia, joista useimmat seuraavat keskusteluja mutta jotkut myös osallistuvat niihin aktiivisesti.

Uusi ilmiö – liikaa valtaa?

Keskustelu on jo herännyt siitä, onko LKH-ryhmä liiankin vaikutusvaltainen. Ryhmällä on suoria yhteyksiä kaavoituksen valmisteluun ja päätöksentekoon Helsingin toiseksi suurimman valtuustopuolueen Vihreiden kautta: osa nykyisistä ylläpitäjistä on Vihreiden kuntapoliitikkoja. Ryhmän perustaja Mikko Särelä on liittynyt Vihreisiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustamisen ja vetämisen myötä (keväällä 2011). Ryhmä saa aloitteillaan paljon mediahuomiota ja julkista keskustelua esimerkiksi valtalehti Helsingin Sanomissa, jolloin tiivistämiseen kriittisesti suhtautuvat kansalaistahot kokevat jäävänsä ilman ääntä. Osa kaupunkitutkijoistakin suhtautuu ryhmään epäluuloisesti, jopa kielteisesti. Ryhmän tapoja ohjata keskustelua ja ajaa asiaansa on pidetty hyvin määrätietoisina ja jyrkkinä. Kärkevimmissä käytäväpuheissa ryhmää on nimitetty toimintavoiltaan jopa ”jälkistalinistiseksi” ja ”hirviöksi”.

Reaktiot ovat ymmärrettävissä sitä taustaa vasten, että ryhmä edustaa luonteeltaan, toimintatavoiltaan ja vaikutukseltaan uudenlaista kansalaistoimintaa, johon ei voi soveltaa vakiintuneita ajatusmalleja. Siksi tarvitaan keskustelua. Tilaisuuden järjestivät Yhdyskuntasuunnittelun seura ja Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -tutkimushanke Laiturilla 1.11.2016. Tarkoituksena oli käydä avoin keskustelu, jolla lisätään ymmärrystä sekä LKH-ryhmästä että uusista kansalais- ja poliittisen toiminnan muodoista yleisemmin. Seuraavassa on kooste tilaisuudessa käydystä keskustelusta.

LKH aktivismin kentällä

Aluksi Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle Kaupunkiaktivismi-hankkeesta esittelivät LKH-ryhmän olemusta ja paikkaa kaupunkiaktivismien kentällä. Heidän mukaansa LKH on muuttanut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelukontekstia luomalla urbanismista ilmiön; rikastanut suunnittelukeskustelua ja laajentanut sen tietopoolia; kaventanut kansalaisten ja asiantuntijoiden välistä kuilua; innovoinut täydennysrakentamiskohteita ja keskusteluttanut niistä argumentatiivisesti; antanut kaupunkisuunnitteluvirastolle selkänojaa kaupungin tiivistämiseen sekä esittänyt uuden poliittisen toiminnan mallin.

Tutkijoiden mukaan LKH eroaa useimmista muista kaupunkiaktivistisista ryhmistä ja toimista siinä, että se nimenomaisesti pyrkii vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon ja sen valmisteluun, kun taas muut kaupunkiaktivistiset ryhmät suosivat suoraa toimintaa kaupunkiympäristön ja yhteiskunnan muuttamiseksi. Siksi ryhmään kohdistuu monia kysymyksiä. Onko kyse kansalais- vai poliittisesta liikkeestä? Ketkä saavat ryhmässä puhua ja mistä? Keitä ryhmä edustaa ja keitä ei? Miten ryhmä vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun ja paljonko sillä on vaikutusvaltaa? Onko yksi kansalaisryhmä vallannut kaupunkisuunnittelua koskevan kansalaiskeskustelun kentän?

Piilo-ohjausta ja organisointia

Tilaisuuden pääalustus kuultiin viestinnän tutkijoilta Salla-Maaria Laaksoselta (Helsingin yliopisto) ja Merja Porttikiveltä (Aalto-yliopisto). He olivat tutkineet LKH-ryhmän moderaattorien (eli adminien tai ylläpitäjien, 4–6 henkeä) suljettua verkkochattia eli keskinäisiä keskusteluja organisaatioviestinnän näkökulmasta.

Tutkijoiden mukaan LKH kuten muutkin internetin kansalaisliikkeet ovat ”viestinnällisiä järjestyksiä” eli ne rakentuvat kommunikaation kautta, koska ne ovat muuten organisaatioiltaan keveitä. Niiden epähierarkisuus ja vapaamuotoisuus (vrt. ”keskusteluryhmä”) on sikäli näennäistä, että todellisuudessa ylläpitäjät hallinnoivat ja ohjailevat keskusteluja ryhmän tavoitteiden mukaisesti monin keinoin luodakseen haluamansa keskusteluympäristön.

Tutkijoiden aineistossa puhutaan paljon keskustelukulttuurista, noteerataan keskusteluihin osallistuvia merkkihenkilöitä, moititaan joidenkin jäsenten käytöstä ja neuvotellaan heidän jäsenyydestään, suunnitellaan ulkoista viestintää sekä mietitään keinoja ohjailla keskustelua haluttuun suuntaan. Ylläpitäjät toimivat siis avoimesti ilmaistun ja ainakin periaatteessa kaikkien ryhmän jäsenten jakaman tavoitteen mukaisesti, mutta heidän käyttämänsä keinot ja toimet ovat muilta salattuja. Ulkoisella viestinnällä puolestaan rakennetaan ryhmälle identiteettiä ja organisatorista luonnetta, joka menee pitkälle yli keskusteluryhmän käsitteen.

Ryhmän organisoituminen on ideologisesti värittynyttä ainakin kahdella tavalla. Urbanismin ideologian lisäksi myös ajatus sivistyneestä ja faktapohjaisesta verkon keskustelukulttuurista toimii ryhmän toiminnan keskeisenä ohjenuorana. Keskustelukulttuuri-argumenttia käytetään ryhmän julkisissa keskusteluissa eräänlaisena mustana laatikkona: ylläpitäjät olettavat kaikkien jäsenten sitoutuneen tiettyyn keskustelukulttuuriin liittyessään ryhmään.

Kritiikkiä ja kiitosta

Esitysten jälkeen puheenvuoron saivat Aalto-yliopiston ympäristöpsykologian dosentti Liisa Horelli, Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki ja lopuksi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustaja Mikko Särelä.

Horelli kuvasi LKH-ryhmää erittäin vaikutusvaltaisena poliittisena kansalaisliikkeenä, jolla on myös ollut selvä vaikutus esimerkiksi yleiskaavaan. Horelli onnitteli ryhmää onnistuneesta, joskin omien näkemystensä vastaisesta poliittisesta työstä. Hän huomautti ryhmän miesvaltaisuudesta ja peräänkuulutti naisnäkökulmaa ja pehmeämpiä arvoja, kuten kaupungin rakentamista kauniiksi sekä lapsi- ja ihmisystävälliseksi. Horelli kritisoi myös ryhmän yksiulotteista näkemystä urbanismista ja toivoi ryhmälle vastaliikkeitä. Laaksosen ja Porttikiven tutkimuksen Horelli sanoi osoittavan, että ryhmää ohjaillaan taitavasti sen kaksoisrakenteen avulla, jossa moderaattorien salainen ylätaso ohjaa massojen lattiatasoa kontrolloiden sitä, ketkä saavat puhua ja keitä ryhmä edustaa.

