”Jälkistalinistinen hirviö” vai suunnittelukeskustelun uudistaja? Laiturilla ruodittiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmää

Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmä (LKH) edustaa uutta keskustelu- ja vaikuttamiskulttuuria kaupunkisuunnittelun kentällä. Ryhmä on herättänyt huomiota, keskustelua ja kiistaakin (ks. esim. Kaupunkiaktivismi-kurssin opiskelijatyö). Kuvauksensa mukaan ryhmä on ”kaikille niille, joiden mielestä Helsingin seudulla on aivan liian vähän oikeaa kaupunkia. Tiheästi rakennettuja kerrostalokortteleita, joiden kivijalat ovat pikkuliikkeitä täynnä ja joissa on sopivasti puistoja luomassa kaupunkilaisille kohtauspaikkoja.” Ryhmässä on yli 10 000 jäsentä.

Ryhmässä tehdään konkreettisia ehdotuksia mm. täydennysrakentamisesta, liikenneratkaisuista ja palvelujärjestelyistä ja kommentoidaan niin kaupungin kuin aktivistiryhmienkin tekemiä suunnitelmia sekä puidaan suunnitelmissa tehtyjen asukaskyselyjen tuloksia. Aktiivisimmat käyvät ryhmän keskustelutapaamisissa, tekevät yhdessä maastokäyntejä ja taustoittavat keskusteluja omissa blogeissaan. Ryhmään kuuluu myös kaupunkisuunnittelijoita, tutkijoita ja muita ammattilaisia, joista useimmat seuraavat keskusteluja mutta jotkut myös osallistuvat niihin aktiivisesti.

Uusi ilmiö – liikaa valtaa?

Keskustelu on jo herännyt siitä, onko LKH-ryhmä liiankin vaikutusvaltainen. Ryhmällä on suoria yhteyksiä kaavoituksen valmisteluun ja päätöksentekoon Helsingin toiseksi suurimman valtuustopuolueen Vihreiden kautta: osa nykyisistä ylläpitäjistä on Vihreiden kuntapoliitikkoja. Ryhmän perustaja Mikko Särelä on liittynyt Vihreisiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustamisen ja vetämisen myötä (keväällä 2011). Ryhmä saa aloitteillaan paljon mediahuomiota ja julkista keskustelua esimerkiksi valtalehti Helsingin Sanomissa, jolloin tiivistämiseen kriittisesti suhtautuvat kansalaistahot kokevat jäävänsä ilman ääntä. Osa kaupunkitutkijoistakin suhtautuu ryhmään epäluuloisesti, jopa kielteisesti. Ryhmän tapoja ohjata keskustelua ja ajaa asiaansa on pidetty hyvin määrätietoisina ja jyrkkinä. Kärkevimmissä käytäväpuheissa ryhmää on nimitetty toimintavoiltaan jopa ”jälkistalinistiseksi” ja ”hirviöksi”.

Reaktiot ovat ymmärrettävissä sitä taustaa vasten, että ryhmä edustaa luonteeltaan, toimintatavoiltaan ja vaikutukseltaan uudenlaista kansalaistoimintaa, johon ei voi soveltaa vakiintuneita ajatusmalleja. Siksi tarvitaan keskustelua. Tilaisuuden järjestivät Yhdyskuntasuunnittelun seura ja Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -tutkimushanke Laiturilla 1.11.2016. Tarkoituksena oli käydä avoin keskustelu, jolla lisätään ymmärrystä sekä LKH-ryhmästä että uusista kansalais- ja poliittisen toiminnan muodoista yleisemmin. Seuraavassa on kooste tilaisuudessa käydystä keskustelusta.

LKH aktivismin kentällä

Aluksi Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle Kaupunkiaktivismi-hankkeesta esittelivät LKH-ryhmän olemusta ja paikkaa kaupunkiaktivismien kentällä. Heidän mukaansa LKH on muuttanut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelukontekstia luomalla urbanismista ilmiön; rikastanut suunnittelukeskustelua ja laajentanut sen tietopoolia; kaventanut kansalaisten ja asiantuntijoiden välistä kuilua; innovoinut täydennysrakentamiskohteita ja keskusteluttanut niistä argumentatiivisesti; antanut kaupunkisuunnitteluvirastolle selkänojaa kaupungin tiivistämiseen sekä esittänyt uuden poliittisen toiminnan mallin.

Tutkijoiden mukaan LKH eroaa useimmista muista kaupunkiaktivistisista ryhmistä ja toimista siinä, että se nimenomaisesti pyrkii vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon ja sen valmisteluun, kun taas muut kaupunkiaktivistiset ryhmät suosivat suoraa toimintaa kaupunkiympäristön ja yhteiskunnan muuttamiseksi. Siksi ryhmään kohdistuu monia kysymyksiä. Onko kyse kansalais- vai poliittisesta liikkeestä? Ketkä saavat ryhmässä puhua ja mistä? Keitä ryhmä edustaa ja keitä ei? Miten ryhmä vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun ja paljonko sillä on vaikutusvaltaa? Onko yksi kansalaisryhmä vallannut kaupunkisuunnittelua koskevan kansalaiskeskustelun kentän?

Piilo-ohjausta ja organisointia

Tilaisuuden pääalustus kuultiin viestinnän tutkijoilta Salla-Maaria Laaksoselta (Helsingin yliopisto) ja Merja Porttikiveltä (Aalto-yliopisto). He olivat tutkineet LKH-ryhmän moderaattorien (eli adminien tai ylläpitäjien, 4–6 henkeä) suljettua verkkochattia eli keskinäisiä keskusteluja organisaatioviestinnän näkökulmasta.

