Some-data kaupunkisuunnittelun avuksi! Työpajassa koottiin suosituksia kaupungeille

Viitisenkymmentä aktiivia kokoontui 1.2.2017 työpajaan pohtimaan, miten kaupunkisuunnittelu voi mukautua ja hyödyntää muutosta, jossa kansalaisyhteiskunta toimii yhä enemmän sosiaalisessa mediassa. Miten somesta saatava data voi auttaa kaupunkisuunnittelijoita ei vain viestintäkanavana, vaan vuorovaikutuksen ja tiedon tuottamisen välineenä?

Järjestimme työpajan yhdessä Espoon kaupungin, Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen ja Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksella väitöstutkimustaan tekevän Pilvi Nummen kanssa.

Tuloksena kiteytyi muun muassa seuraavia suosituksia kaupunkiorganisaatioille:

• Viranhaltijoille varattava työaikaa somessa toimimiseen. Tämä tukee kaupunkilaisten luottamusta hallintoon, kun yhteydenpito virkamiesten kanssa helpottuu ja erityisesti jos viranhaltijat antavat ihmisinä hallinnolle kasvot.
• Viranhaltijoiden ei ole tarkoituksenmukaista käyttää aikaa työlääseen some-datan käsittelyyn vaan palvelua voidaan ostaa. Suunnittelun tiedon hankinta on yhteistyötä. Analytiikkayritys voi tuoda kaavoittajan pöydälle some-data-yhteenvetoja.
• Some-dataa tulee ottaa suunnittelun pohjatiedoksi.
• Somessa kaupungin hallintoa voisi edustaa ”kaupunkitalkkari” – viranhaltija tehtävänimikkeellä mutta omilla kasvoilla ja persoonana. Näin toimitaan jo esim. Lahdessa.
• Yhteistyö yhdistysten ja muiden aktiivien kanssa on myös keino aktivoida halutun some-datan tuottamista. Hallinto ja aktiivit voivat esimerkiksi sopia hauskasta tiedonkeruukampanjasta, jossa ihmisiä kannustetaan julkisemaan julkisia some-postauksia tietystä aiheesta.

Kaikki suositukset ja muut ajatukset työpajasta voi lukea koosteesta Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna – data-analyysit ja vuorovaikutus – kooste työpajasta 1.2.2017 (pdf).

Työpajatyöskentelyä pohjustettiin viidellä esityksellä:

• Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle, Helsingin yliopisto: Miten some voi palvella kaupunkisuunnittelua?
• Susa Eräranta, Espoon kaupunki: Some suunnittelijan arjessa – kokemuksia, vinkkejä ja kehittämistarpeita
• Mika Rantala, Espoon kaupunki: Mitä some antoi suunnittelutyöhön Tehtävä Leppävaarassa -hankkeessa?
• Pilvi Nummi, Aalto-yliopisto: Sosiaalinen media paikkamuistojen kartoituksessa ja
  esimerkkejä somen data-analyysista kaupunkisuunnittelussa Suomessa ja maailmalla
  
• Vuokko Heikinheimo, Helsingin yliopisto: Paikkatietoon perustuvat some-data-analyysit: Esimerkkejä ja mahdollisuuksia

Ryhmätöissä käsiteltiin neljää teemaa:

Espoon some-ohje: Alustukseksi Johanna Pellinen Espoon kaupungilta kertoi ohjeista, joilla Espoon kaupunki ohjeistaa työntekijöitään sosiaalisen median käytöstä. Ohjeet löytyvät sivun http://www.espoo.fi/some alalaidasta. Ryhmässä koottiin somen käyttöön liittyviä haasteita ja etsittiin ratkaisuja niihin.

Pyöräily ja liikkuminen: Espoon kaupungin Heini Peltosen vetämässä ryhmässä pohdittiin tarpeita ja kehittämisehdotuksia somen käyttöön kaupunkisuunnittelussa pyöräilyn ja yleisemmin liikkumisen tarkastelussa.

Tapiola: Pilvi Nummi Aalto-yliopistosta ja Vuokko Heikinheimo Helsingin yliopistosta vetivät työryhmän, jossa pohdittiin sosiaalisen median hyödyntämistä Tapiolan kontekstissa.

Kaupunkisuunnittelu: Espoon kaupungin Mervi Hokkasen vetämässä ryhmässä pohdittiin tarpeita ja kehittämisehdotuksia somen käyttöön kaavoituksen ja kaupunkitekniikan kontekstissa, mm. asumisen, rakentamisen, viherrakenteen ja kaupunkitilan suunnittelun kannalta.

Työpajassa osallistujat toivoivat, että tilaisuuksia keskustella some-datasta kaupunkisuunnittelusta tulee jatkossakin. Osallistujien pyynnöstä osallistujille jaettiin toistensa sähköpostiosoitteet jatkoyhteydenpitoa varten.

Jatkokeskustelun avuksi on myös perustettu Facebook-ryhmä SoMe & Kaupunkisuunnittelu. Ryhmässä voi avata keskusteluja ja siellä voidaan suunnitella tulevia tapaamisia yhdessä. Ryhmä on suljettu eli keskustelut näkyvät vain ryhmän jäsenille. Kaikki aiheesta kiinnostuneet, tervetuloa ryhmään mukaan!

 

 

 

Varjokaava kohtaa kaavoittajan: tapaus Hernesaari

Kaupunkikulttuuria edistävä Urban Helsinki -ryhmä on tehnyt vaihtoehtokaavan ja ehdottanut, ”että Hernesaaren kaavoittamisen lähtökohdaksi otetaan nykyisiä suunnitelmia selkeästi kaupunkimaisempi ratkaisu.” Kun kaupunkisuunnitteluviraston osayleiskaavaehdotuksen mukaan alueelle sijoittuisi noin 6 000 asukasta ja 3 000 työpaikkaa, niin Urban Helsinki -ryhmän kaksi visiomaista esitystä (kuva alla) noin kaksinkertaistavat nämä. Suuremmalla väkimäärällä he tavoittelevat monipuolisempia palveluja tälle kantakaupunkia laajentavalle alueelle (ks. myös Hesarin juttu).

Ryhmän ehdotukset eivät saaneet Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa alueen kaavoittajalta Matti Kaijansinkolta kovin innostunutta vastaanottoa. Hänen mielestään suunnitelmat eivät ole järin korkeatasoisia tai kehityskelpoisia.

Kaavoittajia moititaan usein huonosta asenteesta heidän projektinsa tontille tulevia ”ulkopuolisia” kohtaan. Syntyy helposti tilanne, jossa dialogia itse asiasta eli suunnittelun kohteesta ja sisällöistä ei synny, vaikka se lienee vaihtoehtokaavoituksen päällimmäinen tarkoitus. Siksi kannattaa mennä asennoitumisten taakse ja hakea yhteistä keskustelupintaa asiaperusteiden kautta.

Haastattelin Kaijansinkkoa luodakseni tarkempaa kuvaa siitä, miksei Urban Helsingin vaihtoehtokaava häntä elähdyttänyt. Tapauksen yleisempi kiinnostus koskee sitä, miten virallinen kaupunkisuunnittelu ottaa vaihtoehtosuunnittelua vastaan. Voiko varjokaavoilla vaikuttaa ja miten se parhaiten onnistuisi – sekä aktivistien että viraston kannalta?

Yksitoikkoista ruutukaavaa

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmien ruutukaavaratkaisu vaikuttaa yksinkertaiselta eikä sisällä mitään kiinnostavaa oivallusta tai omaperäisyyttä. Toisteinen ruutukaava tuottaa tasapaksua kaupunkimattoa, jonka yksiulotteisuutta pitkät katulinjat ja autopaikat vielä korostavat. Esitykset ovat yleispiirteisiä ja yksityiskohdat puuttuvat. Ohjenuoramainen ihanne, että kaupungissa pitäisi olla 200 metrin välein jokin paikka, ei hänen mielestään suunnitelmissa toteudu.

Kaupunkitilan näkökulmasta ehdotukset ovat tuulisia ja liikenneratkaisut hankalia toteuttaa järkevästi. Kapeiden umpikorttelien alimpiin kerroksiin tuskin ulottuisi auringonvaloa. Vaihtoehtosuunnitelmien osayleiskaavaehdotusta suurempi asukasmäärä lisäisi liikennettä ulos johtavalla Telakkakadulla epäilyttävän paljon. Kyse on kuitenkin todellisesta pussinperäalueesta.

Liikenteen lisäksi suurempi asukasmäärä tuottaisi enemmän tilaa vaativia pysäköintipaikkoja, joita pitäisi löytyä 200 metrin säteeltä. Pysäköinti kadunvarsiin vaikuttaa paljon korttelirakenteeseen.  Ihannetilanteessa jokainen rakennushanke toteuttaisi omat paikkansa, yleensä pihakannen alle. Silloin pysäköinti käytännössä määrää korttelin rakennusoikeuden. Pysäköinnin suhteen pyritään aina kohtuuhintaisiin ratkaisuihin. Kaupunkisuunnitteluvirasto ei suosi pysäköintitaloja, koska autovarastot ovat kaupunkikuvallisesti hankalia ja niistä tulee helposti kovin korkeita (jopa 30 metriä). ”Helppo ratkaisu olisi, että paikkojen rakentamisvaatimuksesta luovuttaisiin, mutta siihen aika ei vielä ole kypsä”, Kaijansinkko sanoo.

Kaijansinkon mukaan suunnitelmat näyttävät myös sisältävän turhan yksipuolisesti asuntoja ja toimitilaa, ja osa asumisesta on vielä satamatoimintojen takia huonosti siihen soveltuvassa paikassa. Osayleiskaavaehdotuksessa tällaisessa kohdassa on liikuntatoimintoja, jotka edustavat kasvavaa liiketoimintaa kaupungeissa.

Data ja sen avoimuus

Kaijansinkon mielestä Urban Helsingin suunnitelmat eivät ole toteuttamiskelpoisia tiettyjen reunaehtotietojen kannalta. Hänen mielestään kaikkea suunnittelun dataa ja analyysitietoa ei voikaan olla saatavissa avoimeen käyttöön, koska sitä syntyy koko ajan suunnitteluprosessin edetessä. Teknistaloudellisten tekijöiden huomioiminen ja ratkaiseminen eivät myöskään näytä kiinnostavan aktivisteja niin paljon kuin itse kaavan piirtäminen.

Melu ehdollistaa kaavoja paljon ja sitä koskevat normit ovat tarkkoja. Lisäksi on olemassa sellaista hiljaista tietoa, jota kaupunkisuunnitteluvirasto ei haluakaan jakaa avoimesti. Esimerkiksi tietoa vanhoilla satama-alueilla tyypillisten likaisten ja myrkyllisten alueiden, lähinnä vanhojen kaatopaikkojen sijainnista ja sisällöstä ei haluta ehdoin tahdoin avata.

Esimerkiksi Vuosaaren sataman tinayhdistejupakka vuonna 2003 sai aikaan kaavoittajan kannalta ylimääräisiä hankaluuksia, koska asiasta nousi mediassa kohu. Turvallisuuskysymyksissä julkisuus kaavoittajien mielestä usein synnyttää ylilyöntejä. Kaavoittajan tehtävä on tuottaa rakennettavaksi hyvämaineisia tontteja, joita halutaan rakennuttaa ja asuttaa – tietysti ympäristöstä ja terveydestä säädettyjen normien ja asiantuntijoiden mittausten mukaan huolehtien.

Ajoituksen ongelma

Urban Helsingin vaihtoehtokaavat ovat Kaijansinkon mielestä ennen kaikkea pahasti myöhässä. Aluetta on suunniteltu toistakymmentä vuotta ja sen palikat ovat asettuneet kohdalleen jo kauan sitten. Teknisiä kysymyksiä on tarkasteltu tehdyillä suunnitelmilla ja alueen infraa aletaan rakentaa jo vuonna 2018 ja taloja vuonna 2020.

Vaihtoehtosuunnittelun parantamiseksi pitäisi juuri ajoitus saada kohdalleen. Paras ajankohta kaavoittajan näkökulmasta vaihtoehtosuunnitelmille olisi ideointivaihe eli heti suunnittelutilanteen auetessa. Tällaisen Kaijansinkko pyysi aikoinaan Pro Eira -liikkeen suunnalta Hernesaarta koskien. Lisäksi virasto teetti ideasuunnitelmat kolmella eri arkkitehtitoimistolla sekä lasten ja nuorten Arkki-arkkitehtuurikoululla, joten silkasta yksisilmäisyydestä Hernesaaren kaavoitusprosessia ei voi moittia. Näistä saatiin sisällöllisiä ideoita kaavoitukseen.

