Some-data kaupunkisuunnittelun avuksi! Työpajassa koottiin suosituksia kaupungeille

Viitisenkymmentä aktiivia kokoontui 1.2.2017 työpajaan pohtimaan, miten kaupunkisuunnittelu voi mukautua ja hyödyntää muutosta, jossa kansalaisyhteiskunta toimii yhä enemmän sosiaalisessa mediassa. Miten somesta saatava data voi auttaa kaupunkisuunnittelijoita ei vain viestintäkanavana, vaan vuorovaikutuksen ja tiedon tuottamisen välineenä?

Järjestimme työpajan yhdessä Espoon kaupungin, Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen ja Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksella väitöstutkimustaan tekevän Pilvi Nummen kanssa.

Tuloksena kiteytyi muun muassa seuraavia suosituksia kaupunkiorganisaatioille:

• Viranhaltijoille varattava työaikaa somessa toimimiseen. Tämä tukee kaupunkilaisten luottamusta hallintoon, kun yhteydenpito virkamiesten kanssa helpottuu ja erityisesti jos viranhaltijat antavat ihmisinä hallinnolle kasvot.
• Viranhaltijoiden ei ole tarkoituksenmukaista käyttää aikaa työlääseen some-datan käsittelyyn vaan palvelua voidaan ostaa. Suunnittelun tiedon hankinta on yhteistyötä. Analytiikkayritys voi tuoda kaavoittajan pöydälle some-data-yhteenvetoja.
• Some-dataa tulee ottaa suunnittelun pohjatiedoksi.
• Somessa kaupungin hallintoa voisi edustaa ”kaupunkitalkkari” – viranhaltija tehtävänimikkeellä mutta omilla kasvoilla ja persoonana. Näin toimitaan jo esim. Lahdessa.
• Yhteistyö yhdistysten ja muiden aktiivien kanssa on myös keino aktivoida halutun some-datan tuottamista. Hallinto ja aktiivit voivat esimerkiksi sopia hauskasta tiedonkeruukampanjasta, jossa ihmisiä kannustetaan julkisemaan julkisia some-postauksia tietystä aiheesta.

Kaikki suositukset ja muut ajatukset työpajasta voi lukea koosteesta Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna – data-analyysit ja vuorovaikutus – kooste työpajasta 1.2.2017 (pdf).

Työpajatyöskentelyä pohjustettiin viidellä esityksellä:

• Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle, Helsingin yliopisto: Miten some voi palvella kaupunkisuunnittelua?
• Susa Eräranta, Espoon kaupunki: Some suunnittelijan arjessa – kokemuksia, vinkkejä ja kehittämistarpeita
• Mika Rantala, Espoon kaupunki: Mitä some antoi suunnittelutyöhön Tehtävä Leppävaarassa -hankkeessa?
• Pilvi Nummi, Aalto-yliopisto: Sosiaalinen media paikkamuistojen kartoituksessa ja
  esimerkkejä somen data-analyysista kaupunkisuunnittelussa Suomessa ja maailmalla
  
• Vuokko Heikinheimo, Helsingin yliopisto: Paikkatietoon perustuvat some-data-analyysit: Esimerkkejä ja mahdollisuuksia

Ryhmätöissä käsiteltiin neljää teemaa:

Espoon some-ohje: Alustukseksi Johanna Pellinen Espoon kaupungilta kertoi ohjeista, joilla Espoon kaupunki ohjeistaa työntekijöitään sosiaalisen median käytöstä. Ohjeet löytyvät sivun http://www.espoo.fi/some alalaidasta. Ryhmässä koottiin somen käyttöön liittyviä haasteita ja etsittiin ratkaisuja niihin.

Pyöräily ja liikkuminen: Espoon kaupungin Heini Peltosen vetämässä ryhmässä pohdittiin tarpeita ja kehittämisehdotuksia somen käyttöön kaupunkisuunnittelussa pyöräilyn ja yleisemmin liikkumisen tarkastelussa.

Tapiola: Pilvi Nummi Aalto-yliopistosta ja Vuokko Heikinheimo Helsingin yliopistosta vetivät työryhmän, jossa pohdittiin sosiaalisen median hyödyntämistä Tapiolan kontekstissa.

Kaupunkisuunnittelu: Espoon kaupungin Mervi Hokkasen vetämässä ryhmässä pohdittiin tarpeita ja kehittämisehdotuksia somen käyttöön kaavoituksen ja kaupunkitekniikan kontekstissa, mm. asumisen, rakentamisen, viherrakenteen ja kaupunkitilan suunnittelun kannalta.

Työpajassa osallistujat toivoivat, että tilaisuuksia keskustella some-datasta kaupunkisuunnittelusta tulee jatkossakin. Osallistujien pyynnöstä osallistujille jaettiin toistensa sähköpostiosoitteet jatkoyhteydenpitoa varten.

Jatkokeskustelun avuksi on myös perustettu Facebook-ryhmä SoMe & Kaupunkisuunnittelu. Ryhmässä voi avata keskusteluja ja siellä voidaan suunnitella tulevia tapaamisia yhdessä. Ryhmä on suljettu eli keskustelut näkyvät vain ryhmän jäsenille. Kaikki aiheesta kiinnostuneet, tervetuloa ryhmään mukaan!

 

 

 

Advertisement

”Jälkistalinistinen hirviö” vai suunnittelukeskustelun uudistaja? Laiturilla ruodittiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmää

Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmä (LKH) edustaa uutta keskustelu- ja vaikuttamiskulttuuria kaupunkisuunnittelun kentällä. Ryhmä on herättänyt huomiota, keskustelua ja kiistaakin (ks. esim. Kaupunkiaktivismi-kurssin opiskelijatyö). Kuvauksensa mukaan ryhmä on ”kaikille niille, joiden mielestä Helsingin seudulla on aivan liian vähän oikeaa kaupunkia. Tiheästi rakennettuja kerrostalokortteleita, joiden kivijalat ovat pikkuliikkeitä täynnä ja joissa on sopivasti puistoja luomassa kaupunkilaisille kohtauspaikkoja.” Ryhmässä on yli 10 000 jäsentä.

Ryhmässä tehdään konkreettisia ehdotuksia mm. täydennysrakentamisesta, liikenneratkaisuista ja palvelujärjestelyistä ja kommentoidaan niin kaupungin kuin aktivistiryhmienkin tekemiä suunnitelmia sekä puidaan suunnitelmissa tehtyjen asukaskyselyjen tuloksia. Aktiivisimmat käyvät ryhmän keskustelutapaamisissa, tekevät yhdessä maastokäyntejä ja taustoittavat keskusteluja omissa blogeissaan. Ryhmään kuuluu myös kaupunkisuunnittelijoita, tutkijoita ja muita ammattilaisia, joista useimmat seuraavat keskusteluja mutta jotkut myös osallistuvat niihin aktiivisesti.

Uusi ilmiö – liikaa valtaa?

Keskustelu on jo herännyt siitä, onko LKH-ryhmä liiankin vaikutusvaltainen. Ryhmällä on suoria yhteyksiä kaavoituksen valmisteluun ja päätöksentekoon Helsingin toiseksi suurimman valtuustopuolueen Vihreiden kautta: osa nykyisistä ylläpitäjistä on Vihreiden kuntapoliitikkoja. Ryhmän perustaja Mikko Särelä on liittynyt Vihreisiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustamisen ja vetämisen myötä (keväällä 2011). Ryhmä saa aloitteillaan paljon mediahuomiota ja julkista keskustelua esimerkiksi valtalehti Helsingin Sanomissa, jolloin tiivistämiseen kriittisesti suhtautuvat kansalaistahot kokevat jäävänsä ilman ääntä. Osa kaupunkitutkijoistakin suhtautuu ryhmään epäluuloisesti, jopa kielteisesti. Ryhmän tapoja ohjata keskustelua ja ajaa asiaansa on pidetty hyvin määrätietoisina ja jyrkkinä. Kärkevimmissä käytäväpuheissa ryhmää on nimitetty toimintavoiltaan jopa ”jälkistalinistiseksi” ja ”hirviöksi”.

Reaktiot ovat ymmärrettävissä sitä taustaa vasten, että ryhmä edustaa luonteeltaan, toimintatavoiltaan ja vaikutukseltaan uudenlaista kansalaistoimintaa, johon ei voi soveltaa vakiintuneita ajatusmalleja. Siksi tarvitaan keskustelua. Tilaisuuden järjestivät Yhdyskuntasuunnittelun seura ja Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -tutkimushanke Laiturilla 1.11.2016. Tarkoituksena oli käydä avoin keskustelu, jolla lisätään ymmärrystä sekä LKH-ryhmästä että uusista kansalais- ja poliittisen toiminnan muodoista yleisemmin. Seuraavassa on kooste tilaisuudessa käydystä keskustelusta.

LKH aktivismin kentällä

Aluksi Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle Kaupunkiaktivismi-hankkeesta esittelivät LKH-ryhmän olemusta ja paikkaa kaupunkiaktivismien kentällä. Heidän mukaansa LKH on muuttanut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelukontekstia luomalla urbanismista ilmiön; rikastanut suunnittelukeskustelua ja laajentanut sen tietopoolia; kaventanut kansalaisten ja asiantuntijoiden välistä kuilua; innovoinut täydennysrakentamiskohteita ja keskusteluttanut niistä argumentatiivisesti; antanut kaupunkisuunnitteluvirastolle selkänojaa kaupungin tiivistämiseen sekä esittänyt uuden poliittisen toiminnan mallin.

Tutkijoiden mukaan LKH eroaa useimmista muista kaupunkiaktivistisista ryhmistä ja toimista siinä, että se nimenomaisesti pyrkii vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon ja sen valmisteluun, kun taas muut kaupunkiaktivistiset ryhmät suosivat suoraa toimintaa kaupunkiympäristön ja yhteiskunnan muuttamiseksi. Siksi ryhmään kohdistuu monia kysymyksiä. Onko kyse kansalais- vai poliittisesta liikkeestä? Ketkä saavat ryhmässä puhua ja mistä? Keitä ryhmä edustaa ja keitä ei? Miten ryhmä vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun ja paljonko sillä on vaikutusvaltaa? Onko yksi kansalaisryhmä vallannut kaupunkisuunnittelua koskevan kansalaiskeskustelun kentän?

Piilo-ohjausta ja organisointia

Tilaisuuden pääalustus kuultiin viestinnän tutkijoilta Salla-Maaria Laaksoselta (Helsingin yliopisto) ja Merja Porttikiveltä (Aalto-yliopisto). He olivat tutkineet LKH-ryhmän moderaattorien (eli adminien tai ylläpitäjien, 4–6 henkeä) suljettua verkkochattia eli keskinäisiä keskusteluja organisaatioviestinnän näkökulmasta.

Tutkijoiden mukaan LKH kuten muutkin internetin kansalaisliikkeet ovat ”viestinnällisiä järjestyksiä” eli ne rakentuvat kommunikaation kautta, koska ne ovat muuten organisaatioiltaan keveitä. Niiden epähierarkisuus ja vapaamuotoisuus (vrt. ”keskusteluryhmä”) on sikäli näennäistä, että todellisuudessa ylläpitäjät hallinnoivat ja ohjailevat keskusteluja ryhmän tavoitteiden mukaisesti monin keinoin luodakseen haluamansa keskusteluympäristön.

Tutkijoiden aineistossa puhutaan paljon keskustelukulttuurista, noteerataan keskusteluihin osallistuvia merkkihenkilöitä, moititaan joidenkin jäsenten käytöstä ja neuvotellaan heidän jäsenyydestään, suunnitellaan ulkoista viestintää sekä mietitään keinoja ohjailla keskustelua haluttuun suuntaan. Ylläpitäjät toimivat siis avoimesti ilmaistun ja ainakin periaatteessa kaikkien ryhmän jäsenten jakaman tavoitteen mukaisesti, mutta heidän käyttämänsä keinot ja toimet ovat muilta salattuja. Ulkoisella viestinnällä puolestaan rakennetaan ryhmälle identiteettiä ja organisatorista luonnetta, joka menee pitkälle yli keskusteluryhmän käsitteen.

Ryhmän organisoituminen on ideologisesti värittynyttä ainakin kahdella tavalla. Urbanismin ideologian lisäksi myös ajatus sivistyneestä ja faktapohjaisesta verkon keskustelukulttuurista toimii ryhmän toiminnan keskeisenä ohjenuorana. Keskustelukulttuuri-argumenttia käytetään ryhmän julkisissa keskusteluissa eräänlaisena mustana laatikkona: ylläpitäjät olettavat kaikkien jäsenten sitoutuneen tiettyyn keskustelukulttuuriin liittyessään ryhmään.

