Some-data kaupunkisuunnittelun avuksi! Työpajassa koottiin suosituksia kaupungeille

Viitisenkymmentä aktiivia kokoontui 1.2.2017 työpajaan pohtimaan, miten kaupunkisuunnittelu voi mukautua ja hyödyntää muutosta, jossa kansalaisyhteiskunta toimii yhä enemmän sosiaalisessa mediassa. Miten somesta saatava data voi auttaa kaupunkisuunnittelijoita ei vain viestintäkanavana, vaan vuorovaikutuksen ja tiedon tuottamisen välineenä?

Järjestimme työpajan yhdessä Espoon kaupungin, Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen ja Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksella väitöstutkimustaan tekevän Pilvi Nummen kanssa.

Tuloksena kiteytyi muun muassa seuraavia suosituksia kaupunkiorganisaatioille:

  • Viranhaltijoille varattava työaikaa somessa toimimiseen. Tämä tukee kaupunkilaisten luottamusta hallintoon, kun yhteydenpito virkamiesten kanssa helpottuu ja erityisesti jos viranhaltijat antavat ihmisinä hallinnolle kasvot.
  • Viranhaltijoiden ei ole tarkoituksenmukaista käyttää aikaa työlääseen some-datan käsittelyyn vaan palvelua voidaan ostaa. Suunnittelun tiedon hankinta on yhteistyötä. Analytiikkayritys voi tuoda kaavoittajan pöydälle some-data-yhteenvetoja.
  • Some-dataa tulee ottaa suunnittelun pohjatiedoksi.
  • Somessa kaupungin hallintoa voisi edustaa ”kaupunkitalkkari” – viranhaltija tehtävänimikkeellä mutta omilla kasvoilla ja persoonana. Näin toimitaan jo esim. Lahdessa.
  • Yhteistyö yhdistysten ja muiden aktiivien kanssa on myös keino aktivoida halutun some-datan tuottamista. Hallinto ja aktiivit voivat esimerkiksi sopia hauskasta tiedonkeruukampanjasta, jossa ihmisiä kannustetaan julkisemaan julkisia some-postauksia tietystä aiheesta.

Kaikki suositukset ja muut ajatukset työpajasta voi lukea koosteesta Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna – data-analyysit ja vuorovaikutus – kooste työpajasta 1.2.2017 (pdf).

20170201_154445a

Työpajatyöskentelyä pohjustettiin viidellä esityksellä:

Ryhmätöissä käsiteltiin neljää teemaa:

Espoon some-ohje: Alustukseksi Johanna Pellinen Espoon kaupungilta kertoi ohjeista, joilla Espoon kaupunki ohjeistaa työntekijöitään sosiaalisen median käytöstä. Ohjeet löytyvät sivun http://www.espoo.fi/some alalaidasta. Ryhmässä koottiin somen käyttöön liittyviä haasteita ja etsittiin ratkaisuja niihin.

Pyöräily ja liikkuminen: Espoon kaupungin Heini Peltosen vetämässä ryhmässä pohdittiin tarpeita ja kehittämisehdotuksia somen käyttöön kaupunkisuunnittelussa pyöräilyn ja yleisemmin liikkumisen tarkastelussa.

Tapiola: Pilvi Nummi Aalto-yliopistosta ja Vuokko Heikinheimo Helsingin yliopistosta vetivät työryhmän, jossa pohdittiin sosiaalisen median hyödyntämistä Tapiolan kontekstissa.

Kaupunkisuunnittelu: Espoon kaupungin Mervi Hokkasen vetämässä ryhmässä pohdittiin tarpeita ja kehittämisehdotuksia somen käyttöön kaavoituksen ja kaupunkitekniikan kontekstissa, mm. asumisen, rakentamisen, viherrakenteen ja kaupunkitilan suunnittelun kannalta.

Työpajassa osallistujat toivoivat, että tilaisuuksia keskustella some-datasta kaupunkisuunnittelusta tulee jatkossakin. Osallistujien pyynnöstä osallistujille jaettiin toistensa sähköpostiosoitteet jatkoyhteydenpitoa varten.

Jatkokeskustelun avuksi on myös perustettu Facebook-ryhmä SoMe & Kaupunkisuunnittelu. Ryhmässä voi avata keskusteluja ja siellä voidaan suunnitella tulevia tapaamisia yhdessä. Ryhmä on suljettu eli keskustelut näkyvät vain ryhmän jäsenille. Kaikki aiheesta kiinnostuneet, tervetuloa ryhmään mukaan!

 

 

 

Mainokset

”Jälkistalinistinen hirviö” vai suunnittelukeskustelun uudistaja? Laiturilla ruodittiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmää

Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmä (LKH) edustaa uutta keskustelu- ja vaikuttamiskulttuuria kaupunkisuunnittelun kentällä. Ryhmä on herättänyt huomiota, keskustelua ja kiistaakin (ks. esim. Kaupunkiaktivismi-kurssin opiskelijatyö). Kuvauksensa mukaan ryhmä on ”kaikille niille, joiden mielestä Helsingin seudulla on aivan liian vähän oikeaa kaupunkia. Tiheästi rakennettuja kerrostalokortteleita, joiden kivijalat ovat pikkuliikkeitä täynnä ja joissa on sopivasti puistoja luomassa kaupunkilaisille kohtauspaikkoja.” Ryhmässä on yli 10 000 jäsentä.

Ryhmässä tehdään konkreettisia ehdotuksia mm. täydennysrakentamisesta, liikenneratkaisuista ja palvelujärjestelyistä ja kommentoidaan niin kaupungin kuin aktivistiryhmienkin tekemiä suunnitelmia sekä puidaan suunnitelmissa tehtyjen asukaskyselyjen tuloksia. Aktiivisimmat käyvät ryhmän keskustelutapaamisissa, tekevät yhdessä maastokäyntejä ja taustoittavat keskusteluja omissa blogeissaan. Ryhmään kuuluu myös kaupunkisuunnittelijoita, tutkijoita ja muita ammattilaisia, joista useimmat seuraavat keskusteluja mutta jotkut myös osallistuvat niihin aktiivisesti.

Uusi ilmiö – liikaa valtaa?

Keskustelu on jo herännyt siitä, onko LKH-ryhmä liiankin vaikutusvaltainen. Ryhmällä on suoria yhteyksiä kaavoituksen valmisteluun ja päätöksentekoon Helsingin toiseksi suurimman valtuustopuolueen Vihreiden kautta: osa nykyisistä ylläpitäjistä on Vihreiden kuntapoliitikkoja. Ryhmän perustaja Mikko Särelä on liittynyt Vihreisiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustamisen ja vetämisen myötä (keväällä 2011). Ryhmä saa aloitteillaan paljon mediahuomiota ja julkista keskustelua esimerkiksi valtalehti Helsingin Sanomissa, jolloin tiivistämiseen kriittisesti suhtautuvat kansalaistahot kokevat jäävänsä ilman ääntä. Osa kaupunkitutkijoistakin suhtautuu ryhmään epäluuloisesti, jopa kielteisesti. Ryhmän tapoja ohjata keskustelua ja ajaa asiaansa on pidetty hyvin määrätietoisina ja jyrkkinä. Kärkevimmissä käytäväpuheissa ryhmää on nimitetty toimintavoiltaan jopa ”jälkistalinistiseksi” ja ”hirviöksi”.

Reaktiot ovat ymmärrettävissä sitä taustaa vasten, että ryhmä edustaa luonteeltaan, toimintatavoiltaan ja vaikutukseltaan uudenlaista kansalaistoimintaa, johon ei voi soveltaa vakiintuneita ajatusmalleja. Siksi tarvitaan keskustelua. Tilaisuuden järjestivät Yhdyskuntasuunnittelun seura ja Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -tutkimushanke Laiturilla 1.11.2016. Tarkoituksena oli käydä avoin keskustelu, jolla lisätään ymmärrystä sekä LKH-ryhmästä että uusista kansalais- ja poliittisen toiminnan muodoista yleisemmin. Seuraavassa on kooste tilaisuudessa käydystä keskustelusta.

LKH aktivismin kentällä

Aluksi Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle Kaupunkiaktivismi-hankkeesta esittelivät LKH-ryhmän olemusta ja paikkaa kaupunkiaktivismien kentällä. Heidän mukaansa LKH on muuttanut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelukontekstia luomalla urbanismista ilmiön; rikastanut suunnittelukeskustelua ja laajentanut sen tietopoolia; kaventanut kansalaisten ja asiantuntijoiden välistä kuilua; innovoinut täydennysrakentamiskohteita ja keskusteluttanut niistä argumentatiivisesti; antanut kaupunkisuunnitteluvirastolle selkänojaa kaupungin tiivistämiseen sekä esittänyt uuden poliittisen toiminnan mallin.

Tutkijoiden mukaan LKH eroaa useimmista muista kaupunkiaktivistisista ryhmistä ja toimista siinä, että se nimenomaisesti pyrkii vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon ja sen valmisteluun, kun taas muut kaupunkiaktivistiset ryhmät suosivat suoraa toimintaa kaupunkiympäristön ja yhteiskunnan muuttamiseksi. Siksi ryhmään kohdistuu monia kysymyksiä. Onko kyse kansalais- vai poliittisesta liikkeestä? Ketkä saavat ryhmässä puhua ja mistä? Keitä ryhmä edustaa ja keitä ei? Miten ryhmä vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun ja paljonko sillä on vaikutusvaltaa? Onko yksi kansalaisryhmä vallannut kaupunkisuunnittelua koskevan kansalaiskeskustelun kentän?

Piilo-ohjausta ja organisointia

Tilaisuuden pääalustus kuultiin viestinnän tutkijoilta Salla-Maaria Laaksoselta (Helsingin yliopisto) ja Merja Porttikiveltä (Aalto-yliopisto). He olivat tutkineet LKH-ryhmän moderaattorien (eli adminien tai ylläpitäjien, 4–6 henkeä) suljettua verkkochattia eli keskinäisiä keskusteluja organisaatioviestinnän näkökulmasta.

Tutkijoiden mukaan LKH kuten muutkin internetin kansalaisliikkeet ovat ”viestinnällisiä järjestyksiä” eli ne rakentuvat kommunikaation kautta, koska ne ovat muuten organisaatioiltaan keveitä. Niiden epähierarkisuus ja vapaamuotoisuus (vrt. ”keskusteluryhmä”) on sikäli näennäistä, että todellisuudessa ylläpitäjät hallinnoivat ja ohjailevat keskusteluja ryhmän tavoitteiden mukaisesti monin keinoin luodakseen haluamansa keskusteluympäristön.

Tutkijoiden aineistossa puhutaan paljon keskustelukulttuurista, noteerataan keskusteluihin osallistuvia merkkihenkilöitä, moititaan joidenkin jäsenten käytöstä ja neuvotellaan heidän jäsenyydestään, suunnitellaan ulkoista viestintää sekä mietitään keinoja ohjailla keskustelua haluttuun suuntaan. Ylläpitäjät toimivat siis avoimesti ilmaistun ja ainakin periaatteessa kaikkien ryhmän jäsenten jakaman tavoitteen mukaisesti, mutta heidän käyttämänsä keinot ja toimet ovat muilta salattuja. Ulkoisella viestinnällä puolestaan rakennetaan ryhmälle identiteettiä ja organisatorista luonnetta, joka menee pitkälle yli keskusteluryhmän käsitteen.

Ryhmän organisoituminen on ideologisesti värittynyttä ainakin kahdella tavalla. Urbanismin ideologian lisäksi myös ajatus sivistyneestä ja faktapohjaisesta verkon keskustelukulttuurista toimii ryhmän toiminnan keskeisenä ohjenuorana. Keskustelukulttuuri-argumenttia käytetään ryhmän julkisissa keskusteluissa eräänlaisena mustana laatikkona: ylläpitäjät olettavat kaikkien jäsenten sitoutuneen tiettyyn keskustelukulttuuriin liittyessään ryhmään.

20161101_165825a

Kritiikkiä ja kiitosta

Esitysten jälkeen puheenvuoron saivat Aalto-yliopiston ympäristöpsykologian dosentti Liisa Horelli, Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki ja lopuksi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustaja Mikko Särelä.

Horelli kuvasi LKH-ryhmää erittäin vaikutusvaltaisena poliittisena kansalaisliikkeenä, jolla on myös ollut selvä vaikutus esimerkiksi yleiskaavaan. Horelli onnitteli ryhmää onnistuneesta, joskin omien näkemystensä vastaisesta poliittisesta työstä. Hän huomautti ryhmän miesvaltaisuudesta ja peräänkuulutti naisnäkökulmaa ja pehmeämpiä arvoja, kuten kaupungin rakentamista kauniiksi sekä lapsi- ja ihmisystävälliseksi. Horelli kritisoi myös ryhmän yksiulotteista näkemystä urbanismista ja toivoi ryhmälle vastaliikkeitä. Laaksosen ja Porttikiven tutkimuksen Horelli sanoi osoittavan, että ryhmää ohjaillaan taitavasti sen kaksoisrakenteen avulla, jossa moderaattorien salainen ylätaso ohjaa massojen lattiatasoa kontrolloiden sitä, ketkä saavat puhua ja keitä ryhmä edustaa.