Virallisen ja vaihtoehtosuunnittelun eriparisuutta synnyttää myös se, että kerrosalat lasketaan kaavoituksessa eri tavoin kuin esimerkiksi Urban Helsinki tekee. Kaijansinkko huomauttaa myös yleisesti, että kerroskorkeutta ei voi käytännössä kasvattaa kahdeksasta kymmeneen, kuten usein ehdotetaan, vaan kerroksia pitää sitten olla ainakin 12–14, jotta rakentaminen on kannattavaa. Määräysten mukaan portaisiin tarvitaan silloin toinen poistumistie, mikä kasvattaa rakentamisen kustannuksia.

Lähtötiedot jakoon!

Kaavoittajan toivomuksena vaihtoehtosuunnittelijoille olisi myös paneutuminen suunnitelman sisältöön, ei vain kaupunkimuotoon. Kaivattaisiin mielenkiintoisuutta ja nyansseja sekä kolmiulotteisuuden sekä valon ja varjot huomioivaa ajattelua ja esitystapaa. Kaijansinkko kehottaa varaamaan audienssin kaavoittajalle ennen vaihtoehtosuunnittelua, jolloin tämä voisi tarjota peliin suunnittelun faktat ja reunaehdot. ”Se on meidän työmme”, hän sanoo.

Tämä on tärkeää, koska vastaavaa varsinaista dataa ei välttämättä ole vielä olemassa muuten jaettavassa muodossa. ”Jos on intoa kehittää, totta kai otetaan mielellään vastaan.” Hyvä referenssi suunnittelujärjestelmän ulkopuolisesta suunnittelusta on Kaijansinkon mielestä Helsinki-Tampere Visions -kirja ja -näyttely vuodelta 1993.

Melkki: tyhjä taulu

Tällä hetkellä vastikään hyväksytty yleiskaava avaisi esimerkiksi Melkin saaren kohteeksi, josta kaavoittaja Kaijansinkko ottaisi mielellään vastaan ideoita ja tutkielmia, koska sen suunnittelu on alkutekijöissään. Kaavoittajan mielessä ei ole saaren suhteen vielä juuri muita suunnittelua ehdollistavia ajatuksia kuin sillattomuus ja upeiden rantojen säilyttäminen.

Tutkimushankkeemme näkökulmasta olisi kiinnostavaa, jos esimerkiksi Urban Helsinki tai Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä järjestäisi Melkin avoimen ”esikaavoitusprosessin” ja tuottaisivat sen pohjalta esisuunnitelman virallista kaavoitusprosessia varten. Järjestelyihin voisi vaikka hankkeemme tulla mukaan.

”Jälkistalinistinen hirviö” vai suunnittelukeskustelun uudistaja? Laiturilla ruodittiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmää

Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmä (LKH) edustaa uutta keskustelu- ja vaikuttamiskulttuuria kaupunkisuunnittelun kentällä. Ryhmä on herättänyt huomiota, keskustelua ja kiistaakin (ks. esim. Kaupunkiaktivismi-kurssin opiskelijatyö). Kuvauksensa mukaan ryhmä on ”kaikille niille, joiden mielestä Helsingin seudulla on aivan liian vähän oikeaa kaupunkia. Tiheästi rakennettuja kerrostalokortteleita, joiden kivijalat ovat pikkuliikkeitä täynnä ja joissa on sopivasti puistoja luomassa kaupunkilaisille kohtauspaikkoja.” Ryhmässä on yli 10 000 jäsentä.

Ryhmässä tehdään konkreettisia ehdotuksia mm. täydennysrakentamisesta, liikenneratkaisuista ja palvelujärjestelyistä ja kommentoidaan niin kaupungin kuin aktivistiryhmienkin tekemiä suunnitelmia sekä puidaan suunnitelmissa tehtyjen asukaskyselyjen tuloksia. Aktiivisimmat käyvät ryhmän keskustelutapaamisissa, tekevät yhdessä maastokäyntejä ja taustoittavat keskusteluja omissa blogeissaan. Ryhmään kuuluu myös kaupunkisuunnittelijoita, tutkijoita ja muita ammattilaisia, joista useimmat seuraavat keskusteluja mutta jotkut myös osallistuvat niihin aktiivisesti.

Uusi ilmiö – liikaa valtaa?

Keskustelu on jo herännyt siitä, onko LKH-ryhmä liiankin vaikutusvaltainen. Ryhmällä on suoria yhteyksiä kaavoituksen valmisteluun ja päätöksentekoon Helsingin toiseksi suurimman valtuustopuolueen Vihreiden kautta: osa nykyisistä ylläpitäjistä on Vihreiden kuntapoliitikkoja. Ryhmän perustaja Mikko Särelä on liittynyt Vihreisiin Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustamisen ja vetämisen myötä (keväällä 2011). Ryhmä saa aloitteillaan paljon mediahuomiota ja julkista keskustelua esimerkiksi valtalehti Helsingin Sanomissa, jolloin tiivistämiseen kriittisesti suhtautuvat kansalaistahot kokevat jäävänsä ilman ääntä. Osa kaupunkitutkijoistakin suhtautuu ryhmään epäluuloisesti, jopa kielteisesti. Ryhmän tapoja ohjata keskustelua ja ajaa asiaansa on pidetty hyvin määrätietoisina ja jyrkkinä. Kärkevimmissä käytäväpuheissa ryhmää on nimitetty toimintavoiltaan jopa ”jälkistalinistiseksi” ja ”hirviöksi”.

Reaktiot ovat ymmärrettävissä sitä taustaa vasten, että ryhmä edustaa luonteeltaan, toimintatavoiltaan ja vaikutukseltaan uudenlaista kansalaistoimintaa, johon ei voi soveltaa vakiintuneita ajatusmalleja. Siksi tarvitaan keskustelua. Tilaisuuden järjestivät Yhdyskuntasuunnittelun seura ja Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -tutkimushanke Laiturilla 1.11.2016. Tarkoituksena oli käydä avoin keskustelu, jolla lisätään ymmärrystä sekä LKH-ryhmästä että uusista kansalais- ja poliittisen toiminnan muodoista yleisemmin. Seuraavassa on kooste tilaisuudessa käydystä keskustelusta.

LKH aktivismin kentällä

Aluksi Pasi Mäenpää ja Maija Faehnle Kaupunkiaktivismi-hankkeesta esittelivät LKH-ryhmän olemusta ja paikkaa kaupunkiaktivismien kentällä. Heidän mukaansa LKH on muuttanut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelukontekstia luomalla urbanismista ilmiön; rikastanut suunnittelukeskustelua ja laajentanut sen tietopoolia; kaventanut kansalaisten ja asiantuntijoiden välistä kuilua; innovoinut täydennysrakentamiskohteita ja keskusteluttanut niistä argumentatiivisesti; antanut kaupunkisuunnitteluvirastolle selkänojaa kaupungin tiivistämiseen sekä esittänyt uuden poliittisen toiminnan mallin.

Tutkijoiden mukaan LKH eroaa useimmista muista kaupunkiaktivistisista ryhmistä ja toimista siinä, että se nimenomaisesti pyrkii vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon ja sen valmisteluun, kun taas muut kaupunkiaktivistiset ryhmät suosivat suoraa toimintaa kaupunkiympäristön ja yhteiskunnan muuttamiseksi. Siksi ryhmään kohdistuu monia kysymyksiä. Onko kyse kansalais- vai poliittisesta liikkeestä? Ketkä saavat ryhmässä puhua ja mistä? Keitä ryhmä edustaa ja keitä ei? Miten ryhmä vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun ja paljonko sillä on vaikutusvaltaa? Onko yksi kansalaisryhmä vallannut kaupunkisuunnittelua koskevan kansalaiskeskustelun kentän?

Piilo-ohjausta ja organisointia

Tilaisuuden pääalustus kuultiin viestinnän tutkijoilta Salla-Maaria Laaksoselta (Helsingin yliopisto) ja Merja Porttikiveltä (Aalto-yliopisto). He olivat tutkineet LKH-ryhmän moderaattorien (eli adminien tai ylläpitäjien, 4–6 henkeä) suljettua verkkochattia eli keskinäisiä keskusteluja organisaatioviestinnän näkökulmasta.

Tutkijoiden mukaan LKH kuten muutkin internetin kansalaisliikkeet ovat ”viestinnällisiä järjestyksiä” eli ne rakentuvat kommunikaation kautta, koska ne ovat muuten organisaatioiltaan keveitä. Niiden epähierarkisuus ja vapaamuotoisuus (vrt. ”keskusteluryhmä”) on sikäli näennäistä, että todellisuudessa ylläpitäjät hallinnoivat ja ohjailevat keskusteluja ryhmän tavoitteiden mukaisesti monin keinoin luodakseen haluamansa keskusteluympäristön.

Tutkijoiden aineistossa puhutaan paljon keskustelukulttuurista, noteerataan keskusteluihin osallistuvia merkkihenkilöitä, moititaan joidenkin jäsenten käytöstä ja neuvotellaan heidän jäsenyydestään, suunnitellaan ulkoista viestintää sekä mietitään keinoja ohjailla keskustelua haluttuun suuntaan. Ylläpitäjät toimivat siis avoimesti ilmaistun ja ainakin periaatteessa kaikkien ryhmän jäsenten jakaman tavoitteen mukaisesti, mutta heidän käyttämänsä keinot ja toimet ovat muilta salattuja. Ulkoisella viestinnällä puolestaan rakennetaan ryhmälle identiteettiä ja organisatorista luonnetta, joka menee pitkälle yli keskusteluryhmän käsitteen.

Ryhmän organisoituminen on ideologisesti värittynyttä ainakin kahdella tavalla. Urbanismin ideologian lisäksi myös ajatus sivistyneestä ja faktapohjaisesta verkon keskustelukulttuurista toimii ryhmän toiminnan keskeisenä ohjenuorana. Keskustelukulttuuri-argumenttia käytetään ryhmän julkisissa keskusteluissa eräänlaisena mustana laatikkona: ylläpitäjät olettavat kaikkien jäsenten sitoutuneen tiettyyn keskustelukulttuuriin liittyessään ryhmään.

Kritiikkiä ja kiitosta

Esitysten jälkeen puheenvuoron saivat Aalto-yliopiston ympäristöpsykologian dosentti Liisa Horelli, Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki ja lopuksi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustaja Mikko Särelä.

Horelli kuvasi LKH-ryhmää erittäin vaikutusvaltaisena poliittisena kansalaisliikkeenä, jolla on myös ollut selvä vaikutus esimerkiksi yleiskaavaan. Horelli onnitteli ryhmää onnistuneesta, joskin omien näkemystensä vastaisesta poliittisesta työstä. Hän huomautti ryhmän miesvaltaisuudesta ja peräänkuulutti naisnäkökulmaa ja pehmeämpiä arvoja, kuten kaupungin rakentamista kauniiksi sekä lapsi- ja ihmisystävälliseksi. Horelli kritisoi myös ryhmän yksiulotteista näkemystä urbanismista ja toivoi ryhmälle vastaliikkeitä. Laaksosen ja Porttikiven tutkimuksen Horelli sanoi osoittavan, että ryhmää ohjaillaan taitavasti sen kaksoisrakenteen avulla, jossa moderaattorien salainen ylätaso ohjaa massojen lattiatasoa kontrolloiden sitä, ketkä saavat puhua ja keitä ryhmä edustaa.

Lapintie nosti niin ikään esiin LKH-ryhmän kaksoisroolin: se syntyi poliittisena liikkeenä, mutta on kasvaessaan muuttunut keskustelupaikaksi muillekin urbanismista kiinnostuneille.  Tämä kahtalaisuus toisaalta tuottaa melko laadukastakin keskustelua (esimerkiksi viitataan lähteisiin, vastataan argumentteihin, tarkennetaan jne.), mutta se saa aika ajoin moderaattorit huolehtimaan siitä, että ryhmän valloittamaa poliittista tilaa ei käytetä liikaa ideologisia tavoitteita vastaan. Lapintien mielestä ryhmän keskustelu ei ole kuitenkaan ulossulkevaa. Keskustelulla on hänestä arvoa sen toimiessa blogi- ja muiden tekstien levittämisen kanavana siten, että erilaiset ihmiset pääsevät haastamaan toistensa ja asiantuntijoiden näkemyksiä. Hänen oman tutkimuksensa mukaan tämänkaltainen keskustelu pitkälti puuttuu kaupungin hallinnon virallisesta vuorovaikutuksesta.