Lapintie nosti niin ikään esiin LKH-ryhmän kaksoisroolin: se syntyi poliittisena liikkeenä, mutta on kasvaessaan muuttunut keskustelupaikaksi muillekin urbanismista kiinnostuneille.  Tämä kahtalaisuus toisaalta tuottaa melko laadukastakin keskustelua (esimerkiksi viitataan lähteisiin, vastataan argumentteihin, tarkennetaan jne.), mutta se saa aika ajoin moderaattorit huolehtimaan siitä, että ryhmän valloittamaa poliittista tilaa ei käytetä liikaa ideologisia tavoitteita vastaan. Lapintien mielestä ryhmän keskustelu ei ole kuitenkaan ulossulkevaa. Keskustelulla on hänestä arvoa sen toimiessa blogi- ja muiden tekstien levittämisen kanavana siten, että erilaiset ihmiset pääsevät haastamaan toistensa ja asiantuntijoiden näkemyksiä. Hänen oman tutkimuksensa mukaan tämänkaltainen keskustelu pitkälti puuttuu kaupungin hallinnon virallisesta vuorovaikutuksesta.

Mäntymäen mielestä LKH-ryhmä on ensinnäkin tuonut urbanismin keskustelukentälle, jolla sitä vastustavaa puhetta on paljon. Ryhmä on muodostunut urbanismikeskustelun merkittävimmäksi areenaksi Suomessa ja moninaistanut keskustelua aikana, jolloin Helsinki kasvaa kovaa. Keskustelun tasoa ja keskustelijoiden asiantuntemusta Mäntymäki kiitteli hyväksi ja kertoi arvostavansa sen moderointityötä. Hän piti tärkeinä myös ryhmän kannanottoja ja muita keskustelujen ulkopuolisia toimia ja arveli ryhmän parhaimmillaan sparraavan kaupungin suunnittelukoneistoa. Mäntymäen mielestä ryhmän agenda on selkeä ja läpinäkyvä ja ryhmä on siis avoimen poliittinen – ei kuitenkaan puoluepoliittinen, mikä hänestä on tärkeää, jottei urbanismista kiinnostuminen leimaudu poliittisesti.

Puolustuksen puheenvuoro

Viimeisen puheenvuoron sai Mikko Särelä. Hän kertoi perustaneensa ryhmän alun perin ajamaan politiikkaa, jolla Helsingin asuntojen hintoja saataisiin alas. Hän oli myös kokenut itse (kanta)kaupungin jääneen kulttuurisesti esikaupunkien varjoon ja urbaanien ihmisten olleen kaupunkikeskustelussa syrjitty vähemmistö ilman sanoja, joilla puhua. Särelä piti Horellin kritiikkiä pehmeiden arvojen puutteesta aiheellisena, mutta mainitsi, ettei usko näiden agendojen olevan aivan vastakkaiset. LKH-ryhmässä halutaan tiivistä kaupunkirakennetta, mutta myös esimerkiksi vehreyttä kaupunkia piristämään.

Särelä kertoi itse tarjonneensa viestinnän tutkijoille LKH-ryhmän moderaattorichattia tutkimusaineistoksi, jota hän piti tärkeänä tutkia. Ryhmän agenda on ilmaistu avoimesti eikä keskushenkilöitä ole ollut tarkoitus piilotella. Särelän mukaan ryhmän jäsenmäärä on kasvanut isoin pyrähdyksin varsinkin 2013 kuntavaalien jälkeen, jolloin on tullut tärkeäksi opettaa uudet jäsenet hyville keskustelutavoille. Hän painotti, ettei iso keskusteluryhmä kokemuksen mukaan toimi ilman kunnon moderointia. Pyrkimys on ollut ennen kaikkea moderoida pois sellaiset kommentit, joiden tarkoitus on estää toisia keskustelemasta itse kulloisestakin asiasta.

Yleiskeskustelu: puolesta ja vastaan

Yleisökommentit osoittivat ryhmän herättävän tunteita. Sekä ryhmän agenda että moderointi saivat sekä kiitosta että kritiikkiä. Ryhmän tapaa ymmärtää kaupunki urbanistisesti pidettiin paluuna sadaksi vuodeksi katkenneeseen perinteeseen mutta myös liian yksinkertaistavana, sillä hyvä tiiviskin kaupunki merkitsee yhdelle yhtä ja toiselle toista. Lapintie kommentoi ajatuksen ”lisää kaupunkia kaupunkiin” olevan absurdi, mutta kaupungin hallinnonkin ottaneen sen yleiskaavoituksessa omakseen. Hänestä puhetapa tuo ongelmia, kun se toiseuttaa muuta kuin korttelikaupunkia ei-kaupungiksi ja niiden vähävaraisempia ihmisiä ei-kaupunkilaisiksi.

Jos sanaan kaupunki sisältyy sosiaalinen elämä, kenen sosiaalinen elämä siihen sisältyy, kysyttiin. Syntyy näköharha, jossa sosiaalisessa mediassa syntyvän keskustelun koetaan edustavan kaupunkilaisten ääntä, vaikka todellisuudessa keskustelijat olisivat varsin homogeeninen joukko keskiluokkaisia, suomea äidinkielenään puhuvia päätetyöläisiä. Malmin lentokentästä keskustelemisen kieltoa ryhmässä paheksuttiin. Entä miksi puhua vain Helsingistä vai saako ryhmässä ylittää kuntarajat? Urbanismin riskinä pidettiin myös betoniviidakkoa ja kivierämaata, jos viihtyisiä palveluja ei talojen kivijalkoihin saada. Ryhmään kaivattiin mukaan lisää kaupunkisuunnittelun viranhaltijoita ja heidän asiantuntemustaan.

Hyvää keskustelukulttuuria vai poliittista ohjausta?

Paikalla olleet LKH-ryhmän moderaattorit korostivat ryhmän inklusiivisuutta, hyviä kokemuksia ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä. He haluavat ryhmän olevan avoin monenlaisille keskustelijoille, tavallisista kaupunkilaisista toimittajiin, poliitikkoihin, tutkijoihin ja etenkin kaupunkia suunnitteleviin viranhaltijoihin. Moderaattorit pitävät ryhmän merkittävänä ansiona juuri sen keskustelukulttuuria, johon virkamiehetkin voivat tulla avaamaan suunnitelmiaan ja osallistumaan keskusteluun ilman pelkoa henkilöön käyvästä huutelusta. Ryhmän suosio perustuu heidän mukaansa siihen, että kaikki otetaan mukaan eikä pelotella pois. Tapaus Malmia he selittivät sillä, että kaikki keskustelu alkoi palautua tähän yhteen asiaan, jolloin ryhmä uhkasi tulla yhden kaavoitusta vastustavan ryhmän valtaamaksi, kuten oli käynyt aiemmin Meri-Rastilan tapauksessa.