Lapintie nosti niin ikään esiin LKH-ryhmän kaksoisroolin: se syntyi poliittisena liikkeenä, mutta on kasvaessaan muuttunut keskustelupaikaksi muillekin urbanismista kiinnostuneille.  Tämä kahtalaisuus toisaalta tuottaa melko laadukastakin keskustelua (esimerkiksi viitataan lähteisiin, vastataan argumentteihin, tarkennetaan jne.), mutta se saa aika ajoin moderaattorit huolehtimaan siitä, että ryhmän valloittamaa poliittista tilaa ei käytetä liikaa ideologisia tavoitteita vastaan. Lapintien mielestä ryhmän keskustelu ei ole kuitenkaan ulossulkevaa. Keskustelulla on hänestä arvoa sen toimiessa blogi- ja muiden tekstien levittämisen kanavana siten, että erilaiset ihmiset pääsevät haastamaan toistensa ja asiantuntijoiden näkemyksiä. Hänen oman tutkimuksensa mukaan tämänkaltainen keskustelu pitkälti puuttuu kaupungin hallinnon virallisesta vuorovaikutuksesta.

Mäntymäen mielestä LKH-ryhmä on ensinnäkin tuonut urbanismin keskustelukentälle, jolla sitä vastustavaa puhetta on paljon. Ryhmä on muodostunut urbanismikeskustelun merkittävimmäksi areenaksi Suomessa ja moninaistanut keskustelua aikana, jolloin Helsinki kasvaa kovaa. Keskustelun tasoa ja keskustelijoiden asiantuntemusta Mäntymäki kiitteli hyväksi ja kertoi arvostavansa sen moderointityötä. Hän piti tärkeinä myös ryhmän kannanottoja ja muita keskustelujen ulkopuolisia toimia ja arveli ryhmän parhaimmillaan sparraavan kaupungin suunnittelukoneistoa. Mäntymäen mielestä ryhmän agenda on selkeä ja läpinäkyvä ja ryhmä on siis avoimen poliittinen – ei kuitenkaan puoluepoliittinen, mikä hänestä on tärkeää, jottei urbanismista kiinnostuminen leimaudu poliittisesti.

Puolustuksen puheenvuoro

Viimeisen puheenvuoron sai Mikko Särelä. Hän kertoi perustaneensa ryhmän alun perin ajamaan politiikkaa, jolla Helsingin asuntojen hintoja saataisiin alas. Hän oli myös kokenut itse (kanta)kaupungin jääneen kulttuurisesti esikaupunkien varjoon ja urbaanien ihmisten olleen kaupunkikeskustelussa syrjitty vähemmistö ilman sanoja, joilla puhua. Särelä piti Horellin kritiikkiä pehmeiden arvojen puutteesta aiheellisena, mutta mainitsi, ettei usko näiden agendojen olevan aivan vastakkaiset. LKH-ryhmässä halutaan tiivistä kaupunkirakennetta, mutta myös esimerkiksi vehreyttä kaupunkia piristämään.

Särelä kertoi itse tarjonneensa viestinnän tutkijoille LKH-ryhmän moderaattorichattia tutkimusaineistoksi, jota hän piti tärkeänä tutkia. Ryhmän agenda on ilmaistu avoimesti eikä keskushenkilöitä ole ollut tarkoitus piilotella. Särelän mukaan ryhmän jäsenmäärä on kasvanut isoin pyrähdyksin varsinkin 2013 kuntavaalien jälkeen, jolloin on tullut tärkeäksi opettaa uudet jäsenet hyville keskustelutavoille. Hän painotti, ettei iso keskusteluryhmä kokemuksen mukaan toimi ilman kunnon moderointia. Pyrkimys on ollut ennen kaikkea moderoida pois sellaiset kommentit, joiden tarkoitus on estää toisia keskustelemasta itse kulloisestakin asiasta.

20161101_174744

Yleiskeskustelu: puolesta ja vastaan

Yleisökommentit osoittivat ryhmän herättävän tunteita. Sekä ryhmän agenda että moderointi saivat sekä kiitosta että kritiikkiä. Ryhmän tapaa ymmärtää kaupunki urbanistisesti pidettiin paluuna sadaksi vuodeksi katkenneeseen perinteeseen mutta myös liian yksinkertaistavana, sillä hyvä tiiviskin kaupunki merkitsee yhdelle yhtä ja toiselle toista. Lapintie kommentoi ajatuksen ”lisää kaupunkia kaupunkiin” olevan absurdi, mutta kaupungin hallinnonkin ottaneen sen yleiskaavoituksessa omakseen. Hänestä puhetapa tuo ongelmia, kun se toiseuttaa muuta kuin korttelikaupunkia ei-kaupungiksi ja niiden vähävaraisempia ihmisiä ei-kaupunkilaisiksi.

Jos sanaan kaupunki sisältyy sosiaalinen elämä, kenen sosiaalinen elämä siihen sisältyy, kysyttiin. Syntyy näköharha, jossa sosiaalisessa mediassa syntyvän keskustelun koetaan edustavan kaupunkilaisten ääntä, vaikka todellisuudessa keskustelijat olisivat varsin homogeeninen joukko keskiluokkaisia, suomea äidinkielenään puhuvia päätetyöläisiä. Malmin lentokentästä keskustelemisen kieltoa ryhmässä paheksuttiin. Entä miksi puhua vain Helsingistä vai saako ryhmässä ylittää kuntarajat? Urbanismin riskinä pidettiin myös betoniviidakkoa ja kivierämaata, jos viihtyisiä palveluja ei talojen kivijalkoihin saada. Ryhmään kaivattiin mukaan lisää kaupunkisuunnittelun viranhaltijoita ja heidän asiantuntemustaan.

Hyvää keskustelukulttuuria vai poliittista ohjausta?

Paikalla olleet LKH-ryhmän moderaattorit korostivat ryhmän inklusiivisuutta, hyviä kokemuksia ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä. He haluavat ryhmän olevan avoin monenlaisille keskustelijoille, tavallisista kaupunkilaisista toimittajiin, poliitikkoihin, tutkijoihin ja etenkin kaupunkia suunnitteleviin viranhaltijoihin. Moderaattorit pitävät ryhmän merkittävänä ansiona juuri sen keskustelukulttuuria, johon virkamiehetkin voivat tulla avaamaan suunnitelmiaan ja osallistumaan keskusteluun ilman pelkoa henkilöön käyvästä huutelusta. Ryhmän suosio perustuu heidän mukaansa siihen, että kaikki otetaan mukaan eikä pelotella pois. Tapaus Malmia he selittivät sillä, että kaikki keskustelu alkoi palautua tähän yhteen asiaan, jolloin ryhmä uhkasi tulla yhden kaavoitusta vastustavan ryhmän valtaamaksi, kuten oli käynyt aiemmin Meri-Rastilan tapauksessa.

Sovittelevissa puheenvuoroissa todettiin, että kaupunkilaisten omaehtoiset keskustelukanavat sosiaalisessa mediassa tarjoavat mahdollisuuden osallistua laajemmalle joukolle kuin perinteiset kuulemisen tavat, ja esimerkiksi LKH:n kaltaista ryhmää pitäisi lukea yhtenä näkökulmana lisää, eikä olettaa sen edustavan kaikkia. Toivottiin, että vastaavia ryhmiä eri näkökulmilla syntyisi lisää ja löydettäisiin tapoja tavoittaa erilaisten ihmisryhmien kokemuksia. Konkreettisena ideana esitettiin, että kaupunki tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä tutkimaan maahanmuuttajien omissa keskustelukanavissa, miten maahanmuuttajat kokevat asuinympäristönsä.

Ryhmän poliittista tavoitetta ei ole moderaattorien mukaan piiloteltu ja ydinryhmän muodostumista toimintaa ohjailemaan ei voi missään yhteistoiminnassa välttää. Ryhmän kulttuuri ja säännöt ovat muotoutuneet tapaus tapaukselta ja muuttuvat edelleen. Toiminta on tasapainoilua keskustelun vapauden ja rakentavan keskustelukulttuurin ylläpidon välillä.

Tutkijoiden huomioita ja suosituksia

Laiturin tilaisuus täytti tavoitteensa sikäli, että uutta ymmärrystä syntyi, joskaan ei aivan niin monipuolisesti kuin toivoimme, sillä akateemiset kriittiset äänet jäivät vähiin. ”Keskustelukulttuurista” tuli tilaisuudessa ironinen käsite, mikä sekin kertoo siitä, että ryhmän poliittinen ohjaus ei ole ollut niin läpinäkyvää kuin moderaattorit sanovat sen olevan.

Kaupunkiaktivismi-hankkeen tehtävänä on auttaa eri toimijoita löytämään toimintatapoja, joilla kaupunkia kehittävät kansalaiset ja hallinto voisivat kohdata toisensa entistä paremmin. Laiturin tilaisuuden ja hankkeessa aiemmin käytyjen keskustelujen pohjalta ehdotamme Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmälle seuraavaa.

Jos tavoitteena on saada ryhmän jäsenet ja muutkin suhtautumaan moderointiin hyväksyvästi, pitää varoa oikeuttamasta moderointia keskustelukulttuurilla, kun kyse tosiasiassa on poliittisesta ohjauksesta. Toiseksi ryhmän kannattaisi panostaa keskustelun ohjailun, organisoinnin ja hierarkisuuden läpinäkyväksi tekemiseen. Sillä tavoin voidaan välttää pettymyksiin johtavia oletuksia ja ryhmän maineen heikentymistä. Jos esimerkiksi asiantuntijoille, kuten kaupunkisuunnittelun viranhaltijoille ja tutkijoille, sallitaan kriittisempiä puheenvuoroja, se – ja syyt siihen – kannattaisi kertoa ryhmän säännöissä.

Ryhmän hierarkisuutta vähentäisi ja toimien oikeutusta lisäisi se, jos sen keskushenkilöt eli moderaattorit kertoisivat ajoittain heillä mietinnässä olevista aiheista ja toimista. Varsinkin ulkoisten toimien, kuten adressien ja muun vaikuttamisen suhteen etukäteisinformaatio vähentäisi vaikutelmaa, että keskushenkilöt vain hyödyntävät rivijäseniä. Toimenpiteistä ja linjanvedoista päättämistä voisi myös joukkoistaa kyselyillä. Ryhmän kannattaisi hyödyntää oma avoimuuden politiikkansa myös keinona haastaa ja sparrata kaupunkiorganisaatiota ja muitakin toimijoita avoimuuteen.

Seuraavia etappeja: kehittämispäivä ja some-hallinto-työpaja

Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä suunnittelee kehittämispäivää. Yleisössä toivottiin päivän olevan mahdollisimman avoin. ”Hyvän some-hallinnon” kehittämisen näkökulmasta keskustelu jatkuu myös helmikuulle 2017 tähdättävässä työpajassa, jonka järjestämme Kaupunkiaktivismi-hankkeessa yhteistyössä somen käyttöä kaupunkisuunnittelussa tutkivan Pilvi Nummen ja muiden some-asiantuntijoiden kanssa. Työpajassa muun muassa tunnistetaan some-aineistojen analysoinnin tarpeita kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Jos haluat mukaan, laita meille viestiä!

Kirjoittajat: Pasi Mäenpää, Maija Faehnle ja Tuuli Lehtonen

 

 

 

Espoo suuntaa sosiaalisen median edelläkävijäksi

Kaupunkiaktivismi-ohjausryhmän syyskuisessa kokouksessa syntyi ajatus paneutua Espoossa ”some-hallinnon” kehittämiseen. Kävimme 6.10.2015 keskustelemassa Espoon kaupungin edustajien kanssa ajatuksen konkretisoimisesta.

Ensin kokoonnuimme keskushallinnon edustajien kanssa suunnittelemaan gradutyötä, joka tuottaisi Espoolle tietoa ”some-hallinnon” kehittämisen tueksi. Miten löytää keinoja, joilla sosiaalista mediaa käytetään asioiden valmistelun ja päätöksenteon apuna? Sen jälkeen tapasimme kaupungin eri toimialojen edustajia tarkoituksena tuottaa ymmärrystä someen liittyvistä kehittämistarpeista heidän näkökulmistaan. Kummassakin tapaamisessa kokosimme ajatuksia myös some-teeman käsittelyyn marraskuun 2015 Kaupunkiaktivismi-työpajassa.

Ensimmäisessä tapaamisessa olivat Espoosta mukana viestintäpäällikkö Johanna Pellinen, kaupunginsihteeri ja Osallistuva Espoo -kehitysohjelman ohjelmapäällikkö Mari Immonen, päätöksentekoprosessista vastaava Riitta-Liisa Kammonen ja lakiasiainjohtaja Timo Kuismin, joka vastaa Miten voin vaikuttaa Espoossa -toimenpiteestä. Mukana olivat myös suunniteltavan gradun tekijäksi löytynyt sosiologian opiskelija Tuuli Lehtonen, somen käytöstä kaupunkisuunnittelussa väitöskirjaa tekevä Pilvi Nummi sekä Kaupunkiaktivismi-hanketiimi.

Toisessa tapaamisessa olivat mukana Johanna Pellisen, Tuuli Lehtosen ja Kaupunkiaktivismi-hanketiimin lisäksi tiedottaja Lea Keskitalo (Kaupunkisuunnittelu), viestintäsuunnittelija Pirkko-Liisa Merikoski (Tekninen ja ympäristötoimi, myös Tilapalvelut), Tilapalvelujen Twitter-tilistä vastaava kehitysinsinööri Aki Kärnä, Kaupunkitekniikan keskuksen tiedottaja ja Twitter-tilistä ja Facebook-tilistä vastaava Saija Räsänen, asiantuntija Tuija Norlamo (Perhe- ja sosiaalipalvelut) ja projektipäällikkö Kai Fogelholm (Tekninen ja ympäristötoimi, Asuntoyksikkö). Kaikki edustavat oman yksikkönsä some- tai vuorovaikutusosaamista.