Mäntymäen mielestä LKH-ryhmä on ensinnäkin tuonut urbanismin keskustelukentälle, jolla sitä vastustavaa puhetta on paljon. Ryhmä on muodostunut urbanismikeskustelun merkittävimmäksi areenaksi Suomessa ja moninaistanut keskustelua aikana, jolloin Helsinki kasvaa kovaa. Keskustelun tasoa ja keskustelijoiden asiantuntemusta Mäntymäki kiitteli hyväksi ja kertoi arvostavansa sen moderointityötä. Hän piti tärkeinä myös ryhmän kannanottoja ja muita keskustelujen ulkopuolisia toimia ja arveli ryhmän parhaimmillaan sparraavan kaupungin suunnittelukoneistoa. Mäntymäen mielestä ryhmän agenda on selkeä ja läpinäkyvä ja ryhmä on siis avoimen poliittinen – ei kuitenkaan puoluepoliittinen, mikä hänestä on tärkeää, jottei urbanismista kiinnostuminen leimaudu poliittisesti.

Puolustuksen puheenvuoro

Viimeisen puheenvuoron sai Mikko Särelä. Hän kertoi perustaneensa ryhmän alun perin ajamaan politiikkaa, jolla Helsingin asuntojen hintoja saataisiin alas. Hän oli myös kokenut itse (kanta)kaupungin jääneen kulttuurisesti esikaupunkien varjoon ja urbaanien ihmisten olleen kaupunkikeskustelussa syrjitty vähemmistö ilman sanoja, joilla puhua. Särelä piti Horellin kritiikkiä pehmeiden arvojen puutteesta aiheellisena, mutta mainitsi, ettei usko näiden agendojen olevan aivan vastakkaiset. LKH-ryhmässä halutaan tiivistä kaupunkirakennetta, mutta myös esimerkiksi vehreyttä kaupunkia piristämään.

Särelä kertoi itse tarjonneensa viestinnän tutkijoille LKH-ryhmän moderaattorichattia tutkimusaineistoksi, jota hän piti tärkeänä tutkia. Ryhmän agenda on ilmaistu avoimesti eikä keskushenkilöitä ole ollut tarkoitus piilotella. Särelän mukaan ryhmän jäsenmäärä on kasvanut isoin pyrähdyksin varsinkin 2013 kuntavaalien jälkeen, jolloin on tullut tärkeäksi opettaa uudet jäsenet hyville keskustelutavoille. Hän painotti, ettei iso keskusteluryhmä kokemuksen mukaan toimi ilman kunnon moderointia. Pyrkimys on ollut ennen kaikkea moderoida pois sellaiset kommentit, joiden tarkoitus on estää toisia keskustelemasta itse kulloisestakin asiasta.

Yleiskeskustelu: puolesta ja vastaan

Yleisökommentit osoittivat ryhmän herättävän tunteita. Sekä ryhmän agenda että moderointi saivat sekä kiitosta että kritiikkiä. Ryhmän tapaa ymmärtää kaupunki urbanistisesti pidettiin paluuna sadaksi vuodeksi katkenneeseen perinteeseen mutta myös liian yksinkertaistavana, sillä hyvä tiiviskin kaupunki merkitsee yhdelle yhtä ja toiselle toista. Lapintie kommentoi ajatuksen ”lisää kaupunkia kaupunkiin” olevan absurdi, mutta kaupungin hallinnonkin ottaneen sen yleiskaavoituksessa omakseen. Hänestä puhetapa tuo ongelmia, kun se toiseuttaa muuta kuin korttelikaupunkia ei-kaupungiksi ja niiden vähävaraisempia ihmisiä ei-kaupunkilaisiksi.

Jos sanaan kaupunki sisältyy sosiaalinen elämä, kenen sosiaalinen elämä siihen sisältyy, kysyttiin. Syntyy näköharha, jossa sosiaalisessa mediassa syntyvän keskustelun koetaan edustavan kaupunkilaisten ääntä, vaikka todellisuudessa keskustelijat olisivat varsin homogeeninen joukko keskiluokkaisia, suomea äidinkielenään puhuvia päätetyöläisiä. Malmin lentokentästä keskustelemisen kieltoa ryhmässä paheksuttiin. Entä miksi puhua vain Helsingistä vai saako ryhmässä ylittää kuntarajat? Urbanismin riskinä pidettiin myös betoniviidakkoa ja kivierämaata, jos viihtyisiä palveluja ei talojen kivijalkoihin saada. Ryhmään kaivattiin mukaan lisää kaupunkisuunnittelun viranhaltijoita ja heidän asiantuntemustaan.

Hyvää keskustelukulttuuria vai poliittista ohjausta?

Paikalla olleet LKH-ryhmän moderaattorit korostivat ryhmän inklusiivisuutta, hyviä kokemuksia ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä. He haluavat ryhmän olevan avoin monenlaisille keskustelijoille, tavallisista kaupunkilaisista toimittajiin, poliitikkoihin, tutkijoihin ja etenkin kaupunkia suunnitteleviin viranhaltijoihin. Moderaattorit pitävät ryhmän merkittävänä ansiona juuri sen keskustelukulttuuria, johon virkamiehetkin voivat tulla avaamaan suunnitelmiaan ja osallistumaan keskusteluun ilman pelkoa henkilöön käyvästä huutelusta. Ryhmän suosio perustuu heidän mukaansa siihen, että kaikki otetaan mukaan eikä pelotella pois. Tapaus Malmia he selittivät sillä, että kaikki keskustelu alkoi palautua tähän yhteen asiaan, jolloin ryhmä uhkasi tulla yhden kaavoitusta vastustavan ryhmän valtaamaksi, kuten oli käynyt aiemmin Meri-Rastilan tapauksessa.

Sovittelevissa puheenvuoroissa todettiin, että kaupunkilaisten omaehtoiset keskustelukanavat sosiaalisessa mediassa tarjoavat mahdollisuuden osallistua laajemmalle joukolle kuin perinteiset kuulemisen tavat, ja esimerkiksi LKH:n kaltaista ryhmää pitäisi lukea yhtenä näkökulmana lisää, eikä olettaa sen edustavan kaikkia. Toivottiin, että vastaavia ryhmiä eri näkökulmilla syntyisi lisää ja löydettäisiin tapoja tavoittaa erilaisten ihmisryhmien kokemuksia. Konkreettisena ideana esitettiin, että kaupunki tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä tutkimaan maahanmuuttajien omissa keskustelukanavissa, miten maahanmuuttajat kokevat asuinympäristönsä.

Ryhmän poliittista tavoitetta ei ole moderaattorien mukaan piiloteltu ja ydinryhmän muodostumista toimintaa ohjailemaan ei voi missään yhteistoiminnassa välttää. Ryhmän kulttuuri ja säännöt ovat muotoutuneet tapaus tapaukselta ja muuttuvat edelleen. Toiminta on tasapainoilua keskustelun vapauden ja rakentavan keskustelukulttuurin ylläpidon välillä.

Tutkijoiden huomioita ja suosituksia

Laiturin tilaisuus täytti tavoitteensa sikäli, että uutta ymmärrystä syntyi, joskaan ei aivan niin monipuolisesti kuin toivoimme, sillä akateemiset kriittiset äänet jäivät vähiin. ”Keskustelukulttuurista” tuli tilaisuudessa ironinen käsite, mikä sekin kertoo siitä, että ryhmän poliittinen ohjaus ei ole ollut niin läpinäkyvää kuin moderaattorit sanovat sen olevan.

Kaupunkiaktivismi-hankkeen tehtävänä on auttaa eri toimijoita löytämään toimintatapoja, joilla kaupunkia kehittävät kansalaiset ja hallinto voisivat kohdata toisensa entistä paremmin. Laiturin tilaisuuden ja hankkeessa aiemmin käytyjen keskustelujen pohjalta ehdotamme Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmälle seuraavaa.

Jos tavoitteena on saada ryhmän jäsenet ja muutkin suhtautumaan moderointiin hyväksyvästi, pitää varoa oikeuttamasta moderointia keskustelukulttuurilla, kun kyse tosiasiassa on poliittisesta ohjauksesta. Toiseksi ryhmän kannattaisi panostaa keskustelun ohjailun, organisoinnin ja hierarkisuuden läpinäkyväksi tekemiseen. Sillä tavoin voidaan välttää pettymyksiin johtavia oletuksia ja ryhmän maineen heikentymistä. Jos esimerkiksi asiantuntijoille, kuten kaupunkisuunnittelun viranhaltijoille ja tutkijoille, sallitaan kriittisempiä puheenvuoroja, se – ja syyt siihen – kannattaisi kertoa ryhmän säännöissä.

Ryhmän hierarkisuutta vähentäisi ja toimien oikeutusta lisäisi se, jos sen keskushenkilöt eli moderaattorit kertoisivat ajoittain heillä mietinnässä olevista aiheista ja toimista. Varsinkin ulkoisten toimien, kuten adressien ja muun vaikuttamisen suhteen etukäteisinformaatio vähentäisi vaikutelmaa, että keskushenkilöt vain hyödyntävät rivijäseniä. Toimenpiteistä ja linjanvedoista päättämistä voisi myös joukkoistaa kyselyillä. Ryhmän kannattaisi hyödyntää oma avoimuuden politiikkansa myös keinona haastaa ja sparrata kaupunkiorganisaatiota ja muitakin toimijoita avoimuuteen.

Seuraavia etappeja: kehittämispäivä ja some-hallinto-työpaja

Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä suunnittelee kehittämispäivää. Yleisössä toivottiin päivän olevan mahdollisimman avoin. ”Hyvän some-hallinnon” kehittämisen näkökulmasta keskustelu jatkuu myös helmikuulle 2017 tähdättävässä työpajassa, jonka järjestämme Kaupunkiaktivismi-hankkeessa yhteistyössä somen käyttöä kaupunkisuunnittelussa tutkivan Pilvi Nummen ja muiden some-asiantuntijoiden kanssa. Työpajassa muun muassa tunnistetaan some-aineistojen analysoinnin tarpeita kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Jos haluat mukaan, laita meille viestiä!

Kirjoittajat: Pasi Mäenpää, Maija Faehnle ja Tuuli Lehtonen

 

 

 

Aktivismiopintopiirissä uusia jäseniä, yhteisöllisiä työtiloja ja someanalytiikkaa

Aktivismiopintopiiri on syksyllä 2016 kasvanut kolmella uudella jäsenellä. Heistä Juhana Rantavuori tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa oppimisesta ja siihen kuuluu tarkastelua oppimisesta yhteiskunnallisissa liikkeissä. Hän on myös kaupunkisuunnitteluaktivisti ja ollut mm. mukana tekemässä vaihtoehtosuunnitelmia. Elina Alatalo tekee Tampereen yliopistossa väitöskirjaa yhteisöllisten työtilojen verkostosta, tapauksenaan Mushrooming-verkosto. Annaliina Niitamon viestinnän alaan kuuluva väitöskirja Helsingin yliopistolle käsittelee uusia menetelmiä kaupunkilaisten osallistumiseen kaupunkisuunnittelussa ja kaupungin kehittämistä koskevassa keskustelussa.

Opintopiirin järjestyksessä toinen – Johanna Laukkasen jälkeen – valmistunut opinnäyte on Mikko Turusen pro gradu Väriä seinään ja väkeä kaduille – kaupunginosaliikkeiden toiminta ja tavoitteet. Salla Nurmisen pro gradu ruokapiireistä ja Jutta Harjusen pro gradu yhteisöllisestä asumisesta ovat myös valmiita ja tulossa saataville pian. Piirin valmistuneet työt kootaan Materiaaleja -sivulle.

Piirin tapaamisessa 22.9.2016 Elina kertoi väitöstyöstään, Pilvi Nummi artikkelistaan ja Anna-Maija Halme European Heritage Congress -tapahtumasta, jota on järjestämässä. Hyödynsimme tilaisuutta samalla haastatella Elinaa Mushrooming-verkoston tuntijana. Mushrooming-verkoston tarina on tulossa myös tapauskuvaukseksi Aktivismipakin* tapauskokoelmaan.

