Varjokaava kohtaa kaavoittajan: tapaus Hernesaari

Kaupunkikulttuuria edistävä Urban Helsinki -ryhmä on tehnyt vaihtoehtokaavan ja ehdottanut, ”että Hernesaaren kaavoittamisen lähtökohdaksi otetaan nykyisiä suunnitelmia selkeästi kaupunkimaisempi ratkaisu.” Kun kaupunkisuunnitteluviraston osayleiskaavaehdotuksen mukaan alueelle sijoittuisi noin 6 000 asukasta ja 3 000 työpaikkaa, niin Urban Helsinki -ryhmän kaksi visiomaista esitystä (kuva alla) noin kaksinkertaistavat nämä. Suuremmalla väkimäärällä he tavoittelevat monipuolisempia palveluja tälle kantakaupunkia laajentavalle alueelle (ks. myös Hesarin juttu).

Ryhmän ehdotukset eivät saaneet Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa alueen kaavoittajalta Matti Kaijansinkolta kovin innostunutta vastaanottoa. Hänen mielestään suunnitelmat eivät ole järin korkeatasoisia tai kehityskelpoisia.

Kaavoittajia moititaan usein huonosta asenteesta heidän projektinsa tontille tulevia ”ulkopuolisia” kohtaan. Syntyy helposti tilanne, jossa dialogia itse asiasta eli suunnittelun kohteesta ja sisällöistä ei synny, vaikka se lienee vaihtoehtokaavoituksen päällimmäinen tarkoitus. Siksi kannattaa mennä asennoitumisten taakse ja hakea yhteistä keskustelupintaa asiaperusteiden kautta.

Haastattelin Kaijansinkkoa luodakseni tarkempaa kuvaa siitä, miksei Urban Helsingin vaihtoehtokaava häntä elähdyttänyt. Tapauksen yleisempi kiinnostus koskee sitä, miten virallinen kaupunkisuunnittelu ottaa vaihtoehtosuunnittelua vastaan. Voiko varjokaavoilla vaikuttaa ja miten se parhaiten onnistuisi – sekä aktivistien että viraston kannalta?

Yksitoikkoista ruutukaavaa

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmien ruutukaavaratkaisu vaikuttaa yksinkertaiselta eikä sisällä mitään kiinnostavaa oivallusta tai omaperäisyyttä. Toisteinen ruutukaava tuottaa tasapaksua kaupunkimattoa, jonka yksiulotteisuutta pitkät katulinjat ja autopaikat vielä korostavat. Esitykset ovat yleispiirteisiä ja yksityiskohdat puuttuvat. Ohjenuoramainen ihanne, että kaupungissa pitäisi olla 200 metrin välein jokin paikka, ei hänen mielestään suunnitelmissa toteudu.

Kaupunkitilan näkökulmasta ehdotukset ovat tuulisia ja liikenneratkaisut hankalia toteuttaa järkevästi. Kapeiden umpikorttelien alimpiin kerroksiin tuskin ulottuisi auringonvaloa. Vaihtoehtosuunnitelmien osayleiskaavaehdotusta suurempi asukasmäärä lisäisi liikennettä ulos johtavalla Telakkakadulla epäilyttävän paljon. Kyse on kuitenkin todellisesta pussinperäalueesta.

Liikenteen lisäksi suurempi asukasmäärä tuottaisi enemmän tilaa vaativia pysäköintipaikkoja, joita pitäisi löytyä 200 metrin säteeltä. Pysäköinti kadunvarsiin vaikuttaa paljon korttelirakenteeseen.  Ihannetilanteessa jokainen rakennushanke toteuttaisi omat paikkansa, yleensä pihakannen alle. Silloin pysäköinti käytännössä määrää korttelin rakennusoikeuden. Pysäköinnin suhteen pyritään aina kohtuuhintaisiin ratkaisuihin. Kaupunkisuunnitteluvirasto ei suosi pysäköintitaloja, koska autovarastot ovat kaupunkikuvallisesti hankalia ja niistä tulee helposti kovin korkeita (jopa 30 metriä). ”Helppo ratkaisu olisi, että paikkojen rakentamisvaatimuksesta luovuttaisiin, mutta siihen aika ei vielä ole kypsä”, Kaijansinkko sanoo.

Kaijansinkon mukaan suunnitelmat näyttävät myös sisältävän turhan yksipuolisesti asuntoja ja toimitilaa, ja osa asumisesta on vielä satamatoimintojen takia huonosti siihen soveltuvassa paikassa. Osayleiskaavaehdotuksessa tällaisessa kohdassa on liikuntatoimintoja, jotka edustavat kasvavaa liiketoimintaa kaupungeissa.

Data ja sen avoimuus

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmat eivät ole toteuttamiskelpoisia tiettyjen reunaehtotietojen kannalta. Hänen mielestään kaikkea suunnittelun dataa ja analyysitietoa ei voikaan olla saatavissa avoimeen käyttöön, koska sitä syntyy koko ajan suunnitteluprosessin edetessä. Teknistaloudellisten tekijöiden huomioiminen ja ratkaiseminen eivät myöskään näytä kiinnostavan aktivisteja niin paljon kuin itse kaavan piirtäminen.

Melu ehdollistaa kaavoja paljon ja sitä koskevat normit ovat tarkkoja. Lisäksi on olemassa sellaista hiljaista tietoa, jota kaupunkisuunnitteluvirasto ei haluakaan jakaa avoimesti. Esimerkiksi tietoa vanhoilla satama-alueilla tyypillisten likaisten ja myrkyllisten alueiden, lähinnä vanhojen kaatopaikkojen sijainnista ja sisällöstä ei haluta ehdoin tahdoin avata.

Esimerkiksi Vuosaaren sataman tinayhdistejupakka vuonna 2003 sai aikaan kaavoittajan kannalta ylimääräisiä hankaluuksia, koska asiasta nousi mediassa kohu. Turvallisuuskysymyksissä julkisuus kaavoittajien mielestä usein synnyttää ylilyöntejä. Kaavoittajan tehtävä on tuottaa rakennettavaksi hyvämaineisia tontteja, joita halutaan rakennuttaa ja asuttaa – tietysti ympäristöstä ja terveydestä säädettyjen normien ja asiantuntijoiden mittausten mukaan huolehtien.

Ajoituksen ongelma

Urban Helsingin vaihtoehtokaavat ovat Kaijansinkon mielestä ennen kaikkea pahasti myöhässä. Aluetta on suunniteltu toistakymmentä vuotta ja sen palikat ovat asettuneet kohdalleen jo kauan sitten. Teknisiä kysymyksiä on tarkasteltu tehdyillä suunnitelmilla ja alueen infraa aletaan rakentaa jo vuonna 2018 ja taloja vuonna 2020.

Vaihtoehtosuunnittelun parantamiseksi pitäisi juuri ajoitus saada kohdalleen. Paras ajankohta kaavoittajan näkökulmasta vaihtoehtosuunnitelmille olisi ideointivaihe eli heti suunnittelutilanteen auetessa. Tällaisen Kaijansinkko pyysi aikoinaan Pro Eira -liikkeen suunnalta Hernesaarta koskien. Lisäksi virasto teetti ideasuunnitelmat kolmella eri arkkitehtitoimistolla sekä lasten ja nuorten Arkki-arkkitehtuurikoululla, joten silkasta yksisilmäisyydestä Hernesaaren kaavoitusprosessia ei voi moittia. Näistä saatiin sisällöllisiä ideoita kaavoitukseen.

Virallisen ja vaihtoehtosuunnittelun eriparisuutta synnyttää myös se, että kerrosalat lasketaan kaavoituksessa eri tavoin kuin esimerkiksi Urban Helsinki tekee. Kaijansinkko huomauttaa myös yleisesti, että kerroskorkeutta ei voi käytännössä kasvattaa kahdeksasta kymmeneen, kuten usein ehdotetaan, vaan kerroksia pitää sitten olla ainakin 12–14, jotta rakentaminen on kannattavaa. Määräysten mukaan portaisiin tarvitaan silloin toinen poistumistie, mikä kasvattaa rakentamisen kustannuksia.

Lähtötiedot jakoon!

Kaavoittajan toivomuksena vaihtoehtosuunnittelijoille olisi myös paneutuminen suunnitelman sisältöön, ei vain kaupunkimuotoon. Kaivattaisiin mielenkiintoisuutta ja nyansseja sekä kolmiulotteisuuden sekä valon ja varjot huomioivaa ajattelua ja esitystapaa. Kaijansinkko kehottaa varaamaan audienssin kaavoittajalle ennen vaihtoehtosuunnittelua, jolloin tämä voisi tarjota peliin suunnittelun faktat ja reunaehdot. ”Se on meidän työmme”, hän sanoo.

Tämä on tärkeää, koska vastaavaa varsinaista dataa ei välttämättä ole vielä olemassa muuten jaettavassa muodossa. ”Jos on intoa kehittää, totta kai otetaan mielellään vastaan.” Hyvä referenssi suunnittelujärjestelmän ulkopuolisesta suunnittelusta on Kaijansinkon mielestä Helsinki-Tampere Visions -kirja ja -näyttely vuodelta 1993.

Melkki: tyhjä taulu

Tällä hetkellä vastikään hyväksytty yleiskaava avaisi esimerkiksi Melkin saaren kohteeksi, josta kaavoittaja Kaijansinkko ottaisi mielellään vastaan ideoita ja tutkielmia, koska sen suunnittelu on alkutekijöissään. Kaavoittajan mielessä ei ole saaren suhteen vielä juuri muita suunnittelua ehdollistavia ajatuksia kuin sillattomuus ja upeiden rantojen säilyttäminen.

Tutkimushankkeemme näkökulmasta olisi kiinnostavaa, jos esimerkiksi Urban Helsinki tai Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä järjestäisi Melkin avoimen ”esikaavoitusprosessin” ja tuottaisivat sen pohjalta esisuunnitelman virallista kaavoitusprosessia varten. Järjestelyihin voisi vaikka hankkeemme tulla mukaan.

Advertisement

”Jälkistalinistinen hirviö” vai suunnittelukeskustelun uudistaja? Laiturilla ruodittiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmää

Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmä (LKH) edustaa uutta keskustelu- ja vaikuttamiskulttuuria kaupunkisuunnittelun kentällä. Ryhmä on herättänyt huomiota, keskustelua ja kiistaakin (ks. esim. Kaupunkiaktivismi-kurssin opiskelijatyö). Kuvauksensa mukaan ryhmä on ”kaikille niille, joiden mielestä Helsingin seudulla on aivan liian vähän oikeaa kaupunkia. Tiheästi rakennettuja kerrostalokortteleita, joiden kivijalat ovat pikkuliikkeitä täynnä ja joissa on sopivasti puistoja luomassa kaupunkilaisille kohtauspaikkoja.” Ryhmässä on yli 10 000 jäsentä.

Ryhmässä tehdään konkreettisia ehdotuksia mm. täydennysrakentamisesta, liikenneratkaisuista ja palvelujärjestelyistä ja kommentoidaan niin kaupungin kuin aktivistiryhmienkin tekemiä suunnitelmia sekä puidaan suunnitelmissa tehtyjen asukaskyselyjen tuloksia. Aktiivisimmat käyvät ryhmän keskustelutapaamisissa, tekevät yhdessä maastokäyntejä ja taustoittavat keskusteluja omissa blogeissaan. Ryhmään kuuluu myös kaupunkisuunnittelijoita, tutkijoita ja muita ammattilaisia, joista useimmat seuraavat keskusteluja mutta jotkut myös osallistuvat niihin aktiivisesti.

Uusi ilmiö – liikaa valtaa?

Keskustelu on jo herännyt siitä, onko LKH-ryhmä liiankin vaikutusvaltainen. Ryhmällä on suoria yhteyksiä kaavoituksen valmisteluun ja päätöksentekoon Helsingin toiseksi suurimman valtuustopuolueen Vihreiden kautta: osa nykyisistä ylläpitäjistä on Vihreiden kuntapoliitikkoja. Ryhmän perustaja Mikko Särelä on liittynyt Vihreisiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustamisen ja vetämisen myötä (keväällä 2011). Ryhmä saa aloitteillaan paljon mediahuomiota ja julkista keskustelua esimerkiksi valtalehti Helsingin Sanomissa, jolloin tiivistämiseen kriittisesti suhtautuvat kansalaistahot kokevat jäävänsä ilman ääntä. Osa kaupunkitutkijoistakin suhtautuu ryhmään epäluuloisesti, jopa kielteisesti. Ryhmän tapoja ohjata keskustelua ja ajaa asiaansa on pidetty hyvin määrätietoisina ja jyrkkinä. Kärkevimmissä käytäväpuheissa ryhmää on nimitetty toimintavoiltaan jopa ”jälkistalinistiseksi” ja ”hirviöksi”.

Reaktiot ovat ymmärrettävissä sitä taustaa vasten, että ryhmä edustaa luonteeltaan, toimintatavoiltaan ja vaikutukseltaan uudenlaista kansalaistoimintaa, johon ei voi soveltaa vakiintuneita ajatusmalleja. Siksi tarvitaan keskustelua. Tilaisuuden järjestivät Yhdyskuntasuunnittelun seura ja Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -tutkimushanke Laiturilla 1.11.2016. Tarkoituksena oli käydä avoin keskustelu, jolla lisätään ymmärrystä sekä LKH-ryhmästä että uusista kansalais- ja poliittisen toiminnan muodoista yleisemmin. Seuraavassa on kooste tilaisuudessa käydystä keskustelusta.

LKH aktivismin kentällä

Aluksi Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle Kaupunkiaktivismi-hankkeesta esittelivät LKH-ryhmän olemusta ja paikkaa kaupunkiaktivismien kentällä. Heidän mukaansa LKH on muuttanut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelukontekstia luomalla urbanismista ilmiön; rikastanut suunnittelukeskustelua ja laajentanut sen tietopoolia; kaventanut kansalaisten ja asiantuntijoiden välistä kuilua; innovoinut täydennysrakentamiskohteita ja keskusteluttanut niistä argumentatiivisesti; antanut kaupunkisuunnitteluvirastolle selkänojaa kaupungin tiivistämiseen sekä esittänyt uuden poliittisen toiminnan mallin.

Tutkijoiden mukaan LKH eroaa useimmista muista kaupunkiaktivistisista ryhmistä ja toimista siinä, että se nimenomaisesti pyrkii vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon ja sen valmisteluun, kun taas muut kaupunkiaktivistiset ryhmät suosivat suoraa toimintaa kaupunkiympäristön ja yhteiskunnan muuttamiseksi. Siksi ryhmään kohdistuu monia kysymyksiä. Onko kyse kansalais- vai poliittisesta liikkeestä? Ketkä saavat ryhmässä puhua ja mistä? Keitä ryhmä edustaa ja keitä ei? Miten ryhmä vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun ja paljonko sillä on vaikutusvaltaa? Onko yksi kansalaisryhmä vallannut kaupunkisuunnittelua koskevan kansalaiskeskustelun kentän?

Piilo-ohjausta ja organisointia

Tilaisuuden pääalustus kuultiin viestinnän tutkijoilta Salla-Maaria Laaksoselta (Helsingin yliopisto) ja Merja Porttikiveltä (Aalto-yliopisto). He olivat tutkineet LKH-ryhmän moderaattorien (eli adminien tai ylläpitäjien, 4–6 henkeä) suljettua verkkochattia eli keskinäisiä keskusteluja organisaatioviestinnän näkökulmasta.

Tutkijoiden mukaan LKH kuten muutkin internetin kansalaisliikkeet ovat ”viestinnällisiä järjestyksiä” eli ne rakentuvat kommunikaation kautta, koska ne ovat muuten organisaatioiltaan keveitä. Niiden epähierarkisuus ja vapaamuotoisuus (vrt. ”keskusteluryhmä”) on sikäli näennäistä, että todellisuudessa ylläpitäjät hallinnoivat ja ohjailevat keskusteluja ryhmän tavoitteiden mukaisesti monin keinoin luodakseen haluamansa keskusteluympäristön.