Kritiikkiä ja kiitosta

Esitysten jälkeen puheenvuoron saivat Aalto-yliopiston ympäristöpsykologian dosentti Liisa Horelli, Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki ja lopuksi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustaja Mikko Särelä.

Horelli kuvasi LKH-ryhmää erittäin vaikutusvaltaisena poliittisena kansalaisliikkeenä, jolla on myös ollut selvä vaikutus esimerkiksi yleiskaavaan. Horelli onnitteli ryhmää onnistuneesta, joskin omien näkemystensä vastaisesta poliittisesta työstä. Hän huomautti ryhmän miesvaltaisuudesta ja peräänkuulutti naisnäkökulmaa ja pehmeämpiä arvoja, kuten kaupungin rakentamista kauniiksi sekä lapsi- ja ihmisystävälliseksi. Horelli kritisoi myös ryhmän yksiulotteista näkemystä urbanismista ja toivoi ryhmälle vastaliikkeitä. Laaksosen ja Porttikiven tutkimuksen Horelli sanoi osoittavan, että ryhmää ohjaillaan taitavasti sen kaksoisrakenteen avulla, jossa moderaattorien salainen ylätaso ohjaa massojen lattiatasoa kontrolloiden sitä, ketkä saavat puhua ja keitä ryhmä edustaa.

Lapintie nosti niin ikään esiin LKH-ryhmän kaksoisroolin: se syntyi poliittisena liikkeenä, mutta on kasvaessaan muuttunut keskustelupaikaksi muillekin urbanismista kiinnostuneille.  Tämä kahtalaisuus toisaalta tuottaa melko laadukastakin keskustelua (esimerkiksi viitataan lähteisiin, vastataan argumentteihin, tarkennetaan jne.), mutta se saa aika ajoin moderaattorit huolehtimaan siitä, että ryhmän valloittamaa poliittista tilaa ei käytetä liikaa ideologisia tavoitteita vastaan. Lapintien mielestä ryhmän keskustelu ei ole kuitenkaan ulossulkevaa. Keskustelulla on hänestä arvoa sen toimiessa blogi- ja muiden tekstien levittämisen kanavana siten, että erilaiset ihmiset pääsevät haastamaan toistensa ja asiantuntijoiden näkemyksiä. Hänen oman tutkimuksensa mukaan tämänkaltainen keskustelu pitkälti puuttuu kaupungin hallinnon virallisesta vuorovaikutuksesta.

Mäntymäen mielestä LKH-ryhmä on ensinnäkin tuonut urbanismin keskustelukentälle, jolla sitä vastustavaa puhetta on paljon. Ryhmä on muodostunut urbanismikeskustelun merkittävimmäksi areenaksi Suomessa ja moninaistanut keskustelua aikana, jolloin Helsinki kasvaa kovaa. Keskustelun tasoa ja keskustelijoiden asiantuntemusta Mäntymäki kiitteli hyväksi ja kertoi arvostavansa sen moderointityötä. Hän piti tärkeinä myös ryhmän kannanottoja ja muita keskustelujen ulkopuolisia toimia ja arveli ryhmän parhaimmillaan sparraavan kaupungin suunnittelukoneistoa. Mäntymäen mielestä ryhmän agenda on selkeä ja läpinäkyvä ja ryhmä on siis avoimen poliittinen – ei kuitenkaan puoluepoliittinen, mikä hänestä on tärkeää, jottei urbanismista kiinnostuminen leimaudu poliittisesti.

Puolustuksen puheenvuoro

Viimeisen puheenvuoron sai Mikko Särelä. Hän kertoi perustaneensa ryhmän alun perin ajamaan politiikkaa, jolla Helsingin asuntojen hintoja saataisiin alas. Hän oli myös kokenut itse (kanta)kaupungin jääneen kulttuurisesti esikaupunkien varjoon ja urbaanien ihmisten olleen kaupunkikeskustelussa syrjitty vähemmistö ilman sanoja, joilla puhua. Särelä piti Horellin kritiikkiä pehmeiden arvojen puutteesta aiheellisena, mutta mainitsi, ettei usko näiden agendojen olevan aivan vastakkaiset. LKH-ryhmässä halutaan tiivistä kaupunkirakennetta, mutta myös esimerkiksi vehreyttä kaupunkia piristämään.

Särelä kertoi itse tarjonneensa viestinnän tutkijoille LKH-ryhmän moderaattorichattia tutkimusaineistoksi, jota hän piti tärkeänä tutkia. Ryhmän agenda on ilmaistu avoimesti eikä keskushenkilöitä ole ollut tarkoitus piilotella. Särelän mukaan ryhmän jäsenmäärä on kasvanut isoin pyrähdyksin varsinkin 2013 kuntavaalien jälkeen, jolloin on tullut tärkeäksi opettaa uudet jäsenet hyville keskustelutavoille. Hän painotti, ettei iso keskusteluryhmä kokemuksen mukaan toimi ilman kunnon moderointia. Pyrkimys on ollut ennen kaikkea moderoida pois sellaiset kommentit, joiden tarkoitus on estää toisia keskustelemasta itse kulloisestakin asiasta.

Yleiskeskustelu: puolesta ja vastaan

Yleisökommentit osoittivat ryhmän herättävän tunteita. Sekä ryhmän agenda että moderointi saivat sekä kiitosta että kritiikkiä. Ryhmän tapaa ymmärtää kaupunki urbanistisesti pidettiin paluuna sadaksi vuodeksi katkenneeseen perinteeseen mutta myös liian yksinkertaistavana, sillä hyvä tiiviskin kaupunki merkitsee yhdelle yhtä ja toiselle toista. Lapintie kommentoi ajatuksen ”lisää kaupunkia kaupunkiin” olevan absurdi, mutta kaupungin hallinnonkin ottaneen sen yleiskaavoituksessa omakseen. Hänestä puhetapa tuo ongelmia, kun se toiseuttaa muuta kuin korttelikaupunkia ei-kaupungiksi ja niiden vähävaraisempia ihmisiä ei-kaupunkilaisiksi.

Jos sanaan kaupunki sisältyy sosiaalinen elämä, kenen sosiaalinen elämä siihen sisältyy, kysyttiin. Syntyy näköharha, jossa sosiaalisessa mediassa syntyvän keskustelun koetaan edustavan kaupunkilaisten ääntä, vaikka todellisuudessa keskustelijat olisivat varsin homogeeninen joukko keskiluokkaisia, suomea äidinkielenään puhuvia päätetyöläisiä. Malmin lentokentästä keskustelemisen kieltoa ryhmässä paheksuttiin. Entä miksi puhua vain Helsingistä vai saako ryhmässä ylittää kuntarajat? Urbanismin riskinä pidettiin myös betoniviidakkoa ja kivierämaata, jos viihtyisiä palveluja ei talojen kivijalkoihin saada. Ryhmään kaivattiin mukaan lisää kaupunkisuunnittelun viranhaltijoita ja heidän asiantuntemustaan.

Hyvää keskustelukulttuuria vai poliittista ohjausta?

Paikalla olleet LKH-ryhmän moderaattorit korostivat ryhmän inklusiivisuutta, hyviä kokemuksia ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä. He haluavat ryhmän olevan avoin monenlaisille keskustelijoille, tavallisista kaupunkilaisista toimittajiin, poliitikkoihin, tutkijoihin ja etenkin kaupunkia suunnitteleviin viranhaltijoihin. Moderaattorit pitävät ryhmän merkittävänä ansiona juuri sen keskustelukulttuuria, johon virkamiehetkin voivat tulla avaamaan suunnitelmiaan ja osallistumaan keskusteluun ilman pelkoa henkilöön käyvästä huutelusta. Ryhmän suosio perustuu heidän mukaansa siihen, että kaikki otetaan mukaan eikä pelotella pois. Tapaus Malmia he selittivät sillä, että kaikki keskustelu alkoi palautua tähän yhteen asiaan, jolloin ryhmä uhkasi tulla yhden kaavoitusta vastustavan ryhmän valtaamaksi, kuten oli käynyt aiemmin Meri-Rastilan tapauksessa.

Sovittelevissa puheenvuoroissa todettiin, että kaupunkilaisten omaehtoiset keskustelukanavat sosiaalisessa mediassa tarjoavat mahdollisuuden osallistua laajemmalle joukolle kuin perinteiset kuulemisen tavat, ja esimerkiksi LKH:n kaltaista ryhmää pitäisi lukea yhtenä näkökulmana lisää, eikä olettaa sen edustavan kaikkia. Toivottiin, että vastaavia ryhmiä eri näkökulmilla syntyisi lisää ja löydettäisiin tapoja tavoittaa erilaisten ihmisryhmien kokemuksia. Konkreettisena ideana esitettiin, että kaupunki tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä tutkimaan maahanmuuttajien omissa keskustelukanavissa, miten maahanmuuttajat kokevat asuinympäristönsä.

Ryhmän poliittista tavoitetta ei ole moderaattorien mukaan piiloteltu ja ydinryhmän muodostumista toimintaa ohjailemaan ei voi missään yhteistoiminnassa välttää. Ryhmän kulttuuri ja säännöt ovat muotoutuneet tapaus tapaukselta ja muuttuvat edelleen. Toiminta on tasapainoilua keskustelun vapauden ja rakentavan keskustelukulttuurin ylläpidon välillä.

Tutkijoiden huomioita ja suosituksia

Laiturin tilaisuus täytti tavoitteensa sikäli, että uutta ymmärrystä syntyi, joskaan ei aivan niin monipuolisesti kuin toivoimme, sillä akateemiset kriittiset äänet jäivät vähiin. ”Keskustelukulttuurista” tuli tilaisuudessa ironinen käsite, mikä sekin kertoo siitä, että ryhmän poliittinen ohjaus ei ole ollut niin läpinäkyvää kuin moderaattorit sanovat sen olevan.

Kaupunkiaktivismi-hankkeen tehtävänä on auttaa eri toimijoita löytämään toimintatapoja, joilla kaupunkia kehittävät kansalaiset ja hallinto voisivat kohdata toisensa entistä paremmin. Laiturin tilaisuuden ja hankkeessa aiemmin käytyjen keskustelujen pohjalta ehdotamme Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmälle seuraavaa.

Jos tavoitteena on saada ryhmän jäsenet ja muutkin suhtautumaan moderointiin hyväksyvästi, pitää varoa oikeuttamasta moderointia keskustelukulttuurilla, kun kyse tosiasiassa on poliittisesta ohjauksesta. Toiseksi ryhmän kannattaisi panostaa keskustelun ohjailun, organisoinnin ja hierarkisuuden läpinäkyväksi tekemiseen. Sillä tavoin voidaan välttää pettymyksiin johtavia oletuksia ja ryhmän maineen heikentymistä. Jos esimerkiksi asiantuntijoille, kuten kaupunkisuunnittelun viranhaltijoille ja tutkijoille, sallitaan kriittisempiä puheenvuoroja, se – ja syyt siihen – kannattaisi kertoa ryhmän säännöissä.

Ryhmän hierarkisuutta vähentäisi ja toimien oikeutusta lisäisi se, jos sen keskushenkilöt eli moderaattorit kertoisivat ajoittain heillä mietinnässä olevista aiheista ja toimista. Varsinkin ulkoisten toimien, kuten adressien ja muun vaikuttamisen suhteen etukäteisinformaatio vähentäisi vaikutelmaa, että keskushenkilöt vain hyödyntävät rivijäseniä. Toimenpiteistä ja linjanvedoista päättämistä voisi myös joukkoistaa kyselyillä. Ryhmän kannattaisi hyödyntää oma avoimuuden politiikkansa myös keinona haastaa ja sparrata kaupunkiorganisaatiota ja muitakin toimijoita avoimuuteen.

Seuraavia etappeja: kehittämispäivä ja some-hallinto-työpaja

Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä suunnittelee kehittämispäivää. Yleisössä toivottiin päivän olevan mahdollisimman avoin. ”Hyvän some-hallinnon” kehittämisen näkökulmasta keskustelu jatkuu myös helmikuulle 2017 tähdättävässä työpajassa, jonka järjestämme Kaupunkiaktivismi-hankkeessa yhteistyössä somen käyttöä kaupunkisuunnittelussa tutkivan Pilvi Nummen ja muiden some-asiantuntijoiden kanssa. Työpajassa muun muassa tunnistetaan some-aineistojen analysoinnin tarpeita kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Jos haluat mukaan, laita meille viestiä!