Pilvin esittelemä artikkeli on kartoitus kaupunkisuunnitteluun liittyvistä sosiaalisen median analyysimenetelmistä ja niiden käytöstä. Menetelmien selvittämisessä ollaan isojen kysymysten äärellä. Kun todellisuus tapahtuu somessa, miten todellisuudesta voidaan nykyään saada tutkimustietoa? Esimerkkejä kaupunkisuunnitteluun liittyvien some-analyysimenetelmien käytöstä löytyy jo paljon tutkimuksista, mutta käytännön suunnittelusta ei vielä juurikaan.

Pilvin väitöstyöhön kuuluu myös kaupunkisuunnittelua palvelevan analyysimenetelmän testausta ja kehittämistä. Toisaalla on pohdittu, että jatkossa some-tutkimuksen tulokset syntyvät ehkä niinkin, että tutkimusohjelmakoodit pyörivät palvelimilla itsekseen ja päivittävät tutkimustuloksia aineiston jatkuvasti lisääntyessä. Kehittyyköhän kaupunkisuunnittelijoiden avuksi palveluita, jotka automatisoidusti ammentavat some-dataa jatkuvasti päivittyviksi tuloksiksi palvelulle saneltavien tietotarpeiden mukaan?

European Heritage Congress -tapahtuma järjestetään kesällä 2017 Turussa. Tapahtuman yhteyteen tulee seminaari, jossa esitellään onnistuneita tapauksia ja prosesseja, joissa kansalaistoimijat ovat osallistuneet omaa kulttuuriperintöään koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Ideoitiin, millaisia esimerkkejä aktivistisesta osallistumisesta voisi olla mukana. Kulttuuriperintöaktivismi ulottuu vaihtoehtosuunnitelmista metallinetsintään ja valokuvadokumentointiin – ja voi palvella suunnittelua silloinkin, kun aktivistien kiinnostus on enemmän itse tekemisessä kuin suunnitteluun vaikuttamisessa.

*Aktivismipakki on Kaupunkiaktivismi-hankkeen tulokset kokoava verkkotietopankki. Tervetuloa kommentoimaan pakin luonnoksia ja muokkaamaan niitä vielä hyödyllisemmiksi Keskusteleva kaupunki -päivässä 9.11.2016!

Kaupunkiaktivismi-kurssilla pienoistutkimuksia työtiloista kuljetuspalveluihin, naapuriavusta ruokajärjestelmiin

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto kokosi kesällä 2016 eri alojen opiskelijoita paneutumaan aktivismeihin Kaupunkiaktivismi kaupunkien voimavarana -kurssilla. Kurssin veti yliopistonlehtori Maaria Linko osana Kaupunkiaktivismi-hanketta. Yksi ydinajatuksista oli tarjota tilaisuus oppia luovan itse tekemisen kautta aktivismeista ja niiden mahdollisuuksista ja rajoitteista kaupunkien kehittämisessä.

Alun luennoilla Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri puhui kaupungin hallinnon ja aktivismien kohtaamisista erityisesti sosiaalisessa mediassa. Yhteismaa ry:n Pauliina Seppälä kertoi omalta uraltaan esimerkkejä aktivismien viriämisestä ja siitä, mitä aktivismeilla voidaan saavuttaa. Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustaja Mikko Särelä esitteli kyseisen ryhmän perustamisen ideaa ja ryhmän toimintaa.

Kaupunkiaktivismi-hanketiimin Pasi M. luennoi kaupunkiaktivismista yleisesti, jakamistaloudesta (verkkoluento) ja ruoka-aktivismista (verkkoluento) ja Maija F. voimavara-ajattelusta. Pohdittavaa kurssilaiset saivat myös kuuntelemalla Pasin toteuttamat Jussi Luomasen (Helsingin rakennusvirasto) ja Petteri Niskasen (Myyrmäki-liike) haastattelut.

 

Pääpaino oli pienoistutkimuksina toteutetuissa harjoitustöissä. Tuloksena syntyi 35 opiskelijan voimin 11 raporttia, joista osaan kuului myös video:

• Airbnb:n toimintaa koskevat rajoitukset: Työssä paneuduttiin Airbnb:n toiminnan tilanteeseen Berliinissä, vertailtiin sitä Helsinkiin ja pohdittiin, miten viranomaisten kannattaisi Airbnb:n suhteen toimia.

• Liikennekaari ja tavarankuljetuspalvelut: Työssä tarkasteltiin nykyisen sääntelyn yhteisöllisille kuljetuspalveluille tuomia haasteita, esimerkkinä PiggyPaggy-palvelu, sekä liikennekaaren mahdollisia vaikutuksia. Lisäksi arvioitiin Kestävä liikenne -kampanjan onnistumista.

• Yhteisölliset työtilat ja työtila-aktivismi: Työssä tarkasteltiin tapauksena Demos Helsingin ja Y-säätiön yhteistyössä toteuttamaa yhteisöllistä työtilaa Uuras Hofficea Helsingin Jätkäsaaressa. Työ toi tietoa etenkin yhteisöllisen työtilan onnistumisen edellytyksistä.

• Vaihtoehtoiset elintarvikejärjestelmät – päijäthämäläinen ruoka-aktivismi: Työssä tutkittiin kyselyn avulla päijäthämäläisen eli Lahden seudun ruokapiirin, ruokaosuuskunnan ja REKO-renkaan toimintaa ja ruoka-aktivismin yhteiskunnallisia merkityksiä, mm. potentiaaleja yhteiskunnan muuttamisessa.

• Naapuriapu – jakamistaloutta & kaupunkiaktivismia: Työssä selvitettiin naapuriavun välittymistä erityisesti Nappi Naapurin kautta sekä kaupungin hallinnon yhteyksiä naapuriapuun. Raportissa tunnistetaan naapuriapupalvelujen haasteita ja mahdollisia kehityssuuntia. Video

• Kaavoitus ja kaupunkiaktivismi: Työssä paneuduttiin vaihtoehtosuunnitelmien hyödyntämiseen kaupunkisuunnittelussa, tapauksena Pro Helsinki 2.0. Työ vahvisti ja syvensi Kaupunkiaktivismi-hankkeen tähänastista ymmärrystä siitä, että hyödyntämisen esteenä ei ole ainakaan yhteistyöhalun puute.

• Asukaslähtöisen kaupunkisuunnittelun airut? Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä kaupunkisuunnittelun tiedonlähteenä: Työssä tarkasteltiin, voisiko LKH-ryhmä toimia kaupunkisuunnittelussa vaikuttavana tiedonlähteenä. Raportti tuo näkökulmia ryhmän hyödyntämisen haasteisiin ja tapoihin tutkia ryhmän merkityksiä.

• Hortoilu: Työssä tutkittiin hortoilua eli luonnonvaraisten kasvien hyödyntämistä elintarvikkeina tarkastelemalla hortoilijoiden Facebook-yhteisöjä. Raportissa kuvataan somen merkityksiä yhteisöllisyyden ja jakamisen mahdollistajana ihmisille, joiden elämäntyylejä hortoilu yhdistää. Video

• Keltainen talo – kynnyselamys: Työssä tarkasteltiin Tampereella väliaikaisena tee-se-itse-kulttuuritilana toimineen Keltaisen talon tarinaa siltä kannalta, mikä veti ihmisiä toimintaan mukaan ja miten arvomaailma talossa rakentui. Työ avaa myös väliaikaisuuden merkityksiä.

• Tila ja taide – Tapaus Space Invaders IV Espoon Matinkylässä: Paikallista kulttuuritapahtumaa tarkastelemalla selvitettiin tilojen luovan uusiokäytön merkityksiä. Työ tuo ymmärrystä muun muassa byrokratian näyttäytymisestä tapahtuma-aktivismissa. Video
  
• Tilannekatsaus Venetsia-projektiin: Projektissa kehitetään uutta laajaan vaikuttavuuteen tähtäävää tutkimus- ja kulttuurikeskus Venetsiaa Helsingin Lapinlahteen. Raportissa kuvataan projektin tilannetta ja tarkastellaan, mitä projekti voisi parhaimmillaan saada aikaan kaupunkien kehittämisessä.

 

Kurssi sai opiskelijoilta lähes pelkästään myönteistä palautetta. Tuleviin kurssinaloituksiin antoi yhden vinkin erään kurssilaisen kiitos siitä, että ensimmäisellä luennolla kysyttiin, mitä tämä kurssi voisi tarjota teille kurssilaisille. ”Se on vallan eriskummallista yliopiston kursseilla ja ihanasti sanottu. Olin heti iloinen että tulin kurssille”. Maaria Linko piti kurssia hyvin onnistuneena. ”Olin vaikuttunut siitä, miten innokkaasti opiskelijat ahkeroivat”.

Kurssille suunnitellaan jatkoa. Myös muut oppilaitokset ovat olleet kurssista kiinnostuneita. Kehittyisikö tutustuminen digiajan omaehtoiseen aktivismiin vähitellen osaksi kasvatus- ja koulutusorganisaatioiden toimintaa yleisemminkin? Nykyisessä hallitusohjelmassa Suomi halutaan koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaaksi. Huomion kiinnittäminen kasvatus- ja koulutuspalveluissa eri-ikäisten mahdollisuuksiin oppia aktivismeista ja aktivisteina ei olisi tavoitteen saavuttamiselle ainakaan haitaksi.

YIMBYcon vauhdittaa kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä

Kaupunkiaktivismien kentällä ahertaa myös Ketterä kaupunki / Dwellers in Agile Cities -hanke, suosittelemme tutustumaan! Tämä juttu on julkaistu Ketterä kaupunki -sivulla.
********************************************

Aktiiviset kaupunkilaiset paitsi muokkaavat kaupunkia fyysisesti myös organisoivat jatkuvia kanavia osaamisen ja ideoiden vaihtoon kansainvälisestikin. YIMBYcon-tapahtuma 11.-14.8.2016 Helsingissä toi Yes in My Backyard -henkisiä kaupunkisuunnitteluaktiiveja laajasti yhteen tiettävästi ensimmäistä kertaa Euroopassa. Tapahtuman järjesti joukko mm. Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä toimivia aktiiveja. Yhtenä innoittajana oli kesäkuussa 2016 Coloradon Boulderissa kesäkuussa järjestetty YIMBY-väen ensimmäisenä kansainvälisenä konferenssina esitelty YIMBY 2016.

”Epäkonferenssina” eli osallistujavetoisesti rakennettu YIMBYcon sisälsi toimintaa fuckups-kokemustenvaihtoillanvietosta yhteissuunnittelupajoihin, kaupunkiretkeilyihin ja keskustelujen jatkoon Flow Talksissa. Keskusteluja inspiroivat alustuspuheenvuoroilla mm. From Rurban to Urban -blogistaan  tunnettu kaupunkiaktivisti Timo Hämäläinen, kaupunkiaktivisti-poliitikko Otso Kivekäs ja Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki. Itse toin keskusteluainekseksi hahmotusta kaupunkiaktivismien noususta systeemitason ilmiönä.

Heikki Mäntymäki kertoi kokemuksia tiedonhankinnasta Helsingin yleiskaavaa varten Helsinki 20150 -karttakyselyllä. Yksi kaupunkien tapa tukea kansalaislähtöistä kaupunkikehittämistä on julkaista aineistoja avoimena datana materiaaliksi sovelluskehittäjäaktiiveille, kuten yleiskaavakyselyn aineistollekin tehtiin.

Osallistujia puhutti omaehtoisen kansalaistoiminnan ja kaupunkiorganisaation suhde. Erään osallistujan tuntuma oli, että aktivismien suomalainen erityispiirre on suuntautuminen usein toimintaan hallinnon kanssa pikemminkin kuin siitä erillään. Esimerkiksi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän ja Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yhteistyö on jo lähellä kumppanuutta. Toivottiin vertailevaa tutkimustietoa erilaisten aktivismien piirteistä eri konteksteissa Suomessa ja muualla. Vertailu voisi ottaa vauhtia Ketterä kaupunki – Dwellers in Agile Cities -hankkeessa meneillään olevasta lupaavien yhteistyömallien ja suunnitteluratkaisujen kartoituksesta.

YIMBYconissa yhteissuunniteltiin mm. tilojen saamista tehokkaampaan ja asukkaiden tarpeisiin herkästi mukautuvaan käyttöön. Tehostamisen varaa on, esimeriksi jo Helsingissä on yli miljoona m² tyhjää toimitilaa ja kehittämiskelpoisia asuntojakin runsaasti. Viimeisimmät tutkimustulokset myös osoittavat asuntopolitiikan ongelmia ja keskusta-asumisen kallistumista.

