Some-data kaupunkisuunnittelun avuksi! Työpajassa koottiin suosituksia kaupungeille

Viitisenkymmentä aktiivia kokoontui 1.2.2017 työpajaan pohtimaan, miten kaupunkisuunnittelu voi mukautua ja hyödyntää muutosta, jossa kansalaisyhteiskunta toimii yhä enemmän sosiaalisessa mediassa. Miten somesta saatava data voi auttaa kaupunkisuunnittelijoita ei vain viestintäkanavana, vaan vuorovaikutuksen ja tiedon tuottamisen välineenä?

Järjestimme työpajan yhdessä Espoon kaupungin, Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen ja Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksella väitöstutkimustaan tekevän Pilvi Nummen kanssa.

Tuloksena kiteytyi muun muassa seuraavia suosituksia kaupunkiorganisaatioille:

• Viranhaltijoille varattava työaikaa somessa toimimiseen. Tämä tukee kaupunkilaisten luottamusta hallintoon, kun yhteydenpito virkamiesten kanssa helpottuu ja erityisesti jos viranhaltijat antavat ihmisinä hallinnolle kasvot.
• Viranhaltijoiden ei ole tarkoituksenmukaista käyttää aikaa työlääseen some-datan käsittelyyn vaan palvelua voidaan ostaa. Suunnittelun tiedon hankinta on yhteistyötä. Analytiikkayritys voi tuoda kaavoittajan pöydälle some-data-yhteenvetoja.
• Some-dataa tulee ottaa suunnittelun pohjatiedoksi.
• Somessa kaupungin hallintoa voisi edustaa ”kaupunkitalkkari” – viranhaltija tehtävänimikkeellä mutta omilla kasvoilla ja persoonana. Näin toimitaan jo esim. Lahdessa.
• Yhteistyö yhdistysten ja muiden aktiivien kanssa on myös keino aktivoida halutun some-datan tuottamista. Hallinto ja aktiivit voivat esimerkiksi sopia hauskasta tiedonkeruukampanjasta, jossa ihmisiä kannustetaan julkisemaan julkisia some-postauksia tietystä aiheesta.

Kaikki suositukset ja muut ajatukset työpajasta voi lukea koosteesta Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna – data-analyysit ja vuorovaikutus – kooste työpajasta 1.2.2017 (pdf).

Työpajatyöskentelyä pohjustettiin viidellä esityksellä:

• Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle, Helsingin yliopisto: Miten some voi palvella kaupunkisuunnittelua?
• Susa Eräranta, Espoon kaupunki: Some suunnittelijan arjessa – kokemuksia, vinkkejä ja kehittämistarpeita
• Mika Rantala, Espoon kaupunki: Mitä some antoi suunnittelutyöhön Tehtävä Leppävaarassa -hankkeessa?
• Pilvi Nummi, Aalto-yliopisto: Sosiaalinen media paikkamuistojen kartoituksessa ja
  esimerkkejä somen data-analyysista kaupunkisuunnittelussa Suomessa ja maailmalla
  
• Vuokko Heikinheimo, Helsingin yliopisto: Paikkatietoon perustuvat some-data-analyysit: Esimerkkejä ja mahdollisuuksia

Ryhmätöissä käsiteltiin neljää teemaa:

Espoon some-ohje: Alustukseksi Johanna Pellinen Espoon kaupungilta kertoi ohjeista, joilla Espoon kaupunki ohjeistaa työntekijöitään sosiaalisen median käytöstä. Ohjeet löytyvät sivun http://www.espoo.fi/some alalaidasta. Ryhmässä koottiin somen käyttöön liittyviä haasteita ja etsittiin ratkaisuja niihin.

Pyöräily ja liikkuminen: Espoon kaupungin Heini Peltosen vetämässä ryhmässä pohdittiin tarpeita ja kehittämisehdotuksia somen käyttöön kaupunkisuunnittelussa pyöräilyn ja yleisemmin liikkumisen tarkastelussa.

Tapiola: Pilvi Nummi Aalto-yliopistosta ja Vuokko Heikinheimo Helsingin yliopistosta vetivät työryhmän, jossa pohdittiin sosiaalisen median hyödyntämistä Tapiolan kontekstissa.

Kaupunkisuunnittelu: Espoon kaupungin Mervi Hokkasen vetämässä ryhmässä pohdittiin tarpeita ja kehittämisehdotuksia somen käyttöön kaavoituksen ja kaupunkitekniikan kontekstissa, mm. asumisen, rakentamisen, viherrakenteen ja kaupunkitilan suunnittelun kannalta.

Työpajassa osallistujat toivoivat, että tilaisuuksia keskustella some-datasta kaupunkisuunnittelusta tulee jatkossakin. Osallistujien pyynnöstä osallistujille jaettiin toistensa sähköpostiosoitteet jatkoyhteydenpitoa varten.

Jatkokeskustelun avuksi on myös perustettu Facebook-ryhmä SoMe & Kaupunkisuunnittelu. Ryhmässä voi avata keskusteluja ja siellä voidaan suunnitella tulevia tapaamisia yhdessä. Ryhmä on suljettu eli keskustelut näkyvät vain ryhmän jäsenille. Kaikki aiheesta kiinnostuneet, tervetuloa ryhmään mukaan!

 

 

 

Kaappaus lähiruokaverkostossa?

REKO-lähiruokarenkaissa kipinöi. Uusi tuottajajärjestö Farmarin markkinat ry valtaa renkaita ja muokkaa niitä omikseen hyödyntäen REKOn brändiä. Miten avoimen kansalaisruokaverkoston malli kestää ristiriitoja ja kuka päättää lähiruoan etiikasta?

REKO-renkaat ovat Suomen menestynein kansalaisruokaverkostojen malli, joka on noteerattu jo EU-tasolla. REKOn nimi tulee sanoista rejäl konsumption ja sen on kehittänyt tuottaja Thomas Snellman Pedersörestä ranskalaista esikuvaa soveltaen. Vuonna 2013 Pietarsaaresta alkanut toiminta on kasvanut nopeasti. Tällä hetkellä Suomen noin 130 REKO-ryhmässä on noin 180 000 jäsentä, joista pääkaupunkiseudulla noin 20 000. REKO-yhteisön isähahmona toimiva Snellman on arvioinut REKOjen liikevaihdoksi 30–40 miljoonaa euroa tänä vuonna.

REKO-renkaat toimivat paikallisina Facebook-ryhminä, joita perustavat ja ylläpitävät vapaaehtoistyönä joko yksittäiset tuottajat tai kuluttajat, tai usein molemmat. Ryhmässä lähialueen tuottajat ilmoittavat tuotteistaan julkaisukentässä ja kuluttajat tilaavat niitä kommenttikenttää käyttäen. Tuotteet noudetaan sovitusta paikasta sovittuun aikaan ja yleensä käteismaksuna maksaen.

Eettistä ruokaa, läheltä ja suoraan

REKO-toiminnan perusperiaatteita ovat tuottajan ja kuluttajan suora kohtaaminen (ei jälleenmyyntiä), lähiruoka, eettinen tuotantotapa, avoimuus ja läpinäkyvyys. REKO-toimintaa ohjaa Facebookissa ja toisinaan seminaareissa toimiva ylläpitäjien yhteisö ja siihen myös liittyy tutkimus- ja kehitystoimintaa (ks. esim. aitojamakuja.fi). Toimintatapa on verkostomainen eikä yhteisö ole perustanut yhdistystä tai muuta organisaatiota, vaikka siitä on toistuvasti keskusteltu.

REKO-toiminnan menestys pohjaa eettisesti ja pienimuotoisesti tuotetun lähiruoan kasvavaan kysyntään sekä Facebookin käyttöön alustana, jossa ”kaikki” jo ovat ja levittävät uusia ilmiöitä tehokkaasti. Toimintamalli on arjen innovaatio, joka versoo ihmeen onnistuneesti keskittyneen ruokakaupan ja kontrolloivan julkisvallan jättämissä rakosissa. Kuten Maa- ja metsätalousministeriön lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljanen kirjoittaa, REKO-toiminta luovii onnistuneesti tiukaksi moititun elintarvikelainsäädännön karikkoisilla vesillä.

Tuottajille REKO on tarjonnut uuden myyntikanavan tilanteessa, jossa maatalous on ollut ahdingossa ja turhautuneiden viljelijöiden traktorit vallanneet Senaatintorin. Kuluttajille REKO antaa väylän osallistua arjen ruokahuoltoon yhteisöllisyyttä luovassa avoimuuden, läpinäkyvyyden, reiluuden ja vastavuoroisuuden ilmapiirissä. Yhdessä näille molemmille on syntynyt ruokapiirien, maatilatorien ja pienten verkkokauppojen lisäksi mahdollisuus ohittaa keskittynyt ruokakauppa ja toimia yhdessä ilman välikäsiä molempia hyödyttäen.

Vertaistalous muuttaa markkinoita

REKO on menestyksekäs esimerkki siitä, miten internet ja sosiaalinen media mahdollistavat uusia yhteisöllisiä toimintatapoja uudistaen markkinoita ja parantaen arkielämän laatua. Tuottajat ovat lisää saaneet elintilaa Ässän ja Koon hallitsemalla kentällä, ja kuluttajat ovat valtaistuneet ottamaan uusia toimijarooleja osallistuvan kulutuksen ja jakamistalouden hengessä.

REKOn on havaittu jo ohjaavan paikallisesti markkinoita, kun tuottajat suuntaavat tarjontaansa sinne ja uutta tuotantoa perustetaan REKOjen pohjalle. Markkinamuutoksesta nousee myös uusia kasvukipuja, kun REKOn vetovoimaisuus on saanut osan tuottajista hakemaan merkittävämpää roolia REKOn luomilla markkinoilla. Tämä näkyi viime talvena Facebookissa kokoontuvassa REKO-yhteisössä lisääntyvänä keskusteluna siitä, miten selvät ja yhdenmukaisesti sovelletut säännöt toiminnalla on.

Etiikka ja sen tulkinnat

Joidenkin tuottajien ja myös kuluttajia edustavien ylläpitäjien mielestä sääntöjä ei ollut oikeastaan lainkaan, koska ryhmien ylläpitäjillä oli viime kädessä valta päättää niiden soveltamisesta, erityisesti koskien eettistä tuotantotapaa. Tämä aiheutti heidän mukaansa suuria ongelmia ja turhautumista tuottajille, jotka saatettiin hyväksyä yhteen REKOon mutta jättää pois toisesta. Miten tuottaja voi rakentaa liiketoimintaansa – ja siis elämäänsä – sellaisille muka reilusti toimiville markkinoille, joiden toimintaperiaatteet vaihtelevat tuottajan näkökulmasta satunnaisesti tai jopa pärstäkertoimella, he kysyivät.

Erityisesti ongelman näyttivät kohtaavan munantuottajat, joiden kohdalla jotkut renkaat hyväksyivät jopa häkkikanaloita kun toiset edellyttivät luomumunia. Ryhmien vapaaehtoisten ylläpitäjien epäkiitollisena roolina oli taiteilla eettisen tuotannon, lähiruoan, pysyvien tuottajasuhteiden ja kuluttajien kysynnän määrittämissä raameissa etsien mielestään järkevimpiä ja toimivimpia ratkaisuja omissa paikallisissa oloissaan. Kananmunat ovat REKOissa usein jonkinmoinen sisäänheittotuote.

Keskustelun ja siihen pohjanneen selvityksen – vain muutamissa REKOissa havaittiin ongelmia – seurauksena yhteisö päätti olla muuttamatta toimintaperiaatteitaan mukaan lukien ylläpitäjien oma harkinta niiden noudattamisesta. Kiistojen taustalla pysytellyt Snellman on tukenut linjaa korostaen REKOn kiinnittymistä paikallisesti vaihteleviin oloihin.

Sääntöjä liikaa vai liian vähän?

Toisaalta REKOja on moitittu liiallisesta sääntelystä koskien ylimääräisten eli tilaamattomien tuotteiden (heräteostokset) myyntiä ja muun kuin ruoan myyntiä. Molemmat ovat olleet pitkään REKOn harmaata aluetta sikäli, että ne eivät kuulu REKOon mutta joissakin renkaissa niitä pienissä määrissä sallitaan.

Ongelmallisina niitä on pidetty siksi, että REKOn toiminnan idea on olla etukäteistilattua ruoan suorakauppaa eikä yleisempää torikauppaa, koska sitä säännellään vahvemmin. Pelkona on ollut, että sekä elintarvikeviranomainen että kaupungit ja kunnat ryhtyvät syynäämään REKO-jakeluja torimyyntiä koskevien pykäliensä mukaan.

Porissa kiista meni niin pitkälle, että siellä perustettiin keväällä uusi Rehdin kaupan Reko Pori -ryhmä kilpailemaan Suomen suurimman lähiruokarenkaan, REKO Porin kanssa (n. 9 000 jäsentä). Myös muualla maassa nähtiin joitakin uusia tuottajavetoisia ryhmiä, jotka näyttivät toimivan erillään REKOja ohjaavasta yhteisöstä mutta sen mainetta hyväksikäyttäen. Astetta isompi liike kuitenkin tehtiin tiukempia sääntöjä hakeneen porukan piirissä, kun perustettiin uusi tuottajien järjestö Farmarin Markkinat ry.

Irtiotto ja valtausliikkeitä

Uuden yhdistyksen nokkamies on Mikko Välttilä, joka on REKO-yhteisön pitkäaikainen aktiviinen jäsen ja menestyksekkäästä MunaEggsPress-palvelusta tunnettu munantuottaja. Välttilä oli ajanut REKO-yhteisössä jo pitkään tarkempia ja yhdenmukaisempia eettisiä sääntöjä. Farmarin Markkinat ry lähti kesäkuun alussa muuttamaan joitakin Uudenmaan REKO-renkaita omien sääntöjensä mukaisiksi. Ryhmät ovat vaihtaneet nimeä mutta säilyttäneet REKO-sanan sen osana. Samalla ryhmien ylläpitäjiä on joidenkin tietojen mukaan vaihdettu ja muutosta koskevaa keskustelua moderoitu pois ryhmien palstoilta.