Tutkijoiden mukaan LKH kuten muutkin internetin kansalaisliikkeet ovat ”viestinnällisiä järjestyksiä” eli ne rakentuvat kommunikaation kautta, koska ne ovat muuten organisaatioiltaan keveitä. Niiden epähierarkisuus ja vapaamuotoisuus (vrt. ”keskusteluryhmä”) on sikäli näennäistä, että todellisuudessa ylläpitäjät hallinnoivat ja ohjailevat keskusteluja ryhmän tavoitteiden mukaisesti monin keinoin luodakseen haluamansa keskusteluympäristön.

Tutkijoiden aineistossa puhutaan paljon keskustelukulttuurista, noteerataan keskusteluihin osallistuvia merkkihenkilöitä, moititaan joidenkin jäsenten käytöstä ja neuvotellaan heidän jäsenyydestään, suunnitellaan ulkoista viestintää sekä mietitään keinoja ohjailla keskustelua haluttuun suuntaan. Ylläpitäjät toimivat siis avoimesti ilmaistun ja ainakin periaatteessa kaikkien ryhmän jäsenten jakaman tavoitteen mukaisesti, mutta heidän käyttämänsä keinot ja toimet ovat muilta salattuja. Ulkoisella viestinnällä puolestaan rakennetaan ryhmälle identiteettiä ja organisatorista luonnetta, joka menee pitkälle yli keskusteluryhmän käsitteen.

Ryhmän organisoituminen on ideologisesti värittynyttä ainakin kahdella tavalla. Urbanismin ideologian lisäksi myös ajatus sivistyneestä ja faktapohjaisesta verkon keskustelukulttuurista toimii ryhmän toiminnan keskeisenä ohjenuorana. Keskustelukulttuuri-argumenttia käytetään ryhmän julkisissa keskusteluissa eräänlaisena mustana laatikkona: ylläpitäjät olettavat kaikkien jäsenten sitoutuneen tiettyyn keskustelukulttuuriin liittyessään ryhmään.

20161101_165825a

Kritiikkiä ja kiitosta

Esitysten jälkeen puheenvuoron saivat Aalto-yliopiston ympäristöpsykologian dosentti Liisa Horelli, Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki ja lopuksi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustaja Mikko Särelä.

Horelli kuvasi LKH-ryhmää erittäin vaikutusvaltaisena poliittisena kansalaisliikkeenä, jolla on myös ollut selvä vaikutus esimerkiksi yleiskaavaan. Horelli onnitteli ryhmää onnistuneesta, joskin omien näkemystensä vastaisesta poliittisesta työstä. Hän huomautti ryhmän miesvaltaisuudesta ja peräänkuulutti naisnäkökulmaa ja pehmeämpiä arvoja, kuten kaupungin rakentamista kauniiksi sekä lapsi- ja ihmisystävälliseksi. Horelli kritisoi myös ryhmän yksiulotteista näkemystä urbanismista ja toivoi ryhmälle vastaliikkeitä. Laaksosen ja Porttikiven tutkimuksen Horelli sanoi osoittavan, että ryhmää ohjaillaan taitavasti sen kaksoisrakenteen avulla, jossa moderaattorien salainen ylätaso ohjaa massojen lattiatasoa kontrolloiden sitä, ketkä saavat puhua ja keitä ryhmä edustaa.

Lapintie nosti niin ikään esiin LKH-ryhmän kaksoisroolin: se syntyi poliittisena liikkeenä, mutta on kasvaessaan muuttunut keskustelupaikaksi muillekin urbanismista kiinnostuneille.  Tämä kahtalaisuus toisaalta tuottaa melko laadukastakin keskustelua (esimerkiksi viitataan lähteisiin, vastataan argumentteihin, tarkennetaan jne.), mutta se saa aika ajoin moderaattorit huolehtimaan siitä, että ryhmän valloittamaa poliittista tilaa ei käytetä liikaa ideologisia tavoitteita vastaan. Lapintien mielestä ryhmän keskustelu ei ole kuitenkaan ulossulkevaa. Keskustelulla on hänestä arvoa sen toimiessa blogi- ja muiden tekstien levittämisen kanavana siten, että erilaiset ihmiset pääsevät haastamaan toistensa ja asiantuntijoiden näkemyksiä. Hänen oman tutkimuksensa mukaan tämänkaltainen keskustelu pitkälti puuttuu kaupungin hallinnon virallisesta vuorovaikutuksesta.

Mäntymäen mielestä LKH-ryhmä on ensinnäkin tuonut urbanismin keskustelukentälle, jolla sitä vastustavaa puhetta on paljon. Ryhmä on muodostunut urbanismikeskustelun merkittävimmäksi areenaksi Suomessa ja moninaistanut keskustelua aikana, jolloin Helsinki kasvaa kovaa. Keskustelun tasoa ja keskustelijoiden asiantuntemusta Mäntymäki kiitteli hyväksi ja kertoi arvostavansa sen moderointityötä. Hän piti tärkeinä myös ryhmän kannanottoja ja muita keskustelujen ulkopuolisia toimia ja arveli ryhmän parhaimmillaan sparraavan kaupungin suunnittelukoneistoa. Mäntymäen mielestä ryhmän agenda on selkeä ja läpinäkyvä ja ryhmä on siis avoimen poliittinen – ei kuitenkaan puoluepoliittinen, mikä hänestä on tärkeää, jottei urbanismista kiinnostuminen leimaudu poliittisesti.