Tutkijoiden aineistossa puhutaan paljon keskustelukulttuurista, noteerataan keskusteluihin osallistuvia merkkihenkilöitä, moititaan joidenkin jäsenten käytöstä ja neuvotellaan heidän jäsenyydestään, suunnitellaan ulkoista viestintää sekä mietitään keinoja ohjailla keskustelua haluttuun suuntaan. Ylläpitäjät toimivat siis avoimesti ilmaistun ja ainakin periaatteessa kaikkien ryhmän jäsenten jakaman tavoitteen mukaisesti, mutta heidän käyttämänsä keinot ja toimet ovat muilta salattuja. Ulkoisella viestinnällä puolestaan rakennetaan ryhmälle identiteettiä ja organisatorista luonnetta, joka menee pitkälle yli keskusteluryhmän käsitteen.

Ryhmän organisoituminen on ideologisesti värittynyttä ainakin kahdella tavalla. Urbanismin ideologian lisäksi myös ajatus sivistyneestä ja faktapohjaisesta verkon keskustelukulttuurista toimii ryhmän toiminnan keskeisenä ohjenuorana. Keskustelukulttuuri-argumenttia käytetään ryhmän julkisissa keskusteluissa eräänlaisena mustana laatikkona: ylläpitäjät olettavat kaikkien jäsenten sitoutuneen tiettyyn keskustelukulttuuriin liittyessään ryhmään.

Kritiikkiä ja kiitosta

Esitysten jälkeen puheenvuoron saivat Aalto-yliopiston ympäristöpsykologian dosentti Liisa Horelli, Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki ja lopuksi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustaja Mikko Särelä.

Horelli kuvasi LKH-ryhmää erittäin vaikutusvaltaisena poliittisena kansalaisliikkeenä, jolla on myös ollut selvä vaikutus esimerkiksi yleiskaavaan. Horelli onnitteli ryhmää onnistuneesta, joskin omien näkemystensä vastaisesta poliittisesta työstä. Hän huomautti ryhmän miesvaltaisuudesta ja peräänkuulutti naisnäkökulmaa ja pehmeämpiä arvoja, kuten kaupungin rakentamista kauniiksi sekä lapsi- ja ihmisystävälliseksi. Horelli kritisoi myös ryhmän yksiulotteista näkemystä urbanismista ja toivoi ryhmälle vastaliikkeitä. Laaksosen ja Porttikiven tutkimuksen Horelli sanoi osoittavan, että ryhmää ohjaillaan taitavasti sen kaksoisrakenteen avulla, jossa moderaattorien salainen ylätaso ohjaa massojen lattiatasoa kontrolloiden sitä, ketkä saavat puhua ja keitä ryhmä edustaa.

Lapintie nosti niin ikään esiin LKH-ryhmän kaksoisroolin: se syntyi poliittisena liikkeenä, mutta on kasvaessaan muuttunut keskustelupaikaksi muillekin urbanismista kiinnostuneille.  Tämä kahtalaisuus toisaalta tuottaa melko laadukastakin keskustelua (esimerkiksi viitataan lähteisiin, vastataan argumentteihin, tarkennetaan jne.), mutta se saa aika ajoin moderaattorit huolehtimaan siitä, että ryhmän valloittamaa poliittista tilaa ei käytetä liikaa ideologisia tavoitteita vastaan. Lapintien mielestä ryhmän keskustelu ei ole kuitenkaan ulossulkevaa. Keskustelulla on hänestä arvoa sen toimiessa blogi- ja muiden tekstien levittämisen kanavana siten, että erilaiset ihmiset pääsevät haastamaan toistensa ja asiantuntijoiden näkemyksiä. Hänen oman tutkimuksensa mukaan tämänkaltainen keskustelu pitkälti puuttuu kaupungin hallinnon virallisesta vuorovaikutuksesta.

Mäntymäen mielestä LKH-ryhmä on ensinnäkin tuonut urbanismin keskustelukentälle, jolla sitä vastustavaa puhetta on paljon. Ryhmä on muodostunut urbanismikeskustelun merkittävimmäksi areenaksi Suomessa ja moninaistanut keskustelua aikana, jolloin Helsinki kasvaa kovaa. Keskustelun tasoa ja keskustelijoiden asiantuntemusta Mäntymäki kiitteli hyväksi ja kertoi arvostavansa sen moderointityötä. Hän piti tärkeinä myös ryhmän kannanottoja ja muita keskustelujen ulkopuolisia toimia ja arveli ryhmän parhaimmillaan sparraavan kaupungin suunnittelukoneistoa. Mäntymäen mielestä ryhmän agenda on selkeä ja läpinäkyvä ja ryhmä on siis avoimen poliittinen – ei kuitenkaan puoluepoliittinen, mikä hänestä on tärkeää, jottei urbanismista kiinnostuminen leimaudu poliittisesti.

Puolustuksen puheenvuoro

Viimeisen puheenvuoron sai Mikko Särelä. Hän kertoi perustaneensa ryhmän alun perin ajamaan politiikkaa, jolla Helsingin asuntojen hintoja saataisiin alas. Hän oli myös kokenut itse (kanta)kaupungin jääneen kulttuurisesti esikaupunkien varjoon ja urbaanien ihmisten olleen kaupunkikeskustelussa syrjitty vähemmistö ilman sanoja, joilla puhua. Särelä piti Horellin kritiikkiä pehmeiden arvojen puutteesta aiheellisena, mutta mainitsi, ettei usko näiden agendojen olevan aivan vastakkaiset. LKH-ryhmässä halutaan tiivistä kaupunkirakennetta, mutta myös esimerkiksi vehreyttä kaupunkia piristämään.

Särelä kertoi itse tarjonneensa viestinnän tutkijoille LKH-ryhmän moderaattorichattia tutkimusaineistoksi, jota hän piti tärkeänä tutkia. Ryhmän agenda on ilmaistu avoimesti eikä keskushenkilöitä ole ollut tarkoitus piilotella. Särelän mukaan ryhmän jäsenmäärä on kasvanut isoin pyrähdyksin varsinkin 2013 kuntavaalien jälkeen, jolloin on tullut tärkeäksi opettaa uudet jäsenet hyville keskustelutavoille. Hän painotti, ettei iso keskusteluryhmä kokemuksen mukaan toimi ilman kunnon moderointia. Pyrkimys on ollut ennen kaikkea moderoida pois sellaiset kommentit, joiden tarkoitus on estää toisia keskustelemasta itse kulloisestakin asiasta.

Yleiskeskustelu: puolesta ja vastaan

Yleisökommentit osoittivat ryhmän herättävän tunteita. Sekä ryhmän agenda että moderointi saivat sekä kiitosta että kritiikkiä. Ryhmän tapaa ymmärtää kaupunki urbanistisesti pidettiin paluuna sadaksi vuodeksi katkenneeseen perinteeseen mutta myös liian yksinkertaistavana, sillä hyvä tiiviskin kaupunki merkitsee yhdelle yhtä ja toiselle toista. Lapintie kommentoi ajatuksen ”lisää kaupunkia kaupunkiin” olevan absurdi, mutta kaupungin hallinnonkin ottaneen sen yleiskaavoituksessa omakseen. Hänestä puhetapa tuo ongelmia, kun se toiseuttaa muuta kuin korttelikaupunkia ei-kaupungiksi ja niiden vähävaraisempia ihmisiä ei-kaupunkilaisiksi.

Jos sanaan kaupunki sisältyy sosiaalinen elämä, kenen sosiaalinen elämä siihen sisältyy, kysyttiin. Syntyy näköharha, jossa sosiaalisessa mediassa syntyvän keskustelun koetaan edustavan kaupunkilaisten ääntä, vaikka todellisuudessa keskustelijat olisivat varsin homogeeninen joukko keskiluokkaisia, suomea äidinkielenään puhuvia päätetyöläisiä. Malmin lentokentästä keskustelemisen kieltoa ryhmässä paheksuttiin. Entä miksi puhua vain Helsingistä vai saako ryhmässä ylittää kuntarajat? Urbanismin riskinä pidettiin myös betoniviidakkoa ja kivierämaata, jos viihtyisiä palveluja ei talojen kivijalkoihin saada. Ryhmään kaivattiin mukaan lisää kaupunkisuunnittelun viranhaltijoita ja heidän asiantuntemustaan.

Hyvää keskustelukulttuuria vai poliittista ohjausta?

Paikalla olleet LKH-ryhmän moderaattorit korostivat ryhmän inklusiivisuutta, hyviä kokemuksia ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä. He haluavat ryhmän olevan avoin monenlaisille keskustelijoille, tavallisista kaupunkilaisista toimittajiin, poliitikkoihin, tutkijoihin ja etenkin kaupunkia suunnitteleviin viranhaltijoihin. Moderaattorit pitävät ryhmän merkittävänä ansiona juuri sen keskustelukulttuuria, johon virkamiehetkin voivat tulla avaamaan suunnitelmiaan ja osallistumaan keskusteluun ilman pelkoa henkilöön käyvästä huutelusta. Ryhmän suosio perustuu heidän mukaansa siihen, että kaikki otetaan mukaan eikä pelotella pois. Tapaus Malmia he selittivät sillä, että kaikki keskustelu alkoi palautua tähän yhteen asiaan, jolloin ryhmä uhkasi tulla yhden kaavoitusta vastustavan ryhmän valtaamaksi, kuten oli käynyt aiemmin Meri-Rastilan tapauksessa.

Sovittelevissa puheenvuoroissa todettiin, että kaupunkilaisten omaehtoiset keskustelukanavat sosiaalisessa mediassa tarjoavat mahdollisuuden osallistua laajemmalle joukolle kuin perinteiset kuulemisen tavat, ja esimerkiksi LKH:n kaltaista ryhmää pitäisi lukea yhtenä näkökulmana lisää, eikä olettaa sen edustavan kaikkia. Toivottiin, että vastaavia ryhmiä eri näkökulmilla syntyisi lisää ja löydettäisiin tapoja tavoittaa erilaisten ihmisryhmien kokemuksia. Konkreettisena ideana esitettiin, että kaupunki tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä tutkimaan maahanmuuttajien omissa keskustelukanavissa, miten maahanmuuttajat kokevat asuinympäristönsä.

Ryhmän poliittista tavoitetta ei ole moderaattorien mukaan piiloteltu ja ydinryhmän muodostumista toimintaa ohjailemaan ei voi missään yhteistoiminnassa välttää. Ryhmän kulttuuri ja säännöt ovat muotoutuneet tapaus tapaukselta ja muuttuvat edelleen. Toiminta on tasapainoilua keskustelun vapauden ja rakentavan keskustelukulttuurin ylläpidon välillä.

Tutkijoiden huomioita ja suosituksia

Laiturin tilaisuus täytti tavoitteensa sikäli, että uutta ymmärrystä syntyi, joskaan ei aivan niin monipuolisesti kuin toivoimme, sillä akateemiset kriittiset äänet jäivät vähiin. ”Keskustelukulttuurista” tuli tilaisuudessa ironinen käsite, mikä sekin kertoo siitä, että ryhmän poliittinen ohjaus ei ole ollut niin läpinäkyvää kuin moderaattorit sanovat sen olevan.

Kaupunkiaktivismi-hankkeen tehtävänä on auttaa eri toimijoita löytämään toimintatapoja, joilla kaupunkia kehittävät kansalaiset ja hallinto voisivat kohdata toisensa entistä paremmin. Laiturin tilaisuuden ja hankkeessa aiemmin käytyjen keskustelujen pohjalta ehdotamme Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmälle seuraavaa.

Jos tavoitteena on saada ryhmän jäsenet ja muutkin suhtautumaan moderointiin hyväksyvästi, pitää varoa oikeuttamasta moderointia keskustelukulttuurilla, kun kyse tosiasiassa on poliittisesta ohjauksesta. Toiseksi ryhmän kannattaisi panostaa keskustelun ohjailun, organisoinnin ja hierarkisuuden läpinäkyväksi tekemiseen. Sillä tavoin voidaan välttää pettymyksiin johtavia oletuksia ja ryhmän maineen heikentymistä. Jos esimerkiksi asiantuntijoille, kuten kaupunkisuunnittelun viranhaltijoille ja tutkijoille, sallitaan kriittisempiä puheenvuoroja, se – ja syyt siihen – kannattaisi kertoa ryhmän säännöissä.

Ryhmän hierarkisuutta vähentäisi ja toimien oikeutusta lisäisi se, jos sen keskushenkilöt eli moderaattorit kertoisivat ajoittain heillä mietinnässä olevista aiheista ja toimista. Varsinkin ulkoisten toimien, kuten adressien ja muun vaikuttamisen suhteen etukäteisinformaatio vähentäisi vaikutelmaa, että keskushenkilöt vain hyödyntävät rivijäseniä. Toimenpiteistä ja linjanvedoista päättämistä voisi myös joukkoistaa kyselyillä. Ryhmän kannattaisi hyödyntää oma avoimuuden politiikkansa myös keinona haastaa ja sparrata kaupunkiorganisaatiota ja muitakin toimijoita avoimuuteen.

Seuraavia etappeja: kehittämispäivä ja some-hallinto-työpaja

Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä suunnittelee kehittämispäivää. Yleisössä toivottiin päivän olevan mahdollisimman avoin. ”Hyvän some-hallinnon” kehittämisen näkökulmasta keskustelu jatkuu myös helmikuulle 2017 tähdättävässä työpajassa, jonka järjestämme Kaupunkiaktivismi-hankkeessa yhteistyössä somen käyttöä kaupunkisuunnittelussa tutkivan Pilvi Nummen ja muiden some-asiantuntijoiden kanssa. Työpajassa muun muassa tunnistetaan some-aineistojen analysoinnin tarpeita kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Jos haluat mukaan, laita meille viestiä!

Kirjoittajat: Pasi Mäenpää, Maija Faehnle ja Tuuli Lehtonen

 

 

 

Kaupunkiaktivismi-kurssilla pienoistutkimuksia työtiloista kuljetuspalveluihin, naapuriavusta ruokajärjestelmiin

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto kokosi kesällä 2016 eri alojen opiskelijoita paneutumaan aktivismeihin Kaupunkiaktivismi kaupunkien voimavarana -kurssilla. Kurssin veti yliopistonlehtori Maaria Linko osana Kaupunkiaktivismi-hanketta. Yksi ydinajatuksista oli tarjota tilaisuus oppia luovan itse tekemisen kautta aktivismeista ja niiden mahdollisuuksista ja rajoitteista kaupunkien kehittämisessä.

Alun luennoilla Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri puhui kaupungin hallinnon ja aktivismien kohtaamisista erityisesti sosiaalisessa mediassa. Yhteismaa ry:n Pauliina Seppälä kertoi omalta uraltaan esimerkkejä aktivismien viriämisestä ja siitä, mitä aktivismeilla voidaan saavuttaa. Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustaja Mikko Särelä esitteli kyseisen ryhmän perustamisen ideaa ja ryhmän toimintaa.

Kaupunkiaktivismi-hanketiimin Pasi M. luennoi kaupunkiaktivismista yleisesti, jakamistaloudesta (verkkoluento) ja ruoka-aktivismista (verkkoluento) ja Maija F. voimavara-ajattelusta. Pohdittavaa kurssilaiset saivat myös kuuntelemalla Pasin toteuttamat Jussi Luomasen (Helsingin rakennusvirasto) ja Petteri Niskasen (Myyrmäki-liike) haastattelut.