Sovittelevissa puheenvuoroissa todettiin, että kaupunkilaisten omaehtoiset keskustelukanavat sosiaalisessa mediassa tarjoavat mahdollisuuden osallistua laajemmalle joukolle kuin perinteiset kuulemisen tavat, ja esimerkiksi LKH:n kaltaista ryhmää pitäisi lukea yhtenä näkökulmana lisää, eikä olettaa sen edustavan kaikkia. Toivottiin, että vastaavia ryhmiä eri näkökulmilla syntyisi lisää ja löydettäisiin tapoja tavoittaa erilaisten ihmisryhmien kokemuksia. Konkreettisena ideana esitettiin, että kaupunki tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä tutkimaan maahanmuuttajien omissa keskustelukanavissa, miten maahanmuuttajat kokevat asuinympäristönsä.

Ryhmän poliittista tavoitetta ei ole moderaattorien mukaan piiloteltu ja ydinryhmän muodostumista toimintaa ohjailemaan ei voi missään yhteistoiminnassa välttää. Ryhmän kulttuuri ja säännöt ovat muotoutuneet tapaus tapaukselta ja muuttuvat edelleen. Toiminta on tasapainoilua keskustelun vapauden ja rakentavan keskustelukulttuurin ylläpidon välillä.

Tutkijoiden huomioita ja suosituksia

Laiturin tilaisuus täytti tavoitteensa sikäli, että uutta ymmärrystä syntyi, joskaan ei aivan niin monipuolisesti kuin toivoimme, sillä akateemiset kriittiset äänet jäivät vähiin. ”Keskustelukulttuurista” tuli tilaisuudessa ironinen käsite, mikä sekin kertoo siitä, että ryhmän poliittinen ohjaus ei ole ollut niin läpinäkyvää kuin moderaattorit sanovat sen olevan.

Kaupunkiaktivismi-hankkeen tehtävänä on auttaa eri toimijoita löytämään toimintatapoja, joilla kaupunkia kehittävät kansalaiset ja hallinto voisivat kohdata toisensa entistä paremmin. Laiturin tilaisuuden ja hankkeessa aiemmin käytyjen keskustelujen pohjalta ehdotamme Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmälle seuraavaa.

Jos tavoitteena on saada ryhmän jäsenet ja muutkin suhtautumaan moderointiin hyväksyvästi, pitää varoa oikeuttamasta moderointia keskustelukulttuurilla, kun kyse tosiasiassa on poliittisesta ohjauksesta. Toiseksi ryhmän kannattaisi panostaa keskustelun ohjailun, organisoinnin ja hierarkisuuden läpinäkyväksi tekemiseen. Sillä tavoin voidaan välttää pettymyksiin johtavia oletuksia ja ryhmän maineen heikentymistä. Jos esimerkiksi asiantuntijoille, kuten kaupunkisuunnittelun viranhaltijoille ja tutkijoille, sallitaan kriittisempiä puheenvuoroja, se – ja syyt siihen – kannattaisi kertoa ryhmän säännöissä.

Ryhmän hierarkisuutta vähentäisi ja toimien oikeutusta lisäisi se, jos sen keskushenkilöt eli moderaattorit kertoisivat ajoittain heillä mietinnässä olevista aiheista ja toimista. Varsinkin ulkoisten toimien, kuten adressien ja muun vaikuttamisen suhteen etukäteisinformaatio vähentäisi vaikutelmaa, että keskushenkilöt vain hyödyntävät rivijäseniä. Toimenpiteistä ja linjanvedoista päättämistä voisi myös joukkoistaa kyselyillä. Ryhmän kannattaisi hyödyntää oma avoimuuden politiikkansa myös keinona haastaa ja sparrata kaupunkiorganisaatiota ja muitakin toimijoita avoimuuteen.

Seuraavia etappeja: kehittämispäivä ja some-hallinto-työpaja

Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä suunnittelee kehittämispäivää. Yleisössä toivottiin päivän olevan mahdollisimman avoin. ”Hyvän some-hallinnon” kehittämisen näkökulmasta keskustelu jatkuu myös helmikuulle 2017 tähdättävässä työpajassa, jonka järjestämme Kaupunkiaktivismi-hankkeessa yhteistyössä somen käyttöä kaupunkisuunnittelussa tutkivan Pilvi Nummen ja muiden some-asiantuntijoiden kanssa. Työpajassa muun muassa tunnistetaan some-aineistojen analysoinnin tarpeita kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Jos haluat mukaan, laita meille viestiä!

Kirjoittajat: Pasi Mäenpää, Maija Faehnle ja Tuuli Lehtonen

 

 

 

YIMBYcon vauhdittaa kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä

Kaupunkiaktivismien kentällä ahertaa myös Ketterä kaupunki / Dwellers in Agile Cities -hanke, suosittelemme tutustumaan! Tämä juttu on julkaistu Ketterä kaupunki -sivulla.
********************************************

Aktiiviset kaupunkilaiset paitsi muokkaavat kaupunkia fyysisesti myös organisoivat jatkuvia kanavia osaamisen ja ideoiden vaihtoon kansainvälisestikin. YIMBYcon-tapahtuma 11.-14.8.2016 Helsingissä toi Yes in My Backyard -henkisiä kaupunkisuunnitteluaktiiveja laajasti yhteen tiettävästi ensimmäistä kertaa Euroopassa. Tapahtuman järjesti joukko mm. Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä toimivia aktiiveja. Yhtenä innoittajana oli kesäkuussa 2016 Coloradon Boulderissa kesäkuussa järjestetty YIMBY-väen ensimmäisenä kansainvälisenä konferenssina esitelty YIMBY 2016.

”Epäkonferenssina” eli osallistujavetoisesti rakennettu YIMBYcon sisälsi toimintaa fuckups-kokemustenvaihtoillanvietosta yhteissuunnittelupajoihin, kaupunkiretkeilyihin ja keskustelujen jatkoon Flow Talksissa. Keskusteluja inspiroivat alustuspuheenvuoroilla mm. From Rurban to Urban -blogistaan  tunnettu kaupunkiaktivisti Timo Hämäläinen, kaupunkiaktivisti-poliitikko Otso Kivekäs ja Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki. Itse toin keskusteluainekseksi hahmotusta kaupunkiaktivismien noususta systeemitason ilmiönä.

Heikki Mäntymäki kertoi kokemuksia tiedonhankinnasta Helsingin yleiskaavaa varten Helsinki 20150 -karttakyselyllä. Yksi kaupunkien tapa tukea kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä on julkaista aineistoja avoimena datana materiaaliksi sovelluskehittäjäaktiiveille, kuten yleiskaavakyselyn aineistollekin tehtiin.

Osallistujia puhutti omaehtoisen kansalaistoiminnan ja kaupunkiorganisaation suhde. Erään osallistujan tuntuma oli, että aktivismien suomalainen erityispiirre on suuntautuminen usein toimintaan hallinnon kanssa pikemminkin kuin siitä erillään. Esimerkiksi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän ja Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yhteistyö on jo lähellä kumppanuutta. Toivottiin vertailevaa tutkimustietoa erilaisten aktivismien piirteistä eri konteksteissa Suomessa ja muualla. Vertailu voisi ottaa vauhtia Ketterä kaupunki – Dwellers in Agile Cities -hankkeessa meneillään olevasta lupaavien yhteistyömallien ja suunnitteluratkaisujen kartoituksesta.