Kirjoittajat: Pasi Mäenpää, Maija Faehnle ja Tuuli Lehtonen

 

 

 

Aktivismiopintopiirissä uusia jäseniä, yhteisöllisiä työtiloja ja someanalytiikkaa

Aktivismiopintopiiri on syksyllä 2016 kasvanut kolmella uudella jäsenellä. Heistä Juhana Rantavuori tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa oppimisesta ja siihen kuuluu tarkastelua oppimisesta yhteiskunnallisissa liikkeissä. Hän on myös kaupunkisuunnitteluaktivisti ja ollut mm. mukana tekemässä vaihtoehtosuunnitelmia. Elina Alatalo tekee Tampereen yliopistossa väitöskirjaa yhteisöllisten työtilojen verkostosta, tapauksenaan Mushrooming-verkosto. Annaliina Niitamon viestinnän alaan kuuluva väitöskirja Helsingin yliopistolle käsittelee uusia menetelmiä kaupunkilaisten osallistumiseen kaupunkisuunnittelussa ja kaupungin kehittämistä koskevassa keskustelussa.

Opintopiirin järjestyksessä toinen – Johanna Laukkasen jälkeen – valmistunut opinnäyte on Mikko Turusen pro gradu Väriä seinään ja väkeä kaduille – kaupunginosaliikkeiden toiminta ja tavoitteet. Salla Nurmisen pro gradu ruokapiireistä ja Jutta Harjusen pro gradu yhteisöllisestä asumisesta ovat myös valmiita ja tulossa saataville pian. Piirin valmistuneet työt kootaan Materiaaleja -sivulle.

Piirin tapaamisessa 22.9.2016 Elina kertoi väitöstyöstään, Pilvi Nummi artikkelistaan ja Anna-Maija Halme European Heritage Congress -tapahtumasta, jota on järjestämässä. Hyödynsimme tilaisuutta samalla haastatella Elinaa Mushrooming-verkoston tuntijana. Mushrooming-verkoston tarina on tulossa myös tapauskuvaukseksi Aktivismipakin* tapauskokoelmaan.

Pilvin esittelemä artikkeli on kartoitus kaupunkisuunnitteluun liittyvistä sosiaalisen median analyysimenetelmistä ja niiden käytöstä. Menetelmien selvittämisessä ollaan isojen kysymysten äärellä. Kun todellisuus tapahtuu somessa, miten todellisuudesta voidaan nykyään saada tutkimustietoa? Esimerkkejä kaupunkisuunnitteluun liittyvien some-analyysimenetelmien käytöstä löytyy jo paljon tutkimuksista, mutta käytännön suunnittelusta ei vielä juurikaan.

Pilvin väitöstyöhön kuuluu myös kaupunkisuunnittelua palvelevan analyysimenetelmän testausta ja kehittämistä. Toisaalla on pohdittu, että jatkossa some-tutkimuksen tulokset syntyvät ehkä niinkin, että tutkimusohjelmakoodit pyörivät palvelimilla itsekseen ja päivittävät tutkimustuloksia aineiston jatkuvasti lisääntyessä. Kehittyyköhän kaupunkisuunnittelijoiden avuksi palveluita, jotka automatisoidusti ammentavat some-dataa jatkuvasti päivittyviksi tuloksiksi palvelulle saneltavien tietotarpeiden mukaan?

European Heritage Congress -tapahtuma järjestetään kesällä 2017 Turussa. Tapahtuman yhteyteen tulee seminaari, jossa esitellään onnistuneita tapauksia ja prosesseja, joissa kansalaistoimijat ovat osallistuneet omaa kulttuuriperintöään koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Ideoitiin, millaisia esimerkkejä aktivistisesta osallistumisesta voisi olla mukana. Kulttuuriperintöaktivismi ulottuu vaihtoehtosuunnitelmista metallinetsintään ja valokuvadokumentointiin – ja voi palvella suunnittelua silloinkin, kun aktivistien kiinnostus on enemmän itse tekemisessä kuin suunnitteluun vaikuttamisessa.

*Aktivismipakki on Kaupunkiaktivismi-hankkeen tulokset kokoava verkkotietopankki. Tervetuloa kommentoimaan pakin luonnoksia ja muokkaamaan niitä vielä hyödyllisemmiksi Keskusteleva kaupunki -päivässä 9.11.2016!

Kaappaus lähiruokaverkostossa?

REKO-lähiruokarenkaissa kipinöi. Uusi tuottajajärjestö Farmarin markkinat ry valtaa renkaita ja muokkaa niitä omikseen hyödyntäen REKOn brändiä. Miten avoimen kansalaisruokaverkoston malli kestää ristiriitoja ja kuka päättää lähiruoan etiikasta?

REKO-renkaat ovat Suomen menestynein kansalaisruokaverkostojen malli, joka on noteerattu jo EU-tasolla. REKOn nimi tulee sanoista rejäl konsumption ja sen on kehittänyt tuottaja Thomas Snellman Pedersörestä ranskalaista esikuvaa soveltaen. Vuonna 2013 Pietarsaaresta alkanut toiminta on kasvanut nopeasti. Tällä hetkellä Suomen noin 130 REKO-ryhmässä on noin 180 000 jäsentä, joista pääkaupunkiseudulla noin 20 000. REKO-yhteisön isähahmona toimiva Snellman on arvioinut REKOjen liikevaihdoksi 30–40 miljoonaa euroa tänä vuonna.

REKO-renkaat toimivat paikallisina Facebook-ryhminä, joita perustavat ja ylläpitävät vapaaehtoistyönä joko yksittäiset tuottajat tai kuluttajat, tai usein molemmat. Ryhmässä lähialueen tuottajat ilmoittavat tuotteistaan julkaisukentässä ja kuluttajat tilaavat niitä kommenttikenttää käyttäen. Tuotteet noudetaan sovitusta paikasta sovittuun aikaan ja yleensä käteismaksuna maksaen.

Eettistä ruokaa, läheltä ja suoraan

REKO-toiminnan perusperiaatteita ovat tuottajan ja kuluttajan suora kohtaaminen (ei jälleenmyyntiä), lähiruoka, eettinen tuotantotapa, avoimuus ja läpinäkyvyys. REKO-toimintaa ohjaa Facebookissa ja toisinaan seminaareissa toimiva ylläpitäjien yhteisö ja siihen myös liittyy tutkimus- ja kehitystoimintaa (ks. esim. aitojamakuja.fi). Toimintatapa on verkostomainen eikä yhteisö ole perustanut yhdistystä tai muuta organisaatiota, vaikka siitä on toistuvasti keskusteltu.

REKO-toiminnan menestys pohjaa eettisesti ja pienimuotoisesti tuotetun lähiruoan kasvavaan kysyntään sekä Facebookin käyttöön alustana, jossa ”kaikki” jo ovat ja levittävät uusia ilmiöitä tehokkaasti. Toimintamalli on arjen innovaatio, joka versoo ihmeen onnistuneesti keskittyneen ruokakaupan ja kontrolloivan julkisvallan jättämissä rakosissa. Kuten Maa- ja metsätalousministeriön lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljanen kirjoittaa, REKO-toiminta luovii onnistuneesti tiukaksi moititun elintarvikelainsäädännön karikkoisilla vesillä.

Tuottajille REKO on tarjonnut uuden myyntikanavan tilanteessa, jossa maatalous on ollut ahdingossa ja turhautuneiden viljelijöiden traktorit vallanneet Senaatintorin. Kuluttajille REKO antaa väylän osallistua arjen ruokahuoltoon yhteisöllisyyttä luovassa avoimuuden, läpinäkyvyyden, reiluuden ja vastavuoroisuuden ilmapiirissä. Yhdessä näille molemmille on syntynyt ruokapiirien, maatilatorien ja pienten verkkokauppojen lisäksi mahdollisuus ohittaa keskittynyt ruokakauppa ja toimia yhdessä ilman välikäsiä molempia hyödyttäen.

Vertaistalous muuttaa markkinoita

REKO on menestyksekäs esimerkki siitä, miten internet ja sosiaalinen media mahdollistavat uusia yhteisöllisiä toimintatapoja uudistaen markkinoita ja parantaen arkielämän laatua. Tuottajat ovat lisää saaneet elintilaa Ässän ja Koon hallitsemalla kentällä, ja kuluttajat ovat valtaistuneet ottamaan uusia toimijarooleja osallistuvan kulutuksen ja jakamistalouden hengessä.

REKOn on havaittu jo ohjaavan paikallisesti markkinoita, kun tuottajat suuntaavat tarjontaansa sinne ja uutta tuotantoa perustetaan REKOjen pohjalle. Markkinamuutoksesta nousee myös uusia kasvukipuja, kun REKOn vetovoimaisuus on saanut osan tuottajista hakemaan merkittävämpää roolia REKOn luomilla markkinoilla. Tämä näkyi viime talvena Facebookissa kokoontuvassa REKO-yhteisössä lisääntyvänä keskusteluna siitä, miten selvät ja yhdenmukaisesti sovelletut säännöt toiminnalla on.

Etiikka ja sen tulkinnat

Joidenkin tuottajien ja myös kuluttajia edustavien ylläpitäjien mielestä sääntöjä ei ollut oikeastaan lainkaan, koska ryhmien ylläpitäjillä oli viime kädessä valta päättää niiden soveltamisesta, erityisesti koskien eettistä tuotantotapaa. Tämä aiheutti heidän mukaansa suuria ongelmia ja turhautumista tuottajille, jotka saatettiin hyväksyä yhteen REKOon mutta jättää pois toisesta. Miten tuottaja voi rakentaa liiketoimintaansa – ja siis elämäänsä – sellaisille muka reilusti toimiville markkinoille, joiden toimintaperiaatteet vaihtelevat tuottajan näkökulmasta satunnaisesti tai jopa pärstäkertoimella, he kysyivät.

Erityisesti ongelman näyttivät kohtaavan munantuottajat, joiden kohdalla jotkut renkaat hyväksyivät jopa häkkikanaloita kun toiset edellyttivät luomumunia. Ryhmien vapaaehtoisten ylläpitäjien epäkiitollisena roolina oli taiteilla eettisen tuotannon, lähiruoan, pysyvien tuottajasuhteiden ja kuluttajien kysynnän määrittämissä raameissa etsien mielestään järkevimpiä ja toimivimpia ratkaisuja omissa paikallisissa oloissaan. Kananmunat ovat REKOissa usein jonkinmoinen sisäänheittotuote.

Keskustelun ja siihen pohjanneen selvityksen – vain muutamissa REKOissa havaittiin ongelmia – seurauksena yhteisö päätti olla muuttamatta toimintaperiaatteitaan mukaan lukien ylläpitäjien oma harkinta niiden noudattamisesta. Kiistojen taustalla pysytellyt Snellman on tukenut linjaa korostaen REKOn kiinnittymistä paikallisesti vaihteleviin oloihin.

Sääntöjä liikaa vai liian vähän?

Toisaalta REKOja on moitittu liiallisesta sääntelystä koskien ylimääräisten eli tilaamattomien tuotteiden (heräteostokset) myyntiä ja muun kuin ruoan myyntiä. Molemmat ovat olleet pitkään REKOn harmaata aluetta sikäli, että ne eivät kuulu REKOon mutta joissakin renkaissa niitä pienissä määrissä sallitaan.

Ongelmallisina niitä on pidetty siksi, että REKOn toiminnan idea on olla etukäteistilattua ruoan suorakauppaa eikä yleisempää torikauppaa, koska sitä säännellään vahvemmin. Pelkona on ollut, että sekä elintarvikeviranomainen että kaupungit ja kunnat ryhtyvät syynäämään REKO-jakeluja torimyyntiä koskevien pykäliensä mukaan.

Porissa kiista meni niin pitkälle, että siellä perustettiin keväällä uusi Rehdin kaupan Reko Pori -ryhmä kilpailemaan Suomen suurimman lähiruokarenkaan, REKO Porin kanssa (n. 9 000 jäsentä). Myös muualla maassa nähtiin joitakin uusia tuottajavetoisia ryhmiä, jotka näyttivät toimivan erillään REKOja ohjaavasta yhteisöstä mutta sen mainetta hyväksikäyttäen. Astetta isompi liike kuitenkin tehtiin tiukempia sääntöjä hakeneen porukan piirissä, kun perustettiin uusi tuottajien järjestö Farmarin Markkinat ry.

Irtiotto ja valtausliikkeitä

Uuden yhdistyksen nokkamies on Mikko Välttilä, joka on REKO-yhteisön pitkäaikainen aktiviinen jäsen ja menestyksekkäästä MunaEggsPress-palvelusta tunnettu munantuottaja. Välttilä oli ajanut REKO-yhteisössä jo pitkään tarkempia ja yhdenmukaisempia eettisiä sääntöjä. Farmarin Markkinat ry lähti kesäkuun alussa muuttamaan joitakin Uudenmaan REKO-renkaita omien sääntöjensä mukaisiksi. Ryhmät ovat vaihtaneet nimeä mutta säilyttäneet REKO-sanan sen osana. Samalla ryhmien ylläpitäjiä on joidenkin tietojen mukaan vaihdettu ja muutosta koskevaa keskustelua moderoitu pois ryhmien palstoilta.