Edistyksellinen some-hallinto hyödyntää somea monipuolisesti

Some-hallinnoksi voi kutsua hallinnon tapoja käyttää sosiaalista mediaa ja toimia yhdessä somessa toimivien kansalaisten ja muun yhteiskunnan kanssa. Some-hallinnon kehittäminen tarkoittaa hallinnon kulttuurin ja käytäntöjen mukauttamista somen käytön myötä muovautuviin kansalaisten ja muiden toimijoiden toimintatapoihin.

Espoo on monen muun kaupungin tavoin ottanut somea haltuun alkajaisiksi ennen kaikkea tiedottamisen välineenä. Kaupungilla on lukuisia profiiileja mm. Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa. Somen käyttöä tiedottamiseen voi ajatella some-hallinnon kehittämisen ensimmäisenä portaana. Portaita ylöspäin kavutessaan hallinto löytää tapoja hyödyntää somea yhä vuorovaikutteisemmin keskusteluun, tiedonmuodostuksen ja yhteissuunnitteluun ja päätöksentekoon.

somehallintoKuvio 1. Some-hallinnon kehitysportailla korkealle ehtinyt hallinto hyödyntää somen mahdollisuuksia valmistelu-, päätöksenteko- ja muissa prosesseissaan monipuolisesti. Pitkälle kehitetyn some-hallinnon käytäntöihin voi kuulua mm. automatisoitua tiedon louhimista ja jalostamista laajoista some-aineistoista.

Some kiinnostaa keinona edistää kaupunkilaisten aktiivisuutta ja hyviä ratkaisuja

Espoon yksi tavoite somen käytössä on tavoittaa kaupunkilaisia aiempaa laajemmin ja saada lisättyä heidän aktivoitumistaan myös hallinnon valmistelu- ja päätöksentekoprosesseissa. Espoon sivuilla on kootusti tietoa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista ja hankkeita voi selailla myös ajankohtaisten vaikuttamismahdollisuuksien mukaan Vaikuta nyt -näkymässä. Kun some tarjoaa uusia keinoja vuorovaikutukseen, ihmisten ei toivottavasti tarvitse enää osata etsiytyä näille sivuille löytääkseen oikeat vaikuttamisen paikat.

Kaupunki valmistelee parhaillaan esitettä, jonka toivotaan houkuttavan kaupunkilaisia aktivoitumaan hallinnon suuntaan entistä enemmän. Esitteeseen kootaan mahdollisimman innostavasti ja havainnollisesti tietoa tiedonsaanti-, osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista valmistelu- ja päätöksentekoprosessien eri vaiheissa. Tarkoitus on antaa tapausesimerkkien avulla ideoita aktiivisuuteen monipuolisesti. Omaehtoista proaktiivista aktiivisuutta esite voisi auttaa esimerkiksi vinkeillä siihen, miten vaihtoehtosuunnitteluun ryhtyvät voivat pyrkiä lisäämään suunnitelmansa vaikuttavuutta ajoittamalla toimintaansa suhteessa kaupungin organisoimaan suunnitteluun.

Espoota kiinnostaa some myös vuorovaikutusvälineenä hyviin ratkaisuihin pääsemisessä. Visiointityöpajat ovat Espoon kokemuksen mukaan olleet toimiva tapa saada aikaan eri osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja ja vähentää valittamista. Voisiko yhtä tuloksellinen vuorovaikutus onnistua somessa pienemmässä mittakaavassa ja tilanteissa, joissa perinteisen työpajan järjestäminen ei ole mahdollista tai järkevää?

Viranhaltijoita kannustetaan somettamaan…

Espoo kannustaa työntekijöitään someen suosituksilla ja mm. koulutusvideolla (videoita voi suositella kaikille hallinnon somen käytön kehittämisestä kiinnostuneille!). Kaupungin johto, mm. kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, on kehottanut viranhaltijoita keskustelemaan ja keskusteluttamaan asioita somessa aktiivisesti. Johto kannustaa somettamista esimerkilläänkin, esimerkiksi Mäkelä itse tviittaa säännöllisesti. Myös monet luottamushenkilöt ovat aktiivisia mm. bloggaajina.

…mutta tiellä on mutkia – ja myönteisiä yllätyksiä

Somen saamista aktiivikäyttöön hidastaa avoimuudelle ja somen käytölle myönteisen toimintakulttuurin puuttuminen. Kannustuksesta, ohjeista ja välineistä huolimatta moni viranhaltija suhtautuu somen käyttöön ottoon varautuneesti. Some-ohjeet koetaan pitkiksi ja niitä ei jakseta lukea, varsinkaan kun into ei ole suuri.

Ainakin joillain toimialoilla ongelmana on, ettei keskijohto ole ottanut somen käyttöön selvästi kantaa. Esimiehen tuen puuttuessa yksittäisen viranhaltijan on usein helpompi olla ottamatta käyttöön uusia toimintatapoja. Somen käytössä askarruttaa juridisen vastuun kysymys sekä sen viemä työaika.

Monia mietityttää, mitä viranhaltijana voi somessa sanoa ja mitä ei. Usein ei ole selvää, missä vaiheessa asiat ovat niin julkisia, että niistä voi kertoa avoimesti. Kaupunkisuunnittelussa heräsi kohu, kun Tehtävä Leppävaarassa -hankkeeseen liittyviä havainnekuvia oltiin laittamassa hankkeen Facebook-sivulle ennen niiden esittelyä asukastilaisuudessa. Moni viranhaltija pelkäsi, että kuvat aiheuttavat yhteydenottoryöpyn, johon ei pystytä vastaamaan. Pelot eivät kuitenkaan toteutuneet. Päinvastoin, kuvia peukutettiin ja asukkaat kiittelivät niistä myös tilaisuudessa, josta tulikin hengeltään positiivinen.

Facebook-ryhmä yhteistyökumppaniksi

Somen merkitys kansalaistoiminnan organisoitumisessa on tullut Espoossa vastaan äskettäin alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Kaupunki mietti auttamisjärjestelyissä yhteistyökumppaneiksi ensin vain vakiintuneita organisaatioita kuten järjestöjä, mutta sitten selvisi, että aiheeseen on jo tarttunut noin 800-henkinen Espoon alaikäisten turvapaikanhakijoiden auttamiseen keskittyvä Facebook-ryhmä. Ryhmässä on mukana myös monia viranhaltijoita yksityishenkilöinä.

Yhteistyötä ryhmän kanssa mutkisti ensin kaupungin näkökulmasta se, että useampi ryhmäläinen otti aluksi yhteyttä kaupunkiin toisistaan tietämättä. Ryhmä keskitti kuitenkin sitten yhteydenpidon keskuudessaan ”yhdelle luukulle”.

Tapaamisemme aikaan kaupungin ja ryhmän yhteistyö oli alkuvaiheessa. Yhteistyö on sittemmin johtanut mm. ryhmän perustaja-aktivistin palkkaamiseen kaupungin rahoilla espoolaiseen vapaaehtois- ja kansalaistoimintaa koordinoivaan järjestöön. (tästä lisää marraskuun Kaupunkiaktivismi-työpajan koosteissa)

Alustoja on monia, miten valita sopivimmat mihinkin tarpeeseen?

Somessa toimimisen ja yleisemminkin vuorovaikutuksen yksi haaste on tiedon hajautuminen moniin toisistaan erillisiin sovelluksiin ja järjestelmiin. Pirstaloituva tieto myös pinnallistuu, kun syvällistä kokonaiskuvaa on vaikea saada.

Viranhaltijoiden työtä helpottaisi kokemuksia kokoava pikaohje siihen, mitä erilaisia keskustelu- ja yhteissuunnittelualustoja kannattaa soveltaa minkinlaisessa tilanteessa. Facebookin olemassa olevat ryhmät ja sivut toimivat joissain tarkoituksissa, mutta suunnitteluhankkeissa kaivataan usein monipuolisempia ominaisuuksia tarjoavaa alustaa.

Tehtävä Leppävaarassa -hankkeessa on käytetty 3D-virtuaalialustaa, Finnoon kehittämisessä Joukkoenkeli -alustaa. Keskustelujen hallinnassa yksi ilmaisalusta on Trello, jota käyttää ainakin yksi espoolainen suuralueen asukasfoorumi. (Trellon käyttöä kaupungin organisoimassa hankkeessa havainnollistaa esimerkiksi Helsingissä kehitettävän Helsinki App –mobiilisovelluksen Trello-sivu).

Espoo on kerännyt syyskuun alusta 2015 alkaen kaikille avoimella Innopinion-alustalla joukkoistamispalvelulla ideoita kuntapalvelujen kehittämisestä sekä näiden ideoiden arviointeja. Nyt palveluun halutaan ennen kaikkea kommentoijia ja arvioijia, sillä kunkin idean edistyminen kaupunginhallinnossa riippuu sen saamasta kannatuksesta ja arvioista.

Erillistä kirjautumista vaativien alustojen riskinä on, että moni ei jaksa nähdä kirjautumisen vaivaa ja osallistuminen alustalla jää siten vähäiseksi. Kommentteja saadaan helpommin siellä, missä ihmiset ovat kirjautuneina valmiiksi tai kirjautumista ei tarvita ollenkaan. Tilannetta helpottaisi, jos 3D-kommentoinnin ja keskustelujenhallinnan kaltaisia edistyksellisiä ominaisuuksia löytyisi jatkossa yleisesti käytetyistä some-kanavista itsestään niin, että monipuolinen yhteissuunnittelu onnistuisi ilmankin niistä erillisiä alustoja.

Osallistavalla budjetoinnilla hyviä tuloksia – miten aktivismi voisi tuoda niitä lisää?

Espoo kokeili alkusyksyllä 2015 osallistavaa budjetointia uudenlaisen pelin avulla. Budjetoi puisto -kyselypelissä ihmiset pääsivät ehdottamaan, miten Suvelan asukaspuiston kehittämisen budjetti käytetään mm. kalusteisiin ja pintamateriaaleihin. Pelin kehittäminen sai alkunsa Espoon kaupungin ja Laurean tutkimusyhteistyöhankkeen yhteisötyöpajoista, joissa perustettu aluekehittämisryhmä päätti käydä kehittämään verkkotyökalua osallistavan budjetoinnin tuomisessa lähi(ö)kehittämisen välineeksi.

Kokeilu vahvisti käsitystä, että hyvin järjestetyllä verkko-osallistumisella voidaan tavoittaa ihmisiä tehokkaasti ja saada heitä tuomaan panoksensa suunnitteluun hyödyllisesti. Asukaspuiston suunnittelusta järjestettyyn asukastilaisuuteen tuli kahdeksan osallistujaa, mutta pelin kautta saatiin kahdessa viikossa noin 160 rakentavaa ehdotusta. Pelaajien ikä- ja sukupuolijakauma vastasi yllättävän hyvin puiston käyttäjäkuntaa. Pelistä saatu palaute oli myönteistä ja vastanneilta saatiin myös pelin kehittämiseen paljon rakentavia ideoita.

Pelin totesi lupaavaksi myös raati, joka myönsi sille sarjansa voittajapalkinnon Vuoden 2015 laatuinnovaatio -kilpailussa. Espoo jatkaa pelin kehittämistä. Myös ainakin Helsingin ja Lahden kaupungit ovat keskustelleet vastaavantyyppisten kokeilujen toteuttamisesta. Helsinki on ollut kiinnostunut budjetointipelin kehittämisestä erityisesti avoimeen lähdekoodiin pohjautuvana, jolloin siitä voisi helposti syntyä koodaustaitoisten käsissä uusia sovelluksia.

Ideoimme tapaamisessa, että kaupunkiaktivistit voisivat kehittää pelisovelluksia haluamiinsa budjetointitilanteisiin ja tuottaa niiden avulla ehdotuksia budjetoinnista. Vaikkapa Lisää kaupunkia Espooseen -Facebook-ryhmä voisi toteuttaa pelikierroksia jonkin alueen kehittämisen budjetoinnista ja esitellä niiden tuloksia kaupungille. Miten kaupunki voisi osaltaan helpottaa tämäntyyppistä aktivismia, kuitenkaan käyttämään aktivisteja epäreilusti hyväksi kaupungin tehtävien hoitamisessa?

Some-tiedon tehokas hyödyntäminen vaatii menetelmäkehitystä

Nykyiset menetelmät tiedon louhimiseen somesta eivät vielä juurikaan vastaa kaupungin tarpeisiin. Espoon nykyinen mediaseuranta seuloo Espoota koskevia asioita myös somesta, mutta somesta tulevat poiminnat ovat olleet roskapostin tasoa. Seuranta myös perustuu pitkälti numeerisiin yhteenvetoihin ilman sellaista laadullista koontia, joka voisi tuoda hyödyllisesti ymmärrystä somessa käsiteltävistä sisällöistä.

Some-tiedon käyttöä paremmin mahdollistavia menetelmiä kehittää osaltaan Pilvi Nummi kaupunkisuunnitteluun suuntautuvassa väitöstyössään. Tuulin gradu voisi myös edistää menetelmien kehittämistä sikäli kun gradun puitteissa on mahdollista.

Tarpeita suuntaviivoiksi gradulle ja jatkotoimille

Espoo toivoo Tuulin gradutyöstä apua ennen kaikkea viranhaltijoiden ohjeistamiseen siinä, miten somea kannattaa käyttää asioiden valmistelun eri vaiheissa. Miten esimerkiksi jo ennen valmisteluun tulevan asian tarkkaa määrittymistä voisi saada somesta tunnusteltua, mitkä asiat ovat ihmisille tärkeitä?