Yhdistys on jo aiemmin keväällä hakenut patentti- ja rekisterihallitukselta tavaramerkkiä REKO-nimelle, mikä on tulkittu pyrkimykseksi kaapata REKO-brändi, vaikka Välttilä kirjoittaa aikomuksena olleen ”ojentaa se valtakunnalliselle REKO-yhdistykselle huomenlahjana”. Vallattujen renkaiden tilalle on perustettu uusia ryhmiä ja REKO-yhteisössä on ihmetelty hämmentyneinä, mistä on kyse ja miten REKO-renkaat voivat luovuttaa päätösvallan toiminnastaan Farmarin Markkinat ry:lle.

REKO-yhteisön ydinryhmä Snellman mukaan lukien on reagoinut syyttämällä Farmarin Markkinoita REKO-renkaiden valtauksesta. Farmarin Markkinoiden puheenjohtaja Välttilä on kirjoittanut blogi-kirjoituksen Uudessa Suomessa. Tilanteen tulehtuneisuudesta kertoo se, että Uusi Suomi on sulkenut blogin kommentoinnin.

Välttilän kirjoituksen kautta voi tarkastella sitä, mistä ristivedossa lopulta on kyse ja mitä se kertoo kansalaisruokaverkostojen – ja yleisemmin vertaistalouden – haasteista ja mahdollisuuksista luoda kestäviä toimintamalleja.

Verkosto vai järjestö?

Välttilän mielestä sinänsä hieno REKO on ”sössitty” neljällä ”valuvirheellä”, jotka ovat nimisuojan puute, sääntöjen puute, organisaation puute ja sääntöjen kirjoittajan puute. Näiden takia REKOt toimivat epäyhtenäisesti siinä asiassa, joka hänen mukaansa on REKO-suoramyynnissä tärkeintä eli eettisen tuotantotavan suhteen. Ryhmien ylläpitäjien tulkinnat eettisyydestä vaihtelevat, jolloin Välttilän mukaan

”Sekasotku on valmis ja kun ei ole instanssia joka tämän asian selvittää, vyyhti vain kasvaa. Ja sitten tämän kaiken keskellä ovat kuluttajat, tuottajat ja REKO-ryhmien ylläpitäjät. Kuluttajalle ei ole olemassa selvää lupausta siitä, minkälaisin arvoin tuotettua ruokaa hän REKOsta ostaa, Tuottajalle ei ole olemassa selvää lupausta siitä, että tietynlainen tuotantotapa oikeuttaa hänet myymään tuotteitaan ja ylläpitäjille on sälytetty valta ja vastuu kaikesta tästä.”

Välttilän mielestä REKO on siis hyvä idea eettisen tuotannon edistämiseksi mutta idea ei toteudu johtuen toiminnan verkostomaisesta luonteesta ilman lailliseksi toimijaksi järjestäytynyttä johtoa ja sen ylläpitämää organisaatiota, joka toimintaa valvoo ja ohjaa. REKOn olemassa olevia toimintaperiaatteita hän ei pidä varsinaisina sääntöinä, koska niillä ei ole yksilöityä kirjoittajatahoa joka kontrolloisi niiden oikeaa soveltamista.

Tässä ollaan kiinnostavalla tavalla niiden uusien kansalaisyhteiskunnan organisoitumisen tapojen äärellä, joita tutkimushankkeessamme tutkitaan.

Verkostotalous ja neljäs sektori

Internetin ja sosiaalisen median tuomasta verkostomaisesta toiminnasta on aiemmin keskusteltu politiikan, kansalaisvaikuttamisen ja viranomaistoiminnan näkökulmista. Politiikassa on keskusteltu esimerkiksi globalisaatioliikkeiden ja arabikevään yhteydessä somen kyvystä järjestää mielenosoituksia, vastarintaa ja jopa vallankumouksia ilman johtoa ja organisaatiota. Kaupunkien viranomaiset taas seuraavat nyreissään Kaljakellunnan kaltaisia tapahtumia, joilla ei ole järjestäjää eikä siksi myöskään vastuutettavaa tahoa siivoamaan jälkiä tai edes keskustelemaan mahdollisista häiriöistä.

Internet mahdollistaa uusia verkostoja ja niiden toimintoja, jotka syntyvät ja toimivat järjestöjen ulkopuolella etenkin sosiaalisen median kautta ja IT-sovellusten avulla. Olemme hankkeessamme nimenneet nämä yhteiskunnan neljänneksi sektoriksi tehdäksemme ilmiötä tunnistettavaksi sekä käsitelläksemme uuden kansalaistoiminnan suhteita muuhun yhteiskuntaan; ensimmäiseen eli elinkeinoelämään, toiseen eli julkisvaltaan ja kolmanteen sektoriin eli kansalaisjärjestökenttään.

Osa kasvavan neljännen sektorin toiminnasta on taloudellista, kuten ruokapiirit, kimppakyytipalvelut, kierrätysryhmät, joukkorahoitus, Ravintolapäivän ja Siivouspäivän tapahtumat sekä lainaus- ja vuokrauspalvelut, ja siis myös REKO-renkaat. Näistä käytetään yleensä nimitystä jakamistalous, vertaistalous tai osallistuva kulutus. Niissä kansalaiset muuttuvat kuluttajista myyjiksi, markkinoijiksi, torikauppiaiksi, ravintolanpitäjiksi, palveluntarjoajiksi, palvelumuotoilijoiksi, vuokranantajiksi ja rahoittajiksi.

REKO näyttää suuntaa

Nähdäkseni Välttilän näkemien ongelmien juuri on siinä, että kansalaiset itse verkostoon hajautuneina paikallisina toimijoina ja sellaisiksi valtaistuneina yksilöinä toimivat ja tekevät päätöksiä ilman keskusjohdon ohjausta. Hänellä on siihen kokemuspohjaisia perusteita, koska hän on ollut keskeinen toimija, keskustelija ja organisaattori lähiruoan suoramyynnissä ja REKO-toiminnassa.

Ongelmia ja niistä kärsiviä tuottajia epäilemättä on eikä REKO-verkosto niitä kaikkia tehokkaasti ratko, koska päätösvalta on hajautettu. Mielikuva REKOsta, REKO-brändi kehittyy kaikkien toimijoidensa kautta ilman hierarkkista ohjausta, jolloin REKOn eettinen ja muu lupaus pysyy epätarkkana.

REKO todella on radikaali veto toimia toisin. Kumpi lopulta voittaa, uuden ajan vertaisverkostomalli vai perinteinen järjestömalli? Onko verkosto-REKO hetken hupia ja katoavaa pop-up-kulttuuria, kuten kansalaisaktivismin epäilijät ajattelevat? Vai onko REKO esikuva neljännen sektorin verkostotaloudelle, joka alkaa kilpailla vakavasti hierarkkisen yritystalouden kanssa?

Verkosto muuntelee teemaansa

Tällä hetkellä verkosto on vähintään moraalisesti voitolla. Farmarin Markkinat ry teki Välttilän itsensäkin mielestä onnettoman liikkeen säilyttäessään REKO-sanan ryhmiensä nimissä. Keskustelun rajoittaminen ja erimielisten häätäminen taas antaa aggressiivisen kuvan. Näillä konsteilla on hankala edistää eettisempää tuotantoa ja reilumpaa toimintaa. Se voi onnistua hierarkkisessa organisaatiossa mutta ei vertaistoimintaan oppineessa yhteisössä. Farmareista tuli kaappareita.

Eikä eettinen oikeaoppisuus näytä edes olevan päällimmäisenä lähiruoan kuluttajien mielessä. Johan Grotell-Estevesin Hankenissa tekemän tuoreen opinnäytteen mukaan REKOssa kuluttajia motivoivat eniten sosiaalinen tapahtuma, paikallisten tuottajien tukeminen ja laadukkaat tuotteet. Kuohunnan keskellä tuhannet kuluttajat ja tuottajat ovat jatkaneet hyvää tekevän ruoan ostamista ja myymistä niin kuin ennenkin.

Lopulta Farmarin Markkinat lienee tekemässä itse sitä, mitä se halusi vastustaa. Lähiruokarenkaat saavat yhdistysvetoisesta ja eettisesti valvotusta toimintamallista yhden paikallisen muunnelman lisää.

 

Kallion kulttuuriverkosto ruokkii tapahtuma-aktivismia ja tuo toimijoita yhteen

Jos listataan kaupunkiaktivismeistaan kuuluja kaupunginosia, mukana on ainakin Helsingin Kallio. Tätä mainetta on osaltaan pitkään rakentanut Kallion kulttuuriverkosto ry kaupunkitapahtumillaan. Kävimme 1.12.2015 paikan päällä Karhupuiston kupeessa tapaamassa Kallion kulttuuriverkoston puheenjohtajaa Saara Vanhalaa.

Kallion kulttuuriverkoston tavoitteena on yhteistyön lisääminen monipuolisen kaupunkikulttuurin vahvistamiseksi. Verkosto järjestää tapahtumia itse ja luo puitteita tapahtuma-aktivismille. Matkailijaryhmät ja muut kiinnostuneet voivat myös tilata verkostolta opastetun Kallio-kävelyn.

Kulttuuriviikot kutsuvat toteuttamaan tapahtumaideoita

Verkosto tunnetaan erityisesti kulttuuriviikoistaan eli keväisestä Kallio Kukkii -festivaalista (kuva 1) ja sen syksyisestä vastineesta, Kallio Kipinöi -festivaalista. Kallio Kukkii -festivaalin laittoi alulle Kallion kulttuuriverkoston edeltäjä, silloisen Lila ry:n tapahtumaryhmä noin 25 vuotta sitten. Verkoston väki on sittemmin vaihtunut nuoremmaksi.

Kulttuuriviikkojen ohjelma koostuu itsenäisistä ohjelmanumeroista, joita voi järjestää kuka vain. Kulttuuriverkoston yksi keino toimijoiden kohtaamisen edistämisessä on kutsua kunkin festivaalin ohjelmanumeroiden järjestäjät vapaaehtoiseen suunnittelu- ja verkostoitumistilaisuuteen ennen festivaalia.

Verkosto myös auttaa osaltaan järjestäjien ja hallinnon kanssakäymistä neuvomalla järjestäjiä tarvittaessa lupien, ilmoitusten ja muiden järjestelyjen hoitamisessa. Vastuu järjestelyistä on kuitenkin järjestäjillä itsellään. Verkoston rooli välittäjänä on siten kevyempi kuin esimerkiksi välittäjäyhdistys Hukkatila ry:llä monissa tapahtumissa, joissa Hukkatila on hoitanut luvat ja muut järjestelyt ohjelmanumeroita järjestävien kaupunkilaisten puolesta.

Kuva 1. Kallion kesä alkaa Kallio kukkii -festivaalilla.

Ympyrätalon kioskeista olisi moneksi

Yksi Kallion kansalaislähtöisistä kehittämisprosesseista on Ympyrätalon ympäristön uudistaminen. Kulttuuriverkoston yhdessä Siltasaari-seuran kanssa aloittamassa hankkeessa halutaan herättää aikanaan drive-in-pankkeina käytetyt kioskit (kuva 2) uuteen eloon.

Ympyrätalon ympäristöä hallinnoiva vakuutusyhtiö Varma on pitänyt kioskien kunnostamista kannattamattomana. Saara arvelee, että yhtiö saattaa kuitenkin vielä lähteä mukaan.

Kioskit on suojeltu asemakaavalla, mutta hankkeessa on arvioitu, että ne voisivat palvella kaupunkielämää nykyistä paremmin suojelutavoitteen kärsimättäkin. Ideointiin on saatu avuksi muotoilun opiskelijoita, jotka ovat suunnitelleet kioskeille uusia käyttökonsepteja. Saaran mukaan kunnostettuihin kioskeihin riittäisi tulijoita, mm. taiteilijoita ja kahvilayrittäjiä.

Kuva 2. Ympyrätalon kioskeihin on ideoitu mm. pyörävuokraamoa, kahviloita ja taiteilutiloja.

Kioskit voisivat lähentää Kallion toimijoita

Kallion kolme suhteellisen vakiintunutta kansalaistoimijaa, Kulttuuriverkosto, Kallio-liike ja Kallio-Seura, eivät perinteisesti ole vetäneet yhtä köyttä. Keskustelun herättäminen ympyrätalon ympäristön kehittämisestä on ollut Kulttuuriverkostolle yksi tapa pyrkiä tuomaan myös näitä toimijoita paremmin vuoropuheluun keskenään. Kehittämisestä syksyn 2015 Kallio Kipinöi -festivaaleilla järjestetty keskustelutilaisuus onnistuikin Saaran mukaan hyvässä hengessä ilman jännitteitä.

Aiemmin Kulttuuriverkoston jotkut vanhemmat, nyt jo pois jääneet jäsenet kokivat, että Kallio-liike astuu tapahtumia järjestäessään liiaksi Kulttuuriverkoston tontille ja uhkaa viedä rahoitukset. Kallio-liike on halunnut profiloitua proaktiiviseksi ja erottautua Kallio-Seurasta, joka on näyttäytynyt monille perinteisenä usein reaktiivisena asukasyhdistyksenä. Kallio-liike sai alkunsa, kun Kallio-Seura vastusti Hurstin leipäjonoa ja perustaja-aktivistit tarttuivat toimeen tehdäkseen selväksi, että eivät kaikki Kalliossa jonoa vastusta.

Kulttuuriverkosto on ollut Kallio-liikkeen ja Kallio-Seuran välissä neutraalimpi toimija. Verkosto on monien tuntemana ja monessa mukana olevana saanut toisinaan ottaa vastaan valituksia, jotka olisivat kuuluneet muille. Tapaamisajankohtanamme Saara ja muut odottivat mielenkiinnolla, millaisia reaktioita seuraa pop-up-tapahtumana ilman varsinaista järjestäjää toteutettavasta Karhupuiston joulutorista.

Avustusten ja yhdistysten aikataulut eivät aina kohtaa

Saara pitää hyvänä, että Helsingin kaupunki on yhtenäistänyt avustustenjakoaan kansalaistoimijoille. Asukasosallisuuden avustustenjako on vuodesta 2017 alkaen keskitetty kaupunginhallitukselle, kun aiemmin näitä avustuksia jakoi viisi eri tahoa. Hakijoina voivat olla niin yhdistykset kuin rekisteröitymättömätkin toimijat (kuva 3).