Ratkaisuja näihin ongelmiin haettiin osaltaan Ketterä kaupunki -hankkeen järjestämässä työpajassa, jossa suunniteltiin mm. Herttoniemen teollisuusalueella parhaillaan myynnissä olevaa toimistokerrosta. Sinne kehiteltiin esim. perhekoon mukaan muunneltavia asuntoja, monitoimisia yhteiskeittiö-, illanvietto-, leikki-, ja kuntoilutiloja, kattopuutarhaa sekä yhdessä tilattavia palveluita ja erilaisia naapuriavun muotoja (yhteenveto työpajasta tulossa pian!). Vastaava yhteissuunnittelutyöpaja järjestetään 30.8.2016 Tampereella, tervetuloa mukaan!

YIMBYcon on tarkoitus järjestää jatkossa Helsingissä vuosittain. Kaupunkien kehittämisestä kiinnostuneille tapahtuma tuo mahdollisuuksia ottaa vauhtiaskelia kaupunkien kehittämisessä omannäköisiksi. Helsingille se on myös valtti maineen rakentamisessa YIMBY-kaupunkina. Ensi vuodeksi on ideoitu mm. tutkijoita käytännön toimijoiden avuksi tuovaa sessiota ja paneutumista viranhaltija-aktivistien toimintaan.

Millaista ohjelmaa itse haluaisit ensi vuodeksi? Miten YIMBYcon voisi parhaiten palvella kaupunkien kehittämistä ketteriksi erilaisten kaupunkilaisten kannalta? Kerro meille vaikka kommenttikentässä alla,  Twitterissä @agile_dwellers, #agilecity #ketteräkaupunki #yimbycon tai YIMBY International -Facebook-ryhmässä!

Maija Faehnle
Johtamiskorkeakoulu, TaY & Suomen ympäristökeskus
(Edelleen myös tutkija Helsingin yliopiston Kaupunkiaktivismi-hankkeessa 🙂 )

Sosiaalinen media kaupunkisuunnittelussa – keskustelua odotuksista ja esteistä

Onko sosiaalisella medialla roolia kaupunkisuunnittelussa? Tähän kysymykseen hain vastausta Sosiaalinen media kaupunkisuunnittelussa -kyselyllä, joka suunnattiin kuntien ja kaupunkien kaavoitus- ja kaupunkisuunnitteluorganisaatioille sekä alan konsulteille ja tutkijoille. Vastauksia tuli yli 220 ja vastaajista 70 % edusti kuntien tai kaupunkien edustajia. Yli puolet toimi asiantuntijana kaupukisuunnittelun tehtävissä.

Esittelin kyselyni alustavia tuloksia Kaupunkitutkimuksen päivillä Tieteiden talolla 29.4.2016. Aiheesta syntyi mukavasti keskustelua ja tämän blogikirjoituksen tarkoituksena on jatkaa tuota keskustelua. Kerro siis, mitä ajatuksia tai kysymyksiä mieleesi herää tätä lukiessasi. Tutustu myös Kaupunkitutkimuksen päivien esitykseeni. Olen liittänyt esitykseen hieman selostusta, joka toivottavasti auttaa ymmärtämään esittämieni tulosten luonnetta.

Seuraavassa kerron tiivistetysti kyselyni alustavia tuloksia odotuksiin sekä esteisiin ja rajoituksiin liittyen.

Odotukset: vuorovaikutus paranee ja suunnittelukulttuuri muuttuu

Somen käyttöön liittyvät odotukset jäsentyvät luontevasti kolmeen teemaan:

1. Viestintä ja vuorovaikutus
2. Osallisuus ja osallistuminen
3. Suunnittelukulttuurin muuttuminen.

Sosiaalisen median odotetaan lisäävän vuorovaikutuksen määrää ja parantavan sen laatua. Keskustelevuus, monipuolisuus, moniäänisyys, jatkuvuus ja avoimuus nousevat vastauksissa esiin. Moniäänisyys liittyy eri kohderyhmien tavoittamiseen, mutta taustalla voi myös nähdä moniarvoisen käsityksen yhteiskunnasta ja kaupunkisuunnittelusta. Erilaiset näkökulmat ja mielipiteet nähdään arvokkaina ja niiden halutaan näkyvän suunnittelussa. Viestinnän toivotaan myös kehittyvän yksisuuntaisesta tiedottamisesta kohti monensuuntaista keskustelevaa vuorovaikutusta.

Asukasnäkökulman vahvistuminen ja kuntalaisten suora osallistuminen asioiden valmisteluun liitetään sosiaalisen median mahdollisuuksiin. Julkisuudessa pitäisi erityisesti keskustella suunnittelun tavoitteista jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa. Käyttäjien tuottama tieto tulee osaksi suunnittelua asukasaktivismin vahvistuessa ja some tukee asukkaiden itseorganisoitumista, kuten tässä ennustetaan:

”Asukasaktivismi tulee lisääntymään sosiaalisen median foorumeiden fasilitoimana.”

Suunnittelukulttuurin muutoksen mainitsevat vain harvat vastaajat, mutta implisiittisesti asia nousee esiin vuorovaikutuksen ja osallisuuden teemojen kautta. Sosiaalisen median mukanaan tuoma avoimuus ja läpinäkyvyys pienentävät hallinnon ja kuntalaisten välistä kuilua. Uusien toimintatapojen toivotaan tuovan ketteryyttä ja uusia yhteissuunnittelun tapoja. Suunnittelijan roolin muutosta eräs vastaaja kuvailee seuraavasti:

”Kaupunkisuunnittelu siirtyy pois professioon ja asiantuntijajargoniin perustuvasta sulkeutuneisuudesta kohti käytäntöjä, joissa hallinto ja kansalaisten toiminta tukevat parhaimmillaan toinen toisiaan.”

Esteet: negatiiviset asenteet, osaamisen puute ja resurssit

Kolme keskeisintä esteisiin ja rajoituksiin liittyvää kokonaisuutta näyttävät olevan:

1. Asenteet
2. Osaaminen ja ohjeistus
3. Resurssit, välineet ja ajankäyttö

Lisäksi esteinä mainitaan esimerkiksi vanhat toimintatavat, sosiaalisen median dynamiikkaan liittyvät asiat, kuten vuorovaikutuksen nopea tempo, sekä negatiiviset kokemukset sosiaalisesta mediasta, kuten vihapuhe ja koettu hyödyttömyys. Työhyvinvointiin ja kuormittavuuteen liittyen tärkeimpänä asiana nousi esiin työn ja vapaa-ajan erottaminen sekä ajallisesti että henkisesti sekä mahdollisen negatiivisen palautteen kuormittavuus, jota eräs vastaaja kuvailee seuraavasti:

”Omakohtaisesti pidän ongelmallisena työroolin ja yksityishenkilön sekoittumista sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi facebookissa en haluaisi esiintyä organisaationi edustajana samalla facebook-tunnuksella kuin yksityishenkilönä.”

Sosiaaliseen mediaan positiivisesti suhtautuvat kokevat organisaatioiden asenteet rajoittavina. Kiinnostuksen ja arvostuksen puute niin sosiaalista mediaa kuin vuorovaikutusta ja asukkaita kohtaan näyttää usein olevan esteenä. Organisaation ja erityisesti esimiehen tuki nähdään olennaisena tekijänä somen hyötykäytölle. Negatiivisia asenteita kuvaa hyvin tämä kommentti:

”Some kanavaa ei tunneta. Sen käyttö nähdään paheksuttavana. ”Ei voida ruveta siellä seurustelemaan kenenkään kanssa”. ”Ei kaupunkisuunnittelu ole mikään tykkäämisjuttu” Eli asenne some kanavia kohtaan hyvin kielteinen.”

Useissa vastauksissa peräänkuulutetaan some-strategiaa tai toimintasuunnitelmaa ja osaamista. Jotta sosiaalinen media voi olla luonteva osa työtä, tulee organisaatiossa sopia toimintatavoista ja tarjota riittävästi koulutusta ja ohjeistusta some-kanavien käyttöön. Tähän liittyy myös käytännön kysymykset, miten somessa ollaan ja mitä siellä voi sanoa. Virallisen ja epävirallisen palautteen ja keskustelun rajan hallitseminen koetaan vaikeaksi. Taustalla näkyy myös hallinnan tarve. Sosiaalinen media on kuitenkin luonteeltaan hallitsematonta: vain omaa toimintaa somessa voi hallita. Osaamiseen liittyviä rajoitteita kuvaillaan mm. seuraavasti:

”Rajoitteena on osin myös eri some-kanavien käytön osaaminen (mikä some-kanava sopii parhaiten mihinkin tehtävään työkaluksi yms.).”

Viimeisimpänä, mutta ei lainkaan vähäisimpänä kokonaisuutena esteeksi nousevat resurssit: ajankäyttö, välineet ja henkilöresurssit. Kaupunkisuunnittelun työkuorma voi olla uuvuttava jo nyt, ja uusien tehtävien sovittaminen kokonaisuuteen ei silloin tunnu mahdolliselta. Somen sujuva käyttö edellyttää nykyään myös toimivia välineitä, mielellään älypuhelimen tai tabletin. Sellaista ei kaikilla työntekijöillä ole. Työntekijöiden määräaikaiset työsuhteet eivät myöskään tue uusien toimintatapojen käyttöönottoa, vaikka halua olisikin.

Edellä mainittuja esteitä ja rajoitteita kokoaa hyvin yhteen tämä kommentti:

”Koen, että sosiaalinen media tarjoaa paljon mahdollisuuksia kaupunkisuunnitteluun liittyvän vuorovaikutuksen, asukasosallistumisen ja tiedottamisen lisäämiseen ja monipuolistamiseen. Ongelmana on osin kuitenkin ajankäyttö (kuinka varata aikaa somen hyödyntämiseen muun työn ohella) sekä käytön systematisointi ja organisointi.”

Keskustelua kaupunkitutkimuksen päivillä

Kaupunkitutkimuksen päivillä esitykseni yhteydessä keskusteltiin erityisesti toimintatavoista. Vapaa- ja työajan erottaminen on ihan oikea ongelma, joka pitää ratkaista. Joissakin kaupungeissa kannustetaan työntekijöitä olemaan somessa omalla henkilökohtaisella profiilillaan, kun taas toisaalla on lähdetty luomaan työprofiileita (esimerkkinä Hyvinkään ”Anne Kaavoituspäällikkö”). Kahden profiilin ylläpitäminen voi olla raskasta, mutta se mahdollistaa työn ja oman elämän erottamisen.

Tarkempia tuloksia toivottiin mm. siitä, miten ikä vaikuttaa suhtautumiseen sosiaaliseen mediaan. Todettiin myös, että somen käyttö voi olla luontevampaa kaupunkikehityksen verkostoissa, joissa on mukana myös yksityisen sektorin toimijoita. Hyviä esimerkkejä löytyy ainakin Seinäjoelta.

Lisäksi kyseltiin, eikö kyselyn tuloksissa näy se ongelma, ettei työntekijä oikein tiedä, mitä voi ja saa somessa sanoa. Tämä näkyi kyllä vastauksissa, mutta  ei erityisen korostuneesti.

Minkälaisia ajatuksia tulokset herättävät?

Haluan tehdä tutkimustani somen hengen mukaisesti avoimesti keskustellen.  Osuvatko havainnot oikeaan, vai oletko niistä eri mieltä? Mistä asioista mielestäsi tarvitaan lisää tietoa? Miten esteet voitetaan? Minkälainen sosiaalisen median rooli voi tulevaisuudessa olla?

Keskustelu on tärkeää, koska kyselyn tulokset ovat vasta alustavia. Täällä verkossa kertyvät kommentit otan mukaan tutkimusaineistooni.

PS. Käy tutustumassa myös omaan blogiini osoitteessa verkko-osallistuminen.fi

Kallion kulttuuriverkosto ruokkii tapahtuma-aktivismia ja tuo toimijoita yhteen

Jos listataan kaupunkiaktivismeistaan kuuluja kaupunginosia, mukana on ainakin Helsingin Kallio. Tätä mainetta on osaltaan pitkään rakentanut Kallion kulttuuriverkosto ry kaupunkitapahtumillaan. Kävimme 1.12.2015 paikan päällä Karhupuiston kupeessa tapaamassa Kallion kulttuuriverkoston puheenjohtajaa Saara Vanhalaa.