YIMBYconissa yhteissuunniteltiin mm. tilojen saamista tehokkaampaan ja asukkaiden tarpeisiin herkästi mukautuvaan käyttöön. Tehostamisen varaa on, esimeriksi jo Helsingissä on yli miljoona m² tyhjää toimitilaa ja kehittämiskelpoisia asuntojakin runsaasti. Viimeisimmät tutkimustulokset myös osoittavat asuntopolitiikan ongelmia ja keskusta-asumisen kallistumista.

Ratkaisuja näihin ongelmiin haettiin osaltaan Ketterä kaupunki -hankkeen järjestämässä työpajassa, jossa suunniteltiin mm. Herttoniemen teollisuusalueella parhaillaan myynnissä olevaa toimistokerrosta. Sinne kehiteltiin esim. perhekoon mukaan muunneltavia asuntoja, monitoimisia yhteiskeittiö-, illanvietto-, leikki-, ja kuntoilutiloja, kattopuutarhaa sekä yhdessä tilattavia palveluita ja erilaisia naapuriavun muotoja (yhteenveto työpajasta tulossa pian!). Vastaava yhteissuunnittelutyöpaja järjestetään 30.8.2016 Tampereella, tervetuloa mukaan!

YIMBYcon on tarkoitus järjestää jatkossa Helsingissä vuosittain. Kaupunkien kehittämisestä kiinnostuneille tapahtuma tuo mahdollisuuksia ottaa vauhtiaskelia kaupunkien kehittämisessä omannäköisiksi. Helsingille se on myös valtti maineen rakentamisessa YIMBY-kaupunkina. Ensi vuodeksi on ideoitu mm. tutkijoita käytännön toimijoiden avuksi tuovaa sessiota ja paneutumista viranhaltija-aktivistien toimintaan.

Millaista ohjelmaa itse haluaisit ensi vuodeksi? Miten YIMBYcon voisi parhaiten palvella kaupunkien kehittämistä ketteriksi erilaisten kaupunkilaisten kannalta? Kerro meille vaikka kommenttikentässä alla,  Twitterissä @agile_dwellers, #agilecity #ketteräkaupunki #yimbycon tai YIMBY International -Facebook-ryhmässä!

Maija Faehnle
Johtamiskorkeakoulu, TaY & Suomen ympäristökeskus
(Edelleen myös tutkija Helsingin yliopiston Kaupunkiaktivismi-hankkeessa 🙂 )

Ympäristöministeriössä karsitaan rakentamisen normeja ja toivotaan aktivismia ikääntyneiden asumiseen

Kävimme 29.9.2015 ympäristöministeriössä tapaamassa Timo Saarista, Erja Väyrystä ja Olli Maijalaa. Keskustelun tarkoituksena oli etenkin hahmottaa kaupunkialueiden kehittämistä koskevaa valtionhallinnon norminpurkutyötä ja siihen liittyviä selvitystarpeita kaupunkiaktivismien helpottamisen näkökulmasta.

Laki jättää tilaa kaavoitusaktivismille

Maankäytön suunnittelussa on nykyisellään vain vähän sitovia kansallisen tason normeja, sen sijaan rakentamisessa niitä on enemmän. Lainsäädäntö mahdollistaa kansalaisten omaehtoista aktivismia kaavoituksessa melko hyvin, sisältyyhän maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) oma erityinen luku 8, joka koskee kaavoitusmenettelyä ja vuorovaikutusta. MRL jättää monia asioita kuntien ratkaistavaksi. Myös valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat varsin yleispiirteisiä. Sosiaalisen median suhteen MRL on neutraali, joten sen hyödyntäminen osallistamisessa on mahdollista.

Esimerkiksi aktivistien tekemää vaihtoehtosuunnittelua ei valtion tasolta suitsita mitenkään Ratkaisut maankäytön ja kaupunkitilan kehittämiseen suuntautuvien aktivismien mahdollisesta hyödyntämisestä tehdään pääasiassa kunnissa. Esimerkiksi tilojen väliaikaiskäyttöön saamisessa usein vastaan tuleva rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen ratkaistaan kuntatasolla asiaa koskevien säännösten puitteissa. Rakennusten käyttötarkoituksen muuttaminen on yksi asioista, jota pyritään säännöksiä kehittämällä parhaillaan selkeyttämään ja helpottamaan.

Nykymuotoinen kaavoitus ei kuitenkaan suosi nopeasti syntyvien ideoiden saamista mukaan sitä mukaa kun niitä syntyy. Useimmiten on tarkoituksenmukaisinta, että asemakaava ei ole liian yksityiskohtainen eikä aseta turhia esteitä uusille ideoille ja toteutuksen ratkaisuille. On hyvä että kaava kestää aikaa ja antaa keskeiset reunaehdot muuttuvien tilanteiden mukaisille käyttö- ja rakentamistarpeille. Kaavoitus ei ole luonteeltaan kovinkaan dynaamista toimintaa, eikä sitä ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Meillä on voimassa useita yli 100 vuotta sitten hyväksyttyjä asemakaavoja. Kuntien rajallisten kaavoitusresurssien vuoksi joudutaan yleensä tarkkaan harkitsemaan, mitä alueita voidaan ottaa kaavoituksen kohteiksi. Kaavoitusta saatetaan raskauttaa eri intressitahoilta tulevilla odotuksilla heti kun kaavaprosessi avataan. Huomattavaa on myös, että maankäyttösopimuksiin liittyvissä kaavoissa osallistaminen saattaa olla vaikeaa toteuttaa.

Rakennuksiin liittyvä sääntely kevenee

Rakentamista ohjaa nykyisellään hyvin yksityiskohtaisia säännöksiä sisältävä rakentamismääräyskokoelma. Meneillään on kokonaisuudistus, jossa kokoelmasta tehdään nykyistä tiiviimpi ja yleispiirteisempi karsimalla pois liian yksityiskohtaisia määräyksiä ja erottamalla selkeästi velvoittavat säännökset ohjeista.

Aktivismien kannalta merkittävää on ainakin vanhojen rakennusten käyttöä koskevien säännösten selkeyttäminen ja myös helpottuminen, kun uudistuksessa selvennetään, mitkä määräykset koskevat uudisrakentamista ja mitkä korjausrakentamista. Turhia mutkia on aiemmin aiheutunut siitä, että vanhoihin rakennuksiin on sovellettu uudisrakentamiseen tarkoitettuja määräyksiä. Uudistuksessa halutaan myös helpottaa pienimuotoista, esimerkiksi piharakentamista.

Tärkeä uudistus on myös kokoelman uudelleenkirjoittaminen kauttaaltaan kielellä, joka selventää, että ohjeet ovat vain neuvoa antavia. Ilmaisut kuten ”tulee olla” ja ”on oltava” muotoillaan uudelleen niin, ettei ohjeita enää tulkittaisi niin helposti velvoittaviksi. Ministeriön virkamiehet eivät ole pitäneet ilmaisumuotoja ongelmallisina, mutta heille ohjeiden ei-velvoittava asema on ollut itsestään selvä toisin kuin monille muille.