 

Pääpaino oli pienoistutkimuksina toteutetuissa harjoitustöissä. Tuloksena syntyi 35 opiskelijan voimin 11 raporttia, joista osaan kuului myös video:

• Airbnb:n toimintaa koskevat rajoitukset: Työssä paneuduttiin Airbnb:n toiminnan tilanteeseen Berliinissä, vertailtiin sitä Helsinkiin ja pohdittiin, miten viranomaisten kannattaisi Airbnb:n suhteen toimia.

• Liikennekaari ja tavarankuljetuspalvelut: Työssä tarkasteltiin nykyisen sääntelyn yhteisöllisille kuljetuspalveluille tuomia haasteita, esimerkkinä PiggyPaggy-palvelu, sekä liikennekaaren mahdollisia vaikutuksia. Lisäksi arvioitiin Kestävä liikenne -kampanjan onnistumista.

• Yhteisölliset työtilat ja työtila-aktivismi: Työssä tarkasteltiin tapauksena Demos Helsingin ja Y-säätiön yhteistyössä toteuttamaa yhteisöllistä työtilaa Uuras Hofficea Helsingin Jätkäsaaressa. Työ toi tietoa etenkin yhteisöllisen työtilan onnistumisen edellytyksistä.

• Vaihtoehtoiset elintarvikejärjestelmät – päijäthämäläinen ruoka-aktivismi: Työssä tutkittiin kyselyn avulla päijäthämäläisen eli Lahden seudun ruokapiirin, ruokaosuuskunnan ja REKO-renkaan toimintaa ja ruoka-aktivismin yhteiskunnallisia merkityksiä, mm. potentiaaleja yhteiskunnan muuttamisessa.

• Naapuriapu – jakamistaloutta & kaupunkiaktivismia: Työssä selvitettiin naapuriavun välittymistä erityisesti Nappi Naapurin kautta sekä kaupungin hallinnon yhteyksiä naapuriapuun. Raportissa tunnistetaan naapuriapupalvelujen haasteita ja mahdollisia kehityssuuntia. Video

• Kaavoitus ja kaupunkiaktivismi: Työssä paneuduttiin vaihtoehtosuunnitelmien hyödyntämiseen kaupunkisuunnittelussa, tapauksena Pro Helsinki 2.0. Työ vahvisti ja syvensi Kaupunkiaktivismi-hankkeen tähänastista ymmärrystä siitä, että hyödyntämisen esteenä ei ole ainakaan yhteistyöhalun puute.

• Asukaslähtöisen kaupunkisuunnittelun airut? Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä kaupunkisuunnittelun tiedonlähteenä: Työssä tarkasteltiin, voisiko LKH-ryhmä toimia kaupunkisuunnittelussa vaikuttavana tiedonlähteenä. Raportti tuo näkökulmia ryhmän hyödyntämisen haasteisiin ja tapoihin tutkia ryhmän merkityksiä.

• Hortoilu: Työssä tutkittiin hortoilua eli luonnonvaraisten kasvien hyödyntämistä elintarvikkeina tarkastelemalla hortoilijoiden Facebook-yhteisöjä. Raportissa kuvataan somen merkityksiä yhteisöllisyyden ja jakamisen mahdollistajana ihmisille, joiden elämäntyylejä hortoilu yhdistää. Video

• Keltainen talo – kynnyselamys: Työssä tarkasteltiin Tampereella väliaikaisena tee-se-itse-kulttuuritilana toimineen Keltaisen talon tarinaa siltä kannalta, mikä veti ihmisiä toimintaan mukaan ja miten arvomaailma talossa rakentui. Työ avaa myös väliaikaisuuden merkityksiä.

• Tila ja taide – Tapaus Space Invaders IV Espoon Matinkylässä: Paikallista kulttuuritapahtumaa tarkastelemalla selvitettiin tilojen luovan uusiokäytön merkityksiä. Työ tuo ymmärrystä muun muassa byrokratian näyttäytymisestä tapahtuma-aktivismissa. Video
  
• Tilannekatsaus Venetsia-projektiin: Projektissa kehitetään uutta laajaan vaikuttavuuteen tähtäävää tutkimus- ja kulttuurikeskus Venetsiaa Helsingin Lapinlahteen. Raportissa kuvataan projektin tilannetta ja tarkastellaan, mitä projekti voisi parhaimmillaan saada aikaan kaupunkien kehittämisessä.

 

Kurssi sai opiskelijoilta lähes pelkästään myönteistä palautetta. Tuleviin kurssinaloituksiin antoi yhden vinkin erään kurssilaisen kiitos siitä, että ensimmäisellä luennolla kysyttiin, mitä tämä kurssi voisi tarjota teille kurssilaisille. ”Se on vallan eriskummallista yliopiston kursseilla ja ihanasti sanottu. Olin heti iloinen että tulin kurssille”. Maaria Linko piti kurssia hyvin onnistuneena. ”Olin vaikuttunut siitä, miten innokkaasti opiskelijat ahkeroivat”.

Kurssille suunnitellaan jatkoa. Myös muut oppilaitokset ovat olleet kurssista kiinnostuneita. Kehittyisikö tutustuminen digiajan omaehtoiseen aktivismiin vähitellen osaksi kasvatus- ja koulutusorganisaatioiden toimintaa yleisemminkin? Nykyisessä hallitusohjelmassa Suomi halutaan koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaaksi. Huomion kiinnittäminen kasvatus- ja koulutuspalveluissa eri-ikäisten mahdollisuuksiin oppia aktivismeista ja aktivisteina ei olisi tavoitteen saavuttamiselle ainakaan haitaksi.

Hyvät, pahat ja kyborgit – Tulevaisuusvaliokunnan kuuleminen jakamistaloudesta

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta jatkoi kuulemisiaan jakamistaloudesta 2.3.2016 Pikkuparlamentissa. Puhetta johti valiokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen. Avauksessaan hän määritteli jakamistalouden ”mikropääoman käyttöasteen nostamiseksi” ja viittasi myös käsitteen hahmottumattomuuteen, joka toistui muissakin puheenvuoroissa.

Aluksi kansanedustaja Anna Kontula (vas) piti asiantuntevan puheen, jossa hän esitti jakamistalouden haastavan lainsäädännön monella rintamalla. Se koettelee verotusta ja vakuutusjärjestelmää, rikkoo harrastamisen ja ammattimaisuuden rajoja sekä sovittautuu huonosti sosiaaliturvaan (työttömyysetuudet ja pikku tulot). Kontulan mukaan jakamistalous on seurausta työelämän kasvavasta epävarmuudesta ja digitalisoituvasta taloudesta. Millaista jakamistaloutta tarvitaan? Pitääkö valtion jotenkin edistää sitä, esimerkiksi avoimen datan suhteen? Kontula johtaa valiokunnan Jakamistalous-työryhmää.

Yliopettaja Mats Nylund Arcadasta kertoi eBayta pidettävän jakamistalouden alkuna. Hän määritteli jakamistalouden lahjatalouden ja markkinatalouden välisenä ilmiönä, joskin viittasi joidenkin pitävän sitä jopa kapitalismia pahempana ihmisten riistäjänä. Nylundin mukaan jakamistalouden edetessä kaikki organisaatiot joutuvat vielä sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin. Hän esitti seuraavan luokittelun Suomessa tällä hetkellä toimivista jakamistalouden palveluista:

Globaalit: AirBnB,Uber, Couchsurfing

Kauppapaikat: Tori.fi, Huuto.net, (E-Bay)

Yhteisövetoiset: Nappi Naapuri, Stadinaikapankki, Ravintolapäivä, Siivouspäivä, Saunapäivä, kimppakyyti.fi

Liiketoiminta: PiggyBaggy, Sharetribe, Ratti.fi, Swap.com, City Car Club, HBB

Facebook: KallionSafkatkiertoon, Haagakierrättää, Töölökierrättää, Vuokra-asunnotHelsinki

Kaupunki: Kutsuplus,kirjasto (laajennettukirjastotoiminta), HelsinkiRegion infoshare, Kierrätyskeskus

Rajatapaukset: Nearhood, Digiapuri,Split Finland, REKO-renkaat, Wolt, Foodora

Paikalle oli kutsuttu kaksi jakamistalouden helsinkiläistä toimijaa esittelemään lyhyesti toimintaansa. Tanja Jänicke Yhteismaa ry:stä kertoi karttapohjaisesta Nappi Naapuri -naapurustomediasta, joka yhdistää asukkaita ja muita toimijoita paikallisesti jakamaan palveluja ja tavaroita keskenään sekä tuottamaan kanssakäymistä ja yhteisöllisyyttä. Heikki Waris esitteli edustamansa Coreorient Oy:n PiggyBaggy -kuljetuspalvelua, joka välittää pieniä kuljetustehtäviä ihmisten kesken. Palvelua käytetään esimerkiksi ruokakassin, kirjaston kirjojen tai nettiostosten välittämiseen.

Johtaja Sari Stenfors kalifornialaisesta Augmented Reality Institutesta kertoi jakamistalouden arkitodellisuudesta San Franciscon alueella. Sääntely on siellä edennyt pienin askelin. Ongelmia ja oikeusjuttuja kohdataan jatkuvasti, ja esimerkiksi Airbnb:n piirissä tapahtuvasta toiminnasta on arvioitu yli puolen olevan harmaata taloutta. Stenforsin mielestä lohkoketjuteknologia (block chain) on jakamistalouden kiinnostavin alue. Se on internetissä toimiva tietojärjestelmä, joka muodostaa hajautetun tilikirjan ja korvaa perinteisen luottamustoimijan taloudellisia suhteita välittämässä.

Stenforsin mielestä lohkoketju digitalisoi luottamuskysymyksen pois, mihin Nylund huomautti taloudellisen vaihdon olevan kuitenkin lopulta aina ihmisten välistä toimintaa ja edellyttävän luottamusta. Stenforsin mukaan lohkoketjuteknologia merkitsee lopulta ”disruption disruptiota” ja ”aitoa digitaalista jakamistaloutta”, koska se poistaa jopa tarpeen luoda digitaalisia alustoja taloudellisten transaktioiden väliin. Tulevaisuuden kyborgiyhteiskunnassa yhteiskunnan rakenteet ja sosiaaliset järjestelmät on koodattu ohjelmiin, jolloin vastuut sekä tuottojen ja riskien jakautuminen ovat läpinäkyviä.

Helsingin yliopiston dosentti Pasi Mäenpää aloitti huomauttamalla Kontulaan viitaten, että kansalaiset eivät tule jakamistalouteen ainoastaan työelämän kautta vaan siihen purkautuu myös yleinen, digitalisoitumisesta johtuva kansalaisyhteiskunnan aktivoituminen ja voimaantuminen. Jakamistalous on uusi tapa organisoida yritystoimintaa kilpailukykyisemmäksi mutta se on paljon muutakin. Mäenpää eritteli jakamistalouden ulottuvuuksia näin:

• Jakamistalous: a) jakaminen tarvitsijoiden kesken, b) jakaminen resurssien tehokkaana käyttönä

• Alustatalous: tietojärjestelmä eri toimijoiden hyödynnettäväksi

• Vertaistalous: tasavertaisten yksilöiden vaihtoa ilman välikättä

• Kansalaistalous: kansalaiset yhteiskunnan ongelmien ratkojina

• Solidaarisuustalous: arvon tuottaminen yhteisresurssien pohjalta

• Keikkatalous: silpputöitä tarpeen mukaan tarjoava yritystoiminta

• Kiertotalous: materiaalien ja niiden arvon pidennetty kierto

Yhteiskunnallisen sääntelyn kannalta ilmiön moniulotteisuus on pulmallista. Miten kehittää esimerkiksi verotusta näin moninaiselle ilmiökentälle? Mäenpää kertoi Helsingin yliopiston, Arcadan ja Haaga-Helian tutkimusryhmien tunnistaneen neljä verotuksen ongelmaa:

1) Silpputulojen verotus aiheuttaa enemmän kustannuksia kuin tuo verotuloja.

2) Silpputulojen ilmoittaminen on työlästä, jolloin syntyy harmaata taloutta.

3) Ilmoittamisen työläys viestii byrokratiasta, joka voi rapauttaa yleistä veromoraalia ja ehkäistä taloudellista toimeliaisuutta, myös verovapaata.

4) Verkkopalveluja tarjoavat yritykset maksavat veronsa muualle.

Ratkaisuja voisivat Mäenpään mukaan olla pienten tulojen verovapaus (esim. 3 000 €), silpputulojen käsittelyn automatisoiva verkkopalvelu (”Uber app”), jollaista Virossa kehitellään, sekä byrokratian pelkoa vähentävä ja toimeliaisuuteen kannustava viestintä. EU:lta on juuri tulossa linjaus, jossa ohjataan kansallisen lainsäädännön soveltamista jakamistaloudessa. Valtiovarainministeriö valmistelee Kansallista tulorekisteriä, joka tuo helpotusta pienten tulojen ja etuuksien byrokratiaan 2019. Muita Mäenpään ehdotuksia olivat kehitteillä olevan vapaaehtoistyön portaalin sovittaminen jakamistalouden tarpeisiin, ”Uber appin” kehittämiseen joukkoistamalla sekä jakamistalouden verotulojen hyödyntäminen paikallisesti aidon jakamistalouden hengessä.

Kommenttipuheenvuoroissa Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen käsitteli verolainsäädäntöä jakamistalouden kannalta. Verohallinto on antanut ohjeistusta Uber- ja Airbnb -tyyppisen toiminnan verotuksesta 22.10.2015, ja jälkimmäisestä on tulossa lisää linjausta. Muuten Verohallinto toimii olemassa olevan lainsäädännön pohjalta mutta tilannetta seuraten. Manninen on tuonut jakamistalouden verotuskysymyksiä julkiseen keskusteluun, informoinut tutkijoita ja mm. ehdottanut ”viisaiden ryhmän” perustamista niitä kehittämään.

Valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Antti Sinkman esitteli verojärjestelmän yleisiä periaatteita, joita ovat neutraalisuus ja yksinkertaisuus: veropohja pidetään laajana eikä sillä haeta kannustinvaikutuksia. Henkilö- ja yritysverotuksessa jakamistalous ei näytä tuovan ongelmia, mutta arvonlisäverotus suosii epäammattimaista toimintaa. Koska jakamistalous tapahtuu työsuhteiden ulkopuolella (alustat, palvelujen vaihto, ilmoittamisvastuu itsellä), se on altis harmaalle taloudelle. Ratkaisuna Sinkman pohti alustan tarjoajan velvoittamista ilmoitusvastuuseen. Pienimuotoista toimintaa ei hänen mukaansa voida vapauttaa veronalaisuudesta ilman hyvin merkittävää lovea verokertymään.

Seuranneessa keskustelussa käsiteltiin mm. jakamistalouden toimijoiden kohtaamia ongelmia verotuksen ja muun sääntelyn eri osa-alueilla, amerikkalaisen alustatalouden valtiovastaisuutta (libertarianismi) sekä jakamistalouden ekologisten vaikutusten arviointia.

Tilaisuuteen kutsuttujen asiantuntijoiden puheenvuorot löytyvät täältä.

Katso toinen kooste samasta tilaisuudesta täältä.

OKM:n norminpurkutalkoot tapahtuma-aktivismin helpottamiseksi

Opetus- ja kulttuuriministerin asettama työryhmä teki syksyllä 2015 selvityksen kulttuuritapahtumien koskevan sääntelyn ja byrokratian purkamisen tarpeista. Selvitys laadittiin tukemaan kansallista taide- ja kulttuuritapahtumaohjelmaa, jolla pyritään mm. edistämään monipuolista ja laadukasta tapahtumatarjontaa ja kansalaisten mahdollisuuksia nauttia kulttuurista.

Kävimme selvitystyön alkuvaiheessa 3.11.2015 opetus- ja kulttuuriministeriössä tapaamassa selvitystyöhön osallistuvia. Paikalla olivat OKM:stä työryhmän puheenjohtaja Hannu Sulin, Anne Mattero, Kirsi Kaunisharju ja Tuula Lybeck, selvityksen kokoajana toiminut Pauli Rautiainen Cuporesta ja Jaakko Blomberg Yhteismaa ry:stä, Kaupunkiaktivismi-hanketiimin lisäksi.