 
Kuva 3. Helsingin kaupungin avustukset asukasosallisuuden tukemiseen avustuskuulutuksessa 2.12.2015.

Asukasosallisuusavustuksissa on Kallion Kulttuuriverkoston ja monen muun yhdistyksen kannalta ongelmallista, että hakemukset vuoden 2017 toimintaan pitää jättää jo edellisen vuoden toukokuun alussa. Kun yhdistyksen hallitus valitaan keväisin, avustusta hakeva hallitus on tällöin eri kuin se, jonka kaudelle hankkeen toteutus pääasiassa ajoittuisi.

Käytännöt vaihtelevat avustuksittain. Kaupunkikulttuuriavustusta voi hakea ympäri vuoden, samoin nuorisoasiainkeskuksen pientä (alle 3000 €) projektiavustusta, joka tosin ei juuri ole Kulttuuriverkoston ulottuvilla.

Ajatuksia jatkoon

Ideoimme tapaamisessa, että Kallion Kulttuuriverkosto ja Kaupunkiaktivismi-hanke voisivat yhdessä tuoda Kallion toimijoita yhteen uudessa työpajassa ympyrätalon ympäristön kehittämisestä. Ohjelma suunniteltaisiin avainhenkilöiden ohjelma eri osapuolia palvelevaksi. Kaupunkiaktivismi-hanke voisi esimerkiksi taustoittaa keskustelua ympyrätalon ympäristön kehittämiseen kytkeytyvillä havainnoillaan, ja konkreettisten kehittämisaskelien käsittely voisi olla samalla Kaupunkiaktivismi-hankkeen lopputulosten työstämistä.

Kaupunkiaktivismi-hankkeen keskusteluissa on puhututtanut alueellinen tasapuolisuus osallisuuden ja aktivismien tukemisen kriteerinä. Myös Helsingin asukasosallisuusavustusten jaossa tavoitellaan alueellista tasapainoa, jonka edistämiseksi tukea voidaan ”priorisoida alueille, joissa toimintaa on ennestään vähemmän tai joiden katsotaan siitä eniten hyötyvän”. Tätä puoltaa halu välttää tukien kasautumista.

Jos osallisuutta edistettäessä halutaan samalla saada ihmisten voimavarat palvelemaan yhteisöjä mahdollisimman hyvin*, aktiivisuuden kuitenkin pitäisi olla heille houkuttavaa alueesta ja aiemmasta aktiivisuudesta riippumatta. Millainen olisi tukijärjestelmä, joka auttaisi rahoituksen hankkimista kenen tahansa lupaavalle yhteisöjä palvelevalle idealle, vaikka kaupungin omat avustukset eivät kaikille riitäkään? Mikä saisi kaupunkilaiset myös kokemaan kaupunkiorganisaation kaikenlaista rakentavaa aktivismia tukevana?

*”Osallisuuden käsitettä on kyettävä laajentamaan demokratiasta eli päätöksenteon legitimiteetistä ihmisten osaamisen, ideoiden ja kapasiteetin valjastamiseen yhteisen hyvän eli koko yhteisön parhaaksi. —  On silkkaa voimavarojen haaskausta, elleivät kaupungit kykene niitä hyödyntämään.”
– Pekka Sauri (2015): Julkishallinto ja sosiaalinen media

 

Metropolitutkimusseminaarissa ruodittiin jakamistaloutta ja sen tutkimusta

Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelman (KatuMetro) vuoden 2015 metropolitutkimusseminaari järjestettiin Vantaan kaupungintalolla 25.11.2015 teemalla Jakamistalous, kaupunkiaktivismi ja kaupunkilaiset. Keskustelua alustivat
ohjelman tätä aihepiiriä käsittelevät hankkeet. Esitysdiat ovat metropolitutkimusseminaarien sivulla.

Haaga-Helia ja Arcada auttavat kaupunkeja toimimaan jakamistalouden kanssa

Tuija Toivola esitteli Haaga-Helian hanketta, joka auttaa Helsinkiä, Espoota ja Vantaata kehittymään jakamistalouden edelläkävijöiksi. Hankkeessa on mm. kartoitettu lupaavia käytäntöjä Sharing cities -verkoston kaupungeista ja ideoitu jakamistalouden kehittämistä työpajoissa pääkaupunkiseudun toimijoiden kanssa. Tuloksena syntyy vuonna 2016 mm. jakamistalouden käsikirja.

Mats Nylundin esittelemässä Arcadan hankkeessa tuotetaan ymmärrystä jakamistaloudesta yhteiskunnan muuttajana sekä siitä, miten julkisen vallan tulisi jakamistalouteen suhtautua. Ihmisten suhtautumista jakamistalouteen on selvitetty kyselyillä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Lahdessa. Jakamistaloutta hankkeessa on hahmotettu mm. kehittämällä jakamistalouden palvelujen luokittelua tähän tapaan:

Globaalit: AirBnB,Uber, Couchsurfing

Kauppapaikat: Tori.fi, Huuto.net, (E-Bay)

Yhteisövetoiset: NappiNaapuri, Stadinaikapankki, Ravintolapäivä, Siivouspäivä,  Saunapäivä, kimppakyyti.fi

Liiketoiminta: PiggyBaggy, Sharetribe, Ratti.fi, Swap.com, City Car Club, HBB

Facebook: KallionSafkatkiertoon, Haagakierrättää, Töölökierrättää, Vuokra-asunnotHelsinki

Kaupunki: Kutsuplus, kirjasto (laajennettu kirjastotoiminta), Helsinki Region infoshare, Kierrätyskeskus

Rajatapaukset: Nearhood, Digiapuri,Split Finland, REKO-renkaat, Wolt, Foodora

 

Tekemistä Kaupunkiaktivismi-hankkeelle

Kolmantena hankkeena esittäytyi Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -hankkeemme. Keskustelussa ehdotettiin, että hankkeessa käytettyjä käsitteitä sidottaisiin muihin samoista aihepiireistä puhuttaessa käytettyihin käsitteisiin. Täsmentämistä kaipaa ainakin käsitteiden neljäs sektori ja kaupunkiaktivismi suhde vapaaehtoistoiminnan käsitteeseen. Toivottiin myös kuvauksia tavoista, joilla hallinnon tahot ovat toimineet aktivismien suhteen. Hankkeessa ideoituun aktivismitietopankkiin voisi koota kuvauksia Suomessa jo sovelletusta toimintatavoista ja ehdotuksia kokeilemisen arvoisiksi uusiksi tavoiksi.

Espoon tutkimuspäällikkö Teuvo Savikko korosti, että aktivistien neljännen sektorin kanssa toimiessaan kaupungeille on tärkeää pitää vastuu itsellä. Eri kaupungeissa on myös erilainen kansalaistoimijapohja. Espoossa tärkeä on Espoon järjestöjen yhteisö. Tilojen näkökulmasta katsottuna uutta Espoossa on eri julkisia palveluja yhteen kokoava Matinkylän palvelutori sekä 6Aika-hankkeena toteutettava, kaupunkien kaikille avaama tilavarausjärjestelmä, joka Helsingissä on koekäytössä.

Paikalla ollut keksijöiden ammattikunnan edustaja ehdotti, että jakamistaloutta, aktivismeja ja toimintatapojen kehittämisen mietintään otettaisiin keksijöitä mukaan. Mainio ajatus! Myös Suomen Keksijäin keskusliitto kuulostaa erinomaisen hyödylliseltä yhteistyökumppanilta: Liiton tavoitteena on ”kannustaa toiminnallaan kansalaisia luovuutensa käyttöön ja vaikuttaa yhteiskuntaan siten, että ideat ja keksinnöt saadaan tehokkaasti käyttöön keksijöiden omaksi ja yhteiseksi hyödyksi”.

Kaupunkiaktivismi-hankkeessa halutaan myös pohtia sosiaalisen jakamistalouden ajatusta. Jakamistaloutta on kritisoitu sanomalla, että se on keskiluokan keino kuluttaa entistäkin enemmän. Kun jakamistalouden eettinen ponnin on resurssien jakaminen tarvitsevien kesken, olisi mielekästä yrittää ohjata kehitystä siihen suuntaan, että siitä hyötyisivät eniten vähävaraiset. Jakamistalous on kehittynyt pisimmälle Pohjois-Amerikassa. Mikä voisi olla pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan jakamistalousmalli ja voisiko sitä kehittää esimerkiksi Vantaalla? Vantaalla toimii Yhteinen pöytä -projekti, joka luo verkostoa ja mallia yhteisölliselle ruoka-aputoiminnalle ja hävikkiruoan keskitetymmälle jakelulle.

Ideat muovautuvat, kopioituvat ja pulpahtelevat yli rajojen

Keskustelussa pohdittiin, että monilla aktivistien ja kaupunkien toimintaideoilla on tavalla tai toisella juuria ulkomailla. Suomessa vauhdikkaasti levinneen REKO-lähiruokamallin idea on lähtöisin Ranskasta, Hoffice-työtilamalli tulee Ruotsista ja aikapankit on perustettu osaksi jo ennestään laajaa aikapankkien verkostoa. Helsinki Region Infoshare on kehitelty Suomessa, mutta suunnitelma siitä sai alkunsa Helsingin kaupungin edustajan ulkomailla käymistä keskusteluista. Mitä seuraavaksi tuodaan muualta? Meillä vielä puhutaan palvelujen jalkauttamisesta, kun Kööpenhaminassa kaupungin palvelut tuodaan polkupyörällä kadulle.

Toisaalta samoja tai samantyyppisiä ideoita keksivät eri ihmiset eri aikoina ja eri paikoissa uudestaan. Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmä on keksitty Helsingissä silloin vielä tietämättä, että vastaavan ryhmän keksivät paikalliset kaupunkisuunnitteluaktivistit myös Tukholmassa. Nykyistä jo globaalia Ravintolapäivää vastaavaa tapahtumaa on kyselymme* mukaan ehdotettu Helsingissä 1990-luvulla, mutta silloin se torpattiin ”ennenkuulumattomana röyhkeytenä”. Helsingin Kumpulassa on yhteisaterioitu jo ennen Ravintolapäivää tai Illallista taivaan alla.

Aktivismin ja jakamistalouden tukemisessa kaupungeilla voi olla roolia hyvien ideoiden ja toimintatapojen levittämisessä, ainakin sellaisten, joissa kaupungin työntekijät ovat mukana. Esimerkiksi Helsingissä laaditaan toimintasuunnitelmaa palkitun Naapuruuspiirin levittämiseen yhä uusiin naapurustoihin. Toinen toimintatapa ovat eri kaupunkien liikunta- ja kulttuurikaverit.

Yhteisvoimin kohti konkreettisia lopputuloksia

Esittäytyneet kolme hanketta yhdistävät keväällä 2016 voimiaan ainakin jakamistalouteen sopivien verotuskäytäntöjen selvittämisessä. KatuMetron nykyisen ohjelmakauden (2015–2016) päätteeksi on luvassa koottuja tuloksia siitä ja koko muustakin työstä – mahdollisimman konkreettisia evästyksiä siitä, mihin keinoihin kaupunkien ja valtion kannattaa jakamistalouden edistämisessä panostaa. Keskustelu jatkuu matkan varrella mm. Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan ja toivottavasti monen muunkin kanssa – tervetuloa mukaan jakamaan ajatuksia myös Kaupunkiaktivismi-Facebook-ryhmässä!

*Keväällä 2015 toteuttamamme aktivismien ilmiantokysely.

Yhteisöllisiä kohtaamispaikkoja Lahteen – ruokapiiri ja Malskin kehittäjät edelläkävijöinä

Lahden vierailullamme 28.4.2015 pääsimme tapaamaan kaupungin edustajien ja ympäristömummojen lisäksi Lahden ruokapiiri ry:n puheenjohtaja Sanna Virtaa ja eri toimijoiden kohtaamisia edistävien tilojen kehittäjiä, Juhani Vainiota ja Juhani Bomania.

Juhani Vainio toimii yhtenä isäntänä co-working-tila co/Malskissa, jossa kokoonnuimme. Hän on vastannut projektipäällikkönä tulevan yritys- ja kulttuurikeskus Malskin tilakonseptien kehittämisestä ja toimii koordinaattorina Lahden luovan talouden ja toiminnan kehittämisyhdistys Luovat ry:ssä. Juhani Boman on Malskin suunnittelusta vastaava arkkitehti.

Valoisa kokoontumispaikkamme co/Malski taipuu moneen, kokouksista tapahtumien ja näyttelyjen järjestämiseen. Tarjolla on vuokrattavia työ- ja yhteistyöpisteitä ja kopiointi- ja kahvilapalveluja.

Ruokapiiri ratkaisi aktiivisuushaasteen, mutta toiminta riutuu kunnon tilan puuttuessa

Lahden aktiivinen ruokapiiri oli yksi ensimmäisistä asioista, johon hankekumppanimme Lahden kaupungilta kehottivat meitä tutustumaan keskustellessamme heidän kanssaan ensimmäistä kertaa kaupunkiaktivismista Lahdessa. Ruokapiirin aktiivisuus on kansalaisaktivistien tietoisten valintojen tulosta. Toiminnan tähänastinen tarina on omanlaisensa esimerkki aktivismin mutkan kautta menestykseen kulkeneesta elinkaaresta.

Ruokapiirin toiminta Lahdessa aloitettiin ajatuksella, että kaikki piirin jäsenet osallistuvat talkootyöhön kuten kassien pakkaamiseen. Lahden seudun luomuruokapiirin nimellä käynnistyneeseen yhteisöön tuli mukaan satoja jäseniä. Kuten yhteisöissä usein, vapaaehtoistyöhön heistä osallistuivat lopulta kuitenkin vain harvat. Kun suuren piirin pyörittäminen alkoi käydä aktiiveille rankaksi, he lakkauttivat piirin ja perustivat tilalle uuden, johon jäseneksi otettiin vain talkootyötä oikeasti tekevät.