Kallion kulttuuriverkoston tavoitteena on yhteistyön lisääminen monipuolisen kaupunkikulttuurin vahvistamiseksi. Verkosto järjestää tapahtumia itse ja luo puitteita tapahtuma-aktivismille. Matkailijaryhmät ja muut kiinnostuneet voivat myös tilata verkostolta opastetun Kallio-kävelyn.

Kulttuuriviikot kutsuvat toteuttamaan tapahtumaideoita

Verkosto tunnetaan erityisesti kulttuuriviikoistaan eli keväisestä Kallio Kukkii -festivaalista (kuva 1) ja sen syksyisestä vastineesta, Kallio Kipinöi -festivaalista. Kallio Kukkii -festivaalin laittoi alulle Kallion kulttuuriverkoston edeltäjä, silloisen Lila ry:n tapahtumaryhmä noin 25 vuotta sitten. Verkoston väki on sittemmin vaihtunut nuoremmaksi.

Kulttuuriviikkojen ohjelma koostuu itsenäisistä ohjelmanumeroista, joita voi järjestää kuka vain. Kulttuuriverkoston yksi keino toimijoiden kohtaamisen edistämisessä on kutsua kunkin festivaalin ohjelmanumeroiden järjestäjät vapaaehtoiseen suunnittelu- ja verkostoitumistilaisuuteen ennen festivaalia.

Verkosto myös auttaa osaltaan järjestäjien ja hallinnon kanssakäymistä neuvomalla järjestäjiä tarvittaessa lupien, ilmoitusten ja muiden järjestelyjen hoitamisessa. Vastuu järjestelyistä on kuitenkin järjestäjillä itsellään. Verkoston rooli välittäjänä on siten kevyempi kuin esimerkiksi välittäjäyhdistys Hukkatila ry:llä monissa tapahtumissa, joissa Hukkatila on hoitanut luvat ja muut järjestelyt ohjelmanumeroita järjestävien kaupunkilaisten puolesta.

Kuva 1. Kallion kesä alkaa Kallio kukkii -festivaalilla.

Ympyrätalon kioskeista olisi moneksi

Yksi Kallion kansalaislähtöisistä kehittämisprosesseista on Ympyrätalon ympäristön uudistaminen. Kulttuuriverkoston yhdessä Siltasaari-seuran kanssa aloittamassa hankkeessa halutaan herättää aikanaan drive-in-pankkeina käytetyt kioskit (kuva 2) uuteen eloon.

Ympyrätalon ympäristöä hallinnoiva vakuutusyhtiö Varma on pitänyt kioskien kunnostamista kannattamattomana. Saara arvelee, että yhtiö saattaa kuitenkin vielä lähteä mukaan.

Kioskit on suojeltu asemakaavalla, mutta hankkeessa on arvioitu, että ne voisivat palvella kaupunkielämää nykyistä paremmin suojelutavoitteen kärsimättäkin. Ideointiin on saatu avuksi muotoilun opiskelijoita, jotka ovat suunnitelleet kioskeille uusia käyttökonsepteja. Saaran mukaan kunnostettuihin kioskeihin riittäisi tulijoita, mm. taiteilijoita ja kahvilayrittäjiä.

Kuva 2. Ympyrätalon kioskeihin on ideoitu mm. pyörävuokraamoa, kahviloita ja taiteilutiloja.

Kioskit voisivat lähentää Kallion toimijoita

Kallion kolme suhteellisen vakiintunutta kansalaistoimijaa, Kulttuuriverkosto, Kallio-liike ja Kallio-Seura, eivät perinteisesti ole vetäneet yhtä köyttä. Keskustelun herättäminen ympyrätalon ympäristön kehittämisestä on ollut Kulttuuriverkostolle yksi tapa pyrkiä tuomaan myös näitä toimijoita paremmin vuoropuheluun keskenään. Kehittämisestä syksyn 2015 Kallio Kipinöi -festivaaleilla järjestetty keskustelutilaisuus onnistuikin Saaran mukaan hyvässä hengessä ilman jännitteitä.

Aiemmin Kulttuuriverkoston jotkut vanhemmat, nyt jo pois jääneet jäsenet kokivat, että Kallio-liike astuu tapahtumia järjestäessään liiaksi Kulttuuriverkoston tontille ja uhkaa viedä rahoitukset. Kallio-liike on halunnut profiloitua proaktiiviseksi ja erottautua Kallio-Seurasta, joka on näyttäytynyt monille perinteisenä usein reaktiivisena asukasyhdistyksenä. Kallio-liike sai alkunsa, kun Kallio-Seura vastusti Hurstin leipäjonoa ja perustaja-aktivistit tarttuivat toimeen tehdäkseen selväksi, että eivät kaikki Kalliossa jonoa vastusta.

Kulttuuriverkosto on ollut Kallio-liikkeen ja Kallio-Seuran välissä neutraalimpi toimija. Verkosto on monien tuntemana ja monessa mukana olevana saanut toisinaan ottaa vastaan valituksia, jotka olisivat kuuluneet muille. Tapaamisajankohtanamme Saara ja muut odottivat mielenkiinnolla, millaisia reaktioita seuraa pop-up-tapahtumana ilman varsinaista järjestäjää toteutettavasta Karhupuiston joulutorista.

Avustusten ja yhdistysten aikataulut eivät aina kohtaa

Saara pitää hyvänä, että Helsingin kaupunki on yhtenäistänyt avustustenjakoaan kansalaistoimijoille. Asukasosallisuuden avustustenjako on vuodesta 2017 alkaen keskitetty kaupunginhallitukselle, kun aiemmin näitä avustuksia jakoi viisi eri tahoa. Hakijoina voivat olla niin yhdistykset kuin rekisteröitymättömätkin toimijat (kuva 3).

 
Kuva 3. Helsingin kaupungin avustukset asukasosallisuuden tukemiseen avustuskuulutuksessa 2.12.2015.

Asukasosallisuusavustuksissa on Kallion Kulttuuriverkoston ja monen muun yhdistyksen kannalta ongelmallista, että hakemukset vuoden 2017 toimintaan pitää jättää jo edellisen vuoden toukokuun alussa. Kun yhdistyksen hallitus valitaan keväisin, avustusta hakeva hallitus on tällöin eri kuin se, jonka kaudelle hankkeen toteutus pääasiassa ajoittuisi.

Käytännöt vaihtelevat avustuksittain. Kaupunkikulttuuriavustusta voi hakea ympäri vuoden, samoin nuorisoasiainkeskuksen pientä (alle 3000 €) projektiavustusta, joka tosin ei juuri ole Kulttuuriverkoston ulottuvilla.

Ajatuksia jatkoon

Ideoimme tapaamisessa, että Kallion Kulttuuriverkosto ja Kaupunkiaktivismi-hanke voisivat yhdessä tuoda Kallion toimijoita yhteen uudessa työpajassa ympyrätalon ympäristön kehittämisestä. Ohjelma suunniteltaisiin avainhenkilöiden ohjelma eri osapuolia palvelevaksi. Kaupunkiaktivismi-hanke voisi esimerkiksi taustoittaa keskustelua ympyrätalon ympäristön kehittämiseen kytkeytyvillä havainnoillaan, ja konkreettisten kehittämisaskelien käsittely voisi olla samalla Kaupunkiaktivismi-hankkeen lopputulosten työstämistä.

Kaupunkiaktivismi-hankkeen keskusteluissa on puhututtanut alueellinen tasapuolisuus osallisuuden ja aktivismien tukemisen kriteerinä. Myös Helsingin asukasosallisuusavustusten jaossa tavoitellaan alueellista tasapainoa, jonka edistämiseksi tukea voidaan ”priorisoida alueille, joissa toimintaa on ennestään vähemmän tai joiden katsotaan siitä eniten hyötyvän”. Tätä puoltaa halu välttää tukien kasautumista.

Jos osallisuutta edistettäessä halutaan samalla saada ihmisten voimavarat palvelemaan yhteisöjä mahdollisimman hyvin*, aktiivisuuden kuitenkin pitäisi olla heille houkuttavaa alueesta ja aiemmasta aktiivisuudesta riippumatta. Millainen olisi tukijärjestelmä, joka auttaisi rahoituksen hankkimista kenen tahansa lupaavalle yhteisöjä palvelevalle idealle, vaikka kaupungin omat avustukset eivät kaikille riitäkään? Mikä saisi kaupunkilaiset myös kokemaan kaupunkiorganisaation kaikenlaista rakentavaa aktivismia tukevana?

*”Osallisuuden käsitettä on kyettävä laajentamaan demokratiasta eli päätöksenteon legitimiteetistä ihmisten osaamisen, ideoiden ja kapasiteetin valjastamiseen yhteisen hyvän eli koko yhteisön parhaaksi. —  On silkkaa voimavarojen haaskausta, elleivät kaupungit kykene niitä hyödyntämään.”
– Pekka Sauri (2015): Julkishallinto ja sosiaalinen media

 

OKM:n norminpurkutalkoot tapahtuma-aktivismin helpottamiseksi

Opetus- ja kulttuuriministerin asettama työryhmä teki syksyllä 2015 selvityksen kulttuuritapahtumien koskevan sääntelyn ja byrokratian purkamisen tarpeista. Selvitys laadittiin tukemaan kansallista taide- ja kulttuuritapahtumaohjelmaa, jolla pyritään mm. edistämään monipuolista ja laadukasta tapahtumatarjontaa ja kansalaisten mahdollisuuksia nauttia kulttuurista.

Kävimme selvitystyön alkuvaiheessa 3.11.2015 opetus- ja kulttuuriministeriössä tapaamassa selvitystyöhön osallistuvia. Paikalla olivat OKM:stä työryhmän puheenjohtaja Hannu Sulin, Anne Mattero, Kirsi Kaunisharju ja Tuula Lybeck, selvityksen kokoajana toiminut Pauli Rautiainen Cuporesta ja Jaakko Blomberg Yhteismaa ry:stä, Kaupunkiaktivismi-hanketiimin lisäksi.

Halusimme välittää työryhmän käyttöön Kaupunkiaktivismi-hankkeen yhteydessä kertynyttä tietoa sääntelyn purkutarpeista kaupunkilaisten omaehtoisesti järjestämien tapahtumien kannalta. Keskustelun apuna oli kooste hankkeen aiemmissa tapaamisissa esiin tulleista ja hankekumppanien kautta saamistamme näkökohdista, mm. Helsingin kulttuurikeskuksen välittämä Stuba Nikulan tapahtumajärjestäjiltä kokoama kehittämistarvelistaus. Tapaamisessa Jaakko Blomberg toi esiin sääntelyn kehittämistarpeita ja -ehdotuksia Yhteismaan kokemusten perusteella.

Tapaamisen jälkeen joukkoistimme selvityksen tekijöiden toiveesta sääntelyn kehittämistarpeiden tunnistamista vielä laajemmin Facebookissa ja välitimme siellä saadut kommentit heille.

Sääntelyltä toivotaan herkkyyttä tapahtumien erilaisuudelle

Esiin tuomistamme kehittämistarpeista moni oli tullut selvityksen tekijöiden tietoon jo muualtakin. Muun muassa tarpeet saada tapahtuman järjestämisessä tarvittava asiointi viranomaisten kanssa hoitumaan yhdeltä luukulta ja helpottaa anniskelua ja elintarvikkeiden tilapäistä myyntiä koskettavat monenlaisia kulttuuritapahtumia.

Keskustelu ja koosteemme kuitenkin toivat lisäymmärrystä mm. tarpeeseen suhteuttaa sääntelyä tapahtumien kokoon ja luonteeseen. Työryhmää oli pohdituttanut, kuinka tarpeellista sääntelyn purussa on erottaa ammattimainen ja vapaaehtoinen toiminta toisistaan. Jaakko toi esiin, että tapahtuma-aktivismin kannalta olennaisempaa on tehdä ero suurien ja pienien tapahtumien välillä. Myös kertaluontoisten ja toistuvien tapahtumien erilaisuus olisi tärkeää ottaa huomioon.