Edellä olivat jo esillä tarpeet saada apua sopivien vuorovaikutusalustojen valintaan ja kehittää some-tiedon käytön menetelmiä. Hyödyksi olisi saada kokoon myös havainnollisia ja kannustavia esimerkkejä tapauksista, joissa hallinnon toiminta somessa on johtanut eri osapuolten kannalta hyviin tuloksiin. Gradutyössä voisi koota asioita, jotka edistävät win-win-tilanteisiin pääsemistä.

Esimerkkejä voisi koota osana laajempaa selvitystä kaupungin somen käytön nykytilanteesta ja saaduista kokemuksista. Missä määrin kaupungin eri toimijat käyttävät somea ylipäätään ja miltä osin sitä käytetään yksisuuntaiseen tiedottamiseen, miltä osin taas jo vuorovaikutteisemmin keskusteluun ja tiedon muodostamiseen? Myönteisistä esimerkeistä kannattaa viestiä etenkin keskijohdolle, joka tällä hetkellä vaikuttaa konservatiiviselta somen suhteen.

Olisi tarpeen saada viranhaltijoille ohjeistus siitä, miten somen kautta tapahtuva osallistuminen kuuluu ottaa huomioon suhteessa ”virallisten kanavien” kautta tapahtuvaan kuulemiseen ja osallistamiseen. Ohjeen pitäisi auttaa viestimään osallisille ymmärrettävästi, miten idean, kannanoton tai muun viestin huomioon ottaminen mahdollisesti riippuu osallistumisen tavasta. Espoossa on varottu kutsumasta somea palautekanavaksi, koska nykyisellään vain virallisen palautejärjestelmän kautta tulevat asiat pystytään käsittelemään asianmukaisesti palauterinkien kautta, niin että keskustelu kirjataan ja se tilastoituu suoraan järjestelmiin. Toisaalta esimerkiksi Teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalvelu vastaa nykyään myös somessa ja kirjaa tapahtumat mukaan viralliseen palautejärjestelmään.

Somesta pitäisi saada jonkinlainen jatkuvan palautteen kokoamisen väline. Some tulisi saada kytkettyä asioiden valmisteluun sen eri vaiheissa, esimerkiksi päätöksentekoasiakirjojen käyttämiseksi kommenteilla. Integrointia kaupungin omiin/muihin osallistamiskeinoihin tarvitaan. Samalla tulisi etsiä sitä, missä kaupunkilaisten vaikuttamisen paikat parhaimmillaan ovat. Toisaalta somelta odotetaan virallisten prosessien ulkopuolelta tulevia ja niitä täydentäviä ideointeja sekä jakamisen ja yhteiskehittelyn tapaisia toimintatapoja.

Hyviä keinoja tarvittaisiin hallinnon toimintakulttuurin muuttamiseen somen käytölle suotuisammaksi. Moni hallinnossa tunnistaa jo somen tuomia mahdollisuuksia, mutta jättäisi somessa toimimisen mieluummin muille. Jotkut ovat ehdottaneet, että somettaminen keskitettäisiin tietyille henkilöille, esimerkiksi aluearkkitehdeille. Jotkut viranhaltijat ovat jo tottuneet sanomaan asioita somessa tiedottajan kautta. Tarvittaisiin rohkaisua, jotta yhä useampi uskaltaisi toimia somessa suoraan itsekin.

Hyvillä esimerkeillä ja avoimella hallinnon yksiköiden vertailulla voitaisiin luoda kehittämistahtoa hyvähenkisen kilpailuinnon ja kateudenkin kautta. ”Eihän meidän yksikkö halua ainakaan erottua muista jälkeenjääneenä! Näytetään, että ensi vuonna saadaan ainakin paremmat avoimuuspisteet kuin naapuriyksikkö!”

Pohdimme tapaamisessa, että yksi tapa herättää uutta ajattelua voi olla verrata somen tuloa muinoin koettuun sähköpostin tuloon. Moni suhtautui sähköpostiin aluksi yhtä epäilevästi kuin epäilijät suhtautuvat someen nyt. Sehän vain vie aikaa oikealta työtä! Ehkei mene kauan, kun somesta jo ajatellaan kuten sähköpostista nyt – miten työssä joskus pärjättiin ilman?

Espoossa hymyilyttää jo muistella, kuinka Twitter-seinän tuloa valtuustosaliin vastustettiin. Moni uskoi, että ehdotus seinästä ei tule ikinä menemään läpi. Nyt seinä on jo itsestäänselvyys ja harva enää muistaakaan sitä alussa vastustaneensa.

Nuorisoasiainkeskus rakentaa alueellisia tietokäytäntöjä ja näyttää tietä kuntalaislähtöisyydessä

Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen johtaja Tommi Laitio ehdotti, että jatkaisimme hänen kanssaan aloittamaamme keskustelua nuorisotoimen näkökulmista kaupunkiaktivismiin suunnittelija Pirjo Mattilan kanssa. Osa Pirjon työtä on kehittää Nuorisoasiainkeskuksen toiminnan tietoperustaisuutta. Kävimme tapaamassa Pirjoa 13.5.2015.

Nuorisotyön alueellistuminen uudistaa myös tietokäytännöt

Nuorisoasiainkeskuksen työ on tulevan aluelähtöisen organisoitumisen myötä suuntautumassa enenevässä määrin alueilla nuorten elämään alueilla paikalliset erityispiirteet huomioon ottaen ja paikallisten toimijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Suuntaus ohjaa uudistamaan myös nuorisotyötä varten hankittavan tiedon käsittelyä ja käyttöä.

Kaupunki kokoaa nuorten elämään liittyvää tietoa lukuisista lähteistä, jo nykyisellään suurelta osin aluekohtaisesti. Alue- ja kaupunkitasoista indikaattori- ja kokemus- ja tutkimustietoa kootaan onnistuneisuudestaan palkittuun Nuorten hyvinvointikertomus -palveluun. Alueelliseen toimintatapaan siirryttäessä tärkeäksi välineeksi tulee kokoava kartoitus paikallisista toimijoista, toiminnasta ja nuorten elinolosuhteista ja tarpeista.

Tiedon avaamisessa tarvitaan fokusointia, teknistä kehitystyötä ja ymmärrystä tiedon luonteesta

Kun tietoa sovelletaan yhä enemmän yhteistyössä, yksi kysymys on, miten tieto saataisiin yhteistyökumppanienkin käyttöön heille käyttökelpoisessa muodossa. Tietoa on valtavasti, mutta miltä osin sitä voi ja kannattaa avata ja jalostaa alueittain esimerkiksi harrastusseurojen ja kaupunginosayhdistysten käyttöön?

Tiedon jakaminen avoimena datana voisi sovelluskehittäjien innostuessa johtaa uusien hyödyllisten tietosovellusten syntymiseen. Nuorisoasiainkeskuksen käytössä olevista tietoaineistoista kuitenkin vain osa on tähän sopivassa koneluettavassa muodossa. Esimerkiksi Nuoret alueittain -tietokanta ei avaamiseen vielä taivu.

Sovelluskehitykseen tilaisuuksia tarjoavat ainakin SomeJamien kaltaiset tapahtumat. Ensin pitäisi kuitenkin tunnistaa olennaiset tarpeet ja kysymykset, joihin sovellusten pitäisi auttaa vastaamaan. Pirjon mukaan voisi olla tarvetta esimerkiksi nuorten kesätyön hakua helpottavalle karttapalvelulle. Ideoida voisi vaikka Nappi Naapuriin lisättävää toimintoa, jolla saisi näkyviin tietyn alueen yritykset, tilastotietoa kesätöistä ja vaikka kesätyöläisten kokemuksistakin. Pohdimme, että kysymysten tunnistamista ja sovellusideointia voisi Kaupunkiaktivismi-hanke osaltaan organisoida, esimerkiksi osana avoin data -teemaa marraskuun 2015 Kaupunkiaktivismi-työpajassa.

Nuorten elämän ymmärtämisessä välttämättömän laadullisen kokemustiedon jakamisessa on omat haasteensa. Yksi kokemustiedon hankkimisen välineistä on Helsinkiläisten nuorten kokemuksia hyvinvoinnista -työkirja, jolla ohjaajat ja vapaaehtoiset kokoavat tietoa. Sanallisia saati visuaalisia kuvauksia ei ole usein järkevää yrittääkään jalostaa koneluettaviksi. Pelkistämisessä karsiutuu ymmärrykselle arvokkaita yksityiskohtia, eikä tieto välttämättä sovi yleistettäväksi. Tieto vastausten päätymisestä avoimeen käyttöön voi myös vaikuttaa nuorten haluun kertoa kokemuksiaan.

Yhteistyön rakentamista on suunniteltava paikallisesti

Niin toimijat kuin nuorten tarpeetkin vaihtelevat alueittain. Joillain alueilla kaupunginosayhdistys on nuorisotaloille toimivin läheinen kumppani, joillain taas yhteistyö on luontevampaa esimerkiksi toisen viraston toimijoiden tai liikuntajärjestön kanssa. Alueellistumisessa nousee esille kysymys paikallisista tiedon portinvartijoista. Ketkä hallitsevat kullakin alueella tärkeitä sähköisiä ja perinteisiä viestintäkanavia? Miten nuorisotyön toimijat voivat olla tiedon välittäjiä ja tuottajia tai toimia suhteessa niihin?

Porttien ohella on tunnistettava tapoja saada virallisemmat ja epävirallisemmat toimijat löytämään toisensa. Miten esimerkiksi virastot, perinteiset järjestöt, Yhteismaan kaltaisten uudet organisaatiot ja alueen some-yhteisöt pääsisivät luontevasti verkostoitumaan keskenään?

Näkökulmana yhteisessä työskentelyssä voi olla, mitä kukin jo tekee alueen nuorten hyväksi ja mitä yhdessä voitaisiin tehdä entistä paremmin. Miten paitsi alueen nuorisotyö, myös esimerkiksi alueen koulu, kirjasto, yritykset ja järjestöt voivat tukea nuorten mahdollisuuksia mm. saada tiloja käyttöönsä, saada apua tarvittaessa, harrastaa liikuntaa ja vaikuttaa alueensa kehittämiseen?

”Kansalaistoiminta on ihan kekkosta!”

Kaupunkilaisten omaehtoisen aktiivisuuden edistämisessä yksi haaste on yhteisen kielen löytäminen esimerkiksi toimialojen välisessä yhteistyössä ja pyrittäessä jakamaan osaamista virastosta toiseen. Sama termi voi eri puhekulttuureissa tarkoittaa eri asioita ja värittyä myönteisesti tai kielteisesti.

Moni (itsemme mukaan lukien) voisi äkkiseltään luontevasti puhua nuorten aktivismista osana kansalaistoimintaa. Puhekulttuurissa kansalaistoiminta ja sentapaiset termit kuitenkin voivat yhdistyä jossain jäykkiin, ylhäältä alas johdettuihin järjestelmiin. Näissä ”kekkosmaisissa” termeissä haiskahtaa aikuisten määrittelemä osallisuus. Ne voivat sotia esimerkiksi vastaan nuorisotyön ydinajatusta, että toimintaa ei tehdä nuorille vaan nuorten kanssa ja osallisuus määrittyy lähtien nuorista itsestään.

Taloudellinen tuki toimintaan?

Kuten myös tapaamisissamme Hukkatila ry:n ja Lahden kaupungin kanssa on tullut esiin, pienikin avustus voi aktivismissa merkitä paljon. Lahti on suunnittelemassa avustuskäytännön perustamista mm. Hämeenlinnan ja Tampereen esimerkkien inspiroimana. Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen projektiavustusmalli voi yhtä lailla toimia menestyksekkyydellään kannustavana esimerkkinä ihmisten omaehtoisen toiminnan tukemisessa – ikäryhmästä riippumatta.

Iän tai muun ryhmittelykriteerin perusteella suunnattu avustuksensaantimahdollisuus on keino turvata aktivismin tukemisessa tiettyjen ryhmien asemaa. Kokonaisuutena tavoiteltavana voisi pitää tukikäytäntöä, joka huomioisi ihmisten erilaiset toimintavalmiudet ja tarpeet mutta olisi myös kattava niin, että kukaan ei jäisi rahoituksen ja muun tuen saamisessa väliinputoajaksi. Olisiko hyödyllistä pyrkiä rakentamaan lupaavien esimerkkien pohjalta yhtenäisiä linjoja aktivismien tukemiseen kaikkia kuntalaisia ajatellen? Jos tukemisesta olisi koko metropoliseudun kattava linjaus, mitä tulisi linjata siinä ja mitä jättää tarkennettavaksi kuntakohtaisesti?

 Joustavuus verotuksessa helpottaisi tapahtuma-aktivismia

Tilanteessa, jossa nuoret haluaisivat rahoittaa räppärin esiintyjäksi tapahtumaansa pääsylipputuloilla, työntekijät voivat joutua soveltamaan normeja nuorten aktiivisuuden kannalta haitallisesti. Nuorten kanssa työskentelevä ei kaiketi saisi kannustaa nuoria harmaaseen talouteen, mutta velvoittaminen tapahtuman rahaliikenteen virallistamiseen esiintyjien verokortteineen kaikkineen voi äkkiä lannistaa nuorten innon tapahtuman järjestämiseen kokonaan.

Rahaliikennettä nuorten itsensä järjestämissä tapahtumissa kuten monessa muussakaan aktivistisessa toiminnassa ei käytännössä pystytä valvomaan. Pohdimme tapaamisessa, että jos valtio haluaa tehdä nuorten taloudelliselle toiminnalle heidän itse järjestämissään tapahtumissa jotain, käytännöllinen ratkaisu lienee sen salliminen.