Uudessa Lahden ruokapiirissä jäsenmäärä kutistui näin noin neljäsosaan, mutta samalla myös talkootyön määrä henkilöä kohti ja riski aktiivien uupumisesta pienenivät huomattavasti. Toiminta ehti jatkua menestyksellä noin puoli vuotta. Alkuvuonna 2015 törmättiin tilaongelmaan, kun jakelutila menetettiin vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi. Väliaikaiseksi jakelutilaksi järjestyi Liipolan lähiössä sijaitseva Liipolan seurakuntakodin varasto. Vaikka varasto on Liipolassa ostoskeskuksen tuntumassa, sijainti on niin syrjäinen, ettei ruokapiirin toiminta pääsisi palvelemaan yhteisöä siten kuin sen olisi tarkoitus.

Ruokapiiri tarvitsee kotipesän siellä, missä ihmiset liikkuvat

Keskeisellä paikalla muiden palvelujen luona sijaitessaan jakelupiste mahdollistaisi ruokapiirin toiminnan avautumisen näkyvästi muillekin kuin ruokapiiriin jo kuuluville. Esimerkiksi ostoskeskuksessa jakelupiste voisi helposti lisätä ihmisten kohtaamisia ja jopa paikan muodostumista pysyvämminkin yhteisölliseksi tapaamispaikaksi. Näin toimii Helsingissä Laajasalon ostoskeskuksessa sijaitseva Saaremme-ruokaosuuskunnan jakelutila, joka on samalla kaikille avoin puoti ja kahvila. Herttoniemen ruokapiiri taas toimii vuokralaisena kirjaston lehtisalissa.

Sijainti suosittujen arkireittien varrella helpottaisi toiminnan laajentamista, kun jakelun näkyvyys lisäisi ihmisten tietoisuutta ruokapiirin olemassaolosta ja voisi herättää kiinnostuksen tulla mukaan. Syrjäiseen varastotilaan poikkeavat tuskin muut kuin ne, jotka toiminnasta jo tietävät. Etäinen sijainti lisää matkustustarvetta ja karsii piiristä niitä, joille helppo saavutettavuus on kynnyskysymys.

Yrityksen ja kansalaislähtöisen ruokahuollon kumppanuus – maatilatori Lahdessa tiennäyttäjäksi?

Pohdimme, että Lahdessa hyvä yhteistyömalli voisi syntyä jakelupisteen tuomisesta esimerkiksi Lahdessa keskustan Trio-kauppakeskuksessa sijaitsevan Benjamin Maatilatorin yhteyteen. Ruokapiiriläiset muodostaisivat maatilatorin kanta-asiakaskunnan, kun he tilauksiaan noutaessaan helposti ostaisivat samalla maatilatorin tuotteita heräteostoksina ja valikoimaan tutustuttuaan suunnitellustikin.

Ruokapiirin talkootyötä tekevät jäsenet voisivat hoitaa tuotteiden pakkaamisen itse kuten nytkin. Ne, jotka haluaisivat ruokapiiriin tuotteita mutta eivät välitä talkoista, voisivat saada kassin maksua vastaan valmiiksi pakattuna. Pakkaustyöstä maksettaisiin maatilatorille. Maatilatorin työntekijät voisivat käyttää pakkaamiseen työpäiviensä hiljaisemmat hetket. Ainakin paikan päällä käydessämme vaikutti, että heillä voisi hyvin olla aikaa siihen.

Tuotteet maksettaisiin etukäteen netissä tai maatilatorin kautta. Lahden ruokapiiri ei vielä ole ottanut toiminnastaan jäseniltä katetta. Sanna arvioi, että katteen ottamista voi olla tarpeen jatkossa harkita. Ainakin Laajasalossa ruokaosuuskunnan toimintaa on saatu varmistettua sillä, että katteen avulla pari aktiivia saa työstään palkkaa.

Ruokapiirin jakelun tapahtuminen maatilatorin tiloissa tehostaisi lähiruoan tuottajien logistiikkaa. Logistiikan tehottomuus on nykyisellään yksi syy siihen, etteivät tuottajat ole ruokapiireistä aina niin innostuneita kuin voisi kuvitella. Parhaimmillaan tuotteiden tilaukset ja logistiikan koordinointi voisivat tulevaisuudessa hoitua Suomen ruokapiireille yhteisen tilausjärjestelmän avulla. Tällaista on rakentamassa Pro Ruokapiirit ry, Pasi yhtenä hallituksen aktiiveista.

Malski – luovuuden, aktivismin ja kohtaamisten keskus

Tulevaisuudessa Lahden ruokapiirin kotipesäksi sopisi myös Mallasjuoman vanhan panimon tiloihin avattava monitoimikeskus Malski. Sinne on maatilatorikin muuttamassa. Vuonna 2016 avattavaan keskukseen on tulossa mm. esiintymis- ja näyttelytiloja, tapahtuma-areena, kahvila-ravintola, pienmyymälöitä, luovien alojen palveluita tarjoavia yrityksiä ja korkeatasoisia asuntoja. Sinne on ehdotettu myös Lahden erikoisuutta, julistemuseota, jolla nykyään ei ole tiloja lainkaan. Museon johto haluaisi sen kuitenkin mieluummin haaveilemaansa uuteen erilliseen museotilaan.

Luovat alat on Malskin suunnittelussa ymmärretty laajasti. Esimerkiksi TEM:n käyttämä jäsennys luovista aloista on sikäli kapea, että siitä puuttuvat mm. ruokakulttuuri ja palvelumuotoilu. Jäsennyksen päivittämisessä voisi herättää keskustelua luovan kansalaistoiminnan esimerkeillä – eivätkö luovuutta ilmennä myös vaikkapa yhteisöllisten tapahtumien konseptit, ruoankierrätysryhmien tapaiset ekoinnovaatiot ja yhteisöjen organisoitumisen uudet muodot?

Malskin yhdestä kerroksesta on tulossa ”laboratorio” kasvualustaksi yhteiskehittelylle ja innovaatioille. Sieltä aloittelevat yritysideoiden kehittäjät ja innovatiiviset kansalaistoimijat voivat vuokrata edullisia huoneita oheispalveluineen. Malli on johdettu maailmalla jo toimivista vastaavantyyppisistä kohteista. Mikroyritykset voisivat toimia esimerkiksi matkailun, muotoilun ja kiinteistönvälityksen aloilla. Lahden muotoiluinstituutti kouluttamille nuorille osaajille Malski voi tarjota starttihautomon ja verkostoitumisalustan.

Sanna Vahto on lopputyössään suunnitellut Malskiin lähi- ja luomuruokaan perustuvan, moneen käyttöön mukautuvan vapaa-ajanviettotilan.

Malskin tilakonsepteja on esitelty laajasti K3 Tila -hankkeen keväällä 2015 ilmestyneessä julkaisussa.

Kohtaamispaikkojen syntyä mutkistavat puuttuva näyttö ja politisoituneisuus

Sanna Virran mukaan Lahdessa ympäristötoimi on suhtautunut ruokapiirin toimintaan myönteisesti, mutta akuutin tilaongelman ratkaisemisessa kaupungin mikään taho ei ole tullut vastaan. Juhani Vainion mukaan co/Malskin kehittämisessä on törmätty kaupungin suunnalta vähättelyyn. Monitoimikeskus Malskin toiminnassa kaupunki tulee olemaan mukana, mutta näillä näkymin vain vuokraamalla tiloja kulttuuritoimintaan. Malski liikkuu toimijalähtöisesti, kun taas kaupunki hallinnoi rakenteita. Miten nämä saadaan kohtaamaan ja pelaamaan yhteen? Tässä Lahdella näyttäisi olevan tehtävää.

Kaupunkien ei ole välttämättä helppo nähdä uudenlaisia kansalaisaktivismin muotoja ja niitä tukevia tila-aloitteita suoraan edistämisen arvoisena, etenkään jos edistäminen näyttäytyy kustannustekijänä eikä sen hyödyistä ole selvää näyttöä. Hallinnon sisäinen keskustelu aktivismeihin suhtautumisesta saattaa jumittua siihenkin, ettei kukaan hallinnossa koe asiaan tarttumista omakseen. Tila-asioiden haasteena on myös politisoituneisuus – Malski on yksi nappula poliittisessa pelissä Lahden keskustassa käyttöön tulevista tiloista.

Mikä innostaisi rakentamaan aktivismien tukemisen politiikkaa?

Joidenkin uusienkin kansalaisaktivismin muotojen kanssa kaupungeilla on jo vakiintuneita toimintatapoja. Lahdessa pitkälle mietityt tukikäytännöt ja mm. linjat vastuunjaosta aktivistien ja kaupungin työntekijöiden välillä on ympäristömummo- ja -vaariaktivismilla. Kyseinen toiminta on muotoutunutkin aktivistien ja kaupungin yhteistyönä.

Keskustelua kaupunkien toiminnasta ruokapiiriaktivismin kaltaisten, kansalaisten keskuudessaan kehittämien mutta kaupunkien näkökulmasta vielä epämääräisten toimintamuotojen suhteen voi inspiroida ainakin jo käytössä olevilla tukimuodoilla ja linjauksilla. Olisiko kaupungin kannattavaa panostaa esimerkiksi ympäristömummojen ja -vaarien kahvitapaamisten tyyppisiin aktivistien kokemustenvaihtotilaisuuksiin muissakin aihepiireissä? Jos kaupunkilaisten toivotaan järjestävän tapahtumia, olisiko kaupungilla hyvä olla tapahtumatarvikkeiden lainaamo ympäristömummo- ja vaaritoimintaa palvelevan kiikari- ym. lainaamon tapaan? Saisiko ympäristömummojen ja -vaarien yksinkertaisesta sopimuslomakkeesta pohjan vastuunjaon ja oikeuksien täsmentämiseen eri toimialoilla, esimerkiksi sopimuksiin kirjastojen vapaaehtoisten kirjanhyllyttäjien toimenkuvasta?

Helpottaisiko keskustelun käynnistämistä ajattelu sitä kautta, miten kaupunki olisi tukimuotojensa hyödyntäjänä itsekin? Näyttäytyisivätkö co-working-tilat kaupungeille houkuttavampina, jos niitä yrittäjien, kansalaistoimijoiden ja muiden ohella suunniteltaisiin samalla osaksi kaupungin työntekijöiden käytössä olevaa tilaverkostoa?

Lahdessa Malskin tilat voisivat taipua niin kaupungin asukastilaisuuksien järjestämiseen kuin koulujen taide- ja yrittäjyyskasvatuspaikoiksi. Sinne voisi syntyä myös vaikka muutama rauhaisa soppi, jossa sosiaalitoimen työntekijät voisivat tavata asiakkaitaan kummankin osapuolen kannalta mukavassa epävirallisessa ympäristössä. Jospa joka toimialalla vietettäisiin yksi kahvitauko miettien, miten juuri kyseisen alan työntekijät voisivat käyttää Malskia työssään?

Lahti uudistaa asukasyhteistyön käytäntöjään ja toivoo aktivismia yksinäisyyden torjumisessa, digiosaamisen levittämisessä ja avoimen datan hyödyntämisessä

Ehdotimme alkuvuodesta Kaupunkiaktivismi-hankkeen kumppaneille, että voisimme tulla kumppaniorganisaatioihin keskustelemaan tarkemmin ja suunnittelemaan miten hanke voisi olla juuri kyseisen kumppanin kannalta hyödyksi. Ensimmäisenä mahdollisuuteen tarttui Lahden kaupunki. Kävimme 28.4.2015 tapaamassa Lahdessa ympäristöneuvontapäällikkö Päivi Sieppiä, kestävän kehityksen ohjaaja Sari Knuutia, johtava sosiaalityöntekijä Tuula Carrollia, Liipolan asuinaluehankkeen projektikoordinaattori Johanna Järvelää, maankäytön vuorovaikutussuunnittelija Henrik Saarta, kaavoitusarkkitehti Theodora Rissasta ja asuntoasiainpäällikkö Ari Juhanilaa.

Lahdessa asukkaiden osallistamisen perinne on ollut vahvaa 1990-luvun lamasta asti. Lahden kaupunki on pitkään panostanut erilaisten toimintamahdollisuuksien järjestämiseen kaupunkilaisille. Lahtelaiset voivat mm. ryhtyä aluekummeiksi ja eläkeläisinä ympäristömummoiksi tai -vaareiksi, ja talkootoimintaa kaupunki on tukenut kauan. Suunnitteluun ja päätöksentekoon vaikuttamisesta kiinnostuneet voivat mm. tulla jäseniksi suunnitteluraateihin. Uudenlaista naapurustotoimintaa Lahti pyrkii edelläkävijöiden joukossa aktivoimaan Nappi Naapuri -palvelulla.

Aluekummitoiminta etsii uutta rooliaan

Kaupunkiaktivismi-hankkeen keskusteluissa on tunnistettu monia tarpeita asukkaiden ja hallinnon välissä toimiville välittäjille. Lahdessa vapaaehtoiset aluekummit ovat pitkään toimineet viestinvälittäjinä asukkaiden ja virkamiesten välillä. Aluekummeilla on tukenaan kestävän kehityksen ohjaaja sekä virkamieskummit. Toiminta kattaa kaupunginosat laajasti, yhteensä aluekummeja on noin 120 (joista muutama kymmenen aktiivisia) ja virkamieskummeja noin 20. Joillain alueilla kummeina toimivat kaikki paikallisen asukkaiden yhdistyksen hallituksen jäsenet.

Erityisesti somen nousu on muuttanut toimintaympäristöä niin, ettei tarvetta aluekummeille viestinvälittäjinä ole enää samoin kuin ennen. Aluekummeilla on edelleen selvä ja näkyvä tehtävä talkoiden järjestämisessä mm. Siisti sata -talkootapahtumissa, mutta moni aluekummi kokee tehtävänkuvansa kaikkiaan epäselväksi. Osa aluekummeista ja virkamieskummeista on toiminut roolissaan jo pitkään ja haluaa vähitellen luopua tehtävästään. Kaupunki etsii luopuvien tilalle uusia innokkaita toimijoita – uusia asukkaita aluekummeiksi saadaan, mutta vaikeammin kuin ennen.