Yhdistys on jo aiemmin keväällä hakenut patentti- ja rekisterihallitukselta tavaramerkkiä REKO-nimelle, mikä on tulkittu pyrkimykseksi kaapata REKO-brändi, vaikka Välttilä kirjoittaa aikomuksena olleen ”ojentaa se valtakunnalliselle REKO-yhdistykselle huomenlahjana”. Vallattujen renkaiden tilalle on perustettu uusia ryhmiä ja REKO-yhteisössä on ihmetelty hämmentyneinä, mistä on kyse ja miten REKO-renkaat voivat luovuttaa päätösvallan toiminnastaan Farmarin Markkinat ry:lle.

REKO-yhteisön ydinryhmä Snellman mukaan lukien on reagoinut syyttämällä Farmarin Markkinoita REKO-renkaiden valtauksesta. Farmarin Markkinoiden puheenjohtaja Välttilä on kirjoittanut blogi-kirjoituksen Uudessa Suomessa. Tilanteen tulehtuneisuudesta kertoo se, että Uusi Suomi on sulkenut blogin kommentoinnin.

Välttilän kirjoituksen kautta voi tarkastella sitä, mistä ristivedossa lopulta on kyse ja mitä se kertoo kansalaisruokaverkostojen – ja yleisemmin vertaistalouden – haasteista ja mahdollisuuksista luoda kestäviä toimintamalleja.

Verkosto vai järjestö?

Välttilän mielestä sinänsä hieno REKO on ”sössitty” neljällä ”valuvirheellä”, jotka ovat nimisuojan puute, sääntöjen puute, organisaation puute ja sääntöjen kirjoittajan puute. Näiden takia REKOt toimivat epäyhtenäisesti siinä asiassa, joka hänen mukaansa on REKO-suoramyynnissä tärkeintä eli eettisen tuotantotavan suhteen. Ryhmien ylläpitäjien tulkinnat eettisyydestä vaihtelevat, jolloin Välttilän mukaan

”Sekasotku on valmis ja kun ei ole instanssia joka tämän asian selvittää, vyyhti vain kasvaa. Ja sitten tämän kaiken keskellä ovat kuluttajat, tuottajat ja REKO-ryhmien ylläpitäjät. Kuluttajalle ei ole olemassa selvää lupausta siitä, minkälaisin arvoin tuotettua ruokaa hän REKOsta ostaa, Tuottajalle ei ole olemassa selvää lupausta siitä, että tietynlainen tuotantotapa oikeuttaa hänet myymään tuotteitaan ja ylläpitäjille on sälytetty valta ja vastuu kaikesta tästä.”

Välttilän mielestä REKO on siis hyvä idea eettisen tuotannon edistämiseksi mutta idea ei toteudu johtuen toiminnan verkostomaisesta luonteesta ilman lailliseksi toimijaksi järjestäytynyttä johtoa ja sen ylläpitämää organisaatiota, joka toimintaa valvoo ja ohjaa. REKOn olemassa olevia toimintaperiaatteita hän ei pidä varsinaisina sääntöinä, koska niillä ei ole yksilöityä kirjoittajatahoa joka kontrolloisi niiden oikeaa soveltamista.

Tässä ollaan kiinnostavalla tavalla niiden uusien kansalaisyhteiskunnan organisoitumisen tapojen äärellä, joita tutkimushankkeessamme tutkitaan.

Verkostotalous ja neljäs sektori

Internetin ja sosiaalisen median tuomasta verkostomaisesta toiminnasta on aiemmin keskusteltu politiikan, kansalaisvaikuttamisen ja viranomaistoiminnan näkökulmista. Politiikassa on keskusteltu esimerkiksi globalisaatioliikkeiden ja arabikevään yhteydessä somen kyvystä järjestää mielenosoituksia, vastarintaa ja jopa vallankumouksia ilman johtoa ja organisaatiota. Kaupunkien viranomaiset taas seuraavat nyreissään Kaljakellunnan kaltaisia tapahtumia, joilla ei ole järjestäjää eikä siksi myöskään vastuutettavaa tahoa siivoamaan jälkiä tai edes keskustelemaan mahdollisista häiriöistä.

Internet mahdollistaa uusia verkostoja ja niiden toimintoja, jotka syntyvät ja toimivat järjestöjen ulkopuolella etenkin sosiaalisen median kautta ja IT-sovellusten avulla. Olemme hankkeessamme nimenneet nämä yhteiskunnan neljänneksi sektoriksi tehdäksemme ilmiötä tunnistettavaksi sekä käsitelläksemme uuden kansalaistoiminnan suhteita muuhun yhteiskuntaan; ensimmäiseen eli elinkeinoelämään, toiseen eli julkisvaltaan ja kolmanteen sektoriin eli kansalaisjärjestökenttään.

Osa kasvavan neljännen sektorin toiminnasta on taloudellista, kuten ruokapiirit, kimppakyytipalvelut, kierrätysryhmät, joukkorahoitus, Ravintolapäivän ja Siivouspäivän tapahtumat sekä lainaus- ja vuokrauspalvelut, ja siis myös REKO-renkaat. Näistä käytetään yleensä nimitystä jakamistalous, vertaistalous tai osallistuva kulutus. Niissä kansalaiset muuttuvat kuluttajista myyjiksi, markkinoijiksi, torikauppiaiksi, ravintolanpitäjiksi, palveluntarjoajiksi, palvelumuotoilijoiksi, vuokranantajiksi ja rahoittajiksi.

REKO näyttää suuntaa

Nähdäkseni Välttilän näkemien ongelmien juuri on siinä, että kansalaiset itse verkostoon hajautuneina paikallisina toimijoina ja sellaisiksi valtaistuneina yksilöinä toimivat ja tekevät päätöksiä ilman keskusjohdon ohjausta. Hänellä on siihen kokemuspohjaisia perusteita, koska hän on ollut keskeinen toimija, keskustelija ja organisaattori lähiruoan suoramyynnissä ja REKO-toiminnassa.

Ongelmia ja niistä kärsiviä tuottajia epäilemättä on eikä REKO-verkosto niitä kaikkia tehokkaasti ratko, koska päätösvalta on hajautettu. Mielikuva REKOsta, REKO-brändi kehittyy kaikkien toimijoidensa kautta ilman hierarkkista ohjausta, jolloin REKOn eettinen ja muu lupaus pysyy epätarkkana.

REKO todella on radikaali veto toimia toisin. Kumpi lopulta voittaa, uuden ajan vertaisverkostomalli vai perinteinen järjestömalli? Onko verkosto-REKO hetken hupia ja katoavaa pop-up-kulttuuria, kuten kansalaisaktivismin epäilijät ajattelevat? Vai onko REKO esikuva neljännen sektorin verkostotaloudelle, joka alkaa kilpailla vakavasti hierarkkisen yritystalouden kanssa?

Verkosto muuntelee teemaansa

Tällä hetkellä verkosto on vähintään moraalisesti voitolla. Farmarin Markkinat ry teki Välttilän itsensäkin mielestä onnettoman liikkeen säilyttäessään REKO-sanan ryhmiensä nimissä. Keskustelun rajoittaminen ja erimielisten häätäminen taas antaa aggressiivisen kuvan. Näillä konsteilla on hankala edistää eettisempää tuotantoa ja reilumpaa toimintaa. Se voi onnistua hierarkkisessa organisaatiossa mutta ei vertaistoimintaan oppineessa yhteisössä. Farmareista tuli kaappareita.

Eikä eettinen oikeaoppisuus näytä edes olevan päällimmäisenä lähiruoan kuluttajien mielessä. Johan Grotell-Estevesin Hankenissa tekemän tuoreen opinnäytteen mukaan REKOssa kuluttajia motivoivat eniten sosiaalinen tapahtuma, paikallisten tuottajien tukeminen ja laadukkaat tuotteet. Kuohunnan keskellä tuhannet kuluttajat ja tuottajat ovat jatkaneet hyvää tekevän ruoan ostamista ja myymistä niin kuin ennenkin.

Lopulta Farmarin Markkinat lienee tekemässä itse sitä, mitä se halusi vastustaa. Lähiruokarenkaat saavat yhdistysvetoisesta ja eettisesti valvotusta toimintamallista yhden paikallisen muunnelman lisää.

 

Sosiaalinen media kaupunkisuunnittelussa – keskustelua odotuksista ja esteistä

Onko sosiaalisella medialla roolia kaupunkisuunnittelussa? Tähän kysymykseen hain vastausta Sosiaalinen media kaupunkisuunnittelussa -kyselyllä, joka suunnattiin kuntien ja kaupunkien kaavoitus- ja kaupunkisuunnitteluorganisaatioille sekä alan konsulteille ja tutkijoille. Vastauksia tuli yli 220 ja vastaajista 70 % edusti kuntien tai kaupunkien edustajia. Yli puolet toimi asiantuntijana kaupukisuunnittelun tehtävissä.

Esittelin kyselyni alustavia tuloksia Kaupunkitutkimuksen päivillä Tieteiden talolla 29.4.2016. Aiheesta syntyi mukavasti keskustelua ja tämän blogikirjoituksen tarkoituksena on jatkaa tuota keskustelua. Kerro siis, mitä ajatuksia tai kysymyksiä mieleesi herää tätä lukiessasi. Tutustu myös Kaupunkitutkimuksen päivien esitykseeni. Olen liittänyt esitykseen hieman selostusta, joka toivottavasti auttaa ymmärtämään esittämieni tulosten luonnetta.

Seuraavassa kerron tiivistetysti kyselyni alustavia tuloksia odotuksiin sekä esteisiin ja rajoituksiin liittyen.

Odotukset: vuorovaikutus paranee ja suunnittelukulttuuri muuttuu

Somen käyttöön liittyvät odotukset jäsentyvät luontevasti kolmeen teemaan:

1. Viestintä ja vuorovaikutus
2. Osallisuus ja osallistuminen
3. Suunnittelukulttuurin muuttuminen.

Sosiaalisen median odotetaan lisäävän vuorovaikutuksen määrää ja parantavan sen laatua. Keskustelevuus, monipuolisuus, moniäänisyys, jatkuvuus ja avoimuus nousevat vastauksissa esiin. Moniäänisyys liittyy eri kohderyhmien tavoittamiseen, mutta taustalla voi myös nähdä moniarvoisen käsityksen yhteiskunnasta ja kaupunkisuunnittelusta. Erilaiset näkökulmat ja mielipiteet nähdään arvokkaina ja niiden halutaan näkyvän suunnittelussa. Viestinnän toivotaan myös kehittyvän yksisuuntaisesta tiedottamisesta kohti monensuuntaista keskustelevaa vuorovaikutusta.

Asukasnäkökulman vahvistuminen ja kuntalaisten suora osallistuminen asioiden valmisteluun liitetään sosiaalisen median mahdollisuuksiin. Julkisuudessa pitäisi erityisesti keskustella suunnittelun tavoitteista jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa. Käyttäjien tuottama tieto tulee osaksi suunnittelua asukasaktivismin vahvistuessa ja some tukee asukkaiden itseorganisoitumista, kuten tässä ennustetaan:

”Asukasaktivismi tulee lisääntymään sosiaalisen median foorumeiden fasilitoimana.”

Suunnittelukulttuurin muutoksen mainitsevat vain harvat vastaajat, mutta implisiittisesti asia nousee esiin vuorovaikutuksen ja osallisuuden teemojen kautta. Sosiaalisen median mukanaan tuoma avoimuus ja läpinäkyvyys pienentävät hallinnon ja kuntalaisten välistä kuilua. Uusien toimintatapojen toivotaan tuovan ketteryyttä ja uusia yhteissuunnittelun tapoja. Suunnittelijan roolin muutosta eräs vastaaja kuvailee seuraavasti:

”Kaupunkisuunnittelu siirtyy pois professioon ja asiantuntijajargoniin perustuvasta sulkeutuneisuudesta kohti käytäntöjä, joissa hallinto ja kansalaisten toiminta tukevat parhaimmillaan toinen toisiaan.”