Pop-up-ravintolatoiminnan salliminen vapautuksella hygienianormien noudattamisesta on ollut hyväksi kaupunkikulttuurille ja kaupunkimarkkinoinnillekin etenkin menestyksekkään Ravintolapäivän myötä. Kielteiset vaikutukset ovat jääneet hyötyihin nähden vähäisiksi (ks. Kaupunkiaktivismi-työpajan muistio). Mitä voisi seurata, jos valtiovarainministeriö linjaisi nuorten järjestämät voittoa tavoittelemattomat tapahtumat verovapaiksi? Verovapaus voisi edellyttää kunnan toimimista tapahtuman järjestämisen kumppanina, jolloin toiminta olisi valvottua.

Taloudellinen menestys voi johtaa sudenkuoppaan

Nuorten itsensä ja yhteiskunnan kannalta arvokasta on myös toiminta, jossa nuoret pääsevät kehittämään yrittäjyystaitojaan. Nuoria kannustetaankin tähän muun muassa lukioissa toteutettavan Vuosi yrittäjänä -kasvatusohjelman kautta. Osana tätä ohjelmaa he suunnittelevat ja toteuttavat jonkin liikeidean, esimerkiksi perustavat kioskin ja hoitavat sen taloudenpidon kokonaisuudessaan. Kannustimena on myös parhaiden nuorten perustamien yritysten palkitseminen.

Parhaimmillaan nuoret voivat onnistua luomaan menestyvän yrityksen, jolla he työllistävät itsensä ja mahdollisesti muitakin. Menestymisessä on kuitenkin loukku: Kun nuoret tulkitaan yrittäjiksi, he pahimmillaan menettävät mahdollisuuksia muun muassa opintotuen saamiseen.

Nuorten aktivoitumista kannustavat apu organisointiin ja esimerkit

Alle 18-vuotiaat saavat tapahtumien järjestämiseen hyvin apua nuorisotaloilta. Nuorisotaloilla on budjetoinnissaan käytäntö, jolla senikäiset pääsevät suuntaamaan järjestämänsä tapahtumien kuten diskojen tuotot johonkin itse haluamaansa yhteiseen toimintaan tai hankintaan.

18 vuotta täyttäneiden oma-aloitteiseen tapahtumien järjestämisen tuki on ohuempaa. Moni heistä haluaisi järjestää tapahtumia, muttei halua ottaa itse koko vastuuta. Mahdollisuudesta saada tapahtumalle rahoitusta projektiavustuksena ei ole apua, jos itse organisointi käy liian työlääksi. Varttuneempien nuorten tapahtumaideat ovat usein erikoistuneempia kuin nuorempien tyypilliset diskot, jolloin organisointikin on helposti vaativampaa esimerkiksi lupien hankkimisessa. Nuorisoasiainkeskuksen kansalaistoiminnan toimisto tukee nuorten projekteja.

Nuorten aktivoitumista rajoittaa usein myös hyvien esimerkkien puute. Nuori saattaa haluta järjestää jotakin ja kaipaisi esimerkkejä avuksi ideointiin, tai hänellä saattaa olla tietty idea, jonka toteuttamiseen tarttuminen tuntuu toteutusesimerkin puuttuessa liian vaativalta. Sponssi-sivut ovat yksi näiden esimerkkien kanava.

Onnistumisten kulmakiviä: kuntalaislähtöisyys ja reipas rajojen ylittäminen

Nuorisotyö on varsin erilaista kuin työ esimerkiksi pelastustoimessa tai kaupunkimittauksessa, mutta Nuorisoasiainkeskuksen monet hyviksi havaitut ajatusmallit ja käytännöt voivat inspiroida toimintaa vähintäänkin monilla eri hallinnonaloilla.

Kuntalaislähtöisyys ei jää korulauseisiin vaan toteutuu Nuorisoasiainkeskuksessa muun muassa siinä, että tavat päästä kontaktiin nuorten kanssa ja auttaa heitä lähtevät nuorten ymmärtämisestä heidän asemaansa eläytymisen kautta. Nuorisotyöntekijät esimerkiksi ajavat moponkorjausvälineiden kanssa katsomaan, ovatko jengiläisten mopot kunnossa.

Nuorisotyöntekijät toimivat nuorten itse käyttämissä paikossa, myös verkossa. Somen käyttäjänä Nuorisoasiainkeskus on luultavasti Helsingin virastojen kärjessä. Yli puolella Nuorisoasiainkeskuksen työntekijöistä on työroolissaan Facebook-profiili. Moni heistä on mukana kaupunginosien Facebook-ryhmissä.

Aktivismin tukemisen pohdinnoissa usein esiin nouseva hallinnonalojen välisen yhteistyön tärkeys on Nuorisoasiainkeskuksessa omaksuttu tiiviiksi osaksi toimintaa. Pirjo itse on ottanut kokoontumisten järjestämisessä käyttöön hyväksi toteamansa ”sekoita aina kaikki” -periaatteen: hän kutsuu toimijoita yhteen rajoista piittaamatta, niin eri sektoreilta kuin hallinnon tasoiltakin, kunnista, aluehallinnosta ja ministeriöistä.

 

Lahti uudistaa asukasyhteistyön käytäntöjään ja toivoo aktivismia yksinäisyyden torjumisessa, digiosaamisen levittämisessä ja avoimen datan hyödyntämisessä

Ehdotimme alkuvuodesta Kaupunkiaktivismi-hankkeen kumppaneille, että voisimme tulla kumppaniorganisaatioihin keskustelemaan tarkemmin ja suunnittelemaan miten hanke voisi olla juuri kyseisen kumppanin kannalta hyödyksi. Ensimmäisenä mahdollisuuteen tarttui Lahden kaupunki. Kävimme 28.4.2015 tapaamassa Lahdessa ympäristöneuvontapäällikkö Päivi Sieppiä, kestävän kehityksen ohjaaja Sari Knuutia, johtava sosiaalityöntekijä Tuula Carrollia, Liipolan asuinaluehankkeen projektikoordinaattori Johanna Järvelää, maankäytön vuorovaikutussuunnittelija Henrik Saarta, kaavoitusarkkitehti Theodora Rissasta ja asuntoasiainpäällikkö Ari Juhanilaa.

Lahdessa asukkaiden osallistamisen perinne on ollut vahvaa 1990-luvun lamasta asti. Lahden kaupunki on pitkään panostanut erilaisten toimintamahdollisuuksien järjestämiseen kaupunkilaisille. Lahtelaiset voivat mm. ryhtyä aluekummeiksi ja eläkeläisinä ympäristömummoiksi tai -vaareiksi, ja talkootoimintaa kaupunki on tukenut kauan. Suunnitteluun ja päätöksentekoon vaikuttamisesta kiinnostuneet voivat mm. tulla jäseniksi suunnitteluraateihin. Uudenlaista naapurustotoimintaa Lahti pyrkii edelläkävijöiden joukossa aktivoimaan Nappi Naapuri -palvelulla.

Aluekummitoiminta etsii uutta rooliaan

Kaupunkiaktivismi-hankkeen keskusteluissa on tunnistettu monia tarpeita asukkaiden ja hallinnon välissä toimiville välittäjille. Lahdessa vapaaehtoiset aluekummit ovat pitkään toimineet viestinvälittäjinä asukkaiden ja virkamiesten välillä. Aluekummeilla on tukenaan kestävän kehityksen ohjaaja sekä virkamieskummit. Toiminta kattaa kaupunginosat laajasti, yhteensä aluekummeja on noin 120 (joista muutama kymmenen aktiivisia) ja virkamieskummeja noin 20. Joillain alueilla kummeina toimivat kaikki paikallisen asukkaiden yhdistyksen hallituksen jäsenet.

Erityisesti somen nousu on muuttanut toimintaympäristöä niin, ettei tarvetta aluekummeille viestinvälittäjinä ole enää samoin kuin ennen. Aluekummeilla on edelleen selvä ja näkyvä tehtävä talkoiden järjestämisessä mm. Siisti sata -talkootapahtumissa, mutta moni aluekummi kokee tehtävänkuvansa kaikkiaan epäselväksi. Osa aluekummeista ja virkamieskummeista on toiminut roolissaan jo pitkään ja haluaa vähitellen luopua tehtävästään. Kaupunki etsii luopuvien tilalle uusia innokkaita toimijoita – uusia asukkaita aluekummeiksi saadaan, mutta vaikeammin kuin ennen.

Kaupunki ei nykyisellään juuri saa tietoa siitä, mitä alueilla aluekummien toiminnan ansiosta tapahtuu. Aluekummitoiminnan kehittämiseksi olisi hyödyllistä tietää, millaisia toimintamahdollisuuksia nykyisellään vähemmän aktiiviset ihmiset voisivat kokea omakseen. Millaiseksi kummien tehtäviä tulisi päivittää, jotta aluekummitoiminta voisi stimuloida erityisesti niiden aktivoitumista, joille nykyiset toimintamahdollisuudet eivät ole houkuttavia?

Uutta intoa kummitoimintaan saattavat osaltaan herättää Nappi Naapuri-palvelun tuomat uudet mahdollisuudet. Jokaisella kaupunginosalla on palvelussa oma aluekumminappi. Kaupunki järjesti kesäkuussa 2015 aluekummeille koulutuksen, jossa Yhteismaa ry tutustutti kummeja ja muita asukkaita Nappi Naapurin ohella aktivismeihin mm. jakamistalouden näkökulmista. Seurakunnalla on jo käytössä idealtaan saman sukuinen Suurella sydämellä -verkkopalvelu, jonka tarkoitus on saada vapaaehtoistoimintaa tarjoavat tahot, vapaaehtoistyöntekijöiden tarvitsijat sekä vapaaehtoistyöntekijät kohtaamaan. Lahden seudun ympäristöpalvelut on rekisteröitynyt myös tähän palveluun vapaaehtoistoiminnan tarjoajaksi.

Kuntaliitos mahdollistaa uusia avauksia myös aktiivisuuden tukemisessa

Tekeillä olevassa selvityksessä etsitään toimivia malleja kuntalaisten ja hallinnon välisen vuorovaikutuksen järjestämiseen uudessa Lahden kaupungissa, joka syntyy vuoden 2016 alussa nykyisen Lahden ja Nastolan yhdistyessä. Aluekummitoiminta on yksi niistä asioista, jota kuntaliitos vaatii miettimään uuden aluekokonaisuuden näkökulmasta. Jos perustetaan esimerkiksi aluefoorumeita tai alueiden neuvottelukuntia, miten aluekummitoiminta nivoutuisi niihin?

Kuntaliitos on mahdollisuus kokeilla erilaisten alueellisten vuorovaikutuskäytäntöjen toimivuutta myös paikallisten aktivismien tukemisen näkökulmasta. Millaiset ratkaisut yhdistäisivät Lahden ja Nastolan nykyisten toimintatapojen parhaat puolet kokonaisuudeksi, joka huomioi kummankin alueen erityispiirteet? Millaiset uudet avaukset auttaisivat tukemaan paikallista aktivismia oikeudenmukaisesti ja toimivasti uuden Lahden niin urbaaneissa kuin maaseutumaisemmissakin osissa?

Haasteena näyttäytyy tasapainottelu siinä, miten paljon tarvitaan kaupungin aktiivisia toimia ja missä kohtaa voi ollakin parempi antaa vastuuta enemmän paikallisille toimijoille. Tapaamisessa mukana olleiden tuntuma on, että uudenlaista aktivismia on Lahdessa vielä verraten vähän. Kattavaa tietoa aktivismeista ei ole, mutta ainakin Ravintolapäiviä ja siivouspäiviä järjestetään ja alueella toimivat Lahden ruokapiiri ja ruokaosuuskunta. Myös Facebook-ryhmiä on (mm. Lahti, myönteisemmin orientoitunut Lahti ilman turhia nipotuksia, Helppirinki Lahti, Roskalava Lahti, Lahti-Hki-kimppakyytiryhmä, kirpputoriryhmiä, äitien ryhmä), mutta ainakin kaupungin näkökulmasta vähemmän kuin voisi olettaa verrattuna pääkaupunkiseutuun. Myyrmäki-liikkeen, Jätkäsaari-liikkeen ja vastaavien sukuinen merkittävä kaupunkiliike Lahdessa on ainakin Lahden Kansalaistoiminnan kohtauspaikka Liekki ry, jonka Facebook-ryhmässä on lähes 400 jäsentä.

Asukkaat rahan käyttäjiksi ja budjetoijiksi

Yksi tapa aktiivisuuteen kannustamisessa on toimintavapauden ja samalla vastuun antaminen rahaa myöntämällä. Osa lahtelaisista aluekummeista ja asukasyhdistyksistä harkitsee ehdottavansa käytäntöä, jossa asukkaat voivat hakea kaupungilta toiminta-avustuksia. Rahan myöntäminen on tärkeää symbolisestikin – sillä kaupunki osoittaa, että asukkaiden toiminta on tärkeää. Toiminta-avustusmallin perustamiseen ovat kannustaneet mm. Hämeenlinnan ja Tampereen hyvät kokemukset vastaavasta.

Tampereella aluerahan myöntämistä on haluttu jatkaa, koska se on todettu tehokkaaksi tavaksi poistaa asukaslähtöisen toiminnan esteitä ja saada paljon aikaan. Myös tamperelaisen Hukkatila ry:n kokemus on, että pienikin raha on usein ratkaiseva. Se poistaa henkilökohtaista riskiä, jonka toimintaidean toteuttajat muuten joutuisivat ottamaan laittamalla toimintaan omia rahojaan.