Halusimme välittää työryhmän käyttöön Kaupunkiaktivismi-hankkeen yhteydessä kertynyttä tietoa sääntelyn purkutarpeista kaupunkilaisten omaehtoisesti järjestämien tapahtumien kannalta. Keskustelun apuna oli kooste hankkeen aiemmissa tapaamisissa esiin tulleista ja hankekumppanien kautta saamistamme näkökohdista, mm. Helsingin kulttuurikeskuksen välittämä Stuba Nikulan tapahtumajärjestäjiltä kokoama kehittämistarvelistaus. Tapaamisessa Jaakko Blomberg toi esiin sääntelyn kehittämistarpeita ja -ehdotuksia Yhteismaan kokemusten perusteella.

Tapaamisen jälkeen joukkoistimme selvityksen tekijöiden toiveesta sääntelyn kehittämistarpeiden tunnistamista vielä laajemmin Facebookissa ja välitimme siellä saadut kommentit heille.

Sääntelyltä toivotaan herkkyyttä tapahtumien erilaisuudelle

Esiin tuomistamme kehittämistarpeista moni oli tullut selvityksen tekijöiden tietoon jo muualtakin. Muun muassa tarpeet saada tapahtuman järjestämisessä tarvittava asiointi viranomaisten kanssa hoitumaan yhdeltä luukulta ja helpottaa anniskelua ja elintarvikkeiden tilapäistä myyntiä koskettavat monenlaisia kulttuuritapahtumia.

Keskustelu ja koosteemme kuitenkin toivat lisäymmärrystä mm. tarpeeseen suhteuttaa sääntelyä tapahtumien kokoon ja luonteeseen. Työryhmää oli pohdituttanut, kuinka tarpeellista sääntelyn purussa on erottaa ammattimainen ja vapaaehtoinen toiminta toisistaan. Jaakko toi esiin, että tapahtuma-aktivismin kannalta olennaisempaa on tehdä ero suurien ja pienien tapahtumien välillä. Myös kertaluontoisten ja toistuvien tapahtumien erilaisuus olisi tärkeää ottaa huomioon.

Esimerkiksi vaatimus kattavasta pelastussuunnitelmasta on hyvin perusteltu isoissa tapahtumissa, mutta pienen puistokirpputorin järjestämisessä se näyttäytyy helposti kohtuuttomana. Turvallisuus- ja häiriöriskit vaihtelevat myös isojen tapahtumien välillä. Kävijämäärältään mittavaksi kasvaneessa Kallio Block Partyssa vaatimukset tietystä määrästä lain kriteerit täyttäviä järjestyksenvalvojia ovat tuntuneet järjestäjistä liiallisilta, kun tapahtuma on vuodesta toiseen sujunut ilman merkittäviä järjestyshäiriöitä.

Tapahtumien järjestämisen helpottamisessa yksi kehittämissuunta olisikin suhteuttaa tapahtumalle asetettavia vaatimuksia tarkemmin juuri kyseiseen tapahtumaan liittyviin riskeihin. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi järjestysmiesten määrää koskevien vaatimusten keventymistä toistuvissa tapahtumissa, jos sama tapahtuma on aiemmilla kerroilla osoittautunut harmittomaksi.

Mallia sananvapaudesta

Yhteismaan ja monen muun tapahtumajärjestäjän näkemys on, että sääntelyn painopistettä kannattaisi siirtää tapahtumien ennakkokontrollista jälkivalvontaan. Tapahtumien järjestämiseen voitaisiin kokeilla sananvapauden ideaa: lähtökohtana on vapaus toimia ja viranomainen puuttuu asiaan vasta, jos jokin ongelma ilmenee.

Tapahtumien järjestämisen kynnystä voisi madaltaa sillä, että ennakkotoimeksi riittäisi mahdollisimman pitkälle pelkkä ilmoitus ilman lupien hakua ja eri viranomaisten kanssa asiointia. Älykäs sovellus ilmoituksen tekemiseen voisi samalla tarjota käyttäjälle esimerkiksi tapahtumapaikkaan liittyviä tietoja ja muistilistan onnistuneen tapahtuman järjestämiseen.

Tapahtuma-aktivismin edistämisessä tehtävää monilla

Joidenkin normien osalta on suhteellisen helppo punnita, painavatko vaakakupissa enemmän perustelut normin säilyttämisen vai sen purkamisen puolesta. Esimerkiksi velvoite ilmoittaa tehokkaan lasersäteen käytöstä ulkoilmaesityksessä kahta viikkoa aiemmin on selvityksessä todettu ongelmattomaksi. Velvoite voi lannistaa järjestäjää, jonka pika-aikataululla ideoima valotapahtuma ei määräajan vuoksi enää onnistukaan. Velvoitteen säilyttämisellä on kuitenkin vahvat perusteet mm. tarpeessa saada lentoliikenteen ohjaus tarvittaessa järjestettyä säteen vuoksi ajoissa uudelleen.

Monen muun normin kohdalla ongelmallisuuden arvottaminen vaatii vielä lisää keskustelua. Opetus- ja kulttuuriministeriö on jatkanut keskustelun herättämistä selvityksen pohjalta kansallisen taide- ja kulttuuritapahtumaohjelman valmistelun yhteydessä mm. seminaarissa helmikuussa 2016. Kuntatasolla ainakin Helsinki on tarttunut kulttuuritapahtumien sääntelyn purkutarpeiden selvittämiseen tarkemmin.

Tapahtuma-aktivismia voivat torpata normit ja byrokratia, mutta myös – ehkä ennen kaikkea – mielikuva niistä. Turhaa byrokratian pelkoa voinevat purkaa ainakin tapahtumien järjestäjät, jotka pystyvät jakamaan kannustavia kokemuksia tapahtumien järjestämisen helppoudesta. Ehkä heitä on norminpurkutalkoiden jälkeen yhä enemmän.

Myös viranomaiset voivat tehdä paljon pelkällä viestinnällä, kuten aktivisti Blomberg sanoo: ”Jos kaupungin edustajat kertoisivat aktiivisesti asiasta ja kutsuisivat ihmisiä tekemään, olisi ihmisten helpompi olla aktiivinen. Monilla on varmaan se fiilis, että heistä on haittaa sen sijaan, että toimintaa kaivattaisiin. Vaikka jonkinlainen step by step -ohjeistus visuaalisesti miellyttävänä ja viestiltään rohkaisevana olisi tärkeä karun lupaluettelon sijaan.”

Jakamistalouden verotus kaipaa pohdintaa ja uusia ratkaisuja

Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen on peräänkuuluttanut viisaiden ryhmää, jossa verotuksen ja jakamistalouden asiantuntijat arvioisivat verotussääntöjen muutostarvetta jakamistalouden osalta (http://www.elisa.net/minun-kotini-on-sinun-hotellisi/ > Luku 9: Suomessa verottaja haluaa edistää jakamispalveluja). Verottaja haluaisi kannustaa jakamistalouden palvelujen tarjoamista ja käyttöä, mutta nykyiset verosäädökset eivät sitä tue.

Kävimme 9.11.2015 keskustelemassa Mannisen kanssa ymmärtääksemme tarkemmin, miten jakamistalouden nousu näyttäytyy verottajan kannalta. Mukana olivat myös Inga Nyholm valtiovarainministeriöstä ja KatuMetro-ohjelman jakamistaloushankkeiden edustajat Minttu Harmaala Haaga-Heliasta sekä Mats Nylund ja John Grönvall Arcadasta.

Pienten tulojen verottaminen käy kalliiksi

Suomen verolainsäädäntöä aikanaan laadittaessa ei ollut näköpiirissä, että säädöksiä päädytään soveltamaan myös jakamistalouden aikakaudella. Lainsäädäntö linjaa kaikki tulot laajasti veronalaisiksi. Tämä ei sovi kovinkaan hyvin tilanteeseen, jossa yksityishenkilö saa monia pieniä tuloja eri lähteistä, kuten majoitus-, kyyti- ja ravintolapalvelujen tarjoamisesta. Verottajan näkökulmasta jakamistalous tuo ainakin neljäntyyppisiä ongelmia:

1) Pienten tulojen verottaminen työllistää hallintoa tuoden kustannuksia, jotka ylittävät veroina kertyvät tulot. Tämä on verottajan näkökulmasta jakamistalouden ongelmista nykyisin suurin.

2) Monien eri lähteistä tulevien tulojen ilmoittaminen on työlästä tulonsaajille, eikä myöskään palkkaa toiselle maksava yksityishenkilö pääse ilmoittamisessa helpolla. Tämä voi lisätä harmaata taloutta, jolloin verotuloja jää saamatta. Manninen arvioi jakamistalouden tuoman harmaan talouden olevan vielä suhteellisen pientä. Ilmoittamisen mutkikkuus ei ole sinänsä uutta, mutta jakamistalouden yleistyessä sen mahdolliset kielteiset seuraukset kertautuvat.

3) Ilmoittamisen työläys voi vahvistaa ihmisten mielikuvia byrokratiasta. Tämä voi rapauttaa veronmaksumoraalia yleisemminkin.

4) Jakamistalouden ylikansalliset yritykset maksavat veronsa muualle kuin Suomeen (ei verohallinnon mutta valtiontalouden ongelma). Näin toimii moni perinteinenkin suuryritys, mutta jakamistalouden yleistyminen kasvattaa ongelmaa.

Veronmaksajat kaipaavat ohjeita

Verohallinnolle tuli aiemmin runsaasti kyselyitä aikapankkien kautta tapahtuvan palvelujen vaihdon verokohtelusta. Vuonna 2013 verottaja antoi ohjeen, jossa linjattiin kaikki vastikkeellinen, myös ilman rahaliikennettä tapahtuva työ veronalaiseksi. Ohjeen myötä aikapankkeja koskevat yhteydenotot ovat loppuneet. Vapaaehtoistyön toimintaedellytysten kehittämistä käsittelevän VM:n raportin mukaan järjestöt ovat kokeneet linjauksen ongelmalliseksi, ja aikapankkitoimintaan osallistuminen on sen myötä vähentynyt.

Nykyisin kyselyitä tulee etenkin ravintolapäivätyyppisessä ruoanmyynnissä saatavien tulojen verotuksesta. Veronmaksajia askarruttaa usein, paljonko saa ansaita verottomasti ja millaisen toiminnan verottaja katsoo ammattimaiseksi. Verotus saattaa muodostaa kansalaistoiminnalle kannustinloukun, sillä pelkän byrokratian – ei siis välttämättä veromenon – pelon on todettu hillitsevän toimeliaisuutta.

Edellä mainitussa VM:n raportissa ehdotetaan vapaaehtoistyöhön liittyvien vero- ja muiden ohjeiden kokoamista selkiytettyinä kehitteillä olevaan vapaaehtoistyön portaaliin. Voisiko portaalia kehittää paikaksi vastausten löytämiselle myös laajemmin jakamistaloudessa esiin nouseviin verotuskysymyksiin?

Apua kansainvälisestä tarkastelusta ja tulorekisteristä

Kuten Manninen on blogikirjoituksessaan ehdottanut, yksi tapa helpottaa pienten tulojen tuomaa työkuormaa olisi tehdä yksityishenkilöiden välinen palvelujen myynti tiettyyn rajaan asti verovapaaksi. Samaan tapaan toimitaan nykyään koti-irtaimiston myynnin suhteen. Sama idea on Mannisen mukaan ainakin USA:ssa käytössä olevassa ns. 1099-säännössä. Sitä ja muita ulkomaisia esimerkkejä olisi hyödyllistä kartoittaa siltä kannalta, voitaisiinko niistä ottaa oppia säädösten ja käytäntöjen kehittämiseen Suomessa.

Verottajalle helpointa olisi, jos maksuista tulisi heille automaattinen tieto. Ideoimme tapaamisessa, että tulojen ilmoittamista voitaisiin pyrkiä yksinkertaistamaan jonkin palkka.fi-palvelua pelkistetymmän uudenlaisen sovelluksen avulla. Järjestettäisiinkö esimerkiksi Datademo-tyyppinen kehittämiskilpa sovelluksesta, joka välittäisi tulotiedot verottajalle automaattisesti kunkin maksutapahtuman yhteydessä? Olisiko ideaa yhdistää voimia tässä kansainvälisestikin? Esimerkiksi Viron presidentin Toomas Hendrik Ilves on ehdottanut tämäntyyppisen Real Time Economy -sovelluksen kehittämistä.

Sovellus voisi rakentua yksityishenkilöiden käyttöliittymäksi
vuonna 2019 käyttöön otettavaan kansalliseen tulorekisteriin. Rekisterin on tarkoitus helpottaa alkuun etenkin yritysten työtaakkaa, mutta se avaa mahdollisuuksia järjestää verotusta kätevämmäksi myös jakamistalouden yksityisten toimijoiden kannalta.

Keskustelulla kohti konkreettisia toimia

Totesimme tapaamisessa, että verotuskäytäntöjen kehittämisessä tarvitaan keskustelua myös ainakin VM:n veroasiantuntijoiden sekä kansanedustajien kanssa. VM:n veroasiantuntijoita kävimme tapaamassa joulukuussa, ja tammikuussa keskustelu jatkui Sitran jakamistalousasiantuntijoiden kanssa.

Alkuvuonna 2016 työstämme tapaamisten antia hyödyntävää julkaisua avuksi keskustelun avaamiseen laajemmin ja myös kansanedustajien suuntaan. Julkaisun kiteytykset jakamistalouden verotuksen nykyhaasteita ja kehittämisnäkymistä voisivat esimerkiksi toimia taustamateriaalina aihetta käsittelevälle seminaarille, jollainen sopisi vaikka jatkoksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan työlle jakamistalouden parissa.

Ympäristöministeriössä karsitaan rakentamisen normeja ja toivotaan aktivismia ikääntyneiden asumiseen

Kävimme 29.9.2015 ympäristöministeriössä tapaamassa Timo Saarista, Erja Väyrystä ja Olli Maijalaa. Keskustelun tarkoituksena oli etenkin hahmottaa kaupunkialueiden kehittämistä koskevaa valtionhallinnon norminpurkutyötä ja siihen liittyviä selvitystarpeita kaupunkiaktivismien helpottamisen näkökulmasta.

Laki jättää tilaa kaavoitusaktivismille

Maankäytön suunnittelussa on nykyisellään vain vähän sitovia kansallisen tason normeja, sen sijaan rakentamisessa niitä on enemmän. Lainsäädäntö mahdollistaa kansalaisten omaehtoista aktivismia kaavoituksessa melko hyvin, sisältyyhän maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL) oma erityinen luku 8, joka koskee kaavoitusmenettelyä ja vuorovaikutusta. MRL jättää monia asioita kuntien ratkaistavaksi. Myös valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat varsin yleispiirteisiä. Sosiaalisen median suhteen MRL on neutraali, joten sen hyödyntäminen osallistamisessa on mahdollista.

Esimerkiksi aktivistien tekemää vaihtoehtosuunnittelua ei valtion tasolta suitsita mitenkään Ratkaisut maankäytön ja kaupunkitilan kehittämiseen suuntautuvien aktivismien mahdollisesta hyödyntämisestä tehdään pääasiassa kunnissa. Esimerkiksi tilojen väliaikaiskäyttöön saamisessa usein vastaan tuleva rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen ratkaistaan kuntatasolla asiaa koskevien säännösten puitteissa. Rakennusten käyttötarkoituksen muuttaminen on yksi asioista, jota pyritään säännöksiä kehittämällä parhaillaan selkeyttämään ja helpottamaan.

