Metropolitutkimusseminaarissa ruodittiin jakamistaloutta ja sen tutkimusta

Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -ohjelman (KatuMetro) vuoden 2015 metropolitutkimusseminaari järjestettiin Vantaan kaupungintalolla 25.11.2015 teemalla Jakamistalous, kaupunkiaktivismi ja kaupunkilaiset. Keskustelua alustivat
ohjelman tätä aihepiiriä käsittelevät hankkeet. Esitysdiat ovat metropolitutkimusseminaarien sivulla.

Haaga-Helia ja Arcada auttavat kaupunkeja toimimaan jakamistalouden kanssa

Tuija Toivola esitteli Haaga-Helian hanketta, joka auttaa Helsinkiä, Espoota ja Vantaata kehittymään jakamistalouden edelläkävijöiksi. Hankkeessa on mm. kartoitettu lupaavia käytäntöjä Sharing cities -verkoston kaupungeista ja ideoitu jakamistalouden kehittämistä työpajoissa pääkaupunkiseudun toimijoiden kanssa. Tuloksena syntyy vuonna 2016 mm. jakamistalouden käsikirja.

Mats Nylundin esittelemässä Arcadan hankkeessa tuotetaan ymmärrystä jakamistaloudesta yhteiskunnan muuttajana sekä siitä, miten julkisen vallan tulisi jakamistalouteen suhtautua. Ihmisten suhtautumista jakamistalouteen on selvitetty kyselyillä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Lahdessa. Jakamistaloutta hankkeessa on hahmotettu mm. kehittämällä jakamistalouden palvelujen luokittelua tähän tapaan:

Globaalit: AirBnB,Uber, Couchsurfing

Kauppapaikat: Tori.fi, Huuto.net, (E-Bay)

Yhteisövetoiset: NappiNaapuri, Stadinaikapankki, Ravintolapäivä, Siivouspäivä,  Saunapäivä, kimppakyyti.fi

Liiketoiminta: PiggyBaggy, Sharetribe, Ratti.fi, Swap.com, City Car Club, HBB

Facebook: KallionSafkatkiertoon, Haagakierrättää, Töölökierrättää, Vuokra-asunnotHelsinki

Kaupunki: Kutsuplus, kirjasto (laajennettu kirjastotoiminta), Helsinki Region infoshare, Kierrätyskeskus

Rajatapaukset: Nearhood, Digiapuri,Split Finland, REKO-renkaat, Wolt, Foodora

 

Tekemistä Kaupunkiaktivismi-hankkeelle

Kolmantena hankkeena esittäytyi Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -hankkeemme. Keskustelussa ehdotettiin, että hankkeessa käytettyjä käsitteitä sidottaisiin muihin samoista aihepiireistä puhuttaessa käytettyihin käsitteisiin. Täsmentämistä kaipaa ainakin käsitteiden neljäs sektori ja kaupunkiaktivismi suhde vapaaehtoistoiminnan käsitteeseen. Toivottiin myös kuvauksia tavoista, joilla hallinnon tahot ovat toimineet aktivismien suhteen. Hankkeessa ideoituun aktivismitietopankkiin voisi koota kuvauksia Suomessa jo sovelletusta toimintatavoista ja ehdotuksia kokeilemisen arvoisiksi uusiksi tavoiksi.

Espoon tutkimuspäällikkö Teuvo Savikko korosti, että aktivistien neljännen sektorin kanssa toimiessaan kaupungeille on tärkeää pitää vastuu itsellä. Eri kaupungeissa on myös erilainen kansalaistoimijapohja. Espoossa tärkeä on Espoon järjestöjen yhteisö. Tilojen näkökulmasta katsottuna uutta Espoossa on eri julkisia palveluja yhteen kokoava Matinkylän palvelutori sekä 6Aika-hankkeena toteutettava, kaupunkien kaikille avaama tilavarausjärjestelmä, joka Helsingissä on koekäytössä.

Paikalla ollut keksijöiden ammattikunnan edustaja ehdotti, että jakamistaloutta, aktivismeja ja toimintatapojen kehittämisen mietintään otettaisiin keksijöitä mukaan. Mainio ajatus! Myös Suomen Keksijäin keskusliitto kuulostaa erinomaisen hyödylliseltä yhteistyökumppanilta: Liiton tavoitteena on ”kannustaa toiminnallaan kansalaisia luovuutensa käyttöön ja vaikuttaa yhteiskuntaan siten, että ideat ja keksinnöt saadaan tehokkaasti käyttöön keksijöiden omaksi ja yhteiseksi hyödyksi”.