Esteet: negatiiviset asenteet, osaamisen puute ja resurssit

Kolme keskeisintä esteisiin ja rajoituksiin liittyvää kokonaisuutta näyttävät olevan:

1. Asenteet
2. Osaaminen ja ohjeistus
3. Resurssit, välineet ja ajankäyttö

Lisäksi esteinä mainitaan esimerkiksi vanhat toimintatavat, sosiaalisen median dynamiikkaan liittyvät asiat, kuten vuorovaikutuksen nopea tempo, sekä negatiiviset kokemukset sosiaalisesta mediasta, kuten vihapuhe ja koettu hyödyttömyys. Työhyvinvointiin ja kuormittavuuteen liittyen tärkeimpänä asiana nousi esiin työn ja vapaa-ajan erottaminen sekä ajallisesti että henkisesti sekä mahdollisen negatiivisen palautteen kuormittavuus, jota eräs vastaaja kuvailee seuraavasti:

”Omakohtaisesti pidän ongelmallisena työroolin ja yksityishenkilön sekoittumista sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi facebookissa en haluaisi esiintyä organisaationi edustajana samalla facebook-tunnuksella kuin yksityishenkilönä.”

Sosiaaliseen mediaan positiivisesti suhtautuvat kokevat organisaatioiden asenteet rajoittavina. Kiinnostuksen ja arvostuksen puute niin sosiaalista mediaa kuin vuorovaikutusta ja asukkaita kohtaan näyttää usein olevan esteenä. Organisaation ja erityisesti esimiehen tuki nähdään olennaisena tekijänä somen hyötykäytölle. Negatiivisia asenteita kuvaa hyvin tämä kommentti:

”Some kanavaa ei tunneta. Sen käyttö nähdään paheksuttavana. ”Ei voida ruveta siellä seurustelemaan kenenkään kanssa”. ”Ei kaupunkisuunnittelu ole mikään tykkäämisjuttu” Eli asenne some kanavia kohtaan hyvin kielteinen.”

Useissa vastauksissa peräänkuulutetaan some-strategiaa tai toimintasuunnitelmaa ja osaamista. Jotta sosiaalinen media voi olla luonteva osa työtä, tulee organisaatiossa sopia toimintatavoista ja tarjota riittävästi koulutusta ja ohjeistusta some-kanavien käyttöön. Tähän liittyy myös käytännön kysymykset, miten somessa ollaan ja mitä siellä voi sanoa. Virallisen ja epävirallisen palautteen ja keskustelun rajan hallitseminen koetaan vaikeaksi. Taustalla näkyy myös hallinnan tarve. Sosiaalinen media on kuitenkin luonteeltaan hallitsematonta: vain omaa toimintaa somessa voi hallita. Osaamiseen liittyviä rajoitteita kuvaillaan mm. seuraavasti:

”Rajoitteena on osin myös eri some-kanavien käytön osaaminen (mikä some-kanava sopii parhaiten mihinkin tehtävään työkaluksi yms.).”

Viimeisimpänä, mutta ei lainkaan vähäisimpänä kokonaisuutena esteeksi nousevat resurssit: ajankäyttö, välineet ja henkilöresurssit. Kaupunkisuunnittelun työkuorma voi olla uuvuttava jo nyt, ja uusien tehtävien sovittaminen kokonaisuuteen ei silloin tunnu mahdolliselta. Somen sujuva käyttö edellyttää nykyään myös toimivia välineitä, mielellään älypuhelimen tai tabletin. Sellaista ei kaikilla työntekijöillä ole. Työntekijöiden määräaikaiset työsuhteet eivät myöskään tue uusien toimintatapojen käyttöönottoa, vaikka halua olisikin.

Edellä mainittuja esteitä ja rajoitteita kokoaa hyvin yhteen tämä kommentti:

”Koen, että sosiaalinen media tarjoaa paljon mahdollisuuksia kaupunkisuunnitteluun liittyvän vuorovaikutuksen, asukasosallistumisen ja tiedottamisen lisäämiseen ja monipuolistamiseen. Ongelmana on osin kuitenkin ajankäyttö (kuinka varata aikaa somen hyödyntämiseen muun työn ohella) sekä käytön systematisointi ja organisointi.”

Keskustelua kaupunkitutkimuksen päivillä

Kaupunkitutkimuksen päivillä esitykseni yhteydessä keskusteltiin erityisesti toimintatavoista. Vapaa- ja työajan erottaminen on ihan oikea ongelma, joka pitää ratkaista. Joissakin kaupungeissa kannustetaan työntekijöitä olemaan somessa omalla henkilökohtaisella profiilillaan, kun taas toisaalla on lähdetty luomaan työprofiileita (esimerkkinä Hyvinkään ”Anne Kaavoituspäällikkö”). Kahden profiilin ylläpitäminen voi olla raskasta, mutta se mahdollistaa työn ja oman elämän erottamisen.

Tarkempia tuloksia toivottiin mm. siitä, miten ikä vaikuttaa suhtautumiseen sosiaaliseen mediaan. Todettiin myös, että somen käyttö voi olla luontevampaa kaupunkikehityksen verkostoissa, joissa on mukana myös yksityisen sektorin toimijoita. Hyviä esimerkkejä löytyy ainakin Seinäjoelta.

Lisäksi kyseltiin, eikö kyselyn tuloksissa näy se ongelma, ettei työntekijä oikein tiedä, mitä voi ja saa somessa sanoa. Tämä näkyi kyllä vastauksissa, mutta  ei erityisen korostuneesti.

Minkälaisia ajatuksia tulokset herättävät?

Haluan tehdä tutkimustani somen hengen mukaisesti avoimesti keskustellen.  Osuvatko havainnot oikeaan, vai oletko niistä eri mieltä? Mistä asioista mielestäsi tarvitaan lisää tietoa? Miten esteet voitetaan? Minkälainen sosiaalisen median rooli voi tulevaisuudessa olla?

Keskustelu on tärkeää, koska kyselyn tulokset ovat vasta alustavia. Täällä verkossa kertyvät kommentit otan mukaan tutkimusaineistooni.

PS. Käy tutustumassa myös omaan blogiini osoitteessa verkko-osallistuminen.fi

Hyvät, pahat ja kyborgit – Tulevaisuusvaliokunnan kuuleminen jakamistaloudesta

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta jatkoi kuulemisiaan jakamistaloudesta 2.3.2016 Pikkuparlamentissa. Puhetta johti valiokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen. Avauksessaan hän määritteli jakamistalouden ”mikropääoman käyttöasteen nostamiseksi” ja viittasi myös käsitteen hahmottumattomuuteen, joka toistui muissakin puheenvuoroissa.

Aluksi kansanedustaja Anna Kontula (vas) piti asiantuntevan puheen, jossa hän esitti jakamistalouden haastavan lainsäädännön monella rintamalla. Se koettelee verotusta ja vakuutusjärjestelmää, rikkoo harrastamisen ja ammattimaisuuden rajoja sekä sovittautuu huonosti sosiaaliturvaan (työttömyysetuudet ja pikku tulot). Kontulan mukaan jakamistalous on seurausta työelämän kasvavasta epävarmuudesta ja digitalisoituvasta taloudesta. Millaista jakamistaloutta tarvitaan? Pitääkö valtion jotenkin edistää sitä, esimerkiksi avoimen datan suhteen? Kontula johtaa valiokunnan Jakamistalous-työryhmää.

Yliopettaja Mats Nylund Arcadasta kertoi eBayta pidettävän jakamistalouden alkuna. Hän määritteli jakamistalouden lahjatalouden ja markkinatalouden välisenä ilmiönä, joskin viittasi joidenkin pitävän sitä jopa kapitalismia pahempana ihmisten riistäjänä. Nylundin mukaan jakamistalouden edetessä kaikki organisaatiot joutuvat vielä sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin. Hän esitti seuraavan luokittelun Suomessa tällä hetkellä toimivista jakamistalouden palveluista:

Globaalit: AirBnB,Uber, Couchsurfing

Kauppapaikat: Tori.fi, Huuto.net, (E-Bay)

Yhteisövetoiset: Nappi Naapuri, Stadinaikapankki, Ravintolapäivä, Siivouspäivä, Saunapäivä, kimppakyyti.fi

Liiketoiminta: PiggyBaggy, Sharetribe, Ratti.fi, Swap.com, City Car Club, HBB

Facebook: KallionSafkatkiertoon, Haagakierrättää, Töölökierrättää, Vuokra-asunnotHelsinki

Kaupunki: Kutsuplus,kirjasto (laajennettukirjastotoiminta), HelsinkiRegion infoshare, Kierrätyskeskus

Rajatapaukset: Nearhood, Digiapuri,Split Finland, REKO-renkaat, Wolt, Foodora

Paikalle oli kutsuttu kaksi jakamistalouden helsinkiläistä toimijaa esittelemään lyhyesti toimintaansa. Tanja Jänicke Yhteismaa ry:stä kertoi karttapohjaisesta Nappi Naapuri -naapurustomediasta, joka yhdistää asukkaita ja muita toimijoita paikallisesti jakamaan palveluja ja tavaroita keskenään sekä tuottamaan kanssakäymistä ja yhteisöllisyyttä. Heikki Waris esitteli edustamansa Coreorient Oy:n PiggyBaggy -kuljetuspalvelua, joka välittää pieniä kuljetustehtäviä ihmisten kesken. Palvelua käytetään esimerkiksi ruokakassin, kirjaston kirjojen tai nettiostosten välittämiseen.

Johtaja Sari Stenfors kalifornialaisesta Augmented Reality Institutesta kertoi jakamistalouden arkitodellisuudesta San Franciscon alueella. Sääntely on siellä edennyt pienin askelin. Ongelmia ja oikeusjuttuja kohdataan jatkuvasti, ja esimerkiksi Airbnb:n piirissä tapahtuvasta toiminnasta on arvioitu yli puolen olevan harmaata taloutta. Stenforsin mielestä lohkoketjuteknologia (block chain) on jakamistalouden kiinnostavin alue. Se on internetissä toimiva tietojärjestelmä, joka muodostaa hajautetun tilikirjan ja korvaa perinteisen luottamustoimijan taloudellisia suhteita välittämässä.

Stenforsin mielestä lohkoketju digitalisoi luottamuskysymyksen pois, mihin Nylund huomautti taloudellisen vaihdon olevan kuitenkin lopulta aina ihmisten välistä toimintaa ja edellyttävän luottamusta. Stenforsin mukaan lohkoketjuteknologia merkitsee lopulta ”disruption disruptiota” ja ”aitoa digitaalista jakamistaloutta”, koska se poistaa jopa tarpeen luoda digitaalisia alustoja taloudellisten transaktioiden väliin. Tulevaisuuden kyborgiyhteiskunnassa yhteiskunnan rakenteet ja sosiaaliset järjestelmät on koodattu ohjelmiin, jolloin vastuut sekä tuottojen ja riskien jakautuminen ovat läpinäkyviä.

Helsingin yliopiston dosentti Pasi Mäenpää aloitti huomauttamalla Kontulaan viitaten, että kansalaiset eivät tule jakamistalouteen ainoastaan työelämän kautta vaan siihen purkautuu myös yleinen, digitalisoitumisesta johtuva kansalaisyhteiskunnan aktivoituminen ja voimaantuminen. Jakamistalous on uusi tapa organisoida yritystoimintaa kilpailukykyisemmäksi mutta se on paljon muutakin. Mäenpää eritteli jakamistalouden ulottuvuuksia näin:

• Jakamistalous: a) jakaminen tarvitsijoiden kesken, b) jakaminen resurssien tehokkaana käyttönä

• Alustatalous: tietojärjestelmä eri toimijoiden hyödynnettäväksi

• Vertaistalous: tasavertaisten yksilöiden vaihtoa ilman välikättä

• Kansalaistalous: kansalaiset yhteiskunnan ongelmien ratkojina

• Solidaarisuustalous: arvon tuottaminen yhteisresurssien pohjalta

• Keikkatalous: silpputöitä tarpeen mukaan tarjoava yritystoiminta

• Kiertotalous: materiaalien ja niiden arvon pidennetty kierto

Yhteiskunnallisen sääntelyn kannalta ilmiön moniulotteisuus on pulmallista. Miten kehittää esimerkiksi verotusta näin moninaiselle ilmiökentälle? Mäenpää kertoi Helsingin yliopiston, Arcadan ja Haaga-Helian tutkimusryhmien tunnistaneen neljä verotuksen ongelmaa:

1) Silpputulojen verotus aiheuttaa enemmän kustannuksia kuin tuo verotuloja.

2) Silpputulojen ilmoittaminen on työlästä, jolloin syntyy harmaata taloutta.

3) Ilmoittamisen työläys viestii byrokratiasta, joka voi rapauttaa yleistä veromoraalia ja ehkäistä taloudellista toimeliaisuutta, myös verovapaata.

4) Verkkopalveluja tarjoavat yritykset maksavat veronsa muualle.