Uuden toiminta-avustuskäytännön suunnittelu on tilaisuus miettiä avustusten ehtoja myös uudenlaisten aktivismien tukemisen näkökulmista. Hämeenlinnassa avustusta – 500 euron suuruista Minipilotti-rahaa – voivat hakea esimerkiksi yrittäjät, järjestöt, yhteisöt, kunta, valtio ja seurakunta, ja kutakin minipilottia kehittämässä on oltava vähintään 2-3  toimijaa. Millaisia toimijoita Lahdessa kannattaisi listata avustettaviksi? Kannattaisiko ehtojen kautta pyrkiä kannustamaan erityisesti esimerkiksi yhdistysten ja epämuodollisempien toimijaryhmien yhteistyötä?

Myös osallistavan budjetoinnin soveltamista suunnitellaan. Lahdessa ainakin kirjastolla on jo käytäntö, jossa asiakkaat ovat mukana päättämässä hankinnoista. Toimivan avustus- ja budjetointikäytännön suunnittelua myös aktiivisuuden tukemisen kannalta voi auttaa ainakin keskustelu monenlaisten aktivistitahojen kanssa, osuuskunnista some-ryhmiin ja mm. yrityksissä toimiviin aktivisteihin, yhdistyksiä unohtamatta.

Sosiaalitoimi voi syventää kaupunkisuunnittelun ihmislähtöisyyttä

Huhtikuussa 2015 uudistunut sosiaalihuoltolaki vahvisti tarvetta saada sosiaalityön näkökulmat vahvemmin mukaan kaavoitukseen. Sosiaalityön ammattilaiset voisivat auttaa juurruttamaan ihmisten tarpeiden ja käyttäytymisen ymmärtämistä tiiviimmäksi osaksi fyysisen ympäristön suunnittelua. Nykyisin suunnittelu tuottaa vielä turhan usein rakennelmia, joita ihmiset eivät lopulta käytä paljoakaan tai ainakaan siten kuin kaupunki on tarkoittanut. Lahden sosiaalitoimella on erityisosaamista mm. siinä, miten valokuvausta voi käyttää keinona tunteiden kommunikoimisessa.

Tiiviimpi hallinnonalojen yhteistyö voi edistää yhteisöllisyyden edellytysten huomioon ottamista ihmisten arkiympäristön tilaratkaisuissa. Sosiaalipalvelujen käyttöä tutkittaessa on selvinnyt, että monien akuuttikäyntien taustalla on lopulta yksinäisyys. Yhteisöllisyyden edellytysten vahvistaminen voisi helpottaa sosiaalitoimen resurssipulaa, kun ”turhat” käynnit vähenisivät ihmisten löytäessä yksinäisyyteen apua kohtaamisista omassa arkiympäristössään.

Näitä kohtaamisia voi osaltaan lisätä naapuriapukulttuuri Nappi Naapurin vauhdittamana. Ympäristötoimi toivoo Nappi Naapurin inspiroivan ihmisiä yhteisöllisiin tekoihin myös ympäristöasioiden kautta, aluekummienkin tuella. Peräkärrinlainaus, ruoankierrätys, yhteisen viljelylaatikon hankinta ja monet muu Nappi Naapurin mahdollistamat toimet voivat saada yhteisöllisyyden edistäjiksi laajemmin niitäkin, jotka eivät koe suoranaista yksinäisten auttamista omakseen.

Yksinäisyyden helpottamisen keinoissa on joka tapauksessa edelleen kehitettävää. Haastetta tulee muun muassa siitä, että moni ei välttämättä uskalla avata vieraille ovea. Yksi suunta voisi olla kehittää käytäntöä, jossa auttamishaluiset vierailisivat palvelutaloissa seuraa kaipaavien luona. Talojen asukkaat voisivat saada tiedon tapaamismahdollisuuksista talon työntekijöiltä, joihin he jo luottavat.

”Yksi luukku” toteutetaan konkreettisesti – ja aktivistien apua tarvitaan

Lahdessa avataan 1.9.2015 pääkirjaston yhteyteen yhteispalvelupiste, jossa kaupunki palvelee kuntalaisia yhden luukun periaatteella. Olennainen osa pisteiden toimintaa on auttaa kuntalaisia käyttämään kaupungin sähköisiä palveluja. Ajatus on, että asioinnin siirtyessä yhä enemmän verkkoon palvelupisteitä ei ennen pitkää enää tarvita. Haaste on iso, koska sähköisiä välineitä tuntemattomia on vielä paljon. Sosiaalityön arjessa on viime vuosina näkynyt yhä selvemmin kahtiajako verkkomaailman osaajien ja siitä syrjässä olevien välillä.

Sähköisten välineiden haltuun otossa auttaminen on yksi aihe, jossa vertaisapu kansalaisten kesken olisi arvokasta. Suomalainen esimerkki palveluksi asti kehitetystä digioppimista tukevasta aktivismista on yksityishenkilön harrastuksenaan rakentama Digiapuri. Digitaitojen levittämisessä yksi tapa on julkisen hallinnon työntekijöiden kannustaminen aktivisteiksi digitaitojen opettamisessa oman lähipiirinsä ihmisille, jotka eivät verkkoa vielä käytä. Britanniassa on Digital Friends -aloitteen yhteydessä laskettu, että näin voidaan tavoittaa 21% vielä verkkoa käyttämättömästä väestöstä.

Jos Suomessa Lahden kaupunki kokeilisi vastaavaa, innostuisivatko muutkin kunnat ja valtio? Voisiko työntekijöiden kannustuskäytäntöjä kehittää myös vapaaehtoisesta kansalaisaktiivisuuden edistämisestä palkitseviksi? Voisiko työntekijä saada vaikka bonuksia tai lisää vapauksia työhönsä esimerkiksi sillä, että auttaa vapaa-ajallaan tuttavia Nappi Naapurin käyttöön otossa tai jakaa tietoa siitä, mikä kaikki kaupungissa on sallittua?

Datan avaaminen voi luoda uusia paikallisia yhteistyökäytäntöjä

Kaupungin näkökulmasta olisi hyvin toivottavaa, että kansalaiset, yritykset ja muut osaavat innostuisivat kehittämään kaupungin datoja hyödyntäviä sovelluksia. Datan avaaminen on Lahdessa vasta suunnitteluvaiheessa, mutta sitä vauhdittavat kannustavat esimerkit muista kaupungeista. Lahteen haluttaisiin mm. Helsingin ilmakuvapalvelun kaltainen sovellus, jossa kaupungin kehitystä voi tarkastella sujuvasti ilmakuvilla. Kaupunkisuunnittelua ja sen vuorovaikutusta auttaisivat myös esimerkiksi kekseliäästi tietoaineistoja yhdistävät visualisoinnit. Myös mm. joukkoliikenteen käyttöä sujuvoittavat avointa dataa hyödyntävät palvelut olisivat hyvin tervetulleita.

Mahdollisuudet avatun datan päätymiselle innovatiiviseen hyötykäyttöön ovat Lahdessa erityisen hyvät sen puolesta, että alueella toimii useita aiheesta ehkä helpostikin kiinnostuvia oppilaitoksia ja pienyrityksiä. Innokkuudesta kertoo esimerkiksi se, että kaupunki on saanut vuosittain lahtelaisilta start-up-yrityksiltä useita tarjouksia yritysten itse kehittämien osallistamisvälineiden ottamisesta käyttöön kaupungin kehittämisessä. Kaupunki on suhtautunut ehdotuksiin alustavasti myönteisesti. On mietitty, voitaisiinko yritysten tuotteita ottaa käyttöön nykyisin käytössä olevien palvelujen ohella tai sijaan. Oppilaitosten kanssa voisi kehittää yhteistyötä, jossa opiskelijat käyttäisivät kaupungin datoja start-up-yrittäjiksi valmentautuessaan.

Aktiivisuuden ja yhteisöllisyyden syntyä olisi hyödyllistä ymmärtää syvemmin

Kaupunki toivoisi kansalaisten aktivoitumista esimerkiksi Liipolan alueella. Liipola on palkittu yhteisöllisyydestään vuoden kylänä, mutta alueen paikallisaktiivit toimivat melko eristyksissä muista asukkaista. Asukkaiden oma aktiivisuus Liipolan kehittämisessä olisi arvokasta sikälikin, että maan kuuluminen lähinnä yksityisille omistajille rajoittaa kaupungin mahdollisuuksia kehittämistyössä. Maanomistuksen vuoksi myöskään tavoitetta täydennysrakentamisessa ei ole Liipolassa helppo toteuttaa. Yhteisöllisyyden ja paikallisaktiivisuuden edellytyksiä kuitenkin parantaa alueella elokuussa 2015 avattu yhteiskäyttötilojen periaatteilla suunniteltu monitoimitalo Onni. Talossa on mm. taloisäntä, koulu, päiväkoti ja kirjasto, johon pääsee kirjastokortilla sisään melkein milloin vain!

Liipolan kehittämishankkeissa on ehtinyt kertyä ymmärrystä kehittämistoimien haasteista ja vaikutuksista alueella. 90-luvulla ajateltiin, että kehittämiseen voidaan melko helposti saada mukaan alueen työttömiä, koska heillä ainakin on osallistumiseen aikaa. Työttömien tavoittaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi. Yksinhuoltajien tavoittaminen onnistui, kun asukastilassa järjestettiin lapsiparkki, jonne he saattoivat kehittämistilaisuuteen osallistuessaan jättää lapsensa hoitoon. Asukastilassa järjestetystä ruoanjakelusta tuli hitti, mutta suosio koitui sen kohtaloksi. Jonot poikivat riitoja ja muita lieveilmiöitä ja jakelu jouduttiin lopulta niiden vuoksi lopettamaan.

Syitä asukkaiden tavoittamisen ja yhteisöllisyyden syntymisen onnistumisiin ja epäonnistumisiin ei aina tiedetä. Patoseudulla ihmisten tavoittaminen onnistui helpommin kuin Liipolassa, muttei tiedetä miksi. Patoseudun toimintakeskukseen syntyi mm. suosittu puutyöverstas, jumppa ja lapsiparkki. Menestyksekäs toiminta päättyi koko toimintakeskuksen tuhonneeseen tupakasta alkunsa saaneeseen tulipaloon. Palo nostatti paikallisissa valtavan yhteenkuuluvuuden hengen: toimintakeskus on saatava perustettua uudestaan! Uuden tilat saatiinkin. Entisenkaltaista kukoistusta niihin ei kuitenkaan koskaan saatu.

Onko aktivismeilla aina jokin elinkaari? Miten saada kukoistava toiminta jatkumaan? Voiko kaupungin aktiivinen osallistamisperinne jopa ehkäistä omaehtoisen aktivismin syntymistä? Jos kaupunkilähtöinen osallistaminen edistää ajattelua, että alueiden kehittämisen kuulukin lähteä hallinnosta eikä asukkaista itsestään, millainen osallistamisen ja muun asukkaiden ja hallinnon kohtaamisen uudelleenajattelu voisi muuttaa kehityksen suuntaa?

Kaupungin pyrkimyksiä yhteisöllisyyden ja osallisuuden tukemisessa eri alueilla voisi auttaa tutkimus, joka ainakin Liipolan ja Patomäen tapauksiin paneutumalla tuottaisi tietoa erilaisten ihmisryhmien näkökulmista yhteisöllisyyden syntyyn, heitä aktiivisuuteen motivoivista tekijöistä ja konkreettisista toimista, jotka aktivoitumista auttaisivat. Liipolassa tällainen tarkastelu toimisi uutena vaiheena alueen asukkaiden näkemyksiä selvittävien tutkimusten sarjassa.

Suuntaviivoja Kaupunkiaktivismi-hankkeelle

Hankkeen ajatus tuottaa kuvauksia aktivismien elinkaarista on Lahden kaupungin kannalta kiinnostava erityisesti apuna sen tunnistamiseen, milloin ja miten kaupungin kannattaisi pyrkiä puhaltamaan henkeä hiipumassa olevan aktiivisuuteen. Myös suunniteltu aktivismien tyypittely kiinnostaa.

Kaupungin työntekijänä ei ole aina helppo saada selville, mikä tarkalleen ottaen on sallittua ja mikä ei, etenkään kun kysymys on uudenlaisesta toimintaehdotuksesta. Epävarmuudessa on helpompaa kieltää kuin sallia. Tästä yli pääsemisen kannalta hankkeessa ideoitu rohkean virkamiehen koulutus kuulostaa Lahden edustajista kiinnostavalta.

Lahden kaupungille olisi arvokasta saada selvää näyttöä kansalaisten aktivismien tukemisen hyödyistä, erityisesti säästömahdollisuuksien kannalta. Syntyvillä säästöillä voidaan perustella tukemistyön resursointia. Mikä on tehokkain tapa tukea kaupunkilaisten aktiivisuutta?

Parhaimmillaan pienen rahan antaminen asukkaiden käyttöön voi tuottaa paljon hyötyjä, mutta millainen käytäntö rahan kohdistamisessa tuottaisi hyötyjä laajimmin ja oikeudenmukaisimmin? Miten raha kannattaa osoittaa toisaalta asukkaiden ja toisaalta kaupungin työntekijöiden toimintaan? Miten kaupungin työntekijöiden työaika ja muiden resurssien kuten kaupungin omistamien tilojen käyttö saataisiin parhaiten tukemaan hyödyllistä aktivismia ja yhteistyötä?

Avuksi olisivat esimerkiksi suuntaviivat kaupungin toimintaan somessa. Nykyisellään työaika ei riitä esimerkiksi somessa leviäviin huhuihin reagoimiseen ajoissa. Pitäisikö tietynlainen kaupungin toiminta somessa nostaakin yhdeksi prioriteetiksi ja jos, millainen toiminta siellä olisi aktivismien ja yhteistyömahdollisuuksien kannalta kaikkein tärkeintä?