Kaupunkiaktivismi-hankkeessa halutaan myös pohtia sosiaalisen jakamistalouden ajatusta. Jakamistaloutta on kritisoitu sanomalla, että se on keskiluokan keino kuluttaa entistäkin enemmän. Kun jakamistalouden eettinen ponnin on resurssien jakaminen tarvitsevien kesken, olisi mielekästä yrittää ohjata kehitystä siihen suuntaan, että siitä hyötyisivät eniten vähävaraiset. Jakamistalous on kehittynyt pisimmälle Pohjois-Amerikassa. Mikä voisi olla pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan jakamistalousmalli ja voisiko sitä kehittää esimerkiksi Vantaalla? Vantaalla toimii Yhteinen pöytä -projekti, joka luo verkostoa ja mallia yhteisölliselle ruoka-aputoiminnalle ja hävikkiruoan keskitetymmälle jakelulle.

Ideat muovautuvat, kopioituvat ja pulpahtelevat yli rajojen

Keskustelussa pohdittiin, että monilla aktivistien ja kaupunkien toimintaideoilla on tavalla tai toisella juuria ulkomailla. Suomessa vauhdikkaasti levinneen REKO-lähiruokamallin idea on lähtöisin Ranskasta, Hoffice-työtilamalli tulee Ruotsista ja aikapankit on perustettu osaksi jo ennestään laajaa aikapankkien verkostoa. Helsinki Region Infoshare on kehitelty Suomessa, mutta suunnitelma siitä sai alkunsa Helsingin kaupungin edustajan ulkomailla käymistä keskusteluista. Mitä seuraavaksi tuodaan muualta? Meillä vielä puhutaan palvelujen jalkauttamisesta, kun Kööpenhaminassa kaupungin palvelut tuodaan polkupyörällä kadulle.

Toisaalta samoja tai samantyyppisiä ideoita keksivät eri ihmiset eri aikoina ja eri paikoissa uudestaan. Lisää kaupunkia Helsinkiin -Facebook-ryhmä on keksitty Helsingissä silloin vielä tietämättä, että vastaavan ryhmän keksivät paikalliset kaupunkisuunnitteluaktivistit myös Tukholmassa. Nykyistä jo globaalia Ravintolapäivää vastaavaa tapahtumaa on kyselymme* mukaan ehdotettu Helsingissä 1990-luvulla, mutta silloin se torpattiin ”ennenkuulumattomana röyhkeytenä”. Helsingin Kumpulassa on yhteisaterioitu jo ennen Ravintolapäivää tai Illallista taivaan alla.

Aktivismin ja jakamistalouden tukemisessa kaupungeilla voi olla roolia hyvien ideoiden ja toimintatapojen levittämisessä, ainakin sellaisten, joissa kaupungin työntekijät ovat mukana. Esimerkiksi Helsingissä laaditaan toimintasuunnitelmaa palkitun Naapuruuspiirin levittämiseen yhä uusiin naapurustoihin. Toinen toimintatapa ovat eri kaupunkien liikunta- ja kulttuurikaverit.

Yhteisvoimin kohti konkreettisia lopputuloksia

Esittäytyneet kolme hanketta yhdistävät keväällä 2016 voimiaan ainakin jakamistalouteen sopivien verotuskäytäntöjen selvittämisessä. KatuMetron nykyisen ohjelmakauden (2015–2016) päätteeksi on luvassa koottuja tuloksia siitä ja koko muustakin työstä – mahdollisimman konkreettisia evästyksiä siitä, mihin keinoihin kaupunkien ja valtion kannattaa jakamistalouden edistämisessä panostaa. Keskustelu jatkuu matkan varrella mm. Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan ja toivottavasti monen muunkin kanssa – tervetuloa mukaan jakamaan ajatuksia myös Kaupunkiaktivismi-Facebook-ryhmässä!

*Keväällä 2015 toteuttamamme aktivismien ilmiantokysely.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Metropolitutkimusseminaarissa ruodittiin jakamistaloutta ja sen tutkimusta

  1. Paluuviite: Ympäristöministeriössä karsitaan rakentamisen normeja ja toivotaan aktivismia ikääntyneiden asumiseen | Kaupunkiaktivismi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s