Ratkaisuja voisivat Mäenpään mukaan olla pienten tulojen verovapaus (esim. 3 000 €), silpputulojen käsittelyn automatisoiva verkkopalvelu (”Uber app”), jollaista Virossa kehitellään, sekä byrokratian pelkoa vähentävä ja toimeliaisuuteen kannustava viestintä. EU:lta on juuri tulossa linjaus, jossa ohjataan kansallisen lainsäädännön soveltamista jakamistaloudessa. Valtiovarainministeriö valmistelee Kansallista tulorekisteriä, joka tuo helpotusta pienten tulojen ja etuuksien byrokratiaan 2019. Muita Mäenpään ehdotuksia olivat kehitteillä olevan vapaaehtoistyön portaalin sovittaminen jakamistalouden tarpeisiin, ”Uber appin” kehittämiseen joukkoistamalla sekä jakamistalouden verotulojen hyödyntäminen paikallisesti aidon jakamistalouden hengessä.

Kommenttipuheenvuoroissa Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen käsitteli verolainsäädäntöä jakamistalouden kannalta. Verohallinto on antanut ohjeistusta Uber- ja Airbnb -tyyppisen toiminnan verotuksesta 22.10.2015, ja jälkimmäisestä on tulossa lisää linjausta. Muuten Verohallinto toimii olemassa olevan lainsäädännön pohjalta mutta tilannetta seuraten. Manninen on tuonut jakamistalouden verotuskysymyksiä julkiseen keskusteluun, informoinut tutkijoita ja mm. ehdottanut ”viisaiden ryhmän” perustamista niitä kehittämään.

Valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Antti Sinkman esitteli verojärjestelmän yleisiä periaatteita, joita ovat neutraalisuus ja yksinkertaisuus: veropohja pidetään laajana eikä sillä haeta kannustinvaikutuksia. Henkilö- ja yritysverotuksessa jakamistalous ei näytä tuovan ongelmia, mutta arvonlisäverotus suosii epäammattimaista toimintaa. Koska jakamistalous tapahtuu työsuhteiden ulkopuolella (alustat, palvelujen vaihto, ilmoittamisvastuu itsellä), se on altis harmaalle taloudelle. Ratkaisuna Sinkman pohti alustan tarjoajan velvoittamista ilmoitusvastuuseen. Pienimuotoista toimintaa ei hänen mukaansa voida vapauttaa veronalaisuudesta ilman hyvin merkittävää lovea verokertymään.

Seuranneessa keskustelussa käsiteltiin mm. jakamistalouden toimijoiden kohtaamia ongelmia verotuksen ja muun sääntelyn eri osa-alueilla, amerikkalaisen alustatalouden valtiovastaisuutta (libertarianismi) sekä jakamistalouden ekologisten vaikutusten arviointia.

Tilaisuuteen kutsuttujen asiantuntijoiden puheenvuorot löytyvät täältä.

Katso toinen kooste samasta tilaisuudesta täältä.

Espoo suuntaa sosiaalisen median edelläkävijäksi

Kaupunkiaktivismi-ohjausryhmän syyskuisessa kokouksessa syntyi ajatus paneutua Espoossa ”some-hallinnon” kehittämiseen. Kävimme 6.10.2015 keskustelemassa Espoon kaupungin edustajien kanssa ajatuksen konkretisoimisesta.

Ensin kokoonnuimme keskushallinnon edustajien kanssa suunnittelemaan gradutyötä, joka tuottaisi Espoolle tietoa ”some-hallinnon” kehittämisen tueksi. Miten löytää keinoja, joilla sosiaalista mediaa käytetään asioiden valmistelun ja päätöksenteon apuna? Sen jälkeen tapasimme kaupungin eri toimialojen edustajia tarkoituksena tuottaa ymmärrystä someen liittyvistä kehittämistarpeista heidän näkökulmistaan. Kummassakin tapaamisessa kokosimme ajatuksia myös some-teeman käsittelyyn marraskuun 2015 Kaupunkiaktivismi-työpajassa.

Ensimmäisessä tapaamisessa olivat Espoosta mukana viestintäpäällikkö Johanna Pellinen, kaupunginsihteeri ja Osallistuva Espoo -kehitysohjelman ohjelmapäällikkö Mari Immonen, päätöksentekoprosessista vastaava Riitta-Liisa Kammonen ja lakiasiainjohtaja Timo Kuismin, joka vastaa Miten voin vaikuttaa Espoossa -toimenpiteestä. Mukana olivat myös suunniteltavan gradun tekijäksi löytynyt sosiologian opiskelija Tuuli Lehtonen, somen käytöstä kaupunkisuunnittelussa väitöskirjaa tekevä Pilvi Nummi sekä Kaupunkiaktivismi-hanketiimi.

Toisessa tapaamisessa olivat mukana Johanna Pellisen, Tuuli Lehtosen ja Kaupunkiaktivismi-hanketiimin lisäksi tiedottaja Lea Keskitalo (Kaupunkisuunnittelu), viestintäsuunnittelija Pirkko-Liisa Merikoski (Tekninen ja ympäristötoimi, myös Tilapalvelut), Tilapalvelujen Twitter-tilistä vastaava kehitysinsinööri Aki Kärnä, Kaupunkitekniikan keskuksen tiedottaja ja Twitter-tilistä ja Facebook-tilistä vastaava Saija Räsänen, asiantuntija Tuija Norlamo (Perhe- ja sosiaalipalvelut) ja projektipäällikkö Kai Fogelholm (Tekninen ja ympäristötoimi, Asuntoyksikkö). Kaikki edustavat oman yksikkönsä some- tai vuorovaikutusosaamista.

Edistyksellinen some-hallinto hyödyntää somea monipuolisesti

Some-hallinnoksi voi kutsua hallinnon tapoja käyttää sosiaalista mediaa ja toimia yhdessä somessa toimivien kansalaisten ja muun yhteiskunnan kanssa. Some-hallinnon kehittäminen tarkoittaa hallinnon kulttuurin ja käytäntöjen mukauttamista somen käytön myötä muovautuviin kansalaisten ja muiden toimijoiden toimintatapoihin.

Espoo on monen muun kaupungin tavoin ottanut somea haltuun alkajaisiksi ennen kaikkea tiedottamisen välineenä. Kaupungilla on lukuisia profiiileja mm. Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa. Somen käyttöä tiedottamiseen voi ajatella some-hallinnon kehittämisen ensimmäisenä portaana. Portaita ylöspäin kavutessaan hallinto löytää tapoja hyödyntää somea yhä vuorovaikutteisemmin keskusteluun, tiedonmuodostuksen ja yhteissuunnitteluun ja päätöksentekoon.

Kuvio 1. Some-hallinnon kehitysportailla korkealle ehtinyt hallinto hyödyntää somen mahdollisuuksia valmistelu-, päätöksenteko- ja muissa prosesseissaan monipuolisesti. Pitkälle kehitetyn some-hallinnon käytäntöihin voi kuulua mm. automatisoitua tiedon louhimista ja jalostamista laajoista some-aineistoista.

Some kiinnostaa keinona edistää kaupunkilaisten aktiivisuutta ja hyviä ratkaisuja

Espoon yksi tavoite somen käytössä on tavoittaa kaupunkilaisia aiempaa laajemmin ja saada lisättyä heidän aktivoitumistaan myös hallinnon valmistelu- ja päätöksentekoprosesseissa. Espoon sivuilla on kootusti tietoa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista ja hankkeita voi selailla myös ajankohtaisten vaikuttamismahdollisuuksien mukaan Vaikuta nyt -näkymässä. Kun some tarjoaa uusia keinoja vuorovaikutukseen, ihmisten ei toivottavasti tarvitse enää osata etsiytyä näille sivuille löytääkseen oikeat vaikuttamisen paikat.

Kaupunki valmistelee parhaillaan esitettä, jonka toivotaan houkuttavan kaupunkilaisia aktivoitumaan hallinnon suuntaan entistä enemmän. Esitteeseen kootaan mahdollisimman innostavasti ja havainnollisesti tietoa tiedonsaanti-, osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista valmistelu- ja päätöksentekoprosessien eri vaiheissa. Tarkoitus on antaa tapausesimerkkien avulla ideoita aktiivisuuteen monipuolisesti. Omaehtoista proaktiivista aktiivisuutta esite voisi auttaa esimerkiksi vinkeillä siihen, miten vaihtoehtosuunnitteluun ryhtyvät voivat pyrkiä lisäämään suunnitelmansa vaikuttavuutta ajoittamalla toimintaansa suhteessa kaupungin organisoimaan suunnitteluun.

Espoota kiinnostaa some myös vuorovaikutusvälineenä hyviin ratkaisuihin pääsemisessä. Visiointityöpajat ovat Espoon kokemuksen mukaan olleet toimiva tapa saada aikaan eri osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja ja vähentää valittamista. Voisiko yhtä tuloksellinen vuorovaikutus onnistua somessa pienemmässä mittakaavassa ja tilanteissa, joissa perinteisen työpajan järjestäminen ei ole mahdollista tai järkevää?

Viranhaltijoita kannustetaan somettamaan…

Espoo kannustaa työntekijöitään someen suosituksilla ja mm. koulutusvideolla (videoita voi suositella kaikille hallinnon somen käytön kehittämisestä kiinnostuneille!). Kaupungin johto, mm. kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, on kehottanut viranhaltijoita keskustelemaan ja keskusteluttamaan asioita somessa aktiivisesti. Johto kannustaa somettamista esimerkilläänkin, esimerkiksi Mäkelä itse tviittaa säännöllisesti. Myös monet luottamushenkilöt ovat aktiivisia mm. bloggaajina.

…mutta tiellä on mutkia – ja myönteisiä yllätyksiä

Somen saamista aktiivikäyttöön hidastaa avoimuudelle ja somen käytölle myönteisen toimintakulttuurin puuttuminen. Kannustuksesta, ohjeista ja välineistä huolimatta moni viranhaltija suhtautuu somen käyttöön ottoon varautuneesti. Some-ohjeet koetaan pitkiksi ja niitä ei jakseta lukea, varsinkaan kun into ei ole suuri.

Ainakin joillain toimialoilla ongelmana on, ettei keskijohto ole ottanut somen käyttöön selvästi kantaa. Esimiehen tuen puuttuessa yksittäisen viranhaltijan on usein helpompi olla ottamatta käyttöön uusia toimintatapoja. Somen käytössä askarruttaa juridisen vastuun kysymys sekä sen viemä työaika.

Monia mietityttää, mitä viranhaltijana voi somessa sanoa ja mitä ei. Usein ei ole selvää, missä vaiheessa asiat ovat niin julkisia, että niistä voi kertoa avoimesti. Kaupunkisuunnittelussa heräsi kohu, kun Tehtävä Leppävaarassa -hankkeeseen liittyviä havainnekuvia oltiin laittamassa hankkeen Facebook-sivulle ennen niiden esittelyä asukastilaisuudessa. Moni viranhaltija pelkäsi, että kuvat aiheuttavat yhteydenottoryöpyn, johon ei pystytä vastaamaan. Pelot eivät kuitenkaan toteutuneet. Päinvastoin, kuvia peukutettiin ja asukkaat kiittelivät niistä myös tilaisuudessa, josta tulikin hengeltään positiivinen.

Facebook-ryhmä yhteistyökumppaniksi

Somen merkitys kansalaistoiminnan organisoitumisessa on tullut Espoossa vastaan äskettäin alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Kaupunki mietti auttamisjärjestelyissä yhteistyökumppaneiksi ensin vain vakiintuneita organisaatioita kuten järjestöjä, mutta sitten selvisi, että aiheeseen on jo tarttunut noin 800-henkinen Espoon alaikäisten turvapaikanhakijoiden auttamiseen keskittyvä Facebook-ryhmä. Ryhmässä on mukana myös monia viranhaltijoita yksityishenkilöinä.

Yhteistyötä ryhmän kanssa mutkisti ensin kaupungin näkökulmasta se, että useampi ryhmäläinen otti aluksi yhteyttä kaupunkiin toisistaan tietämättä. Ryhmä keskitti kuitenkin sitten yhteydenpidon keskuudessaan ”yhdelle luukulle”.

Tapaamisemme aikaan kaupungin ja ryhmän yhteistyö oli alkuvaiheessa. Yhteistyö on sittemmin johtanut mm. ryhmän perustaja-aktivistin palkkaamiseen kaupungin rahoilla espoolaiseen vapaaehtois- ja kansalaistoimintaa koordinoivaan järjestöön. (tästä lisää marraskuun Kaupunkiaktivismi-työpajan koosteissa)

Alustoja on monia, miten valita sopivimmat mihinkin tarpeeseen?

Somessa toimimisen ja yleisemminkin vuorovaikutuksen yksi haaste on tiedon hajautuminen moniin toisistaan erillisiin sovelluksiin ja järjestelmiin. Pirstaloituva tieto myös pinnallistuu, kun syvällistä kokonaiskuvaa on vaikea saada.