Tarpeen olisivat myös menettelyt oman työn vaikutusten seuraamiseen. Hanke voisi tuottaa ehdotuksia käytännöiksi, joilla kaupungin yksiköt ja työntekijät saisivat tietoa toimintansa onnistumisesta myös asukkaiden aktiivisuuden tukemisen kannalta.

 

Nuorisoasiainkeskus suuntaa yhteisöjen voimavarojen tukemiseen

Kävimme 20.4. tapaamassa Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen johtajaa Tommi Laitiota. Aiemmissa keskusteluissa Helsingin kaupungin edustajien kanssa meille oli muodostunut käsitys nuorisoasiainkeskuksesta kansalaisaktivismien tukemisen edelläkävijävirastona. Keskushallinnon mukaan edistyneisyys johtuu paitsi pienestä, nuorekkaasta virastosta myös innovatiivisesta nuoresta johtajasta.

Odotimme innolla pääsevämme kuulemaan, mitä onnistumisten taustalla kaikkiaan on. Käsityksemme saikin tapaamisessa vahvistusta, että nuorisoasiainkeskuksessa sekä johdossa että kentällä pyritään avoimiksi aluetoimijoiksi. Samalla syventyi ymmärrys siitä, millaisiin mutkiin hyvien toimintatapojen vieminen kehitysinspiraatioksi muille toimialoille voi törmätä.

Nuorisoasiainkeskuksessa on helpompi olla kansalaisten ystävä kuin monissa muissa virastoissa

Nuorisoasiainkeskuksen on helpompi tuottaa hyviä uutisia kuin monien muiden toimialojen jo perustehtävänsä vuoksi. Asetelma kansalaisten kanssa toimimiseen on nuorisoasiainkeskuksessa helpompi kuin joissain muissa virastoissa muun muassa siksi, että nuorisoasiainkeskus ei kerää toimintaansa osallistuvilta maksuja eikä suurimmalla osalla toimintaa ole taloudellisia tuottotavoitteita. Koska toiminnassa ei ole asiakasmaksuja ja menot koostuvat lähinnä palkoista ja vuokrista, budjettia on helpompi hallita. Eroksi esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimesta nuorisoasiainkeskuksen kulut eivät yleensä kasva, vaikka sen toiminta tavoittaisi enemmän ihmisiä.

Nuorisoasiainkeskuksen edistyneisyys kaupunkilaisten oman aktiivisuuden tukemisessa liittyy osin viraston erityiseen asemaan Helsingin hallinnossa. Hallinto on ollut hyvä suojelemaan nuorisoasiainkeskuksen roolia välittäjänä ja tulkkina eri virastojen ja toimijoiden välillä. Välittäjää tarvitaan usein tilojen valtaamistapauksissa. Kyläsaaren romanileirin tapauksessa kiistellyn rakennuksen oli romaneja tukeneille aktivisteille vuokrannut juuri nuorisoasiainkeskus. Kumpulassa nuorisoasiainkeskus on välivuokrannut valtaajille tyhjänä olleen leipomorakennuksen

Huomio yksilöistä alueisiin ja yhteisöihin

Nuorisotyön koko toimintatapaa ollaan parhaillaan uudistamassa aluelähtöiseksi. Kun tähän mennessä keskiössä on ollut nuori yksilönä, jatkossa toiminta jäsentyy alueiden ja niiden nuorten ja yhteisöjen erityispiirteiden pohjalta. Helsinki jaetaan kolmeen alueeseen, joista kunkin sisällä on 5-6 nuorisotoimen alueyksikköä.

Tavoitteena ei ole aikuisvapaiden vyöhykkeiden luominen vaan nuorisotalot ja toiminta pyritään saamaan laajemmin yhteisöjä palveleviksi. Nuorisotalot voivat olla kirjastojen tavoin paikkoja, joissa ”hyväksyvä katse” saa kenet tahansa tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Tommi on pitänyt Setlementtiliikkeen ajatuksesta paikoista, joihin ihminen voi tulla kysymään apua, kun ei tiedä mitä tehdä jollekin asialle tai ei osaa aina määritellä omaa huoltaan. Parhaimmillaan kirjastot, nuorisotalot ja asukastilat palvelevat tätä tarvetta.

Alueellisuus tukee eri toimijoiden voimavarojen yhdistämistä. Esimerkiksi jos paikallinen yhdistys pystyy ylläpitämään nuoria palvelevaa tilaa tai toimintaa, nuorisoasiainkeskus voi suunnata henkilökuntansa työtä yhdistyksen avuksi. Alueen toimijoita ja erityispiirteitä tuntiessaan viranhaltijat ovat valmiimpia auttamaan toimijoita löytämään toisensa ja tukemaan heidän kohtaamistaan eri tilanteissa.

Nuorisoasiainkeskuksen tulevaisuuden tehtävässä korostuu juuri välittäjän ja tulkin rooli. Monella alueella lähitulevaisuudessa ajankohtainen esimerkki on koulujen uudistaminen homeremonttien yhteydessä. Viranhaltijat voivat pyrkiä varmistamaan eri toimijoiden näkökulmien saamista mukaan remontin suunnittelussa niin, että koulun tilat voidaan saada erilaisten iltakäyttäjien kannalta toimivammiksi. Nuorisoasiainkeskuksen pitkäaikainen kansalaisyhteiskunnan tukeminen varmistaa, että sillä on hyvä ymmärrys järjestöjen tai vapaiden ryhmien tarpeista. Tilaratkaisuissa pienetkin asiat voivat olla kansalaistoiminnalle merkitseviä, esimerkiksi paikallisaktiivien ryhmälle se, pääseekö iltakokouksessa keittämään kahvia.

Kokemus vapaaehtoistyöstä näkyy ammattitaidossa

Henkilökunta tuntuu olevan uudistukseen valmis. Monilla nuorisotyöntekijöillä on yhteisöpedagogin tausta, jonka vahvuudet pääsevät aluelähtöisessä toiminnassa entistä paremmin esiin.

Alueyksiköihin siirtyvien työntekijöiden on tarkoitus ottaa aluettaan haltuun kartoittamalla vuosittain alueanalyysilla paikallisia toimijoita, toimintaa ja nuorten olosuhteita ja tarpeita. Työntekijät pääsevät kehittymään alueidensa nuorten tilanteen asiantuntijoina. Se voi auttaa myös lisäämään nuorisotyön nykyisellään verraten heikkoa arvostusta.

Joka tapauksessa viraston työntekijöiden ja vapaaehtoisten välisessä yhteistyössä on vielä paljon opeteltavaa. Törmäyksiä tulee ajoittain, kun työntekijät eivät tunne järjestön toimintaa tai eivät aina muista tai osaa ottaa riittävästi huomioon ihmisten oman motivaation merkitystä vapaaehtoistoiminnan perustana. Tässä on tapahtunut valtavan myönteistä muutosta viime vuosina, mikä näkyy vapaaehtoisten suurempana määränä. Esimerkiksi hyvästä kehityksestä käy Kallahden nuorisotalo, jossa toimii päivisin maahanmuuttajanaisten järjestö. Ammattitaitoisimpina järjestöjen ja vapaaehtoisten kanssa toiminnassa erottuvat usein ne, jotka ovat itsekin toimineet vapaaehtoisina.

Hyvän kohtaamisen haasteena matalat odotukset ja varovaisuus

Kaupunkilaisten ja hallinnon hyvää kohtaamista vaikeuttaa ainakin Helsingissä Tommin mukaan se, että hallinnon toimijoiden odotusarvo kaupunkilaisten osallistumisen hyödyllisyydestä on heikko. Virkamiehet usein ajattelevat, että osallistujiksi voi tulla keitä tahansa eikä osallistumisessa varmaan synny mitään kovin hyödyllistä. Viime vuosina hallinnossa on kuitenkin jo alettu yhä enemmän nähdä, että osallistujat eivät ole ”pelkkiä kansalaisia” vaan heillä on ammatti- ja muiden osaamistensa kautta monia taitoja, jotka voivat osallistumisessa kanavoitua yhteiseksi hyödyksi. Hallinnon tärkeänä tehtävänä on innostuneiden tukemisen lisäksi varmistaa palveluiden avoimuus sekä heikoimpien äänen kuuluminen.

Virallisesti Helsingin kaupunki on hyvin osallisuusmyönteinen, esimerkiksi suhde kaupunginosa- ja muiden yhdistysten kanssa näyttäytyy jatkuvana ja tiiviinä. Käytännön tasolla suhde ei kuitenkaan välttämättä ole kovin hyvä. Tommin mukaan kyse on usein heikosta osaamisesta osallistavissa ja dialogisissa menetelmissä.

Keskustelimme, että virkamiehet ovat osallisuuden edistämisessä käytännössä usein varovaisia, vaikka puheissaan ovat osallisuuden edistämisen tavoitteekseen omaksuneetkin. Pasi kertoi Laajasalon uuden ostoskeskuksen suunnittelusta, jossa kaikki osapuolet tuntuvat haluavan asukasaktiivisuutta tukevia yhteiskäyttötiloja. Tällainen voisi olla esimerkiksi kirjastoon limittyvä kirjakahvila, joka toimisi samalla asukastilana, ruokapiirin jakelupisteenä ja vaihtuvien tapahtumien ja näyttelyiden paikkana.

Hallinnonalojen yhteistyössä edistystä nopeilla kokeiluilla

Ostoskeskusten ja muiden palvelukeskittymien kehittäminen on monella muullakin alueella ajankohtainen mahdollisuus ideoida ja kokeilla uutta tilaratkaisuissa, palvelujen luomisessa ja yhteistyön tavoissa. Etenkin Helsingin kaltaisessa hallinnoltaan mutkikkaassa kaupungissa aktivistien ehdotukset kuten yhteiskäyttötila voivat helposti törmätä virastojen välisen yhteistyön ongelmiin. Osasyy on yhteistyöosaamisen heikkous. Virkamiehillä ei ole vielä ollut mahdollisuuksia valmentautua kunnolla toimimiseen aktivistien kanssa, muttei välttämättä riittävästi yhteistyöhön ylipäätäänkään. Yhteistyötä voi torpata esimerkiksi viestintä, joka vaikuttaa ylimieliseltä vaikkei viestijä ole sitä sellaiseksi tarkoittanut.

Virastojen välisen yhteistyön kehittämiseen on keväällä 2015 tartuttu Aluetalo 2.0-pikahankkeessa, jossa nuorisoasiainkeskus yhdessä neljän muun viraston kanssa muovaa monitoimitalojen toimintaa entistä kansalaislähtöisemmäksi. Työ on tuottanut konkreettisia uudistuksia muutamassa kuukaudessa. Hankkeen toimintatavat ja kokemukset voisivat inspiroida hallinnon kansalaislähtöistämistä ja nopeaa, kokeilevaa yhteiskehittelyä muuallakin.

Motivointiin oppia aktivismeista?

Kehitettävää olisi siinä, että kaupunki saisi toimillaan paremmin herätettyä ihmisissä palon toimia. Moni kokee hyödyttömyyttä, kun tarjolla olevat osallistumismahdollisuudet eivät tunnu omilta eikä rooli pelkästään yhteiskunnan asiakkaana riitä. Nuorten hyväksi toimimisesta kiinnostuneita on paljon. Harva kuitenkaan innostuu esimerkiksi neuvottelukunnan jäsenyydestä, jota kaupunki saattaa kiinnostuneille toimintakanavaksi ehdottaa.

Hallinnossa myös joudutaan miettimään ihmisten motivointia esimerkiksi uudistuksessa, jossa toimeentulotuen maksatus siirtyy kunnilta Kelalle. Kun ihmistä ei voi motivoida suhteeseen samalla tavoin taloudellisilla tuilla, tarjoutuu mahdollisuus miettiä uusiksi mitä ’sosiaalinen’ tarkoittaa sosiaalityössä.

Voitaisiin pohtia, miten virastot voisivat ottaa motivoimisessa ja kannustamisessa oppia aktivismeista, joissa ihmiset ovat innostuneet toimimaan. Onnistuneesti aktiivisuutta herättäneitä tapauksia kuten Ravintolapäivää, Siivouspäivää ja vastaavia yhdistää kolme asiaa:

  • Toiminnassa on selvä idea ja se on viestitty ymmärrettävästi. On helppo nähdä, mistä toiminnassa on kysymys ja keneen se vaikuttaa. Perinteisessä järjestötoiminnassa tämä jää usein epäselväksi.
  • Toiminnassa havainnollistuu yhteisöllisyys.
  • Toimintaan pääsee osallistumaan itse tekemällä ja saa itse ratkaista, mitä tekee ja miten. Siinä myös näkee oman tekemisensä vaikutuksen. Esimerkiksi Ravintolapäivä-ravintolan perustaja voi suunnitella ravintolan itse ja nähdä suoraan, miten oma toiminta ilahduttaa muita.*

Nuorisoasiankeskus kehittyy kansalaislähtöisen kehittämisen fasilitaattorina

Nuorisoasiainkeskuksessa kansalaisten omien voimavarojen arvostaminen on luontevampaa kuin joissain muissa virastoissa osin siksi, koska nuorten kannustaminen aktiiviseen kansalaisuuteen ja itsensä kehittämiseen kuuluu viraston perustehtäviin. Viime vuosina on tullut yhä enemmän tapauksia, joissa yhteydenotto kansalaisilta on tuonut nuorisoasiainkeskukselle tilaisuuksia kehittää rooliaan kansalaislähtöisen yhteisöjen kehittämisen fasilitaattorina ja tukijana.