Uudistus tekee juuri sitä, mitä kaupunkiaktivismihankkeen havaintojen mukaan kannattaa tehdä, eli vähentää aiheetonta byrokratian pelkoa. Normit eivät ole vain säädöksiä ja niiden pykäliä vaan laajempia toimintakulttuureja ohjaavia ehtoja. Kannattaisiko muilla hallinnonaloilla ottaa tästä kieliuudistuksesta mallia? Maailma muuttuisi paljon jo sillä, että yleinen ilmapiiri kansalaisten parissa liikkuisi sääntökulttuurisesta ”byroslaviasta” kohti ”sallimaata”, jossa omatoimisuus olisi lähtökohtaisesti sallittua ja suositeltavaa.

Soveltajien osaamistarve kasvaa, tukemista kehitettävä

Mitä tarkempi normi on, sitä helpompi sitä on soveltaa. Normien yleispiirteistäminen ja karsiminen lisää tarvetta tukea soveltamistyötä. Esimerkiksi rakennusvalvonnassa pitäisi olla osaamista pätevään harkintaan lupa-asioissa. Mitä pätevämmät tekijät rakentamishankkeessa on, sitä pienemmäksi valvonnan rooli voi jäädä.

Osaava rakennusvalvonnan edustaja kykenee arvioimaan tekijöiden pätevyyden ja tilanteen vaatimukset. Moni normi on tehty suojaamaan heikompia – yksilöitä, ryhmiä, ympäristöä. Osaava soveltaja näkee, milloin joitakin normeja ei tarvitse soveltaa, esimerkiksi milloin jokin velvoite voidaan ohittaa siksi, että haitan aiheutuminen velvoitteella suojattaville osapuolille olisi epärealistista. Tukea voidaan tarvita myös rohkeuden kehittämiseen siinä, etteivät soveltajat vaadi normien noudattamista vain varmuuden vuoksi.

Hallinnon ja aktivistien kumppanuuksia mietittäessä päädytään usein pohtimaan, miten paljon viranomainen voi laskea vapaaehtoisten toiminnan varaan ilman, että syntyy liian suuria riskejä jonkun osapuolen kärsimisestä esimerkiksi aktivistien innon lopahtaessa. Muun muassa metropolitutkimusseminaarissa oli esillä, että aktivistien kanssa toimivalle hallinnolle on tärkeää pitää vastuu kuitenkin itsellään.

Viriävän aktivismin yksi mahdollinen kehityssuunta on vastuut selkiyttävä kumppanuus

Julkisen ja yksityisen rajankäyntiä tehdään uusiksi monella alalla. Mikä on pidettävä julkisvallan suorassa kontrollissa ja mitä voitaisiin antaa kansalaistahojen – tai kenties yritysten – hoidettavaksi? Millaisia toimintamalleja tarvitaan?

Kaupunkitilaa konkreettisesti muovaavissa aktivismeissa pohdituttaa vastuu tilan laadusta, turvallisuudesta ja avoimuudesta. Jos kaupunkilaiset ryhtyvät oma-aloitteisesti vaikka hoitamaan julkista viheraluetta, parhaimmillaan hoitotoiminta lisää heidän osallisuuttaan, tukee yhteisöllisyyttä ja säästää julkisia varoja ympäristön laadun samalla jopa parantuessa. Yksi uhkakuvista taas on tilan kehittyminen ulossulkevaksi, jos hoitajat alkavat pitää sitä vain omanaan.

Kumppanuutta ja vastuunjakoa puistojen hoidossa on viime aikoina Suomessa kehittänyt ainakin Espoo Meidän puisto -toimintamallissaan. Mallin hoitosopimuksissa esimerkiksi asukasryhmä tai taloyhtiö sitoutuu huolehtimaan tietystä alueesta, ideana, että innokkaat voivat itse tekemällä korottaa alueen laatutasoa, kun kaupungin resurssit eivät siihen riitä. Spontaanimpaa hoitoaktiivisuutta moni kaupunki kannustaa talkookäytännöillä, joissa talkoisiin tulijat saavat kaupungilta esimerkiksi roskapihtejä, kitkentävälineitä tai istutettavia kukkasipuleita.

Aktivismit asumisen kehittämisen voimavaraksi

Ympäristöministeriötä kiinnostavat aktivismien tuomat mahdollisuudet myös ikääntyneiden asumisen kehittämisessä. Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 tavoitetta ikääntyneiden asumista tukevien toimintamallien kehittämisestä tukisi sen selvittäminen, millaisia lupaavia aktivistien voimavaroja hyödyntäviä ratkaisuja jo on ja millaisiin vielä hyödyntämättömiin mahdollisuuksiin kannattaisi tarttua.

Tätä mietittäessä kannattaa hyödyntää jo tehtyä työtä, kuten Demoksen ja Y-säätiön kohtuuhintaisen urbaanin asumisen kehittämistyössä kokoamia ideoita. Naapuruuspiirin  tapaan jo kuvattuja toimintamalleja voisi joukkoideoida eteenpäin aktivismien uusien mahdollisuuksien hyödyntämisen kannalta.

Ajatuksia jatkoon

Suomessa elää edelleen suhteellisen vahvana ajattelu, että vastuu usein kuuluu pitkälti viranomaisille. Kansalaiset saattavat helposti syyttää viranomaisia. Rakentamishankkeissa helposti ajatellaan, että mahdollisista ongelmista voi osin syyttää hankkeelle luvan myöntänyttä viranomaista, vaikka viranomaisen vastuu ulottuu vain lupaedellytysten täyttymisen varmistamiseen ja vastuu sen jälkeen on täysin hankkeen järjestäjällä tai toteuttajalla.

Hallintokulttuurissa kauttaaltaan on vielä uutta, että kansalaiset ottavatkin aktivisteina itse vastuuta tehtävistä, joiden perinteisesti on katsottu kuuluvan hallinnon organisoitaviksi. Viranhaltijan ei ole helppo ryhtyä rohkeaksi hyödyllisten aktivismien helpottajaksi, jos kansalaiset kokemuksen kautta mieltyvät enemmänkin vastuun pakoilijoina. Ilmapiirin muutos ”byroslaviasta” ”sallimaahan” vaatii ainakin lisää myönteisiä kokemuksia aktivistien onnistuneesta vastuunotosta.

Keskustelussamme kulttuuritapahtumia koskevasta sääntelystä oli esillä, että esimerkiksi Kallio Block Partyn tyyppisissä toistuvasti järjestettävissä tapahtumissa ennakkovalvonta voisi keventyä, kun kokemus on jo osoittanut kyseisen tapahtuman sujuvan ilman suurempia ongelmia. Voisiko normien soveltamisen ohjeistamisessa olla jopa toimialat ylittävänä linjana, että toiminnan valvonta voi olla kevyempää, jos on jo näyttöä tekijöiden pätevyydestä ja toiminnan sujumisesta, ja toimintaa jatketaan aiemmin toteutetulla tavalla?