Puolustuksen puheenvuoro

Viimeisen puheenvuoron sai Mikko Särelä. Hän kertoi perustaneensa ryhmän alun perin ajamaan politiikkaa, jolla Helsingin asuntojen hintoja saataisiin alas. Hän oli myös kokenut itse (kanta)kaupungin jääneen kulttuurisesti esikaupunkien varjoon ja urbaanien ihmisten olleen kaupunkikeskustelussa syrjitty vähemmistö ilman sanoja, joilla puhua. Särelä piti Horellin kritiikkiä pehmeiden arvojen puutteesta aiheellisena, mutta mainitsi, ettei usko näiden agendojen olevan aivan vastakkaiset. LKH-ryhmässä halutaan tiivistä kaupunkirakennetta, mutta myös esimerkiksi vehreyttä kaupunkia piristämään.

Särelä kertoi itse tarjonneensa viestinnän tutkijoille LKH-ryhmän moderaattorichattia tutkimusaineistoksi, jota hän piti tärkeänä tutkia. Ryhmän agenda on ilmaistu avoimesti eikä keskushenkilöitä ole ollut tarkoitus piilotella. Särelän mukaan ryhmän jäsenmäärä on kasvanut isoin pyrähdyksin varsinkin 2013 kuntavaalien jälkeen, jolloin on tullut tärkeäksi opettaa uudet jäsenet hyville keskustelutavoille. Hän painotti, ettei iso keskusteluryhmä kokemuksen mukaan toimi ilman kunnon moderointia. Pyrkimys on ollut ennen kaikkea moderoida pois sellaiset kommentit, joiden tarkoitus on estää toisia keskustelemasta itse kulloisestakin asiasta.

20161101_174744

Yleiskeskustelu: puolesta ja vastaan

Yleisökommentit osoittivat ryhmän herättävän tunteita. Sekä ryhmän agenda että moderointi saivat sekä kiitosta että kritiikkiä. Ryhmän tapaa ymmärtää kaupunki urbanistisesti pidettiin paluuna sadaksi vuodeksi katkenneeseen perinteeseen mutta myös liian yksinkertaistavana, sillä hyvä tiiviskin kaupunki merkitsee yhdelle yhtä ja toiselle toista. Lapintie kommentoi ajatuksen ”lisää kaupunkia kaupunkiin” olevan absurdi, mutta kaupungin hallinnonkin ottaneen sen yleiskaavoituksessa omakseen. Hänestä puhetapa tuo ongelmia, kun se toiseuttaa muuta kuin korttelikaupunkia ei-kaupungiksi ja niiden vähävaraisempia ihmisiä ei-kaupunkilaisiksi.

Jos sanaan kaupunki sisältyy sosiaalinen elämä, kenen sosiaalinen elämä siihen sisältyy, kysyttiin. Syntyy näköharha, jossa sosiaalisessa mediassa syntyvän keskustelun koetaan edustavan kaupunkilaisten ääntä, vaikka todellisuudessa keskustelijat olisivat varsin homogeeninen joukko keskiluokkaisia, suomea äidinkielenään puhuvia päätetyöläisiä. Malmin lentokentästä keskustelemisen kieltoa ryhmässä paheksuttiin. Entä miksi puhua vain Helsingistä vai saako ryhmässä ylittää kuntarajat? Urbanismin riskinä pidettiin myös betoniviidakkoa ja kivierämaata, jos viihtyisiä palveluja ei talojen kivijalkoihin saada. Ryhmään kaivattiin mukaan lisää kaupunkisuunnittelun viranhaltijoita ja heidän asiantuntemustaan.

Hyvää keskustelukulttuuria vai poliittista ohjausta?

Paikalla olleet LKH-ryhmän moderaattorit korostivat ryhmän inklusiivisuutta, hyviä kokemuksia ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä. He haluavat ryhmän olevan avoin monenlaisille keskustelijoille, tavallisista kaupunkilaisista toimittajiin, poliitikkoihin, tutkijoihin ja etenkin kaupunkia suunnitteleviin viranhaltijoihin. Moderaattorit pitävät ryhmän merkittävänä ansiona juuri sen keskustelukulttuuria, johon virkamiehetkin voivat tulla avaamaan suunnitelmiaan ja osallistumaan keskusteluun ilman pelkoa henkilöön käyvästä huutelusta. Ryhmän suosio perustuu heidän mukaansa siihen, että kaikki otetaan mukaan eikä pelotella pois. Tapaus Malmia he selittivät sillä, että kaikki keskustelu alkoi palautua tähän yhteen asiaan, jolloin ryhmä uhkasi tulla yhden kaavoitusta vastustavan ryhmän valtaamaksi, kuten oli käynyt aiemmin Meri-Rastilan tapauksessa.

Sovittelevissa puheenvuoroissa todettiin, että kaupunkilaisten omaehtoiset keskustelukanavat sosiaalisessa mediassa tarjoavat mahdollisuuden osallistua laajemmalle joukolle kuin perinteiset kuulemisen tavat, ja esimerkiksi LKH:n kaltaista ryhmää pitäisi lukea yhtenä näkökulmana lisää, eikä olettaa sen edustavan kaikkia. Toivottiin, että vastaavia ryhmiä eri näkökulmilla syntyisi lisää ja löydettäisiin tapoja tavoittaa erilaisten ihmisryhmien kokemuksia. Konkreettisena ideana esitettiin, että kaupunki tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä tutkimaan maahanmuuttajien omissa keskustelukanavissa, miten maahanmuuttajat kokevat asuinympäristönsä.

Ryhmän poliittista tavoitetta ei ole moderaattorien mukaan piiloteltu ja ydinryhmän muodostumista toimintaa ohjailemaan ei voi missään yhteistoiminnassa välttää. Ryhmän kulttuuri ja säännöt ovat muotoutuneet tapaus tapaukselta ja muuttuvat edelleen. Toiminta on tasapainoilua keskustelun vapauden ja rakentavan keskustelukulttuurin ylläpidon välillä.