Kaupunki ei nykyisellään juuri saa tietoa siitä, mitä alueilla aluekummien toiminnan ansiosta tapahtuu. Aluekummitoiminnan kehittämiseksi olisi hyödyllistä tietää, millaisia toimintamahdollisuuksia nykyisellään vähemmän aktiiviset ihmiset voisivat kokea omakseen. Millaiseksi kummien tehtäviä tulisi päivittää, jotta aluekummitoiminta voisi stimuloida erityisesti niiden aktivoitumista, joille nykyiset toimintamahdollisuudet eivät ole houkuttavia?

Uutta intoa kummitoimintaan saattavat osaltaan herättää Nappi Naapuri-palvelun tuomat uudet mahdollisuudet. Jokaisella kaupunginosalla on palvelussa oma aluekumminappi. Kaupunki järjesti kesäkuussa 2015 aluekummeille koulutuksen, jossa Yhteismaa ry tutustutti kummeja ja muita asukkaita Nappi Naapurin ohella aktivismeihin mm. jakamistalouden näkökulmista. Seurakunnalla on jo käytössä idealtaan saman sukuinen Suurella sydämellä -verkkopalvelu, jonka tarkoitus on saada vapaaehtoistoimintaa tarjoavat tahot, vapaaehtoistyöntekijöiden tarvitsijat sekä vapaaehtoistyöntekijät kohtaamaan. Lahden seudun ympäristöpalvelut on rekisteröitynyt myös tähän palveluun vapaaehtoistoiminnan tarjoajaksi.

Kuntaliitos mahdollistaa uusia avauksia myös aktiivisuuden tukemisessa

Tekeillä olevassa selvityksessä etsitään toimivia malleja kuntalaisten ja hallinnon välisen vuorovaikutuksen järjestämiseen uudessa Lahden kaupungissa, joka syntyy vuoden 2016 alussa nykyisen Lahden ja Nastolan yhdistyessä. Aluekummitoiminta on yksi niistä asioista, jota kuntaliitos vaatii miettimään uuden aluekokonaisuuden näkökulmasta. Jos perustetaan esimerkiksi aluefoorumeita tai alueiden neuvottelukuntia, miten aluekummitoiminta nivoutuisi niihin?

Kuntaliitos on mahdollisuus kokeilla erilaisten alueellisten vuorovaikutuskäytäntöjen toimivuutta myös paikallisten aktivismien tukemisen näkökulmasta. Millaiset ratkaisut yhdistäisivät Lahden ja Nastolan nykyisten toimintatapojen parhaat puolet kokonaisuudeksi, joka huomioi kummankin alueen erityispiirteet? Millaiset uudet avaukset auttaisivat tukemaan paikallista aktivismia oikeudenmukaisesti ja toimivasti uuden Lahden niin urbaaneissa kuin maaseutumaisemmissakin osissa?

Haasteena näyttäytyy tasapainottelu siinä, miten paljon tarvitaan kaupungin aktiivisia toimia ja missä kohtaa voi ollakin parempi antaa vastuuta enemmän paikallisille toimijoille. Tapaamisessa mukana olleiden tuntuma on, että uudenlaista aktivismia on Lahdessa vielä verraten vähän. Kattavaa tietoa aktivismeista ei ole, mutta ainakin Ravintolapäiviä ja siivouspäiviä järjestetään ja alueella toimivat Lahden ruokapiiri ja ruokaosuuskunta. Myös Facebook-ryhmiä on (mm. Lahti, myönteisemmin orientoitunut Lahti ilman turhia nipotuksia, Helppirinki Lahti, Roskalava Lahti, Lahti-Hki-kimppakyytiryhmä, kirpputoriryhmiä, äitien ryhmä), mutta ainakin kaupungin näkökulmasta vähemmän kuin voisi olettaa verrattuna pääkaupunkiseutuun. Myyrmäki-liikkeen, Jätkäsaari-liikkeen ja vastaavien sukuinen merkittävä kaupunkiliike Lahdessa on ainakin Lahden Kansalaistoiminnan kohtauspaikka Liekki ry, jonka Facebook-ryhmässä on lähes 400 jäsentä.

Asukkaat rahan käyttäjiksi ja budjetoijiksi

Yksi tapa aktiivisuuteen kannustamisessa on toimintavapauden ja samalla vastuun antaminen rahaa myöntämällä. Osa lahtelaisista aluekummeista ja asukasyhdistyksistä harkitsee ehdottavansa käytäntöä, jossa asukkaat voivat hakea kaupungilta toiminta-avustuksia. Rahan myöntäminen on tärkeää symbolisestikin – sillä kaupunki osoittaa, että asukkaiden toiminta on tärkeää. Toiminta-avustusmallin perustamiseen ovat kannustaneet mm. Hämeenlinnan ja Tampereen hyvät kokemukset vastaavasta.

Tampereella aluerahan myöntämistä on haluttu jatkaa, koska se on todettu tehokkaaksi tavaksi poistaa asukaslähtöisen toiminnan esteitä ja saada paljon aikaan. Myös tamperelaisen Hukkatila ry:n kokemus on, että pienikin raha on usein ratkaiseva. Se poistaa henkilökohtaista riskiä, jonka toimintaidean toteuttajat muuten joutuisivat ottamaan laittamalla toimintaan omia rahojaan.

Uuden toiminta-avustuskäytännön suunnittelu on tilaisuus miettiä avustusten ehtoja myös uudenlaisten aktivismien tukemisen näkökulmista. Hämeenlinnassa avustusta – 500 euron suuruista Minipilotti-rahaa – voivat hakea esimerkiksi yrittäjät, järjestöt, yhteisöt, kunta, valtio ja seurakunta, ja kutakin minipilottia kehittämässä on oltava vähintään 2-3  toimijaa. Millaisia toimijoita Lahdessa kannattaisi listata avustettaviksi? Kannattaisiko ehtojen kautta pyrkiä kannustamaan erityisesti esimerkiksi yhdistysten ja epämuodollisempien toimijaryhmien yhteistyötä?

Myös osallistavan budjetoinnin soveltamista suunnitellaan. Lahdessa ainakin kirjastolla on jo käytäntö, jossa asiakkaat ovat mukana päättämässä hankinnoista. Toimivan avustus- ja budjetointikäytännön suunnittelua myös aktiivisuuden tukemisen kannalta voi auttaa ainakin keskustelu monenlaisten aktivistitahojen kanssa, osuuskunnista some-ryhmiin ja mm. yrityksissä toimiviin aktivisteihin, yhdistyksiä unohtamatta.

Sosiaalitoimi voi syventää kaupunkisuunnittelun ihmislähtöisyyttä

Huhtikuussa 2015 uudistunut sosiaalihuoltolaki vahvisti tarvetta saada sosiaalityön näkökulmat vahvemmin mukaan kaavoitukseen. Sosiaalityön ammattilaiset voisivat auttaa juurruttamaan ihmisten tarpeiden ja käyttäytymisen ymmärtämistä tiiviimmäksi osaksi fyysisen ympäristön suunnittelua. Nykyisin suunnittelu tuottaa vielä turhan usein rakennelmia, joita ihmiset eivät lopulta käytä paljoakaan tai ainakaan siten kuin kaupunki on tarkoittanut. Lahden sosiaalitoimella on erityisosaamista mm. siinä, miten valokuvausta voi käyttää keinona tunteiden kommunikoimisessa.

Tiiviimpi hallinnonalojen yhteistyö voi edistää yhteisöllisyyden edellytysten huomioon ottamista ihmisten arkiympäristön tilaratkaisuissa. Sosiaalipalvelujen käyttöä tutkittaessa on selvinnyt, että monien akuuttikäyntien taustalla on lopulta yksinäisyys. Yhteisöllisyyden edellytysten vahvistaminen voisi helpottaa sosiaalitoimen resurssipulaa, kun ”turhat” käynnit vähenisivät ihmisten löytäessä yksinäisyyteen apua kohtaamisista omassa arkiympäristössään.

Näitä kohtaamisia voi osaltaan lisätä naapuriapukulttuuri Nappi Naapurin vauhdittamana. Ympäristötoimi toivoo Nappi Naapurin inspiroivan ihmisiä yhteisöllisiin tekoihin myös ympäristöasioiden kautta, aluekummienkin tuella. Peräkärrinlainaus, ruoankierrätys, yhteisen viljelylaatikon hankinta ja monet muu Nappi Naapurin mahdollistamat toimet voivat saada yhteisöllisyyden edistäjiksi laajemmin niitäkin, jotka eivät koe suoranaista yksinäisten auttamista omakseen.

Yksinäisyyden helpottamisen keinoissa on joka tapauksessa edelleen kehitettävää. Haastetta tulee muun muassa siitä, että moni ei välttämättä uskalla avata vieraille ovea. Yksi suunta voisi olla kehittää käytäntöä, jossa auttamishaluiset vierailisivat palvelutaloissa seuraa kaipaavien luona. Talojen asukkaat voisivat saada tiedon tapaamismahdollisuuksista talon työntekijöiltä, joihin he jo luottavat.

”Yksi luukku” toteutetaan konkreettisesti – ja aktivistien apua tarvitaan

Lahdessa avataan 1.9.2015 pääkirjaston yhteyteen yhteispalvelupiste, jossa kaupunki palvelee kuntalaisia yhden luukun periaatteella. Olennainen osa pisteiden toimintaa on auttaa kuntalaisia käyttämään kaupungin sähköisiä palveluja. Ajatus on, että asioinnin siirtyessä yhä enemmän verkkoon palvelupisteitä ei ennen pitkää enää tarvita. Haaste on iso, koska sähköisiä välineitä tuntemattomia on vielä paljon. Sosiaalityön arjessa on viime vuosina näkynyt yhä selvemmin kahtiajako verkkomaailman osaajien ja siitä syrjässä olevien välillä.

Sähköisten välineiden haltuun otossa auttaminen on yksi aihe, jossa vertaisapu kansalaisten kesken olisi arvokasta. Suomalainen esimerkki palveluksi asti kehitetystä digioppimista tukevasta aktivismista on yksityishenkilön harrastuksenaan rakentama Digiapuri. Digitaitojen levittämisessä yksi tapa on julkisen hallinnon työntekijöiden kannustaminen aktivisteiksi digitaitojen opettamisessa oman lähipiirinsä ihmisille, jotka eivät verkkoa vielä käytä. Britanniassa on Digital Friends -aloitteen yhteydessä laskettu, että näin voidaan tavoittaa 21% vielä verkkoa käyttämättömästä väestöstä.

Jos Suomessa Lahden kaupunki kokeilisi vastaavaa, innostuisivatko muutkin kunnat ja valtio? Voisiko työntekijöiden kannustuskäytäntöjä kehittää myös vapaaehtoisesta kansalaisaktiivisuuden edistämisestä palkitseviksi? Voisiko työntekijä saada vaikka bonuksia tai lisää vapauksia työhönsä esimerkiksi sillä, että auttaa vapaa-ajallaan tuttavia Nappi Naapurin käyttöön otossa tai jakaa tietoa siitä, mikä kaikki kaupungissa on sallittua?

Datan avaaminen voi luoda uusia paikallisia yhteistyökäytäntöjä

Kaupungin näkökulmasta olisi hyvin toivottavaa, että kansalaiset, yritykset ja muut osaavat innostuisivat kehittämään kaupungin datoja hyödyntäviä sovelluksia. Datan avaaminen on Lahdessa vasta suunnitteluvaiheessa, mutta sitä vauhdittavat kannustavat esimerkit muista kaupungeista. Lahteen haluttaisiin mm. Helsingin ilmakuvapalvelun kaltainen sovellus, jossa kaupungin kehitystä voi tarkastella sujuvasti ilmakuvilla. Kaupunkisuunnittelua ja sen vuorovaikutusta auttaisivat myös esimerkiksi kekseliäästi tietoaineistoja yhdistävät visualisoinnit. Myös mm. joukkoliikenteen käyttöä sujuvoittavat avointa dataa hyödyntävät palvelut olisivat hyvin tervetulleita.

Mahdollisuudet avatun datan päätymiselle innovatiiviseen hyötykäyttöön ovat Lahdessa erityisen hyvät sen puolesta, että alueella toimii useita aiheesta ehkä helpostikin kiinnostuvia oppilaitoksia ja pienyrityksiä. Innokkuudesta kertoo esimerkiksi se, että kaupunki on saanut vuosittain lahtelaisilta start-up-yrityksiltä useita tarjouksia yritysten itse kehittämien osallistamisvälineiden ottamisesta käyttöön kaupungin kehittämisessä. Kaupunki on suhtautunut ehdotuksiin alustavasti myönteisesti. On mietitty, voitaisiinko yritysten tuotteita ottaa käyttöön nykyisin käytössä olevien palvelujen ohella tai sijaan. Oppilaitosten kanssa voisi kehittää yhteistyötä, jossa opiskelijat käyttäisivät kaupungin datoja start-up-yrittäjiksi valmentautuessaan.

Aktiivisuuden ja yhteisöllisyyden syntyä olisi hyödyllistä ymmärtää syvemmin

Kaupunki toivoisi kansalaisten aktivoitumista esimerkiksi Liipolan alueella. Liipola on palkittu yhteisöllisyydestään vuoden kylänä, mutta alueen paikallisaktiivit toimivat melko eristyksissä muista asukkaista. Asukkaiden oma aktiivisuus Liipolan kehittämisessä olisi arvokasta sikälikin, että maan kuuluminen lähinnä yksityisille omistajille rajoittaa kaupungin mahdollisuuksia kehittämistyössä. Maanomistuksen vuoksi myöskään tavoitetta täydennysrakentamisessa ei ole Liipolassa helppo toteuttaa. Yhteisöllisyyden ja paikallisaktiivisuuden edellytyksiä kuitenkin parantaa alueella elokuussa 2015 avattu yhteiskäyttötilojen periaatteilla suunniteltu monitoimitalo Onni. Talossa on mm. taloisäntä, koulu, päiväkoti ja kirjasto, johon pääsee kirjastokortilla sisään melkein milloin vain!