Voisiko normien ja soveltamisohjeiden kehittämisellä saada paitsi mahdollistettua myös aktiivisesti kannustettua aktivismien hyödyntämistä voimavarana? Järeänä keppikokeiluna voisi tehdä voimavarojen hukkaamisesta rangaistavaa kuten Ranskassa tehtiin hävikkiruoan hukkaamisesta. Realistisemmin voisi harkita kokeiltavaksi jonkinlaisia porkkanoita. Olisiko ideaa kehittää normien soveltamisohjeiden osaksi helppokäyttöistä ja havainnollista esimerkkitietopankkia, johon saisi ilmiantaa hyviä tapauksia aktivistien ja hallinnon yhteistyöstä? Jospa tietopankkiin kuvatuista esimerkeistä valittaisiin avoimessa prosessissa voittajaviranomainen, joka saisi tunnustuksen, myönteistä julkisuutta ja myös vaikka varat opiskelijan työllistämiseen avuksi hyvän käytännön kehittämisessä eteenpäin.

Fiksu Kalasatama kehittyy kokeiluin ja kumppanuuksin

Kävimme 10.9.2015 Forum Viriumissa tapaamassa Fiksu Kalasatama -hankkeen  avainhenkilöitä, ohjelmapäällikkö Veera Mustosta ja hankekoordinaattori Maija Bergströmiä. Hankkeessa kehitetään Kalasatamaa älykkään kaupunkirakentamisen mallialueena. Tavoitteena on edistää monien toimijoiden yhteistyönä asukaskeskeistä kehitystoimintaa, uutta liiketoimintaa ja innovaatioita. Rahoitus tulee tällä hetkellä 6aika-hankkeelta.

Ajattelua älykkäästä kaupungista jalkautetaan erityisesti kokeilujen kautta. Kuluvana syksynä käynnistyneessä nopeiden kokeilujen ohjelmassa hankitaan 1000-8000 eurolla kokeiluita, joissa kehitetään kalasatamalaisille jokin uudenlaisiin kaupunkitiloihin, tilojen yhteiskäyttöön, yhteisöllisyyteen tai resurssiviisaaseen energiakäyttäytymiseen liittyvä uusi palvelu. Tarjoajana voivat toimia rekisteröityneet tahot, eli yksityishenkilöiden ja epämuodollisten ryhmien on kokeilua tarjotakseen rakennettava kumppanuuksia.

Yksi Fiksu Kalasatama -innovaatioalaustan toimintamuodoista on kehittäjien klubi. Klubilaisina on Kalasatamassa ”älykkyyden parissa toimivia” yrityksiä, kaupungin yksiköitä ja asukasaktivisteja. Mukaan klubiin kutsutaan Kalasatamassa aktiivisesti uusia ratkaisuja kehittävät ihmiset.

Maija Bergström koordinoi Fiksun Kalasataman Living Lab -toimintaa ja kehittää menetelmiä siinä erityisesti asukkaiden osallisuuden kannalta. Kohtaamisten fasilitoinnin avuksi on kehitetty mm. älykkään kaupungin inspiraatiokortit. Tarkoituksena on avata Kalasatamaan Living Lab -tila, joka mahdollistaa monenlaisten tapaamisten, työpajojen, hackaton-tapahtumien ja kokeilujen järjestämisen. Tilan piti tulla alueelle suunniteltuun väliaikaiseen kauppakeskukseen, mutta kauppakeskushankkeen kaaduttua etsitään nyt muuta ratkaisua.

”Älykkyys” kiinnostaa, mutta siitä viestimisessä riittää haastetta

Forum Viriumin kokemuksen mukaan kalasatamalaisista moni on älykaupunkiasioista ja digitaalisuudesta kiinnostunut. Mm. Kalastaman älykkäiden ratkaisu esittely Smart Instawalkin yhteydessä herätti kiinnostusta. Alueen asukkaana on myös ainakin yksi näiden ratkaisujen suunnittelijoista.

Älykkään kaupungin kehittämisessä kuitenkin törmätään jatkuvasti viestintähaasteisiin. Älykäs kaupunki -ajattelu on lähtenyt ”ylhäältä” ja siinä on kyse kokonaisen infrastruktuurin rakentamisesta, jolloin siitä keskusteleminen asukkaiden ja muiden alueen toimijoiden kanssa ei ole yksinkertaista. Erityisesti pitkälle tulevaisuuteen tähtäävien ratkaisujen esittäminen ymmärrettävästi on mutkikasta, mikä vaikeuttaa asukkaiden innostamista mukaan.

Älykkäät ratkaisut voivat toisaalta arkistua nopeasti. Senioritalon asukkaille on Forum Viriumin kokemuksen mukaan jo aika itsestään selvää, että heillä on yhteiskäyttöauto ja vieläpä sähkösellainen. Keskusteluissa asukkaat ovat vasta autosta kysyttäessä todenneet, että tuollahan se on, pitämättä sitä mitenkään erityisenä.

Yhteisöllisyys ja palvelut muovautuvat enemmän ja vähemmän suunnitellusti

Yhteisöllisyyttä ovat Kalasatamassa osaltaan edistäneet taidehankkeet, joissa etenkin alueen lukuisat lapsiperheet ovat löytäneet toisiaan. Yhdessä tekemisen mahdollisuuksia ovat lisänneet muun muassa muotoilijoiden järjestämät käsityöpajat.

Asukkaita on tuonut yhteen myös halu saada parannusta alueella koettuihin puutteisiin. Asukasaktiivien ansiosta alueelle järjestyi leikkipuisto, jota myös SRV tuli tukemaan lahjoittamalla parkour-välineitä. Lemminkäisen rakennustyömaan tontilla on lisää vihreyttä kaivanneiden asukkaiden aloitteesta ja vauhdittamana käynnistynyt maisemointihanke.

Kalasataman miinuksina asukkaat ovat pitäneet joidenkin palvelujen puutetta ja vihreyden vähäisyyttä. He ovat myös olleet aktiivisia tilanteen parantamisessa.

Palveluiden kehittämisessä on tullut niin toivottua edistystä, arvaamattomia sivuhyötyjä kuin yllättäviä takapakkejakin. Kokeilu älykontista kirjastopalvelujen paikkana sai aikaan sen, että kaupunginkirjasto on nyt järjestämässä alueelle itsepalvelukirjastoa pysyvämminkin. Kontin käytön ideoinnista sai ennalta suunnittelematta alkunsa myös Kalasataman luomuosuuskunta. Konttia hyödyntävä ruokatoimitusten jakelu on näyttänyt mallia älykkään logistiikan kehittämiselle ruokapiirien ja –osuuskuntien toiminnassa laajemminkin.

Epäonnisempi oli suunnitelma väliaikaisesta konttikauppakeskuksesta, joka kariutui muun muassa lämmitys- ja ilmanvaihtoratkaisujen mutkikkuuksiin.

Kalasataman ensimmäisen älykonttikokeilun järjestänyt Coreorient Oy kehitti kokeilun pohjalta 24h-kylätilakontin, joka palvelee paikallista jakamistaloutta. 24h-kylätilaa voi käyttää tavaroiden lainauspisteenä, kierrätysryhmien toiminnassa ja ruokapiirin ja verkkokauppojen tuotteiden noutopaikkana.