Tutkijoiden huomioita ja suosituksia

Laiturin tilaisuus täytti tavoitteensa sikäli, että uutta ymmärrystä syntyi, joskaan ei aivan niin monipuolisesti kuin toivoimme, sillä akateemiset kriittiset äänet jäivät vähiin. ”Keskustelukulttuurista” tuli tilaisuudessa ironinen käsite, mikä sekin kertoo siitä, että ryhmän poliittinen ohjaus ei ole ollut niin läpinäkyvää kuin moderaattorit sanovat sen olevan.

Kaupunkiaktivismi-hankkeen tehtävänä on auttaa eri toimijoita löytämään toimintatapoja, joilla kaupunkia kehittävät kansalaiset ja hallinto voisivat kohdata toisensa entistä paremmin. Laiturin tilaisuuden ja hankkeessa aiemmin käytyjen keskustelujen pohjalta ehdotamme Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmälle seuraavaa.

Jos tavoitteena on saada ryhmän jäsenet ja muutkin suhtautumaan moderointiin hyväksyvästi, pitää varoa oikeuttamasta moderointia keskustelukulttuurilla, kun kyse tosiasiassa on poliittisesta ohjauksesta. Toiseksi ryhmän kannattaisi panostaa keskustelun ohjailun, organisoinnin ja hierarkisuuden läpinäkyväksi tekemiseen. Sillä tavoin voidaan välttää pettymyksiin johtavia oletuksia ja ryhmän maineen heikentymistä. Jos esimerkiksi asiantuntijoille, kuten kaupunkisuunnittelun viranhaltijoille ja tutkijoille, sallitaan kriittisempiä puheenvuoroja, se – ja syyt siihen – kannattaisi kertoa ryhmän säännöissä.

Ryhmän hierarkisuutta vähentäisi ja toimien oikeutusta lisäisi se, jos sen keskushenkilöt eli moderaattorit kertoisivat ajoittain heillä mietinnässä olevista aiheista ja toimista. Varsinkin ulkoisten toimien, kuten adressien ja muun vaikuttamisen suhteen etukäteisinformaatio vähentäisi vaikutelmaa, että keskushenkilöt vain hyödyntävät rivijäseniä. Toimenpiteistä ja linjanvedoista päättämistä voisi myös joukkoistaa kyselyillä. Ryhmän kannattaisi hyödyntää oma avoimuuden politiikkansa myös keinona haastaa ja sparrata kaupunkiorganisaatiota ja muitakin toimijoita avoimuuteen.

Seuraavia etappeja: kehittämispäivä ja some-hallinto-työpaja

Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä suunnittelee kehittämispäivää. Yleisössä toivottiin päivän olevan mahdollisimman avoin. ”Hyvän some-hallinnon” kehittämisen näkökulmasta keskustelu jatkuu myös helmikuulle 2017 tähdättävässä työpajassa, jonka järjestämme Kaupunkiaktivismi-hankkeessa yhteistyössä somen käyttöä kaupunkisuunnittelussa tutkivan Pilvi Nummen ja muiden some-asiantuntijoiden kanssa. Työpajassa muun muassa tunnistetaan some-aineistojen analysoinnin tarpeita kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Jos haluat mukaan, laita meille viestiä!

Kirjoittajat: Pasi Mäenpää, Maija Faehnle ja Tuuli Lehtonen

 

 

 

Mainokset

4. sektori kuntien voimavarana – 10 teesiä hyvän tulevaisuuden rakentamiseen

Demokratiapäivän työpajassa 13.10. 2015 pohdittiin julkisen hallinnon ja demokratiakäytäntöjen kehityssuuntia suhteessa kansalaisyhteiskuntaan, jonka toiminta organisoituu yhä enemmän järjestöjen ulkopuolella ns. neljännen sektorin kansalaisaktivismina. Työpajan koosteen sivulle 18 kokosimme toimet, joihin järjestäjätiimissä tartumme seuraavaksi. Tähtäimessä on mm. keskustelun jatkaminen seminaarissa Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kanssa.

Jatkokeskustelujen avuksi kokosimme työpajan keskustelujen pohjalta ensimmäisen luonnoksen kymmeneksi teesiksi neljännestä sektorista kuntien voimavarana. Toivomme teesien kehittämiseen kaikkien aiheesta kiinnostuneiden apua!

Ensimmäinen versio teeseiksi on alla ja koosteessa. Miten parantaistte näitä? Kertokaa meille kommenttikentässä alla, Kaupunkiaktivismi-Facebook-ryhmässä tai Kuntasäpinää 2015 -Facebook-ryhmässä tai tulkaa mukaan muokkaamaan ja kommentoimaan teesejä hackpadissa! Hackapadin käyttö on helppoa, tarvitsee vain kirjautua sisään Google -tai Facebook-tunnuksella*.

4. sektori kuntien voimavarana – 10 teesiä hyvän tulevaisuuden rakentamiseen

”Järjestys ei ole pyhä” – epämuodollisuus tuo tehoa

Kansalaistoiminta pulpahtelee ja kehittyy moninaisissa epävirallisissa muodoissa. Tätä kutsumme neljänneksi sektoriksi. Epäviralliset kansalaisliikkeet saattavat hoitaa asioita nopeammin kuin järjestöt ja muut viralliset organisaatiot, esimerkiksi avun järjestämisessä turvapaikanhakijoille. Kaiken ei tarvitse muodollistua – myöskään hallinnossa. Kunnat voivat parantaa valmiuksiaan toimia muuttuvan kansalaisyhteiskunnan kanssa ja hyötyä sen aktiivisuudesta. Kunnat voivat tehdä helpommaksi ja houkuttelevammaksi sen, että kunnan työntekijät kokeilevat oma-aloitteisesti uusia yhteistyötapoja.