Liipolan kehittämishankkeissa on ehtinyt kertyä ymmärrystä kehittämistoimien haasteista ja vaikutuksista alueella. 90-luvulla ajateltiin, että kehittämiseen voidaan melko helposti saada mukaan alueen työttömiä, koska heillä ainakin on osallistumiseen aikaa. Työttömien tavoittaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi. Yksinhuoltajien tavoittaminen onnistui, kun asukastilassa järjestettiin lapsiparkki, jonne he saattoivat kehittämistilaisuuteen osallistuessaan jättää lapsensa hoitoon. Asukastilassa järjestetystä ruoanjakelusta tuli hitti, mutta suosio koitui sen kohtaloksi. Jonot poikivat riitoja ja muita lieveilmiöitä ja jakelu jouduttiin lopulta niiden vuoksi lopettamaan.

Syitä asukkaiden tavoittamisen ja yhteisöllisyyden syntymisen onnistumisiin ja epäonnistumisiin ei aina tiedetä. Patoseudulla ihmisten tavoittaminen onnistui helpommin kuin Liipolassa, muttei tiedetä miksi. Patoseudun toimintakeskukseen syntyi mm. suosittu puutyöverstas, jumppa ja lapsiparkki. Menestyksekäs toiminta päättyi koko toimintakeskuksen tuhonneeseen tupakasta alkunsa saaneeseen tulipaloon. Palo nostatti paikallisissa valtavan yhteenkuuluvuuden hengen: toimintakeskus on saatava perustettua uudestaan! Uuden tilat saatiinkin. Entisenkaltaista kukoistusta niihin ei kuitenkaan koskaan saatu.

Onko aktivismeilla aina jokin elinkaari? Miten saada kukoistava toiminta jatkumaan? Voiko kaupungin aktiivinen osallistamisperinne jopa ehkäistä omaehtoisen aktivismin syntymistä? Jos kaupunkilähtöinen osallistaminen edistää ajattelua, että alueiden kehittämisen kuulukin lähteä hallinnosta eikä asukkaista itsestään, millainen osallistamisen ja muun asukkaiden ja hallinnon kohtaamisen uudelleenajattelu voisi muuttaa kehityksen suuntaa?

Kaupungin pyrkimyksiä yhteisöllisyyden ja osallisuuden tukemisessa eri alueilla voisi auttaa tutkimus, joka ainakin Liipolan ja Patomäen tapauksiin paneutumalla tuottaisi tietoa erilaisten ihmisryhmien näkökulmista yhteisöllisyyden syntyyn, heitä aktiivisuuteen motivoivista tekijöistä ja konkreettisista toimista, jotka aktivoitumista auttaisivat. Liipolassa tällainen tarkastelu toimisi uutena vaiheena alueen asukkaiden näkemyksiä selvittävien tutkimusten sarjassa.

Suuntaviivoja Kaupunkiaktivismi-hankkeelle

Hankkeen ajatus tuottaa kuvauksia aktivismien elinkaarista on Lahden kaupungin kannalta kiinnostava erityisesti apuna sen tunnistamiseen, milloin ja miten kaupungin kannattaisi pyrkiä puhaltamaan henkeä hiipumassa olevan aktiivisuuteen. Myös suunniteltu aktivismien tyypittely kiinnostaa.

Kaupungin työntekijänä ei ole aina helppo saada selville, mikä tarkalleen ottaen on sallittua ja mikä ei, etenkään kun kysymys on uudenlaisesta toimintaehdotuksesta. Epävarmuudessa on helpompaa kieltää kuin sallia. Tästä yli pääsemisen kannalta hankkeessa ideoitu rohkean virkamiehen koulutus kuulostaa Lahden edustajista kiinnostavalta.

Lahden kaupungille olisi arvokasta saada selvää näyttöä kansalaisten aktivismien tukemisen hyödyistä, erityisesti säästömahdollisuuksien kannalta. Syntyvillä säästöillä voidaan perustella tukemistyön resursointia. Mikä on tehokkain tapa tukea kaupunkilaisten aktiivisuutta?

Parhaimmillaan pienen rahan antaminen asukkaiden käyttöön voi tuottaa paljon hyötyjä, mutta millainen käytäntö rahan kohdistamisessa tuottaisi hyötyjä laajimmin ja oikeudenmukaisimmin? Miten raha kannattaa osoittaa toisaalta asukkaiden ja toisaalta kaupungin työntekijöiden toimintaan? Miten kaupungin työntekijöiden työaika ja muiden resurssien kuten kaupungin omistamien tilojen käyttö saataisiin parhaiten tukemaan hyödyllistä aktivismia ja yhteistyötä?

Avuksi olisivat esimerkiksi suuntaviivat kaupungin toimintaan somessa. Nykyisellään työaika ei riitä esimerkiksi somessa leviäviin huhuihin reagoimiseen ajoissa. Pitäisikö tietynlainen kaupungin toiminta somessa nostaakin yhdeksi prioriteetiksi ja jos, millainen toiminta siellä olisi aktivismien ja yhteistyömahdollisuuksien kannalta kaikkein tärkeintä?

Tarpeen olisivat myös menettelyt oman työn vaikutusten seuraamiseen. Hanke voisi tuottaa ehdotuksia käytännöiksi, joilla kaupungin yksiköt ja työntekijät saisivat tietoa toimintansa onnistumisesta myös asukkaiden aktiivisuuden tukemisen kannalta.

 

Hukkatila houkuttaa kaupunkitilan haltuunottoon ja rakentaa aktivismien ja hallinnon kumppanuutta

Helsingissä moni tuntee yhteisöllisyyden ja osallistumiskulttuurin edistäjäorganisaationa Yhteismaa ry:n. Vastaavan tyyppinen kaupunkikulttuurin kehittäjä Hukkatila ry (kotisivu, Facebook-sivu) toimii Tampereella. Saimme 20.4.2015 vieraaksemme sosiaalitieteiden laitokselle Helsinkiin Hukkatilan aktiivin ja yhden perustajajäsenistä Mikko Kyrönviidan.

Yhdistyksen perustaminen harvensi rivejä, mutta nosti toimintamahdollisuudet uudelle tasolle

Mikko ja kumppanit perustivat Hukkatila ry:n vuonna 2011 yhdistykseksi, joka kehittää kaupunkitilan käyttöä ja elävöittää kaupunkikulttuuria Tampereella. Kaupunkitutkimusta ja aluetiedettä opiskellut Mikko oli kiinnostunut tarttumaan eläväisen kaupungin kehittämiseen konkreettisesti ja tuomaan omaa osaamistaan laajemmin yhteisöjen hyväksi. Myös muut yhdistyksen perustajat olivat ajatelleet tarttua tuumasta toimeen ja alkaa vaikuttaa oman ympäristönsä elävöittämiseen. Lisäinspiraatiota toivat myös Mikon ja hänen aktivistikollegansa kaupunkikokemukset Berliinissä asumisen ajoilta.

Hukkatilan toiminta saa virikkeitä myös Mikon päivätyöstä projektisuunnittelijana Porissa Kaikkien Pori -hankkeessa, joka vuorostaan hyötyy Mikon kansalaisaktivistina hankkimasta osaamisesta. Hankkeessa kehitetään Porin tiettyjä kaupunginosia hyvinvoinnin, osallistumisen, yhteistyön ja viihtyisyyden kannalta, tavoitteena pitkäjänteisesti myönteinen aluekehitys jatkuvien toiminta- ja yhteistyökäytäntöjen luomisen kautta.

Yhdistyksen perustaminen teki paremmin mahdolliseksi rahan hakemisen toiminnalle. Yhdistys myös virallisti siihen saakka epämuodollisemmin toimineen aktivistiryhmän yhteistyökumppanien ja viranomaisten näkökulmasta selkeämmin tunnistettavaksi toimijaksi. Yhdistysmuodon kääntöpuolena voi olla toiminnan vapaamuotoisuuden häviäminen ja Hukkatilan toiminnassakin on huomattu, että viralliset vastuut ja velvoitteet eivät kaikkia houkuta. Nyt yhdistyksen virallisista jäsenistä aktiivisia on vähän alle kymmenen. Toimintaan osallistuu kuitenkin yhteistyökumppaneina monia yhdistykseen kuulumattomia.

Hukkatila luo aktivismille puitteita ja tuo kaupungille uuden yhteyden kansalaisiin

Hukkatila toimii aktivistien ja hallinnon välissä aktivismien mahdollistajana ja helpottajana. Se järjestää kaupunkilaisten omaehtoiselle toiminnalle tiloja hoitamalla tarvittavat luvat ja muun yhteydenpidon kaupungin ja muiden tiloista vastaavien kanssa. Esimerkiksi Klingendahlin tehtaan vanhasta pumppaamorakennuksesta tuli näin kesäksi 2013 paikka, jossa kaikki halukkaat pääsivät järjestämään musiikki-, teatteri-, runo- ja muita keksimiään tapahtumia sähköjen, vessojen ym. puolesta valmiissa puitteissa. Hukkatila toimii pääasiassa Tampereen keskustan tuntumassa. Lähiöihin sen toiminta on ulottunut lähiympäristöpyöräretkillä.

Yhteisöllinen tapahtuma voi olla myös liikkuva. Kuvassa ihmiset tutustuvat Tampereen lähiöihin Hukkatilan järjestämällä Tunne tianoos -pyöräretkellä. Kuva Heini Ylijoki.

Hukkatilan toimijat ovat asiantuntijoita siinä, mitä kaikkea tilojen käyttöön saamisessa on otettava huomioon. He tuntevat kaupungin strategiat ja kielenkäytön ja pystyvät perustelemaan, miten hankeideat ja muut ehdotukset tukevat kaupungin tavoitteita. He myös tietävät, miten asioita saadaan kaupungin hallinnossa eteenpäin, vaikka tämä ei aina heiltäkään onnistu.

Aktivistit ja muut kaupunkilaiset hyötyvät Hukkatilan asiantuntemuksesta etenkin, jos heillä ei itsellään satu olemaan tällaisia valmiuksia. Monilla ei ole. Hukkatilan kautta tulevat ehdotukset herättävät helposti Tampereen kaupungin kiinnostuksen siksikin, että Hukkatila on jo tunnettu toimija ja kaupungilla on yhteistyöstä sen kanssa hyviä kokemuksia. Haasteena on tasapuolisen kohtelun turvaaminen: Kaupungin pitäisi palvella yksittäisiä aloitteentekijöitä yhtä hyvin kuin Hukkatilan kaltaista erityisosaajaa. Ylipäätään kaupunkilaisia ideoineen ja tapahtumineen pitäisi palvella yhtä hyvin kuin suuria kaupallisia toimijoita, joilla on muutenkin enemmän resursseja käytössään.

Kuten Kaupunkiaktivismi-työpajassa pohdittiin, Hukkatilan kaltaisten välittäjäorganisaatioiden yksi hyöty on jatkuvuuden tuominen kaupunkiaktivismiin niin kaupunkilaisten kuin hallinnonkin näkökulmasta. Kaupungille Hukkatilalla on arvoa muun muassa linkkinä niihin kaupunkilaisiin, joita ei tavoiteta kaupunginosayhdistysten tyyppisten perinteisten organisaatioiden kautta eikä kaupungin virallisten osallistumiskanavien kautta.

Pieni raha voi ratkaista paljon

Joitakin hankkeita Hukkatila on saanut toteutettua täysin ilman rahoitusta. Usein hankkeiden toteutuminen on kuitenkin kiinni verraten pienen, mutta merkitsevän rahasumman löytymisestä. Jo 200–300 euron avustus voi ratkaista tapahtuman toteutumisen, sillä yleisötilaisuusilmoitus sekä katu-, melu- ja muut luvat voivat maksaa satoja euroja, tai sillä voidaan kattaa esimerkiksi tapahtumakahvion perustamisen kuluja.

Muutama satanen tai muutama tuhatkin euroa voi olla pieni raha monelle yritykselle tai kaupungille. Pari sataakin voi kuitenkin olla liian iso summa siihen, että järjestävät aktivistit olisivat ainakaan toistuvasti valmiit satsaamaan sitä omasta pussistaan. Kahvilatoiminnalla on usein katettu tapahtumien kuluja. Kahvituotoista saattaa periaatteessa saada alkusijoitustaan takaisin, mutta pienelle järjestäjäjoukolle rahojen menettämisen riski on äkkiä liian iso henkilökohtaisesti otettavaksi.

Suurimpia, muutaman tuhannen euron avustuksia Hukkatila on saanut Tampereen kaupungilta ja Pirkanmaan maakuntarahastosta. Yrityksiltä kuten arkkitehtitoimistoilta on saatu muutamia satasia. Levy-yhtiöt ja muut tapahtumajärjestäjät ovat tukeneet Hukkatilan tapahtumia tarjoamalla niihin jopa eturivin artisteja esiintyjiksi veloituksetta. Myös monet taiteilijat ja yksittäiset artistit ovat tukeneet yhdistyksen toimintaa omalla panoksellaan. Tukijoiden saaminen on onnistunut parhaiten Hukkatilan aktivistien henkilökohtaisten kontaktien kautta.

Finlaysonin terassi: puoltava yhteistyökumppani ja ammattitausta avainasemassa

Hukkatila on herättänyt paikkoja elämään pääasiassa käyttötarkoitukseltaan muuttuneilla, usein teollisuuskäytöstä poistuneilla alueilla. Yksi näistä on Finlaysonin alueella sijaitseva eläkeyhtiö Varman omistama terassi lähiaukioineen. Kesällä 2014 Hukkatila loi paikasta yhteistyössä museon (mediamuseo Rupriikki ja TR1 Taidehalli) ja muiden yhteistyökumppanien kanssa monipuolisen tapahtumakeskuksen hyvällä menestyksellä.

Takaterassin avautuminen tapahtumapaikaksi on saanut osallistujilta kiitosta tilan elävöitymisestä ja hukatun terassin löytymisestä. Kuva Mikko Kyrönviita.