Nykymuotoinen kaavoitus ei kuitenkaan suosi nopeasti syntyvien ideoiden saamista mukaan sitä mukaa kun niitä syntyy. Useimmiten on tarkoituksenmukaisinta, että asemakaava ei ole liian yksityiskohtainen eikä aseta turhia esteitä uusille ideoille ja toteutuksen ratkaisuille. On hyvä että kaava kestää aikaa ja antaa keskeiset reunaehdot muuttuvien tilanteiden mukaisille käyttö- ja rakentamistarpeille. Kaavoitus ei ole luonteeltaan kovinkaan dynaamista toimintaa, eikä sitä ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Meillä on voimassa useita yli 100 vuotta sitten hyväksyttyjä asemakaavoja. Kuntien rajallisten kaavoitusresurssien vuoksi joudutaan yleensä tarkkaan harkitsemaan, mitä alueita voidaan ottaa kaavoituksen kohteiksi. Kaavoitusta saatetaan raskauttaa eri intressitahoilta tulevilla odotuksilla heti kun kaavaprosessi avataan. Huomattavaa on myös, että maankäyttösopimuksiin liittyvissä kaavoissa osallistaminen saattaa olla vaikeaa toteuttaa.

Rakennuksiin liittyvä sääntely kevenee

Rakentamista ohjaa nykyisellään hyvin yksityiskohtaisia säännöksiä sisältävä rakentamismääräyskokoelma. Meneillään on kokonaisuudistus, jossa kokoelmasta tehdään nykyistä tiiviimpi ja yleispiirteisempi karsimalla pois liian yksityiskohtaisia määräyksiä ja erottamalla selkeästi velvoittavat säännökset ohjeista.

Aktivismien kannalta merkittävää on ainakin vanhojen rakennusten käyttöä koskevien säännösten selkeyttäminen ja myös helpottuminen, kun uudistuksessa selvennetään, mitkä määräykset koskevat uudisrakentamista ja mitkä korjausrakentamista. Turhia mutkia on aiemmin aiheutunut siitä, että vanhoihin rakennuksiin on sovellettu uudisrakentamiseen tarkoitettuja määräyksiä. Uudistuksessa halutaan myös helpottaa pienimuotoista, esimerkiksi piharakentamista.

Tärkeä uudistus on myös kokoelman uudelleenkirjoittaminen kauttaaltaan kielellä, joka selventää, että ohjeet ovat vain neuvoa antavia. Ilmaisut kuten ”tulee olla” ja ”on oltava” muotoillaan uudelleen niin, ettei ohjeita enää tulkittaisi niin helposti velvoittaviksi. Ministeriön virkamiehet eivät ole pitäneet ilmaisumuotoja ongelmallisina, mutta heille ohjeiden ei-velvoittava asema on ollut itsestään selvä toisin kuin monille muille.

Uudistus tekee juuri sitä, mitä kaupunkiaktivismihankkeen havaintojen mukaan kannattaa tehdä, eli vähentää aiheetonta byrokratian pelkoa. Normit eivät ole vain säädöksiä ja niiden pykäliä vaan laajempia toimintakulttuureja ohjaavia ehtoja. Kannattaisiko muilla hallinnonaloilla ottaa tästä kieliuudistuksesta mallia? Maailma muuttuisi paljon jo sillä, että yleinen ilmapiiri kansalaisten parissa liikkuisi sääntökulttuurisesta ”byroslaviasta” kohti ”sallimaata”, jossa omatoimisuus olisi lähtökohtaisesti sallittua ja suositeltavaa.

Soveltajien osaamistarve kasvaa, tukemista kehitettävä

Mitä tarkempi normi on, sitä helpompi sitä on soveltaa. Normien yleispiirteistäminen ja karsiminen lisää tarvetta tukea soveltamistyötä. Esimerkiksi rakennusvalvonnassa pitäisi olla osaamista pätevään harkintaan lupa-asioissa. Mitä pätevämmät tekijät rakentamishankkeessa on, sitä pienemmäksi valvonnan rooli voi jäädä.

Osaava rakennusvalvonnan edustaja kykenee arvioimaan tekijöiden pätevyyden ja tilanteen vaatimukset. Moni normi on tehty suojaamaan heikompia – yksilöitä, ryhmiä, ympäristöä. Osaava soveltaja näkee, milloin joitakin normeja ei tarvitse soveltaa, esimerkiksi milloin jokin velvoite voidaan ohittaa siksi, että haitan aiheutuminen velvoitteella suojattaville osapuolille olisi epärealistista. Tukea voidaan tarvita myös rohkeuden kehittämiseen siinä, etteivät soveltajat vaadi normien noudattamista vain varmuuden vuoksi.

Hallinnon ja aktivistien kumppanuuksia mietittäessä päädytään usein pohtimaan, miten paljon viranomainen voi laskea vapaaehtoisten toiminnan varaan ilman, että syntyy liian suuria riskejä jonkun osapuolen kärsimisestä esimerkiksi aktivistien innon lopahtaessa. Muun muassa metropolitutkimusseminaarissa oli esillä, että aktivistien kanssa toimivalle hallinnolle on tärkeää pitää vastuu kuitenkin itsellään.

Viriävän aktivismin yksi mahdollinen kehityssuunta on vastuut selkiyttävä kumppanuus

Julkisen ja yksityisen rajankäyntiä tehdään uusiksi monella alalla. Mikä on pidettävä julkisvallan suorassa kontrollissa ja mitä voitaisiin antaa kansalaistahojen – tai kenties yritysten – hoidettavaksi? Millaisia toimintamalleja tarvitaan?

Kaupunkitilaa konkreettisesti muovaavissa aktivismeissa pohdituttaa vastuu tilan laadusta, turvallisuudesta ja avoimuudesta. Jos kaupunkilaiset ryhtyvät oma-aloitteisesti vaikka hoitamaan julkista viheraluetta, parhaimmillaan hoitotoiminta lisää heidän osallisuuttaan, tukee yhteisöllisyyttä ja säästää julkisia varoja ympäristön laadun samalla jopa parantuessa. Yksi uhkakuvista taas on tilan kehittyminen ulossulkevaksi, jos hoitajat alkavat pitää sitä vain omanaan.

Kumppanuutta ja vastuunjakoa puistojen hoidossa on viime aikoina Suomessa kehittänyt ainakin Espoo Meidän puisto -toimintamallissaan. Mallin hoitosopimuksissa esimerkiksi asukasryhmä tai taloyhtiö sitoutuu huolehtimaan tietystä alueesta, ideana, että innokkaat voivat itse tekemällä korottaa alueen laatutasoa, kun kaupungin resurssit eivät siihen riitä. Spontaanimpaa hoitoaktiivisuutta moni kaupunki kannustaa talkookäytännöillä, joissa talkoisiin tulijat saavat kaupungilta esimerkiksi roskapihtejä, kitkentävälineitä tai istutettavia kukkasipuleita.

Aktivismit asumisen kehittämisen voimavaraksi

Ympäristöministeriötä kiinnostavat aktivismien tuomat mahdollisuudet myös ikääntyneiden asumisen kehittämisessä. Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 tavoitetta ikääntyneiden asumista tukevien toimintamallien kehittämisestä tukisi sen selvittäminen, millaisia lupaavia aktivistien voimavaroja hyödyntäviä ratkaisuja jo on ja millaisiin vielä hyödyntämättömiin mahdollisuuksiin kannattaisi tarttua.

Tätä mietittäessä kannattaa hyödyntää jo tehtyä työtä, kuten Demoksen ja Y-säätiön kohtuuhintaisen urbaanin asumisen kehittämistyössä kokoamia ideoita. Naapuruuspiirin  tapaan jo kuvattuja toimintamalleja voisi joukkoideoida eteenpäin aktivismien uusien mahdollisuuksien hyödyntämisen kannalta.

Ajatuksia jatkoon

Suomessa elää edelleen suhteellisen vahvana ajattelu, että vastuu usein kuuluu pitkälti viranomaisille. Kansalaiset saattavat helposti syyttää viranomaisia. Rakentamishankkeissa helposti ajatellaan, että mahdollisista ongelmista voi osin syyttää hankkeelle luvan myöntänyttä viranomaista, vaikka viranomaisen vastuu ulottuu vain lupaedellytysten täyttymisen varmistamiseen ja vastuu sen jälkeen on täysin hankkeen järjestäjällä tai toteuttajalla.

Hallintokulttuurissa kauttaaltaan on vielä uutta, että kansalaiset ottavatkin aktivisteina itse vastuuta tehtävistä, joiden perinteisesti on katsottu kuuluvan hallinnon organisoitaviksi. Viranhaltijan ei ole helppo ryhtyä rohkeaksi hyödyllisten aktivismien helpottajaksi, jos kansalaiset kokemuksen kautta mieltyvät enemmänkin vastuun pakoilijoina. Ilmapiirin muutos ”byroslaviasta” ”sallimaahan” vaatii ainakin lisää myönteisiä kokemuksia aktivistien onnistuneesta vastuunotosta.

Keskustelussamme kulttuuritapahtumia koskevasta sääntelystä oli esillä, että esimerkiksi Kallio Block Partyn tyyppisissä toistuvasti järjestettävissä tapahtumissa ennakkovalvonta voisi keventyä, kun kokemus on jo osoittanut kyseisen tapahtuman sujuvan ilman suurempia ongelmia. Voisiko normien soveltamisen ohjeistamisessa olla jopa toimialat ylittävänä linjana, että toiminnan valvonta voi olla kevyempää, jos on jo näyttöä tekijöiden pätevyydestä ja toiminnan sujumisesta, ja toimintaa jatketaan aiemmin toteutetulla tavalla?

Voisiko normien ja soveltamisohjeiden kehittämisellä saada paitsi mahdollistettua myös aktiivisesti kannustettua aktivismien hyödyntämistä voimavarana? Järeänä keppikokeiluna voisi tehdä voimavarojen hukkaamisesta rangaistavaa kuten Ranskassa tehtiin hävikkiruoan hukkaamisesta. Realistisemmin voisi harkita kokeiltavaksi jonkinlaisia porkkanoita. Olisiko ideaa kehittää normien soveltamisohjeiden osaksi helppokäyttöistä ja havainnollista esimerkkitietopankkia, johon saisi ilmiantaa hyviä tapauksia aktivistien ja hallinnon yhteistyöstä? Jospa tietopankkiin kuvatuista esimerkeistä valittaisiin avoimessa prosessissa voittajaviranomainen, joka saisi tunnustuksen, myönteistä julkisuutta ja myös vaikka varat opiskelijan työllistämiseen avuksi hyvän käytännön kehittämisessä eteenpäin.

Fiksu Kalasatama kehittyy kokeiluin ja kumppanuuksin

Kävimme 10.9.2015 Forum Viriumissa tapaamassa Fiksu Kalasatama -hankkeen  avainhenkilöitä, ohjelmapäällikkö Veera Mustosta ja hankekoordinaattori Maija Bergströmiä. Hankkeessa kehitetään Kalasatamaa älykkään kaupunkirakentamisen mallialueena. Tavoitteena on edistää monien toimijoiden yhteistyönä asukaskeskeistä kehitystoimintaa, uutta liiketoimintaa ja innovaatioita. Rahoitus tulee tällä hetkellä 6aika-hankkeelta.

Ajattelua älykkäästä kaupungista jalkautetaan erityisesti kokeilujen kautta. Kuluvana syksynä käynnistyneessä nopeiden kokeilujen ohjelmassa hankitaan 1000-8000 eurolla kokeiluita, joissa kehitetään kalasatamalaisille jokin uudenlaisiin kaupunkitiloihin, tilojen yhteiskäyttöön, yhteisöllisyyteen tai resurssiviisaaseen energiakäyttäytymiseen liittyvä uusi palvelu. Tarjoajana voivat toimia rekisteröityneet tahot, eli yksityishenkilöiden ja epämuodollisten ryhmien on kokeilua tarjotakseen rakennettava kumppanuuksia.

Yksi Fiksu Kalasatama -innovaatioalaustan toimintamuodoista on kehittäjien klubi. Klubilaisina on Kalasatamassa ”älykkyyden parissa toimivia” yrityksiä, kaupungin yksiköitä ja asukasaktivisteja. Mukaan klubiin kutsutaan Kalasatamassa aktiivisesti uusia ratkaisuja kehittävät ihmiset.

Maija Bergström koordinoi Fiksun Kalasataman Living Lab -toimintaa ja kehittää menetelmiä siinä erityisesti asukkaiden osallisuuden kannalta. Kohtaamisten fasilitoinnin avuksi on kehitetty mm. älykkään kaupungin inspiraatiokortit. Tarkoituksena on avata Kalasatamaan Living Lab -tila, joka mahdollistaa monenlaisten tapaamisten, työpajojen, hackaton-tapahtumien ja kokeilujen järjestämisen. Tilan piti tulla alueelle suunniteltuun väliaikaiseen kauppakeskukseen, mutta kauppakeskushankkeen kaaduttua etsitään nyt muuta ratkaisua.

”Älykkyys” kiinnostaa, mutta siitä viestimisessä riittää haastetta

Forum Viriumin kokemuksen mukaan kalasatamalaisista moni on älykaupunkiasioista ja digitaalisuudesta kiinnostunut. Mm. Kalastaman älykkäiden ratkaisu esittely Smart Instawalkin yhteydessä herätti kiinnostusta. Alueen asukkaana on myös ainakin yksi näiden ratkaisujen suunnittelijoista.

Älykkään kaupungin kehittämisessä kuitenkin törmätään jatkuvasti viestintähaasteisiin. Älykäs kaupunki -ajattelu on lähtenyt ”ylhäältä” ja siinä on kyse kokonaisen infrastruktuurin rakentamisesta, jolloin siitä keskusteleminen asukkaiden ja muiden alueen toimijoiden kanssa ei ole yksinkertaista. Erityisesti pitkälle tulevaisuuteen tähtäävien ratkaisujen esittäminen ymmärrettävästi on mutkikasta, mikä vaikeuttaa asukkaiden innostamista mukaan.

Älykkäät ratkaisut voivat toisaalta arkistua nopeasti. Senioritalon asukkaille on Forum Viriumin kokemuksen mukaan jo aika itsestään selvää, että heillä on yhteiskäyttöauto ja vieläpä sähkösellainen. Keskusteluissa asukkaat ovat vasta autosta kysyttäessä todenneet, että tuollahan se on, pitämättä sitä mitenkään erityisenä.

Yhteisöllisyys ja palvelut muovautuvat enemmän ja vähemmän suunnitellusti

Yhteisöllisyyttä ovat Kalasatamassa osaltaan edistäneet taidehankkeet, joissa etenkin alueen lukuisat lapsiperheet ovat löytäneet toisiaan. Yhdessä tekemisen mahdollisuuksia ovat lisänneet muun muassa muotoilijoiden järjestämät käsityöpajat.

Asukkaita on tuonut yhteen myös halu saada parannusta alueella koettuihin puutteisiin. Asukasaktiivien ansiosta alueelle järjestyi leikkipuisto, jota myös SRV tuli tukemaan lahjoittamalla parkour-välineitä. Lemminkäisen rakennustyömaan tontilla on lisää vihreyttä kaivanneiden asukkaiden aloitteesta ja vauhdittamana käynnistynyt maisemointihanke.

Kalasataman miinuksina asukkaat ovat pitäneet joidenkin palvelujen puutetta ja vihreyden vähäisyyttä. He ovat myös olleet aktiivisia tilanteen parantamisessa.

Palveluiden kehittämisessä on tullut niin toivottua edistystä, arvaamattomia sivuhyötyjä kuin yllättäviä takapakkejakin. Kokeilu älykontista kirjastopalvelujen paikkana sai aikaan sen, että kaupunginkirjasto on nyt järjestämässä alueelle itsepalvelukirjastoa pysyvämminkin. Kontin käytön ideoinnista sai ennalta suunnittelematta alkunsa myös Kalasataman luomuosuuskunta. Konttia hyödyntävä ruokatoimitusten jakelu on näyttänyt mallia älykkään logistiikan kehittämiselle ruokapiirien ja –osuuskuntien toiminnassa laajemminkin.