Aktivismit muovaavat yhteiskunnan työnjakoa ja taloutta

Kuntalaisten omaehtoinen toiminta ulottuu julkishallinnon vastuulla oleviin tehtäviin ja muuttaa julkisen palvelutuotannon kenttää. Samaan aikaan kansalaislähtöinen jakamistalous muovaa markkinoita uusiksi. Lisäksi kolmas sektori kohtaa uuden toimijajoukon omalla toimintakentällään, joten nouseva neljäs sektori vaikuttaa kaikkiin yhteiskunnan alueisiin. Kunnat joutuvat linjaamaan, miten neljännen sektorin toimijat huomioidaan jaettaessa toiminta-avustuksia, järjestettäessä tarjouskilpailuja ja pyydettäessä lausuntoja päätöksentekoa varten.

Yhteen hiileen puhaltamisen kulttuuri ei synny ilman johtoa, mutta jokaisen teoilla on merkitystä

Aktivistit ja kunnat pystyvät toimimaan yhteisten tavoitteiden hyväksi parhaiten, kun toimintakulttuuri on avoin ja yhteistyöhakuinen. Viranhaltijat tarvitsevat toiminnalleen johdon tuen. Johto voi näyttää esimerkkiä, mutta avoimuuden ja yhteistyön kulttuuria rakentaa tai murentaa jokainen omilla teoillaan. Kuntalainen ei ole vain asiakas vaan kumppani.

Pelisäännöillä selkeyttä ja oikeudenmukaisuutta

Kunnat tarvitsevat yhdessä hyväksytyt pelisäännöt toimiakseen moninaistuvan kansalaisyhteiskunnan kanssa – niin järjestöjen, muilla tavoin järjestäytyneiden ryhmien kuin yksittäisten kansalaistenkin. Pelisäännöissä tärkeitä ovat linjaukset mm. kumppanuuksien muodostamisesta, kansalaistoiminnan rahoituksesta ja viranhaltijoiden toiminnasta sosiaalisessa mediassa.

Osallisuutta syntyy monenlaisen osallistumisen kautta

Kuntalaisilla on oltava mahdollisuuksia osallistua hallinnon toimintaan, mutta kunnan rooli osallisuuden edistäjänä tarkoittaa osallistumisen mahdollistamista monin tavoin myös hallinnon ulkopuolella. Muun muassa vertaispalvelujen tuottaminen, naapuriapu, paikallisen kehittämisen organisointi ja tapahtumien järjestäminen ovat monille palkitsevia osallistumisen tapoja.

Edustuksellisuus uudistuu

Demokratia merkitsee mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskuntaan paitsi valmistelun ja päätöksenteon myös suoran toiminnan kautta. Perinteisen miten-valtuusto-edustaa-kuntalaisia-tarkastelun rinnalla nousee yhä monimuotoisempien edustavuuksien tarkastelu – keitä, mitä ja miten edustavat erilaiset toimijaryhmät ja niiden yksittäiset jäsenet? Tulevaisuudessa kunnanvaltuutetun asema muuttuu, kun kuntalaiset voivat kehittyvän teknologian ansiosta äänestää henkilöiden sijaan suoraan asioista.

Yhden luukun periaate avainasemassa

Moninaistuvassa kansalaistoiminnassa on mukana monia, joille toiminta hallinnon kanssa on vierasta, esimerkkinä lupien hakeminen tapahtumalle. Samalla hallinnossa jotkut viranhaltijat tuntevat kansalaistahojen kanssa toimimista paremmin kuin toiset. Niin kansalaisten kuin hallinnonkin kannalta on parasta, jos hallinto toimii kansalaisten suuntaan ”yhtenä luukkuna”. Sujuvimmaksi yhteistyö saadaan, jos kummallakin puolella on välittäjiä: hallinnossa ”yhden luukun viranhaltijoita” ja kansalaisyhteiskunnan puolella esim. välittäjäyhdistys.

Aktivismit Avuksi Ajoissa

Kunnan organisoimat suunnitteluhankkeet, mm. kaavahankkeet, voivat onnistua sitä paremmin, mitä avoimempi prosessi on kuntalaisten omaehtoiselle mukaan tulolle jo varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi into vaihtoehtosuunnitelmien laatimiseen voi kanavoitua tällöin hyödyllisimmin. Tässä kiteytyy ajattelutavan muutos: kuntalainen ei ole vain asiakas vaan myös kumppani.

Yhteiskunta rakentuu somessa – siellä on hallinnonkin toimittava

Kuntalaiset toimivat ja kehittävät yhteiskuntaa yhä enemmän keskenään sosiaalisessa mediassa, eikä hallinnon kannata jäädä sivuun. Vuorovaikutus kuntalaisten kanssa somessa on viranhaltijoiden ydintyötä siinä missä muukin vuorovaikutus. Somen käyttäminen tiedottamiseen on ensiaskel kohti somen todellista hyötykäyttöä kaksisuuntaisena vuorovaikutuksena.

Jatkuva vuoropuhelu turvaa oppimista ja luottamusta

Kuntalaisten ja hallinnon väliselle vuoropuhelulle tarvitaan projektien ja yksittäisten kohtaamisten rinnalle jatkuvia kanavia. Tähän voivat kuulua esimerkiksi toistuvat palvelufoorumit, joissa toimijat hallinnosta sekä kolmannelta, neljänneltä ja yksityiseltä sektorilta tarkastelevat palvelutarpeita ja suunnittelevat niihin vastaamista yhdessä. Jatkuvuus tuo toimijoille mahdollisuuksia päästä kilpailuasetelmista kohti voimavarojen yhdistämistä. Se mahdollistaa myös toiminnan arvioinnin ja jatkuvan parantamisen yhdessä.