Viranhaltijoiden työtä helpottaisi kokemuksia kokoava pikaohje siihen, mitä erilaisia keskustelu- ja yhteissuunnittelualustoja kannattaa soveltaa minkinlaisessa tilanteessa. Facebookin olemassa olevat ryhmät ja sivut toimivat joissain tarkoituksissa, mutta suunnitteluhankkeissa kaivataan usein monipuolisempia ominaisuuksia tarjoavaa alustaa.

Tehtävä Leppävaarassa -hankkeessa on käytetty 3D-virtuaalialustaa, Finnoon kehittämisessä Joukkoenkeli -alustaa. Keskustelujen hallinnassa yksi ilmaisalusta on Trello, jota käyttää ainakin yksi espoolainen suuralueen asukasfoorumi. (Trellon käyttöä kaupungin organisoimassa hankkeessa havainnollistaa esimerkiksi Helsingissä kehitettävän Helsinki App –mobiilisovelluksen Trello-sivu).

Espoo on kerännyt syyskuun alusta 2015 alkaen kaikille avoimella Innopinion-alustalla joukkoistamispalvelulla ideoita kuntapalvelujen kehittämisestä sekä näiden ideoiden arviointeja. Nyt palveluun halutaan ennen kaikkea kommentoijia ja arvioijia, sillä kunkin idean edistyminen kaupunginhallinnossa riippuu sen saamasta kannatuksesta ja arvioista.

Erillistä kirjautumista vaativien alustojen riskinä on, että moni ei jaksa nähdä kirjautumisen vaivaa ja osallistuminen alustalla jää siten vähäiseksi. Kommentteja saadaan helpommin siellä, missä ihmiset ovat kirjautuneina valmiiksi tai kirjautumista ei tarvita ollenkaan. Tilannetta helpottaisi, jos 3D-kommentoinnin ja keskustelujenhallinnan kaltaisia edistyksellisiä ominaisuuksia löytyisi jatkossa yleisesti käytetyistä some-kanavista itsestään niin, että monipuolinen yhteissuunnittelu onnistuisi ilmankin niistä erillisiä alustoja.

Osallistavalla budjetoinnilla hyviä tuloksia – miten aktivismi voisi tuoda niitä lisää?

Espoo kokeili alkusyksyllä 2015 osallistavaa budjetointia uudenlaisen pelin avulla. Budjetoi puisto -kyselypelissä ihmiset pääsivät ehdottamaan, miten Suvelan asukaspuiston kehittämisen budjetti käytetään mm. kalusteisiin ja pintamateriaaleihin. Pelin kehittäminen sai alkunsa Espoon kaupungin ja Laurean tutkimusyhteistyöhankkeen yhteisötyöpajoista, joissa perustettu aluekehittämisryhmä päätti käydä kehittämään verkkotyökalua osallistavan budjetoinnin tuomisessa lähi(ö)kehittämisen välineeksi.

Kokeilu vahvisti käsitystä, että hyvin järjestetyllä verkko-osallistumisella voidaan tavoittaa ihmisiä tehokkaasti ja saada heitä tuomaan panoksensa suunnitteluun hyödyllisesti. Asukaspuiston suunnittelusta järjestettyyn asukastilaisuuteen tuli kahdeksan osallistujaa, mutta pelin kautta saatiin kahdessa viikossa noin 160 rakentavaa ehdotusta. Pelaajien ikä- ja sukupuolijakauma vastasi yllättävän hyvin puiston käyttäjäkuntaa. Pelistä saatu palaute oli myönteistä ja vastanneilta saatiin myös pelin kehittämiseen paljon rakentavia ideoita.

Pelin totesi lupaavaksi myös raati, joka myönsi sille sarjansa voittajapalkinnon Vuoden 2015 laatuinnovaatio -kilpailussa. Espoo jatkaa pelin kehittämistä. Myös ainakin Helsingin ja Lahden kaupungit ovat keskustelleet vastaavantyyppisten kokeilujen toteuttamisesta. Helsinki on ollut kiinnostunut budjetointipelin kehittämisestä erityisesti avoimeen lähdekoodiin pohjautuvana, jolloin siitä voisi helposti syntyä koodaustaitoisten käsissä uusia sovelluksia.

Ideoimme tapaamisessa, että kaupunkiaktivistit voisivat kehittää pelisovelluksia haluamiinsa budjetointitilanteisiin ja tuottaa niiden avulla ehdotuksia budjetoinnista. Vaikkapa Lisää kaupunkia Espooseen -Facebook-ryhmä voisi toteuttaa pelikierroksia jonkin alueen kehittämisen budjetoinnista ja esitellä niiden tuloksia kaupungille. Miten kaupunki voisi osaltaan helpottaa tämäntyyppistä aktivismia, kuitenkaan käyttämään aktivisteja epäreilusti hyväksi kaupungin tehtävien hoitamisessa?

Some-tiedon tehokas hyödyntäminen vaatii menetelmäkehitystä

Nykyiset menetelmät tiedon louhimiseen somesta eivät vielä juurikaan vastaa kaupungin tarpeisiin. Espoon nykyinen mediaseuranta seuloo Espoota koskevia asioita myös somesta, mutta somesta tulevat poiminnat ovat olleet roskapostin tasoa. Seuranta myös perustuu pitkälti numeerisiin yhteenvetoihin ilman sellaista laadullista koontia, joka voisi tuoda hyödyllisesti ymmärrystä somessa käsiteltävistä sisällöistä.

Some-tiedon käyttöä paremmin mahdollistavia menetelmiä kehittää osaltaan Pilvi Nummi kaupunkisuunnitteluun suuntautuvassa väitöstyössään. Tuulin gradu voisi myös edistää menetelmien kehittämistä sikäli kun gradun puitteissa on mahdollista.

Tarpeita suuntaviivoiksi gradulle ja jatkotoimille

Espoo toivoo Tuulin gradutyöstä apua ennen kaikkea viranhaltijoiden ohjeistamiseen siinä, miten somea kannattaa käyttää asioiden valmistelun eri vaiheissa. Miten esimerkiksi jo ennen valmisteluun tulevan asian tarkkaa määrittymistä voisi saada somesta tunnusteltua, mitkä asiat ovat ihmisille tärkeitä?

Edellä olivat jo esillä tarpeet saada apua sopivien vuorovaikutusalustojen valintaan ja kehittää some-tiedon käytön menetelmiä. Hyödyksi olisi saada kokoon myös havainnollisia ja kannustavia esimerkkejä tapauksista, joissa hallinnon toiminta somessa on johtanut eri osapuolten kannalta hyviin tuloksiin. Gradutyössä voisi koota asioita, jotka edistävät win-win-tilanteisiin pääsemistä.

Esimerkkejä voisi koota osana laajempaa selvitystä kaupungin somen käytön nykytilanteesta ja saaduista kokemuksista. Missä määrin kaupungin eri toimijat käyttävät somea ylipäätään ja miltä osin sitä käytetään yksisuuntaiseen tiedottamiseen, miltä osin taas jo vuorovaikutteisemmin keskusteluun ja tiedon muodostamiseen? Myönteisistä esimerkeistä kannattaa viestiä etenkin keskijohdolle, joka tällä hetkellä vaikuttaa konservatiiviselta somen suhteen.

Olisi tarpeen saada viranhaltijoille ohjeistus siitä, miten somen kautta tapahtuva osallistuminen kuuluu ottaa huomioon suhteessa ”virallisten kanavien” kautta tapahtuvaan kuulemiseen ja osallistamiseen. Ohjeen pitäisi auttaa viestimään osallisille ymmärrettävästi, miten idean, kannanoton tai muun viestin huomioon ottaminen mahdollisesti riippuu osallistumisen tavasta. Espoossa on varottu kutsumasta somea palautekanavaksi, koska nykyisellään vain virallisen palautejärjestelmän kautta tulevat asiat pystytään käsittelemään asianmukaisesti palauterinkien kautta, niin että keskustelu kirjataan ja se tilastoituu suoraan järjestelmiin. Toisaalta esimerkiksi Teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalvelu vastaa nykyään myös somessa ja kirjaa tapahtumat mukaan viralliseen palautejärjestelmään.

Somesta pitäisi saada jonkinlainen jatkuvan palautteen kokoamisen väline. Some tulisi saada kytkettyä asioiden valmisteluun sen eri vaiheissa, esimerkiksi päätöksentekoasiakirjojen käyttämiseksi kommenteilla. Integrointia kaupungin omiin/muihin osallistamiskeinoihin tarvitaan. Samalla tulisi etsiä sitä, missä kaupunkilaisten vaikuttamisen paikat parhaimmillaan ovat. Toisaalta somelta odotetaan virallisten prosessien ulkopuolelta tulevia ja niitä täydentäviä ideointeja sekä jakamisen ja yhteiskehittelyn tapaisia toimintatapoja.

Hyviä keinoja tarvittaisiin hallinnon toimintakulttuurin muuttamiseen somen käytölle suotuisammaksi. Moni hallinnossa tunnistaa jo somen tuomia mahdollisuuksia, mutta jättäisi somessa toimimisen mieluummin muille. Jotkut ovat ehdottaneet, että somettaminen keskitettäisiin tietyille henkilöille, esimerkiksi aluearkkitehdeille. Jotkut viranhaltijat ovat jo tottuneet sanomaan asioita somessa tiedottajan kautta. Tarvittaisiin rohkaisua, jotta yhä useampi uskaltaisi toimia somessa suoraan itsekin.

Hyvillä esimerkeillä ja avoimella hallinnon yksiköiden vertailulla voitaisiin luoda kehittämistahtoa hyvähenkisen kilpailuinnon ja kateudenkin kautta. ”Eihän meidän yksikkö halua ainakaan erottua muista jälkeenjääneenä! Näytetään, että ensi vuonna saadaan ainakin paremmat avoimuuspisteet kuin naapuriyksikkö!”

Pohdimme tapaamisessa, että yksi tapa herättää uutta ajattelua voi olla verrata somen tuloa muinoin koettuun sähköpostin tuloon. Moni suhtautui sähköpostiin aluksi yhtä epäilevästi kuin epäilijät suhtautuvat someen nyt. Sehän vain vie aikaa oikealta työtä! Ehkei mene kauan, kun somesta jo ajatellaan kuten sähköpostista nyt – miten työssä joskus pärjättiin ilman?

Espoossa hymyilyttää jo muistella, kuinka Twitter-seinän tuloa valtuustosaliin vastustettiin. Moni uskoi, että ehdotus seinästä ei tule ikinä menemään läpi. Nyt seinä on jo itsestäänselvyys ja harva enää muistaakaan sitä alussa vastustaneensa.

Kaupunkiaktivismi-työpajassa evästettiin kaupunkikehittämistä kaupunkisuunnittelun, somen ja avoimen datan näkökulmista

Kaupunkiaktivismi-työpajassa 17.11.2015 pohdittiin, millaiset ajattelun, toiminnan ja normien muutokset tai muut asiat auttaisivat kaupunkiaktivisteja ja hallintoa toimimaan entistä paremmin yhdessä hyvän kaupunkielämän edistäjinä.

Konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja muita evästyksiä jatkoon koottiin kaupunkisuunnittelun, sosiaalisen median ja avoimen datan näkökulmista. Katso koosteet tuloksista alla ja tutustu raporttiin!

Kaupunkisuunnittelu
SWOT – katso suurempana tästä (pdf)

Kaupunkisuunnittelu
Ehdotukset ja kommentit – katso kuvat suurempina tästä (pdf)

Sosiaalinen media
Katso kuvat suurempina tästä (pdf)

Avoin data
Katso kuvat suurempina tästä (pdf)

Aktivismiopintopiirissä mietittiin somea kaupunkisuunnittelussa ja ideoitiin kurssitöitä

Piiri jatkaa vahvistumistaan ja linkittyy nyt Lahteenkin

Aktivismiopintopiiri on saanut vahvistuksekseen taas kaksi uutta jäsentä, Ilona Reiniharjun ja Maija Jokelan. Ilona, viestinnän ammattilainen Lahden kaupungilta, tekee nyt vuorotteluvapaalla viestintään liittyvää opinnäytetyötä Lahden ammattikorkeakouluun. Kiinnostuksena työssä on uuden itseorganisoitumiseen perustuvan kaupunkikulttuurin nousu ja erityisesti, miten kaupunki viestintätoimineen voisi edistää ja innostaa asukkaiden aktiivisuutta toimia.