Esimerkiksi vaatimus kattavasta pelastussuunnitelmasta on hyvin perusteltu isoissa tapahtumissa, mutta pienen puistokirpputorin järjestämisessä se näyttäytyy helposti kohtuuttomana. Turvallisuus- ja häiriöriskit vaihtelevat myös isojen tapahtumien välillä. Kävijämäärältään mittavaksi kasvaneessa Kallio Block Partyssa vaatimukset tietystä määrästä lain kriteerit täyttäviä järjestyksenvalvojia ovat tuntuneet järjestäjistä liiallisilta, kun tapahtuma on vuodesta toiseen sujunut ilman merkittäviä järjestyshäiriöitä.

Tapahtumien järjestämisen helpottamisessa yksi kehittämissuunta olisikin suhteuttaa tapahtumalle asetettavia vaatimuksia tarkemmin juuri kyseiseen tapahtumaan liittyviin riskeihin. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi järjestysmiesten määrää koskevien vaatimusten keventymistä toistuvissa tapahtumissa, jos sama tapahtuma on aiemmilla kerroilla osoittautunut harmittomaksi.

Mallia sananvapaudesta

Yhteismaan ja monen muun tapahtumajärjestäjän näkemys on, että sääntelyn painopistettä kannattaisi siirtää tapahtumien ennakkokontrollista jälkivalvontaan. Tapahtumien järjestämiseen voitaisiin kokeilla sananvapauden ideaa: lähtökohtana on vapaus toimia ja viranomainen puuttuu asiaan vasta, jos jokin ongelma ilmenee.

Tapahtumien järjestämisen kynnystä voisi madaltaa sillä, että ennakkotoimeksi riittäisi mahdollisimman pitkälle pelkkä ilmoitus ilman lupien hakua ja eri viranomaisten kanssa asiointia. Älykäs sovellus ilmoituksen tekemiseen voisi samalla tarjota käyttäjälle esimerkiksi tapahtumapaikkaan liittyviä tietoja ja muistilistan onnistuneen tapahtuman järjestämiseen.

Tapahtuma-aktivismin edistämisessä tehtävää monilla

Joidenkin normien osalta on suhteellisen helppo punnita, painavatko vaakakupissa enemmän perustelut normin säilyttämisen vai sen purkamisen puolesta. Esimerkiksi velvoite ilmoittaa tehokkaan lasersäteen käytöstä ulkoilmaesityksessä kahta viikkoa aiemmin on selvityksessä todettu ongelmattomaksi. Velvoite voi lannistaa järjestäjää, jonka pika-aikataululla ideoima valotapahtuma ei määräajan vuoksi enää onnistukaan. Velvoitteen säilyttämisellä on kuitenkin vahvat perusteet mm. tarpeessa saada lentoliikenteen ohjaus tarvittaessa järjestettyä säteen vuoksi ajoissa uudelleen.

Monen muun normin kohdalla ongelmallisuuden arvottaminen vaatii vielä lisää keskustelua. Opetus- ja kulttuuriministeriö on jatkanut keskustelun herättämistä selvityksen pohjalta kansallisen taide- ja kulttuuritapahtumaohjelman valmistelun yhteydessä mm. seminaarissa helmikuussa 2016. Kuntatasolla ainakin Helsinki on tarttunut kulttuuritapahtumien sääntelyn purkutarpeiden selvittämiseen tarkemmin.

Tapahtuma-aktivismia voivat torpata normit ja byrokratia, mutta myös – ehkä ennen kaikkea – mielikuva niistä. Turhaa byrokratian pelkoa voinevat purkaa ainakin tapahtumien järjestäjät, jotka pystyvät jakamaan kannustavia kokemuksia tapahtumien järjestämisen helppoudesta. Ehkä heitä on norminpurkutalkoiden jälkeen yhä enemmän.

Myös viranomaiset voivat tehdä paljon pelkällä viestinnällä, kuten aktivisti Blomberg sanoo: ”Jos kaupungin edustajat kertoisivat aktiivisesti asiasta ja kutsuisivat ihmisiä tekemään, olisi ihmisten helpompi olla aktiivinen. Monilla on varmaan se fiilis, että heistä on haittaa sen sijaan, että toimintaa kaivattaisiin. Vaikka jonkinlainen step by step -ohjeistus visuaalisesti miellyttävänä ja viestiltään rohkaisevana olisi tärkeä karun lupaluettelon sijaan.”

Espoo suuntaa sosiaalisen median edelläkävijäksi

Kaupunkiaktivismi-ohjausryhmän syyskuisessa kokouksessa syntyi ajatus paneutua Espoossa ”some-hallinnon” kehittämiseen. Kävimme 6.10.2015 keskustelemassa Espoon kaupungin edustajien kanssa ajatuksen konkretisoimisesta.

Ensin kokoonnuimme keskushallinnon edustajien kanssa suunnittelemaan gradutyötä, joka tuottaisi Espoolle tietoa ”some-hallinnon” kehittämisen tueksi. Miten löytää keinoja, joilla sosiaalista mediaa käytetään asioiden valmistelun ja päätöksenteon apuna? Sen jälkeen tapasimme kaupungin eri toimialojen edustajia tarkoituksena tuottaa ymmärrystä someen liittyvistä kehittämistarpeista heidän näkökulmistaan. Kummassakin tapaamisessa kokosimme ajatuksia myös some-teeman käsittelyyn marraskuun 2015 Kaupunkiaktivismi-työpajassa.

Ensimmäisessä tapaamisessa olivat Espoosta mukana viestintäpäällikkö Johanna Pellinen, kaupunginsihteeri ja Osallistuva Espoo -kehitysohjelman ohjelmapäällikkö Mari Immonen, päätöksentekoprosessista vastaava Riitta-Liisa Kammonen ja lakiasiainjohtaja Timo Kuismin, joka vastaa Miten voin vaikuttaa Espoossa -toimenpiteestä. Mukana olivat myös suunniteltavan gradun tekijäksi löytynyt sosiologian opiskelija Tuuli Lehtonen, somen käytöstä kaupunkisuunnittelussa väitöskirjaa tekevä Pilvi Nummi sekä Kaupunkiaktivismi-hanketiimi.

Toisessa tapaamisessa olivat mukana Johanna Pellisen, Tuuli Lehtosen ja Kaupunkiaktivismi-hanketiimin lisäksi tiedottaja Lea Keskitalo (Kaupunkisuunnittelu), viestintäsuunnittelija Pirkko-Liisa Merikoski (Tekninen ja ympäristötoimi, myös Tilapalvelut), Tilapalvelujen Twitter-tilistä vastaava kehitysinsinööri Aki Kärnä, Kaupunkitekniikan keskuksen tiedottaja ja Twitter-tilistä ja Facebook-tilistä vastaava Saija Räsänen, asiantuntija Tuija Norlamo (Perhe- ja sosiaalipalvelut) ja projektipäällikkö Kai Fogelholm (Tekninen ja ympäristötoimi, Asuntoyksikkö). Kaikki edustavat oman yksikkönsä some- tai vuorovaikutusosaamista.

Edistyksellinen some-hallinto hyödyntää somea monipuolisesti

Some-hallinnoksi voi kutsua hallinnon tapoja käyttää sosiaalista mediaa ja toimia yhdessä somessa toimivien kansalaisten ja muun yhteiskunnan kanssa. Some-hallinnon kehittäminen tarkoittaa hallinnon kulttuurin ja käytäntöjen mukauttamista somen käytön myötä muovautuviin kansalaisten ja muiden toimijoiden toimintatapoihin.

Espoo on monen muun kaupungin tavoin ottanut somea haltuun alkajaisiksi ennen kaikkea tiedottamisen välineenä. Kaupungilla on lukuisia profiiileja mm. Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa. Somen käyttöä tiedottamiseen voi ajatella some-hallinnon kehittämisen ensimmäisenä portaana. Portaita ylöspäin kavutessaan hallinto löytää tapoja hyödyntää somea yhä vuorovaikutteisemmin keskusteluun, tiedonmuodostuksen ja yhteissuunnitteluun ja päätöksentekoon.

Kuvio 1. Some-hallinnon kehitysportailla korkealle ehtinyt hallinto hyödyntää somen mahdollisuuksia valmistelu-, päätöksenteko- ja muissa prosesseissaan monipuolisesti. Pitkälle kehitetyn some-hallinnon käytäntöihin voi kuulua mm. automatisoitua tiedon louhimista ja jalostamista laajoista some-aineistoista.

Some kiinnostaa keinona edistää kaupunkilaisten aktiivisuutta ja hyviä ratkaisuja

Espoon yksi tavoite somen käytössä on tavoittaa kaupunkilaisia aiempaa laajemmin ja saada lisättyä heidän aktivoitumistaan myös hallinnon valmistelu- ja päätöksentekoprosesseissa. Espoon sivuilla on kootusti tietoa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista ja hankkeita voi selailla myös ajankohtaisten vaikuttamismahdollisuuksien mukaan Vaikuta nyt -näkymässä. Kun some tarjoaa uusia keinoja vuorovaikutukseen, ihmisten ei toivottavasti tarvitse enää osata etsiytyä näille sivuille löytääkseen oikeat vaikuttamisen paikat.

Kaupunki valmistelee parhaillaan esitettä, jonka toivotaan houkuttavan kaupunkilaisia aktivoitumaan hallinnon suuntaan entistä enemmän. Esitteeseen kootaan mahdollisimman innostavasti ja havainnollisesti tietoa tiedonsaanti-, osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista valmistelu- ja päätöksentekoprosessien eri vaiheissa. Tarkoitus on antaa tapausesimerkkien avulla ideoita aktiivisuuteen monipuolisesti. Omaehtoista proaktiivista aktiivisuutta esite voisi auttaa esimerkiksi vinkeillä siihen, miten vaihtoehtosuunnitteluun ryhtyvät voivat pyrkiä lisäämään suunnitelmansa vaikuttavuutta ajoittamalla toimintaansa suhteessa kaupungin organisoimaan suunnitteluun.

Espoota kiinnostaa some myös vuorovaikutusvälineenä hyviin ratkaisuihin pääsemisessä. Visiointityöpajat ovat Espoon kokemuksen mukaan olleet toimiva tapa saada aikaan eri osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja ja vähentää valittamista. Voisiko yhtä tuloksellinen vuorovaikutus onnistua somessa pienemmässä mittakaavassa ja tilanteissa, joissa perinteisen työpajan järjestäminen ei ole mahdollista tai järkevää?

Viranhaltijoita kannustetaan somettamaan…

Espoo kannustaa työntekijöitään someen suosituksilla ja mm. koulutusvideolla (videoita voi suositella kaikille hallinnon somen käytön kehittämisestä kiinnostuneille!). Kaupungin johto, mm. kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, on kehottanut viranhaltijoita keskustelemaan ja keskusteluttamaan asioita somessa aktiivisesti. Johto kannustaa somettamista esimerkilläänkin, esimerkiksi Mäkelä itse tviittaa säännöllisesti. Myös monet luottamushenkilöt ovat aktiivisia mm. bloggaajina.

…mutta tiellä on mutkia – ja myönteisiä yllätyksiä

Somen saamista aktiivikäyttöön hidastaa avoimuudelle ja somen käytölle myönteisen toimintakulttuurin puuttuminen. Kannustuksesta, ohjeista ja välineistä huolimatta moni viranhaltija suhtautuu somen käyttöön ottoon varautuneesti. Some-ohjeet koetaan pitkiksi ja niitä ei jakseta lukea, varsinkaan kun into ei ole suuri.

Ainakin joillain toimialoilla ongelmana on, ettei keskijohto ole ottanut somen käyttöön selvästi kantaa. Esimiehen tuen puuttuessa yksittäisen viranhaltijan on usein helpompi olla ottamatta käyttöön uusia toimintatapoja. Somen käytössä askarruttaa juridisen vastuun kysymys sekä sen viemä työaika.

Monia mietityttää, mitä viranhaltijana voi somessa sanoa ja mitä ei. Usein ei ole selvää, missä vaiheessa asiat ovat niin julkisia, että niistä voi kertoa avoimesti. Kaupunkisuunnittelussa heräsi kohu, kun Tehtävä Leppävaarassa -hankkeeseen liittyviä havainnekuvia oltiin laittamassa hankkeen Facebook-sivulle ennen niiden esittelyä asukastilaisuudessa. Moni viranhaltija pelkäsi, että kuvat aiheuttavat yhteydenottoryöpyn, johon ei pystytä vastaamaan. Pelot eivät kuitenkaan toteutuneet. Päinvastoin, kuvia peukutettiin ja asukkaat kiittelivät niistä myös tilaisuudessa, josta tulikin hengeltään positiivinen.