 

 *Monen kokemuksen mukaan hackpad toimii paremmin muilla selaimilla kuin Mozillalla.

Aktivismit esiin kautta Suomen – tutkijat herättelevät kuntademokratiaa uusiutumaan

Mikä yhdistää, mikä erottaa kansalaisaktivismia kaupungeissa ja etäämpänä niistä? Miten kansalaisliikkeet ja kuntademokratia suhtautuvat toisiinsa? Miten aktivismin nousu voi uudistaa ymmärrystä edustamisesta? Näitä kysymyksiä pohdimme 9.6.2015 aktivismiopintopiirin kesäseminaarissa yhdessä Kaupunkiaktivismi-hankkeen serkun, Kuntasäpinää 2015 – Asukasaktivistit kansanvallan edustajina -hankkeen kanssa. Kuntasäpinää-hankkeessa Tampereen yliopiston tutkijat Jarmo Rinne ja Tiina Rättilä tutkivat aktivismia koko Suomessa. Seminaarissa hanketta edusti heidän lisäkseen hankkeessa väitöskirjaa tekevä opintopiiriläinen Anna-Maija Halme.

Väitöstutkimus zoomaa kulttuuriperintöaktivismiin edustuksellisen demokratian uusintajana

Anna-Maija tutkii väitöstyössään, miten julkinen valta hallinto- ja luottamushenkilöineen suhtautuu ihmisten omaehtoiseen, puolueiden ulkopuolella tapahtuvaan aktivoitumiseen erityisesti maankäyttö- ja kulttuuriperintökysymyksissä. Tutkimuksessa haastatellaan kansalaisliikkeiden aktivisteja, hallinnon edustajia ja muita poliittisia toimijoita tapaustutkimuksissa Joensuussa (Wanha Jokela), Paimiossa (kulttuurimaisema) ja Helsingissä (Malmin lentokenttä).

Anna-Maija selvittää tapausten avulla ja koko Kuntasäpinää-hanke yleisemmin myös sitä, miten kansalaisliikkeiden ja niiden aktivistien toiminta voisi auttaa elävöittämään nykyistä edustuksellista päätöksentekojärjestelmää. Kansalaisliikkeen järjestäytyessä puolueeksi – esimerkkinä Vihreät 1970-luvulla tai Perussuomalaiset 2010-luvulla – puolueen toiminnan yhteys kansalaistoimintaan on vielä suhteellisen tiivis. Ajan myötä yhteys usein heikkenee. Kansalaisliikkeet toimivat osaltaan kansalaisten ja heidän virallisten edustajiensa lähentäjinä, koska liikkeissä on ainakin toisinaan luottamushenkilöitä mukana. Liikkeiden kyvyssä herättää ihmisissä toimintaintoa voisi piillä potentiaalia saada myös perinteistä edustuksellista demokratiaa järisytettyä uusin tavoin kansalaisia kiinnostavaksi.

Edustuksellisuutta hahmotetaan uudelleen

Anna-Maijan väitöstyön ja koko Kuntasäpinää-hankkeen kiinnostus on kuntademokratian vahvistamisessa myös edustavuuden uudelleenajattelun kautta. Edustamisen sijasta puhutaan mieluummin representaatiosta ja mielipiteenilmaisujen performatiivisesta luonteesta. Kannanotot koskien vaikkapa omaa ympäristöä ovat esityksellisiä tekoja, jotka sisältävät vaateen tulla noteeratuksi. Tällä tavoin ymmärrettynä myös some-kirjoittelu ja omaehtoinen toiminta ovat poliittista aktivismia, eivät poliittisen toiminnan ulkopuolista puuhastelua.

Hankkeen yksi tavoite on selvittää, miten aktivistit näkevät itsensä kansanvallan edustajina ja mitä edustaminen heille tarkoittaa. Mistä pohjimmiltaan tulevat käsitykset, että joku voi edustaa jotakin?

Kuntalaiset voivat kokevat edustajakseen ennemmin jonkun muun kuin vaalien kautta valitun luottamushenkilön. Voisiko edustuksellinen demokratia vahvistua, jos sitä rakennettaisiin lähtien siitä, missä edustuksellisuus voi kuntalaisten näkökulmasta toteutua parhaiten?

Kaupunkiaktivismi-hankkeen näkökulmasta hyvin kiinnostava on myös Kuntasäpinää-hankkeen tavoite kartoittaa, millaisten teemojen ja ongelmien parissa asukasaktivistit eri puolilla Suomea toimivat. Aktivismien tarkastelu kautta maan voi auttaa hahmottamaan, millaiset ratkaisut aktivismien tukemisessa voisivat olla hyödyksi valtakunnallisina ja mitä on parempi ratkaista paikallisemmin.

Aktivismitapaukset keskustelunherätteiksi dokumenttifilmilläkin

Kuntasäpinää-hankkeessa jäsennettiin alussa media-analyysin avulla aktivismien teemoja. 50 aktivismia käsittelevän paikallislehtijutun pohjalta tunnistettiin aktivismien teemoiksi asuin- ja luonnonympäristö, palvelut, alueen identiteetti, elinkeinot ja tulevaisuus ja paikallinen päätöksentekokulttuuri ja hallinto.

Tietoa on sittemmin hankittu haastatteluilla ja asukaspaneelikeskusteluilla. Haastateltuina on aktivisteja etelärannikolta Kemijärvelle. Esimerkkeinä on paneuduttu mm. vanhempainyhdistysaktivismiin Turussa, Pohjois-Karjalan Siun SOTEen ja kemiläisten toimintaan kaivoshankkeisiin vaikuttamisessa.