Osallisuutta muovaa myös yritysten toiminta

Mahdollisuuksia yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemiseen lisäävät yritykset, jotka suhtautuvat asukkaisiin voimavarana. Tamperelaisen Hukkatila ry:n kokemus on ollut, että suuret yritykset eivät kovin helposti lämpene kansalaisaktivistien ehdotuksille esimerkiksi tilojen avaamisesta uudenlaiseen yhteisölliseen käyttöön.

Kalasatamassa suurillakin yrityksillä on ollut halua sekä tukea asukkaiden aloitteita (leikkipuisto- ja maisemointiesimerkit yllä) että saada asukkaita mukaan yritysvetoiseen kehittämistyöhön. Syksyllä 2015 esimerkiksi SRV kumppaneineen on kutsunut kalasatamalaisia avuksi vuonna 2018 avautuvan kauppa- ja elämyskeskuksen palvelujen suunnitteluun.

Tunnetta kuulumisesta yhteisöön voi syntyä siitäkin, että aktivismina alkunsa saanut toiminta jalostuu yritystoiminnaksi. Veeran kokemuksen mukaan aktivismien kehittymistä liiketoiminnaksi tapahtuu yhä enemmän. Yrittäjyyteen kannustavat toimet voi mieltää osaksi osallisuuden vahvistamisen keinovalikoimaa.

Start-upeille ja vakiintuville pienille yrityksille voi tarjoutua toimintatilaisuuksia jo alkaneissakin kehittämishankkeissa, joissa toimijat ovat avoimia uusille kumppanuuksille. Kalasatamassa suurten toimijoiden yhteisistä kehittämishankkeista on tullut myös yrittäjyyden vauhtialustoja, kun moni pienyritys on päässyt niihin jälkijunassa mukaan. Forum Viriumin näkökulmasta houkuttavan kumppaniyrityksen tärkeä piirre on halukkuus oman liiketoiminnan kehittämiseen. Yritykseksi järjestäytynyt mutta ennemmin yleishyödyllisyyteen kuin kehittymiseen orientoitunut toimija ei välttämättä ole ihanteellinen kumppaniksi esimerkiksi tilojen hallinnoimiseen.

Olisi houkuttelevaa ajatella Kalasatamaa paikkana, jossa suurten yritysten liepeille kehittyisi pienten start up -tyyppisten yritysten ekosysteemi. Pikkufirmat toimisivat ketterästi, vuorovaikutteisesti ja käyttäjälähtöisesti asukkaiden ja kaupunkiaktivismien rajapinnassa välittäen innovaatioita ja kehityssykäyksiä isoon bisnekseen. Tämä ei taida olla ihan helppoa – ja mahtaako Kalasataman volyymikään niin pitkälle riittää?

Kalasatamaan on rakentumassa kahdeksan enimmillään 132 metriin ulottuvaa tornia, joihin tulee asuntoja, toimistoja ja hotelli. Torneja innolla odottavien joukossa on, ehkä hieman yllättäen, moni Kalastaman senioriasukkaista. Forum Viriumissa on mietitty, että ilmeisesti on kehittymässä urbaanien seniorien ”luokka”, jota houkuttavat juuri Kalasataman kaltaiset alueet.

Yhteistyön suunnittelua

Kaupunkiaktivismi-hankkeessa voitaisiin seurata Kalasataman nopeiden kokeilujen ohjelmaa  ja tarkastella ja kuvata sen esimerkkien kautta prosesseja, joissa aktivismista syntyy liiketoimintaa. Ohjelman seuraava, vuoden 2016 alkupuolella alkava kierros tuo lisää mahdollisuuksia tähän hyvinvointi- ja terveyspalvelujen kehittämisen yhteydessä.

Ideoimme, että innostuneiden toimijoiden löytyessä kokeiluissa voitaisiin tarttua myös Kaupunkiaktivismi-hankkeen yhteydessä esiin tulleisiin kehittämistarpeisiin. Voisiko kokeiluna syntyä esimerkiksi ”Kalasataman vapaakaupunki”, jossa nuoret saisivat järjestää tapahtumia pääsylipputuloilla maksettuine esiintyjineen ilman verovelvoitteita?

Forum Viriumia kiinnostavat uudet tavat, joilla kaupunginosan kehittämisessä voidaan innostaa asukkaita omatoimisuuteen ja tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Kaupunkiaktivismi-hankkeessa hahmoteltavat aktivismien tyypittelyt tuntuvat hyödyllisiltä, esimerkiksi ”vaativuusjatkumo” (dia 15 tässä esityksessä) inspiroijana sen havainnollistamisessa, että hyvin kevyelläkin omaehtoisella toiminnalla on merkitystä. Tarvetta olisi myös keinoille purkaa suunnitteluhankkeissa edelleen toisinaan vastaan tulevaa asennetta, jossa asukkaita ei haluta mukaan.

Kaupunkiaktivismi-hanke voisi tulla Kalasataman kehittäjäklubin vieraaksi keskusteluttamaan esimerkiksi hankkeessa mietittyjä aktivismien tukemisen tapoja Kalasataman kannalta. Tulevaa Living Lab -tilaa voitaisiin hyödyntää inspiroivana paikkana muidenkin kohtaamisen ja tilaisuuksien järjestämiselle.

Aktivismien tukemisessa huomio myös taloyhtiöihin

Keskusteluissa aktivismien tukemisesta tulee usein vastaan tarve tehdä kokoontumistilojen käyttöön saaminen helpommaksi niitä kaipaaville. Tulevissa keskusteluissa voitaisiin etsiä ratkaisuja Kalasataman joustotila-hankkeessa todettuun ongelmaan, että tilojen käyttöön saamista vaikeuttaa taloyhtiöiden konservatiivinen suhtautuminen ja hidas päätöksenteko. Tavoitteena on ollut saada kaikki Kalasataman tilat vuokrattaviksi omistajien ehdoilla. Tällöin vaikkapa lenkkeilyporukka voisi käydä eri päivinä eri taloyhtiöiden saunoissa ja tilat voisivat erikoistua: yhden talon kerhohuone voitaisiin kehittää käsityöpajaksi, toisen juhlatilaksi, kolmannen kirjoja ja lehtiä kierrättäväksi lukusopeksi.

Aktivismien tukemisen suositusten pohjaksi voitaisiin selvittää lupaavia ratkaisuja, joissa yhteiskäyttötiloja hallinnoi taloyhtiöiden sijaan joku päätöksenteoltaan sukkelampi taho. Toisaalta voitaisiin koota hyviä esimerkkejä taloyhtiöiden keskinäisen yhteistyön tuomista mahdollisuuksista yleisemminkin ja pyrkiä niitä esiin tuomalla innostamaan lähekkäisten taloyhtiöiden toimijoita alueilla tarttumaan edelläkävijöinä itse toimeen yhdessä.

Tapaamisessamme Helsingin ympäristökeskuksen edustajien kanssa puhuttiin taloyhtiöiden yhteistyön hyödyistä korjausrakentamishankkeissa. Roihuvuoressa kaupunginosayhdistyksen aktiivit ovat organisoineet tiedonvaihtoa taloyhtiöiden hyvistä jakamiskäytännöistä, mm. ruoankierrätyksessä ja tavaroiden lainaamisessa. Maunulassa on kehitetty putkiremontin ryhmäkorjausmallia. Olisiko hyödyksi koota idea- ja esimerkkikokoelmaa aktivismeista myös erityisesti taloyhtiöissä toimivia ajatellen – mitä kaikkea yhteisöjen ja alueen hyväksi voikaan tehdä paitsi talokohtaisesti myös yhdessä lähitaloyhtiöiden kanssa?