Facebook-ryhmä yhteistyökumppaniksi

Somen merkitys kansalaistoiminnan organisoitumisessa on tullut Espoossa vastaan äskettäin alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Kaupunki mietti auttamisjärjestelyissä yhteistyökumppaneiksi ensin vain vakiintuneita organisaatioita kuten järjestöjä, mutta sitten selvisi, että aiheeseen on jo tarttunut noin 800-henkinen Espoon alaikäisten turvapaikanhakijoiden auttamiseen keskittyvä Facebook-ryhmä. Ryhmässä on mukana myös monia viranhaltijoita yksityishenkilöinä.

Yhteistyötä ryhmän kanssa mutkisti ensin kaupungin näkökulmasta se, että useampi ryhmäläinen otti aluksi yhteyttä kaupunkiin toisistaan tietämättä. Ryhmä keskitti kuitenkin sitten yhteydenpidon keskuudessaan ”yhdelle luukulle”.

Tapaamisemme aikaan kaupungin ja ryhmän yhteistyö oli alkuvaiheessa. Yhteistyö on sittemmin johtanut mm. ryhmän perustaja-aktivistin palkkaamiseen kaupungin rahoilla espoolaiseen vapaaehtois- ja kansalaistoimintaa koordinoivaan järjestöön. (tästä lisää marraskuun Kaupunkiaktivismi-työpajan koosteissa)

Alustoja on monia, miten valita sopivimmat mihinkin tarpeeseen?

Somessa toimimisen ja yleisemminkin vuorovaikutuksen yksi haaste on tiedon hajautuminen moniin toisistaan erillisiin sovelluksiin ja järjestelmiin. Pirstaloituva tieto myös pinnallistuu, kun syvällistä kokonaiskuvaa on vaikea saada.

Viranhaltijoiden työtä helpottaisi kokemuksia kokoava pikaohje siihen, mitä erilaisia keskustelu- ja yhteissuunnittelualustoja kannattaa soveltaa minkinlaisessa tilanteessa. Facebookin olemassa olevat ryhmät ja sivut toimivat joissain tarkoituksissa, mutta suunnitteluhankkeissa kaivataan usein monipuolisempia ominaisuuksia tarjoavaa alustaa.

Tehtävä Leppävaarassa -hankkeessa on käytetty 3D-virtuaalialustaa, Finnoon kehittämisessä Joukkoenkeli -alustaa. Keskustelujen hallinnassa yksi ilmaisalusta on Trello, jota käyttää ainakin yksi espoolainen suuralueen asukasfoorumi. (Trellon käyttöä kaupungin organisoimassa hankkeessa havainnollistaa esimerkiksi Helsingissä kehitettävän Helsinki App –mobiilisovelluksen Trello-sivu).

Espoo on kerännyt syyskuun alusta 2015 alkaen kaikille avoimella Innopinion-alustalla joukkoistamispalvelulla ideoita kuntapalvelujen kehittämisestä sekä näiden ideoiden arviointeja. Nyt palveluun halutaan ennen kaikkea kommentoijia ja arvioijia, sillä kunkin idean edistyminen kaupunginhallinnossa riippuu sen saamasta kannatuksesta ja arvioista.

Erillistä kirjautumista vaativien alustojen riskinä on, että moni ei jaksa nähdä kirjautumisen vaivaa ja osallistuminen alustalla jää siten vähäiseksi. Kommentteja saadaan helpommin siellä, missä ihmiset ovat kirjautuneina valmiiksi tai kirjautumista ei tarvita ollenkaan. Tilannetta helpottaisi, jos 3D-kommentoinnin ja keskustelujenhallinnan kaltaisia edistyksellisiä ominaisuuksia löytyisi jatkossa yleisesti käytetyistä some-kanavista itsestään niin, että monipuolinen yhteissuunnittelu onnistuisi ilmankin niistä erillisiä alustoja.

Osallistavalla budjetoinnilla hyviä tuloksia – miten aktivismi voisi tuoda niitä lisää?

Espoo kokeili alkusyksyllä 2015 osallistavaa budjetointia uudenlaisen pelin avulla. Budjetoi puisto -kyselypelissä ihmiset pääsivät ehdottamaan, miten Suvelan asukaspuiston kehittämisen budjetti käytetään mm. kalusteisiin ja pintamateriaaleihin. Pelin kehittäminen sai alkunsa Espoon kaupungin ja Laurean tutkimusyhteistyöhankkeen yhteisötyöpajoista, joissa perustettu aluekehittämisryhmä päätti käydä kehittämään verkkotyökalua osallistavan budjetoinnin tuomisessa lähi(ö)kehittämisen välineeksi.

Kokeilu vahvisti käsitystä, että hyvin järjestetyllä verkko-osallistumisella voidaan tavoittaa ihmisiä tehokkaasti ja saada heitä tuomaan panoksensa suunnitteluun hyödyllisesti. Asukaspuiston suunnittelusta järjestettyyn asukastilaisuuteen tuli kahdeksan osallistujaa, mutta pelin kautta saatiin kahdessa viikossa noin 160 rakentavaa ehdotusta. Pelaajien ikä- ja sukupuolijakauma vastasi yllättävän hyvin puiston käyttäjäkuntaa. Pelistä saatu palaute oli myönteistä ja vastanneilta saatiin myös pelin kehittämiseen paljon rakentavia ideoita.

Pelin totesi lupaavaksi myös raati, joka myönsi sille sarjansa voittajapalkinnon Vuoden 2015 laatuinnovaatio -kilpailussa. Espoo jatkaa pelin kehittämistä. Myös ainakin Helsingin ja Lahden kaupungit ovat keskustelleet vastaavantyyppisten kokeilujen toteuttamisesta. Helsinki on ollut kiinnostunut budjetointipelin kehittämisestä erityisesti avoimeen lähdekoodiin pohjautuvana, jolloin siitä voisi helposti syntyä koodaustaitoisten käsissä uusia sovelluksia.

Ideoimme tapaamisessa, että kaupunkiaktivistit voisivat kehittää pelisovelluksia haluamiinsa budjetointitilanteisiin ja tuottaa niiden avulla ehdotuksia budjetoinnista. Vaikkapa Lisää kaupunkia Espooseen -Facebook-ryhmä voisi toteuttaa pelikierroksia jonkin alueen kehittämisen budjetoinnista ja esitellä niiden tuloksia kaupungille. Miten kaupunki voisi osaltaan helpottaa tämäntyyppistä aktivismia, kuitenkaan käyttämään aktivisteja epäreilusti hyväksi kaupungin tehtävien hoitamisessa?

Some-tiedon tehokas hyödyntäminen vaatii menetelmäkehitystä

Nykyiset menetelmät tiedon louhimiseen somesta eivät vielä juurikaan vastaa kaupungin tarpeisiin. Espoon nykyinen mediaseuranta seuloo Espoota koskevia asioita myös somesta, mutta somesta tulevat poiminnat ovat olleet roskapostin tasoa. Seuranta myös perustuu pitkälti numeerisiin yhteenvetoihin ilman sellaista laadullista koontia, joka voisi tuoda hyödyllisesti ymmärrystä somessa käsiteltävistä sisällöistä.

Some-tiedon käyttöä paremmin mahdollistavia menetelmiä kehittää osaltaan Pilvi Nummi kaupunkisuunnitteluun suuntautuvassa väitöstyössään. Tuulin gradu voisi myös edistää menetelmien kehittämistä sikäli kun gradun puitteissa on mahdollista.

Tarpeita suuntaviivoiksi gradulle ja jatkotoimille

Espoo toivoo Tuulin gradutyöstä apua ennen kaikkea viranhaltijoiden ohjeistamiseen siinä, miten somea kannattaa käyttää asioiden valmistelun eri vaiheissa. Miten esimerkiksi jo ennen valmisteluun tulevan asian tarkkaa määrittymistä voisi saada somesta tunnusteltua, mitkä asiat ovat ihmisille tärkeitä?

Edellä olivat jo esillä tarpeet saada apua sopivien vuorovaikutusalustojen valintaan ja kehittää some-tiedon käytön menetelmiä. Hyödyksi olisi saada kokoon myös havainnollisia ja kannustavia esimerkkejä tapauksista, joissa hallinnon toiminta somessa on johtanut eri osapuolten kannalta hyviin tuloksiin. Gradutyössä voisi koota asioita, jotka edistävät win-win-tilanteisiin pääsemistä.

Esimerkkejä voisi koota osana laajempaa selvitystä kaupungin somen käytön nykytilanteesta ja saaduista kokemuksista. Missä määrin kaupungin eri toimijat käyttävät somea ylipäätään ja miltä osin sitä käytetään yksisuuntaiseen tiedottamiseen, miltä osin taas jo vuorovaikutteisemmin keskusteluun ja tiedon muodostamiseen? Myönteisistä esimerkeistä kannattaa viestiä etenkin keskijohdolle, joka tällä hetkellä vaikuttaa konservatiiviselta somen suhteen.

Olisi tarpeen saada viranhaltijoille ohjeistus siitä, miten somen kautta tapahtuva osallistuminen kuuluu ottaa huomioon suhteessa ”virallisten kanavien” kautta tapahtuvaan kuulemiseen ja osallistamiseen. Ohjeen pitäisi auttaa viestimään osallisille ymmärrettävästi, miten idean, kannanoton tai muun viestin huomioon ottaminen mahdollisesti riippuu osallistumisen tavasta. Espoossa on varottu kutsumasta somea palautekanavaksi, koska nykyisellään vain virallisen palautejärjestelmän kautta tulevat asiat pystytään käsittelemään asianmukaisesti palauterinkien kautta, niin että keskustelu kirjataan ja se tilastoituu suoraan järjestelmiin. Toisaalta esimerkiksi Teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalvelu vastaa nykyään myös somessa ja kirjaa tapahtumat mukaan viralliseen palautejärjestelmään.

Somesta pitäisi saada jonkinlainen jatkuvan palautteen kokoamisen väline. Some tulisi saada kytkettyä asioiden valmisteluun sen eri vaiheissa, esimerkiksi päätöksentekoasiakirjojen käyttämiseksi kommenteilla. Integrointia kaupungin omiin/muihin osallistamiskeinoihin tarvitaan. Samalla tulisi etsiä sitä, missä kaupunkilaisten vaikuttamisen paikat parhaimmillaan ovat. Toisaalta somelta odotetaan virallisten prosessien ulkopuolelta tulevia ja niitä täydentäviä ideointeja sekä jakamisen ja yhteiskehittelyn tapaisia toimintatapoja.

Hyviä keinoja tarvittaisiin hallinnon toimintakulttuurin muuttamiseen somen käytölle suotuisammaksi. Moni hallinnossa tunnistaa jo somen tuomia mahdollisuuksia, mutta jättäisi somessa toimimisen mieluummin muille. Jotkut ovat ehdottaneet, että somettaminen keskitettäisiin tietyille henkilöille, esimerkiksi aluearkkitehdeille. Jotkut viranhaltijat ovat jo tottuneet sanomaan asioita somessa tiedottajan kautta. Tarvittaisiin rohkaisua, jotta yhä useampi uskaltaisi toimia somessa suoraan itsekin.

Hyvillä esimerkeillä ja avoimella hallinnon yksiköiden vertailulla voitaisiin luoda kehittämistahtoa hyvähenkisen kilpailuinnon ja kateudenkin kautta. ”Eihän meidän yksikkö halua ainakaan erottua muista jälkeenjääneenä! Näytetään, että ensi vuonna saadaan ainakin paremmat avoimuuspisteet kuin naapuriyksikkö!”

Pohdimme tapaamisessa, että yksi tapa herättää uutta ajattelua voi olla verrata somen tuloa muinoin koettuun sähköpostin tuloon. Moni suhtautui sähköpostiin aluksi yhtä epäilevästi kuin epäilijät suhtautuvat someen nyt. Sehän vain vie aikaa oikealta työtä! Ehkei mene kauan, kun somesta jo ajatellaan kuten sähköpostista nyt – miten työssä joskus pärjättiin ilman?

Espoossa hymyilyttää jo muistella, kuinka Twitter-seinän tuloa valtuustosaliin vastustettiin. Moni uskoi, että ehdotus seinästä ei tule ikinä menemään läpi. Nyt seinä on jo itsestäänselvyys ja harva enää muistaakaan sitä alussa vastustaneensa.