Museo tarjosi tapahtumille markkinointikanavia ja tiloja, ja tapahtumat vuorostaan toivat museolle uutta yleisöä. Lupien hankkiminen sujui helposti. Tampereen kaupunki myös myönsi hankkeelle tuotantotukea. Kaupungin tukikäytäntöihin liittyy tosin hieman ristiriitaisuuksiakin, sillä saadusta tuotantotuesta maksettiin heti puolet takaisin kaupungille meluluvan muodossa. Melulupamaksu pitää toki tasapuolisuudenkin nimissä periä, mutta tällaisessa toiminnassa sen osuus voitaisiin huomioida tukea myönnettäessä. Läheinen ravintola Plevna näki hankkeen arvokkaana uusien asiakkaiden tuojana ja ryhtyi tukijaksi antamalla aterialahjakortteja jaettavaksi esiintyjille.

Hankkeen toteutumisessa oli suuri merkitys sillä, että museon johto näki hankeidean museon toimintaa tukevana ja lähti viemään asiaa eteenpäin. Tästä oli apua erityisesti tilat omistavan Varman saamisessa vakuuttuneeksi hankkeen hyödyllisyydestä. Alussa Varman kanta oli, että ”punkkarien on parempi pysyä muualla”. Suhtautumisen kääntymistä myönteiseksi auttoi, kun Varman edustajat ymmärsivät, että Hukkatilalla on tapahtumien järjestämisessä ammatillista taustaa eikä kysymys ole vain ”hippien” hauskanpidosta.

Kesäsiirtola: aktivistit välittäjinä keskustelussa alueen tulevaisuudesta

Menestyksellinen oli myös kesällä 2012 toteutettu hanke, jossa Hukkatila loi Näsijärven rannalla sijaitsevasta täyttömaa-alueesta monitoimisen kaupunkilaisten Kesäsiirtolan konttikahviloineen, esiintymislavoineen, viljelypaikkoineen ja skeittiramppeineen. Maan pääomistaja YIT kävi aloitteesta pitkään sisäistä keskustelua ja lopulta myöntyi todettuaan hankkeen yrityksen imagolle myönteiseksi.

Alueelle oli alustavasti suunnitteilla tunnelin rakentaminen joskus tulevaisuudessa. Asukkailla ei kuitenkaan ollut suunnitelmista juuri tietoa. Kesäsiirtolassa monet tulivat kyselemään Hukkatilan aktivisteilta alueen tulevaisuudesta. Asukkaat pääsivät kuulemaan heiltä suunnitelmista epämuodollisesti kesänvieton lomassa, paikan päällä, jossa kunkin oli helppo myös miettiä, mitä itse alueelle haluaisi.

Näsijärven rannalle luotu Kesäsiirtola havainnollisti, mihin kaikkeen tila voikaan innokkaiden ihmisten käsissä taipua. Kuvassa elektronisen taiteen kohutempauksistaan tunnettu tanskalainen Goodiepal luo kesäillan tunnelmaa yhdessä Kesäsiirtolan monista kulttuuritapahtumista. Kuvat Liina Luoma ja Heini Ylijoki.

Suunnittelun kohteena olevilla alueilla toimintaa järjestävät aktivistit voivatkin olla suunnittelusta vastaaville avuksi tiedottamisessa suunnittelusta ja mahdollisuuksista osallistua siihen. Paikan päällä ihmisten kanssa keskustellessaan aktivistit myös saavat ymmärrystä käyttäjien näkökulmista ja ideoista. Kumppanuudet aktivistien kanssa voisivat olla kaupungeille yksi kehityskohde mietittäessä, miten suunnittelun vuorovaikutus saadaan palvelemaan suunnittelua, tiedonhankintaa ja eri osapuolten oppimista vähillä resursseilla.

Kesäsiirtola-hanke toi Hukkatilalle myös Tampereen kulttuuriteko 2012 -palkinnon, perusteena erityisesti toiminnan merkitys yhteisöllisen ja omatoimisen kulttuurin edistämisessä. Palkinnon myönsi Tampereen kaupungin sivistys- ja elämänlaatupalveluiden lautakunta kuntalaisilta saatujen ehdotusten perusteella.

Skeittiaktivistit kaupungin herättäjinä ja sparraajina

Hukkatilan toimintaa on inspiroinut myös Mikon skeittaajana hankkima vahva tuntuma kaupunkitilan kehittämistarpeisiin erilaisten harrastuskulttuurien näkökulmista. Skeittareiden toiminta Tampereella on yksi hyvä esimerkki aktivistien kyvystä näyttää kaupungille kehittämisen suuntaa ja auttaa ohjaamaan resursseja erityisryhmien kuten skeittareiden tarpeiden huomioon ottamisessa.

Skeittaus oli pitkään Tampereella hunningolla, Mikon sanojen mukaan ”hoidettu Ö-luokkaisesti”. Kesällä 2010 skeittarit tarttuivat itse toimeen käymällä kehittämään Tikkutehtaan alueen tyhjiä teollisuustiloja skeittausympäristöiksi. Vuonna 2012 he perustivat skeittausta edistämään Pirkanmaan kaarikoirat ry:n.

Kaupunkilaiset voivat saada omin voimin aikaan esimerkiksi skeittitilan, kuten skeittariaktivistit Tikkutehtaan alueella. Kuva Liina Luoma.

Toiminta sai paljon mediahuomiota Aamulehdessä ja kansainvälisestikin. Tämä herätti myös Tampereen kaupungin. Pian aloitettiin Tampereen ensimmäisen betonisen skeittipuiston suunnittelu, johon kaupunki kutsui skeittaajat asiantuntijoina mukaan. Skeittareiden aktiivisuuden myötä Tampere on ottanut skeittikaupunkina aimo harppauksen; yhteistyössä suunniteltua, elokuussa 2015 virallisesti avattua betoniskeittipuistoa on luonnehdittu Suomen parhaaksi!

Skeittaus on kaupungin suunnittelun kysymyksenä kimurantti sikäli, että lajiin kuuluu ihmisten ilmoilla oleminen, mutta syntyvän melun vuoksi skeittaus olisi houkuttavaa ohjata etäälle ainakin asuintaloista. Varta vasten rakennettuja skeittipuistojakin tarvitaan. Monille laji on kuitenkin ennen kaikkea kaupunkitilan käyttöä keskusaukioiden tyyppisissä, monenlaista muutakin käyttöä mahdollistavissa paikoissa.

Keskeisellä paikalla skeittaamisessa on yllätyksellisyyttä, vuorovaikutteisuutta ja kaupunkikulttuurin luomisen ulottuvuutta tavalla, joka erillisissä skeittipuistoissa jää puuttumaan. Katujen, aukioiden ja vastaavien tilojen suunnitteluratkaisuilla voidaan estää tai mahdollistaa ja myös houkuttaa skeittausta. Parhaimmillaan ratkaisut tukevat skeittauksen toimimista myönteisenä yllätysten ja vuorovaikutteisuuden tuojana tilan kaikkien muidenkin käyttäjien kannalta.

Aktivismien tukemisen selkäranka: välittäjäyhdistys + yhden luukun virkamies

Parhaimmillaan Hukkatilan kaltaisella kansalaisyhteiskunnan manageri- tai välittäjäorganisaatiolla on vastinparinaan taho, joka hoitaa aktivismien tukemisessa yhteyksiä hallinnon sisällä. Hukkatilan toiminnalle arvokkaaksi on muodostunut tietämys tällaisista yhden luukun periaatteella toimivista rohkeista avainhenkilöistä.

Tampereen kaupungilla heitä toimii ainakin muutama. He ovat edistäneet Hukkatilan aloitteita huolehtimalla kaiken tarvittavan järjestämisestä hallinnon sisällä Hukkatilan kannalta mahdollisimman helposti. Vastaavia yhden luukun toimijoita on tullut vastaan joissain tiloja hallinnoivissa yrityksissäkin, esimerkiksi Spondassa.

Avuliaat rohkeat virkamiehet ovat muun muassa nopeuttaneet luvanhakuprosesseja, jopa kehottamalla Hukkatilaa etenemään hankkeen toteuttamisessa vaikkei virallista päätöstä luvan myöntämisestä ole vielä ollut. He ovat kertoneet hankkeissa huomioon otettavista vaatimuksista ja hoitaneet niiden täyttämistä. Esimerkiksi skeitattavien veistosten tuomisessa kaupunkitilaan Hukkatilan toimijoille ei olisi tullut mieleen, että täytyy tehdä ilmoitus kuluttajapalvelusta ja maksaa siitä 150 euroa. Virkamies paitsi kertoi tästä, myös teki ilmoituksen Hukkatilan puolesta. Hyvin myönteisenä on jäänyt mieleen myös Pumppaamo-hankkeessa tilojen avainta antamaan tullut työntekijä, joka paitsi antoi avaimet, myös esitteli hukkatilalaisille pumppaamon tilat ja sanoi vielä, ettei viitsi tästä laskua kirjoittaa.

Yhden luukun roolin ottaneita henkilöitä yhdistää Hukkatilan kokemuksen mukaan vaikutusvaltainen, mutta riittävän lähellä käytäntöä oleva asema organisaation keskitasolla. Nämä henkilöt pystyvät toimimaan jossain määrin johdon ohi, mutta he myös tuntevat operatiivisen tason toimijoita. Yhden luukun toimijoiden asema on vahva käytännössä, vaikkei välttämättä muodollisesti. ”Yhtenä luukkuna” palvelee esimerkiksi eräs virkaikänsä puolesta arvostettu sihteeri.

Yhteistyö kaupungin kanssa sujuu jo hyvin, mutta jarrujakin on

Hukkatilan yhteistyö kaupungin kanssa on sujunut enimmäkseen hyvin. Ennen yhden luukun virkamiesten löytämistä suurena haasteena oli, että kaupungin toimijat eivät usein tienneet, mitä jonkin aloitteen toteuttamiseksi tarvitaan tai keneltä mistäkin asiasta voisi kysyä. Hallinnon kulttuuri käytäntöineen ei ole vielä mukautunut kaupunkilaisten uuteen aktivoitumiseen – mutta Tampere yhden luukun virkamiehineen on tässä edelläkävijöiden joukossa.

Tampereen kaupunki on enimmäkseen ollut halukas avaamaan tiloja kaupunkilaisten käyttöön. Eräälle teollisuuskäytön jäljiltä käyttämättömäksi jääneelle alueelle Hukkatila ja jotkut muutkin ovat kehittäneet monia ehdotuksia, mutta kaupunki ei ole lämmennyt niistä millekään. Syy ei ole selvinnyt. Mikko arvelee, että kaupungilla on alueelle vireillä muita vielä ei-julkisia suunnitelmia. Kaupungin toimintaan voisi tässä kaivata lisää avoimuutta.

Joissain tapauksissa tilojen käyttöön saamisen on estänyt kaupungin vastuuseen liittyvä tiukka normien noudattaminen. Tapahtumapaikka-aloite on kaatunut jopa siihen, että kaiteen korkeus paikalla ei ole täyttänyt turvallisuusmääräyksiä eikä kaupunki ole halunnut joutua vastaamaan määräyksen sivuuttamisen seurauksista. Hukkatila toivoisi normien soveltamiseen ja vastuunjakoon lisää joustavuutta. Jos toteutuksen esteenä on kaiteen korkeuden kaltainen asia, voitaisiin esimerkiksi sopia, että toiminta alueella ei ole kaupungin vastuulla vaan kukin osallistuja vastaa putoamisen varomisesta itse.

Tampereen kaupunki on kuitenkin kesän 2015 aikana näyttänyt myös erittäin hienoa aloitteellisuutta ja avannut Lielahden kartanoa ja entistä teollisuusaluetta kaupunkilaisten käyttöön. Hiedanrannaksi nimetty alue odottaa tulevaa rakentamista, mutta ennen sitä kaupunki mahdollistaa alueella erilaisia tapahtumia ja väliaikaiskäyttöä. Nähtäväksi jää, miten tämä jatkuu. Alueella tapahtumaa jo järjestämässä olleet hukkatilalaiset toivovat, että näillä toiminnoilla ja kokeiluilla voisi olla rooli myös alueen suunnittelussa ja tulevaisuudessa.

Tampereen kaupungin kesällä 2015 käyttöön avaama Hiedanrannan alue on tarjonnut paikan mm. kaikille avoimille puutarhajuhlille. Kuva Mikko Kyrönviita.

Koulutuksella apua ja inspiraatiota hallinnon toimintaan aktivistien kanssa

Niin Tampereella kuin muuallakin hallinnon toimijoiden työtä voisi helpottaa ja innostaa aktivistiyhteistyöhön valmentavilla koulutustilaisuuksilla. Kaupunkiaktivismi-hankkeen keskusteluissa yhteistyökumppanien kanssa on saanut kannatusta ajatus, että hankkeen puitteissa valmisteltaisiin rohkean hallinnon (työntekijän) koulutuspaketti. Hukkatilan kokemuksen perustella kouluttautumismahdollisuuksia voisi olla hyödyllistä järjestää myös tiloja hallinnoiville yrityksille. Monessa yrityksessä suhtaudutaan kaupunkilaisten vapaaehtoistoimintaan perustuviin aloitteisiin vielä epäillen.

Koulutuksessa voitaisiin käsitellä muun muassa joustavuuden lisäämistä organisaation sektoreiden työnjaossa niin, että yhden luukun palvelussa välttämätön kokonaisuuksien käsittely ja hallinnollisten rajojen yli toimiminen olisi työntekijöille helppoa ja houkuttavaakin. Työntekijän arkeen koulutus voisi tuoda tietoa organisaatio- ja kaupunkikohtaisesti yhteyshenkilöistä ja vastuista ja yleisemmin hyvistä käytännöistä muun muassa kumppanuuksissa, normien soveltamisessa ja avoimuudesta ja tasapuolisesta kohtelusta huolehtimisessa.

Mikko toivoo Kaupunkiaktivismi-hankkeen tuovan ymmärrystä siitä, mitä arvoa eri tahot kaupunkiaktivistisessa toiminnassa näkevät. Miten tapahtuu se, että kaupunkien ja yritysten työntekijät ja päätöksentekijät alkavat nähdä aktivismia arvokkaana? Hukkatilan kaipaamia tutkimuksen pohjalta kiteytettyjä perusteluja aktivismien hyödyistä tarvitaan myös koulutuksen selkärangaksi.