 

Aktivismiopintopiiri pohtii yhteisasumista, ruokapiirejä, kansalaisliikkeitä ja tee-se-itse-urbanismin paikallisia erityispiirteitä

Aktivismien tutkimuskenttää vilkastuttamassa on myös teemasta lopputyön aiheena innostuneita opiskelijoita. Kaupunkiaktivismi-hankkeen yhteyteen on kehittynyt opintopiiri, jossa aktivismeja tutkivat opiskelijat ja hanketiimi myllyttävät ajatuksia yhdessä tukien itse kunkin työntekoa.

Aktivismiopintopiirin ensimmäisessä kokoontumisessa 31.3.2015 oli koolla piirin kolme graduntekijää ja yksi väitöskirjatyön valmistelija. He esittäytyvät tässä:

Jutta Harjunen tutkii kaupunkisosiologian alaan kuuluvassa pro gradu -tutkielmassaan helsinkiläisen ryhmärakennutetun kerrostalon yhteisöllistä elämää. Kyseessä on kerrostalo, jonka asukkaat ovat suunnitelleet ja rakennuttaneet itse, siis ohi perinteisten rakennusliikkeiden. Lisäksi talon asukkaat haluavat elää yhteisöllisesti: jakaa tiloja ja tavaroita sekä viettää paljon aikaa yhdessä. Jutta haluaa selvittää, mitä tällainen yhteisöllinen asuminen talon asukkaille merkitsee ja minkä vuoksi asukkaat ovat hakeutuneet yhteisötaloon asumaan. Laajemmin hän on kiinnostunut siitä, mitä yhteisöllinen kerrostaloelämä voi kertoa suomalaisesta sosiaalisuudesta ja osallistumisen muutoksista. Ryhmärakennuttaminen tulee lähitulevaisuudessa todennäköisesti yleistymään muun muassa lakimuutoksen ja kaupunkien ryhmärakennuttajille varaamien tonttien myötä, joten aihe on ajankohtainen myös kaupunkisuunnittelun näkökulmasta.

Salla Nurminen tarkastele sosiologian pro gradu -tutkielmassaan pääkaupunkiseudun ruokapiirejä. Ruokapiirit ovat yksinkertaisuudessaan vaihtoehtokulttuuria edustava ruokahuollon muoto, joka yhdistää kuluttajan ja tuottajan ilman välikäsiä. Ruokapiirien avulla kuluttajat pystyvät hankkimaan luomu- ja lähiruokaa valtavirtaväyliä edullisemmin ja kattavammin. Tutkielman tavoitteena on kuvata suomalaisia ruokapiirejä ilmiönä ja tarkastella ruokapiiriliikkeen sisäistä moninaisuutta. Ruoasta, ruokavalioista ja ruokatrendeistä keskustellaan enemmän kuin koskaan, ja luomu- sekä lähiruoka ovat viime aikoina olleet tapetilla. Salla on kiinnostunut tästä tendenssistä ja haluaa selvittää, miksi ruokapiirien suosio on kasvussa taloudellisesti epävakaana aikana.

Mikko Turunen tekee kaupunkisosiologian pro gradu -tutkielmaa otsikolla Helsinkiläisen tee-se-itse-urbanismin erityispiirteitä. Hän tutkii viime vuosina yleistyneitä urbaaneita kaupunkiliikkeitä, joissa kaupunkilaiset yhdessä toimimalla tekevät asuinpaikoistaan kulttuurisesti ja sosiaalisesti itselleen mielekkäämpiä erilaisten tapahtumien ja projektien kautta. Kyseessä ei ole vain suomalainen ilmiö, vaan ympäri maailmaa käynnissä oleva kaupunkikulttuurin muutos, jonka suomalaisia piirteitä ja lähtökohtia Mikko tutkii haastattelemalla erilaisessa kaupunkiaktivismissa mukana olevia helsinkiläisiä. Kaupunki vallataan yhä uudestaan uusien sukupolvien toimesta, ja Mikko haluaa gradussaan kuvata tällaisia tuoreita kaupunkitilan valtaamisen prosesseja.

Anna-Maija Halme suunnittelee kansalaisliikkeisiin liittyvää väitöstutkimusta valtio-opin oppiaineeseen. Hänellä on pitkä käytännön kokemus kansalaistoiminnan parista Kotiseutuliiton viestintäpäällikkönä. Lisäksi hän on eurooppalaisen Europa Nostra -järjestön valtuuston jäsen ja paikallisjärjestö Europa Nostra Finlandin sihteeri ja perustajajäsen. Europa Nostra tekee yhteistyötä mm. uhanalaisia rakennuksia puolustavien kansalaisliikkeiden kanssa.

”Viholliskuvia” ja lukuvinkkejä

Pohdimme tapaamisessa muun muassa ”viholliskuvia”, joita joissain aktivismeissa voi tunnistaa. Yhteisöllisen rakentamisen voi nähdä aktivistien (kirjaimellisesti) rakentavana protestina suurten rakennusliikkeiden ylivaltaa vastaan. Ruokapiiriaktivismin taas voi ajatella ponnistavan kaupan keskusliikkeiden paheksumisesta.

Jaoimme ajatuksia opintopiiriläisten aiheissa mahdollisesti hyödyllisistä lähteistä ja teorioista. Salla kertoi yhteisöllisyyttä mielenkiintoisesti esittelevästä kirjasta Yksilöllinen yhteisöllisyys (toim. Seppo Kangaspunta). Ihmisen kuulumisen tunteen tarkasteluun saa apua myös Michel Maffesolilta, johon voi tutustua esimerkiksi Pasin väitöskirjassa.

Kansalaisliikkeiden elinkaaren tarkasteluun tuo eväitä Robert Michelsin (1925) teoria oligarkisoitumisesta. Teorian käyttöä havainnollistaa Anna-Maijan gradu. Edustavuuden kysymyksiin kiinnostavan avauksen tarjoaa Saward artikkelissaan The representative claim. Sawardin ajatuksia hyödyntävät parhaillaan Jarmo Rinne ja Tiina Rättilä omassa aktivismitutkimuksessaan.

Opintopiirin jatko

Opintopiiri kokoontuu jatkossa noin kerran kuussa. Seuraavilla kerroilla paneudutaan yhdessä syvemmin kahteen työhön kerrallaan. Huhtikuun tapaamiseen ainakin Salla lupautui valmistelemaan esityksen. Esityksissä ideana on nostaa esiin erityisesti niitä kysymyksiä, jotka itseä erityisesti mietityttävät ja joissa yhteinen pohdinta olisi avuksi. Perustimme piirille myös wikin, jossa voidaan jakaa mm. luonnoksia ja lähdevinkkejä.

Jos teet tai suunnittelet opinnäytettä aktivismiaihepiiristä ja olet kiinnostunut tulemaan opintopiiriin mukaan, ota meihin yhteyttä!