Virasto on auttanut auttamishaluisia ja heidän toiminnastaan hyötyviä löytämään toisensa mitä moninaisimmissa asioissa. Yksi erikoislaatuisimmista yhteydenotoista tuli kitaristilta, joka pohti, mitä tehdä erälle hyväkuntoisia tarpeettomaksi jääneitä soittimia. Nuorisoasiainkeskus linjasi, että kaupunki ei niitä ota, koska kaupungilla täytyy olla varaa ostaa omat soittimensa. Käyttömahdollisuuksia ideoitiin laajasti mm. yhdistysten edustajien kanssa. Lopputuloksena nuorisoasiankeskuksen työntekijät kokosivat soittimista paketteja, joita jaettiin tarvitseville järjestöille konserteissa ohjelman päätteeksi.

Toinen esimerkki on tapaus, jossa juontaja Axl Smith halusi auttaa nuoria tekemään musiikkia ja kehittämään dj-taitojaan. Nuorisoasiankeskus neuvoi häntä perustamaan yhdistyksen, koska yhdistykseksi virallistetulle toimijalle nuorisoasiankeskus voi tarjoa tiloja ilmaiseksi. Yhdistys perustettiin ja nyt se saa toimia toimintakeskus Gloriassa ilman tilankäyttömaksua. Nuorisoasiainkeskus tukee yhdistyksen toimintaa myös rahallisesti.

Kilpailuttaminen tukemaan yhteisöjen voimavaroja

Helsingin nuorisotaloista kymmenkunta on järjestöjen ylläpitämiä. Sopimukset järjestöjen kanssa ovat nykyisellään hankintalain vastaisia ja ne tullaan uusimaan. Sopimusten kilpailuttaminen hyödynnetään mahdollisuutena tukea järjestöjen toimintakapasiteettia ja yhteistyötä itse kilpailutusprosessin avulla.

Käyttöön otetaan innovatiivisen kilpailutuksen malli: Ensin kaupunki ensin jakaa tiedon tarpeista ja ongelmista, joihin ratkaisua etsitään ja määrittää taloudelliset rajat. Mahdolliset palveluntuottajat kutsutaan mukaan ideoimaan ja kehittämään ratkaisuja yhdessä nuorisoasiainkeskuksen ja toisten järjestöjen kanssa. Toisin kuin perinteinen kilpailutus, prosessi voi tuottaa toimijoiden välisen keskustelun myötä monipuolisemmin perusteltuja ratkaisuja sekä paremman hankittavan asian määritelmän. Se ennen kaikkea myös kanavoi prosessissa syntyvän tiedon ja ymmärryksen vahvuudeksi prosessin kaikille osapuolille. Prosessi voi auttaa myös aiemmin eristyneemmin toimineita järjestöjä löytämään yhteistyömahdollisuuksia. Esimerkiksi monet maahanmuuttajien järjestöt toimivat usein melko erillään muista järjestöistä.

Vastuunanto auttaa, mutta verotuksen kanssa oltava tarkkana

Nuorisoasiainkeskus on kaupunkilaisten osallisuuden tukemisessa monia muita virastoja pidemmällä myös muun muassa siksi, että toiminta suoraan nuorten kanssa kerryttää jatkuvasti työntekijöiden ymmärrystä siitä, mikä toimii missäkin. Kokemuksen kautta on opittu mm. että paras tapaa auttaa 18-20-vuotiaita on antaa heille vastuuta. Heitä on vastuutettu toisten ohjaamisesta ja he ovat saaneet itse valita nimikkeensä, esimerkiksi nuta-kummi tai vertaisohjaaja.

Tämä vastuullinen toiminta on ollut 18-20-vuotiaille motivoivaa, vaikka ainoa järjestetty korvaus on ollut ulkomaanmatka vuoden päätteeksi. Vastuunantoa rajoittavat kuitenkin verottajan tiukat tulkinnat ammattityön ja vapaaehtoistyön suhteesta. Vantaalla ohjausroolin antaminen nuorille jouduttiin lopettamaan, koska verottaja katsoi, että toiminnassa korvattiin ammattityötä vapaaehtoistyöllä.

Aktiivisuuden taloudellinen tukeminen on herkkä asia

Uudenlaiset aktivismit voi nähdä osin reaktioina siihen, että perinteistä järjestöjen kautta tapahtuvaa kansalaistoimintaa monessa tapauksessa hiertää riippuvuus julkisen sektorin antamasta rahoituksesta. Esimerkiksi ministeriön rahoituksesta riippuvaiselle järjestölle suhde ministeriöön voi olla jopa niin tärkeä, että suhteesta huolehtiminen menee itse toiminnan edelle. Moni kaipaa mahdollisuuksia toimia autonomisemmin.

Moni vakiintunut suuri järjestö on luonteeltaan enemmän puolijulkinen palveluntarjoaja kuin kansalaistoiminnan mahdollistaja. Palveluntuotantovastuu usein johtaa kansalaistoiminnan kuihtumiseen järjestöstä. Rahoituksessa onkin tärkeää tehdä ero sinä, milloin kysymys on hankinnasta ja milloin avustamisesta.

Hallinnon on oltava tarkka myös siinä, mitä kriteerejä se kansalaistoiminnalle asettaa erityisesti tukemisen edellytyksinä. Kaupungin asiakirjoissa nykyisin yleinen ilmaisu, että kansalaistoiminnalla ”täydennetään kaupungin toimintaa”, ei ole aktiivisuuden ja osallisuuden edistämisen kannalta paras mahdollinen.

Mittaaminen ohjaa toimintaa

Virastojen toimintaa ohjaavat niille asetetut tulostavoitteet mittareineen. Jos jotakin tavoitetta ei ole saavutettu, siitä joudutaan antamaan selvitys. Nuorisotoimen tulosta mitataan nykyisin ennen kaikkea kontaktien määrällä. Kun joku käyttää nuorisoasiainkeskuksen tilaa, kirjautuu käyntikerta. Käyntilukemilla voidaan osoittaa, että tilat toimivat tehokkaasti ja siten pystytään perustelemaan nuorisoasiainkeskuksen suurta tilan tarvetta.

Kaupunkien pyrkimyksiä tukea ihmisten aktiivisuutta ja osallisuutta edistäisi osaltaan juuri tästä tukemisesta kertovien tulosmittarien kehittäminen. Nuorisoasiankeskuksen arviointikäytäntöjen kehittämistyössä on todettu lupaavaksi Ruotsissa käytössä oleva mittari siitä, kuinka moni nuori on osallistunut nuorisoasiainkeskuksessa toiminnan tuottamiseen. Sitä ollaan ottamassa nyt tulostavoitteisiin mukaan.

Suuntaviivoja Kaupunkiaktivismi-hankkeelle

Kaupunkiaktivismi-hankkeesta voisi olla apua siinä, kun uudenlaisia aktivismin tukemisen tapoja soveltavat virkamiehet joutuvat perustelemaan toimintaansa. Nykyisessä hallintokulttuurissa esimerkiksi vastuun antamista asukkaille yhteiskäyttötilojen kehittämisessä ostoskeskuksiin ei vielä helposti mielletä vakavasti otettavaksi virkamiestoiminnaksi.

Valmiuksia vastata kyseenalaistuksiin parantaisivat selvät osoitukset uusien toimintatapojen merkityksestä ja vaikuttavuudesta. Tällaisina voisivat toimia ainakin tapausesimerkeillä havainnollistetut kuvaukset siitä, millaiset hallinnon ratkaisut ovat lisänneet ja millaiset vähentäneet kansalaisten toimintahalua ja mitä ratkaisuista on seurannut.

Tommi näkee hankkeen mahdollisuutena saada apua myös aluelähtöiseen toimintatapaan kuuluvan alueanalyysin kehittämiseen. Mitä asioita paikallisista yhteisöistä ja toimijoista on hyödyllistä kartoittaa ja miten, jotta syntyisi kokonaisymmärrystä alueen toimivuudesta ja siitä, millaisiin asioihin nuorisoasiainkeskuksen olisi tärkeä panostaa?

Hyviä kokemuksia on saatu käytännöstä, jossa nuorisoasiainkeskuksen työntekijät jalkautuvat alueille haastattelemaan nuoria. Viime vuonna haastateltiin näin yli tuhat nuorta. Tutkijat voisivat olla apuna kehittämässä alueanalyysin toteutusta ja käyttöä tällaisen haastatteluaineiston hyödyntämisen kannalta. Tästä jatkoimme toukokuussa keskustelua nuorisoasiainkeskuksen suunnittelija Pirjo Mattilan kanssa (linkki juttuun tulossa).

Pohdintoja toimijoista laitettiin alulle Kaupunkiaktivismi-hankkeen toukokuisessa työpajassa siitä näkökulmasta, miten erilaiset välittäjätahot voivat toimia linkkinä aktivistien, muiden kansalaisten ja hallinnon välillä. Alueanalyysiin voisi yhtenä näkökulmana sisällyttää erilaisten välittäjien ja välityskäytäntöjen tunnistamista. Alueanalyysin kehittäminen kokonaisuudessaan voisi olla yksi aihe, johon hankkeessa syksyksi suunniteltua avoimen datan käytön kehittämistä suunnattaisiin erityisesti.

*Hyvän tekemisen voi lukea osaksi ihmisen perustarpeita. Elämää tekee elämisen arvoiseksi se, että voi toteuttaa itseään omaa kyvykkyyttään hyödyntäen ja olla merkityksellinen muille. Tätä on kuvannut ainakin Frank Martela Valonöörit-kirjassaan (2015).

Kansalaisten ymmärtäminen keskiöön osallisuuden edistämisessä

Kuntalaiset keskiöön -projektin päätösseminaarissa 26.2.2015 tehtiin tilannekatsausta kuntalaisten osallisuuden ja kuntademokratian edistämistyöstä ja sen tulevaisuusnäkymistä.

Yksi kehityssuunta on osallistumista järjestävien viranhaltijoiden verkostoiminen. Kuntaliitto on rakentamassa avointa kuntademokratian toimijoiden verkostoa koko maan tasolla. Helsingin seudulla Helsingin osallisuus- ja neuvontayksikkö tuo viranhaltijoita yhteen alkajaisiksi uudenlaisessa Osallisuustori-tapahtumassa.

Valtakunnallisen verkoston toimintaa mietitään muun muassa vertaispalvelujen, vaikuttamisen ja uuden luomisen näkökulmista (kuva alla). Verkostoiminen voi olla yksi tapa luoda edellytyksiä innostumiselle paikallisessa kehittämisessä, osallisuuden ja demokratian kannalta ja myös yleisemmin.

Majoinen

Kuva Kaija Majoisen esityksestä.

Ihmisen innostuminen vaikkapa osallisuuden edistämiseen ei ole itsestään selvää, etenkään jos edistäminen näyttäytyy ensisijaisesti velvoittavana työtehtävänä.

Kansalaisten omaehtoinen toiminta taas ponnistaa keskeisesti omasta innostuneisuudesta. Moni puhuja toi esiin, että aidosti motivoituneet voivat saada paljon aikaan myös ilman erityisiä lisäresursseja. Heli Aallon esittelemässä Siun sote -hakkeessa sote-palvelujen kehittäminen edistyi vauhdilla, kun organisaatioista löytyi tahdon myötä jopa uskomatonta joustoa. Eikä hyviä tuloksia olisi syntynyt ilman vapaaehtoistoimijoiden merkittävää panosta ja yhteistä pyrkimystä voimavarojen yhdistämiseen.

Kuntalaisen tuomisessa kunnan toiminnassa keskiöön on monin paikoin jo edistytty, mutta helppoa se ei ole. Tätä havainnollisti muun muassa kokemus viranhaltijatyöpajoista: kun oikein yritetään miettiä asioita kuntalaislähtöisesti, näkökulma pysyy siinä noin kolme sekuntia, minkä jälkeen puhe kääntyy viranhaltijan tai organisaation näkökulmaan.

Toimivat konkreettiset ratkaisut osallisuuden edistämisessä voivat olla hyvin paikallisia. Jyväskylän Huhtasuolla yhteisöllisyys ja osallisuus saivat roimasti potkua siitä, kun kaupunki mahdollisti asukkaiden idean toteuttamisen: Huhtasuolle rakennettiin talkoovoimin laavu. Moinen ei olisi tullut kaupungille mieleenkään, kertoi esimerkkiä esitellyt Tytti Solankallio-Vahteri. Laavusta on tullut hyvin suosittu. Se on jo ”se paikka, jossa Jyväskylässä kuuluu näyttäytyä”!

Yksi Kaupunkiaktivismi-hankkeemme ajatuksista on, että hallinnon pyrkimyksiä myönteisen paikalliskehityksen ja kansalaisten osallisuuden edistämisessä voi auttaa syvempi ymmärrys aktivistisen toiminnan kehittymisestä ja innostuksesta sen taustalla. Kansalaisyhteiskunnan vertaispalvelu-, paikalliskehittämis- ja muut verkostot toimivat myös vertailukohteina ja idealähteinä motivoivan verkostotoiminnan kehittämiselle hallinnon sisällä.

Osallisuuden edistämisen yhtenä kompastuskivenä on esitetty, että resursointi helposti keskittyy osallistumisen järjestämiseen enemmän kuin osallisuutta edistävän kansalaisten toiminnan mahdollistamiseen. Voisiko kaupunkiaktivistien ja osallistumista kehittävien viranhaltijoiden välisiä kohtaamisia edistämällä syntyä oivalluksia entistä vaikuttavammista tavoista osallisuuden tukemiseen? Miten keskustelua resursoinnista olisi hyödyllistä käydä? Millaisia ratkaisuja kannattaisi koetella konkreettisilla kokeiluilla?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittaessa aktivistien kuunteleminen on avuksi.