Metropoliseudun esimerkkeinä ovat mukana Myyrmäki-liike, Hyvä kasvaa Järvenpäässä -liike  ja aktivismi Roihuvuoressa.

Aktivismiesimerkeistä on tuotettu videoita hankkeen omalle Youtube-kanavalle. Videoista tullaan myös koostamaan dokumenttifilmi. Kaupunkiaktivismi-hankkeen tavoin työn etenemisestä kerrotaan ja keskustelua herätetään blogissa ja Facebook-ryhmässä.

Havaintoja tähän mennessä

Tähänastisten haastattelujen pohjalta on hahmottunut, että kansalaisliikkeiden aktivisteja yhdistää halu ottaa asioita omiin käsiin ja saada tulosta aikaan yhdessä itse tekemällä. He ovat tyypillisesti pettyneitä julkisen hallinnon tapaan ottaa kansalaisten näkemyksiä huomioon. Aktivistit eivät toiminnassaan useinkaan identifioidu kuntaan vaan tiettyyn, heille merkitykselliseen paikalliseen alueeseen. Yhteisöllinen identiteetti on aktivisteille tärkeä.

Miten puhua liikkeiden demokraattisesta merkityksestä – etenkin jos sitä ei ole?

Tutkimuksen yksi potentiaalinen kompastuskohta on löytää sanoja ja ilmaisuja, joilla erilaiset ihmiset voivat tulkita käsillä olevan asian samalla tavoin ja pystyvät keskustelemaan siitä toisiaan ymmärtäen. Kuntademokratian kehittämisen auttamisessa tarvittaisiin keskustelua kansalaisliikkeiden merkityksestä demokratian kannalta: Onko liikkeiden ja edustuksellisen demokratian välillä suhdetta? Pitäisikö olla ja jos pitäisi, millainen?

Erityisen haastavaa tästä suhteesta keskusteleminen voi olla niissä yhteyksissä, joissa suhdetta ei ole. Keskustelua tarvittaisiin konkreettisten päätelmien tekemiseen esimerkiksi siitä, miten luottamushenkilöiden kannattaisi kansalaisliikkeiden suhteen toimia demokratian vahvistumiseksi.

Aktivismien ymmärtämisen tutkimusvälineenä Kuntasäpinää-hankkeen tutkijat ovat todenneet hyödylliseksi käsitteen totuudessa eläminen. Alkujaan uskontotieteessä käytetty käsite on tässä vapautettu pyhyysajattelusta ja pelkistetty tarkoittamaan toimimista sen mukaan, mikä itselle on tärkeää. Läheinen on myös ajatus omien arvojen ja niiden mukaisen hyvän elämän havainnollistamisesta omalla toiminnalla. Tätä voi kutsua prefiguratiivisuudeksi (prefigure =tehdä näkyväksi, antaa muoto).

Nykyajan poliittinen toiminta on pitkälti prefiguratiivista: vaikuttamaan pyritään viestimällä asioita näkyvällä toiminnalla ja näyttämällä samalla muille esimerkkiä. Esimerkiksi hervantalaisten ehdotus järjestää äänestys Hervannan itsenäistymisestä omaksi kunnakseen voi olla vaikuttava mahdollisen äänestyksen aikaan saamisen kautta. Ehdottaminen on kuitenkin ja ehkä ennen kaikkea vaikuttava tekona itsessään. Ehdottaminen viestii, että vaikuttamismahdollisuuksista on tärkeä välittää, niistä tarvitaan keskustelua ja niiden parantamisessa voi itse olla aktiivinen.

Prefiguraation käsite voi auttaa ymmärtämään sitä paradoksia, että yhteiskunnan jatkuva yksilöllistyminen saa aikaan yhteisöllisyyttä. Internet ja sosiaalinen media mahdollistavat sen, että ihmisten eriytyneet tavat heijastaa omaa yksilöllistä minuuttaan ympäristöönsä – ja siten laajentaa oman kokemusmaailmansa piiriä – saavat vastakaikua samanmielisten taholta ja korostavat heidän minuuttaan nostamalla heitä ikään kuin jalustalle hetkellisten yhteisöjen keskipisteiksi.

Demokratiapäivänä hahmotetaan aktivismien ja kuntademokratian tulevaisuuspolkuja

Sovimme, että jatkamme hankkeidemme välillä vuoropuhelua töiden edetessä. Kun aineistoa on pitkälti koossa niin kaupungeista kuin maaseudultakin, päästään hahmottamaan kansalaisaktivismin urbaaneja ja epäurbaaneja erityispiirteitä. Tämä voisi auttaa esimerkiksi suunnittelemaan erilaisten kuntien kokemustenvaihto- ja oppimistilaisuuksia aktivismien ja demokratian tukemisessa, vaikka osaksi kansallisen Kuntademokratiaverkoston toimintaa.

Yksi tämänsuuntainen vuoropuhelumahdollisuus onkin jo järjestynyt, kiitos Kuntaliiton. 13.10.2015 järjestämme osana Demokratiapäivän ohjelmaa Neljäs sektori kuntien kumppanina -työpajan, jossa on tarkoitus muodostaa kansalaisten ja hallinnon suhteen ja kuntademokratian erilaisia tulevaisuuskuvia ja tunnistaa kehityspolkuja niitä kohti. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan! Ilmoittautua voi täällä.

Valmistelemme pajaan alustuksiksi esimerkkejä kuntademokratian uudistussuunnista erilaisissa kunnissa. Kuntasäpinää-hankkeessa on tunnistettu kiinnostavaksi mm. Rovaniemen aluelautakuntamalli, jossa asukkaat ovat päässeet lautakunnan virallisen aseman vuoksi vaikuttamaan alueensa asioihin paremmin kuin esimerkiksi epävirallisissa asukasraatimalleissa.