Maija Jokela on aloittamassa Tampereen yliopistolla väitöstutkimusta nuorten kansalaisuudesta toimintana. Hän tarkastelee aktiivisia nuoria kahden erilaisen aktivismin virtauksen kautta: Vasemmisto-anarkistista liikehdintää talonvaltauksen ja uutta kaupunkiaktivismia Kallio-liikkeen kautta. Väitöstyö on osa hanketta ”Ethnography and Big Data on Youth Engagement, Participation, and Marginalization in 2010s Finland”. Hankkeessa ja väitöstyössä tuotetaan ymmärrystä siitä, mihin suuntaan suomalainen yhteiskunnallinen vaikuttaminen on kehittymässä. Onko nuorten aktivismeilla elintilaa suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa, jota nykyisellään luonnehtivat edustuksellisen demokratian kriisi ja osallistumisen polarisoituminen?

Somen rooli selväksi, kohti konkreettista toimintaohjelmaa

Opintopiirin kokoontumisessa 2.12.2015 Aalto-yliopiston jatko-opiskelija Pilvi Nummi kertoi väitöskirjatyönsä työsuunnitelmasta. Pilvin tutkimus käsittelee sosiaalisen median käyttöä kaupunkisuunnittelussa, erityisesti hallinnon käytäntöjen kehittämisen kannalta. Tavoitteena on selvittää, mikä rooli sosiaalisella medialla kaupunkisuunnittelussa (mahdollisesti) on tai voisi tulevaisuudessa olla. Toinen päätavoite on kehittää kaupunkisuunnittelua palvelevaa menetelmää sosiaalisen median sisältöjen analysointiin. Yhtenä tuloksena voisi syntyä somen käytön toimintaohjelma kaupunkisuunnittelussa sovellettavaksi.

Pilvin tutkimusta kehystäviä aihepiirejä ovat kaupunkiaktivismin ohella mm. smart city ja kulttuurisuunnittelu (cultural planning), joka perustuu kansalaislähtöiseen alhaalta ylös -ajatteluun ja alueen kulttuuristen voimavarojen kartoittamiseen monipuolisesti.

Pilvillä on virkatyönsä puolesta kokemusta kulttuurisuunnittelun soveltamisesta Sipoossa Nikkilän kulttuurikäytävä -hankkeessa. Hanke on kulttuurikartoituksen ja -suunnittelun menetelmillään (mm. karttakysely, työpajat, osallistava taide) herättänyt positiivista huomiota Suomessa ja kansainvälisestikin. Itseorganisoituva sosiaalisen media mahdollistaa tiedonhankinnan vieläkin kansalaislähtöisemmin. Voisiko esimerkiksi suunnittelualueen tilannekuvan laatimiseen jatkossa kuulua kulttuurisista voimavaroista kertova tiedon louhinta some-lähteistä hallinnon organisoiman kyselyn sijaan tai sen rinnalla? Mikä rooli aktivistien itse järjestämillä some-tiedonkeruilla voisi olla suunnitteluprosessin eri vaiheissa?

Aihe-ehdotukset Kaupunkiaktivismi-kurssille tervetulleita edelleen

Tapaamisessa myös jatkoimme edellisellä kerralla aloitettua mietintää Avoimen yliopiston tulevasta kaupunkiaktivismikurssista. Kurssilla opiskelijat tuottavat tietoa yhdessä aktivistien kanssa. Tarkoituksena on, että yhteistyö tuotoksineen palvelee niin opiskelijoita, aktivisteja kuin hallintoakin, sekä suoraan että myöhemmin Kaupunkiaktivismi-hankkeen muiden tulosten kautta.

Kurssityönä voi tarttua johonkin itseä kiinnostavaan aktivismiin, valitsemalla valmiiksi valmistelluista aiheista tai keksimällä oman. Ideoimme, että tekemällä oppimista voisivat olla esimerkiksi

• osallistuminen kaupunkitapahtuman järjestämiseen
• osallistumien kaupunkiviljely- tai muuhun paikalliskehittämishankkeeseen
• haktivismi, esim. avointa dataa hyödyntävän sovelluksen kehittäminen tai olemassa olevan sovelluksen jatkotyöstö
• oman aktivismi-idean toteuttaminen esim. Facebook-ryhmän perustamisen kautta
• hallinnonkehittämisaktivismi, esim. tiedon ja ehdotusten kokoaminen aktivistien kanssa hallinnon toimien kehittämiseksi jonkin aktivismin helpottamisessa

Millaisiin aiheisiin opiskelijavoimia teistä kannattaisi suunnata? Ideoita valmisteltaviksi kurssitöiden aiheiksi ovat hyvin tervetulleita! Niitä voi kertoa tässä alla, Kaupunkiaktivismi-Facebook-ryhmässä tai kurssista vastaavalle Maaria Lingolle sähköpostitse, maaria.linko (at) helsinki.fi.

4. sektori kuntien voimavarana – 10 teesiä hyvän tulevaisuuden rakentamiseen

Demokratiapäivän työpajassa 13.10. 2015 pohdittiin julkisen hallinnon ja demokratiakäytäntöjen kehityssuuntia suhteessa kansalaisyhteiskuntaan, jonka toiminta organisoituu yhä enemmän järjestöjen ulkopuolella ns. neljännen sektorin kansalaisaktivismina. Työpajan koosteen sivulle 18 kokosimme toimet, joihin järjestäjätiimissä tartumme seuraavaksi. Tähtäimessä on mm. keskustelun jatkaminen seminaarissa Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kanssa.

Jatkokeskustelujen avuksi kokosimme työpajan keskustelujen pohjalta ensimmäisen luonnoksen kymmeneksi teesiksi neljännestä sektorista kuntien voimavarana. Toivomme teesien kehittämiseen kaikkien aiheesta kiinnostuneiden apua!

Ensimmäinen versio teeseiksi on alla ja koosteessa. Miten parantaistte näitä? Kertokaa meille kommenttikentässä alla, Kaupunkiaktivismi-Facebook-ryhmässä tai Kuntasäpinää 2015 -Facebook-ryhmässä tai tulkaa mukaan muokkaamaan ja kommentoimaan teesejä hackpadissa! Hackapadin käyttö on helppoa, tarvitsee vain kirjautua sisään Google -tai Facebook-tunnuksella*.

4. sektori kuntien voimavarana – 10 teesiä hyvän tulevaisuuden rakentamiseen

”Järjestys ei ole pyhä” – epämuodollisuus tuo tehoa

Kansalaistoiminta pulpahtelee ja kehittyy moninaisissa epävirallisissa muodoissa. Tätä kutsumme neljänneksi sektoriksi. Epäviralliset kansalaisliikkeet saattavat hoitaa asioita nopeammin kuin järjestöt ja muut viralliset organisaatiot, esimerkiksi avun järjestämisessä turvapaikanhakijoille. Kaiken ei tarvitse muodollistua – myöskään hallinnossa. Kunnat voivat parantaa valmiuksiaan toimia muuttuvan kansalaisyhteiskunnan kanssa ja hyötyä sen aktiivisuudesta. Kunnat voivat tehdä helpommaksi ja houkuttelevammaksi sen, että kunnan työntekijät kokeilevat oma-aloitteisesti uusia yhteistyötapoja.

Aktivismit muovaavat yhteiskunnan työnjakoa ja taloutta

Kuntalaisten omaehtoinen toiminta ulottuu julkishallinnon vastuulla oleviin tehtäviin ja muuttaa julkisen palvelutuotannon kenttää. Samaan aikaan kansalaislähtöinen jakamistalous muovaa markkinoita uusiksi. Lisäksi kolmas sektori kohtaa uuden toimijajoukon omalla toimintakentällään, joten nouseva neljäs sektori vaikuttaa kaikkiin yhteiskunnan alueisiin. Kunnat joutuvat linjaamaan, miten neljännen sektorin toimijat huomioidaan jaettaessa toiminta-avustuksia, järjestettäessä tarjouskilpailuja ja pyydettäessä lausuntoja päätöksentekoa varten.

Yhteen hiileen puhaltamisen kulttuuri ei synny ilman johtoa, mutta jokaisen teoilla on merkitystä

Aktivistit ja kunnat pystyvät toimimaan yhteisten tavoitteiden hyväksi parhaiten, kun toimintakulttuuri on avoin ja yhteistyöhakuinen. Viranhaltijat tarvitsevat toiminnalleen johdon tuen. Johto voi näyttää esimerkkiä, mutta avoimuuden ja yhteistyön kulttuuria rakentaa tai murentaa jokainen omilla teoillaan. Kuntalainen ei ole vain asiakas vaan kumppani.

Pelisäännöillä selkeyttä ja oikeudenmukaisuutta

Kunnat tarvitsevat yhdessä hyväksytyt pelisäännöt toimiakseen moninaistuvan kansalaisyhteiskunnan kanssa – niin järjestöjen, muilla tavoin järjestäytyneiden ryhmien kuin yksittäisten kansalaistenkin. Pelisäännöissä tärkeitä ovat linjaukset mm. kumppanuuksien muodostamisesta, kansalaistoiminnan rahoituksesta ja viranhaltijoiden toiminnasta sosiaalisessa mediassa.

Osallisuutta syntyy monenlaisen osallistumisen kautta

Kuntalaisilla on oltava mahdollisuuksia osallistua hallinnon toimintaan, mutta kunnan rooli osallisuuden edistäjänä tarkoittaa osallistumisen mahdollistamista monin tavoin myös hallinnon ulkopuolella. Muun muassa vertaispalvelujen tuottaminen, naapuriapu, paikallisen kehittämisen organisointi ja tapahtumien järjestäminen ovat monille palkitsevia osallistumisen tapoja.

Edustuksellisuus uudistuu

Demokratia merkitsee mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskuntaan paitsi valmistelun ja päätöksenteon myös suoran toiminnan kautta. Perinteisen miten-valtuusto-edustaa-kuntalaisia-tarkastelun rinnalla nousee yhä monimuotoisempien edustavuuksien tarkastelu – keitä, mitä ja miten edustavat erilaiset toimijaryhmät ja niiden yksittäiset jäsenet? Tulevaisuudessa kunnanvaltuutetun asema muuttuu, kun kuntalaiset voivat kehittyvän teknologian ansiosta äänestää henkilöiden sijaan suoraan asioista.

Yhden luukun periaate avainasemassa

Moninaistuvassa kansalaistoiminnassa on mukana monia, joille toiminta hallinnon kanssa on vierasta, esimerkkinä lupien hakeminen tapahtumalle. Samalla hallinnossa jotkut viranhaltijat tuntevat kansalaistahojen kanssa toimimista paremmin kuin toiset. Niin kansalaisten kuin hallinnonkin kannalta on parasta, jos hallinto toimii kansalaisten suuntaan ”yhtenä luukkuna”. Sujuvimmaksi yhteistyö saadaan, jos kummallakin puolella on välittäjiä: hallinnossa ”yhden luukun viranhaltijoita” ja kansalaisyhteiskunnan puolella esim. välittäjäyhdistys.

Aktivismit Avuksi Ajoissa

Kunnan organisoimat suunnitteluhankkeet, mm. kaavahankkeet, voivat onnistua sitä paremmin, mitä avoimempi prosessi on kuntalaisten omaehtoiselle mukaan tulolle jo varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi into vaihtoehtosuunnitelmien laatimiseen voi kanavoitua tällöin hyödyllisimmin. Tässä kiteytyy ajattelutavan muutos: kuntalainen ei ole vain asiakas vaan myös kumppani.

Yhteiskunta rakentuu somessa – siellä on hallinnonkin toimittava

Kuntalaiset toimivat ja kehittävät yhteiskuntaa yhä enemmän keskenään sosiaalisessa mediassa, eikä hallinnon kannata jäädä sivuun. Vuorovaikutus kuntalaisten kanssa somessa on viranhaltijoiden ydintyötä siinä missä muukin vuorovaikutus. Somen käyttäminen tiedottamiseen on ensiaskel kohti somen todellista hyötykäyttöä kaksisuuntaisena vuorovaikutuksena.

Jatkuva vuoropuhelu turvaa oppimista ja luottamusta

Kuntalaisten ja hallinnon väliselle vuoropuhelulle tarvitaan projektien ja yksittäisten kohtaamisten rinnalle jatkuvia kanavia. Tähän voivat kuulua esimerkiksi toistuvat palvelufoorumit, joissa toimijat hallinnosta sekä kolmannelta, neljänneltä ja yksityiseltä sektorilta tarkastelevat palvelutarpeita ja suunnittelevat niihin vastaamista yhdessä. Jatkuvuus tuo toimijoille mahdollisuuksia päästä kilpailuasetelmista kohti voimavarojen yhdistämistä. Se mahdollistaa myös toiminnan arvioinnin ja jatkuvan parantamisen yhdessä.

 

 *Monen kokemuksen mukaan hackpad toimii paremmin muilla selaimilla kuin Mozillalla.