Aktivismiopintopiirissä mietittiin somea kaupunkisuunnittelussa ja ideoitiin kurssitöitä

Piiri jatkaa vahvistumistaan ja linkittyy nyt Lahteenkin

Aktivismiopintopiiri on saanut vahvistuksekseen taas kaksi uutta jäsentä, Ilona Reiniharjun ja Maija Jokelan. Ilona, viestinnän ammattilainen Lahden kaupungilta, tekee nyt vuorotteluvapaalla viestintään liittyvää opinnäytetyötä Lahden ammattikorkeakouluun. Kiinnostuksena työssä on uuden itseorganisoitumiseen perustuvan kaupunkikulttuurin nousu ja erityisesti, miten kaupunki viestintätoimineen voisi edistää ja innostaa asukkaiden aktiivisuutta toimia.

Maija Jokela on aloittamassa Tampereen yliopistolla väitöstutkimusta nuorten kansalaisuudesta toimintana. Hän tarkastelee aktiivisia nuoria kahden erilaisen aktivismin virtauksen kautta: Vasemmisto-anarkistista liikehdintää talonvaltauksen ja uutta kaupunkiaktivismia Kallio-liikkeen kautta. Väitöstyö on osa hanketta ”Ethnography and Big Data on Youth Engagement, Participation, and Marginalization in 2010s Finland”. Hankkeessa ja väitöstyössä tuotetaan ymmärrystä siitä, mihin suuntaan suomalainen yhteiskunnallinen vaikuttaminen on kehittymässä. Onko nuorten aktivismeilla elintilaa suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa, jota nykyisellään luonnehtivat edustuksellisen demokratian kriisi ja osallistumisen polarisoituminen?

Somen rooli selväksi, kohti konkreettista toimintaohjelmaa

Opintopiirin kokoontumisessa 2.12.2015 Aalto-yliopiston jatko-opiskelija Pilvi Nummi kertoi väitöskirjatyönsä työsuunnitelmasta. Pilvin tutkimus käsittelee sosiaalisen median käyttöä kaupunkisuunnittelussa, erityisesti hallinnon käytäntöjen kehittämisen kannalta. Tavoitteena on selvittää, mikä rooli sosiaalisella medialla kaupunkisuunnittelussa (mahdollisesti) on tai voisi tulevaisuudessa olla. Toinen päätavoite on kehittää kaupunkisuunnittelua palvelevaa menetelmää sosiaalisen median sisältöjen analysointiin. Yhtenä tuloksena voisi syntyä somen käytön toimintaohjelma kaupunkisuunnittelussa sovellettavaksi.

Pilvin tutkimusta kehystäviä aihepiirejä ovat kaupunkiaktivismin ohella mm. smart city ja kulttuurisuunnittelu (cultural planning), joka perustuu kansalaislähtöiseen alhaalta ylös -ajatteluun ja alueen kulttuuristen voimavarojen kartoittamiseen monipuolisesti.

Pilvillä on virkatyönsä puolesta kokemusta kulttuurisuunnittelun soveltamisesta Sipoossa Nikkilän kulttuurikäytävä -hankkeessa. Hanke on kulttuurikartoituksen ja -suunnittelun menetelmillään (mm. karttakysely, työpajat, osallistava taide) herättänyt positiivista huomiota Suomessa ja kansainvälisestikin. Itseorganisoituva sosiaalisen media mahdollistaa tiedonhankinnan vieläkin kansalaislähtöisemmin. Voisiko esimerkiksi suunnittelualueen tilannekuvan laatimiseen jatkossa kuulua kulttuurisista voimavaroista kertova tiedon louhinta some-lähteistä hallinnon organisoiman kyselyn sijaan tai sen rinnalla? Mikä rooli aktivistien itse järjestämillä some-tiedonkeruilla voisi olla suunnitteluprosessin eri vaiheissa?

Aihe-ehdotukset Kaupunkiaktivismi-kurssille tervetulleita edelleen

Tapaamisessa myös jatkoimme edellisellä kerralla aloitettua mietintää Avoimen yliopiston tulevasta kaupunkiaktivismikurssista. Kurssilla opiskelijat tuottavat tietoa yhdessä aktivistien kanssa. Tarkoituksena on, että yhteistyö tuotoksineen palvelee niin opiskelijoita, aktivisteja kuin hallintoakin, sekä suoraan että myöhemmin Kaupunkiaktivismi-hankkeen muiden tulosten kautta.

Kurssityönä voi tarttua johonkin itseä kiinnostavaan aktivismiin, valitsemalla valmiiksi valmistelluista aiheista tai keksimällä oman. Ideoimme, että tekemällä oppimista voisivat olla esimerkiksi

  • osallistuminen kaupunkitapahtuman järjestämiseen
  • osallistumien kaupunkiviljely- tai muuhun paikalliskehittämishankkeeseen
  • haktivismi, esim. avointa dataa hyödyntävän sovelluksen kehittäminen tai olemassa olevan sovelluksen jatkotyöstö
  • oman aktivismi-idean toteuttaminen esim. Facebook-ryhmän perustamisen kautta
  • hallinnonkehittämisaktivismi, esim. tiedon ja ehdotusten kokoaminen aktivistien kanssa hallinnon toimien kehittämiseksi jonkin aktivismin helpottamisessa

Millaisiin aiheisiin opiskelijavoimia teistä kannattaisi suunnata? Ideoita valmisteltaviksi kurssitöiden aiheiksi ovat hyvin tervetulleita! Niitä voi kertoa tässä alla, Kaupunkiaktivismi-Facebook-ryhmässä tai kurssista vastaavalle Maaria Lingolle sähköpostitse, maaria.linko (at) helsinki.fi.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Aktivismiopintopiirissä mietittiin somea kaupunkisuunnittelussa ja ideoitiin kurssitöitä

  1. Paluuviite: Espoo suuntaa sosiaalisen median edelläkävijäksi | Kaupunkiaktivismi

  2. Paluuviite: Aktivismiopintopiirissä uusia jäseniä, yhteisöllisiä työtiloja ja someanalytiikkaa | Kaupunkiaktivismi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s