Tulevaisuuskuvien hahmottelussa tuntuu hyödylliseltä pohtia myös aktivismeihin liittyviä vielä niukasti hyödynnettyjä mahdollisuuksia. Miten kuntademokratiaa mahdollisesti voisi vahvistaa vaikka se, jos kunta hyödyntäisi aktiivisesti aktivistien tietämystä edistyksellisistä esimerkeistä kansalaisten vaikuttamisessa ja hallinnon ja aktivistien yhteistyöstä siinä?

Voisiko hallinto saada sisäiseen hyvien käytäntöjen levittämiseen mallia kansalaisliikkeiden tavoista oppia toisiltaan? Esimerkiksi menestyneen Myyrmäki-liikkeen toimintaa ovat monet muut liikkeet hyödyntäneet esikuvanaan.

Millaisia asioita ja esimerkkejä työpajassa olisi hyödyllistä nostaa esiin? Kuulemme mielellämme ehdotuksia ja kommentteja vaikka alla olevan kommenttikentän kautta tai Facebookissa Kaupunkiaktivismi-ryhmässä tai Kuntasäpinää 2015 -ryhmässä!

Kansalaisten ymmärtäminen keskiöön osallisuuden edistämisessä

Kuntalaiset keskiöön -projektin päätösseminaarissa 26.2.2015 tehtiin tilannekatsausta kuntalaisten osallisuuden ja kuntademokratian edistämistyöstä ja sen tulevaisuusnäkymistä.

Yksi kehityssuunta on osallistumista järjestävien viranhaltijoiden verkostoiminen. Kuntaliitto on rakentamassa avointa kuntademokratian toimijoiden verkostoa koko maan tasolla. Helsingin seudulla Helsingin osallisuus- ja neuvontayksikkö tuo viranhaltijoita yhteen alkajaisiksi uudenlaisessa Osallisuustori-tapahtumassa.

Valtakunnallisen verkoston toimintaa mietitään muun muassa vertaispalvelujen, vaikuttamisen ja uuden luomisen näkökulmista (kuva alla). Verkostoiminen voi olla yksi tapa luoda edellytyksiä innostumiselle paikallisessa kehittämisessä, osallisuuden ja demokratian kannalta ja myös yleisemmin.

Majoinen

Kuva Kaija Majoisen esityksestä.

Ihmisen innostuminen vaikkapa osallisuuden edistämiseen ei ole itsestään selvää, etenkään jos edistäminen näyttäytyy ensisijaisesti velvoittavana työtehtävänä.

Kansalaisten omaehtoinen toiminta taas ponnistaa keskeisesti omasta innostuneisuudesta. Moni puhuja toi esiin, että aidosti motivoituneet voivat saada paljon aikaan myös ilman erityisiä lisäresursseja. Heli Aallon esittelemässä Siun sote -hakkeessa sote-palvelujen kehittäminen edistyi vauhdilla, kun organisaatioista löytyi tahdon myötä jopa uskomatonta joustoa. Eikä hyviä tuloksia olisi syntynyt ilman vapaaehtoistoimijoiden merkittävää panosta ja yhteistä pyrkimystä voimavarojen yhdistämiseen.

Kuntalaisen tuomisessa kunnan toiminnassa keskiöön on monin paikoin jo edistytty, mutta helppoa se ei ole. Tätä havainnollisti muun muassa kokemus viranhaltijatyöpajoista: kun oikein yritetään miettiä asioita kuntalaislähtöisesti, näkökulma pysyy siinä noin kolme sekuntia, minkä jälkeen puhe kääntyy viranhaltijan tai organisaation näkökulmaan.

Toimivat konkreettiset ratkaisut osallisuuden edistämisessä voivat olla hyvin paikallisia. Jyväskylän Huhtasuolla yhteisöllisyys ja osallisuus saivat roimasti potkua siitä, kun kaupunki mahdollisti asukkaiden idean toteuttamisen: Huhtasuolle rakennettiin talkoovoimin laavu. Moinen ei olisi tullut kaupungille mieleenkään, kertoi esimerkkiä esitellyt Tytti Solankallio-Vahteri. Laavusta on tullut hyvin suosittu. Se on jo ”se paikka, jossa Jyväskylässä kuuluu näyttäytyä”!

Yksi Kaupunkiaktivismi-hankkeemme ajatuksista on, että hallinnon pyrkimyksiä myönteisen paikalliskehityksen ja kansalaisten osallisuuden edistämisessä voi auttaa syvempi ymmärrys aktivistisen toiminnan kehittymisestä ja innostuksesta sen taustalla. Kansalaisyhteiskunnan vertaispalvelu-, paikalliskehittämis- ja muut verkostot toimivat myös vertailukohteina ja idealähteinä motivoivan verkostotoiminnan kehittämiselle hallinnon sisällä.

Osallisuuden edistämisen yhtenä kompastuskivenä on esitetty, että resursointi helposti keskittyy osallistumisen järjestämiseen enemmän kuin osallisuutta edistävän kansalaisten toiminnan mahdollistamiseen. Voisiko kaupunkiaktivistien ja osallistumista kehittävien viranhaltijoiden välisiä kohtaamisia edistämällä syntyä oivalluksia entistä vaikuttavammista tavoista osallisuuden tukemiseen? Miten keskustelua resursoinnista olisi hyödyllistä käydä? Millaisia ratkaisuja kannattaisi koetella konkreettisilla kokeiluilla?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittaessa aktivistien kuunteleminen on avuksi.