Epäonnisempi oli suunnitelma väliaikaisesta konttikauppakeskuksesta, joka kariutui muun muassa lämmitys- ja ilmanvaihtoratkaisujen mutkikkuuksiin.

Kalasataman ensimmäisen älykonttikokeilun järjestänyt Coreorient Oy kehitti kokeilun pohjalta 24h-kylätilakontin, joka palvelee paikallista jakamistaloutta. 24h-kylätilaa voi käyttää tavaroiden lainauspisteenä, kierrätysryhmien toiminnassa ja ruokapiirin ja verkkokauppojen tuotteiden noutopaikkana.

Osallisuutta muovaa myös yritysten toiminta

Mahdollisuuksia yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemiseen lisäävät yritykset, jotka suhtautuvat asukkaisiin voimavarana. Tamperelaisen Hukkatila ry:n kokemus on ollut, että suuret yritykset eivät kovin helposti lämpene kansalaisaktivistien ehdotuksille esimerkiksi tilojen avaamisesta uudenlaiseen yhteisölliseen käyttöön.

Kalasatamassa suurillakin yrityksillä on ollut halua sekä tukea asukkaiden aloitteita (leikkipuisto- ja maisemointiesimerkit yllä) että saada asukkaita mukaan yritysvetoiseen kehittämistyöhön. Syksyllä 2015 esimerkiksi SRV kumppaneineen on kutsunut kalasatamalaisia avuksi vuonna 2018 avautuvan kauppa- ja elämyskeskuksen palvelujen suunnitteluun.

Tunnetta kuulumisesta yhteisöön voi syntyä siitäkin, että aktivismina alkunsa saanut toiminta jalostuu yritystoiminnaksi. Veeran kokemuksen mukaan aktivismien kehittymistä liiketoiminnaksi tapahtuu yhä enemmän. Yrittäjyyteen kannustavat toimet voi mieltää osaksi osallisuuden vahvistamisen keinovalikoimaa.

Start-upeille ja vakiintuville pienille yrityksille voi tarjoutua toimintatilaisuuksia jo alkaneissakin kehittämishankkeissa, joissa toimijat ovat avoimia uusille kumppanuuksille. Kalasatamassa suurten toimijoiden yhteisistä kehittämishankkeista on tullut myös yrittäjyyden vauhtialustoja, kun moni pienyritys on päässyt niihin jälkijunassa mukaan. Forum Viriumin näkökulmasta houkuttavan kumppaniyrityksen tärkeä piirre on halukkuus oman liiketoiminnan kehittämiseen. Yritykseksi järjestäytynyt mutta ennemmin yleishyödyllisyyteen kuin kehittymiseen orientoitunut toimija ei välttämättä ole ihanteellinen kumppaniksi esimerkiksi tilojen hallinnoimiseen.

Olisi houkuttelevaa ajatella Kalasatamaa paikkana, jossa suurten yritysten liepeille kehittyisi pienten start up -tyyppisten yritysten ekosysteemi. Pikkufirmat toimisivat ketterästi, vuorovaikutteisesti ja käyttäjälähtöisesti asukkaiden ja kaupunkiaktivismien rajapinnassa välittäen innovaatioita ja kehityssykäyksiä isoon bisnekseen. Tämä ei taida olla ihan helppoa – ja mahtaako Kalasataman volyymikään niin pitkälle riittää?

Kalasatamaan on rakentumassa kahdeksan enimmillään 132 metriin ulottuvaa tornia, joihin tulee asuntoja, toimistoja ja hotelli. Torneja innolla odottavien joukossa on, ehkä hieman yllättäen, moni Kalastaman senioriasukkaista. Forum Viriumissa on mietitty, että ilmeisesti on kehittymässä urbaanien seniorien ”luokka”, jota houkuttavat juuri Kalasataman kaltaiset alueet.

Yhteistyön suunnittelua

Kaupunkiaktivismi-hankkeessa voitaisiin seurata Kalasataman nopeiden kokeilujen ohjelmaa  ja tarkastella ja kuvata sen esimerkkien kautta prosesseja, joissa aktivismista syntyy liiketoimintaa. Ohjelman seuraava, vuoden 2016 alkupuolella alkava kierros tuo lisää mahdollisuuksia tähän hyvinvointi- ja terveyspalvelujen kehittämisen yhteydessä.

Ideoimme, että innostuneiden toimijoiden löytyessä kokeiluissa voitaisiin tarttua myös Kaupunkiaktivismi-hankkeen yhteydessä esiin tulleisiin kehittämistarpeisiin. Voisiko kokeiluna syntyä esimerkiksi ”Kalasataman vapaakaupunki”, jossa nuoret saisivat järjestää tapahtumia pääsylipputuloilla maksettuine esiintyjineen ilman verovelvoitteita?

Forum Viriumia kiinnostavat uudet tavat, joilla kaupunginosan kehittämisessä voidaan innostaa asukkaita omatoimisuuteen ja tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Kaupunkiaktivismi-hankkeessa hahmoteltavat aktivismien tyypittelyt tuntuvat hyödyllisiltä, esimerkiksi ”vaativuusjatkumo” (dia 15 tässä esityksessä) inspiroijana sen havainnollistamisessa, että hyvin kevyelläkin omaehtoisella toiminnalla on merkitystä. Tarvetta olisi myös keinoille purkaa suunnitteluhankkeissa edelleen toisinaan vastaan tulevaa asennetta, jossa asukkaita ei haluta mukaan.

Kaupunkiaktivismi-hanke voisi tulla Kalasataman kehittäjäklubin vieraaksi keskusteluttamaan esimerkiksi hankkeessa mietittyjä aktivismien tukemisen tapoja Kalasataman kannalta. Tulevaa Living Lab -tilaa voitaisiin hyödyntää inspiroivana paikkana muidenkin kohtaamisen ja tilaisuuksien järjestämiselle.

Aktivismien tukemisessa huomio myös taloyhtiöihin

Keskusteluissa aktivismien tukemisesta tulee usein vastaan tarve tehdä kokoontumistilojen käyttöön saaminen helpommaksi niitä kaipaaville. Tulevissa keskusteluissa voitaisiin etsiä ratkaisuja Kalasataman joustotila-hankkeessa todettuun ongelmaan, että tilojen käyttöön saamista vaikeuttaa taloyhtiöiden konservatiivinen suhtautuminen ja hidas päätöksenteko. Tavoitteena on ollut saada kaikki Kalasataman tilat vuokrattaviksi omistajien ehdoilla. Tällöin vaikkapa lenkkeilyporukka voisi käydä eri päivinä eri taloyhtiöiden saunoissa ja tilat voisivat erikoistua: yhden talon kerhohuone voitaisiin kehittää käsityöpajaksi, toisen juhlatilaksi, kolmannen kirjoja ja lehtiä kierrättäväksi lukusopeksi.

Aktivismien tukemisen suositusten pohjaksi voitaisiin selvittää lupaavia ratkaisuja, joissa yhteiskäyttötiloja hallinnoi taloyhtiöiden sijaan joku päätöksenteoltaan sukkelampi taho. Toisaalta voitaisiin koota hyviä esimerkkejä taloyhtiöiden keskinäisen yhteistyön tuomista mahdollisuuksista yleisemminkin ja pyrkiä niitä esiin tuomalla innostamaan lähekkäisten taloyhtiöiden toimijoita alueilla tarttumaan edelläkävijöinä itse toimeen yhdessä.

Tapaamisessamme Helsingin ympäristökeskuksen edustajien kanssa puhuttiin taloyhtiöiden yhteistyön hyödyistä korjausrakentamishankkeissa. Roihuvuoressa kaupunginosayhdistyksen aktiivit ovat organisoineet tiedonvaihtoa taloyhtiöiden hyvistä jakamiskäytännöistä, mm. ruoankierrätyksessä ja tavaroiden lainaamisessa. Maunulassa on kehitetty putkiremontin ryhmäkorjausmallia. Olisiko hyödyksi koota idea- ja esimerkkikokoelmaa aktivismeista myös erityisesti taloyhtiöissä toimivia ajatellen – mitä kaikkea yhteisöjen ja alueen hyväksi voikaan tehdä paitsi talokohtaisesti myös yhdessä lähitaloyhtiöiden kanssa?

 

Nuorisoasiainkeskus rakentaa alueellisia tietokäytäntöjä ja näyttää tietä kuntalaislähtöisyydessä

Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen johtaja Tommi Laitio ehdotti, että jatkaisimme hänen kanssaan aloittamaamme keskustelua nuorisotoimen näkökulmista kaupunkiaktivismiin suunnittelija Pirjo Mattilan kanssa. Osa Pirjon työtä on kehittää Nuorisoasiainkeskuksen toiminnan tietoperustaisuutta. Kävimme tapaamassa Pirjoa 13.5.2015.

Nuorisotyön alueellistuminen uudistaa myös tietokäytännöt

Nuorisoasiainkeskuksen työ on tulevan aluelähtöisen organisoitumisen myötä suuntautumassa enenevässä määrin alueilla nuorten elämään alueilla paikalliset erityispiirteet huomioon ottaen ja paikallisten toimijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Suuntaus ohjaa uudistamaan myös nuorisotyötä varten hankittavan tiedon käsittelyä ja käyttöä.

Kaupunki kokoaa nuorten elämään liittyvää tietoa lukuisista lähteistä, jo nykyisellään suurelta osin aluekohtaisesti. Alue- ja kaupunkitasoista indikaattori- ja kokemus- ja tutkimustietoa kootaan onnistuneisuudestaan palkittuun Nuorten hyvinvointikertomus -palveluun. Alueelliseen toimintatapaan siirryttäessä tärkeäksi välineeksi tulee kokoava kartoitus paikallisista toimijoista, toiminnasta ja nuorten elinolosuhteista ja tarpeista.

Tiedon avaamisessa tarvitaan fokusointia, teknistä kehitystyötä ja ymmärrystä tiedon luonteesta

Kun tietoa sovelletaan yhä enemmän yhteistyössä, yksi kysymys on, miten tieto saataisiin yhteistyökumppanienkin käyttöön heille käyttökelpoisessa muodossa. Tietoa on valtavasti, mutta miltä osin sitä voi ja kannattaa avata ja jalostaa alueittain esimerkiksi harrastusseurojen ja kaupunginosayhdistysten käyttöön?

Tiedon jakaminen avoimena datana voisi sovelluskehittäjien innostuessa johtaa uusien hyödyllisten tietosovellusten syntymiseen. Nuorisoasiainkeskuksen käytössä olevista tietoaineistoista kuitenkin vain osa on tähän sopivassa koneluettavassa muodossa. Esimerkiksi Nuoret alueittain -tietokanta ei avaamiseen vielä taivu.

Sovelluskehitykseen tilaisuuksia tarjoavat ainakin SomeJamien kaltaiset tapahtumat. Ensin pitäisi kuitenkin tunnistaa olennaiset tarpeet ja kysymykset, joihin sovellusten pitäisi auttaa vastaamaan. Pirjon mukaan voisi olla tarvetta esimerkiksi nuorten kesätyön hakua helpottavalle karttapalvelulle. Ideoida voisi vaikka Nappi Naapuriin lisättävää toimintoa, jolla saisi näkyviin tietyn alueen yritykset, tilastotietoa kesätöistä ja vaikka kesätyöläisten kokemuksistakin. Pohdimme, että kysymysten tunnistamista ja sovellusideointia voisi Kaupunkiaktivismi-hanke osaltaan organisoida, esimerkiksi osana avoin data -teemaa marraskuun 2015 Kaupunkiaktivismi-työpajassa.

Nuorten elämän ymmärtämisessä välttämättömän laadullisen kokemustiedon jakamisessa on omat haasteensa. Yksi kokemustiedon hankkimisen välineistä on Helsinkiläisten nuorten kokemuksia hyvinvoinnista -työkirja, jolla ohjaajat ja vapaaehtoiset kokoavat tietoa. Sanallisia saati visuaalisia kuvauksia ei ole usein järkevää yrittääkään jalostaa koneluettaviksi. Pelkistämisessä karsiutuu ymmärrykselle arvokkaita yksityiskohtia, eikä tieto välttämättä sovi yleistettäväksi. Tieto vastausten päätymisestä avoimeen käyttöön voi myös vaikuttaa nuorten haluun kertoa kokemuksiaan.

Yhteistyön rakentamista on suunniteltava paikallisesti

Niin toimijat kuin nuorten tarpeetkin vaihtelevat alueittain. Joillain alueilla kaupunginosayhdistys on nuorisotaloille toimivin läheinen kumppani, joillain taas yhteistyö on luontevampaa esimerkiksi toisen viraston toimijoiden tai liikuntajärjestön kanssa. Alueellistumisessa nousee esille kysymys paikallisista tiedon portinvartijoista. Ketkä hallitsevat kullakin alueella tärkeitä sähköisiä ja perinteisiä viestintäkanavia? Miten nuorisotyön toimijat voivat olla tiedon välittäjiä ja tuottajia tai toimia suhteessa niihin?

Porttien ohella on tunnistettava tapoja saada virallisemmat ja epävirallisemmat toimijat löytämään toisensa. Miten esimerkiksi virastot, perinteiset järjestöt, Yhteismaan kaltaisten uudet organisaatiot ja alueen some-yhteisöt pääsisivät luontevasti verkostoitumaan keskenään?

Näkökulmana yhteisessä työskentelyssä voi olla, mitä kukin jo tekee alueen nuorten hyväksi ja mitä yhdessä voitaisiin tehdä entistä paremmin. Miten paitsi alueen nuorisotyö, myös esimerkiksi alueen koulu, kirjasto, yritykset ja järjestöt voivat tukea nuorten mahdollisuuksia mm. saada tiloja käyttöönsä, saada apua tarvittaessa, harrastaa liikuntaa ja vaikuttaa alueensa kehittämiseen?

”Kansalaistoiminta on ihan kekkosta!”

Kaupunkilaisten omaehtoisen aktiivisuuden edistämisessä yksi haaste on yhteisen kielen löytäminen esimerkiksi toimialojen välisessä yhteistyössä ja pyrittäessä jakamaan osaamista virastosta toiseen. Sama termi voi eri puhekulttuureissa tarkoittaa eri asioita ja värittyä myönteisesti tai kielteisesti.

Moni (itsemme mukaan lukien) voisi äkkiseltään luontevasti puhua nuorten aktivismista osana kansalaistoimintaa. Puhekulttuurissa kansalaistoiminta ja sentapaiset termit kuitenkin voivat yhdistyä jossain jäykkiin, ylhäältä alas johdettuihin järjestelmiin. Näissä ”kekkosmaisissa” termeissä haiskahtaa aikuisten määrittelemä osallisuus. Ne voivat sotia esimerkiksi vastaan nuorisotyön ydinajatusta, että toimintaa ei tehdä nuorille vaan nuorten kanssa ja osallisuus määrittyy lähtien nuorista itsestään.

Taloudellinen tuki toimintaan?

Kuten myös tapaamisissamme Hukkatila ry:n ja Lahden kaupungin kanssa on tullut esiin, pienikin avustus voi aktivismissa merkitä paljon. Lahti on suunnittelemassa avustuskäytännön perustamista mm. Hämeenlinnan ja Tampereen esimerkkien inspiroimana. Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen projektiavustusmalli voi yhtä lailla toimia menestyksekkyydellään kannustavana esimerkkinä ihmisten omaehtoisen toiminnan tukemisessa – ikäryhmästä riippumatta.