Asiantuntevimpia rohkean työntekijän ajattelutapoja ja käytäntöjä esitteleviä kouluttajia olisivat varmasti rohkeat yhden luukun toimijat itse. Mutta jos heitä nostetaan toimintatapojensa vuoksi esille koulutuksen yhteydessä tai muuten, voiko huomio koituakin heille haitaksi? Onko mahdollista välttää riskiä, että esimerkiksi joustavan normien soveltamisen tuominen esiin johtaakin joustavasti toimineen työntekijän paheksumiseen tai rankaisemiseen?

Millaista koulutusta kaipaisit itsellesi, kollegoillesi, yhteistyökumppaneillesi?

Pohdintaa rohkean hallinnon piirteistä ja niiden kehittämisen tukemisesta on Kaupunkiaktivismi-hankkeessa aloitettu huoneentaulujen hahmottelulla. Rohkean kaupungin/viraston huoneentauluun on kirjattu mm. kehotus kannustaa työtekijöitä kokeiluihin ja riskinottoon silläkin uhalla, että tulee virheitä. Rohkean hallinnon työntekijän huoneentaulussa on mm. suositus suhtautua aloitteisiin ensisijaisesti sallivasti.

Millaiset muut toimintatavat luonnehtisivat kaupunkiaktivismia hyvin tukevaa ja hyödyntävää hallintoa? Mihin asioihin aktivistien kanssa toimimista käsittelevässä koulutuksessa olisi tärkeintä keskittyä? Millaisena koulutus olisi houkuttava ja hyödyllinen kaupungin työntekijöiden kannalta? Entä yritysten kannalta? Mikä rooli kaupunkiaktivisteilla olisi koulutuksessa?

Kerro mieluusti ajatuksia, kommentteja ja ehdotuksia Facebook-ryhmässä, huoneentauluihin suoraan (se käy helposti Google- tai Facebook-tunnuksella, ks. pikajohdatus työtilaan) tai kommenttikentässä tässä alla!

 

 

Aktivismit esiin kautta Suomen – tutkijat herättelevät kuntademokratiaa uusiutumaan

Mikä yhdistää, mikä erottaa kansalaisaktivismia kaupungeissa ja etäämpänä niistä? Miten kansalaisliikkeet ja kuntademokratia suhtautuvat toisiinsa? Miten aktivismin nousu voi uudistaa ymmärrystä edustamisesta? Näitä kysymyksiä pohdimme 9.6.2015 aktivismiopintopiirin kesäseminaarissa yhdessä Kaupunkiaktivismi-hankkeen serkun, Kuntasäpinää 2015 – Asukasaktivistit kansanvallan edustajina -hankkeen kanssa. Kuntasäpinää-hankkeessa Tampereen yliopiston tutkijat Jarmo Rinne ja Tiina Rättilä tutkivat aktivismia koko Suomessa. Seminaarissa hanketta edusti heidän lisäkseen hankkeessa väitöskirjaa tekevä opintopiiriläinen Anna-Maija Halme.

Väitöstutkimus zoomaa kulttuuriperintöaktivismiin edustuksellisen demokratian uusintajana

Anna-Maija tutkii väitöstyössään, miten julkinen valta hallinto- ja luottamushenkilöineen suhtautuu ihmisten omaehtoiseen, puolueiden ulkopuolella tapahtuvaan aktivoitumiseen erityisesti maankäyttö- ja kulttuuriperintökysymyksissä. Tutkimuksessa haastatellaan kansalaisliikkeiden aktivisteja, hallinnon edustajia ja muita poliittisia toimijoita tapaustutkimuksissa Joensuussa (Wanha Jokela), Paimiossa (kulttuurimaisema) ja Helsingissä (Malmin lentokenttä).

Anna-Maija selvittää tapausten avulla ja koko Kuntasäpinää-hanke yleisemmin myös sitä, miten kansalaisliikkeiden ja niiden aktivistien toiminta voisi auttaa elävöittämään nykyistä edustuksellista päätöksentekojärjestelmää. Kansalaisliikkeen järjestäytyessä puolueeksi – esimerkkinä Vihreät 1970-luvulla tai Perussuomalaiset 2010-luvulla – puolueen toiminnan yhteys kansalaistoimintaan on vielä suhteellisen tiivis. Ajan myötä yhteys usein heikkenee. Kansalaisliikkeet toimivat osaltaan kansalaisten ja heidän virallisten edustajiensa lähentäjinä, koska liikkeissä on ainakin toisinaan luottamushenkilöitä mukana. Liikkeiden kyvyssä herättää ihmisissä toimintaintoa voisi piillä potentiaalia saada myös perinteistä edustuksellista demokratiaa järisytettyä uusin tavoin kansalaisia kiinnostavaksi.

Edustuksellisuutta hahmotetaan uudelleen

Anna-Maijan väitöstyön ja koko Kuntasäpinää-hankkeen kiinnostus on kuntademokratian vahvistamisessa myös edustavuuden uudelleenajattelun kautta. Edustamisen sijasta puhutaan mieluummin representaatiosta ja mielipiteenilmaisujen performatiivisesta luonteesta. Kannanotot koskien vaikkapa omaa ympäristöä ovat esityksellisiä tekoja, jotka sisältävät vaateen tulla noteeratuksi. Tällä tavoin ymmärrettynä myös some-kirjoittelu ja omaehtoinen toiminta ovat poliittista aktivismia, eivät poliittisen toiminnan ulkopuolista puuhastelua.

Hankkeen yksi tavoite on selvittää, miten aktivistit näkevät itsensä kansanvallan edustajina ja mitä edustaminen heille tarkoittaa. Mistä pohjimmiltaan tulevat käsitykset, että joku voi edustaa jotakin?

Kuntalaiset voivat kokevat edustajakseen ennemmin jonkun muun kuin vaalien kautta valitun luottamushenkilön. Voisiko edustuksellinen demokratia vahvistua, jos sitä rakennettaisiin lähtien siitä, missä edustuksellisuus voi kuntalaisten näkökulmasta toteutua parhaiten?

Kaupunkiaktivismi-hankkeen näkökulmasta hyvin kiinnostava on myös Kuntasäpinää-hankkeen tavoite kartoittaa, millaisten teemojen ja ongelmien parissa asukasaktivistit eri puolilla Suomea toimivat. Aktivismien tarkastelu kautta maan voi auttaa hahmottamaan, millaiset ratkaisut aktivismien tukemisessa voisivat olla hyödyksi valtakunnallisina ja mitä on parempi ratkaista paikallisemmin.

Aktivismitapaukset keskustelunherätteiksi dokumenttifilmilläkin

Kuntasäpinää-hankkeessa jäsennettiin alussa media-analyysin avulla aktivismien teemoja. 50 aktivismia käsittelevän paikallislehtijutun pohjalta tunnistettiin aktivismien teemoiksi asuin- ja luonnonympäristö, palvelut, alueen identiteetti, elinkeinot ja tulevaisuus ja paikallinen päätöksentekokulttuuri ja hallinto.

Tietoa on sittemmin hankittu haastatteluilla ja asukaspaneelikeskusteluilla. Haastateltuina on aktivisteja etelärannikolta Kemijärvelle. Esimerkkeinä on paneuduttu mm. vanhempainyhdistysaktivismiin Turussa, Pohjois-Karjalan Siun SOTEen ja kemiläisten toimintaan kaivoshankkeisiin vaikuttamisessa.

Metropoliseudun esimerkkeinä ovat mukana Myyrmäki-liike, Hyvä kasvaa Järvenpäässä -liike  ja aktivismi Roihuvuoressa.

Aktivismiesimerkeistä on tuotettu videoita hankkeen omalle Youtube-kanavalle. Videoista tullaan myös koostamaan dokumenttifilmi. Kaupunkiaktivismi-hankkeen tavoin työn etenemisestä kerrotaan ja keskustelua herätetään blogissa ja Facebook-ryhmässä.

Havaintoja tähän mennessä

Tähänastisten haastattelujen pohjalta on hahmottunut, että kansalaisliikkeiden aktivisteja yhdistää halu ottaa asioita omiin käsiin ja saada tulosta aikaan yhdessä itse tekemällä. He ovat tyypillisesti pettyneitä julkisen hallinnon tapaan ottaa kansalaisten näkemyksiä huomioon. Aktivistit eivät toiminnassaan useinkaan identifioidu kuntaan vaan tiettyyn, heille merkitykselliseen paikalliseen alueeseen. Yhteisöllinen identiteetti on aktivisteille tärkeä.

Miten puhua liikkeiden demokraattisesta merkityksestä – etenkin jos sitä ei ole?

Tutkimuksen yksi potentiaalinen kompastuskohta on löytää sanoja ja ilmaisuja, joilla erilaiset ihmiset voivat tulkita käsillä olevan asian samalla tavoin ja pystyvät keskustelemaan siitä toisiaan ymmärtäen. Kuntademokratian kehittämisen auttamisessa tarvittaisiin keskustelua kansalaisliikkeiden merkityksestä demokratian kannalta: Onko liikkeiden ja edustuksellisen demokratian välillä suhdetta? Pitäisikö olla ja jos pitäisi, millainen?

Erityisen haastavaa tästä suhteesta keskusteleminen voi olla niissä yhteyksissä, joissa suhdetta ei ole. Keskustelua tarvittaisiin konkreettisten päätelmien tekemiseen esimerkiksi siitä, miten luottamushenkilöiden kannattaisi kansalaisliikkeiden suhteen toimia demokratian vahvistumiseksi.

Aktivismien ymmärtämisen tutkimusvälineenä Kuntasäpinää-hankkeen tutkijat ovat todenneet hyödylliseksi käsitteen totuudessa eläminen. Alkujaan uskontotieteessä käytetty käsite on tässä vapautettu pyhyysajattelusta ja pelkistetty tarkoittamaan toimimista sen mukaan, mikä itselle on tärkeää. Läheinen on myös ajatus omien arvojen ja niiden mukaisen hyvän elämän havainnollistamisesta omalla toiminnalla. Tätä voi kutsua prefiguratiivisuudeksi (prefigure =tehdä näkyväksi, antaa muoto).

Nykyajan poliittinen toiminta on pitkälti prefiguratiivista: vaikuttamaan pyritään viestimällä asioita näkyvällä toiminnalla ja näyttämällä samalla muille esimerkkiä. Esimerkiksi hervantalaisten ehdotus järjestää äänestys Hervannan itsenäistymisestä omaksi kunnakseen voi olla vaikuttava mahdollisen äänestyksen aikaan saamisen kautta. Ehdottaminen on kuitenkin ja ehkä ennen kaikkea vaikuttava tekona itsessään. Ehdottaminen viestii, että vaikuttamismahdollisuuksista on tärkeä välittää, niistä tarvitaan keskustelua ja niiden parantamisessa voi itse olla aktiivinen.

Prefiguraation käsite voi auttaa ymmärtämään sitä paradoksia, että yhteiskunnan jatkuva yksilöllistyminen saa aikaan yhteisöllisyyttä. Internet ja sosiaalinen media mahdollistavat sen, että ihmisten eriytyneet tavat heijastaa omaa yksilöllistä minuuttaan ympäristöönsä – ja siten laajentaa oman kokemusmaailmansa piiriä – saavat vastakaikua samanmielisten taholta ja korostavat heidän minuuttaan nostamalla heitä ikään kuin jalustalle hetkellisten yhteisöjen keskipisteiksi.

Demokratiapäivänä hahmotetaan aktivismien ja kuntademokratian tulevaisuuspolkuja

Sovimme, että jatkamme hankkeidemme välillä vuoropuhelua töiden edetessä. Kun aineistoa on pitkälti koossa niin kaupungeista kuin maaseudultakin, päästään hahmottamaan kansalaisaktivismin urbaaneja ja epäurbaaneja erityispiirteitä. Tämä voisi auttaa esimerkiksi suunnittelemaan erilaisten kuntien kokemustenvaihto- ja oppimistilaisuuksia aktivismien ja demokratian tukemisessa, vaikka osaksi kansallisen Kuntademokratiaverkoston toimintaa.

Yksi tämänsuuntainen vuoropuhelumahdollisuus onkin jo järjestynyt, kiitos Kuntaliiton. 13.10.2015 järjestämme osana Demokratiapäivän ohjelmaa Neljäs sektori kuntien kumppanina -työpajan, jossa on tarkoitus muodostaa kansalaisten ja hallinnon suhteen ja kuntademokratian erilaisia tulevaisuuskuvia ja tunnistaa kehityspolkuja niitä kohti. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan! Ilmoittautua voi täällä.

Valmistelemme pajaan alustuksiksi esimerkkejä kuntademokratian uudistussuunnista erilaisissa kunnissa. Kuntasäpinää-hankkeessa on tunnistettu kiinnostavaksi mm. Rovaniemen aluelautakuntamalli, jossa asukkaat ovat päässeet lautakunnan virallisen aseman vuoksi vaikuttamaan alueensa asioihin paremmin kuin esimerkiksi epävirallisissa asukasraatimalleissa.

Tulevaisuuskuvien hahmottelussa tuntuu hyödylliseltä pohtia myös aktivismeihin liittyviä vielä niukasti hyödynnettyjä mahdollisuuksia. Miten kuntademokratiaa mahdollisesti voisi vahvistaa vaikka se, jos kunta hyödyntäisi aktiivisesti aktivistien tietämystä edistyksellisistä esimerkeistä kansalaisten vaikuttamisessa ja hallinnon ja aktivistien yhteistyöstä siinä?

Voisiko hallinto saada sisäiseen hyvien käytäntöjen levittämiseen mallia kansalaisliikkeiden tavoista oppia toisiltaan? Esimerkiksi menestyneen Myyrmäki-liikkeen toimintaa ovat monet muut liikkeet hyödyntäneet esikuvanaan.

Millaisia asioita ja esimerkkejä työpajassa olisi hyödyllistä nostaa esiin? Kuulemme mielellämme ehdotuksia ja kommentteja vaikka alla olevan kommenttikentän kautta tai Facebookissa Kaupunkiaktivismi-ryhmässä tai Kuntasäpinää 2015 -ryhmässä!