Iän tai muun ryhmittelykriteerin perusteella suunnattu avustuksensaantimahdollisuus on keino turvata aktivismin tukemisessa tiettyjen ryhmien asemaa. Kokonaisuutena tavoiteltavana voisi pitää tukikäytäntöä, joka huomioisi ihmisten erilaiset toimintavalmiudet ja tarpeet mutta olisi myös kattava niin, että kukaan ei jäisi rahoituksen ja muun tuen saamisessa väliinputoajaksi. Olisiko hyödyllistä pyrkiä rakentamaan lupaavien esimerkkien pohjalta yhtenäisiä linjoja aktivismien tukemiseen kaikkia kuntalaisia ajatellen? Jos tukemisesta olisi koko metropoliseudun kattava linjaus, mitä tulisi linjata siinä ja mitä jättää tarkennettavaksi kuntakohtaisesti?

 Joustavuus verotuksessa helpottaisi tapahtuma-aktivismia

Tilanteessa, jossa nuoret haluaisivat rahoittaa räppärin esiintyjäksi tapahtumaansa pääsylipputuloilla, työntekijät voivat joutua soveltamaan normeja nuorten aktiivisuuden kannalta haitallisesti. Nuorten kanssa työskentelevä ei kaiketi saisi kannustaa nuoria harmaaseen talouteen, mutta velvoittaminen tapahtuman rahaliikenteen virallistamiseen esiintyjien verokortteineen kaikkineen voi äkkiä lannistaa nuorten innon tapahtuman järjestämiseen kokonaan.

Rahaliikennettä nuorten itsensä järjestämissä tapahtumissa kuten monessa muussakaan aktivistisessa toiminnassa ei käytännössä pystytä valvomaan. Pohdimme tapaamisessa, että jos valtio haluaa tehdä nuorten taloudelliselle toiminnalle heidän itse järjestämissään tapahtumissa jotain, käytännöllinen ratkaisu lienee sen salliminen.

Pop-up-ravintolatoiminnan salliminen vapautuksella hygienianormien noudattamisesta on ollut hyväksi kaupunkikulttuurille ja kaupunkimarkkinoinnillekin etenkin menestyksekkään Ravintolapäivän myötä. Kielteiset vaikutukset ovat jääneet hyötyihin nähden vähäisiksi (ks. Kaupunkiaktivismi-työpajan muistio). Mitä voisi seurata, jos valtiovarainministeriö linjaisi nuorten järjestämät voittoa tavoittelemattomat tapahtumat verovapaiksi? Verovapaus voisi edellyttää kunnan toimimista tapahtuman järjestämisen kumppanina, jolloin toiminta olisi valvottua.

Taloudellinen menestys voi johtaa sudenkuoppaan

Nuorten itsensä ja yhteiskunnan kannalta arvokasta on myös toiminta, jossa nuoret pääsevät kehittämään yrittäjyystaitojaan. Nuoria kannustetaankin tähän muun muassa lukioissa toteutettavan Vuosi yrittäjänä -kasvatusohjelman kautta. Osana tätä ohjelmaa he suunnittelevat ja toteuttavat jonkin liikeidean, esimerkiksi perustavat kioskin ja hoitavat sen taloudenpidon kokonaisuudessaan. Kannustimena on myös parhaiden nuorten perustamien yritysten palkitseminen.

Parhaimmillaan nuoret voivat onnistua luomaan menestyvän yrityksen, jolla he työllistävät itsensä ja mahdollisesti muitakin. Menestymisessä on kuitenkin loukku: Kun nuoret tulkitaan yrittäjiksi, he pahimmillaan menettävät mahdollisuuksia muun muassa opintotuen saamiseen.

Nuorten aktivoitumista kannustavat apu organisointiin ja esimerkit

Alle 18-vuotiaat saavat tapahtumien järjestämiseen hyvin apua nuorisotaloilta. Nuorisotaloilla on budjetoinnissaan käytäntö, jolla senikäiset pääsevät suuntaamaan järjestämänsä tapahtumien kuten diskojen tuotot johonkin itse haluamaansa yhteiseen toimintaan tai hankintaan.

18 vuotta täyttäneiden oma-aloitteiseen tapahtumien järjestämisen tuki on ohuempaa. Moni heistä haluaisi järjestää tapahtumia, muttei halua ottaa itse koko vastuuta. Mahdollisuudesta saada tapahtumalle rahoitusta projektiavustuksena ei ole apua, jos itse organisointi käy liian työlääksi. Varttuneempien nuorten tapahtumaideat ovat usein erikoistuneempia kuin nuorempien tyypilliset diskot, jolloin organisointikin on helposti vaativampaa esimerkiksi lupien hankkimisessa. Nuorisoasiainkeskuksen kansalaistoiminnan toimisto tukee nuorten projekteja.

Nuorten aktivoitumista rajoittaa usein myös hyvien esimerkkien puute. Nuori saattaa haluta järjestää jotakin ja kaipaisi esimerkkejä avuksi ideointiin, tai hänellä saattaa olla tietty idea, jonka toteuttamiseen tarttuminen tuntuu toteutusesimerkin puuttuessa liian vaativalta. Sponssi-sivut ovat yksi näiden esimerkkien kanava.

Onnistumisten kulmakiviä: kuntalaislähtöisyys ja reipas rajojen ylittäminen

Nuorisotyö on varsin erilaista kuin työ esimerkiksi pelastustoimessa tai kaupunkimittauksessa, mutta Nuorisoasiainkeskuksen monet hyviksi havaitut ajatusmallit ja käytännöt voivat inspiroida toimintaa vähintäänkin monilla eri hallinnonaloilla.

Kuntalaislähtöisyys ei jää korulauseisiin vaan toteutuu Nuorisoasiainkeskuksessa muun muassa siinä, että tavat päästä kontaktiin nuorten kanssa ja auttaa heitä lähtevät nuorten ymmärtämisestä heidän asemaansa eläytymisen kautta. Nuorisotyöntekijät esimerkiksi ajavat moponkorjausvälineiden kanssa katsomaan, ovatko jengiläisten mopot kunnossa.

Nuorisotyöntekijät toimivat nuorten itse käyttämissä paikossa, myös verkossa. Somen käyttäjänä Nuorisoasiainkeskus on luultavasti Helsingin virastojen kärjessä. Yli puolella Nuorisoasiainkeskuksen työntekijöistä on työroolissaan Facebook-profiili. Moni heistä on mukana kaupunginosien Facebook-ryhmissä.

Aktivismin tukemisen pohdinnoissa usein esiin nouseva hallinnonalojen välisen yhteistyön tärkeys on Nuorisoasiainkeskuksessa omaksuttu tiiviiksi osaksi toimintaa. Pirjo itse on ottanut kokoontumisten järjestämisessä käyttöön hyväksi toteamansa ”sekoita aina kaikki” -periaatteen: hän kutsuu toimijoita yhteen rajoista piittaamatta, niin eri sektoreilta kuin hallinnon tasoiltakin, kunnista, aluehallinnosta ja ministeriöistä.

 

Hukkatila houkuttaa kaupunkitilan haltuunottoon ja rakentaa aktivismien ja hallinnon kumppanuutta

Helsingissä moni tuntee yhteisöllisyyden ja osallistumiskulttuurin edistäjäorganisaationa Yhteismaa ry:n. Vastaavan tyyppinen kaupunkikulttuurin kehittäjä Hukkatila ry (kotisivu, Facebook-sivu) toimii Tampereella. Saimme 20.4.2015 vieraaksemme sosiaalitieteiden laitokselle Helsinkiin Hukkatilan aktiivin ja yhden perustajajäsenistä Mikko Kyrönviidan.

Yhdistyksen perustaminen harvensi rivejä, mutta nosti toimintamahdollisuudet uudelle tasolle

Mikko ja kumppanit perustivat Hukkatila ry:n vuonna 2011 yhdistykseksi, joka kehittää kaupunkitilan käyttöä ja elävöittää kaupunkikulttuuria Tampereella. Kaupunkitutkimusta ja aluetiedettä opiskellut Mikko oli kiinnostunut tarttumaan eläväisen kaupungin kehittämiseen konkreettisesti ja tuomaan omaa osaamistaan laajemmin yhteisöjen hyväksi. Myös muut yhdistyksen perustajat olivat ajatelleet tarttua tuumasta toimeen ja alkaa vaikuttaa oman ympäristönsä elävöittämiseen. Lisäinspiraatiota toivat myös Mikon ja hänen aktivistikollegansa kaupunkikokemukset Berliinissä asumisen ajoilta.

Hukkatilan toiminta saa virikkeitä myös Mikon päivätyöstä projektisuunnittelijana Porissa Kaikkien Pori -hankkeessa, joka vuorostaan hyötyy Mikon kansalaisaktivistina hankkimasta osaamisesta. Hankkeessa kehitetään Porin tiettyjä kaupunginosia hyvinvoinnin, osallistumisen, yhteistyön ja viihtyisyyden kannalta, tavoitteena pitkäjänteisesti myönteinen aluekehitys jatkuvien toiminta- ja yhteistyökäytäntöjen luomisen kautta.

Yhdistyksen perustaminen teki paremmin mahdolliseksi rahan hakemisen toiminnalle. Yhdistys myös virallisti siihen saakka epämuodollisemmin toimineen aktivistiryhmän yhteistyökumppanien ja viranomaisten näkökulmasta selkeämmin tunnistettavaksi toimijaksi. Yhdistysmuodon kääntöpuolena voi olla toiminnan vapaamuotoisuuden häviäminen ja Hukkatilan toiminnassakin on huomattu, että viralliset vastuut ja velvoitteet eivät kaikkia houkuta. Nyt yhdistyksen virallisista jäsenistä aktiivisia on vähän alle kymmenen. Toimintaan osallistuu kuitenkin yhteistyökumppaneina monia yhdistykseen kuulumattomia.

Hukkatila luo aktivismille puitteita ja tuo kaupungille uuden yhteyden kansalaisiin

Hukkatila toimii aktivistien ja hallinnon välissä aktivismien mahdollistajana ja helpottajana. Se järjestää kaupunkilaisten omaehtoiselle toiminnalle tiloja hoitamalla tarvittavat luvat ja muun yhteydenpidon kaupungin ja muiden tiloista vastaavien kanssa. Esimerkiksi Klingendahlin tehtaan vanhasta pumppaamorakennuksesta tuli näin kesäksi 2013 paikka, jossa kaikki halukkaat pääsivät järjestämään musiikki-, teatteri-, runo- ja muita keksimiään tapahtumia sähköjen, vessojen ym. puolesta valmiissa puitteissa. Hukkatila toimii pääasiassa Tampereen keskustan tuntumassa. Lähiöihin sen toiminta on ulottunut lähiympäristöpyöräretkillä.

Yhteisöllinen tapahtuma voi olla myös liikkuva. Kuvassa ihmiset tutustuvat Tampereen lähiöihin Hukkatilan järjestämällä Tunne tianoos -pyöräretkellä. Kuva Heini Ylijoki.

Hukkatilan toimijat ovat asiantuntijoita siinä, mitä kaikkea tilojen käyttöön saamisessa on otettava huomioon. He tuntevat kaupungin strategiat ja kielenkäytön ja pystyvät perustelemaan, miten hankeideat ja muut ehdotukset tukevat kaupungin tavoitteita. He myös tietävät, miten asioita saadaan kaupungin hallinnossa eteenpäin, vaikka tämä ei aina heiltäkään onnistu.

Aktivistit ja muut kaupunkilaiset hyötyvät Hukkatilan asiantuntemuksesta etenkin, jos heillä ei itsellään satu olemaan tällaisia valmiuksia. Monilla ei ole. Hukkatilan kautta tulevat ehdotukset herättävät helposti Tampereen kaupungin kiinnostuksen siksikin, että Hukkatila on jo tunnettu toimija ja kaupungilla on yhteistyöstä sen kanssa hyviä kokemuksia. Haasteena on tasapuolisen kohtelun turvaaminen: Kaupungin pitäisi palvella yksittäisiä aloitteentekijöitä yhtä hyvin kuin Hukkatilan kaltaista erityisosaajaa. Ylipäätään kaupunkilaisia ideoineen ja tapahtumineen pitäisi palvella yhtä hyvin kuin suuria kaupallisia toimijoita, joilla on muutenkin enemmän resursseja käytössään.

Kuten Kaupunkiaktivismi-työpajassa pohdittiin, Hukkatilan kaltaisten välittäjäorganisaatioiden yksi hyöty on jatkuvuuden tuominen kaupunkiaktivismiin niin kaupunkilaisten kuin hallinnonkin näkökulmasta. Kaupungille Hukkatilalla on arvoa muun muassa linkkinä niihin kaupunkilaisiin, joita ei tavoiteta kaupunginosayhdistysten tyyppisten perinteisten organisaatioiden kautta eikä kaupungin virallisten osallistumiskanavien kautta.

Pieni raha voi ratkaista paljon

Joitakin hankkeita Hukkatila on saanut toteutettua täysin ilman rahoitusta. Usein hankkeiden toteutuminen on kuitenkin kiinni verraten pienen, mutta merkitsevän rahasumman löytymisestä. Jo 200–300 euron avustus voi ratkaista tapahtuman toteutumisen, sillä yleisötilaisuusilmoitus sekä katu-, melu- ja muut luvat voivat maksaa satoja euroja, tai sillä voidaan kattaa esimerkiksi tapahtumakahvion perustamisen kuluja.

Muutama satanen tai muutama tuhatkin euroa voi olla pieni raha monelle yritykselle tai kaupungille. Pari sataakin voi kuitenkin olla liian iso summa siihen, että järjestävät aktivistit olisivat ainakaan toistuvasti valmiit satsaamaan sitä omasta pussistaan. Kahvilatoiminnalla on usein katettu tapahtumien kuluja. Kahvituotoista saattaa periaatteessa saada alkusijoitustaan takaisin, mutta pienelle järjestäjäjoukolle rahojen menettämisen riski on äkkiä liian iso henkilökohtaisesti otettavaksi.

Suurimpia, muutaman tuhannen euron avustuksia Hukkatila on saanut Tampereen kaupungilta ja Pirkanmaan maakuntarahastosta. Yrityksiltä kuten arkkitehtitoimistoilta on saatu muutamia satasia. Levy-yhtiöt ja muut tapahtumajärjestäjät ovat tukeneet Hukkatilan tapahtumia tarjoamalla niihin jopa eturivin artisteja esiintyjiksi veloituksetta. Myös monet taiteilijat ja yksittäiset artistit ovat tukeneet yhdistyksen toimintaa omalla panoksellaan. Tukijoiden saaminen on onnistunut parhaiten Hukkatilan aktivistien henkilökohtaisten kontaktien kautta.

Finlaysonin terassi: puoltava yhteistyökumppani ja ammattitausta avainasemassa

Hukkatila on herättänyt paikkoja elämään pääasiassa käyttötarkoitukseltaan muuttuneilla, usein teollisuuskäytöstä poistuneilla alueilla. Yksi näistä on Finlaysonin alueella sijaitseva eläkeyhtiö Varman omistama terassi lähiaukioineen. Kesällä 2014 Hukkatila loi paikasta yhteistyössä museon (mediamuseo Rupriikki ja TR1 Taidehalli) ja muiden yhteistyökumppanien kanssa monipuolisen tapahtumakeskuksen hyvällä menestyksellä.

Takaterassin avautuminen tapahtumapaikaksi on saanut osallistujilta kiitosta tilan elävöitymisestä ja hukatun terassin löytymisestä. Kuva Mikko Kyrönviita.

Museo tarjosi tapahtumille markkinointikanavia ja tiloja, ja tapahtumat vuorostaan toivat museolle uutta yleisöä. Lupien hankkiminen sujui helposti. Tampereen kaupunki myös myönsi hankkeelle tuotantotukea. Kaupungin tukikäytäntöihin liittyy tosin hieman ristiriitaisuuksiakin, sillä saadusta tuotantotuesta maksettiin heti puolet takaisin kaupungille meluluvan muodossa. Melulupamaksu pitää toki tasapuolisuudenkin nimissä periä, mutta tällaisessa toiminnassa sen osuus voitaisiin huomioida tukea myönnettäessä. Läheinen ravintola Plevna näki hankkeen arvokkaana uusien asiakkaiden tuojana ja ryhtyi tukijaksi antamalla aterialahjakortteja jaettavaksi esiintyjille.

Hankkeen toteutumisessa oli suuri merkitys sillä, että museon johto näki hankeidean museon toimintaa tukevana ja lähti viemään asiaa eteenpäin. Tästä oli apua erityisesti tilat omistavan Varman saamisessa vakuuttuneeksi hankkeen hyödyllisyydestä. Alussa Varman kanta oli, että ”punkkarien on parempi pysyä muualla”. Suhtautumisen kääntymistä myönteiseksi auttoi, kun Varman edustajat ymmärsivät, että Hukkatilalla on tapahtumien järjestämisessä ammatillista taustaa eikä kysymys ole vain ”hippien” hauskanpidosta.

Kesäsiirtola: aktivistit välittäjinä keskustelussa alueen tulevaisuudesta

Menestyksellinen oli myös kesällä 2012 toteutettu hanke, jossa Hukkatila loi Näsijärven rannalla sijaitsevasta täyttömaa-alueesta monitoimisen kaupunkilaisten Kesäsiirtolan konttikahviloineen, esiintymislavoineen, viljelypaikkoineen ja skeittiramppeineen. Maan pääomistaja YIT kävi aloitteesta pitkään sisäistä keskustelua ja lopulta myöntyi todettuaan hankkeen yrityksen imagolle myönteiseksi.

Alueelle oli alustavasti suunnitteilla tunnelin rakentaminen joskus tulevaisuudessa. Asukkailla ei kuitenkaan ollut suunnitelmista juuri tietoa. Kesäsiirtolassa monet tulivat kyselemään Hukkatilan aktivisteilta alueen tulevaisuudesta. Asukkaat pääsivät kuulemaan heiltä suunnitelmista epämuodollisesti kesänvieton lomassa, paikan päällä, jossa kunkin oli helppo myös miettiä, mitä itse alueelle haluaisi.

Näsijärven rannalle luotu Kesäsiirtola havainnollisti, mihin kaikkeen tila voikaan innokkaiden ihmisten käsissä taipua. Kuvassa elektronisen taiteen kohutempauksistaan tunnettu tanskalainen Goodiepal luo kesäillan tunnelmaa yhdessä Kesäsiirtolan monista kulttuuritapahtumista. Kuvat Liina Luoma ja Heini Ylijoki.

Suunnittelun kohteena olevilla alueilla toimintaa järjestävät aktivistit voivatkin olla suunnittelusta vastaaville avuksi tiedottamisessa suunnittelusta ja mahdollisuuksista osallistua siihen. Paikan päällä ihmisten kanssa keskustellessaan aktivistit myös saavat ymmärrystä käyttäjien näkökulmista ja ideoista. Kumppanuudet aktivistien kanssa voisivat olla kaupungeille yksi kehityskohde mietittäessä, miten suunnittelun vuorovaikutus saadaan palvelemaan suunnittelua, tiedonhankintaa ja eri osapuolten oppimista vähillä resursseilla.

Kesäsiirtola-hanke toi Hukkatilalle myös Tampereen kulttuuriteko 2012 -palkinnon, perusteena erityisesti toiminnan merkitys yhteisöllisen ja omatoimisen kulttuurin edistämisessä. Palkinnon myönsi Tampereen kaupungin sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunta kuntalaisilta saatujen ehdotusten perusteella.

Skeittiaktivistit kaupungin herättäjinä ja sparraajina

Hukkatilan toimintaa on inspiroinut myös Mikon skeittaajana hankkima vahva tuntuma kaupunkitilan kehittämistarpeisiin erilaisten harrastuskulttuurien näkökulmista. Skeittareiden toiminta Tampereella on yksi hyvä esimerkki aktivistien kyvystä näyttää kaupungille kehittämisen suuntaa ja auttaa ohjaamaan resursseja erityisryhmien kuten skeittareiden tarpeiden huomioon ottamisessa.

Skeittaus oli pitkään Tampereella hunningolla, Mikon sanojen mukaan ”hoidettu Ö-luokkaisesti”. Kesällä 2010 skeittarit tarttuivat itse toimeen käymällä kehittämään Tikkutehtaan alueen tyhjiä teollisuustiloja skeittausympäristöiksi. Vuonna 2012 he perustivat skeittausta edistämään Pirkanmaan kaarikoirat ry:n.

Kaupunkilaiset voivat saada omin voimin aikaan esimerkiksi skeittitilan, kuten skeittariaktivistit Tikkutehtaan alueella. Kuva Liina Luoma.

Toiminta sai paljon mediahuomiota Aamulehdessä ja kansainvälisestikin. Tämä herätti myös Tampereen kaupungin. Pian aloitettiin Tampereen ensimmäisen betonisen skeittipuiston suunnittelu, johon kaupunki kutsui skeittaajat asiantuntijoina mukaan. Skeittareiden aktiivisuuden myötä Tampere on ottanut skeittikaupunkina aimo harppauksen; yhteistyössä suunniteltua, elokuussa 2015 virallisesti avattua betoniskeittipuistoa on luonnehdittu Suomen parhaaksi!

Skeittaus on kaupungin suunnittelun kysymyksenä kimurantti sikäli, että lajiin kuuluu ihmisten ilmoilla oleminen, mutta syntyvän melun vuoksi skeittaus olisi houkuttavaa ohjata etäälle ainakin asuintaloista. Varta vasten rakennettuja skeittipuistojakin tarvitaan. Monille laji on kuitenkin ennen kaikkea kaupunkitilan käyttöä keskusaukioiden tyyppisissä, monenlaista muutakin käyttöä mahdollistavissa paikoissa.

Keskeisellä paikalla skeittaamisessa on yllätyksellisyyttä, vuorovaikutteisuutta ja kaupunkikulttuurin luomisen ulottuvuutta tavalla, joka erillisissä skeittipuistoissa jää puuttumaan. Katujen, aukioiden ja vastaavien tilojen suunnitteluratkaisuilla voidaan estää tai mahdollistaa ja myös houkuttaa skeittausta. Parhaimmillaan ratkaisut tukevat skeittauksen toimimista myönteisenä yllätysten ja vuorovaikutteisuuden tuojana tilan kaikkien muidenkin käyttäjien kannalta.

Aktivismien tukemisen selkäranka: välittäjäyhdistys + yhden luukun virkamies

Parhaimmillaan Hukkatilan kaltaisella kansalaisyhteiskunnan manageri- tai välittäjäorganisaatiolla on vastinparinaan taho, joka hoitaa aktivismien tukemisessa yhteyksiä hallinnon sisällä. Hukkatilan toiminnalle arvokkaaksi on muodostunut tietämys tällaisista yhden luukun periaatteella toimivista rohkeista avainhenkilöistä.

Tampereen kaupungilla heitä toimii ainakin muutama. He ovat edistäneet Hukkatilan aloitteita huolehtimalla kaiken tarvittavan järjestämisestä hallinnon sisällä Hukkatilan kannalta mahdollisimman helposti. Vastaavia yhden luukun toimijoita on tullut vastaan joissain tiloja hallinnoivissa yrityksissäkin, esimerkiksi Spondassa.

Avuliaat rohkeat virkamiehet ovat muun muassa nopeuttaneet luvanhakuprosesseja, jopa kehottamalla Hukkatilaa etenemään hankkeen toteuttamisessa vaikkei virallista päätöstä luvan myöntämisestä ole vielä ollut. He ovat kertoneet hankkeissa huomioon otettavista vaatimuksista ja hoitaneet niiden täyttämistä. Esimerkiksi skeitattavien veistosten tuomisessa kaupunkitilaan Hukkatilan toimijoille ei olisi tullut mieleen, että täytyy tehdä ilmoitus kuluttajapalvelusta ja maksaa siitä 150 euroa. Virkamies paitsi kertoi tästä, myös teki ilmoituksen Hukkatilan puolesta. Hyvin myönteisenä on jäänyt mieleen myös Pumppaamo-hankkeessa tilojen avainta antamaan tullut työntekijä, joka paitsi antoi avaimet, myös esitteli hukkatilalaisille pumppaamon tilat ja sanoi vielä, ettei viitsi tästä laskua kirjoittaa.

Yhden luukun roolin ottaneita henkilöitä yhdistää Hukkatilan kokemuksen mukaan vaikutusvaltainen, mutta riittävän lähellä käytäntöä oleva asema organisaation keskitasolla. Nämä henkilöt pystyvät toimimaan jossain määrin johdon ohi, mutta he myös tuntevat operatiivisen tason toimijoita. Yhden luukun toimijoiden asema on vahva käytännössä, vaikkei välttämättä muodollisesti. ”Yhtenä luukkuna” palvelee esimerkiksi eräs virkaikänsä puolesta arvostettu sihteeri.

Yhteistyö kaupungin kanssa sujuu jo hyvin, mutta jarrujakin on

Hukkatilan yhteistyö kaupungin kanssa on sujunut enimmäkseen hyvin. Ennen yhden luukun virkamiesten löytämistä suurena haasteena oli, että kaupungin toimijat eivät usein tienneet, mitä jonkin aloitteen toteuttamiseksi tarvitaan tai keneltä mistäkin asiasta voisi kysyä. Hallinnon kulttuuri käytäntöineen ei ole vielä mukautunut kaupunkilaisten uuteen aktivoitumiseen – mutta Tampere yhden luukun virkamiehineen on tässä edelläkävijöiden joukossa.

Tampereen kaupunki on enimmäkseen ollut halukas avaamaan tiloja kaupunkilaisten käyttöön. Eräälle teollisuuskäytön jäljiltä käyttämättömäksi jääneelle alueelle Hukkatila ja jotkut muutkin ovat kehittäneet monia ehdotuksia, mutta kaupunki ei ole lämmennyt niistä millekään. Syy ei ole selvinnyt. Mikko arvelee, että kaupungilla on alueelle vireillä muita vielä ei-julkisia suunnitelmia. Kaupungin toimintaan voisi tässä kaivata lisää avoimuutta.

Joissain tapauksissa tilojen käyttöön saamisen on estänyt kaupungin vastuuseen liittyvä tiukka normien noudattaminen. Tapahtumapaikka-aloite on kaatunut jopa siihen, että kaiteen korkeus paikalla ei ole täyttänyt turvallisuusmääräyksiä eikä kaupunki ole halunnut joutua vastaamaan määräyksen sivuuttamisen seurauksista. Hukkatila toivoisi normien soveltamiseen ja vastuunjakoon lisää joustavuutta. Jos toteutuksen esteenä on kaiteen korkeuden kaltainen asia, voitaisiin esimerkiksi sopia, että toiminta alueella ei ole kaupungin vastuulla vaan kukin osallistuja vastaa putoamisen varomisesta itse.

Tampereen kaupunki on kuitenkin kesän 2015 aikana näyttänyt myös erittäin hienoa aloitteellisuutta ja avannut Lielahden kartanoa ja entistä teollisuusaluetta kaupunkilaisten käyttöön. Hiedanrannaksi nimetty alue odottaa tulevaa rakentamista, mutta ennen sitä kaupunki mahdollistaa alueella erilaisia tapahtumia ja väliaikaiskäyttöä. Nähtäväksi jää, miten tämä jatkuu. Alueella tapahtumaa jo järjestämässä olleet hukkatilalaiset toivovat, että näillä toiminnoilla ja kokeiluilla voisi olla rooli myös alueen suunnittelussa ja tulevaisuudessa.

Tampereen kaupungin kesällä 2015 käyttöön avaama Hiedanrannan alue on tarjonnut paikan mm. kaikille avoimille puutarhajuhlille. Kuva Mikko Kyrönviita.

Koulutuksella apua ja inspiraatiota hallinnon toimintaan aktivistien kanssa

Niin Tampereella kuin muuallakin hallinnon toimijoiden työtä voisi helpottaa ja innostaa aktivistiyhteistyöhön valmentavilla koulutustilaisuuksilla. Kaupunkiaktivismi-hankkeen keskusteluissa yhteistyökumppanien kanssa on saanut kannatusta ajatus, että hankkeen puitteissa valmisteltaisiin rohkean hallinnon (työntekijän) koulutuspaketti. Hukkatilan kokemuksen perustella kouluttautumismahdollisuuksia voisi olla hyödyllistä järjestää myös tiloja hallinnoiville yrityksille. Monessa yrityksessä suhtaudutaan kaupunkilaisten vapaaehtoistoimintaan perustuviin aloitteisiin vielä epäillen.

Koulutuksessa voitaisiin käsitellä muun muassa joustavuuden lisäämistä organisaation sektoreiden työnjaossa niin, että yhden luukun palvelussa välttämätön kokonaisuuksien käsittely ja hallinnollisten rajojen yli toimiminen olisi työntekijöille helppoa ja houkuttavaakin. Työntekijän arkeen koulutus voisi tuoda tietoa organisaatio- ja kaupunkikohtaisesti yhteyshenkilöistä ja vastuista ja yleisemmin hyvistä käytännöistä muun muassa kumppanuuksissa, normien soveltamisessa ja avoimuudesta ja tasapuolisesta kohtelusta huolehtimisessa.

Mikko toivoo Kaupunkiaktivismi-hankkeen tuovan ymmärrystä siitä, mitä arvoa eri tahot kaupunkiaktivistisessa toiminnassa näkevät. Miten tapahtuu se, että kaupunkien ja yritysten työntekijät ja päätöksentekijät alkavat nähdä aktivismia arvokkaana? Hukkatilan kaipaamia tutkimuksen pohjalta kiteytettyjä perusteluja aktivismien hyödyistä tarvitaan myös koulutuksen selkärangaksi.

Asiantuntevimpia rohkean työntekijän ajattelutapoja ja käytäntöjä esitteleviä kouluttajia olisivat varmasti rohkeat yhden luukun toimijat itse. Mutta jos heitä nostetaan toimintatapojensa vuoksi esille koulutuksen yhteydessä tai muuten, voiko huomio koituakin heille haitaksi? Onko mahdollista välttää riskiä, että esimerkiksi joustavan normien soveltamisen tuominen esiin johtaakin joustavasti toimineen työntekijän paheksumiseen tai rankaisemiseen?

Millaista koulutusta kaipaisit itsellesi, kollegoillesi, yhteistyökumppaneillesi?

Pohdintaa rohkean hallinnon piirteistä ja niiden kehittämisen tukemisesta on Kaupunkiaktivismi-hankkeessa aloitettu huoneentaulujen hahmottelulla. Rohkean kaupungin/viraston huoneentauluun on kirjattu mm. kehotus kannustaa työtekijöitä kokeiluihin ja riskinottoon silläkin uhalla, että tulee virheitä. Rohkean hallinnon työntekijän huoneentaulussa on mm. suositus suhtautua aloitteisiin ensisijaisesti sallivasti.

Millaiset muut toimintatavat luonnehtisivat kaupunkiaktivismia hyvin tukevaa ja hyödyntävää hallintoa? Mihin asioihin aktivistien kanssa toimimista käsittelevässä koulutuksessa olisi tärkeintä keskittyä? Millaisena koulutus olisi houkuttava ja hyödyllinen kaupungin työntekijöiden kannalta? Entä yritysten kannalta? Mikä rooli kaupunkiaktivisteilla olisi koulutuksessa?

Kerro mieluusti ajatuksia, kommentteja ja ehdotuksia Facebook-ryhmässä, huoneentauluihin suoraan (se käy helposti Google- tai Facebook-tunnuksella, ks. pikajohdatus työtilaan) tai kommenttikentässä tässä alla!